Syökööt lankakakkua!

 Nyt kun lopulta matkapostauksiltani ehdin, pääsen esittelemään pitkästä aikaa vähän käsitöitä. Kovin paljon aiemmin en niitä olisi muutenkaan voinut esitellä, sillä annoin tekemäni käsityöt lahjoiksi. Eihän niin saa käydä, että lahjan saaja näkeekin täältä blogista tulevan lahjansa! Tosin lahjojen varsinaiset vastaanottajat olivat 3-vuotias ja 2 kuukauden ikäinen, mutta ei näistä nykylapsista tiedä. Mahtavatko syntyäkin älypuhelin kädessään?

Piece of yarncake

Olin päättänyt, etten tekisi vähän aikaan käsitöitä, koska olin tehnyt niitä niin paljon ennen joulua ja alkuvuodesta. Miehen veljentyttären syntymäpäivät kuitenkin alkoivat lähestyä ja olin ajatellut ostaa hänelle leikkiastiaston. Siitä inspiroituneena minuun iski valtava virkkaushimo, ja päätin alkaa tehdä hänelle kakkua tarjottavaksi mielikuvitus teen- tai kahvin kera. Päädyin tähän ohjeeseen, mutta muokkasin sitä jonkun verran, joten laitan tähän oman versioni. En ole koskaan kirjoittanut virkkausohjeita, joten katsotaan tuleeko tästä ymmärrettävä. Kysy kommenteissa, jos et ymmärrä ohjetta ja minä koitan auttaa.

Kakku koko komeudessaan. Onko se sinusta mansikka-, kirsikka- vai vadelmakakku? Tai piiras? Vai jotain ihan muuta?

Kakkupalat (ohje yksittäiseen palaan)


Pohja:

Rivi 1: 2 ketjusilmukkaa (kjs)
Rivi 2: 2 kiinteääsilmukkaa (ks) ensimmäiseen kjs:n (yht. 2) 1 kjs
Rivi 3: 2 ks jokaiseen silmukkaan (yht 4), 1kjs
Rivi 4: 1 ks jokaiseen silmukkaan, 1 kjs
Rivi 5: 2 ks ensimmäiseen ja viimeiseen, 1 ks muihin
Rivi 6: 1 ks jokaiseen silmukkaan, 1kjs

Jatka niin, että parillisilla riveillä virkkaa 1 ks jokaiseen silmukkaan ja parittomilla muihin 1 ks paitsi ensimmäiseen ja viimeiseen silmukkaan 2 (eli joka toisella kerroksessa tulee kaksi silmukkaa lisää). Käännä tekemällä yksi ketjusilmukka rivin päässä. Jatka niin kauan, että silmukoita rivillä on 16 (tai enemmän jos haluat isomman kakun).

Rivi 17: Tee 1 ks jokaisen silmukan takareunaan (siten se reuna kääntyy "ylöspäin").
Rivi 18-20: 1ks jokaiseen silmukkaan.
Rivi 21:  *Tee 5 puolipylvästä (½-p) 1 ks:aan, hyppää yhden ks yli, 1 ks seur. ks:aan*.  Toista *- *. Lopeta kerros kiinteään silmukkaan.

Täyte:
Rivi 1: 20 kjs (tai niin monta, että reuna yltää pohjapalan reunan pitkien sivujen ympäri)
Rivi 2-4: 1 ks jokaiseen silmukkaan.

Marjat ja "kiille":


marja = tee 5 puolipylvästä, mutta älä vedä koukkua viimeiden lankalenkin läpi vaan jätä se koukulle. Kun olet tehnyt kaikki 5 ½-p, vedä koukku kaikkien koukulle jääneiden lenkkien läpi.

Rivi 1:  2 kjs
Rivi 2:  2 ks  ensimmäiseen kjs:aan (yht 2 ks).  1 kjs.Rivi 3:  2 ks molempiin silmukoihin (yht 4).  1 kjs.Rivi 4:  virkkaa kerros kiinteillä silmukoilla, mutta tee marja  toiseen tai kolmanteen ks:aan. 1 kjs.
Rivi 5: 2 ks ensimmäiseen ja viimeiseen, 1 ks muihin.  1 kjs.
Rivi 6:  virkkaa kerros kiinteillä silmukoilla, mutta tee kaksi marjaa edellisen marjan kummallekin puolelle. 1 kjs.
Rivit 7-16: Jatka työtä niin, että joka toisella kerroksella lisää yksi silmukka työn kumpaankin reunaan ja joka toisella tee marjoja edellisten marjojen ympärille. Sommittele marjat haluamallasi tavalla. Kuvasta näet, miten itse niitä laitoin. 
Rivi 17: Virkkaa kerros kiinteillä silmukoilla. 



Ompele osat lopuksi yhteen ja täytä piirakan palat. Minä kiinnitin ensin täytteen pohjaan, sitten päällisen täytteeseen. Sitten täytin palan ja lopuksi ompelin päällisen kiinni piirakan reunaan.

Päivän paras kahvihetki.

Huh! Oli suurempi vaiva kirjoittaa tuo ohje, kuin valmistaa tuo kakku. Vaikka sen kanssa meinasi kyllä tulla kiire. Otin työn jopa ystäväni läksiäisiin... Onneksi tapahtuma oli hyvin vapaamuotoinen, joten yksi virkkaava vieras ei haitannut. Voin kertoa, että ainakin lahjanantopäivänä saatiin hyvät kakkukekkerit aikaiseksi lahjan saajan kanssa.

Toinen tekemäni lahja oli osa kastelahjaa. Tein pienelle pojalle suloiset siilisukat. Olen tehnyt myös kummipojallemme aiemmin samanlaiset ja halusin tehdä toiset samanlaiset, koska ne onnistuivat niin hyvin. Näihin minulla ei ollut varsinaisesti ohjetta, mutta sovelsin tavallista Marttojen vauvasukkaohjetta. Lopuksi ompelin silmät mustasta langasta ja tein niihin valkoiset pilkut elävöittämiseksi.

"... olen hyvä, kiltti, hellä. Kenelläpä kellä ois vastaansanomista?"

En kyllä millään muista mitä lankaa käytin, mutta jotain tämmöistä pörrölankaa kuitenkin. Lanka on erittäin hankala purkaa, joten kannattaa olla tarkka, ettei tule mitään virheitä. Sen opin kantapään kautta, että kaksinkertaisella langassa ei todellakaan kannata tehdä, vaan pörröisyys tekee ohuen tuntuisesta langasta yllättävän paksun. Nämä on myös aika isot, mutta onneksi vauvat tuppaa kasvamaan.

"Oi, sanoi siili, olen surullinen siili, niin yksinäinen jotta!" Näiden siilien ei onneksi tarvitse olla yksin!

En ole vielä nähnyt siilisukkien omistajaa, sillä emme päässeet ristiäisiin, mutta toivottavasti ovat sopivat ainakin jossain vaiheessa. Koska vauvanvaatteet ovat vaan niin söpöjä, niin ostin hänelle myös limen vihreät sortit ja siihen sopivan ruutupaidan. Väreihin sopi myös miehen ostama Hyvän yön rukoukset -kirja.  Ajattelimme antaa ihan kokonaan vauvaisan lahjan, sillä kummeilta saa yleensä niitä aikuisuuteen kestäviä juttuja. Siilisukat sopivat kokonaisuuteen kuin nakutettu!

Lahja ja paperit sävysävyyn. 

Perugiassa ja vähän muuallakin, osa 2

Matkakertomus jatkukoon! Onneksi sentään reissusta ei ole vielä niin kauaa, että olisi ehtinyt unohtaa yksityiskohtia (ainakana toivottavasti). Tämä postaus sopii tähän väliin mainiosti, sillä mies vei kameran Tanskaan viikoksi, enkä voisi ottaa uusiakaan kuvia. Tästä postauksesta tulikin aika pitkä, mutta jos haluatte jännitystä, niin kannattaa lukea ainakin lauantai ja sunnuntai. Erityisesti suosittelen lukemaan jätkikuvan alapuolisen kappaleen, sillä se sisältää erityisen suosituksen.

Perjantai 18.5.


Kuten jo matkakertomuksen edellisessä osassa paljastin, perjantai oli kokonaan Perugia päivä. Noora oli luvannut kierrellä meidän kanssa ja pääsimme myös tutustumaan lisää opiskelijaelämään.

Eko-tapahtuman kaunis muovi-iglu keskellä Piazza IV Novembrea... Iso rakennus oikealla on Umbrian kansallisgalleria.

Aamupäivällä Nooralla oli luentoja ja me kiertelimme keskenämme. Suuntasimme kulkumme Galleria nazionale dell'Umbriaan. Perugiahan on Umbrian pääkaupunki. Siellä ei valitettavasti saanut kuvata, mutta nettisivuilla on joitain kuvia. Paikka oli täynnä upeaa uskonnollista taidetta ja se oli juuri sopivan kokoinen kokonaan kierrettäväksi. (Lisäksi se oli pakko kävellä kokonaan läpi, koska kulku oli ohjattu niin). Galleria oli myös hyvä taidehistorian oppitunti ja opin myös jotain omasta taidemaustani. Keskiajan ihmiskuvaukset ovat mielestäni vaan, noh, ei kovin kauniita. Renessansin tuulahdus oli tervetullut museon lähes viimeisissä huoneissa. Kyllä keskiajankin teoksissa riitti ihasteltavaa. Esimerkiksi monta melkein-kaima Pyhimystä, hauskasti "vauhtiviivojen" kanssa syöksyvänä kyyhkynä kuvattu Pyhä Henki ja upeat kirkkaat värit.

Mitäköhän tässä tuijotan?

Museon jälkeen kävimme kävelyllä. Harmikseni emme tajunneet mennä sisään 400-luvulla J.Kr. rakennettuun Tempio di San Michele Arcangeloon. Näimme sen kuitenkin ulkoa ja ihastelimme maisemia. Ostimme myös kortteja Suomeen lähetettäväksi ja kirjoittelimme niitä kaikessa rauhassa, kun pulu kakkasi mieheni niskaan. Tieto tästä päätyi toki kortteihin. Armottoman putsausoperaationkin jälkeen pelkäsin silti hiukan salmonellaa... Noh, italialaisten mukaan linnun läjät tuottavat onnea,vaikka en minä sitä sirpaleistakaan ole koskaan saanut. Salmonellaa ei kyllä ainakaan saatu.

Kerroksellisuutta. Huomaa erikoinen satelliittilautanen. Niitä oli paljon. Tuskin kuitenkaan evankeliointi tarkoituksiin? 

Tapasimme Nooran yliopiston edessä ja menimme syömään opiskelijaruokala Mensaan. Oli kyllä aikamoista hyperkarppausta, kuten Noora on kertonutkin! Söimme valtavan annoksen pastaa, joka ei todellakaan ollut sellaista paisunutta ja löysää, kuten Suomen ruokaloissa. Oli mielenkiintoista nähdä toisen maan opiskelijaruokailu systeemi. Salaatin puolesta tykkään kyllä edelleen enemmän suomalaisesta, mutta hyvän pastan voisin kyllä ottaa tänne.

Università per stranieri di Perugian julkisivu. Kelpais mullekin.

Lounaan jälkeen oli luvassa musiikin tunti yliopistolla. Katsoimme videolta pätkiä Puccinin oopperasta Turandot ja välillä opettaja kertoi tarinasta yksityiskohtia. Voin ylpeillä, että ymmärsin melkein kaiken, mitä opettaja puhui! Ja ne luokkahuoneet... Vaikka pidän myös modernista arkkitehtuurista, niin täytyy sanoa, että voittivat kyllä suuren osan meidän luentosaleista!

Kuva musiikinluokasta. Jos opiskelukaverini lukeva tätä, niin aikamoinen ero Publicumin ikkunattomiin koppeihin eikö vaan?

Vähän vaatimattomat rappukäytävät ja happamat punaiset marjat.

Rankan koulu yliopistopäivän jälkeen vähän rentouduimme ja sen jälkeen päästiinkin shoppailemaan. Ostoksistani olenkin kertonut jo aiemmin. Oli niin kivaa, kun kerrankin oli matkalla shoppailuseuraa (joka ei istu tai seisoskele kaupan ulkopuolella odottamassa)! Kävimme Nooran kanssa jopa parissa kaupassa, jossa hän ei ollut vielä käynyt. Ehdimme myös vähän kultturoida ja kävimme Chiesa di San Ercolanossa, joka on nimetty Perugian suojelupyhimuksen mukaan.

Chiesa di San Ercolano jännästi kahdeksankulmainen.

Koska ruoka oli yksi reissun parhaista asioista, menimme myös syömään Nooran kanssa Al Mangiar benessä. Muut ottivat pizzaa, minä otin pastaa, jossa oli kermaa, tuoremakkaraa ja tryffelikastiketta. Nam!

Jos kuva näyttää vihreältä, se johtuu vain siitä, että olet kade.

Lauantai 19.5.

Päätimme suunnata lauantaina Firenzeen, joka on noin parin tunnin junamatkan päässä Perugiasta. Odotukset olivat kovat, sillä minä olin jo pitkään haaveillut muun muassa Uffizin gallerian näkemisestä. Noh, sanotaanko että päivä oli vähintäänkin ikimuistoinen. Alku oli lupaava, sillä sää suosi ja pystyi laittamaan ihan kesävaatteet päälle.

Duomo nähty ja kaikki hyvin.

Sitten alkoi alamäki. Olimme nälkäisiä ja ruokaa oli saatava melko nopeasti. Saimme kylmät, äärimmäisen ankeat ja kokoon ja laatuun nähden kalliit lasagnet ravintolassa, jonka terassilla saikin polttaa tupakkaa. Ei hyvä valinta. Pian huomasimme, että väkimäärä Firenzessä oli aivan valtava. Koko ajan sai väistellä ihmisiä, eikä nähtävyyksiäkään oikein ollut kiva pysähtyä katselemaan. Olemme ennenkin olleet isoissa kaupungeissa, mutta tämä oli jotain aivan omaa luokkaansa! Pian selvisi, että keskustan tukkoisuusjohtui siitä, että siellä oli jotkut vanhojen autojen kisat. Suurimmat kadut oli aidattu autoja varten, eikä esimerkiksi Ponte Vecchiolle meinannut päästä millään. Illalla kaupungissa oli myös musoiden yö, jolloin useat museot olivat ilmaisia, mikä varmasti lisäsi ihmisten määrää. Riidoiltakaan ei täysin vältytty kaiken katarsofaalisuuden ja ihmismassojen keskellä. Uffizin galleriaankaan en lopulta päässyt, kun alkoi sataa ja jonot kasvoivat sen myötä huikean pitkiksi.

Tuli kisoista sentään kivoja kuvia. Kuvan mini muuten ei ollut kisassa mukana.

Aivan hukkareissu Firenze-päivä ei sentään ollut. Pääsyimme lasagnen jäljiltä edelleen nälkäisinä Perchè no! -jäätelöbaariin, jonka minä tunnistin heti. Kyseisestä jätsibaarista oli tehty syvästi mieleeni painunut juttu Koululais-lehteen joskus kultaisella 90-luvulla! Minun piti tietysti ottaa Nocciolosaa, pähkinäjäätelö, jonka muistin että jutussa mainitaan. Miten olinkaan haaveillut noiden jätskien maistelusta ala-asteella. Mikä sattuma!

Perchè no!:sta löytyi myös matkan suosikkimaku, Crema dell'arancia -appelsiinijäätelö.

Toinen erittäin hieno kokemus oli Nooran suosittelema Gucci-museo. En seuraa mitenkään aktiivisesti muotia, mutta voi että tuo museo oli oikea elämys! Astuin museoon räjähtäneen opiskelija-turistin näköisenä, ja sain silti sellaisen vastaanoton, kuin olisin voinut ostaa koko museon eksklusiivisen Gucci-kaupan tyhjäksi. Lisäksi minulle puhuttiin koko ajan italiaa, eikä sitä vaihdettu englantiin, vaikka kommunikointini ei ollut täydellistä. Narikkalappukin oli nahkaa.Tässäkään museossa ei saanut kuvata, mutta joka osastolta sai ottaa mukaansa kortin, joka keroi kyseisen näyttelyn sisällöstä. Ne kerättiin alussa annettuun pieneen kansioon. Nettisivuilta saa hyvän kuvan museosta. Museo oli tyylikkäin mueso, jossa olen koskaan vieraillut!  

Mies ehti sillä välin kuvata vähän nähtävyyksiä ja nautti aukion tyhjyydestä ja ilmeisesti myös musiikista. 

Palasimme Perugiaan aiemmin, mitä oli tarkoitus ja junamatkan jälkeen pystyimme jo vähän naureskelemaan Firenzen kauheuksille. Menimme vielä illalla lohtupizzoille hyväksi havaittuun Mediterraneaan ja Nooran kanssa istuskelemaan ja juttelemaan. Hauska ilta pelasti loputkin päivästä! Päällimmäiseksi reissusta jäi mahtavat kokemukset, vaikka viimeinen päivä ei mennytkään ihan putkeen.

Valitsimme (alkoholittomat) drinkkimme nimen perusteella: Muppet show! Ajatus valkoviinilasillisesta sai jäädä luettuani nimeen.

Sunnuntai 20.5.

Lupasin jännitystä myös sunnuntaille. Heräsimme jo muistaakseni kuuden seitsemän aikaan, jotta ehdimme Rooman junaan kunnolla. Ja onneksi varasimme kunnolla aikaa, sillä Minimetro, jolla meidän oli tarkoitus kulkea asemalle, ei kulkenutkaan sunnuntaina! Lähdimme siis juoksujalkaa asemalle. Yhtään taksiakaan ei osunut matkan varrelle, mutta onneksi matka oli alamäkeä! Ehdimme ajoissa ja onneksi liput oli ostettu jo edellisenä päivänä.

Rooman asemalla huomasimme, että liput eivät olleetkaan lentoasemalle asti, joten meidän piti ostaa asemalta lisää lippuja. Hintaan tuli tietysti Rooma-lisää, mutta se ei siinä konkurssissa juuri tuntunut. Ehdimme kuitenkin hyvin junaan. Syötävää emme ehtineet ostaa, mutta ajattelimme, että kentällä sitten.

Lähtöselvityksessä jono eteni aivan älyttömän hitaasti, vaikka jono ei kovin pitkä ollutkaan. Virkailija soitteli koko ajan jonnekin ja näytti hieman hermostuneelta, joten varmaan oli aika tuore tapaus. Päästyämme eteenpäin tajusimme kauhuksemme, että käsimatkatavaroiden tarkistusjono oli aivan huikean pitkä. Emme edes etsineet jonon päätä, vaan tungimme vaan johonkin väliin, sillä aikaa ei ollut kovin paljon. Jono mutkitteli ja mutkitteli, en edes osaa kuvailla sen pituutta. Kansallisuuksia jonossa riitti ja en tiedä oliko se sitten italialaista organisointi kykyä (ts. sen puutetta) vai mitä, mutta tuntui aivan käsittämättömältä, että niin mon jonotti yhtä aikaa. Mies on kuitenkin ollut Roomassa pariinkin otteeseen, eikä muistanut vastaavaa. Lopulta meidät ja kourallinen muita ihmisiä kuljetettiin viimeisinä lähes täyteen lentokoneeseen. Emme tietenkään ehtineet missään välissä ostaa syötävää tai käydä vessassa, joten koneessa piti ensin odotella turvavyölampun sammumista jaostaa ruokaa.

Helsinki-Vantaalta pääsimme ulos noin minuutissa. Hektisen matkustuspäivän jälkeen tuntui kyllä ihan hyvältä olla taas kotona ja osasi arvostaa suomalaista tehokkuutta. Italia on silti aivan ihana maa ja reissu kannatti todella! Ja oli niin ihana käydä katsomassa Nooraa ja hänen Perugiaansa. Jos haluaa rauhallisen ja silti monipuolisen matkakohteen, niin Perugiaa voi suositella! Sieltä on myös helppo tehdä päiväretkiä moniin paikkoihin, vaikka sitten Firenzeen (suosittelen viikonpäiväksi esimerkiksi tiistaita).

Lukijoille rentouttava maisemakuva vielä vaiherikkaan matkakertomuksen päätteeksi.

Viiliintykää ihmiset!

Ennen kuin jatkan matkakertomusta, ajattelin tehdä pienen välipalapostauksen. Kirjaimellisesti. Innostuin nimittäin eilen pitkästä aikaa tekemään viiliä. Se on maailman helpointa. Taisin innostua siitä pari vuotta sitten ja aina kausittain pistän viilitehtaan pystyyn.

Siihen ei tarvita muuta kuin vähän kaupan viiliä ja maitoa. Kuulemma luomutuotteet toimii paremmin, joten ostin varoiksi niitä. Söin ensin puolipurkkia viiliä ja käytin loput uuden tekemiseen. Maitoa meni vajaa litra. Pieni määrä viiliä siis sekoitetaan maitoon, kulhot peitetään ja jätetään noin vuorokaudeksi huoneenlämpöön. Tuntuu hurjalta, mutta näin se viili vaan syntyy!

Laitoin Koko-kulhojen pohjalle teelusikallisen viiliä. 

Kaadoin maitoa päälle ja vähän sekoitin haarukalla. 

Peitin kulhot elmukelmulla. 

Vajaan vuorokauden (joskus voi mennä pidempään) jälkeen tulos oli tämä: hyvin jähmettynyt viili!

Annoin viilien jäähtyä jääkaapissa ja sitten söin kanelin ja sokerin kanssa. NAM!

Ja toinen syy välipalapostaukselle oli tämä:

Sain Susannalta ensimmäisen blogipalkintoni! Kiitos! Oli tosi hienoa saada tämä noin suositulta bloggaajalta.

Kiertopalkintoon kuuluu kiittää antajaa ja laittaa linkki hänen blogiinsa ja laittaa tämä palkinto näkyviin omaan blogiin. Sitten pitää valita 5 lemppariblogia, jolla on alle 200 lukijaa ja pyytää jakamaan palkintoa eteenpäin.

Laitan tämän eteenpäin Nooralle, Minnalle, Nuoruusdiskolle, Turun Tildalle ja Ronjalle. Osalla varmaan todellisuudessa on tuo 200 lukijaa, mutta laitoin lukijapaneelin perusteella.

(P.S. Mikäli ette halua laittaa tätä eteenpäin, ei ole pakko. Olen itsekin tämmöisissä laiska, mutta halusin kuitenkin laittaa teille tämän. Ottakaa tämä silti kiitoksena laadukkaista blogeista, vaikkette laittaisikaan tätä omaan blogiinne).

Perugiassa ja vähän muuallakin, osa 1

Ajattelin nyt kirjoittaa oikein vanhan kunnon matkakertomuksen. En ole tällaista tehnytkään pitkiin aikoihin! Tai olenkohan ikinä? No, minusta on joka tapauksessa mukava jakaa lukijoilleni parhaita paloja Italian matkastamme ja lisäksi tästä jää itsellekin kiva muisto. Kuten olen kertonut, olimme tapaamassa ystääni Nooraa, joka piti välivuoden Perugiassa opiskellen italiaa ulkomaalaisten yliopistossa. En ehkä selosta kaikkea mitä näimme, vaan kirjoitan asioita enemmän kokemusten ja fiilisten pohjalta. Jos tekstit eivät kiinnostaa, niin hyppää yli ja nauti kuvista!


Keskiviikko 16.5.


Lensimme Helsingistä Roomaan aamupäivällä ja sieltä lähdimme junalla Perugiaan. Matkassa oli pieniä mutkisä, sillä juna-aseman lippuautomaatit eivät toimineet. Pääsimme kuitenkin Perugiaan melko hyvin aikataulussa joskus kuuden aikoihin.

Vähän uudempaa ja vanhempaa keskustaa Perugiassa

Perugiassa saimme vielä yhden erilaisen kyydityksen: minimetron. Se oli hauska vehje! Se oli pienen pieni yksi vaunuinen "metro", joka vei juna-asemalta Perugian vanhaan keskustaan. Vaunuja kulki monta, varmaan puolen minuutin välein tuli seuraava. Oli aika lystikästä istuskella iloisen punaisessa vaunussa ja katsella maisemia. 

Tyytyväinen minimetron matkustaja

Majapaikkamme oli pieni bed and breakfast -paikka aivan keskustan tuntumassa. Se löytyi nopeasti ja paljastui varsinaiseksi helmeksi. Paikan nimi oli Al Giardino di Alice ja saimme oman huoneen, jossa oli keittonurkkaus (jota tosin emme käyttäneet), oma kylpyhuone ja ovet sekä kadulle että aivan ihastuttavaan puutarhaan. 

Yksi parhaista "hotellihuoneista" ikinä!

Kotiuduttuamme lähdimme kävelemään Perugian "centro storicoon" eli vanhaan kaupunkiin. Maisemat olivat häikäiseviä! Harmiksemme vaatetus ei mennyt aivan nappiin vaan tuuli oli todella kylmä. Jouduimme välillä etsimään vähän tuulensuojaakin. Onneksi loppuviikosta oli lämpimämpää. 

Umbrian pittoreskeja maisemia.

Pian olikin aika tavata Noora. Jälleennäkeminen oli mieleenpainuva ja suorastaan elokuvamainen: juoksimme Piazza IV Novembren aukion halki toisiamme vastaan. Mies nappasi tapahtumasta hyvän kuvankin. Oli hauska nähdä pitkästä aikaa ja tapaaminen oli erityinen, koska nyt Noora pääsi näyttämään meille hänelle tärkeäksi tullutta kaupunkia.

Siellä me juostaan. Tilanne ei ole lavastettu!

Pääsimme heti maistamaan paikallisten (ulkomaalaisten) opiskelijoiden elämää, sillä Nooran ystävällä oli syntymäpäiväjuhlat ravintola Dal Mi Coccossa. Noora kertoi, että ravintola tarjoaa perinteistä umbrialaista ruokaa. Joka päivälle on oma menu, joka tuodaan pöytään ruokalaji kerrallaan antipastoista jälkiruokaan. Täytyy sanoa, että pasta oli parasta koskaan syömääni! Koko menun hinta oli 13 euroa per nenä, mikä tuntui järjettömän halvalta suomen hintojen ja viimekesäisen Sveitsin matkan jälkeen! Jälkiruoka tuotiin yllätyksenä pöytään koristeltuna kynttilällä syntymäpäivän kunniaksi! 

Vaikka olimme väsyneitä pitkästä matkustamisesta, olimme innoissamme päästessämme tutustumaan Nooran uusiin ystäviin eri maista. Pöydässä puhuttiin sekaisin englantia, italiaa ja suomea. Minä olen opiskellut italiaa, joten pysyin kärryillä keskustelussa, mutta miehen takia pääasiassa puhuttiin englantia. Seura oli mahtavaa ja ilta oli unohtumaton! Aivan erilaista, kuin millään aikaisemmalla ulkomaanmatkallamme.

Torstai 17.5.

Aamuisin heräsin tavallista pirteämpänä. Liekö syynä ihana puutarha, jossa saimme syödä aamiaisemme tai sitten se, että pimeä yö vaihtuu hitaasti valoisaksi aamuksi, jolloin sisäinen kelloni pysyy mukana. Niin tai näin, torstai aamuna olimme edelleen tyytyväisiä majapaikan valintaa. Aamiainen tosin vähän turhan italialainen (= makea), mutta miehelle oli onneksi ruisleivät mukana ja minulle löytyi edes suhteellisen tummaa paahtoleipää. Opin myös keittämään kahvin mutteripannulla italialaisten turistien opastamana.

"Meidän" puutarhamme. Aamiaisen söimme taka-alalla näkyvissä pöydissä. 

Aamiaishuonetta sisältä päin. Viehättävän näköistä, eikö?

Torstaina tarkoituksenamme oli suunnata Assisiin, joka on melko lähellä Perugiaa. Tarkoituksenamme oli mennä bussille, joka ajaa aivan keskustaan. Missasimme kuitenkin hyvät bussit, joten menimmekin junalla. Meidän piti vähän kävellä, mutta saimmepahan katsella huikaisevia maisemia matkan varrella.

Pitkä tie Assisiin.

Fransiskaanimunkkien veljeskunnan perustaja Franciscus Assisislainen on (luonnolisesti) kotoisin Assisista ja pienessä keskustassa on useita kirkkoja. Emme kuitenkaan vierailleet kuin kahdessa. Jotenkin turistina suhtaudun kirkkoihin eri lailla kuin varinaisena kirkkovieraana ja en jaksa loputtomasti kierrellä niissä. Toinen oli Abbazia di San Pietro ja toinen oli valtava, kaksikerroksinen Basilica di San Francesco.  Hauska ykistyiskohta on, että "Chiesa nuova" eli uusi kirkko on rakennettu 1600-luvulla...

Basilica di San Francesco. Täällä oli paljon turistiryhmiä, mutta torstaina ei sentään tungokseksi asti. 

Eniten Assisissa tykkäsin ihastella mutkittelevia kujia ja vanhoja rakennuksia, jollaisia on myös Perugiassa. Assisissamelkein kaikki talot olivat vaaleasta kivestä kun taas Perugiassa on enemmän värejä. Siksi katseluun ei myöskään kyllästynyt. Lisäksi kaikki on vaan niin erinäköistä kuin suomessa. Eikä sitä kaikkea oikein saa mahtumaan valokuviinkaan.

Kujia ja kerroksia

Huomatkaa kukat ikkunoilla. Tuollaisen määrän minäkin haluan.

Myös Rocca Maggioren eli ison linnoituksen huipulla oli huikeat näköalat yli peltojen. Linnoituksen sisällä tuli vähän Turun linna -fiilis, kun kulti kapeita kierreportaita ylös näköalatasanteelle. Sieltä minulla on pelkkiä isoja pärstäkuvia, joten valitettavasti niitä en jaksa fotoshopata. Saatte tyytyä Rocca Maggioren juurelta otettuihin kuviin. Suosittelen lähtemään itse katsomaan tarkemmin, miltä siellä näyttää!

Selkäkuva Rocca Maggioren juurelta.

Ehkä matkan paras maisemaotos. Mies on parempi maisemakuvissa, totesin matkan aikana.

Söimme Assisissa myös matkan ensimmäiset jätskit. Ostos kannatti, mutta jos olisimme halunneet päästä nauttimaan jäätelöistä näköalapöytiin, hintaa olisi tullut eron enemmän per annos! Hyvää bisnestä sanoisin. Mutta kyllä Assisin maisemilla kelpaakin vähän rahastaa, jos näin saa sanoa. Pidin paikasta todella paljon ja se oli juuri sopiva päiväretkikohteeksi. 

Ei nämäkään maisemat meidän "ei-maisema-pöydästä" pöllömmät olleet.

Palattuamme Perugiaan pyysimme Nooralta ravintolasuosistusta. Dal mi Cocco oli ollut erinomainen, joten odotukset olivat korkealla. Emmekä pettyneet! Noora neuvoi meidät Pizzeria Mediterraneaan, jossa kuulemma myös Perugialaiset käyvät. Minä tilasin klassisen Margheritan ja mies Cappricciosan (jossa oli muuten paljon muutakin kuin kinkkua ja herkkusieniä). Pizzat paistettiin uunissa, jossa oli ihan oikea tuli ja ne maistuivat niin hyviltä! Sanoisin, että tämä oli parasta pizzaa ikinä! Miljöökin oli komea, kuten kuvasta näkyy.

Voin kertoa, että ilmeeni on erittäin tyytyväinen.

Eikä ilta edes vielä päättynyt, vaan Noora vei meidät kouluunsa (ts. yliopistolle) kuuntelemaan ulkomaalaisten yliopiston kuoron konserttia. Konsertissa esiintyi myös jokin toinen kuoro ja yllätysesiintyjänä  joku naislaulaja, mutta kyllä yliopiston kuoro vei minun mielestäni koko potin! Esitys oli todella tasokas ja oli jälleen kerran hauska kokea jotain ihan muuta, kuin mitä yleensä matkoilla tulee tehtyä. Yksi illan huippujutuista oli myös se, että pysyin kärryillä (suurinpiirtein) siinä, mitä juontajat puhuivat. En ollutkaan unohtanut kaikkea lukiossa oppimaani!

Perjantai olikin sitten Perugia-päivä, mutta siinä hieman myöhemmin. 

Terveiset Perugiasta!

Blogissa on ollut kohta viikon hiljaista, koska olemme olleet matkoilla. Kävimme ystäväni Nooran luona Italiassa, Perugiassa, jossa hän on viettämässä välivuotta. Reissu oli tervetullut katko melko hektisen arjen keskellä. (Tosin tänään minulla alkoivat kesätyöt, joten hektisenä se jatkuu jälleen...) Ja kyllä oli kivaa! Varsinaisen matkapostauksen haluan tehdä ajan kanssa, mutta laitan tähän muutamia makupaloja ja matkamuistoja. 

Miehet kuvassa eivät liity matkan tapahtumiin.

Matkailu avartaa ja joskus oppii myös uutta omasta kulttuurista. Noora oli huomannut Italiassa asuessaan, että Suomessa on vahva "terveisten lähettely -kulttuuri" verrattuna moniin muihin maihin. Italian kielessä ei esimerkiksi ole järkevää ilmaisulle "lähettää terveiset". Englannin "give my regards to someone" taitaa myös olla vähän turhan hienostelevaa kieltä. Suomessa taas lähetetään terveisiä milloin mistäkin ja kenellekin. Terveiset voi lähettää vaikkapa Italiasta, saunasta ja niin edelleen. Tässä asiassa saa ainakin olla ylpeä suomalaisuudesta, sillä minusta tapa on hauska ja tuo usein hyvää mieltä! 

Nainen kuvassa liittyy matkan tapahtumiin.

Koska aikaa oli rajllisesti, mitään suurta shoppailukierrosta en ehtinyt tehdä, mutta jotain pientä kivaa tarttui mukaan. Löysin esimerkiksi kassin, jollaisen olin nähnyt jo jokin aika sitten jossain sisustuslehdessä ja katsonut sitä kaiholla. Suomessa sellaisia sai kuitenkin vain tietystä liikkeestä Helsingistä. Mikä tuuri, että samanlainen tuli vastaan juuri Perugiassa! Nyt ihana laukku on lisäksi matkamuisto. Laukun lisäksi ostin huivin ja kaikennäköistä syötävää, esimerkiksi Perugian kuuluisaa Bacio-suklaata. Jotta en spoilaisi tuliaisia, en viitsi laittaa tänne kuvaa kaikista tuomisista.

Olen näköjään hullaantunut värikkäisiin ruutuihin. Nyt on joka huoneessa jotain vastaavaa! 

Vaatteissa sen sijaan jyräävät pallot. Keltaista on viime aikoina ilmestynyt vaatekaappiini enemmän ja enemmän!

En malta odottaa, että ehdin paneutua matkakertomukseen. Reissu oli todella ikimuistoinen! Erityiskiitos Nooralle opastuksesta ja ravintovinkeistä!

Viherpeukalointia

Kiireiden keskellä olen ehtinyt vähän aloitella minipuutarhani (rapun pieli) laittamista kesäkuntoon. Olen istuttanut kaksi kesäkurpitsan siementä, jotka ovat jo lähteneet reippaasti itämään. Sitä varmaan seuraillaan blogissa kesän myötä. Saa nähdä saanko yhtä ainutta kesäkurpitaa aikaiseksi.  Vuoden 2012 hieno paprikankasvatussuunnitelmani tuotti vain yhden minikokoisen ja pahanmakuisen yksilön... Jospa kesäkurpitsa olisi helpompi kasvatettava! Sitkeästi ainakin yritän saada peukaloani hieman vihertäväksi, vaikka se sitten vaatisikin vaikka vesivärejä!

So far so good!

Tarkennus eteen... 

... ja tarkennus taa, tarkennus eteen ja kameraa heiluta... 

Viherpeukaloutta sai harjoiteltua myös tänään taloyhtiön pihataloissa. Talkoisin oli hauska osallistua, sillä siinä näki samalla vähän naapureitakin. Minä sain tehtäväkseni laittaa oven edustamme kivetystä takaisin kuosiin. Talven aikana moni kivi oli irronnut. Otin haasteen vastaan. Kyllä kai nyt varsinaisesta mukulakivikaupungista kotoisin oleva tyttö homman hoitaa! Vähän meni aluksi sormi suuhun ja piti kysellä apua, mutta lopulta onnistuin. Hip hei!

Saas nähdä kuinka pysyvät. Siellä ne kivet nyt on.