Perugiassa ja vähän muuallakin, osa 1

Ajattelin nyt kirjoittaa oikein vanhan kunnon matkakertomuksen. En ole tällaista tehnytkään pitkiin aikoihin! Tai olenkohan ikinä? No, minusta on joka tapauksessa mukava jakaa lukijoilleni parhaita paloja Italian matkastamme ja lisäksi tästä jää itsellekin kiva muisto. Kuten olen kertonut, olimme tapaamassa ystääni Nooraa, joka piti välivuoden Perugiassa opiskellen italiaa ulkomaalaisten yliopistossa. En ehkä selosta kaikkea mitä näimme, vaan kirjoitan asioita enemmän kokemusten ja fiilisten pohjalta. Jos tekstit eivät kiinnostaa, niin hyppää yli ja nauti kuvista!


Keskiviikko 16.5.


Lensimme Helsingistä Roomaan aamupäivällä ja sieltä lähdimme junalla Perugiaan. Matkassa oli pieniä mutkisä, sillä juna-aseman lippuautomaatit eivät toimineet. Pääsimme kuitenkin Perugiaan melko hyvin aikataulussa joskus kuuden aikoihin.

Vähän uudempaa ja vanhempaa keskustaa Perugiassa

Perugiassa saimme vielä yhden erilaisen kyydityksen: minimetron. Se oli hauska vehje! Se oli pienen pieni yksi vaunuinen "metro", joka vei juna-asemalta Perugian vanhaan keskustaan. Vaunuja kulki monta, varmaan puolen minuutin välein tuli seuraava. Oli aika lystikästä istuskella iloisen punaisessa vaunussa ja katsella maisemia. 

Tyytyväinen minimetron matkustaja

Majapaikkamme oli pieni bed and breakfast -paikka aivan keskustan tuntumassa. Se löytyi nopeasti ja paljastui varsinaiseksi helmeksi. Paikan nimi oli Al Giardino di Alice ja saimme oman huoneen, jossa oli keittonurkkaus (jota tosin emme käyttäneet), oma kylpyhuone ja ovet sekä kadulle että aivan ihastuttavaan puutarhaan. 

Yksi parhaista "hotellihuoneista" ikinä!

Kotiuduttuamme lähdimme kävelemään Perugian "centro storicoon" eli vanhaan kaupunkiin. Maisemat olivat häikäiseviä! Harmiksemme vaatetus ei mennyt aivan nappiin vaan tuuli oli todella kylmä. Jouduimme välillä etsimään vähän tuulensuojaakin. Onneksi loppuviikosta oli lämpimämpää. 

Umbrian pittoreskeja maisemia.

Pian olikin aika tavata Noora. Jälleennäkeminen oli mieleenpainuva ja suorastaan elokuvamainen: juoksimme Piazza IV Novembren aukion halki toisiamme vastaan. Mies nappasi tapahtumasta hyvän kuvankin. Oli hauska nähdä pitkästä aikaa ja tapaaminen oli erityinen, koska nyt Noora pääsi näyttämään meille hänelle tärkeäksi tullutta kaupunkia.

Siellä me juostaan. Tilanne ei ole lavastettu!

Pääsimme heti maistamaan paikallisten (ulkomaalaisten) opiskelijoiden elämää, sillä Nooran ystävällä oli syntymäpäiväjuhlat ravintola Dal Mi Coccossa. Noora kertoi, että ravintola tarjoaa perinteistä umbrialaista ruokaa. Joka päivälle on oma menu, joka tuodaan pöytään ruokalaji kerrallaan antipastoista jälkiruokaan. Täytyy sanoa, että pasta oli parasta koskaan syömääni! Koko menun hinta oli 13 euroa per nenä, mikä tuntui järjettömän halvalta suomen hintojen ja viimekesäisen Sveitsin matkan jälkeen! Jälkiruoka tuotiin yllätyksenä pöytään koristeltuna kynttilällä syntymäpäivän kunniaksi! 

Vaikka olimme väsyneitä pitkästä matkustamisesta, olimme innoissamme päästessämme tutustumaan Nooran uusiin ystäviin eri maista. Pöydässä puhuttiin sekaisin englantia, italiaa ja suomea. Minä olen opiskellut italiaa, joten pysyin kärryillä keskustelussa, mutta miehen takia pääasiassa puhuttiin englantia. Seura oli mahtavaa ja ilta oli unohtumaton! Aivan erilaista, kuin millään aikaisemmalla ulkomaanmatkallamme.

Torstai 17.5.

Aamuisin heräsin tavallista pirteämpänä. Liekö syynä ihana puutarha, jossa saimme syödä aamiaisemme tai sitten se, että pimeä yö vaihtuu hitaasti valoisaksi aamuksi, jolloin sisäinen kelloni pysyy mukana. Niin tai näin, torstai aamuna olimme edelleen tyytyväisiä majapaikan valintaa. Aamiainen tosin vähän turhan italialainen (= makea), mutta miehelle oli onneksi ruisleivät mukana ja minulle löytyi edes suhteellisen tummaa paahtoleipää. Opin myös keittämään kahvin mutteripannulla italialaisten turistien opastamana.

"Meidän" puutarhamme. Aamiaisen söimme taka-alalla näkyvissä pöydissä. 

Aamiaishuonetta sisältä päin. Viehättävän näköistä, eikö?

Torstaina tarkoituksenamme oli suunnata Assisiin, joka on melko lähellä Perugiaa. Tarkoituksenamme oli mennä bussille, joka ajaa aivan keskustaan. Missasimme kuitenkin hyvät bussit, joten menimmekin junalla. Meidän piti vähän kävellä, mutta saimmepahan katsella huikaisevia maisemia matkan varrella.

Pitkä tie Assisiin.

Fransiskaanimunkkien veljeskunnan perustaja Franciscus Assisislainen on (luonnolisesti) kotoisin Assisista ja pienessä keskustassa on useita kirkkoja. Emme kuitenkaan vierailleet kuin kahdessa. Jotenkin turistina suhtaudun kirkkoihin eri lailla kuin varinaisena kirkkovieraana ja en jaksa loputtomasti kierrellä niissä. Toinen oli Abbazia di San Pietro ja toinen oli valtava, kaksikerroksinen Basilica di San Francesco.  Hauska ykistyiskohta on, että "Chiesa nuova" eli uusi kirkko on rakennettu 1600-luvulla...

Basilica di San Francesco. Täällä oli paljon turistiryhmiä, mutta torstaina ei sentään tungokseksi asti. 

Eniten Assisissa tykkäsin ihastella mutkittelevia kujia ja vanhoja rakennuksia, jollaisia on myös Perugiassa. Assisissamelkein kaikki talot olivat vaaleasta kivestä kun taas Perugiassa on enemmän värejä. Siksi katseluun ei myöskään kyllästynyt. Lisäksi kaikki on vaan niin erinäköistä kuin suomessa. Eikä sitä kaikkea oikein saa mahtumaan valokuviinkaan.

Kujia ja kerroksia

Huomatkaa kukat ikkunoilla. Tuollaisen määrän minäkin haluan.

Myös Rocca Maggioren eli ison linnoituksen huipulla oli huikeat näköalat yli peltojen. Linnoituksen sisällä tuli vähän Turun linna -fiilis, kun kulti kapeita kierreportaita ylös näköalatasanteelle. Sieltä minulla on pelkkiä isoja pärstäkuvia, joten valitettavasti niitä en jaksa fotoshopata. Saatte tyytyä Rocca Maggioren juurelta otettuihin kuviin. Suosittelen lähtemään itse katsomaan tarkemmin, miltä siellä näyttää!

Selkäkuva Rocca Maggioren juurelta.

Ehkä matkan paras maisemaotos. Mies on parempi maisemakuvissa, totesin matkan aikana.

Söimme Assisissa myös matkan ensimmäiset jätskit. Ostos kannatti, mutta jos olisimme halunneet päästä nauttimaan jäätelöistä näköalapöytiin, hintaa olisi tullut eron enemmän per annos! Hyvää bisnestä sanoisin. Mutta kyllä Assisin maisemilla kelpaakin vähän rahastaa, jos näin saa sanoa. Pidin paikasta todella paljon ja se oli juuri sopiva päiväretkikohteeksi. 

Ei nämäkään maisemat meidän "ei-maisema-pöydästä" pöllömmät olleet.

Palattuamme Perugiaan pyysimme Nooralta ravintolasuosistusta. Dal mi Cocco oli ollut erinomainen, joten odotukset olivat korkealla. Emmekä pettyneet! Noora neuvoi meidät Pizzeria Mediterraneaan, jossa kuulemma myös Perugialaiset käyvät. Minä tilasin klassisen Margheritan ja mies Cappricciosan (jossa oli muuten paljon muutakin kuin kinkkua ja herkkusieniä). Pizzat paistettiin uunissa, jossa oli ihan oikea tuli ja ne maistuivat niin hyviltä! Sanoisin, että tämä oli parasta pizzaa ikinä! Miljöökin oli komea, kuten kuvasta näkyy.

Voin kertoa, että ilmeeni on erittäin tyytyväinen.

Eikä ilta edes vielä päättynyt, vaan Noora vei meidät kouluunsa (ts. yliopistolle) kuuntelemaan ulkomaalaisten yliopiston kuoron konserttia. Konsertissa esiintyi myös jokin toinen kuoro ja yllätysesiintyjänä  joku naislaulaja, mutta kyllä yliopiston kuoro vei minun mielestäni koko potin! Esitys oli todella tasokas ja oli jälleen kerran hauska kokea jotain ihan muuta, kuin mitä yleensä matkoilla tulee tehtyä. Yksi illan huippujutuista oli myös se, että pysyin kärryillä (suurinpiirtein) siinä, mitä juontajat puhuivat. En ollutkaan unohtanut kaikkea lukiossa oppimaani!

Perjantai olikin sitten Perugia-päivä, mutta siinä hieman myöhemmin.