Arkihuolesi kaikki heitä

Voi kunpa voisikin, mutta raskahasti käypi askelet, äidin hommat on niin kiireiset! Olen ehkä aiemminkin todennut, että melkoisen raskas, kiireinen ja väsynyt. En tarkoita tätä mitenkään valittaen tai voivotellen, vaan ihan vaan todeten. Joskus vaan on vähän raskaampaa, kyllä sitten taas helpottuu toivottavasti. Onneksi viime viikonloppuna sain pienen energiapiikin ja sain laitettua kotia hieman lähemmäs joulukuntoa.

Montako arkista asiaa bongaat? Joulukorttiaskartelut eivät näy näköjään kuvassa. 

Joulu tulee arjen keskelle. Siitä kertoo hyvin kuva meidän ensimmäisestä adventtikynttilän sytytyksestä. Kuva on otettu oikeastaan maanantaina, koska ensimmäisenä adventtina emme olleet kotona koko perhe yhtä aikaa. Haisukaapin päällä on adventtiasetelman lisäksi joulukorttiaskartelut nostettuna pois Bonskun näppien ulottuvilta ja me olemme jo yövaatteissa. Romanttiset tulitikut on jälleen unohdettu kaappiin ja sytytinvalinta on moderni ja helppo versio. Kynttilöitäkin on vain kaksi, koska Bonsku on katkaissut niistä puolet, eikä uusia ole ehditty hankkia (nyt on).

Yksi itämaan viisaista kääntyi poseeraamaan. 

Onneksi tunnelma tulee arjenkin keskelle. On hauskaa avata Bonskun kanssa kalenterinluukkuja ja opettaa adventtiperinteitä, kuten meidän pienen seimiasetelmamme kokoaminen. Tällä hetkellä itämaan tietäjät vaeltavat jälleen keittiössä ja Maria ja Joosef ovat vielä "Nasaretissa" kirjahyllyssä. Adventtina hahmot siirtyvät taas lähemmäs pientä tallia. Jeesus-vauva odottaa tallin takana esiin nostamista. 

Synttärilahjaksi saamani lasiastia pääsi oikeuksiinsa, kun laitoin sen sisään pienen led-valosarjan.

Joulukortit ovat onneksi jo hyvällä mallilla, sillä tänä vuonna valitsin oikeasti aika helpon mallin. Kiire tulee silti, sillä ne pitää postittaa jo tiistaina! Pää surraa jouluideoista ja haaveilen taas koko kuukauden joululomasta, jonka voisi käyttää vain jouluasioiden tekemiseen ja sesongista nauttimiseen. Kuten olen ennenkin todennut, joulustressi ei minulla synny siitä, että yrittäisin tehdä kaiken tietyn kaavan mukaan, vaan siitä, että kerta kaikkiaan muut pakolliset asiat vievät liikaa aikaa kivoilta jouluasioilta. 

Yksi kotimme kauneimmista kohdista. Tätä tuijottelen, kun muualla on sotkuista. Eli aika usein. 

Vähitellen ja pienistä jutuista nauttien, siihen yritän keskittyä. Ja onneksi varsinaisen joulun aikaan saa melko mukavan vapaan pätkän helpolla, joten silloin ainakin pääsee nauttimaan! Oranssia-blogista bongasin myös ihanan joulu-bongauspohjan, jossa todella keskitytään huomaamaan niitä pieniä, arkiseltakin tuntuvia jouluasioita. Otan sen käyttöön ainakin mielessäni.

Tämä ihana joulukirja on jo luettu moneen kertaan. Se on niin kaunis, että ansaitsee päästä esille. Frank Sinatran joululauluja taas on hyvä kuunnella levysoittimella. 

 Miten sinun arjessasi näkyy joulu?

LAPSuuden trauma

Meillä on ollut nyt Suomi 100 -juhlavuonna kahvihuoneessa kiva teema: jokainen vuorollaan on tuonut pöytään jonkun suomalaisen maun. Tammikuun aloitti ruisleipä graavisiialla, sen jälkeen on ollut mm. puolukkaa, mansikkaa, tyrniä, mämmiä, karpaloa ja karjalanpiirakkaa. Minun vuoroni oli vasta nyt loppuvuodesta, mutta sain idean jo keväällä, kun tuli puhe jostain syystä eräästä lapsuuden traumaattisimmista ruokakokemuksistani, lapskoussista. 

Perusraaka-aineita. Hyvin Suomi 100 -meininkiä. 

Niin että mikä? Kuinka moni on kuullut ruokalajista? Se on oikea raumalainen perinneherkku, jota tarjotaan ihan juhlaruokanakin. Perinteisesti se on ollut merimiesten ruokaa ja siihen on ympätty vähän sitä, mitä on sattunut löytymään. Nykyään se koostuu yleensä ainakin perunasta, naudan- ja porsaanlihasta, jotka keitetään samassa liemessä ja muussataan yhdessä soseeksi. Koko komeus tarjoillaan voisulan, suolakurkkujen ja etikkapunajuurten kera. Lopputulos ei näytä kovin mairittelevalta, eikä ruokalaji todellakaan näytä ruokablogikelpoiselta. Onneksi tämä ei olekaan ruokablogi! Netti ei ole puollollaan eri versioita, mutta muutaman reseptin sentään löysin. Minä käytin hieman soveltaen Marttojen kuuluisaa reseptiä. Marttojen lapskoussia jonotetaan Pitsiviikolla vuosi toisensa jälkeen. Eli ihan pahaa se ei voi olla... vai voiko?

Lihojen hauduttelu alkamassa. 

Minulla ei lapskoussista ole kovin hyviä muistoja. Lapskoussia tarjoillaan Raumalla nimittäin kouluruokana. Edellä kuvasin ruokalajin sisällön ja kuvitelkaapa se perunamuusia inhoavan lapsen silmin. Hieman jäähtyneenä ja täynnä kokkareita. Päällä lilluu voisulaa, viereen on pakko ottaa inhoamiani punajuuria. Lapskoussista liikkui villejä huhuja koulussa. Mitä kaikkea siihen voikaan kätkeä? Aivoja? Tiesitkö, että se on vatkattua lihaa? Yööööök! Jättökelloon saakka istui aina lapskoussipäivinä ennätysmäärä lapsia. Jättökello oli siis välituntikello, johon asti oli istuttava ruokalassa, jos ei syönyt lautasta tyhjäksi. Sen jälkeen pääsi lakisääteiselle 15 minuutin tauolle, kun lautasen tyhjentäneet saivat olla välkällä vaikkapa puoli tuntia. Kerran muistan, että lapskoussini kaatui maahan, kun yritin kipata sitä "possuämpäriin" ja sitten jouduin sitä siivoamaan lattialta itku kurkussa. Onneksi ei kovin pahoja lapsuuden traumoja sentään. 

Neljän tunnin hautumisen jälkeen lihat riivitään käsin. Helppo homma, kun liha on kunnolla mureaa!

Eikä ole koskaan liian myöhäistä saada hyviä lapskoussimuistoja! Traumoista voi päästä myös yli. Niin kävi muutama vuosi sitten, kun olimme juhlistamassa ystävän 30-vuotisjuhlia mökillä saaressa. Minulla oli kiljuva nälkä ja tarjolla oli mitäpä muutakaan kuin lapskoussia! Pakkohan sitä oli maistaa - ja yllätyin! Sehän oli hyvää! Se oli pehmeää ja kuohkeaa, maukasta, eikä ollenkaan sellaista kuin muistin. Myös voisula sopi siihen erinomaisesti (punajuuret ja suolakurkut jätin edelleen toisille). Olin toki oppinut syömään myös perunamuusia, mutta pidän sitä silti melko suurena ihmeenä, että opin syömään myös lapskoussia. 

Ihan ruokablogiin soveltuvan näköistä, eikös? Onneksi tämä ei ole ruokablogi!

Niin, ja enpä olisi sitäkään uskonut, että joskus kokeilisin tehdä lapskoussia itse! Tein ensin kokeiluerän, mutta sitä en maustanut tarpeeksi, enkä uskaltanut vatkata lihaa ja perunaa riittävän sekaisin keskenään. Toinen satsi onnistui paremmin ja sain oikein erinomaista lapskoussia. Ulkomuotokin näytti juuri siltä, miltä pitää (valitettavasti). En tarjoillut lapskoussia kahvitauolla, vaan lounaspöydässä ja se sai hyvän vastaanoton. Harva oli kuullut ruokalajista ja vielä harvempi maistanut, joten ruokalaji oli avartava kokemus monelle. 

Close up lapskoussista. 

Lapskoussin tekeminen ei ole vaikeaa, mutta se on hidasta, sillä lihoja pitää hauduttaa useita tunteja. Suurin vaiva on perunoiden kuoriminen. Toisaalta kuitenkin sitä tulee helpolla iso annos, joten en ihmettele, että se on suosittu juhlaruoka. Sovelsin hieman Marttojen ohjetta ja lisäsin liemeen pari laakerinlehteä ja perunoiden lisäksi porkkanaa. Porkkanat eivät muussaantuneet yhtä kauniisti kuin perunat, mutta antoivat vähän vaihtelevuutta makuun. Minä tein vähän pienemmän annoksen ja siitä riitti useille. Kokeile, jos uskallat!

Annos voisulalla, mutta ilman muita tilpehöörejä. 

Lapskoussi

• 1 kg naudan lapaa luulla
• 0,75 kg porsaan lapaa luulla
• 3 kg perunoita
• 4 kpl keskikokoista sipulia (voi käyttää myös kuivattua sipulia)
• 2 rkl suolaa
• 1 rkl maustepippuria
• 1 rkl maustepippuria lihojen  keitinliemeen
• Halutessasi voit lisätä pari porkkanaa tai palan lanttua. Minä lisäsin lihojen keitinliemeen myös suolaa ja laakerinlehtiä. 

Huuhdo lihat kylmällä vedellä ja laita kiehumaan hellalle kylmään veteen. Kuori lihoista muodostuva vaahto pois. Kun liemi on kirkasta, laita pippurit sekaan. Voit laittaa osan sipuleista ja suolaakin vähän. Keitä lihoja noin 4 tuntia hiljaisella lämmöllä. Nosta kypsät lihat liemestä, jäähdytä ja siivilöi keitinliemi. Kuori perunat ja laita ne kiehumaan lihojen keitinliemeen ja lisää vettä, niin että perunat peittyvät kunnolla. Laita perunoiden kanssa kiehumaan pieniksi paloiksi silputtu sipuli sekä pippurit. Irrota lihat luista ja paloittele ne noin 2 cm:n paloiksi sekä nypi lihat syiksi. Keitä perunat puolikypsiksi ja lisää joukkoon nypityt lihat, keitä vielä, kunnes perunat ovat kypsiä. Survo perunat hienoiksi ja tarkista suola. Jos seos on liian paksua, siihen voi lisätä vettä ja kiehauttaa. Annoksesta tulee runsas neljä litraa. Litrasta riittää kolmelle tai neljälle ruokailijalle.

Ohje: Rauman Marttayhdistys, löytynyt täältä

Oletko sinä kuullut lapskoussista tai peräti maistanut sitä? Entä onko sinulla jokin toinen perinneruoka, johon sinulla on viha-rakkaus-suhde?

Aurinkoa kaupasta

Nimipäivä kirkastaa marraskuuta kivasti. Sain kukat mieheltä teatterilippujen lisäksi. Maaliskuussa pääsee katsomaan Taru sormusten herrasta -näytelmää!

Meidän marraskuu on ollut hyvin marraskuinen. Pimeä, märkä ja väsynyt. On siihen mahtunut paljon iloakin, mutta silti on tuntunut vähän rämpimiseltä. Nyt tuntuu, että vähän alkaa helpottaa (ehkä osittain kiitos kilpirauhaslääkityksen) ja lähestyvä joulu alkaa pikkuhiljaa innostaa touhottamaan. Lisäksi kyllä marraskuussakin on iloisia asioita. Vaikka aurinko ei juuri näy taivaalla, sitä voi ostaa kaupasta - ja halvalla!

Appelsiinit ovat parhaimmillaan. Muistan neljän vuoden takaiselta Espanjan reissulta ne upeat appelsiiniviljelmät, jotka kukoistivat marraskuussa. 

Marraskuussa on monen hedelmän sesonki ja kaupat ja torikojut pullistelevat persimoneista, appelsiineista ja mandariineista (tai satusumista/klementiineistä/mistä lie). Omat hedelmäostokseni tein suurimmaksi osaksi torilta, sillä siellä on myynnissä hedelmäkauppialla aina sellaisia juuri täydellisen kypsiä yksilöitä, kun kaupoissa on tarjolla vielä vähän raakoja. Myös suomalaiset talviomenat ovat minusta ihania, sillä ne ovat minun makuuni sopivan kirpakoita. Ihan perineinen Lobokin on minun makuuni täydellinen.

Persimon on viime vuosina lisännyt suosiotaan, eikä suotta! "Se on herkullista", sanoo Bonskukin. 

Torilta ostin myös kauden viimeisiä toritomaatteja. Vaikka ne ovatkin varmasti jo kasvihuonetavaraa, on niissä ihan oma makunsa verrattuna kaupan tomaatteihin. Ja etenkin kakkoslaatua saa näin marraskuussakin edullisesti! Hiukan pehmoiset pikkutomaatit pääsivät uuniin saunomaan yön yli Satu Koiviston ohjeella. Sadassa asteessa, uunin luukku haarukan avulla hieman raollaan ja herkulliset, uunissakuivatut tomaatit ovat valmiina pastaan, leivän päälle, salaattiin tai sellaisenaan! Ostin minä vielä ykköslaatuisiakin tomaatteja tuoreena syötäviksi, sillä kyllä ainakin toritomaateissa on makua vielä marraskuussakin.

Tomaatit ennen uunia. Herkkua sitten kurttuisinakin.

Punaiset ja keltaiset paprikat ovat minusta parhaita, vaikka värin vuoksi voisi olla mukana vihreitäkin. Ai niin, oranssejakin on. Ovatkohan ne vähän harvinaisempia?

Yksi ihanan piristävä ruokalaji ovat kasvisruokaklassikko täytetyt paprikat. Niitäkin saa edullisesti isoja satseja torilta ja tarjouksista kaupastakin. Minä halkaisen paprikat aina poikittain, sillä silloin päälle tulee paljon ihanaa paistopintaa. Paprikoiden sisälle laitoin kvinoaa, porkkanaraastetta ja kikherneitä. Päälle laitoin juustoraastetta ja usein joukkoon myös fetaa. Tällä kertaa tarjoilin uunifetan erikseen tomaattiviipaleiden kanssa. 

Paprikat menossa uuniin. Jälkeen-kuvaus unohtui. 

Vielä maltan hetken näiden aurinkojen kanssa, ennen jouluvalojen sytyttämistä. Mutta pian on adventti ja sitten aion räväyttää joulutjutut täysillä päälle, kuin amerikkalaiset jouluvalot!

Millaisia valonpilkahduksia sinun marraskuuhusi on kuulunut?

Karkkiarkikollaasi, osat 18-35

Jälleen kerran purnaan arkikuvahaastetta, joka ei tunnu ollenkaan onnistuvan tässä arjen tuoksinassa. Kun aloitin haastetta, kuvittelin oikeasti saavani aikaan sellaisia kauniita, lämpimiä, vaikka siloittelemattomia kuvia kuin Lähiömutsilla aikanaan. Sellaisia, jossa näkyy samalla rakkaus lapseen ja perheeseen ja kuitenkin arjen realismi. Kyllä minä niitä hetkiä arjessa tunnistan, mutta ei niistä tule otettua kuvaa. Sen sijaan aina kun muistan haasteen, kuvaan olisi päätymässä aamukahvikuppi tai vessaharja. Myös kodin jatkuvasta sekasorrosta tekisi mieli valittaa, mutta en halua. 

Haluan kuitenkin jatkaa haasteen tavalla tai toisella loppuun. Laskin rimaa ja keräsin puhelimesta kuvia arjesta kollaasiksi. Osa ihan varta vasten tätä haastetta varten otettuja, osa ihan muita kuvia, mutta sopivia tarkoitukseen. Kuvat ovat hyvin arkisia, sillä arki on, noh, arkista. Kivaa, mutta ei aina niin kuvauksellista kuin haluaisi. 

Kuvat ylhäältä alas vasemmalta oikealle:

1. Keittiötarvikkeet vinksin vonksin. Bonsku tekee usein "kakkua" sipuleista ja lorottelee öljyä päälle. 

2. Kattila olohuoneessa. Noh, taapero tykkää kokkailla ja kuljettaa tavaroita ympäri huushollia. Millään ei ole enää omaa paikkaa.

3. Pyykkivuori ennen lajittelua.

4. Aamukahvit pitää ehdottomasti ladata illalla. Aamulla kaikki liikenevät aika pitää käyttää sen kahvin juomiseen. 

5. Bonsku pyytää nykyään kyytiin, kun vien hänet perjantaisin puistokerhoon! Jipii!

6. Aamu- tai iltapäiväkahvi. Marraskuun kuvista ei voi olla varma.

7. Perjantailounas on arjen luksusta! Ihanat perjantaivapaat eivät melkein arkea olekaan.

8. Pihatyöt eivät onneksi kuulu arkeen kuin leikkimielessä.

9. Joskus pitää tehdä arkenakin sallattia (eli rosollia), kun jääkaapissa sattuu olemaan punajuuria. 

1. Kuljetan töihin eväät tässä ihanassa pienessä kylmälaukussa. Joka välillä unohtuu koko päiväksi eteisen pöydälle. 

2. Bonskun tablettihetkenä ehtii siivota. Muuten Bonsku pistää kapuloita rattaisiin ja sotkee toisaalla. Useimmin kyllä tablettihetkenä ehtii juoda kahvia. 

3. Taittoamme on paras pyykinkuljetuskori. Olen kyllä maailman huonoin pyykkäämään säännöllisesti. 

4. Diabeetikon arki on myös tätä. Nykyään kyllä tosi helppoa. 

5. Legotornit olohuoneessa ovat jokapäiväisiä. Mitä korkeampi, sen parempi. 

6. Rumpukamoja ilmestyy eteisen lattialle niin ikään säännöllisesti, onneksi ei sentään päivittäin. 

7. Bonbon nukkuu nykyään välillä vähän liiankin lahjakkaasti päiväunia. Ei olisi uskonut vauvavuonna! Niitä pitää kuitenkin vähän rajata, ettei iltakukkuminen muutu mahdottomaksi. 

8. Leluosastokierros kaupunkireissuilla on tullut jäädäkseen. 

9. Sosekeitto ja keitot ylipäätään, parhaita arkiruokia!

Nyt pitäisi vielä hetki jaksaa puskea arkea läpi marraskuun ennen ihanaa, valoisaa juhlasesonkia. Kyllä joulu tulee taas tarpeeseen! 

Millaista sinun arkesi on marraskuussa?

Operaatio joulun taapero

Pari vuotta sitten osallistuin ensimmäistä kertaa Operaatio joulun lapsi -keräykseen. Tuosta pikavauhdilla toteutetusta operaatiosta voi lukea täältä. Silloin jo ajattelin, miten ihana perinne olisi, jos Bonskun kanssa joka vuosi kerättäisiin lahjapaketti hänen ikäiselleen pojalle. Viime vuonna asia jäi, mutta lähetin muistaakseni virtuaalipaketin, sillä en ehtinyt oikeaa keräämään. Tänä vuonna havahduin taas siihen, että nyt on meneillään keräysviikko ja viikonloppuna ryhdyin tuumasta toimeen. Kiitos vaan Lurre muistutuksesta!

Kuvat piti napata nopsaan ja kamera ei aina ehtinyt taaperon vauhtiliikkeisiin mukaan. Bonsku ihastelee paketin sisältöä. 

Nyt Bonskua pystyi jo vähän ottamaan mukaan lahjan keräämiseen ja suunnitteluun. Tietysti Bonsku ei vielä hahmota, minne lahja menee, mutta ainakin jotain ehkä jää mieleen antamisen tärkeydestä ja siitä, että kaikkea ei saa itselle. Pakettiin sujahtanutta punaista pikkuautoa Bonsku kyseli nimittäin toistuvasti itselleen ja hänelle piti selittää, että se ei tule hänelle vaan lahjaksi pojalle, jolla ei ehkä vielä ole yhtään pikkuautoa. Bonskulla on jo monta autoa, joilla leikkiä. Tämä selvästi jäi pienen pojan mieleen.

En tiedä hyödynnetäänkö itse koristellut laatikot, mutta se oli hauska tehdä. 

Kun lahjaa valittiin, kyselin vähän Bonskun mielipidettä siitä, mitä otetaan. Tietysti lahjalle on tietyt raamit, mutta hän sai valita parista vaihtoehdosta, mitä otetaan. Ison osan lahjasta saimme näppärästä Tigerista. En ole ihan varma, mitä mieltä kyseisestä kaupasta olen tai miten se suhteutuu edellisen postauksen eettisiin pohdintoihin, mutta tällaisissa tilanteissa, kun pitäisi saada kivaa ja hyödyllistä pientä kerättyä nopsaan, tuo Tanskan Tiimari on kyllä verraton.

Sitten tavarat pakettiin - sikin sokin, jos Bonsku päättäisi. 

Tämä täytyy kyllä ehdottomasti ottaa tavaksi Bonskun kanssa. Katsoimme myös videoita lapsista, jotka ovat saaneet lahjoja ja tämä selvästi kiinnosti Bonskua. Pikkuhiljaa ehkä jää mieleen enemmän ja enemmän siitä, miten tärkeä asia tuollaisen lahjan saaminen voi jollekin lapselle olla. Ja koska pystyn ostamaan omalle lapselleni useamman joululahjan, miksen myös voisi ostaa jollekin sellaiselle, joka ei muuten ehkä saisi yhtään. Joulupuukeräys on tietysti toinen hyvä tapa lahjoittaa, mutta me olemme nyt valinneet tämän. Ehkä jonain vuonna voi osallistua molempiinkin.

"Vammis!" 

Vielä ehdit koota paketin ja jättämään keräyspisteeseen tämän viikon ajan! Virtuaalipaketteja voi lähettää myöhemminkin. 

Hyvää joulua sinne jonnekin!

Ekoako?

Suhteeni ekotuotteisiin on sekä skeptinen että innostunut. Tiedostan, ettei maailmaa pelasteta ostamalla lisää ja lisää ekologisia tuotteita. Joitain tuotteita kuitenkin pitää ostaa, joten miksei siis pyrkisi niiden hankinnassa ekologisuuteen. Toisaalta pohdin myös usein, mikä todella on ekologista, mikä vain viherpesua ja onko tuotevalinnassani mitään järkeä. Loputtomiin näitä asioita ei voi kuitenkaan miettiä, vaan on vain luotettava tekevänsä riittävän hyviä ratkaisuja. Tällä kertaa postaan parista kivasta löydöstä, jotka tein Helgingin reissullani Nudgesta.

Ekodödön metallisen rasian voi myös kierrättää.

Enimmäinen löytö oli ekodödö, josta olin kuullut paljon hyviä käyttökokemuksia. We love the planetin deodoranttia olin kuullut kehuttavan toimivaksi ja tuoksuja hyviksi. Olen oikeastaan aina käyttänyt antiperspiranttia, mutta koska olen utelias, päätin kokeilla, voisiko toisenlainen dödö toimia. Valitsin mintun tuoksuisen (vaikka appelsiinikin oli herkullinen). Tuoksu ei ollut keinotekoinen, eikä liian vahva. En koskaan ole käyttänyt hajustettuja deodorantteja, mutta tämän tuoksu oli mieto ja luonnollinen.

Voidetta on helppo levittää, mutta ei kyllä ihan roll-onin helppoutta voita. 

Olen nyt testaillut uutta dödöä jonkin aikaa ja kyllä se kieltämättä toimii melko hyvin. Laitoin ennen salsatuntia toiseen kainaloon sitä ja toiseen antiperspiranssia ja ainakaan hajussa en huomannut eroa. Toinen kainalo oli tosin hieman kosteampi, koska dödö ei ole antiperspirantti. Myöskään vaatteet eivät ole alkaneet haista hielle mielestäni sen nopeampaa kuin ennenkään. Minttuinen tuoksu jää hieman vaatteisiin, mutta lähtee pesussa. Tuoksutonkin vaihtoehto oli olemassa ja ehkä täytyy seuraavaksi kokeilla sitä, sillä kyllästyn tuoksuihin nopeasti. Täytyy nyt vielä seurailla toimiiko se jatkossa, mutta kokemus on varovaisen positiivinen.

Juusto mehiläisvahakelmun huomassa. 

Toinen löytöni oli Bee's wrap eli mehiläisvahakelmu. Olin joskus kuullut tuotteesta aiemminkin, mutta en ollut sattunut löytämään niitä kaupasta ja unohdin koko asian. Tuote on siis ohut puuvillakangas, joka on päällystetty mehiläisvahalla ja sitä on tarkoitus käyttää ikäänkuin elmukelmun sijaan. Minä en ehkä Elmukelmua osaa sillä korvata, mutta sen sijaan ostin mehiläisvahakelmua juuston peitteeksi. Olen tähän saakka vuorannut juuston jääkaapissa muovipussilla ja vaikka usein olen käyttänyt hedelmäpussia tai muuta jo käytettyä muovipussia, olen ajatellut että jokin järkevämpikin tapa voisi olla olemassa.

Perus-Oltermanni taisi olla liian iso tähän ja päästi liikaa ilmaa alleen, jolloin juusto alkoi kuivahtaa. 

Nyt olen kokeillut Bee's wrapia muutaman viikon juuston päällä ja se on ollut minusta ihanoimiva ratkaisu. Helppo kietaista ja painella juuston päälle ja kohtuullisen helppo pestä. Hiukan juuston reunat ovat kyllä kuivuneet enemmän kuin muovipussien kanssa, mikä on alkanut häiritä. Vahakelmu varmasti hengittää paremmin kuin muovipussi. Mies ei kuitenkaan ole ollut tuoteeseen erityisen ihastunut, joten saattaa olla että jatkossa kietaisen sen parmesaanin ympärille, jota ei käytetä päivittäin. Minua jäi myös kiinnostamaan, miten tämä toimisi leivän kääreenä isommassa koossa.

Onko sinulla vinkata ekotuotteita, joilla olisi järkevää korvata "tavalliset?"

Karkkiarki 17/52: Taaperon bujo

Huhheijaa, meidän sairastelu yltyikin koko perheen kiertäneeksi enterorokoksi, eikä blogi ole ollut vähään aikaan ensimmäisenä mielessä. Tällä viikolla kuitenkin elämä on jo voittanut ja ehdin istahtaa sohvalle kirjoittelemaan.

Oletko kuullut bujosta eli bullet journalista? Minäkin innostuin aiheesta alkuvuodesta, kun ajattelin että töiden alkaessa arjen kaaos olisi sellaisen avulla paremmin hallittavissa. Melko nopeasti se kuitenkin unohtui pölyyntymään kirjoituspöydän nurkkaan, sillä puhelimen kalenteri on tuntunut näppärämmältä. Lisäksi sen saa jaettua miehen kanssa. Bujon sijaan nostaisinkin esiin taaperon arjen helpottajan, kuvitetun kalenterin. Erilaisia kuvitettuja kalentereita ja päiväjärjestyksiä suositellaan arjen hallintakeinoiksi ja muun muassa puheen ymmärtämisen ja kerronnan tueksi. Uskon kuitenkin, että kuvakalentereista hyötyvät aivan kaikki lapset ja suosittelen kokeilemaan!

Bonskun esimerkkiviikko.

Koska meidän arkemme on varsin monipuolista vaihtuvine hoitajineen ja menoineen, halusin ottaa kalenterin käyttöön selventämään Bonskulle, missä milloinkin mennään. Meitä aikuisiakin hyödyttää se, että asiat kirjoitetaan ylös ja näkyville, joten miksei lapsikin voisi hyötyä siitä? Minä olen tehnyt kalenterin töissä käyttämääni pohjaa hyödyntäen, mutta esimerkiksi Papunetistä saa hyviä ilmaisia materiaaleja ja Kokokidilla on kauniit valmiit magneetit samaan tarkoitukseen. Myös Pikku kakkosen sivuilla on kivoja kuvia lasten "kalentereihin".

Minun kalenterini on vielä vähän vaiheessa, sillä muutamia arjessa tärkeitä kuvia puuttuu ja lisäksi pitäisi saada eri hoitajien kasvokuvat aina joka päivälle. Muuten olen pyrkinyt pitämään päivät melko simppeleinä. Punaisella nuolella merkitään, mikä päivä milloinkin on menossa, mutta se ei tullut kuvaan. Ai niin, ja haluaisin myös tarrakiinnityksen kuviin, sillä sinitarra ei oikein pysy ja pari "puistokerho"-kuvaa on jo hävinnyt. Muuten kalenteri on ollut oikein toimiva. Bonsku tykkää lukea sitä ja on nopeasti oppinut tunnistamaan eri kuvat. 

Millaisia kalenteriratkaisuja sinulla tai koko perheelläsi on?