Aamukahvi on päivän tärkein ateria

Vaikka muuten en ole kertakaikkisen ollenkaan aamuihminen, niin aamukahvi on tästä huolimatta yksi päivän kohokohdista. Ehkä kontrasti kamalan heräämisen ja höyryävän kuuman aamukahvin välillä on niin suuri, että se nostaa aamukahvin arvoa. Venytän aamukahvihetkeä usein niin pitkään kuin mahdollista. Tällä hetkellä juon aamukahvini yleensä sohvalla Bonskun ja välillä myös Tintin kanssa. Bonsku katselee ohjelmia ja syö aamupalaa, Tintti tutkii leluja (tai nukkuu vielä) ja minä törkeästi uppoan aamukahvin ja somen tai Bookbeatin maailmaan. Aamukahvista en tingi kuin äärimmäisessä kiireessä.

Autenttinen aamukahvitilanne idyllisimmillään. 

Kun keitän aamukahvit vain itselleni, teen yleensä jonkinlaisen latten tai cappucinon. Kahvin ja maidon ja vaahdotuksen suhteet menevät vähän summamutikassa, joten en osaa sanoa, mikä erikoiskahvi olisi virallisesti kyseessä. Ehkäpä jopa flat white? Tärkeintä on kuitenkin, että se maistuu hyvältä. Olen joskus ennenkin kirjoittanut, miten teininä innostuin erikoiskahveista ja vanhempani vitsailivat minun tarvitsevan rippilahjaksi espressokoneen. No minä otin tämän tietysti tosissani ja ennen ripille pääsyä aloin kysellä, että milloin se lahja hankitaan. Koska sellainen oli minulle luvattu (vaikka alunperin puolivitsinä), sellainen hankittiin.

Uusi keitin vanhan tilalle. Ulkoisesti keitin on huimasti tyylikkäämpi kuin edellinen.

Ja hyvin se toimikin 17 vuotta. Välillä oli vuosia, ettei se ollut käytössä, mutta viimeiset vajaat kahdeksan vuotta hyvinkin säännöllisesti. Viimeaikoina koneen alkoi kuitenkin päästää vettä jostain väärästä kohtaa ulos, eikä sitä enää uskaltanut käyttää. Niinpä piti hankkia uusi kone vanhan tilalle ja sain sen isältäni etukäteissynttärilahjana. Kapselikoneille en lämpene ollenkaan, sillä pidän siitä miten kahvi pitää tehdä itse ja kahvilakesätöissä opinkin aikanaan aika hyväksi espresson keittäjäksi. Hankimme DeLongin Dedica-mallin, joka vaikutti hyvältä peruskoneelta ja näytti sopivan kapealta Moccamasterin pariksi. 

Käytän aina Lavazzan Crema e gusto -espressoa (ja säilytän vanhassa purkissa). Se on hyvää ja sitä saa lisäksi melkein kaupasta kuin kaupasta, jopa meidän minikokoisesta lähikaupasta. 

Ensimmäisten kertojen perusteella kone vaikuttaa oikein pätevältä. Tosin hieman meinasi tulla kone-raivo, kun ohjekirjassa oli virhe (yhtä vipua piti kääntää vasta- eikä myötäpäivään) ja ensin pistin liikaa puruja suodattimeen, jolloin suodatinkahva (tai mikä nyt onkaan) ei kiinnittynyt koneeseen. Ja kyllä sen nyt huomaa, että edellinen laite oli niin vanha. Se piti sen kaltaista meteliä, että naapurit varmaankin luulivat että meillä käynnistyy aamuisin traktori. Tosin sekä Bonsku vauvana että nyt Tintti ovat kovasti olleet ihastuneita tähän ääneen. Tämä laite ei pidä ollenkaan niin hauskaa pörinää. Olemmekin kutsuneet näitä aamu-cappuccinojani "pörinäkahveiksi". Myös laitteen putsaaminen on hieman helpompaa ja se on toimintavalmis nopeammin. 

Tämä Koko-sarjan espressokuppi on suosikkini. Se on niin söpö! Nyt tosin espresson voisi tehdä suoraan isompaan kuppiinkin, kun kone annostelee määrän itse toisin kuin vanha laite. 

Jotain muutakin uutta aamukahveissani on kuin laite, jolla ne tehdään. Olen alkanut siirtyä kahvimaidossa kauramaitoon. Minusta etenkin erikoiskahveihin sopii kauramaidon hienoinen makeus ja nykyiset kahveihin tarkoitetut kauramaidot vaahtoutuvat aivan ihanasti. Nykyään kaupoissa on mistä valita ja minähän olen testannut kaikki tarjolla olevat kaurapohjaiset vaihtoehdot. Suosikiksi on noussut Kaslink Aito Barista, sillä se on täyteläinen, vaahtoutuu hyvin ja on kotimainen. Oatlyn iKaffe on myös hyvää, mutta kotimaisuus vie voiton. Plantin kahvikauramaito tulee hyvänä kolmosena, mutta se on kokeilemistani ollut kaikkein kalleinta. Vähiten pidin Juustoportin kahvikauramaidosta. Se oli liian lirua ja jostain syystä minusta Juustoportin kauramaidoissa on metallinen maku.Joskus kiinnostaisi kokeilla myös esimerkiksi erilaisia pähkinämaitoja kahvissa, mutta jatkuvaan käyttöön valitsen todennäköisesti edelleen kauraa, koska pähkinämaidot ovat sen verran hintavia. Niin, ja se kotimaisuus. En ole luopumassa kokonaan lehmänmaidosta, mutta mieluummin käytän sen esimerkiksi jogurtin tai juuston muodossa ja kahvimaidon voin hyvin korvata kasvipohjaisella maidolla.

Vaahdotin toimii hyvin. Pitää kokeilla joskus lämmittää tällä maito myös iltapäiväkhaviin. Nyt lämmitän hellalla. 

Aamukahvi on tätä kirjoittaessani ajat sitten juotu. Seuraavaksi voinkin alkaa haaveilla iltapäiväkahveista, jotka toivottavasti ajoittuvat Tintin päiväunien aikaan (eikä hän herää kahvikupin kilahdukseen, kuten välillä). Silloin juomme yleensä ihan suodatinkahvia, joka on minusta hyvää sekin, kun (kevyt-, täys- tai kaura-)maito on lämmintä ja kahvi riittävän tummapaahtoista. Tosin tottumus kysymys tämäkin, sillä vielä joku vuosi sitten join kahvini vaaleapaahtoisena ja rasvattomalla maidolla.

Ja valmis kahvi. Ei latte artia, mutta hyvää ja piristävää!

Miten sinä suhtaudut aamukahviin? Entä miten sinä juot kahvisi?

Mikä eteinen, missä?

Eteinen on varmasti kotimme murheenkryyni. Tai oikeastaan sitä ei ole, vaan on vaan alue, jota kutsun eteiseksi, sillä siinä säilytetään kenkiä, takkeja ja sen sellaista, jota yleensä säilytetään eteisessä. Kuisti on sitten erikseen, mutta se on kylmä tila, joten siellä ei tee mieli säilyttää takkeja näin kylminä vuodenaikoina. Eteinen on niin olematon, että appivanhempieni oli kerran pakko tarkistaa, mistä paikkaa tarkoitan, kun puhun eteisestä.

Eteiseksi voisi ehkä laskea tuon alueen, jolla on laatoitus. Sitä on hieman jatkettu keittiön ja rappusten puolelle. 

Mutta nyt vaikuttaa siltä, että minieteisemme on kesytetty ja vähäiset neliöt valjastettu hyötykäyttöön. En halunnut eteiseen perinteistä vaatenaulakkoa, jossa on tanko poikittain ja riemunkirjavat takit roikkuvat rivissä. Olin kyllästynyt epämääräiseen takkirivistöön vanhassa kodissa. Nyt toki takkeja olisi vähemmän, kun vähemmän käytetyt saa vaatehuoneisiin piiloon, mutta silti ajatus ei houkutellut. Periaatteessa eteisnurkkaukseen olisi voinut saada pienen kaapinkin, jonne tavarat ainakin teoriassa olisi saanut piiloon. Kaappi kuitenkaan ei olisi voinut olla kovin syvä, joten epäilen, että takkimme ja lakkimme olisivat pursuilleet ovesta ulos liiaksi. Niinpä äitini ehdotti naulakkoa, jossa takit laitettaisiinkin ikäänkuin peräkkäin eikä rinnakkain. Näin takeista jäisi näkyviin vain edessä oleva. Tämä ainakin hieman ehkä rauhoittaisi näkyä. 

Tuoli sopii hyvin eteiseen ja pieni sivupöytä on kätevä laskutila. 

Tuumasta toimeen ja naulakkoja etsimään. Valikoimaa ei ollut valtavasti, ainakaan sopivassa hintaluokassa. Yksi sopiva naulakko löytyi ja se olikin tilaustuote. Pistimme viestiä liikkeeseen ja lupasivat tilata. Sitten odoteltiin. Ja odoteltiin. Välillä pyydettäessä tuli väliaikatietoja, missä naulakot seilasivat ja tuntui, että ne menivät maapallon vähintään kahdesti ympäri. Lopulta naulakot saapuivat Suomeen. Ja liikkeestä tuli viesti, että ne olivat niin huonoa laatua, että he lähettivät ne takaisin. Aha. Seuraavat naulakot he saisivat joskus kesällä! Emme jääneet odottelemaan ja liike ymmärsi tämän hyvin. Oli kyllä omituinen kokemus, sillä eivät naulakot olleet hintaluokaltaan kuitenkin ihan Ikeaa. 

Kite-hyllyt sivulta. Minulle tulee ehkä leijaa ennemmän mieleen paperilennokki. Hyllyillä säilytetään pyöräilykypäriä. 

Onneksi toinenkin sopiva naulakkomalli löytyi ja malli miellytti myös silmää enemmän kuin tämä alkuperäinen suunnitelmamme. Kyseessa on Maze-merkkinen Kite-naulakko, jossa ideaa on haettu leijasta. Ihastuin siroon naulakko-hattuhyllyyn heti ja ne saapuivat melko nopeasti tilaamiseen jälkeen ja ainakaan puulaatu ei voi olla heikkoa, sillä ne on tehty metallista. Ulkoisesti ohuet hyllyt ovat kuitenkin hyvin jämäkän tuntuiset. Toiseen naulakkoon ripustettiin lasten ulkovaatteet S-koukuilla ja toiseen vanhempien eniten käytössä olevat takit henkareilla. Henkareiden laittamisessa pitää nähdä hieman vaivaa, mutta ei onneksi ihan mahdottoman paljon. Ja sama homma olisi ollut edessä perinteisen mallisessa vaatetelineessäkin. 

Lisää kuvateksti

Kenkiä, lapasia ja muuta tilpehööriä säilytetään edelleen isovanhempieni vanhassa lipastossa. Se ei ole ehkä käytännöllisin ratkaisu, sillä sen laatikot ovat hieman jäykät, mutta tunnearvo on sen verran kova, että haluan niitä hankalia laatikoita nykiä päivittäin. Tämän lisäksi hankittiin kesäkenkiä ja muuta isompaa säilytettävää varten pari Ikean kenkälaatikkoa, jotka sijoitettiin alakerran portaikon alkupäähän. Nyt niissä on mm. kantoreppu, minun toppahousuni, Bonskun saappaat ja kakkoskengät. Kesällä varmaan niitä kesäkenkiä, sillä niitä on sen verran monta paria, ettei niitä viitsi jättää lattialle ajetehtimaan. Hang it all -naulakko on melkein pelkkä koriste, mutta on silläkin sentään funktio. Bonskun kerhoreppu, toinen lastenreppu ja kestokauppakassikassi roikkuvat siinä vakituisesti. Lisäksi se on äärettömän hyvä lapastenkuivatusteline. 

Ikean kenkälaatikot ovat sopivan huomaamattomat. Äitiyspakkauksen makuupussi sopii juuri sopivasti sen päälle. Kestokasseja säilytetään nahkaisessa laukussa. 

Eteinen on näillä ratkaisuilla pysynyt melko hyvässä järjestyksessä. Ulkovaatteet on jaksettu laittaa suhteellisen säntillisesti omille paikoilleen. Ja tietysti pienessä eteisessä järjestyksen on pakkokin pysyä yllä, sillä muuten mistään ei tule mitään. Iso eteinen meni jopa helpommin sotkuun. Ainoa miinus näissä ratkaisuissa on se, etteivät lapset saa laitettua ulkovaatteitaan itse omille paikoilleen, sillä naulakot ovat niin korkealla. Toisaalta tätä ongelmaa ei ole pakko ratkaista vielä, sillä voi olla, että ne vaatteet jäisivät joka tapauksessa lattialle lojumaan. Ehtii sen oppia myöhemminkin. 

Eteinen siisteimmillään, kun puolet perheestä on töissä ja puistokerhossa. 

Nyt kun takit eivät enää roiku oven edessä, tulvii sieltä kuistin läpi ihanasti valoa. Säästimme  yhden "ovenpäälliskoukun" vieraita varten ja onneksi itsekuria on ollut sen verran, ettei siihen ole tullut ripustettua takkia. Nyt vielä pitää odotella hieman lämpimämpiä kelejä, että ovea voi pitää kokonaan auki. Kesällä myös osan eteisen toiminnoista voi siirtää kuistin puolelle.

Mitä pidät? Onko sinulla lisävinkkejä pienen eteisen ratkaisuihin?

Tyrskyn Myrskyn Turussa

Pieni seilori vauhdissa. Forum Marinumin Tyrskyn Myrskyn -lastenmuseossa oli sopiva paikka myös vauvalle. 

Minusta on niin ilahduttavaa, että yleensä museoissa otetaan lapsi vieraat hyvin vastaan. Yksi antoisimpia juttuja vanhemmuudessa on saada tarjota kulttuurielämyksiä lapsille. Eivät ne museovierailut aina ole kovin rentouttavia, mutta minusta on ihanaa, kun Bonsku juttelee innoissaan "Mennäänkö huomenna Wäinö Aaltoseen?" Toivottavasti suhtautuminen museoihin pysyy yhtä positiivisena isompanakin! Olen vienyt lapsia melkein mihin tahansa museoon, mutta parhaita ovat ne, joissa on onnistuneesti yhdistetty aikuisia ja lapsia kiinnostava sisältö. Tässä onnistuu loistavasti Forum Marinum, Turun merimuseo, jossa on vielä lisäksi vastikään avattu uusi lasten merimuseo. 

Perämoottorinäyttelystä oli hyvä aloittaa. Aikamoista. 

Lasten museo oli kauniisti ja hienosti toteutettu. Isoon simpukkaan voi mennä makoilemaan. Jättimäisiä huovutettuja kiviä oli hauska heitellä. 

Jostain syystä emme ole Bonskun kanssa aiemmin käyneet Forum Marinumissa aikaisemmin ja edellisestä käynnistä minulla tulee kesällä 13 vuotta (käytiin siellä treffeillä miehen kanssa silloin). Nyt meidän piti lähteä tutustumaan lasten näyttelyyn kavereiden kanssa, mutta heidän sairastuttua otimme mukaan isovanhemmat. Ensin kävimme syömässä museon yhteydessä olevassa ravintola Göranissa, jonka lounasta ei voi kuin suositella. Ravintolalle plussaa myös lapsiystävällisyydestä! Kävimme siellä aikanaan taaperoaikojen muskariryhmän kanssa syömässä ja silloinkin remutaaperolauma otettiin pöytävarauksella vastaan. 

Yläilmoista saa hyvän kuvan Tyrsky-laivasta ja sen ympäristöstä.

Jännittäviä kurkkimisikkunoita. 

Vatsat pullollaan siirryimme museon puolelle. Bonsku ihastui lasten merimuseoon oikopäätä ja juoksi innoissaan leikkimään. Leikkipaikan ulkopuoli oli suunniteltu kivasti ja siinä oli paikka kengille ja istahtamiselle. Lasten näyttelyssä oli hauskoja piilopaikkoja ja tekemistä monen ikäiselle. Suureen Tyrsky-laivaan oli piilotettu jänniä pienoismaailmoja, kapteenin kajuutta ja tietysti komentosilta ruoreineen. Kokonaisuudessaan tila ei ollut suuren suuri, mutta ainakin näin väljänä päivänä tilaa oli riittämiin ja hauskasti muutama lapsimuseovieras liittyi yhteiseen leikkiin laivassa. Myös pikkuiselle Tinttiselle löytyi hupia. Hän istui hyvän tovin pienessä söpössä purjeveneessä, tutki köyttä ja puutappeja hartaasti. Menevämmällekin vauvalle olisi riittänyt tutkittavaa. 

Kun pappa ja Bonsku pyörivät lasten museossa, minä, äitini ja Tintti kiersimme muuta museota. 

Tässä on kuulemma meneillään kalastuskilpailu. 

Koko museovierailua ei silti tarvinnut viettää lasten museon puolella vaan ympäri museota löytyi myös hauskaa tekemistä lapsille. Ehkä hauskin oli ongintapaikka, jossa sai "mato-onkia" ahvenia laituriin upotetusta tynnyristä. Museossa voi seurata myös laivakoira Axelin tarinaa, mutta siihen emme tällä kertaa tutustuneet. Ja tietysti museo itsessään on myös sellainen, joka varmasti vetoaa lapsiin. Tämän hetken näyttelyssä oli esitelty elämää merillä ja erilaisilla laivoilla risteilyaluksesta lähtien. Tilana museo on myös hyvin näyttävä ja korkeassa tilassa näyttelyä voi käydä ihailemassa myös ylemmiltä tasoilta. Kuulosti myös aika mahtavalta palvelulta, että tiettyinä päivinä museossa on järjestetty myös lapsiparkki. 

Näyttelytilat oli näyttävästi toteutettu. 

Pääsi se pappakin kiertämään muuta museota. Lasten merimuseon "eteistila" oli tunnelmallinen. 

Oli mukava tutustua museoon näin hieman hiljaisempana päivänä, vaikka varmasti huomisen (23.3.) avajaisriehakin olisi ollut hauska. Me sen sijaan suuntaamme tällä kertaa sinne Wäinö Aaltosen museoon lasten viikonloppua viettämään. Lanseerasin nyt myös uuden tunnisteen "kulttuurikakara", koska ei Bonsku enää taida olla "kulttuuritaapero". 

Lastenkulttuuri kunniaan! Onko sinulla kulttuurivinkkejä lapsille?

Grand tour: Alakerta ja kaikki kotimme rummut

Alakertaan vievien portaiden viereen laitoin "valokuvapyykkinarut". Niitä on hauska ihailla ohimennessä. Pyykkikori porrastasanteella on hyvä koripallokori pyykille. 

Grand tour jatkuu! Ensin ajattelin kuljettaa teidät olokerrasta yläkertaan, mutta koska juuri esittelin makkarin verhoineen ja lastenhuoneessa on yksi projekti kesken, päädyinkin suuntaamaan eteisestä alakertaan. Alakerta onkin ehkä kotimme tärkein kerros, sillä se on se kerros, joka minimoi rumuuden muissa kerroksissa. Sinne on sijoitettu arjen kannalta monen monta merkityksellistä toimintoa ja lisäksi vielä lähes kaikki kotimme rummut (paitsi djembe, joka on poikien huoneessa).

Alakerta kiteytettynä: rumpuja ja pyykkiä. Ai niin, ja on sentään pesutilatkin. 

Alakerta, ah, alakerta. Sinne saa sullottua koko pyykkihuollon, siellä on kylppäri ja mikä tärkeintä, sauna. Siellä on vaipanvaihtopiste ja täydellinen pepunpesuallas. Siellä on miehen rumpunurkkaus ja musiikkivarasto sekä kulku puolilämpimään varastoon. Lisäksi todistettavasti siellä voi nukkua myös vähintään kohtalaiset yöunet. Alakertaan on sijoitettu kaikki ne toiminnot, jotka ennen sijaitsivat noin kahden neliömetrin alalla kylppärissä ja ne toiminnot pyykkihuollosta, jotka levittivät lonkeronsa niin makuuhuoneeseen kuin eteiseenkin. 

Kotimme kauneimmat neliöt? Sekaisin rumpukapulolita, sähkörummut, pyykkiä, matonkude kori, teininä maalaamani jakkara ja leluja. 

Vaikka mies luopuikin ajatuksesta saada akustiset rummut kotiin, piti sähkörummuille olla tietysti tilaa. Niille löytyi helposti sopiva paikka alakerrasta. Ne ovat siellä sopivasti piilossa, eivätkä myöskään jatkuvasti lasten ulottuvilla. Naputus kuuluu muihin kerroksiin, mutta olemme niin tottuneet siihen, ettei se haittaa lainkaan. Sähkörumpujen lisäksi alakerrassa on laatikoissa keikkasetit, jotta ne saa napattua mukaan ilman treenikämpälle ajamista. Alakerran pikkuvarastossa on sitten muuta musiikkiroinaa ja jonkin verran urheiluvaatteita.

Jos pyykkihuolto ei nappaa, niin ainakin tapetti piristää. Hoitopöytä piti hankkia, kun pesukoneen päällä ei enää voinut vaihtaa vaippaa ja vaatekaappien viereinen kolo osoittautui liian pieneksi siihen. Nyt Tintti vaan ei malta olla kääntyilemättä pöydällä...

Huomatkaa: vaatekaappien ovet pysyvät kiinni! Tuolla päätykaapin kolossa on piilossa vielä yksi pyykkikori ja puolipitoisia vaatteita. 

Koska kotimme ei ole suuren suuri, on koko pyykkihuollon sijoittaminen alakertaan merkittävä siisteyden ylläpitäjä. Kodissamme on vaatehuone myös yläkerrassa, mutta onneksi tajusin että arkivaatteet kannattaa sijoittaa alas mahdollisimman lähelle muuta pyykkihuoltoa. Näin minimoidaan kerrosten välillä seilaavat vaatekasat. Yläkerran vaatehuoneeseen on sijoitettu juhlavaatteet ym. harvemmin tarvittavat. Tällä hetkellä meillä aikuisilla on kummallakin käytössä yksi kaappi ja lapsilla yhteinen. Neljäs kaappi on pyyhekaappi. Tällä hetkellä vaatteet mahtuvat hyvin, kun kausivaatteet on sijoitettu vakuumipusseissa yläkertaan.

Tapani mukaan en viitsinyt siivota koko elämää pois kuvista. Pyykit paikallaan. Kuivat pyykit on kiva nostella löyhästi telineelle, märkien pyykkien ripustamista inhoan. Ikkunallinen ovi kitaran vieressä vie puolilämpimään varastoon. Kellon takana on musiikkikomero. 

Ja kuivausrumpu, ehkä kotimme tärkein rumpu näin minun näkökulmastani. Se on helpottanut ratkaisevasti pyykkihuoltoa. Kun ennen meillä oli jatkuvasti pyykkiteline täynnä pyykkiä, nyt se on välillä jopa tyhjillään ja taitettuna seinää vasten. Eniten inhoamani pyykkihuollon vaihe, eli märkien pyykien levitys on poissa ja korkeintaan täytyy levittää pyykit kuivirin jälkeen löyhästi telineelle hetkeksi (tai pariksi päiväksi...) Siitä ne voi viikata suoraan kaappiin. Satsasimme energiapihiin lämpöpumpputekniikalla toimivaan kuivausrumpuun ja alun säätöjen harjoittelun jälkeen se on toiminut moitteettomasti.

Suihkutila on mukavan väljä ja TYHJÄ! Lasitiilet ovat hauska yksityiskohta ja muistuttavat ysärillä tehdystä remontista. Kaakelit on kyllä uusittu myöhemmin. 

Sauna on pieni, mutta riittävä. 

En kaipaa spa-tunnelmaa kylpyhuoneeseen, mutta täytyy sanoa että on ihanaa, ettei kylpyhuoneessa ole mitään muita toimintoja kuin peseytyminen. Kylppäri on täydellisen kokoinen ja mallinen. Sinne mahtuu hyvin lasten amme ja saunaan mahtuu juuri koko koko perhe. Enempää tilaa kylppärille emme kaipaisi ja on ihanaa, ettei siellä tarvitse katsella kuivuvia pyykkejä. Jos itse saisin valita kylppärin materiaalit, olisin tehosteeksi valinnut ehkä hieman väriä, mutta kylpyhuone on näinkin minusta todella kaunis ja ennen kaikkea helppo pitää puhtaana, kun ei ole paljon laatansaumoja. Mustat laatat ovat myös armolliset, vaikka kalkkisaostumia hieman tuleekin.

Matkakuvataulut sopivat alakertaan. Kitara ja saksofoni ovat lähinnä sisustuselementtejä tällä hetkellä. Vessan ovi on hieman murheenkryyni ja vaihtunee jossain kohtaa. 

Kirsikkana kakussa alakerrassa on kotimme toinen vessa. Se on minusta niin söpö! Muistan, kun the Sims-pelin kultakautena suunnittelin aina keittiöitä, joissa oli yksi seinä jätetty rouheasti tiiliseinäksi. En ehkä haluaisi enää sellaista keittiötä, mutta on aika hauskaa, että sain sellaisen vessan! Vessan ovi on joko oikeasti tai leikisti "puuceen ovi". Se ei kuitenkaan ole oikein käytännöllinen, sillä se on hankala vetää kiinni ja reikä on vähän ikävällä korkeudella vessassa kävijän kannalta. Ovi vaihtuu siis jollain aikataululla toiseen, mutta on sekin ihan hauska nyt toistaiseksi.

Pluto-taulu on aivan täydellinen pikkuvessaan. Ja jottei inhorealismi unotuisi, pytyn viereen on piilotettu imuri...

Seuraavaksi grand tour vie meidät yläkertaan. Ehkä tosin pitää lisätä kierrokselle vielä varasto ja pihakin, mutta niistä lisää vasta kesällä. 

"...se kasvattaa järkee"

Mikä sanonta otsikossa on kyseessä? No särjellähän sitä järkeä tietysti kasvatetaan! Kalan terveysvaikutuksista olen lukenut aina silloin tällöin, mutta en muista olenko koskaan syönyt särkeä (ennen eilistä). Suuri ruokaidolini Satu Koivisto on instagramtilillään usein maininnut resepteissä Järki särki - säilykkeen. Suhtauduin siihen hieman epäilevästi, sillä jotenkin kalasäilykkeet satunnaisia tonnikalapurkkia lukuunottamatta eivät ole houkutelleet. Lopulta kuitenkin arkiruokaideoita pyöritellessäni päätin antaa Järki särjelle mahdollisuuden - ja sehän kannatti!

Järkisärki ja nuutuneet juurekset. 

Järki särkeä tekee suomalainen yritys, joka on ehkä tutumpi Voi hyvin -luomuhunajasta. Sivuilla on paljon tietoa särjestä, joka teki särkikokeilusta entistä houkuttelevamman vaihtoehdon. Särki on ekologisesti erittäin järkevä vaihtoehto, sillä särkikannat ovat vahvoja ja niiden kalastaminen vähentää vesien rehevöitymistä. Särki on myös terveellistä, eikä sille ole asetettu edes syöntirajoituksia. Miten sitä aina nappaakin kalatiskillä niin helposti mukaansa sitä tuttua ja turvallista lohta, vaikka muitakin hyviä vaihtoehtoja olisi olemassa?

Pinkit perunat ovat kyllä minusta violetteja. Ne ovat tämän värisiä sisältä asti, kun taas violetit porkkanat ovat usein olleet vain pinnasta violetteja. 

Päädyin tekemään järkisärjestä kiusausta, sillä jääkaapista löytyi valmiiksi perunoita ja kaurakermaa. Olen jo pidempään ajatellut, että perunaa pitäisi myös syödä enemmän ja viimeaikoina perunaa on tituleerattu oikein ilmastoruoaksi. Pitkään peruna on ollut minulle vähän sellainen vanhanaikainen raaka-aine, sillä onhan pasta nyt parempaa, hienompaa ja nopeampaa. Mutta pitäisi kyllä palauttaa peruna lautaselle, sillä onhan se edullista, kotimaista ja mainettaan terveellisempää ruokaa. Perunan hiilijalanjälkikin on naurettavan pieni verrattuna esimerkiksi riisiin. Jotenkin vain se keittoaika ja kuoriminen tai peseminen tuntuu niin vaivalloiselta... Pitäisi vaan päästä sen yli! Bonsku valitsi kaupasta pinkkejä pottuja, joissa kuulemma on paljon flavonoideja. Ja ihme kyllä hän myös söi niitä!

Tämä näytti niin kauniilta, mutta unohdin kuvata vuoan ennen kaurakermaa. 

Järki särki kiusaus 

• 600 g perunoita 
• (juureksia, jos sattuu jääkaapista löytymään)
• 2 sipulia
• Purkki Järki Särkeä (alkuperäisessä tomaatti-basilika, minä ostin valkosipuliversiota)
• 3 dl kermaa (alkuperäisessä kuohukermaa, mutta kaurakerma toimi hyvin)
• Juustoraastetta

Pilko perunat ja sipulit. Lado vuokaan vuorotellen perunoita, (juureksia), sipulia ja kalaa liemineen. Kaada päälle kerma ja ripottele juustoraastetta. Paista 200 asteessa 40-50 minuuttia (tai puolisen tuntia kiertoilmauunissa). 

Hyvältä näyttää näinkin. 

Kiusaukset eivät ole ehkä ruokaa kauneimmasta päästä, mutta nuutunut tilli pelastaa tämän kuvan blogikelpoiseksi. 

Ja kyllä oli hyvää! Bonskukin söi tätä, joten se tarkoittaa sitä että tästä tulee aivan varmasti vakkari-arkiruokaa. Tätä olisi myös helppo tehdä kerralla vielä isompi satsi. Supernopean tästä tekisi pakasteperunasuikaleet, mutta minulla oli nyt ihan itse pilkottuja. Nahistuneet porkkanat ja juurisellerin pala upposivat kiusaukseen hyvin. Kaurakermallakin ruoka oli tosi kermaista ja hyvää. Juustoraasteen voi jättää poiskin tai korvata kasvipohjaisella, jos haluaa tehdä tästä entististäkin ilmastoystävällisemmän. Nyt tekisi jo mieli kokeilla särkeä jossain toisessa ruokalajissa. Ehkä ostan sitä huomiselle pizzaan. Kesällä se on varmasti hyvä pari uusille perunoille. Vahva suositus siis Järki Särjelle!

"Äiti, ota kuva munkin ruuasta!"

Oletko sinä maistanut särkeä? Tai kuullut Järki Särjestä? 

Samettiseinä

Olkkarin verhot oli helppo homma. Värin valitseminen oli haastavinta. Värimalleja mallailtiin maton, taulun ja naapuritalon seinän kanssa. 

Kun kotimme on aikanaan remontoitu kolmikerroksiseksi (tai siis alin ja ylin kerros otettu asuinkäyttöön), on osa kattoparruista jätetty esiin ja kerrosten väliin on jätetty aukko. Yläkerran toinen huone on oikeastaan kuin iso parvi. Ratkaisu on näyttävä ja ehkä yksi asunnon viehätyksestä tulee juuri tästä. Emme halunneet laittaa aukkoa umpeen, mutta huomasimme avoimen tilan haasteet melko pian muutettuamme. Korkea avoin tila oli melko kaikuisa ja vino katto kuljetti jokaisen kolahduksen alakerrasta suoraan makuuhuoneeseen. Jossain määrin tähän tietysti tottuu, mutta aloimme silti miettiä ratkaisua, jolla akustoida tilaa hieman enemmän. 

Bongaa Bonsku!

Kukkuu! Valitsin sinisen sävyn, koska se on klassinen ja sopii samettiin. Aluksi ajattelin astetta tummempaa sävyä, mutta vaalea taittoi valoa kauniimmin. 

Joulun välipäivinä keksin sitten idean: yläkerran kaiteen myötäiset samettiverhot! Samalla ajattelimme laittaa samettiverhot myös olohuoneeseen. Paksu sametti imisi ääntä ja lisäksi toimisi pimennysverhona. Illalla makuuhuoneen saisi myös rajattua huonemaisemmaksi. No, keksin tämän idean tietysti silloin kun emme olleet paikan päällä ja heti kotiuduttuamme hoksasin useamman ongelmakohdan ideassani. Kattoikkunat eivät olleetkaan kaiteen kohdalla vaan verhot kulkisivat juuri niiden puolivälistä. Toinen ongelma oli se, että tajusin kattoikkunan olevan hätäpoistumistie. Jollain lailla verhotangot pitäisi saada kiskaistua helposti irti. 

Yläkerta on rakennettu parveksi, joka on kuitenkin ihan huoneen kokoinen ja korkuinen. "Lattiasta kattoon" tila aiheutti päänvaivaa, mutta palkit on hienot. 

En halunnut kuitenkaan luopua ideastani helpolla. Etsin sopivaa samettia ja sekin osoittautui haasteelliseksi. Edellisen kotimme superlöytösamettia tuskin saisimme enää ja ne verhot olivat jo menneet miehen treenikämpälle (eivätkä tietenkään olisi edes riittäneet). Ne olivat hurjan paksua puuvillasamettia (neiliöpaino liki 500). Nettikangaskaupoista löytyi lähinnä polyesterisamettia, mutta jotenkin luonnonmateriaali tuntui ajatuksena mukavammalta. Lisäksi kankaan tilaaminen nettikaupasta tuntui riskialttiilta. Moni sametti oli myös aivan liian lirua akustointitarkoituksiin. 

Lopulta käännyin vähän ex tempore ammattilaisten puoleen. Kävin pienessä Stellina-nimisessä sisustusputiikissa ostamassa hyllyä kantoliinoille, mutta samalla kysäisinkin verhojen teettämisen mahdollisuudesta. Siitä lähtikin liikkeelle projekti, joka oli vielä haastavampi kuin olin osannut ajatellakaan. Palvelu oli todella hyvää ja liikkeen omistaja jaksoi pähkäillä ratkaisuja uudestaan ja uudestaan. Lisähaasteita toi se, ettei verhotankoja voinutkaan laittaa niin pitkää matkaa ilman välikiinnikkeitä ja verhojen kulkemista tangoissa piti miettiä useampaan kertaan uusiksi. Päänvaivaa tuotti myös katon vinous, sillä piti keksiä miten tanko pysyisi vinossa kiinnikkeessä ja olisi silti nypättävissä helposti pois hätätilanteen tullen. 

Onnistuihan se lopulta! Katossa on kiinni kaksi tankoa. Toinen on hieman lyhyempi ja siinä on kaksi verhon pätkää ja pidemmässä kolme. Reunimmaiset verhot ovat aina paikoillaan, muut liikkuvat. 

Sopivan mittaisten kiinnikkeiden löytyminen oli haastavaa, koska ikkunoiden keskikohta oli syvemmällä kuin muu katto. Siksi tarvittiin pitkät pidikkeet ja vielä lisäpituutta puupalikasta. Toinen tanko pysyy paikallaan kaksipuoleisella tarralla!

Mutta lopulta verhot ovat nyt paikoillaan ja olen hyvin tyytyväinen lopputulokseen. Onneksi en luovuttanut haasteiden edessä! Tila tuntui heti vähemmän kaikuisalta, kolahdukset eivät kuulu yhtä terävinä yläkertaan ja vaikka kangas ei nyt vastaa umpinaista lattiaa tai seinää, niin se tekee kuitenkin makuuhuoneesta huonemaisemman. Myös pimennysominaisuus näin kevättä kohden mentäessä tuli aivan kreivin aikaan, sillä makuuhuoneen tasalla olevasta pikkuikkunasta Bonsku on päätellyt aamun tulleen tuntia-paria normaalia aikaisemmin. Nyt valon saa piiloon. 

Näihinkin verhoihin halusin klassisen ja rauhallisen sävyn, jotta tyynyillä ja muilla yksityiskohdilla voi leikitellä vapaammin. Lisäksi sävy sopi makuuhuoneen akvarellimaalaukseen. 

Toivottavasti tämä ratkaisu on nyt pitkäikäinen, sillä se oli myös isohko sijoitus. Emme saaneet valitettavasti samettia seitsemää metriä kolmella kympillä, kuten viimeksi. Mutta toisaalta, aukon laittaminen umpeen olisi tullut huimasti kallimmaksi. Jos joskus tästä huoneesta tulee poikien huone, voivat verhot olla silti kivat rajaamassa tilaa rauhallisemmaksi. Tai ehkä ne jäävät paikoilleen myös, jos lattia joskus laitetaan umpeen. Niiden toiselle puolelle voi laittaa vaikka nukkumapaikat. 

Seinä koko komeudessaan. Pelkäsin, että se katkaisee ikkunalinjan ikävästi, mutta ikkunat ovat juuri sopivassa kulmassa, että ne näkyvät, vaikka verhot olisivat kiinni. Yöksi niihin saa pimentimet. 

Mitäs pidät uudesta samettiseinästämme?

Sisustusjemma

Nämä tyypit ostettiin Bonskulle ja Tintille Lontoosta. Leikkeihin ne eivät juuri ole päätyneet, mutta eivät saa myöskään istuskella pylvään nokassa, kuten minä haluaisin. 

Minä tykkään sisustuksessa hassuista pienistä yksityiskohdista, joita ei välttämättä ensisilmäyksellä huomaa. Lelut ovat minusta oivia sisustusesineitä, sillä ne tuovat vähän huumoria ja tietysti väriä sisustukseen. Parasta on, jos lelun tai muun hauskan sisustusesineen saa kurkkaamaan jostain vähän yllättävästä paikasta. Keksin niille juuri termin "sisustusjemma".

"Marigekko" on Barcelonan tuliainen teinivuosilta. Se pääsi yläkerran vessaa ilahduttamaan. 

Meidän kodissamme tällaisia sisustusjemmoja on useampia ja ehkä löydän niitä vielä joskus lisääkin. Harmikseni ihan kaikkia näitä jemmoja ei voi oikeasti käyttää, sillä pienet kätöset hakevat lelut pois vääristä paikoista. Ja en ole tietenkään käyttänyt sellaisia leluja, joilla päivittäin leikitään, vaan jotka ovat syystä tai toisesta unohtuneet laatikoiden pohjalle tai jotka ovat alunperinkin vain "minun".

Ponikokoelma vahtii vessan ovea. 

Suosikkijemmani on yläkerran vessan hauska pikkuikkuna, jonka "ikkunalaudalle" jemmasin ponit. Ne alkoivat olla huonossa kunnossa pyörittyään laatikoissa käyttämättöminä. Tarkoitus olisi lisätä vielä kokoelmaa, kun pääsen vanhaan ponikokoelmaani käsiksi. Toinen suosikkini olisi eteisen ja olohuoneen välinen pylväänreuna, mutta tämä on juuri niitä paikkoja, joilta lelut häviävät alta aikayksikön, kun yritän jemmata sinne jotain.

Muutama poni mahtuisi vielä sekaan. 

Kuistin pikkuikkuna on myös hauska sisustusjemma, jonne jemmasin Simpsons-shakkinappuloita. Olen ostanut shakkipelin joskus seurusteluaikoina miehelle joululahjaksi ja peli on pölyttynyt kaapissa pitkään. Nyt pääsivät edes koristeiksi (plus Bonskun leikkeihin). Saa nähdä jaksanko pitää ikkunalaudalla vaihtuvaa näyttelyä vai ovatko shakkinappulat tulleet jäädäkseen.

Kuistilla on söpö pikkuikkuna. Nalletaulu pääsi oven yläpuolelle, kuten vanhassakin kodissa. 

Päästäisitkö itse Simpsonit vartioimaan kotiasi?

Muita jemmoja ovat yläkerran kattuparrujen päät. Niitä olisi vaikka kuinka, mutta olen hyödyntänyt toistaiseksi vain pikkuvessan yhden parrunpään. Bonskun huoneessa lelut tuskin pysyisivät paikoillaan ja makuuhuoneen parrut houkuttelisivat liikaa kurottelemaan parven kaiteen yli. Mutta onneksi näitä jemmoja riittää muutenkin! Nyt kun mietin, niin kodin edellisetkin asukkaat käyttivät näitä sisustusjemmoja hyödyksi. Vaikka sisustustyyli oli monelta osin hyvin erilainen, niin samalla tavalla hauskoja yksityiskohtia löytyi sieltä täältä. Myös My Little Pony oli päässyt eräälle ikkunalle kurkkimaan. Ja ehkä joskus vielä hankin itselleni tämän täydellisen "sisustusjemmalampun", joka heillä oli keittiössä.

Herra Tompson tai Thomson hyppäämässä pyykkimereen. 

Millaisia sisustusjemmoja sinun kodistasi löytyy?