Ei tullut ensiräntää

Luminen Puolalan puisto iltasella. 

Vähän aikaa sitten katsoin kadehtien Minnan blogissa ensilunta ja vitsailin, että minä voinkin pian varmaan postata aiheesta "meille satoi kaunis ensiräntä" ja oikein mässäillä näillä Lounais-Suomen surkeilla talvilla, josta ei pimeyttä, märkää ja räntää puutu. Vaan kuinkas kävikään! Meillekin satoi ihana, puuterinen ja valkea ensilumi, josta olemme nyt päässeet nauttimaan muutama päivän ajan. Oikea näpäytys mieleen hiipivälle kyynisyydelle!

"Mitäs tää nyt on?"

Voi miten talvi onkaan ihanaa! Ja lumi! Valkeus! Koska lumi on täällä päin nykyään niin harvinaista, niin talven tuloa en koskaan harmittele, vaikka usein edellisestä vuoden ajasta onkin usein vähän vaikea päästää irti. Nyt on ollut vieläpä täydellinen pikkupakkanen, eikä ollenkaan liian kylmä. Täydellistä! 

Karkuun! Vapaus!

Bonbon on suhtautunut lumeen rennosti. Hän ei ole juuri hätkähtänyt, eikä toisaalta ollut mitenkään erityisen innoissaankaan. Pulkka on ihan jees, muttei aiheuta vielä suuria riemunkiljahduksia. Toppahaalari on vähän tönkkö. Hän on kuitenkin viihtynyt hyvin ulkona ja me olemmekin hyödyntäneet läheistä pulkkamäkeä. Mäki on sopivan loiva jotta pulkan vierellä on helppo juosta ja ohjailla, eikä vauhti ole ollenkaan  liian kova. 

Iltapulkkailemassa. Lumen päälle on tippunut viimeisiä syksyn lehtiä. 

Päätimme hyödyntää kaunista keliä myös pieneen valokuvaussessioon kaverin kanssa ja otimme Puolalan puistossa upeita talviliinailukuvia. Keli oli niin upea, että pärjäsi vähän heikommillakin kuvaustaidoilla (viitaten omiin taitoihini, huom.) Vihdoin muistin kuvata myös tämän luottoliinani, josta on toistaiseksi otettu lähinnä kännykkäräpsyjä, vaikka se ansaitsisi päästä kunnon kuviin.

Taaperoisen kantamiseen liittyy nykyään olennaisesti kiinniottaminen. 

Luultavasti kirjoitan muutaman päivän päästä, että nyt meille saapui ensiloska, mutta nautin lumesta nyt kun voin. Nyt kun asia on kirjattu myös tänne blogiin, voin helposti palata muistelemaan näitä ensilumen päiviä keskellä marraskuista pimeyttä. Tule, tule hyvä talvi, älä tule huono talvi!

Sinne jäi tyytyväisenä, vaikka aluksi pitikin vähän jahdata.

Onko teillä päin jo satanut ensilumi ja miten siihen suhtaudut? 

Olkkarifestarit vol III

Isä ja poika seuraamassa esitystä. 

Parin vuoden tauon jälkeen päätimme jälleen järjestää niin kutsutut Olkkarifestarit, joista ensimmäiset järjestettiin vuonna 2013 miehen kolmekymppisten kunniaksi ja toiset järkättiin muuten vaan vuonna 2014. Viime vuonna juhlat jäivät välistä, sillä Bonsku oli vielä vähän pieni isoihin bileisiin ja muutenkaan emme halunneet, että festarit olisi pakko järjestää joka vuosi. Nyt juhlien järjestämisessä piti ottaa huomioon myös taaperon edesottamukset, joten tällaisten isojen bileiden järkkääminen oli hieman haastavampaa kuin ennen. Onneksi ehdimme jo vappuna järkätä yhdet kemut, jotka menivät hyvin, joten ei ollut niin paljon jännitettävää.

Tämä kuva on loppuillan jameista. 

Olkkarifestareiden konseptiin on kuulunut avoin lava meidän olkkarissa. Tänä vuonna teimme asiat hieman toisin ja meillä oli etukäteen buukattu kaksi esiintyjää. Toinen oli miehen tuttu musiikkijutuista jo vuosien takaa ja toinen uudempi tuttavuus, bossanovaa soittava turkulaislähtöinen poppoo. Myös vapaille jameille oli kuitenkin varattu aikaa. Väkeä valui paikalle tasaisesti ja hiljalleen ja aikataulu jousti sen mukana, mutta ei liikaa. Väkeä saapui hieman vähemmän verratuna aiempiin vuosiin, mikä oli ehkä ihan hyvä niin koko iltaa ei tarvinnut täyttää ruokapöytää ja ihmisten kanssa ehti jutellakin. Joka vuosi juhlissa on myös ollut vähän eri porukkaa, mikä sekin on ihan hauskaa. 

Kuva-arvoitusten kuvat on varastettu rumasti googlesta. Yleensä julkaisen vain omia kuvia, mutta nyt teen poikkeuksen. 

Minä jätän musahommat näissä juhlissa aina miehen kontolle ja minä vastaan tarjoiluista totutuun tapaan. Tällä kertaa minulla oli selkeä visio millaisen kakun haluaisin tehdä, mutta muut ideat tarjottavista tulivat eteen sattumalta reseptejä ja Maku-lehtiä selaillen. Kun vastaan tulivat eräät tietynlaiset kuppikakut, keksin tarjottavista pari kuva arvoitusta, jotka laitan tähän alle. Suolainen tarjottava sen sijaan löytyi Led Zeppelinin levyltä "In through the outdoor". Googlaamalla tai tietämällä (tai skrollaamalla pari kuvaa alaspäin) selviää, mistä suolaisesta herkusta on kyse. 

Hedelmiä, karkkeja, poppareita... vähän jokaiseen makuun. Toiset popparit oli "maustettu" valkosuklaalla ja sitä varten piti kirjoittaa varoituslappu: "Varo tahmaa!"

Tämänkertainen taidonnäyte. Alkuperäisessä visiossa karkit kaatuivat korkeammalta, muten löytänyt sopivaa keksitankoa tämän toteuttamista varten. Hauska näinkin. 

Kakku oli siis M&M-karkein koristeltu suklaakakku, eli tietysti Eminem kakku. Kuppikakut taas olivat popcornilla koristeltuja Blondie-kuppikakkuja (blondie-leivos on siis brownie-leivosten vaalea vastine). Suolaiseksi tarjottavaksi keksin hot dogit, joiden resepti löytyi blondie-kuppikakuista seuraavalla sivulla. Oli muuten hyviä sämpylöitä! Hotdogit toimivat hyvin buffet-tyyppisenä ratkaisuna. Oli erilaisia nakkeja (tavis, tofu ja nitriititön) ja täytteitä, joista ihmiset saivät koota hodarin oman makunsa mukaan.Vieraat toivat pöytään lisäksi kaikennäköistä, eikä kaikkea mahtunut edes laittamaan esille. 

Valkosuklaata popcornilla ja valkosuklaalla. Musta kakkupaperi oli virkistävä perinteisen valkoisen sijaan. 

Hodari-buffet. Lätkin post-it-lappuja kertomaan, mitä mikäkin ruoka sisältää. 

Bonsku on kyllä oikea bile-taapero, niin hienosti hän otti nuoren isännän roolin. Aluksi vähän jänniti, mutta kun hän tottui tilanteeseen ja vieraita valui sisään vähitellen, hän ei arkaillut ollenkaan vaan viiletti ympäriinsä nakki kourassa ja tanssi musiikin tahtiin. Normaalin nukkumaanmenoajan lähestyessä hän alkoi luonnollisesti väsähtää ja iltatoimet hoidettiin juhlien vielä jatkuessa. Kun yöpuku oli saatu päälle, Bonbon päättikin lisätä kierroksia ja jatkoi juhlintaa vielä vähän normaalin nukkumaanmeno ajan tuolle puolen. Lopulta nappasin hänet kantoliinaan ja hän nukahti selkään musiikin tahdissa. Musiikin hiljennyttyä hän heräsi hetkeksi, mutta jatkoi unia pian omassa sängyssä. Juhlat sujuivat siis hyvin tämänkin jännitysmomentin osalta.

Lupasin palkinnon sille, joka löytää nakin kengästään. Voittajaa ei löytynyt. 

Vaikka juhlien järjestäminen onnistui hyvin, vaati hieman aiempaa enemmän suunnittelua, jotta kaikki saatiin valmiiksi ajoissa. Ja kyllä se vei myös mehut ihan täysin. Koko eilisen päivän vain rötväsin, enkä tehnyt elettäkään siivotakseni juhlien jälkiä. Tänään hieman jo raivasin astioita keittiössä ja mies pakkasi soittimet pois. Vielä on aikamoinen matka normaalitilaan, mutta kyllä se tästä. Oli se sen vaivan arvoista. 

Koko perhe juhlii. 

Seuraavat vastaavat juhlat saattavatkin olla sitten minun kolmekymppiseni - KÄÄK! 

No nyt se on taapero

Pakko se on myöntää. Kun Bonbon lähti jonkin verran edellisen kuulumispostauksen jälkeen kävelemään, on vaaperosta kuoriutunut pikku hiljaa pesunkestävä taapero, joka taapertaa ja vähän jo juokseekin ympäri kotia. Onnea on se, että asuntoa pääsee kulkemaan ympäri, jolloin äiti voi jahdata kiinni vaappuvaa taaperoa. Kun Bonsku jää kiinni, alkaa valtava naurun räkätys ja sitten pitääkin lähteä uudestaan karkuun.

Eräänä päivänä Bonsku hoksasi, että Pötsihän on mopo! Kurkkumopo!

Sanoja tulee ihan koko ajan lisää. Nyt on alkanut kuulua jo muutamia verbejä ja pronomineja. Tärkein pronomini on "tätä", jolla Bonsku ilmaisee mitä haluaa milloinkin. Vaativa "tätä tätä tätä" kuuluu niin kauan kunnes vanhemmat ymmärtävät, mikä "tätä" on kyseessä. Välillä vastauksena kysymykseen "Missä Bonbon on?" saa vaustauksen "tää(llä)". Verbeistä ensimmäiset ovat "anna" ja "mennä(än)", käskyjä tietysti. Bonbon on myös kova matkimaan ja saattaa toistaa uusia sanoja hämmästyttävän tarkasti. Nämä sanat eivät kyllä jää heti aktiiviseen sanavarastoon. Kerran sanoin Bonskulle näyttävästi "TADAA!" ja pian kuului perässä pieni "tadaa!". Diabeetikkoäitien lapsilla on tutkimusten mukaan tilastollisesti huonompi varhainen kuuloerottelu kuin verrokeilla. Onneksi yksilön kohdalla eivät kaikki tutkimustulokset aina päde. 

Vanhanaikaisen lankapuhelimenkin hän tunnistaa, ainakin leluversiona. "Käläkälä"

Leikkitaidot ovat tässä toisella vuodella kehittyneet huimasti. On niin suloista katsella, kun Bonskun puuhissa alkaa olla viitteitä mielikuvitusleikeistä. Pehmoleluja ja toisia ihmisiä syötetään ja välillä tehdään ruokaa pyörittelemällä lusikkaa leikkikattilassa. Liikuttavaa oli, kun Bonsku erään kerran alkoi syöttää Ikean käärmeen näköistä kenkälusikkaa, joka pitää keittiön laatikoston suljettuna. Muita suosikkileikkejä ovat pikkuautot, äidin sukkien ja muun tilpehöörin levitteleminen ympäri asuntoa, Pötsillä huristelu, erilaiset palikkaleikit (legot, puupalikat jne.) ja värikynillä riipustelu. Muita suosikkijuttuja ovat kirjojen lukeminen sekä erityisesti pappan kanssa youtuben katseleminen tabletilta. Bonbon ei vielä tiedä, että youtubeen pääsee myös äidin ja isän tableteilta.

Jos Bonskulta kysyttäisiin millainen on hyvä pappa, hän vastaisi "Et on tabletti"

Bonbon on myös varsinainen pikkuapina, sillä hän matkii aivan kaikkea! Sanojen lisäksi hän seuraa ja matkii meidän tekemisiämme pelottavan tarkasti. Kun hän näkee asian, joka edes etäisesti muistuttaa puhelinta, hän nostaa sen korvale ja kälättää kovaan ääneen. Hän myös "jumppaa" kovasti ja erään kerran hän itsekseen alkoi foamrollerilla vähän avata lihasjumejaan. Usein kun teen tiettyjä selälle tarkoitettuja jumppaliikkeitä, hän tulee viereen toistamaan samat liikkeet. Niin söpöä ja hauskaa!

Bonsku esittelee jumppaliikkeitään. Minun jumppaliikkeeni eivä tosin ole yhtä lennokkaita. Huomaa olohuoneeseen salakuljetettu sukkapari. 

Vaikka Bonsku on ihana ja täydellinen taapero, ja tässä kirjoitan lähinnä ylistystä ja hehkutusta, niin on arjessa tietysti myös omat haasteensa. Kasvua seurataan edelleen, vähän on ilmassa allergiaoireita (ei onneksi vakavia) ja yöt ovat olleet nyt jo pitkään umpisurkeita tuntemattomasta syystä. Maidottomasta dieetistä ei ollut apua. Usein sitä kuulee, että vauva vuonna joutuu valvomaan, mutta meillä asia on kyllä ollut toisin päin. Tai ei Bonsku nyt valvo, mutte heräilee. Päiväunet sen sijaan ovat olleet nyt paljon parempia kuin ennen. Ehkä kuitenkin juuri nyt ottaisin ne suhteellisen ehjät yöunet takaisin. Mitään suurta väsymystä ei onneksi vielä ole ilmassa, sillä välillä on ollut parempiakin öitä ja onneksi Bonsku edelleen nukkuu myöhään.

Hampaat tulee harjattua parhaiten itse. Ja katsokaa nyt noita kiehkuroita! Hyvä alku. 

Ai niin, eräs merkittävä taito on myös opittu: "Eieieieiei" ja teatraalinen päänpyöritys. Se yleensä ole mitenkään dramaattinen ei, mutta kuitenkin Bonbon on oppinut kieltäytymisen merkityksen entistä paremmin. Välillä tosin "ei" tarkoittaa myös "Joo, haluan ulos, mutten halua pukeutua", jolloin on tehtävä omat tulkinnat Bonskun todellisesta tahdosta.

Sellainen taapero meillä nyt asuu. Mainio pieni veijari, joka toisaalta tajuaa jo niin paljon ja toisaalta vielä niin vähän. 

Kirje nuorelle murehtija-Karkkikselle

Vaikka olen luonteeltani positiivinen ja pyrin näkemään asioissa hyvät puolet, olen yhtä aikaa myös paatunut murehtija. Murehdin etukäteen usein asioita, jotka jälkikäteen ovat olleet aivan turhia murehtimisen aiheita. Jos vastaan on tullut vaikeuksia, ne harvoin ovat olleet juuri niitä, mitä olen etukäteen murehtinut. Ja niistä vaikeuksista taas olen selvinnyt ajan ja positiivisen asenteen kanssa ja välillä kovalla vaivannäöllä. Mutta selvinnyt. Eilen näin muutamia teinityttöjä, jotka kihersivät ja kikattivat pojista sun muusta. Niin huolettoman kuuloista, mutta muistan ainakin itse, miten siinä kaikessa kevyen kuuloisessa hömpässä oli myös raastava puolensa. Aloin miettiä, mitä itse silloin surin ja murehdin ja toisaalta odotin elämältä. Ajattelin listata tähän muutamia turhia murheita ja muita pohdintoja teinivuosilta ja miten sitten kävikään.

Voi tuo toppi oli niin hieno! Punaiset hiuket taas, noh, niitä en kaipaa. 

Esiteini-Karkkis murehti aikuistumista. Lapsuus oli niin hauskaa aikaa ja kohta se loppuisi. Toisaalta tietysti kasvaminen myös houkutteli, mutta leikkien ja huolettomuuden jättäminen tuntui surulliselta. Vielä rippikouluiässä inhosin jokaista rippijuhlien onnittelukorttia, jossa viitattiin lapsuuden taaksejäämiseen. Nyt tiedän, että vaikka aikuisuus tuo mukanaan vastuuta, niin kyllä nyt edelleen saa olla yhtä lapsellinen ja höpsötellä aivan kuten ennenkin. Jopa vapaammin kuin (esi)teininä, kun ei tarvitse enää nolostella tai hävetä. Tämä kuulemma helpottaa entisestään iän karttuessa. 

Tässä vielä hetken punaiset hiukset ennen värjäystä ja pätkäisyä. 

Teini-Karkkis ihastui vähintään parin kuukauden välein palavasti uuteen poikaan. Tunteet olivat yleensä varsin yksipuolisia, mikä tietysti murehdutti. Kaikilla muilla tuntui olevan vähintään jonkinlaista säpinää ja ystävä toisensa jälkeen alkoi seurustella. Jälkikäteen sanoisin teini-karkkikselle, että ihastu ihmeessä ja nauti niistä kaikista haaveista. Et tee myöhemmin mitään entisillä poikaystävillä. Entisiä ihastuksia on sen sijaan hauska muistella ja vähän naureskella. Onneksi myös sen ensimmäisen ja ainoan poikaystävänkin aika tulee, eikä silläkään ole mitään merkitystä, että menet naimisiin ensimmäisen poikaystäväsi kanssa. Sitäkin nimittäin teini-Karkkis murehti, sillä onhan se nyt ihan typerää mennä naimisiin heti ensimmäisen sopivan kanssa. 

Hurmaavia meikkikokeiluja ja tuon paidan laiton kierrätykseen vasta tänä vuonna! Lojui tosin käyttämättömänä urheiluvaatteiden joukossa, kun teknisen vaatteet ajoivat puuvillan ohi. 

Lukioiässä Teini-Karkkis pelkäsi vähän kaikennäköistä. Vaikka koulu sujui suhteellisen helposti, aiheuttivat koeviikot ja isot koulutyöt stressiä, joka suuntautui itse koulutöiden sijaan kaikenlaisiin muihin murheisiin. Voi kun voisi sanoa silloiselle murehtija-Karkkikselle, että nuoruuden (yli)herkkyys ja turhat pelot väisyvät kyllä aikanaan. Jonkin verran murehdutti tulevaisuus ja uravalinnat. Valittuani lukion jälkeen OKL:n ja lastentarhanopettajaopinnot kieltenopiskelun sijaan, yksi suurin murheeni oli, että mitä jos en haluakaan enää opiskella kieliä niiden opeopintojen jälkeen, vaan menenkin suoraan töihin. Mikä ongelma se olisikaan ollut! Nuoriaikuis-Karkkis pyörittelee silmiään. Onneksi intoa opiskella riitti ja löytyi niiden kielien sijaan vielä sopivampi ala. Ja lukio-Karkkis, nauti siitä, että osaat paremmin kieliä nyt kuin luultavasti koskaan myöhemmin. Niiden ylläpito on hirveän vaikeaa! 

Kaikennäköisiä hiuskokeiluja. Tämä toppi oli muuten käytössä edelleen raskausaikana! Nyt se tuntui vähän lyhyeltä ja venyneeltä, joten voi olla, että pitää laittaa kietoon. 

Murehdin ja mietin varmasti myös monenlaista muuta asiaa, jotka nekin kaikki järjestyivät tavalla ja toisella. Mutta opinko tästä mitään? Ainakin edelleen tunnun olevan taipuvainen turhaan murehtimiseen. Murehdin tällä hetkellä vaikkapa sitä, saanko koskaan mahdollisen tulevien lasten kanssa jäädä kotiin pitkälle hoitovapaalle. Ehkä keski-ikäistyvä-Karkkis voisi tulla takomaan järkeä tämän hetken minulle ja kertoa, että sekin asia hoitui ihan hyvin. Tai sitten on vaan tyydyttävä opettelemaan jättämään murheet omaan arvoonsa. 

Mitä sinä haluaisit sanoa teini-itsellesi?

Varustautuminen ikuiseen välikauteen

Stonzien inspiroimana jatketaan ulkovaateaiheella. Tätä nykyä etenkin Lounais-Suomen talvet tuntuvat välillä olevan yhtä kesään asti jatkuvaa välikautta. Siitä huolimatta päätin ottaa optimistisen asenteen ja ajatella, että tänä vuonna saadaan tännekin kunnon talvi. Nyt olen vähän alkanut innostua tästä ulkokamppeiden hankkimisesta, sillä tajusin, että jokavuotisista ulkovaatehankinnoista kannattaa ottaa kaikki ilo irti! Aikuisille kun uusia takkeja ei tarvitse ostaa joka vuosi, mutta lapselle voi valita joka kaudeksi erilaisen lookin. Tässähän pääsee stailaamaan! 

Ulkovaatteet pääsevät Bonskun kanssa kulutustestiin.

Olen päättänyt etsiä Bonskulle (ulko)vaatteita ensisijaisesti käytettynä. Jos jotain ei löydy järkevän ajan sisällä, niin sitten voin ostaa uutenakin. Toistaiseksi melkein kaiken olen löytänyt erilaisilta facebook-kirppiksiltä. Niitä on joka merkille ja joka lähtöön ja joka ryhmässä on omat, hieman erilaiset sääntönstä, mutta toistaiseksi minulla ei ole ollut ryhmien tai kauppojen kanssa ongelmia. Face-kirput eivät ole kaikkein edullisin tapa metsästää käytettyjä vaatteita, mutta minusta huomattavasti helpompi ja aikaasäästävämpi kuin live-kirpuilta (huomaa hienot kirppistermit!) etsiminen. Osittain tämä johtuu siitä, että kaikki hyvät kirpputorit sijaitsevat matkan päässä meiltä. Pidän myös siitä, että kuvista näkee heti tuotteen yleisilmeen. Yhteydenotto käy näppärästi yksityisviesteillä. Huutonet ja Tori.fi ovat mielestäni kömpelöitä verrattuna facekirppiksiin. Halutuista tuotteista joutuu pulittamaan helposti lähes saman kuin uudesta, mutta minä olen tehnyt löytöni vähintään noin puoleen hintaan ja välillä edullisemminkin. 

No niin, kirppislätinät sikseen! Nyt jatketaan muotikatalogitekstillä!

Reimatec-haalari ja liskopipo ovat mumin tekemä kirppislöytöjä. Kypäräpipo on Myllymuksujen, valkoinen lakki äitiyspakkauksen. 

Bonsku suuntaa leikkipuistoon tänä syksynä välikausihaalarissa, jossa on trendikkäästi polvi kulutettu puhki hiekka- ja sorahankausmenetelmällä. Tämä edellisten kausien löytö stailataan uuteen kauteen lämpöisellä Myllymuksujen merinovillapipolla. Merinovillaa mainostetaan luonnon omaksi älykuiduksi ja sitä se tuntuu olevan. Viileämmillä keleillä haalarin voi asustaa myös äitiyspakkauksen raikkaalla pipolla tai katu-uskottavalla kameleonttipipolla. 

Äitiyspakkauksen reilun kokoinen haalari on ollut käytössä jo yli vuoden. Reiman ihana fleece-haalari on facebook-kirppikseltä. 

Kerrospukeutuminen on välikauden juttu! Tarvittaessa haalarin alle voi lisätä joko äitiyspakkauksen minimalistisen villahaalarin tai Reiman räväkän ja trendikkään neulefleecehaalarin. Fleecehaalari toimii myös yksinään, jos on tarkoitus matkustaa kantoliinassa lyhyt matka. Täydellinen valinta syksyn väri-iloitteluun!

Suoraan Italiasta mumin ja pappan keväiseltä reissulta. 

Luulin jo kantotakin jäävän käyttämättä, mutta onnistuihan selässäkin kantaminen takin alla, kun vaan Bonskullakin on takki.

Jokainen tarvitsee tietysti myös hienostelutakin. Bonbonin hienostelutakki on löytö suoraan Italiasta. Trendikäs kevytuntuva taittuu näppärästi pussiin. Takki on mitä mainioin lisä kantotakin alla matkustamiseen, sillä taapero haluaa kädet ulko kantotakin aukosta. Siirryttäessä esimerkiksi kotoa ravintolaan, on kantotakki ja kevytuntuvatakki lyömätön yhdistelmä, niin ei tarvitse kärvistellä ikävien toppahaalarien pukemisurakkaa.

Kivat-kypärälakki on Hullujen päivien löytö, Reiman haalari on facebook-kirppikseltä. Pipo on ostettu alelaarista keväällä ja ehti olla käytössä Lapin reissulla. 

Pakkasten kiristyessä tarvitaan toppahaalari ja Bonbon kulkee tämän talvikauden Reiman tyylikkäässä yönsini-valko-vihreässä haalarissa. Ruskeat nahkayksityiskohdat vetoketjuissa viimeistelevät näyttävän lookin. Lisäväriä kokonaisuudeen tuo Kiva-merkin klassinen kypärämyssy. Viime kauden Reima-pipo olisi myös nappivalinta haalareihin, mutta valitettavasti myssy on jo liian pieni. Kokonaisuuden viimeistelevät lämpöiset tumput, joita saatiin serkuilta iso kasa.

Jonathanin reilun kokoinen sadetakki ei ole päässyt kertaakaan käyttöön, Cirafin kurahousut kerran. Saappaat löytyivät Tallinnasta, eivätkä kyllä oikein pysy jalassa. 

Mikäli talvi kuitenkin osoittautuu ikuiseksi välikaudeksi, on hyvä varautua myös sade- ja kurakeleihin. Tässä raikkaassa kuravaatekokonaisuudessa pysyy poika kuivana, vaikka toppahaalarissa ei olekaan teipattuja saumoja. Suloiset kumisaappaat odottavat pääsyä lätäköihin! Polarn o. pyretin viime kauden sydvesti pitää päänkin kuivana.

Huh, on tässä paljon vaatetta! Aika näppärästi nämä kuitenkin kasasin kokoon. Ennen lasta aina ihmettelin, miten sitä sitten viitsii, mutta kun kirppismetsästyksen sun muun ottaa hupina, niin helpostihan tämä varustautuminen käy. 

Ratkaisu kenkävihaajan töppösdilemmaan

Kun ensimmäisen kerran kokeilimme Bonbonille kenkiä, hän oli sitä mieltä, että ne kamalat kapistukset piti saada äkkiä pois jaloista. Kesällä ulkoilimmekin ensin sukkasillaan ja myöhemmin nahkatossuissa. Syksyn tullen jonkinlainen kenkäratkaisu oli kuitenkin pakko keksiä. Monet ensikengät maksavat mansikoita ja mietin, että mikä olisi varmin ratkaisu kenkien vihaajalle tottutteluvaiheeksi. Kysäisin asiasta kokeneemmilta äideiltä ja sain vastaukseksi Stonzit. (Tämä ei ole minkäänlainen yhteistyöpostaus!)

Pohdimme paloauton ja jääkarhun välillä ja pääsyimme autofanille ostamaan nämä. Tumppuklipsit estävät Stonzien häviämisen. Ne on ostettu ihan erikseen, vaikka sopivatkin täydellisesti paloautoihin.

Olin kuvitellut Stonzien olevan vain kalliit vauvan töppöset, joten olin sivuuttanut ne vaihtoehtona kokonaan. Olin tietoinen siitä, että nykyisin lapsille suositellaan joustavia ja kevyitä kenkiä, jotka eivät tue jalkaa liikaa, vaan mahdollistavat jalkaterän vapaan liikkeen, kuten paljasjalkakengät. Vähän erilaiset suositukset siis kuin aikanaan vanhempani saivat minun ensimmäisiä kenkiä hankkiessaan: mahdollisimma tukevat helpottamaan kävelyä ja tukemaan pikkuista. Perehdyttyäni Stonzeihin tarkemmin tajusin niiden olevan juuri sellaiset paljasjalkakengät, joita lapsille nykyään suositellaan. 

Toinen tossu on kiristetty ja toinen ei. Kokoa on helppo säätää. 

Niinpä hankin Ipanaiselta Bonskulle uudet, erityisesti taaperoille suunnatut Stonzit, joiden pohja on aiempaa mallia jämäkämpi, mutta silti mukautuvat. Ne ovat vedenpitävät (mutta eivät sovellu lätäkköleikkeihin, sillä saumat eivät ole teipatut) ja niissä on ohut fleece-vuori. Ostin Bonbonille M-koon, sillä olen kuullut Stonzien olevan isohkoa mitotusta. Tämä uusi malli on minusta kuitenkin pienemmän oloista ja L-kokokin olisi voinut olla hyvä. Stonzit on näppärä pukea jalkaan ja kiristää kuminauhat jalan ympärille. Välillä olen kuullut skeptisiä kommentteja, voiko niillä kävellä tai juosta, mutta hyvin Bonsku tuntuu niillä etenevän. Välillä jalka luiskahtaa kyllä kuminauhan väärälle puolelle, mutta menoa sekään ei ole haitannut.

Taapero-stonzin pohja on kenkämäinen, mutta taipuu hyvin joka suuntaan. 

Vaikka kengisäs on ohut fleece-vuori, kylmillä ilmoilla tarvitsee niihin sisälle jonkinlaisen lämpimän lisän. Stonzeihin myydään erikseen Linerzejä. Rahastusta, sanon minä ja ajattelin pärjätä ihan villasukilla tai muilla töppösillä. Niinpä innostuin tekemään Bonskulle söpöt huovutetut töppöset makkaravarsilla, jotka mahtuvat vielä hyvin Stonzien sisään. Käytin muistaakseni Hjertegarnin Incawoolia (vyöte hukassa ja samanlaista lankaa oli kahta eri merkkiä). Koska lankaa meni juuri vähän toista kerää, ei hinta kyllä ollut juuri Linerzejä edullisempi, mutta ovatpahan kivemman näköiset ja loppulangasta saan vielä vaikka pipon. 

Huovuttamattomat töppöset olivat aivan järjettömän isot. 

Pesu teki tehtävänsä. Samalla tuli uuden pesukoneen villaohjelma todettua hellävaraiseksi, sillä se ei huovuttanut tossuja yhtään. 

Ohjeena käytin Pizzicato Pampulan -blogista löytynyttä töppösten ohjetta. Ohje oli alle vuoden ikäiselle, joten loin muutaman silmukan lisää aluksi. Muistaakseni loin 42 silmukkaa, mutta en ole aivan varma, sillä en muistanut kirjata asiaa ylös. Tossut pienenivät huopuessaan muutaman sentin ja parin pesun jälkeen olivat juuri sopivat. Töppösosa on huopikasmaisen väljä, mutta varret pitävät tossut jalassa. Ja tumppuklipsit. Niillä kiinnitetään Bonskuun aivan kaikki tumpuista pipoon ja Stonzeihin. Muuten kaikki on koko ajan häviksissä. 

Tässä vaiheessa täytyy tunnustaa, että toinen varsi on vielä kesken, mutta hyvin töppönen on toiminut ilmankin. Varsi tosin pitää tossun paremmin paikoillaan. 

Näin töppöset asettuvat Stonzeihin. Varsi suojaa myös säärtä. 

Näillä mennään ja olen ollut hankintaan tyytyväinen. Toistaiseksi Stonzeja on käytetty ilman töppösiä, joko villasukilla tai ilman, mutta kylmemmillä ilmoilla paksut töppöset lienevät tarpeen. Suosittelen siis Stonzeja lämöpöisesti, vaikka aluksi olin itsekin epäileväinen, kun ne näyttävät niin tossumaisilta. 

Etsi viisi virhettä

Tässä pari arvoituskuvaa. Mitä näistä kuvista puuttuu?

Telttaan saa piilotettua vaikka mitä. 

Lelut ovat kuvaajan selän takana.

No ensinnäkin tietysti niistä puuttuvat kaikki lelut, jotka yleensä ovat hujan hajan ympäri kotia, sillä ne blogisiivosin  ja rajasin pois. Mutta kuvista puuttuu myös jotain merkittävämpää: sähkörummut, mustat piuhat (suurimmaksi osaksi) ja moni muu tilaavievä soitin! Wuhuu!

Tämän radikaalin muutoksen mahdollisti alakerrasta vuokraamamme, taloyhtiön tyhjillään oleva tila. Taloyhtiö suunnittelee tilalle tulevaisuudessa muutakin käyttöä, mutta toistaiseksi se on meidän käytössämme pientä korvausta vastaan. Varsinainen win-win-tilanne siis. Alas ei siirretty arvokkaimpia soittimia, mutta sähkörummut ja monet muut härpäkkeet löysivät paikkansa sieltä. Enää ei tarvitse pitää Bonskua loitolla sähkörumpujen piuhoista, eivätkä ne enää häiritse sisustusta. Tosin niiden paikalla on nykyisin useimmiten pyykkiteline, siitä ei valitettavasti olla vielä päästy eroon.

Keikkoja edeltäviä ja seuraavia eteiskaaoksia lisätila ei estä. 

Alakerran uusi tila mahdollisti jotain muutakin. Kun viimeksi olimme mummulassa alkoivat rattaat päässäni pyöriä ja tajusin, että tilaanhan mahtuisivat kangaspuut. Ja anopilla on kangaspuut käyttämättömänä. Asiat johtivat toiseen ja maanantaina appivanhemmat toivat puut meille ja kasasimme ne yhdessä anopin kanssa. Ihan uskomatonta! Vielä vuosi sitten en edes ajatellut ikinä kutovani kangaspuilla ja nyt minulla on käytössäni omat puut! Ihan kantoliinoja en sentään niillä aio heti alkaa kutoa, vaan jotain pienimuotoisempaa.

Kangaspuut valmiina projektiin. Kun vaan ehtisi suunnitella ja aloittaa!

Nyt meillä on siis lisää tilaa ja paikka harrastuksillekin. Varmasti jossain vaiheessa joudumme tästä ihanasta kodistamme luopumaan, mutta ainakin saamme nyt nauttia lisätilasta ja avaruudesta juuri tässä kodissa.