Poikkeuskuulumisia

Tämä on kummallista aikaa, kun koko maailma on yksi iso poikkeustila ja samat outous koskee ihmisiä lähes joka puolella maailmaa. Koska tämä korona-kriisi on nyt niin poikkeuksellista aikaa, että ajattelin kirjoittaa ajatuksiani tästä uuden arjen keskeltä, jotta itsekin voin ehkä palata näihin ajatuksiin. Tähän outoon aikaan, joka tuntuu nyt ja toivottavasti tulevaisuudessakin epätodelliselta, vaikka on totta. Tässä vaiheessa mikään kauhuskenaario ei ole realisoitunut omassa elämässä, joten tässä vaiheessa asiasta on helppo kirjoittaa.

Leivonta on uusi rutiini. Joka viikonloppuna leivotaan nyt jotain. 

Vaikka uutisointi alkoi tietysti jo vuoden alusta, tuntui koko korona pitkään todella kaukaiselta. Ja vaikka se alkoi hiipiä lähemmäs ja lähemmäs ja rajoituksista ja sosiaalisesta etäisyydestä alettiin puhua, niitä ei heti meinannut sisäistää. Vielä torstaina 12.3. kävin töissä sopimassa kesälomia ja muita käytännön asioita toukokuista töihinpaluuta ajatellen. Siellä ei vielä edes keskusteltu siitä, miten tähän kaikkeen mahdollisesti korona tulisi vaikuttamaan. Sen aamupäivän jälkeen kaikki alkoi muuttua. Perjantaina ja maanantaina Bonsku oli vielä puistokerhossa. Maanantaina olisi ollut vielä keramiikkakurssi, mutta en voinut mennä, kun minulla oli kurkku hieman kipeä. Tuntui siltä, että parempi ottaa varman päälle. Ja sitten tulivatkin jo hurjan vakavilta, mutta välttämättömiltä tuntuvat rajoitukset.

Tässä valmistuu Annin uunissa -blogin reseptillä suklaamuffinseja. Oli tosi hyviä!

Kuorrutteen tein kermavaahdosta, tuorejuustosta ja verigreippimehusta. Laitoin hiukan liian vähän greippiä eikä se oikein maistunut. Hyviä olivat silti!

Sen jälkeen olemmekin olleet hyvin tiiviisti perheen kesken. Ei nyt ihan neljän seinän sisällä, mutta melkein. Sama koskee tietysti lähes kaikkia lapsiperheitä. Meillä asiat oli helppo järjestellä niin, että elämä jatkui suunnilleen samoilla raiteilla lasten näkökulmasta. Puistokerhoa ei nyt tietenkään ole, mutta se ei ole juuri lapsia tuntunut haittaavan. Tai Bonsku valittaa kyllä leikkikaverin puutetta, mutta äiti tai isä (ei niinkään pikkuveli) kelpaa siihen hommaan hyvin. Isompi harmi on se, ettei isovanhempia voi nyt tavata ja heitä kaipaamme kovasti. Tintti alkaa hokea mummua ja pappaa aina, kun naapurin ovi kolahtaa. He ovat käyneet kaikki meillä niin säännöllisesti, että tilanne tuntuu oudolta. Arkeen ovat tulleet videopuhelut, joita ennen emme juurikaan ole hyödyntäneet. Bonsku totuttelee myös leikkihetkiin puhelimen välityksellä. Myös kirkko on vaihtunut livestreamiin.

Hassua, miten kuvittelin ennen tätä olevani enemmän introvertti kuin olenkaan. Taidan olla ainakin todella seurallinen introvertti, sillä etenkin alkuun sosiaalinen etäisyys tuntui todella ahdistavalta. Että en näe ystäviä pitkään aikaan! Olen aika huono viestittelemään tai puhumaan puhelimessa. Nyt sitä on pakko harjoitella. Vähitellen se alkaa sujua. Ja ehkä pidän yksinolosta silloin, kun se on vapaaehtoista. Pakon sanelemana se ei ole yhtä rentouttavaa. 

Joka päivä meillä on ollut askartelu- ja muovailuhetki. Se on tuonut päiviin ryhtiä. 

Ulkona olemme käyneet, mutta välttäneet leikkipuistoja ruuhkien aikana. Hieman stressaa, miten pitkään virus elää mahdollisesti leikkipuistovälineissä. Tintti ainakin vielä saattaa vaikka nuolla niitä ja häntä pitää vahtia haukan lailla. Metsäretket ovat olleet nyt erityisen virkistäviä. Pihallakin on onneksi ihan kiva touhuta. Kavereita emme ole enää tavanneet edes ulkona, sillä kävi liian stressaavaksi vahtia turvavälejä. Ja minä en todellakaan ole mikään stressaava äiti tai pöpökammoinen! Tämä nyt vaan on aivan eri asia kuin mitkään tavalliset flunssat. 

Ensimmäinen askartelu tässä menossa. Sen jälkeen eläimiä on tullut kahdeksan lisää. Niistä myöhemmin!

Olemme käyneet edelleen normaalisti kaupassa ja hakeneet ruokaa ravintoloista kotiin. Nyt kun kaikki muutkin ovat alkaneet tilata ruokansa noudettavaksi (tai kotiin kuljetettavaksi), emme ole meinanneet saada omaa ruokatilausta enää läpi! Se on hassusti kiukuttanut: MINÄ tilasin ruokani täältä jo ennen koronaa! Hieman pohdin joidenkin harrastusvälineiden hankkimista: uskallanko käydä kivijalkaliikkeessä vai pitääkö tilata kotiin? Tarvitsisin hieman tarvikkeita pariin projektiin, joiden avulla pysyä järjissäni tässä kaiken keskellä. Ja tukisin mieluummin pikkuliikkeitä kuin isoja nettikauppoja.

Mielikuvitusleikit ovat yhtä vauhdikkaita kuin ennenkin. 

Vaikka kaiken kaikkiaan tätä tilannetta ei kyllä mitenkään päin toivoisi, on tässä ollut paljon hyvääkin. Miehen kaikki musiikkityöt ovat tauolla (mikä on kurjaa), mutta hän on ollut sen sijaan paljon kotona (ja etätöissä), mikä on kivaa. Bonsku on kovin innostunut leikkimään koulua ja olemme joka päivä askarrelleet paljon ja opetelleet uusia asioita eläimistä sekä tehneet muita pieniä tehtäviä. Jotenkin hän on nauttinut kovasti näistä yhteisistä hetkistä. On myös aika ihanaa, että nyt saan ainakin nämä viimeiset kotiäitiviikot olla todellinen hc-kotiäiti, vaikka etenkin aluksi puistokerhon loppuminen hirvitti. Tintti oppii joka päivä paljon uusia sanoja ja sitä on nyt ihana seurata läheltä. Ei tämä aina helppoa ole, mutta ei täysin kurjaakaan. 

Hetkittäin sujuvat yhteisleikitkin. 

Tältä välillä tuntuu tämän kaiken poikkeustilan keskellä. 

Yritän olla ajattelematta kuinka kauan tämä vielä kestää. Ensin jotenkin naiivisti suuntasin ajatukseni sinne huhtikuun puoleen väliin, mutta en enää. Nyt yritän elää päivän kerrallaan. Töihinpaluu kyllä jännittää, mutta toistaiseksi töitä ainakin on. Tuntuisi äärimmäisen turhauttavalta joutua lomautetuksi, sillä töitähän riittäisi todellisuudessa valtavasti. Moni muukin asia pohdituttaa, mutta kuten sanoin, yritän nyt elää hetkessä. Kaikki on outoa, mutta toisaalta moni asia on omassa elämässä kuitenkin vielä hyvin. Välillä suren niitä ihmisiä, joiden elämään tämä on vaikuttanut rankasti, mutta jotta oma arki sujuisi, siihen ei voi jäädä vellomaan myöskään. Jos ei olisi lapsia, keskittyisin tänä aikana varmaankin kaikenmaailman käsityöprojekteihin ja kodin järjestämiseen. Mutta nyt lapset pitävät kuitenkin ihanasti väkisin arjessa ja sen iloissa kiinni.

Onneksi huomenna siirretään kelloja, jotta on tunti vähemmän tätä kaikkea. 

Mitä sinulle kuuluu uuden arjen keskellä?