maanantai 10. joulukuuta 2018

Ilopilleristä hekottajaksi: Tintin 6kk!

On ollut aika hektinen joulukuun alku, kuten ehkä voi arvata, kun kerran ollaan tässä samalla muuttamassa. Muuton lisäksi on ollut laivareissua, kyläilyä ja pikkujoulua ja miehellä täyteen ammuttu keikkakalenteri. Uudesta kodista ei ole vielä kovin monta kuvaa (paitsi instagramissa). Siispä nyt ajattelin kirjoitella Tintistä, joka täytti itsenäisyyspäivänä puoli vuotta. 


Merimiesasu, jonka luulin olevan sopiva joskus 1-vuotiaana. Kuvat mummun ottamia ja yksi vaarin. 

Puoli vuotta! Miten se on mahdollista? Juuri hän oli sellainen pieni mytty ja vaikka hän oli "iso vauva" jo silloin, niin ei se enää kyllä kuvien välityksellä näy. Ihan ohuet vastasyntyneen jäsenet ja pikkuinen käppyrä olemus. Nyt on ihana pieni michelinukko, mutta pieni toki edelleen. Puolivuotias on vielä ihan vauvuuden ytimessä. 

Tyytyväinen köllöttelijä on tyytyväisin, jos saa samalla hymyillä jollekulle. 

Kyllä tässä jo kahden lapsen kokemuksella korostuu se, miten erilaisia lapset ovat. Vaikka on paljon kehitystä, joka etenee tietyn kaavan mukaan, ovat lapset silti yksilöitä. Bonsku oli tässä vaiheessa kova jo pyörimään, joku toinen taas jo nousee pystyyn. Tintti se vaan köllöttää tyytyväisenä selällään, välillä mahallaan ja harjoittelee tyynesti kääntymistä. Hän kääntyy kyljelleen, mutta ei vielä pääse ympäri. Mahalta selälleen hän on kääntynyt harvakseltaan muutamaan jo nelikuisesta, mutta kopsautti päänsä ja tämä ilmeisesti pelästytti, sillä nyt hän yrittää kääntyä painamalla päänsä maahan ennen kääntymistä. Häntä ei tunnu tämä pötköttely ollenkaan harmittavan, kun taas Bonskulla oli kiire jo päästä eteenpäin. 

Paras paikka on jonkun toisen (tutun) sylissä katselemassa äitiä. Miten voi olla sylissä samalla kun näkee äidin? Mysteeri!

Tintti tykkää köllötellä lattialla ja leikkimatolla ja tutkia esineitä. Hän tykkää hoitopöydällä etenkin hamampyyhkeiden väreistä ja hapsuista. Omat lelut kiinnostavat myös kovasti, eli vielä hän ei tavoittele pelkkiä "oikeita tavaroita". Tintti on selvästi tarkkailija ja viihtyy myös itsekseen jonkin aikaa. Hymy on kuitenkin herkässä ja parasta on, jos vaan saa jonkun juttukaverin itselleen. Tintti harjoittelee jo jokeltelua (vävävävä), mutta suurimmaksi osaksi vielä kujertelee ja kiljahtelee, pärisee ja kärisee. Hänen äänialansa on laaja: kiljuminen korkeaa, mutta nauru tulee suloisen matalalta "hee, hee, hee". Kutittaminen saa aikaan innokkaimmat naurut. Myös isoveljen jutut ovat alkaneet naurattaa ja Tintti seurailee kiinnostuneena Bonskun tekemisiä.

Isoveli on yleensä hellä, välillä ei. 

Tintti viihtyy hyvin sylissä ja kantoliinassa, tosin lähinnä vain liikkeellä ollessa tai kun saa kurkkia esimerkiksi ruoanlaittoa. Hän viihtyy kyllä myös rattaissa ja nukkuukin parhaiten ulkona rattaissa. Ilmeisesti tällaisia lapsia siis todella on ja sellainen voi syntyä myös meidän perheeseen. Nämä ulkounet ovat kyllä olleet siinä mielessä kivoja, että silloin on voinut keskittyä hetken Bonskuun. Bonsku ei onneksi tosin ole kovin mustasukkainen Tintin kanssa vietetystä ajasta. Tiskaaminen ja muut kotityöt sen sijaan saavat aikaan kyselytulvan siitä, milloin äiti pääsee leikkimään. 

Minun ja Tiitin yhteinen juttu on ollut vauvauinti. On kiva lähteä kahdestaan uimaan, vaikka siinä hieman hommaa onkin. Tintti suhtautuu veteen uteliaasti, mutta ei vielä kilju riemusta. Hän on kuitenkin ottanut uinnin yhtä lunkisti kuin kaiken muunkin elämässään, eikä sukellukset tai muut ole aiheuttaneet itkuja. 
Kyljelleen ketterästi hop! Mutta ympäri ei vielä ihan pääse. 

Tintillä on jo melko selkeä päivärytmi. Hän on oppinut minun ja Bonskun myöhäisen rytmin, tai sitten se on hänellä luonnostaan. Hän heräilee yleensä kahdeksan ja yhdeksän välillä tyytyväisenä. Aamuisin hän köllöttelee Bonskun aamuohjelmien ja minun kahvini ajan sohvalla vieressä. Sitten lähdetään viemään Bonskua puistoon ja hän nukahtaa yleensä ensimmäisille torkuilleen matkalla tai hieman sen jälkeen. Aamutorkut ovat yleensä lyhyehköt, tai maksimissaan tunnin. Puolilta päivin haetaan Bonsku puistosta ja iltapäivällä touhutaan vaihtelevia juttuja. Yleensä seuraava uni tulee kahden maissa ja silloin nukutan hänet rattaisiin ulos. Hän heräilee sieltä joskus kolmen-neljän välissä, joskus myöhemminkin. Vielä uni tulee kerran siinä kuuden ja seitsemän välillä. Silloin nukutan yleensä liinaan, sillä haluan pitää ne unet lyhyinä. Liian pitkät tai myöhäiset unet vaikuttavat jo nukahtamiseen. Illalla Tintti saattaa olla hieman kärttyinen, varsinkin jos Bonskun iltapalassa ja -toimissa kestää. Tintin nukahtaminen käy muuten helposti, mutta siinä kestää jonkin aikaa. Yöllä hän heräilee syömään muutamia kertoja, mutta ei mahdottoman usein. Tintille päivärytmi on melko tärkeää ja hän reagoi herkemmin sen muutoksiin kuin Bonsku aikanaan. 

Lelut kiinnostaa ja niitä viedään suuhun, kuten kuuluukin. 

Kiinteitäkin Tintti on nyt maistellut muutamia päiviä soseiden ja sormiruoan yhdistelyllä. Sormiruoasta Tintti ei tosin vielä ole ollut niin kiinnostunut kuin kuvittelin, sillä äidin lautaselta kyllä yritetään viedä milloin ranskalaisia ja milloin kanaleipää. Lusikasta Tintti on kuitenkin ottanut mielellään suuhun ja vaikka monet maut irvistyttävät, hän on silti niitä mielellään maistellut. Suuria määriä ei ole mennyt, mutta ei ole tarviskaan. 

Semmoinen kaveri. Tintin I Tyytyväinen on edelleen liikanimensä veroinen. 

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Joululahjaspoilaus 2018

On tullut jo hyvissä ajoin joululahjaspoilauksen aika. Koska tiesin, että joulukuussa muutetaan, aloitin lahjavalmistelut jo hyvissä ajoin. Itsetehdyt joululahjat aloitin jo lokakuussa ja viime viikolla viimeistelin pakkaukset. Varsinainen paketointi vielä uupuu. Jos siis odotat minulta pakettia tai olet osallistunut kanssani secret santa -tempaukseen, älä jatka postauksen lukemista ainakaan ennen joulua. Laitan tähän muutamia turhia kuvia alle, jotta voit lopettaa lukemisen varmasti. Halutessasi voit tietysti katsoa edellisten vuosien joululahjaspoilauksia. 


Kuvat haisukaapin raivauksesta...

...eivät liity mitenkään tapaukseen. 

.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.

Olen tehnyt monenlaista joululahjaa itse: sukkaa, karkkia, korua, heijastinta, kynttilöitä ja niin edelleen. Mutta yhtä asiaa olen jostain syystä vältellyt: saippuaa. Ehkä minulle on jäänyt käsitys, että saippuan tekeminen on jotenkin hirveän vaivalloista. Ja niin se varmaan onkin, jos keittelee itse alusta asti lipeä keitokset ja irrottaa ihrat, mutta onneksi sellaista ei tarvitse nykyään tehdä (ellei halua). On olemassa valmiita sulatettavia saippuamassoja ja ihan kasvipohjaisiakin, jos ei halua niitä ihroja siihen saippuaan. Saippuan tekeminen käy helposti kuin mikä: sen kuin paloitellaan saippua massa, sulatetaan se vesihauteessa ja laitetaan sopiviin muotteihin. Annetaan jähmettyä ja otetaan käyttöön. 

Saippuamassaa oli helppo paloitella. 

Melt and pour massa oli juuri niin helppoa kuin nimi lupaa: sulata ja kaada. 

Vaan mitä järkeä hommassa on, jos valmis massa vaan valetaan uuteen muotoon? No saippuaa tietenkin koristellaan ja lisätään siihen hoitavia ainesosia ja tuoksuja. Vain kekseliäisyys on rajana! Ensin ajattelin, että laittaisin saippuhoihin esimerkiksi teelehtiä, kuivattuja marjoja tai muita syötäviä ainesosia, mutta sitten hullaannuin Limepop-nettikaupan sivuilla erilaisiin saippuaväreihin ja glittereihin ja päädyinkin toisenlaiseen ratkaisuun. 

Oli hauskaa koristella muottien pohjat. Mica tarttui hyvin silikonimuotteihin ja teki saippuan pintaan hienoja kuvioita. 

Lopuksi ripotelin pohjiin hieman glitteriä ja odottelin jähmettymistä. Saippua on valmis noin kuudessa tunnissa. 
Silikoniset leivosmuotit sopivat hyvin myös saippuan valamiseen, vaikka ihan vartavasten saippualle tarkoitettujakin muotteja on. Minä hyödynsin jo kotoa löytyviä tarvikkeita. Koristelin saippuaa kosmetiikassa käytettävillä mica-jauheväreillä ja keksin, että saippuan pintaan saa hienoja kuvioita, kun mica-jauhetta levittää meikkisiveltimellä muotin pohjaan ja reunoille. Ripottelin perään myös ripauksen biohajoavaa ekoglitteriä. Saippuoista tuli näin kuin uniikkeja pieniä taideteoksia. Lisäsin saippuoihin myös hieman eteerisiä öljyjä. En ole voimakkaiden tuoksujen ystävä, joten lisäsin vain melko pieniä määriä. Saippuassa tuoksu ei tullut kovin voimakkaana esiin, mutta kevyt piparmintun ja sitruunan tuoksu saippuoissa oli. 

Tein kolmea erilaista saippuaa: vaaleita, tummia ja osansseja kettu-saippuoita.


Vaaleissa saippuoissa oli koristeiden lisäksi itse massan joukossa micaa, hiukan glitteriä ja piparminttuöljyä. 

Mustissa saippuoissa oli massan joukossa mustaa mica-jauhetta ja aktiivihiilijauhetta ja koristeina ekoglitteriä. Tuoksuna piparmintun ja sitruunan yhdistelmä. 

Valkoiset saippuat saivat innoituksensa yksisarvisista. Koska yksisarviset ovat maagisia olentoja, myös niiden räkä on tietysti mitä taianomaisinta ja hoitavinta. Niinpä vaaleissa saippuoissa on "hoitavana ainesosana" yksisarvisen räkää (sitä tosin on pakkausselosteen mukaan vain alle 1 %, joten sitä voi vain arvailla, onko sitä todellisuudessa lainkaan). Mustat saippuat taas terästin aktiivihiilijauheella. Jauhe antoi paitsi väriä, myös ilmeisesti tekee saippuasta antibakteerisemman (ehkä). Hevisauruksen hiki on saippuassa hyvä lisä ja se on niin voimakasta, että jälleen alle yksi prosentti riittää. Kettusaippuat keksin tietysti kettumuoteista, jotka kaapista löytyivät valmiina. Ensin tein ihan vain yksivärisiä kettuja mica-jauheella ja nestemäisellä saippuavärillä. Sitten tajusin töpsötellä meikkisudilla micaa suoraan muottiin ja sain hienoja monivärisiä kettuja. Näissä ketuissa käytin läpikuultavaa saippuamassaa, joka oli muuten samanlaista kuin valkoinen, mutta minusta hieman vaikeampaa käsitellä. 

Harmi etten heti keksinyt, että mica-jauheella voi tehkä ketuista värikkäitä. 
Tein pienet tuoteselosteet jokaiseen saippuaan. Saippuamassan ainesosia en tosin luetellut. 
Tuotetestasin saippuoita ja olen ollut niihin melko tyytyväinen. Etenkin Avaruuden autokorjaamon aktiivihiilisaippua on toiminut hyvin. Saippuan ulkomuoto kärsii tietysti käytössä jonkin verran, esimerkiksi glitterien väri liukenee ja vähitellen glitterit vähenevät, mutta tämä ei tietenkään käytettävyyttä heikennä. On kiva antaa lahja, jonka voi käyttää pois, mutta joka ei silti ole tylsä. Ehkä jatkan tuotekehittelyä ja teen toisella kerralla erilaisia saippuoita. Mielessäni on ainakin kaapista löytyneen mustikkajauheen hyötykäyttö. Ehkä mustikka-kookos-saippua, miltä kuulostaa?

Kettuja tein sekä vaaleasta että läpikuultavasta massasta. Vaaleat jäivät hiukan pliisuiksi. Näissä oli tuoksuna sitruuna. Ristin ne "Ketunhäntä kainalosta"-saippuoiksi. 
Glitterin määrä vaihteli suuresti. Kuvista ei ehkä välity, mutta nämä Avaruuden aktiivihiilisaippuat ovat kuin pieniä paloja avaruudesta. 
Yksisarvisenräkä-saippuoista tuli kaikista ilahduttavan erilaisia. Osa on enemmän vihertäviä, toisissa taas on enemmän vaaleanpunaista. 



Paketoin saippuat sellofaanipusseihin. Saippua vaatii ympärilleen suojan ilmalta, ettei se kuivu. Onneksi nämäkin pussit ovi nykyään kierrättää. Ja tulee palasaippuasta joka tapauksessa vähemmän jätettä kuin nestemäisestä ja uskon, että ainakin kotioloissa se on riittävän hygieninen. Ja aina sitä voi vaan pitää esillä ja ihastella. 

Oletko sinä kokeillut saippuan tekemistä?

torstai 29. marraskuuta 2018

Final tour

Eteinen epätodellisessa asussa. Se ei ole juuri koskaan näin siisti. 
Söpösti eteiseen on ilmestynyt rivi pieniä kenkiä. 

Kun aloitin blogini, esittelin koko kodin huone kerrallaan Grand tour -otsikon alla. Nyt on tullut aika viimeiselle kierrokselle meidän kodissamme kun kaikki on vielä paikallaan. Halusin kuvata kodin vielä kerran kauniina, ilman pahinta arkikaaosta. Kesti hetken ennen kuin keittiöstä sai julkaisukelpoisia kuvia, mutta lopulta kaikki kuvat ovat kasassa. 


Olohuone oli ensimmäisissä blogikuvissa jopa kliininen nyt kun katson niitä jälkikäteen. Tätä ei voi juuri kliiniseksi sanoa. Elämä näkyy, vaikka blogia varten on siivottu pahimmat pois. 

Tämä kirjahylly ilahduttaa minua edelleen, vaikka se onkin välillä vähän sotkuisempi kuin ennen. Söpösti puhuu tästä nurkasta omana huoneenaan. 

Tässä kodissa vietetyt seitsemän ja puoli vuotta ovat meidän elämässämme kohtuullisen pitkä ajanjakso, noin neljännes elämästäni tähän asti. Tämä koti on nähnyt monta merkittävää asiaa: opinnot, gradun vääntämisen, valmistumisen, lasten syntymän, kahdet ristiäset. Kahdet kolmekymppiset ja monet muut hauskat juhlat. Paljon myös arkea: gradupäiviä pyjamassa ja aikaisia työaamuja, aamuja sohvalla vauvan kanssa ja iltoja pomppien jumppapallolla vauvaa epätoivoisesti nukuttaen. 

Tämä näkymä on yksi suosikkini aina vaan. Kuulemma pystykuvat kertovat vähemmän kuin vaakakuvat, mutta minusta pystykuvissa tämä kotimme on edukseen. Korkeus ja ylväys näkyy eri lailla kuin vaakakuvissa (ja sotku on helpompi rajata pois). 

Tässä on kirjoitettu gradu ja väsätty monet nuotit. 

On kiehtovaa ajatella, että vaikka meidän elämässämme tämä on ollut pitkä ja merkittävä ajanjakso, se on kuitenkin vain pienen pieni murto-osa tämän talon historiaa. Satakymmenvuotias talo on nähnyt jo monet vastaavat tarinat. On hauska ajatella, että me olemme osa tämän talon asukkaiden jatkumoa. Me olemme pieni pala tämän talon historiaa, joka tosin jää kaikilta muilta tietämättä. On myös kutkuttavaa miettiä, ketkä kaikki ovat tässä asuneet ja näitä samoja ovenkahvoja painaneet ja lankkuja kuluttaneet. 

Sänkyjärjestelyt ovat tässä viime vuosina olleet ehkä hieman esteettisesti haastavia, mutta aika kivalta tämä näyttää. 

Ihanaa, kun tätä näkymää ei aina korista pyykkiteline! Odotan, että tuo kampauspöytä pääsee uudessa kodissa oikeuksiinsa. 

Me sisustimme tämän kodin värikkäästi ja modernisti ja aivan "vääriä" vuosikymmeniä yhdistellen. Joskus täällä on kenties ollut alkuaikoina aikakauden jugend-huonekaluja ja kohta taas jotain muuta. Joku muu muuttaa tänne ja tekee tästä kodin. Se on toisaalta ihan luonnollinen ajatus ja toisaalta ihan kummallinen. Miltä tuntuu kulkea tästä jatkossa ohi ja ajatella, että tuo oli joskus meidän kotimme ja nyt jonkun muun? Ei ehkä miltään, korkeintaan nostalgiselta, mutta tällaisia sitä tulee pohdittua. 


Toinen kaikkien aikojen suosikkinäkymäni on tämä lipasto ja taulu. Kuvaan kuuluisi vielä samettiverho, mutta se piti vetää syrjään valon vuoksi. 

Toivottavasti uudet asukkaat osaavat ottaa tästä ihanasta kodista ilon irti yhtä hyvin kuin me. Toivon, että joskus hamassa tulevaisuudessa joku vielä kunnostaa kakluunit tähän paikalleen ja palauttaa vielä lisää entisajan tunnelmaa. Muistan itse vielä elävästi ne asuntoilmoituskuvat, joissa ei näkynyt paljon, mutta jotka saivat minut kiinnostumaan tästä. Ja sen tunteen näytössä, miten "tästä voisi tulla meille koti". Ja kohta jollekin toiselle. 

Jätin tuon kirjatelineen pöydälle, sillä se on nykyään vakiovaruste. Iltasatu luetaan aina pöydässä ja välillä myös aamu- ja välipalalla. Tässä kuvassa avohyllyt ovat parhaimmillaan. 

Tykkään edelleen näistä vuonna 2014 tekemistäni dc-fixauksista. Aika hyvin ovat pysyneet neljä vuotta: vain yksi kohta tiskipöydän takaseinässä on hieman irronnut. Eikä kukaan koskaan hoksaa, ettei tämä ole laattojen aito väri 

Muistan kun muutin pois edellisestä kodistani, ensimmäisestä ihan omasta (tosin vuokrakodista tietysti). Viimeisinä viikkoina kuljetin kättä vanhojen rappukäytävien kaarevilla seinillä ja imin talteen muistot niistä. Painoin mieleen, miltä tuntui painaa ovi kiinni ja avata se. Samanlaisia muistoja kerään nyt tästä kodista ja uskoakseni niitä olen jo tallentanutkin. Olen tässäkin asiassa etukäteishaikailija. Tuskin jälkikäteen haikailen, vaikka muistelenkin lämmöllä. Mutta ehkä tämä etukäteishaikailu juuri auttaa tallentamaan muistot kirkkaammin. 

Tätä Bonskun keittiötä en jaksanut siivota. Like mother like son?

Viimeinen kierros tässä kodissa kalustettuna päättyy tähän. Saa nähdä otanko vielä kuvia tyhjästä kodista. Ehkä en, sillä sellaisena en halua tätä muistaa. Ylihuomenna alkaa muutto. Alkukuun asumme vielä tässä ja siirrämme vähitellen tavaroita uuteen. Ehkä sitten lähempänä joulua vielä rysäyksellä enemmän. Jännää!

perjantai 23. marraskuuta 2018

Joulupuoti piilossa keskellä kaikkea

Hauskat tonttulakit kutsuvat joulupuotiin. Kun muutimme tähän naapurustoon, oli päärakennus ihan rempallaan. Nyt sitä on kunnostettu perinteitä kunnioittaen. 

Aivan meidän lähellämme (tässä "vanhassa" kodissa) sijaitsee yksi Turun vanhimmista taloista, Iso-Puolalan talo. Talo on yli 240-vuotias ja se on selvinnyt aikanaan Turun palosta. Kun muutimme Puolalan puiston laidalle vuonna 2011, oli Iso-Puolalan talo melko ränsistyneen näköinen, graffitein koristeltu, mutta tietysti myös kiehtova rakennus. Olisikohan silloin siinä viellä sijainnut kaupungin viheryksikön taukotilat, kuten google tietää kertoa. Nyt sen on jo muutaman vuoden omistanut Rakennusperinteen ystävät ry ja kasvojenkohotus on ollut huikaiseva. Joka vuosi pihapiirin ja talojen kunnostus näkyy upeasti. Ja mikä parasta: tätä kaikkea pääsee katsomaan ja samalla käymään tunnelmallisessa joulupuodissa!


Päärakennus. Kesällä pihapiirissä esitettiin Vaahteramäen Eemeliä. Mikä voisi olla parempi paikka näytelmälle?


Kaunis sali, jossa voi hörppiä kahvinsa kuvitellen itsensä jonnekin vuosisadan tai parin taakse. Ainakin melkein. 

Bonsku huomasi puistokerho matkalla suuret tonttulakit heti, kun ne ilmestyivät Iso-Puolalan pihapiirin liepeille. Kävimmekin heti katsastamassa paikat. Päärakennuksessa on tunnelmallinen kahvila. Samalla voi ihastella huolella entisöityjä tapetteja ja kuvitella itsensä vanhanajan tunnelmaan. Tällä kertaa emme pysähtyneet kahvilla, mutta täytyy vielä jonain päivänä ehdottomasti niin tehdä, rakastaahan Bonskukin kahviloita. Päärakennuksessa on myös rakennusperinteen ystävien pieni puoti, jossa tarjolla on sekä perinnerakentamiseen liittyviä julkaisuja ja tarvikkeita että kekseliäitä käsityötuotteita. Sieltä saa muun muassa vanhanajan ikkunateippiä, jolla ajattelin käsitellä myös uuden kodin ikkunat talvea vasten. Henkilökunnalta voi kysyä talon historiasta ja minäkin kuuntelin sivukorvalla historiaa siitä, miten rakennus on aikanaan siirretty nykyiselle paikalleen jostain kauempaa maaseudulta. 

Hihi, jos meidän uudessa kodissa on tarvetta ovistopparille, niin tiedän mistä ostan!

Kahvilan valikoimaa. Pitää tuoda Bonsku tänne kahville! Tai siis mehulle. 
Pienemmässä puurakennuksessa on varsinainen joulupuoti kahdessa kerroksessa. Kellaritilassa on myytävänä aivan ihania luonnonmateriaaleista tehtyjä kransseja ja muita koristeita. Ostin viime vuonna oveemme sellaisen joulukoristeeksi. Vielä syvemmältä kellarin uumenista löytyi myös salainen asukki, joka viehätti kovasti ainakin Bonskua: talossa asuu näemmä ainakin tonttu! 

Puoti pullollaan toinen toistaan taidokkaampia kransseja. Minä ihastuin erityisesti puolukanvarvuista tehtyyn. 

Kellarin salainen asukki. Voi että Bonskusta oli jännää!
Yläkerrassa on suloinen puoti, jossa on myynnissä vanhaa pientavaraa ja antiikkia joulukoristeista astioihin ja leluihin. Bonskua viehättivät erityisesti vanhat junat ja autot, minä taas ihastelin hassuja vieteriapinoita. Teki mieli ostaa jokin vanha joulukoriste, mutta en uskaltanut vielä ennen muuttoa. Ehkä sitten suoraan kuuseen uuteen kotiin lähempänä joulua. Muutama vuosi sitten tein vanhoihin leivosvuokiin kynttilöitä. Iso-Puolalan vintistä saisi näköjään niitäkin. 

Yläkerran kimaleleva joulupuoti. 

Vanhoja leluja. Bonskua kiehtoi kulkuneuvojen lisäksi viewmaster. 

Keittiötavaroita. Täällä sai arvailla vastauksia Bonskun esittämiin kysymyksiin. "Mikä tää on? Mikä tää on?" Ööö...

Joulupuoti on auki torstaista sunnuntaihin ja viikonloppuisin on lisäksi auki liiteri, josta voi ostaa kuulemma käsitöitä. Kävin siellä viime vuonna, mutta en nyt millään muista millaisia käsitöitä. Se teidän turkulaisten ja Turussa vierailevien pitää itse selvittää. Suosittelen todella piipahtamaan puodissa! Ja tämä on ihan kaupaton yheistyö, kuten aina. Vaikka Iso-Puolala on aivan keskustassa, sinne ei välttämättä tule vahingossa eksyttyä, ellei oma reitti kulje puiston läpi. 

Ihania pinkkejä kuusenkoristeita! 

Mikä on sinun suosikki joulupuotisi? Ihan mistä päin Suomea vaan!

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Mitä kaipaan, mitä en

Muutto lähestyy ja välillä alan olla jo kypsä tähän nykyiseen asuntoon, kun tiedän mikä uudessa on paremmin. Toisaalta välillä iskee haikeus, kun on tässä moni asia myös hyvin ja tietenkin tässä kodissa on myös ainutlaatuisia hyviä puolia, joita uudessa ei ole. Ajattelin vielä ainakin parin postauksen verran muistella tätä kotia. Tässä postauksessa ruodin mitä tulee ikävä ja mitä taas en todellakaan jää kaipaamaan tässä kodissa. 


Ikkunat, yksi kauneimmista asioista tässä kodissa. Yksinkertaiset, mutta koristeelliset. Etenkin tämä makuuhuoneen suuri ikkuna on ihana. 
Nyt viimeisinä kuukausina olen tullut erittäin laiskaksi siivoajaksi. Kun tietää, ettei kauaa enää tarvitse tässä kodissa siivota, olen tullut melko huolettomaksi tavaroiden paikalleen asettelijaksi. Asia, jota ei tule ikävä on se, että niin moni asia on tässä kodissa jotenkin hiukan hankalassa paikassa. Lasten pienet vaatteet on sullottu äitiyspakkauksen laatikkoon kirjahyllyyn ja sen päälle kertyy jatkuvasti kirjoja. Pyykit ovat "piilossa" eteisessä pöydän alla, mutta todellisuudessa ne pursuavat sieltä esille. Pyyhelaatikot saa tunkea takaisin ja kaikki pitää sulloa mahdollisimman tasaiseksi, jotta ne mahtuvat paikoilleen. Urheiluvaatekaapissa kulkee putki, joka vie tilaa muutenkin pienestä kaapista. Ei todellakaan siis tule ikävä kaikkia tämän kodin säilytysratkaisuja! Meillä on liikaa hyllyjä ja liian vähän kaappeja eli liikaa tavaraa on esillä. Toisaalta tämän kodin korkeudesta on ollut etua mm. rumpujen säilytyksessä. Huonekorkeutta on reilusti yli 3 metriä, joka on melko tehokkaasti hyödynnetty. Sitä ei uudessa kodissa samalla tavalla ole.

Värikäs kirjahyllymme on hauska, mutta kerää liikaakin tavaraa kerroksiinsa. Usein tungen kirjojen päälle asioita, joita en halua Bonskun saavan käsiinsä. 

Eteisen korkeus on käytetty hyväksi rumpujen säilytykseen, mutta kaapit eivät muuten ole enää parhaat mahdolliset meidän käyttöömme. 
Eteinen on tässä kodissa toisaalta tilava ja toisaalta hieman hankala kiinteiden kaappien osalta. Meidän käyttöömme kaapit eivät ole aivan tarpeeksi syvät ja osittain siksi takkirekki näyttää aina pursuavan yli, vaikka takkeja olisi ihan kohtuullisesti. Uudessa kodissa eteinen on ehkä kaikkein hankalin paikka sisustaa järkevästi. Voi olla, että nykyisen eteisen tilavuutta tulee vielä ikävä. Lattian suhteen minulla on kaksijakoiset fiilikset. Toisaalta mustavalkoruudullinen lattia on ihana ikiklassikko, jonka olisin itsekin voinut valita. Toisaalta se on ihan kamala: valkoisessa näkyvät kaikki tummat roskat ja tummassa vaalean. Lattia näyttää siis jatkuvasti likaiselta (mitä se tietysti eteisessä usein onkin). Armollisempi lattian väri piilottaisi lian paremmin.

Joka puolella roikkuvia pyykkejä ei jää ikävä...

Keittiöstä en keksi niin mitään, mitä tulisi ikävä. Ei keittiömme nyt mikään surkea ole, mutta ei mitenkään huippukaan. Erityisesti uuni on melko surkea ja oikein odotan, että saan paistaa toivonmukaan marenkeja uuden kodin uunissa ilman kummallisia kikkailuja ala- ja ylälämpöjen kanssa. Kaappeja ja laatikoita ei ole ollenkaan tarpeeksi ja kaikki tavarat pitää pinota ja laittaa toisten tavaroiden taakse ja niinpä kaapeissa on hetkessä sekasotku, kun tavaroita pitää siirtää toisten tieltä. Toivon kovasti, että jaksaisin edes hieman parempaa järjestystä pitää, kun tavaroille on enemmän tilaa.

Avohyllyt ovat kauniit, jos ne pysyvät järjestyksessä. Myös nämä hyllyt ovat räjähtäneet viime aikoina käsiin. 

Liian vähän tasotilaa minun leipomuksilleni. Vähemmän kokkaavalle varmaan riittävästi. 

Kylppärimme on täynnä todellisia tehoneiöitä: suihku, wc, pyykkikone, vaipanvaihtopiste, säilytystilaa ja lasten kylpyamme. Toisaalta on ollut äärimmäisen kätevää, että kaikki on käden ulottuvilla, kun vaihtaa vaippaa (paitsi vaatteiden pyykkikori) ja vauvaa on voinut hoitaa kätevästi samalla, kun Bonsku kylpee, mutta kyllä kieltämättä voisi hieman enemmänkin olla tilaa eri toiminnoille. Ja sauna, ah, sauna. Sitä odotan. Mutta olen silti tyytyväinen, ettei tässä kodissa sauna vienyt yhtään neliötä tilasta. Muutenkin on ollut kätevää, että koti on ollut kompakti, vaikka se tietysti tarkoittaa myös pienempää pinta-alaa. Tässä kodissa on nopeasti ehtinyt hätiin, jos on tullut akuutti tilanne toisessa huoneessa. Toisaalta uusikin koti on tietyllä tavalla kompakti, kun kaikki on jaettu kolmeen kerrokseen. Rappusissa ravaamista se kyllä tarkoittaa. 

Tehoneliöt parhaimmillaan ja pahimmillaan. Montako toimintoa löydät?
Lisää pyykkiä... Tämä on taitettuna kokoon ehkä kerran kahdessa viikossa parin tunnin ajaksi, kunnes uusi koneellinen taas levitetään. 

Sijainti, sijainti ja sijainti. Se on ollut tämän kodin yksi valttikorteista (jos siis haluaa asua keskustassa). Rauhallinen sisäpiha aivan kaiken äärellä. Kivenheitto torille ja kauppoihin. Omalta pihalta suoraan vehreään puistoon, taidemuseoon ja kahteen leikkipaikkaan. Tiedän, että vaatii vähän totuttelua siirtyä hieman syrjemmäs, vaikkakin vain puolisentoista kilometriä. Uskon, että siihen tottuu kuitenkin nopeasti. Ja toisaalta nautin ajatuksesta, että ympärillä on hieman rauhallisempia katuja, vaikka keskustaan on vain lyhyt huipaus. Onneksi myös leikkipuisto on ihan lähellä edelleen.

Nämä yksityiskohdat, joihin kodissa rakastuin ja joita edelleen rakastan. 

Vaikka nytkin muutamme vanhaan taloon täynnä kauniita yksityiskohtia, jään silti ikävöimään tämän kodin kauniita ikkunoita ja vanhoja ovia. Ovia itseasiassa ei uudessa kodissa ole kuin muutama ja ne ovat uusia. Tässä kodissa on ollut kauniit, paksut puiset peiliovet ja vanhat kahvat. Avaimia lukkoihin ei valitettavasti ole ollut, ne olisivat tulleet tässä viime aikoina tarpeeseen. Rakastan tämän kodin vanhoja jugend-ikkunoita: niin yksinkertaisella koristeella saa aikaan kauniit ikkunat. Onneksi uudessakin kodissa on säilytetty vanhat ikkunat, eikä vaihdettu uusiin! 

Tässä ehkä tuli hieman painotettua niitä negatiivisia puolia, mutta lupaan, että luvassa on vielä viimeinen oodi tälle kodille sellaisena, jollaisena haluan tämän muistaa. Ilman pyykkejä ja sotkua.