tiistai 5. kesäkuuta 2012

Syökööt lankakakkua!

 Nyt kun lopulta matkapostauksiltani ehdin, pääsen esittelemään pitkästä aikaa vähän käsitöitä. Kovin paljon aiemmin en niitä olisi muutenkaan voinut esitellä, sillä annoin tekemäni käsityöt lahjoiksi. Eihän niin saa käydä, että lahjan saaja näkeekin täältä blogista tulevan lahjansa! Tosin lahjojen varsinaiset vastaanottajat olivat 3-vuotias ja 2 kuukauden ikäinen, mutta ei näistä nykylapsista tiedä. Mahtavatko syntyäkin älypuhelin kädessään?

Piece of yarncake
Olin päättänyt, etten tekisi vähän aikaan käsitöitä, koska olin tehnyt niitä niin paljon ennen joulua ja alkuvuodesta. Miehen veljentyttären syntymäpäivät kuitenkin alkoivat lähestyä ja olin ajatellut ostaa hänelle leikkiastiaston. Siitä inspiroituneena minuun iski valtava virkkaushimo, ja päätin alkaa tehdä hänelle kakkua tarjottavaksi mielikuvitus teen- tai kahvin kera. Päädyin tähän ohjeeseen, mutta muokkasin sitä jonkun verran, joten laitan tähän oman versioni. En ole koskaan kirjoittanut virkkausohjeita, joten katsotaan tuleeko tästä ymmärrettävä. Kysy kommenteissa, jos et ymmärrä ohjetta ja minä koitan auttaa.

Kakku koko komeudessaan. Onko se sinusta mansikka-, kirsikka- vai vadelmakakku? Tai piiras? Vai jotain ihan muuta?
Kakkupalat (ohje yksittäiseen palaan)


Pohja:

Rivi 1: 2 ketjusilmukkaa (kjs)
Rivi 2: 2 kiinteääsilmukkaa (ks) ensimmäiseen kjs:n (yht. 2) 1 kjs
Rivi 3: 2 ks jokaiseen silmukkaan (yht 4), 1kjs
Rivi 4: 1 ks jokaiseen silmukkaan, 1 kjs
Rivi 5: 2 ks ensimmäiseen ja viimeiseen, 1 ks muihin
Rivi 6: 1 ks jokaiseen silmukkaan, 1kjs

Jatka niin, että parillisilla riveillä virkkaa 1 ks jokaiseen silmukkaan ja parittomilla muihin 1 ks paitsi ensimmäiseen ja viimeiseen silmukkaan 2 (eli joka toisella kerroksessa tulee kaksi silmukkaa lisää). Käännä tekemällä yksi ketjusilmukka rivin päässä. Jatka niin kauan, että silmukoita rivillä on 16 (tai enemmän jos haluat isomman kakun).

Rivi 17: Tee 1 ks jokaisen silmukan takareunaan (siten se reuna kääntyy "ylöspäin").
Rivi 18-20: 1ks jokaiseen silmukkaan.
Rivi 21:  *Tee 5 puolipylvästä (½-p) 1 ks:aan, hyppää yhden ks yli, 1 ks seur. ks:aan*.  Toista *- *. Lopeta kerros kiinteään silmukkaan.

Täyte:
Rivi 1: 20 kjs (tai niin monta, että reuna yltää pohjapalan reunan pitkien sivujen ympäri)
Rivi 2-4: 1 ks jokaiseen silmukkaan.

Marjat ja "kiille":


marja = tee 5 puolipylvästä, mutta älä vedä koukkua viimeiden lankalenkin läpi vaan jätä se koukulle. Kun olet tehnyt kaikki 5 ½-p, vedä koukku kaikkien koukulle jääneiden lenkkien läpi.

Rivi 1:  2 kjs
Rivi 2:  2 ks  ensimmäiseen kjs:aan (yht 2 ks).  1 kjs.Rivi 3:  2 ks molempiin silmukoihin (yht 4).  1 kjs.Rivi 4:  virkkaa kerros kiinteillä silmukoilla, mutta tee marja  toiseen tai kolmanteen ks:aan. 1 kjs.
Rivi 5: 2 ks ensimmäiseen ja viimeiseen, 1 ks muihin.  1 kjs.
Rivi 6:  virkkaa kerros kiinteillä silmukoilla, mutta tee kaksi marjaa edellisen marjan kummallekin puolelle. 1 kjs.
Rivit 7-16: Jatka työtä niin, että joka toisella kerroksella lisää yksi silmukka työn kumpaankin reunaan ja joka toisella tee marjoja edellisten marjojen ympärille. Sommittele marjat haluamallasi tavalla. Kuvasta näet, miten itse niitä laitoin. 
Rivi 17: Virkkaa kerros kiinteillä silmukoilla. 



Ompele osat lopuksi yhteen ja täytä piirakan palat. Minä kiinnitin ensin täytteen pohjaan, sitten päällisen täytteeseen. Sitten täytin palan ja lopuksi ompelin päällisen kiinni piirakan reunaan.

Päivän paras kahvihetki.
Huh! Oli suurempi vaiva kirjoittaa tuo ohje, kuin valmistaa tuo kakku. Vaikka sen kanssa meinasi kyllä tulla kiire. Otin työn jopa ystäväni läksiäisiin... Onneksi tapahtuma oli hyvin vapaamuotoinen, joten yksi virkkaava vieras ei haitannut. Voin kertoa, että ainakin lahjanantopäivänä saatiin hyvät kakkukekkerit aikaiseksi lahjan saajan kanssa.

Toinen tekemäni lahja oli osa kastelahjaa. Tein pienelle pojalle suloiset siilisukat. Olen tehnyt myös kummipojallemme aiemmin samanlaiset ja halusin tehdä toiset samanlaiset, koska ne onnistuivat niin hyvin. Näihin minulla ei ollut varsinaisesti ohjetta, mutta sovelsin tavallista Marttojen vauvasukkaohjetta. Lopuksi ompelin silmät mustasta langasta ja tein niihin valkoiset pilkut elävöittämiseksi.

"... olen hyvä, kiltti, hellä. Kenelläpä kellä ois vastaansanomista?"

En kyllä millään muista mitä lankaa käytin, mutta jotain tämmöistä pörrölankaa kuitenkin. Lanka on erittäin hankala purkaa, joten kannattaa olla tarkka, ettei tule mitään virheitä. Sen opin kantapään kautta, että kaksinkertaisella langassa ei todellakaan kannata tehdä, vaan pörröisyys tekee ohuen tuntuisesta langasta yllättävän paksun. Nämä on myös aika isot, mutta onneksi vauvat tuppaa kasvamaan.

"Oi, sanoi siili, olen surullinen siili, niin yksinäinen jotta!" Näiden siilien ei onneksi tarvitse olla yksin!
En ole vielä nähnyt siilisukkien omistajaa, sillä emme päässeet ristiäisiin, mutta toivottavasti ovat sopivat ainakin jossain vaiheessa. Koska vauvanvaatteet ovat vaan niin söpöjä, niin ostin hänelle myös limen vihreät sortit ja siihen sopivan ruutupaidan. Väreihin sopi myös miehen ostama Hyvän yön rukoukset -kirja.  Ajattelimme antaa ihan kokonaan vauvaisan lahjan, sillä kummeilta saa yleensä niitä aikuisuuteen kestäviä juttuja. Siilisukat sopivat kokonaisuuteen kuin nakutettu!

Lahja ja paperit sävysävyyn. 

4 kommenttia:

  1. Oi miten kivan näköisiä luomuksia! Itse en saisi koskaan aikaiseksi mitään tuollaista, hyvä kun osaan neuloa kaulaliinoja yms. helppoja juttuja.

    Tuo piirakka on älyttömän nerokas, koska se ei mene rikki rajuissakaan kotileikeissä, ja ennen kaikkea, sen voi pestä! Tein meille töihin piirakoita ja pullia taikataikinasta, ja noh, nekin yritettiin sisukkaasti syödä. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen opetellut virkkaamaan ja kutomaan kunnolla vasta aikuisena. (Minä siis kudon enkä neulo, murrejuttu). Eli kannattaa vaan alkaa kokeilemaan jos haluaa oppia!

      Voi ei, taikataikinaleivosparat! Näitä ehkä ei yritettäisi syödäkään. Näistäkin voi kyllä alkaa nyhtää täytteitä ulos.

      Poista
  2. Heips!

    Se on vadelmapiirakka ilmiselvästi. Virkkauskäsialasi on erittäin tasaista ja kaunista. Et ole ainakaan äidiltä sitä perinyt se on varmaa!! Siilisukat on luonnossa vielä ihanammat kuin kuvissa.

    Terv Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värin olisin halunnut olevan vähän vadelmaisempi, mutta en viitsinyt ostaa uutta lankaa kun vanhojakin oli. Siilisukkien väri ei tosiaan kuvissa oikein toistu kun tuo lanka kiiltää ja mintunvihreä varsi näyttää liian vaalealta.

      Käsialan tasaisuus johtuu siitä, ette se oli vuosia niin piukka, ettei koukku mahtunut silmukasta läpi.

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.