Perugiassa ja vähän muuallakin, osa 2

Matkakertomus jatkukoon! Onneksi sentään reissusta ei ole vielä niin kauaa, että olisi ehtinyt unohtaa yksityiskohtia (ainakana toivottavasti). Tämä postaus sopii tähän väliin mainiosti, sillä mies vei kameran Tanskaan viikoksi, enkä voisi ottaa uusiakaan kuvia. Tästä postauksesta tulikin aika pitkä, mutta jos haluatte jännitystä, niin kannattaa lukea ainakin lauantai ja sunnuntai. Erityisesti suosittelen lukemaan jätkikuvan alapuolisen kappaleen, sillä se sisältää erityisen suosituksen.

Perjantai 18.5.


Kuten jo matkakertomuksen edellisessä osassa paljastin, perjantai oli kokonaan Perugia päivä. Noora oli luvannut kierrellä meidän kanssa ja pääsimme myös tutustumaan lisää opiskelijaelämään.

Eko-tapahtuman kaunis muovi-iglu keskellä Piazza IV Novembrea... Iso rakennus oikealla on Umbrian kansallisgalleria.

Aamupäivällä Nooralla oli luentoja ja me kiertelimme keskenämme. Suuntasimme kulkumme Galleria nazionale dell'Umbriaan. Perugiahan on Umbrian pääkaupunki. Siellä ei valitettavasti saanut kuvata, mutta nettisivuilla on joitain kuvia. Paikka oli täynnä upeaa uskonnollista taidetta ja se oli juuri sopivan kokoinen kokonaan kierrettäväksi. (Lisäksi se oli pakko kävellä kokonaan läpi, koska kulku oli ohjattu niin). Galleria oli myös hyvä taidehistorian oppitunti ja opin myös jotain omasta taidemaustani. Keskiajan ihmiskuvaukset ovat mielestäni vaan, noh, ei kovin kauniita. Renessansin tuulahdus oli tervetullut museon lähes viimeisissä huoneissa. Kyllä keskiajankin teoksissa riitti ihasteltavaa. Esimerkiksi monta melkein-kaima Pyhimystä, hauskasti "vauhtiviivojen" kanssa syöksyvänä kyyhkynä kuvattu Pyhä Henki ja upeat kirkkaat värit.

Mitäköhän tässä tuijotan?

Museon jälkeen kävimme kävelyllä. Harmikseni emme tajunneet mennä sisään 400-luvulla J.Kr. rakennettuun Tempio di San Michele Arcangeloon. Näimme sen kuitenkin ulkoa ja ihastelimme maisemia. Ostimme myös kortteja Suomeen lähetettäväksi ja kirjoittelimme niitä kaikessa rauhassa, kun pulu kakkasi mieheni niskaan. Tieto tästä päätyi toki kortteihin. Armottoman putsausoperaationkin jälkeen pelkäsin silti hiukan salmonellaa... Noh, italialaisten mukaan linnun läjät tuottavat onnea,vaikka en minä sitä sirpaleistakaan ole koskaan saanut. Salmonellaa ei kyllä ainakaan saatu.

Kerroksellisuutta. Huomaa erikoinen satelliittilautanen. Niitä oli paljon. Tuskin kuitenkaan evankeliointi tarkoituksiin? 

Tapasimme Nooran yliopiston edessä ja menimme syömään opiskelijaruokala Mensaan. Oli kyllä aikamoista hyperkarppausta, kuten Noora on kertonutkin! Söimme valtavan annoksen pastaa, joka ei todellakaan ollut sellaista paisunutta ja löysää, kuten Suomen ruokaloissa. Oli mielenkiintoista nähdä toisen maan opiskelijaruokailu systeemi. Salaatin puolesta tykkään kyllä edelleen enemmän suomalaisesta, mutta hyvän pastan voisin kyllä ottaa tänne.

Università per stranieri di Perugian julkisivu. Kelpais mullekin.

Lounaan jälkeen oli luvassa musiikin tunti yliopistolla. Katsoimme videolta pätkiä Puccinin oopperasta Turandot ja välillä opettaja kertoi tarinasta yksityiskohtia. Voin ylpeillä, että ymmärsin melkein kaiken, mitä opettaja puhui! Ja ne luokkahuoneet... Vaikka pidän myös modernista arkkitehtuurista, niin täytyy sanoa, että voittivat kyllä suuren osan meidän luentosaleista!

Kuva musiikinluokasta. Jos opiskelukaverini lukeva tätä, niin aikamoinen ero Publicumin ikkunattomiin koppeihin eikö vaan?

Vähän vaatimattomat rappukäytävät ja happamat punaiset marjat.

Rankan koulu yliopistopäivän jälkeen vähän rentouduimme ja sen jälkeen päästiinkin shoppailemaan. Ostoksistani olenkin kertonut jo aiemmin. Oli niin kivaa, kun kerrankin oli matkalla shoppailuseuraa (joka ei istu tai seisoskele kaupan ulkopuolella odottamassa)! Kävimme Nooran kanssa jopa parissa kaupassa, jossa hän ei ollut vielä käynyt. Ehdimme myös vähän kultturoida ja kävimme Chiesa di San Ercolanossa, joka on nimetty Perugian suojelupyhimuksen mukaan.

Chiesa di San Ercolano jännästi kahdeksankulmainen.

Koska ruoka oli yksi reissun parhaista asioista, menimme myös syömään Nooran kanssa Al Mangiar benessä. Muut ottivat pizzaa, minä otin pastaa, jossa oli kermaa, tuoremakkaraa ja tryffelikastiketta. Nam!

Jos kuva näyttää vihreältä, se johtuu vain siitä, että olet kade.

Lauantai 19.5.

Päätimme suunnata lauantaina Firenzeen, joka on noin parin tunnin junamatkan päässä Perugiasta. Odotukset olivat kovat, sillä minä olin jo pitkään haaveillut muun muassa Uffizin gallerian näkemisestä. Noh, sanotaanko että päivä oli vähintäänkin ikimuistoinen. Alku oli lupaava, sillä sää suosi ja pystyi laittamaan ihan kesävaatteet päälle.

Duomo nähty ja kaikki hyvin.

Sitten alkoi alamäki. Olimme nälkäisiä ja ruokaa oli saatava melko nopeasti. Saimme kylmät, äärimmäisen ankeat ja kokoon ja laatuun nähden kalliit lasagnet ravintolassa, jonka terassilla saikin polttaa tupakkaa. Ei hyvä valinta. Pian huomasimme, että väkimäärä Firenzessä oli aivan valtava. Koko ajan sai väistellä ihmisiä, eikä nähtävyyksiäkään oikein ollut kiva pysähtyä katselemaan. Olemme ennenkin olleet isoissa kaupungeissa, mutta tämä oli jotain aivan omaa luokkaansa! Pian selvisi, että keskustan tukkoisuusjohtui siitä, että siellä oli jotkut vanhojen autojen kisat. Suurimmat kadut oli aidattu autoja varten, eikä esimerkiksi Ponte Vecchiolle meinannut päästä millään. Illalla kaupungissa oli myös musoiden yö, jolloin useat museot olivat ilmaisia, mikä varmasti lisäsi ihmisten määrää. Riidoiltakaan ei täysin vältytty kaiken katarsofaalisuuden ja ihmismassojen keskellä. Uffizin galleriaankaan en lopulta päässyt, kun alkoi sataa ja jonot kasvoivat sen myötä huikean pitkiksi.

Tuli kisoista sentään kivoja kuvia. Kuvan mini muuten ei ollut kisassa mukana.

Aivan hukkareissu Firenze-päivä ei sentään ollut. Pääsyimme lasagnen jäljiltä edelleen nälkäisinä Perchè no! -jäätelöbaariin, jonka minä tunnistin heti. Kyseisestä jätsibaarista oli tehty syvästi mieleeni painunut juttu Koululais-lehteen joskus kultaisella 90-luvulla! Minun piti tietysti ottaa Nocciolosaa, pähkinäjäätelö, jonka muistin että jutussa mainitaan. Miten olinkaan haaveillut noiden jätskien maistelusta ala-asteella. Mikä sattuma!

Perchè no!:sta löytyi myös matkan suosikkimaku, Crema dell'arancia -appelsiinijäätelö.

Toinen erittäin hieno kokemus oli Nooran suosittelema Gucci-museo. En seuraa mitenkään aktiivisesti muotia, mutta voi että tuo museo oli oikea elämys! Astuin museoon räjähtäneen opiskelija-turistin näköisenä, ja sain silti sellaisen vastaanoton, kuin olisin voinut ostaa koko museon eksklusiivisen Gucci-kaupan tyhjäksi. Lisäksi minulle puhuttiin koko ajan italiaa, eikä sitä vaihdettu englantiin, vaikka kommunikointini ei ollut täydellistä. Narikkalappukin oli nahkaa.Tässäkään museossa ei saanut kuvata, mutta joka osastolta sai ottaa mukaansa kortin, joka keroi kyseisen näyttelyn sisällöstä. Ne kerättiin alussa annettuun pieneen kansioon. Nettisivuilta saa hyvän kuvan museosta. Museo oli tyylikkäin mueso, jossa olen koskaan vieraillut!  

Mies ehti sillä välin kuvata vähän nähtävyyksiä ja nautti aukion tyhjyydestä ja ilmeisesti myös musiikista. 

Palasimme Perugiaan aiemmin, mitä oli tarkoitus ja junamatkan jälkeen pystyimme jo vähän naureskelemaan Firenzen kauheuksille. Menimme vielä illalla lohtupizzoille hyväksi havaittuun Mediterraneaan ja Nooran kanssa istuskelemaan ja juttelemaan. Hauska ilta pelasti loputkin päivästä! Päällimmäiseksi reissusta jäi mahtavat kokemukset, vaikka viimeinen päivä ei mennytkään ihan putkeen.

Valitsimme (alkoholittomat) drinkkimme nimen perusteella: Muppet show! Ajatus valkoviinilasillisesta sai jäädä luettuani nimeen.

Sunnuntai 20.5.

Lupasin jännitystä myös sunnuntaille. Heräsimme jo muistaakseni kuuden seitsemän aikaan, jotta ehdimme Rooman junaan kunnolla. Ja onneksi varasimme kunnolla aikaa, sillä Minimetro, jolla meidän oli tarkoitus kulkea asemalle, ei kulkenutkaan sunnuntaina! Lähdimme siis juoksujalkaa asemalle. Yhtään taksiakaan ei osunut matkan varrelle, mutta onneksi matka oli alamäkeä! Ehdimme ajoissa ja onneksi liput oli ostettu jo edellisenä päivänä.

Rooman asemalla huomasimme, että liput eivät olleetkaan lentoasemalle asti, joten meidän piti ostaa asemalta lisää lippuja. Hintaan tuli tietysti Rooma-lisää, mutta se ei siinä konkurssissa juuri tuntunut. Ehdimme kuitenkin hyvin junaan. Syötävää emme ehtineet ostaa, mutta ajattelimme, että kentällä sitten.

Lähtöselvityksessä jono eteni aivan älyttömän hitaasti, vaikka jono ei kovin pitkä ollutkaan. Virkailija soitteli koko ajan jonnekin ja näytti hieman hermostuneelta, joten varmaan oli aika tuore tapaus. Päästyämme eteenpäin tajusimme kauhuksemme, että käsimatkatavaroiden tarkistusjono oli aivan huikean pitkä. Emme edes etsineet jonon päätä, vaan tungimme vaan johonkin väliin, sillä aikaa ei ollut kovin paljon. Jono mutkitteli ja mutkitteli, en edes osaa kuvailla sen pituutta. Kansallisuuksia jonossa riitti ja en tiedä oliko se sitten italialaista organisointi kykyä (ts. sen puutetta) vai mitä, mutta tuntui aivan käsittämättömältä, että niin mon jonotti yhtä aikaa. Mies on kuitenkin ollut Roomassa pariinkin otteeseen, eikä muistanut vastaavaa. Lopulta meidät ja kourallinen muita ihmisiä kuljetettiin viimeisinä lähes täyteen lentokoneeseen. Emme tietenkään ehtineet missään välissä ostaa syötävää tai käydä vessassa, joten koneessa piti ensin odotella turvavyölampun sammumista jaostaa ruokaa.

Helsinki-Vantaalta pääsimme ulos noin minuutissa. Hektisen matkustuspäivän jälkeen tuntui kyllä ihan hyvältä olla taas kotona ja osasi arvostaa suomalaista tehokkuutta. Italia on silti aivan ihana maa ja reissu kannatti todella! Ja oli niin ihana käydä katsomassa Nooraa ja hänen Perugiaansa. Jos haluaa rauhallisen ja silti monipuolisen matkakohteen, niin Perugiaa voi suositella! Sieltä on myös helppo tehdä päiväretkiä moniin paikkoihin, vaikka sitten Firenzeen (suosittelen viikonpäiväksi esimerkiksi tiistaita).

Lukijoille rentouttava maisemakuva vielä vaiherikkaan matkakertomuksen päätteeksi.