Hiihtolomareissu - kuin piste i:n päälle.

 Varasimme syksyllä itsellemme matkan Lappiin. Silloin ei vielä voinut tietää, miten luminen alkutalvi meille tulisi ja halusimme taata ainakin yhden lumisen viikon. Onneksemme saimme monta lumista viikkoa  jo ennen matkaa, mutta hiihtolomareissumme Saariselälle oli kuin piste sanan "talvi" i:n päälle. Saimme hiihtää vielä kunnolla sydämemme kyllyydestä ja lapset ihmetellä valtavaa lumimäärää. 

Kuva melkein Kaunispään huipulta. Molemmat pojat kyydissä. 

Jännitin tietysti päästäänkö matkaan ollenkaan. Tuleeko joku kipeäksi? Joutuuko joku karanteeni? Kielletäänkö matkustaminen? Onko oikein matkustaa? Matkamme oli onneksi jälleen hyvin koronaturvallinen sekä tartuttamisen että tarttumisen suhteen. Matkustimme ensin Rovaniemelle yöjunalla ja siellä pystyi hyvin olemaan omissa oloissaan. Jatkoimme Saariselälle omalla autolla ja pysähdyimme kerran liki tyhjälle huoltoasemalle. Matkan aikana kävimme muutamasti kaupassa ja välttelimme ruuhka-aikoja. Muuten olimme vain mökissä ja ladulla. 

Lumikinokset olivat valtavia! Jos kotipuolessa ei olisi ollut niin luminen talvi, olisivat nämä varmaan tuntuneet lapsista vielä eksoottisemmilta. 

Leikkipuistossa oli hieman vaikea liikkua, sillä Tintti upposi koko ajan lumeen. 

Matka alku määränpäässä ei ollut ruusuinen. Luulin jo, että siitä ei tulisi yhtään mitään. Lapset riitelivät, me aikuiset hermostuimme. Tintti upposi liian korkeisiin lumikasoihin ja valitti. Bonsku valitti kylmää ja tylsyyttä. Tintti halusi takaisin junaan tai käymään isovanhemmilla (heh, hänellä ei ihan vielä ole tajua siitä, missä ollaan). Bonsku olisi halunnut olla vain mökissä (ja ilmeisesti riidellä pikkuveljen kanssa). Olin aivan hermoraunio! Onneksi me vanhemmat pääsimme sentään vuorotellen ladulle lepäämään. 

Väsähtänyt Tintti nukkui pitkiä päiväunia. Ulkoilu ja kylmä sää varmasti väsyttivät. 

Ehkä olimme vain kaikki väsyneitä ja onneksi toisen lomapäivän lounaan jälkeen (jos matkustuspäivää ei lasketa) kelkka alkoi kääntyä. Melkeimpä kirjaimellisesti, sillä iskä ja Bonsku laskivat Kaunispään huipulta Suomen pisimmän pulkkamäen. Minä ja Tintti emme uskaltaneet, tai ehkä Tintti olisi uskaltanutkin mutta minä en. Onneksi mäkeä pystyi laskemaan myös alempaa ja oli oikein hyvä pulkkamäki sekin. Lasimme mäkeä eräänä aamupäivänä monta monta kertaa ja me olimmekin melkein koko ajan ainoat mäessäolijat. 

Iskä ja Bonsku laskivat myös Suomen pisimmästä pulkkamäestä. 

Ehkä unohtumattomin päivä oli koko perheen yhteinen hiihtoretki Rumakurun päivätuvalle. Vuokrasimme Lapin luontolomilta Fjällpulken-ahkiot ja pakkasimme lounaan mukaan. Melko hidasta ahkioiden vetäminen oli, mutta maisemat niin upeita, että sen jaksoi. Bonsku valitti kylmiä varpaita, joten ehkä jonkinlainen kuumavesipullo/kädenlämmitin-systeemi olisi vastaisuuden varalle otettava mukaan. Palelun vuoksi retki ei ollut täysin auvoa, mutta aika onneksi kultaa muistot (eivätkä lapset olleet oikeasti paleltuneita, kun tultiin sisälle). Tintti nukkui molemmat matkat ahkiossa, ilmeisesti meno oli mukavan tasaista. 

Huikaisevat maisemat! Fjällpulkenit olivat mainioita. 

Toinen mahtava retki oli yhdessä Bonskun kanssa. Lähdimme kahdestaan Kummituskämpälle, joka oli melko sopivan hiihtomatkan päässä. Bonsku ei ole vielä kovin kokenut hiihtäjä, mutta hän oli innokas pääsemään niin jännittävän kuuloiseen paikkaan kuin kummituskämppä. Ja hienosti hän jaksoikin sinne hiihtää. Siellä söimme tietysti eväitä (kuumaa mehua ja Snickersiä) ja ihmettelimme, millaisia temppuja kämpän kummituksen on sanottu tekevän. Totesimme myös yhdessä, että onneksi kummitukset ovat satua. Takaisin tullessa oli hieman enemmän haasteita, sillä matkalla olikin ylämäkeä ja yksi vaikea alamäki. Ja pissahätä, tietysti. Onneksi siitäkin selvittiin ja lopulta Bonsku oli hyvin ylpeä, että pääsi ihan oikealle hiihtoretkelle. 

Kummituskämpällä ihmettelemässä. 

Maireat hymyt ensimmäisen oikean hiihtoretken tauolla. 

Nautin valtavasti hiihtämisestä ja yksin ladulla on aivan oma tunnelmansa. Suhteellisen vähän oli väkeä, kuten arvata saattoi, ja laduilla sai mennä aika rauhassa. Pidin kovasti Saariselän suhteellisen tasaisista laduista, sillä en pidä jyrkistä tai kaartuvista mäistä. Muistikuvieni mukaan Ylläksellä oli paljon hankalampia latuja. Ja varmasti niitäkin olisi ollut tarjolla, mutta minä menin vain helppoja tai keskivaikeita. 

Todennäköisesti talven viimeisen hiihdon päätteeksi otettu kuva. Kiitos talvi 2021 ja Saariselkä mahtavien hiihtomahdollisuuksien tarjoamisesta!

Olen onnellinen, että reissu onnistui ja oli lopulta oikein hyvä pienistä vaikeuksista huolimatta. Seuraavalle matkalle toivottavasti saamme mukaan vaikka jonkun ysätävperheen tai -pariskunnan, jotta olisi pojille seuraa ja voisi jakaa helpommin hiihtovuoroja. Mutta sen aika on sitten toivottavasti joskus hamassa tulevaisuudessa. 

Kävitkö sinä tänä talvena hiihtämässä?