lauantai 20. elokuuta 2016

It never rains but it pours

Vaikka ulkona ropiseekin, en viittaa otsikolla säätilaan. Otsikon sanonta on minusta erittäin osuva tilanteissa, joissa tuntuu että kun jotain menee pieleen, kaikki menee pieleen. Varmasti jokaisella on välillä tällaisia päiviä tai kausia, meillä nyt viimeisen viikon ajan. Onneksi asiat voisivat olla huonomminkin, mutta juuri sillä hetkellä tuntui siltä, että ihan kaikki menee  mönkään. Toisaalta, kun riittävän moni asia menee pieleen, niin alkaa jo vähän naurattaa. Viimeistään kun tämä koko soppa on ohi, osaan varmasti nauraa tälle kaikelle. Ja jotta osaisin jo nyt, kirjoitan aiheesta postauksen.

Pirteä sairastaja on edelleen jaksanut hyvin tyhjentää kaappeja ja hyllyjä. Kukaan ei ilmeisesit kertonut Bonskulle, että ainoastaan matkalaukut piti tyhjentää. 
Viime viikon alku sujui oikein mukavissa merkeissä Tallinnan lomalla yhdessä appivanhempien kanssa. Bonskun maha meni vähän sekaisin, mutta ensin ajattelin sen johtuvan erilaisesta bakteerikannasta. Ei johtunut. Mieskin sairastui. Minä sinnittelin terveenä. Kunnes poistuin laivalta horkassa, kalpeana ja huonovointisena kuten kunnon Tallinanristelijä ikään. Myös mummu sairastui laivamatkan aikana. Minä kävin pariin otteeseen tiputuksessa (varotoimenpiteenä verensokerien takia, ei mitään oikeaa suurta draamaa). Sunnuntain me vanhemmat makasimme peiton alla ja yritimme kuulostella, ettei Bonsku tee tuhojaan. Hän kun oli ripulista huolimatta (onneksi) pirteä kuin peipponen.

Eihän tämä viikko olisi niin erityisen raskas ollut, mutta miehelle sattui vielä todella kiireinen viikko. Olin siis käytännössä Bonskun kanssa kahdestaan hyvin paljon, mikä toipilaana oli vähän haastavaa. Lastenhoitoapua ei oikein uskaltanut pyytää tartuntavaaran vuoksi ja lisäksi toiset isovanhemmat olivat itse saman mahataudin kourissa. Ja muuten se Bonskun hoitokin olisi mennyt siinä missä muutenkin, mutta hänpä päätti, ettei kipeänä kannata nukkua mitään päiväunia! Aina kun hän hetkeksi nukahti. hän havahtui hereille. Ja vauhtiahan riitti. Bonskun tauti oli oireltaan lievin mutta pitkäkestoisin.

Pyykkiä riittää vaan...

Pienenä sivujuonteena jäin ennen matkaa odottamaan UPS:n pakettia ennen matkaa. Ajattelin, että saisin jonkun tiedon sähköpostiini paketista matkan aikana, jolloin voisin vaikuttaa sen saapumiseen. Ilmoituksen sijaan löysin maanantaina postilaatikosta lapun, että pakettini lähtee takaisin Puolaan - seuraavana päivänä! Soitin paniikissa asiakaspalveluun ja sain kuljetuksen muutettua onneksi helposti. Seuraavana päivänä ovikello soi. Nappasin Bonbonin kainaloon ja menin ovelle. Siellä ei ollut ketään! Minulla on ollut aiempia huonoja kokemuksia UPS:n kanssa, enkä pidä siitä että joudun odottamaan kolmen tunnin aikahaarukan verran pakettia, joten lähdin suutuksissani sipsuttamaan pihan poikki sukkasillani lähetin perään. Mahdoin olla näky, kun huusin vauva kainalossa "UUPEEÄÄS! UPS! MULLE OLI PAKETTI! MISSÄ LÄHETYKSENI ON!" Sain lähetin kiinni portilla. "Laitoin sen postilaatikkoon." Hölmistyin niin paljon että vain kiitin ja palasin sisälle. Onneksi paketin sisältö oli mieluisa.

Viikon piristys: Lenny Lambin onbuhimo  eli kantoreppu ilman vyötärövyötä. 

Jossain vaiheessa toivuin sen verran, että aloin purkaa reissu- ja mahatautipyykkejä. Kaksi koneellista pyykkejä pyöri moitteettomasti. Kolmannen kohdalla pyykit olivat omituisen kuumia, kun avasin koneen. Ajattelin ohjelman olevan kesken ja pistin luukun kiinni. Vaan eipä kone enää jatkanutkaan pyörimistä. Eikä auennut. Yritin kaikin keinoin avata luukkua, mutta siellä ne pyykit olivat litimärkinä lukkojen takana. Manuaalisen avaussysteemin vetohärpäke oli työntynyt jonnekin koneen uumeniin, eli sekään ei auttanut. Soitin huoltoon. Seuraava mahdollinen huoltoaika viikkojen päässä. Soitin toiselle ja purskahdin itkuun, kun harmitti niin. Säälistä lupasi tulla avaamaan koneen - loppuviikosta. Jäin suremaan homehtuvia pyykkejä, mutta otin ajan kiitollisena vastaan. 


Palautuneita puhtaita pyykkivuoria. 
Lopulta kun Bonbon ei vielä keskiviikkonakaan nukahtanut päiväunille, edellisen päivän pyykit viruivat edelleen koneessa,  muu likapyykkivuori kasvoi kasvamistaan ja oma olokin oli vielä varsin hutera, soitin itkuisena miehelle töihin. Hän hoiti lopulta paikalle apujoukoiksi vanhempani (mistä olen kiitollinen, kaikille ei tällainen luksus ole mahdollista). Onneksi tartunavaaran suhteen oltiin jo melko turvallisilla vesillä. He viihdyttivät Bonskua ja veivät pyykit mennessään. Isäni auttoi pesukoneen kanssa ja sain kuin sainkin luukun aukeamaan kun kaivoin otsalampun ja koukun avulla manuaalisen avausvivun koneen syövereistä esiin. Sain vähän levättyä.

Salaiset aseet. Mannerheimin muistelmiin oli hyvä tukea pesukonetta ja kaapin lapsilukon koukulla kaivoin vivun esiin. 


Loppuviikosta kaikki on näyttänyt taas valoisammalta. Pientä takapakkia on ollut tervehtymisessä, mutta torstaina uskalsimme jo lähteä kuuntelemaan musiikkia ja haukkaamaan happea taiteiden yöhön. Nyt alkaa tuntua siltä, että tästä viikosta selvitään. Ja vähän voi jo nauraakin.

maanantai 15. elokuuta 2016

7. päivä

Varoituksen sananen, että nyt tulee vähän pumpulihöttöä. Viikko sitten vietimme miehen kanssa 7. hääpäivää. Nyt takana on se kuuluisa seitsemäs vuosi avioliitosta, jonka pitäisi olla se kriisivuosi. En tiedä onko ajatuksessa mitään perää, ainakaan itsestä ei tuntunut siltä. Toisaalta mikään ei ole muuttunut, mutta myöskään ei tunnu siltä, että koskaan olisi tasaisen tylsää. Ehkä arkemme on sitten vaan niin vaihtelevaa, ettei sellaista pääse sattumaan. 


Ei aivan hääkimpun värejä, mutta oivat hääpäiväkukat kuitenkin. Kerrankin sain ostaa kukkia Tallinnan ihanista kukkakojuista, kun olimme peräti viikon!
Samalla 7. avioliittovuotemme oli myös esikoisen vauvavuosi, mikä sekään ei ajanut suhdetta karille. Tosin jonkun tutkimuksen mukaan 1-vuotiaiden vanhemmat vasta onnettomia ovatkin. Joskus teininä muistan suunnitelleeni, että 7. aviovuosi ja vauvan syntymä kannattaa ajoittaa päällekkäin, niin ei ainakaan tule tylsää. No, tähän ei varsinaisesti tähdätty, vaan se vain kävi niin, mutta taisi sopia meille. Perhe-elämä ei ole köyhdyttänyt parisuhdetta, vaan rikastanut. Ajan jakaa toki kolmaskin henkilö, mutta onneksi tarpeeksi riittänyt vain meille. Tietysti helponpuoleinen vauva on varmasti yksi syy tähän. Rikkonaisina öinä riidatkin paisuvat ja jos niitä olisi ollut isompi prosentti kaikista öistä, olisi varmasti parisuhde ollut enemmän koetuksella. 

Pääsimme viettämään laatuaikaa ravintolan romanttiselle sisäpihalle. 

Tänä vuonna hieman aiemmin meillä tuli myös täyteen 10 yhteistä vuotta. Se kuulostaa jo joltain! Vaikka esihän se ole mitään verrattuna vaikkapa omiin vanhempiin, mutta jotenkin täysi vuosikymmen tuntuu juhlavalta. Tässä sitä ollaan, onnekkaina ja kiitollisina siitä, että yhteen kasvaminen on onnistunut ja suurilta kriiseiltä on vältytty. Niin monenlaisia tarinoita on seurannut läheltä ja kaukaa, että tajuaa, ettei se ole kellekään itsestäänselvyys. Aina ei mene niin kuin suunnittelee tai tahtoo. 

Mitähän kaikkea tässä oli? Jänistä ainakin. 

Hiukan ehkä iski annoskateus. Tuo leipä muuten oli superhyvää. 

Vietimme hääpäivää oikein ravintolaillallisella Tallinnassa, kun siellä muutenkin reissussa oltiin. Mukana olleet isovanhemmat huolehtivat Bonskusta. Mahduimme tuurilla Von Krahli Aediin ilman pöytävarausta. Ravintola oli sen verran täynnä ja palvelu kesti, ettemme viitsineet ottaa jälkkäreitä jotta pääsimme taas Bonskun luo, mutta mikäs siinä oli jutellessa ja ollessa ihan vain me kaksi. Palvelu oli siis muuten hyvää ja samoin ruoka. Villahääpäivän kunniaksi otin lammasta. Se muistutti myös siitä, että häissämme en jättäny tarpeeksi tilaa herkulliselle pääruoka-lampaalle, vaan ahdoin itseni täyteen alkupaloja. Oli melkein yhtä hyvää, muttei aivan yhtä mureaa kuin häissä. 

Miehellä oli joku kukkakaalihässäkkä. Hän valitsee annokset yleensä sillä perusteella, että niissä on sieniä. Tässä kanttarelleja.

Opin postausta tehdessä, että orzotto eli ohrarisotto on ihan oikea italialainen ruoka. Tässä lammasta ohratolla siis. 
  Avioliittovinkkejä en sentään ala ladetta - tai ehkä yhden. En tiedä olettaako kukaan oikeasti että toinen puoliso muistaa vaikkapa hääpäivän ja yllättää jenkkityyliin. Ja jos ei yllätä niin toinen osapuoli (yleensä vaimo) suuttuu. Ainakin suosittelen luopumaan tällaisesta tavasta, jos se aiheuttaa suuttumusta. Paljon hauskempaa on suunnitella hääpäivää yhdessä! 

Nyt vaan kohti kahdeksatta vuotta ja uutta vuosikymmentä! 

perjantai 5. elokuuta 2016

Lomahommia

Mies lomaili koko heinäkuun, joten meillä oli mahtava, yhteinen perhekesäloma. Omakin arki tuntui eri tavalla lomalta, kun hoitovastuussa oli kaksi aikuista. Loman alussa teimme väljän listan asioista, joita halusimme tehdä kesän aikana. Jos asioita ei kirjoita ylös, tulee helposti vain löllyttyä päivästä toiseen. Siinä ei toki sinänsä ole mitään vikaa, mutta löllymisen ohella halusimme tehdä yhteisiä erityisiä lomajuttuja myös.

Kesäsometusta

1. Pyöräretki

Pyöräretki ei toteutunut ehkä siinä mittakaavassa kuin olimme ajatelleet, mutta kävimme sentään Ruissalossa syömässä banaanilettuja. Ruissalon maisemat ovat aina hätkähdyttäviä ja nyt oli kiva esitellä niitä myös Bonskulle, joka oli ensimmäisiä kertoja pyörän kyydissä. On ollut ihanaa, että Bonbon viihtyy pyöräistuimessaan, sillä nyt pääsee joka paikkaan niin näppärästi. Ehkä vielä polkaisemme Kuralan kylänmäkeen jonain vapaapäivänä, vaikka loma jo loppui.

2. Uiminen 

Minun kesääni kuuluu aina uiminen. Nyt ehkä hiukan vähemmän, kun Samppalinna on ollut kiinni ja Bonsku sai pienen kesänuhan pari viikkoa sitten. Melko kiitettävästi olen sentään ehtinyt käydä Kupittaan maauimalassa sekä yksin että Bonskun kanssa ja kerran koko perheenä oikein uimarannallakin. Ja vielä ehtii!

Ei ikinä uskoisi, että näissä kuvissa on entinen kylvynvihaaja.

Roiskuu, loiskuu!
3. Siivouspäivä

Edellisessä postauksessa mainitsinkin, että vanhempani olivat meillä siivousapuna. Tämä piti toteuttaa jo aiemmin keväällä, mutta ehdittiin onneksi ennen kuin äitini palaa töihin.

4. Museo ja/tai kulttuurikohde

Tässä onnistuttiin oikein hyvin, sillä olemme käyneet tänä kesänä Fiskarsin ruukissa, Helsingissä Kiasmassa ja Helsingin kaupunginmuseossa sekä Turun linnassa. 

Fiskarsin upea ruukkimiljöö.

Fiskars on ollut pitkäaikainen haaveeni ja siellä kävimme, kun samalla reissulla kävimme Bonbonin ystävän 1-vuotissynttäreillä siinä lähellä. Fiskars oli erittäin kaunis vierailukohde ja siellä oli ihana kierrellä putiikkeja ja työpajoja. 

Ernesto Neton teoksissa sai kölliä.

Helsingissä on aina ihana käydä ihan vaan kiertelemäss
ä ja nostalgisoimassa. Kävimme muun muassa katsomassa taloa, jossa mies asui seurustelumme alkuaikoina. Siinä oli selvästi tehty julkisivuremontti, sillä kumpikin muisti talon rumempana kuin mitä se nyt oli. Kiasman näyttelyn olivat huikeita! Välillä Kiasmassa on ollut minulle nössölle vähän turhan hurjia näyttelyiä, mutta sekä etenkin Ernesto Neton että Choi Jeong Hwan näyttelyt olivat oikein elämyksiä! Myös kokoelmanäyttelyssä oli mukana helmiä. Helsingin kaupunginmuseo oli uusi tuttavuus ja ilmainen sisäänpääsy plussaa. Helsingin historiaa oli esitelty kiinnostavalla ja helposti lähestyttävällä tavalla.

Tuo harmaa talo kuvan keskellä, eihän se nyt niin paha ole ollenkaan? Varmaan julkisivu rempattu.

Turun linna on itselleni kovin tuttu kohde, mutta tällä kertaa veimme sinne ensikertalaisia eli miehen veljen lapset. Kävimme linnassa Pikkuritari-kierroksen, jollaisia olin kiertänyt useita töiden puolesta aikaisempina kesinä. Jälleen kierros oli oikein onnistunut ja uusiakin juttuja oppi tällainen paatunt linnankävijäkin. Suosittelen lämpimästi lasten kanssa Turun linnassa kävijöille!

Bonbon nukkui jälleen onnensa ohi, eikä häntä lyöty Turun linnan pikkuritariksi. Ehkä ensi vuonna. 

5. Juhlat ja sukuloinnit

Tarkoitus oli nähdä vielä vähän useampaa sukulaista kesän aikana, mutta kaikkeen ei kuukausikaan riitä. Onneksi mukavia sukujuhlia ja muita kekkereitä oli sopivasti ripoteltuna pitkin kesää. Miehen veljen perheen luokse ei ehditty, mutta se ei haitannut, sillä he tulivatkin käymään meillä. Sunnuntaina vietettiin äitini perinteisiä kesäjuhlia ja tiedossa on vielä parit häät elokuussa! Kolmannetkin olisi ollut, mutta niihin emme valitettavasti pääse. Isompien juhlien lisäksi minun synttäripäiväni oli oikein mukava ja pääsimme jopa elokuviin kahdestaan miehen kanssa.

Leikkipuistot ovat tulleet tutuiksi kesän aikana. 

Eikä siinä vielä kaikki... Miehen loma jatkuu pian vielä yhden viikon verran ja lähdemme reissuun! Siitä lisää myöhemmin. Tähän asti on ollut ihana kesä!

Mikä on ollut sinun kesäsi kohokohta? Vai onko se vielä edessä?

maanantai 1. elokuuta 2016

Rajattua elämää

Olen aina nauttinut kotona kauniisti järjestellyistä asetelmista ja nurkkauksista, joissa järjestys pysyy vaikka muualla olisikin hieman kaaosta. Ei varmaankaan ole vaikea uskoa, että nyt nuo pienet kauniit kohdat kodista ovat nousseet entistä suurempaan arvoon, kun ympärillä on leluja, pyykkejä ja kaikkea mahdollista roinaa Bonbonin jäljiltä. Välillä tuntuu, että hän on aloittamassa meillä sen konmari-projektin, kun hän leivittää kaikki keittiön muovikipot ja -kannet lattialle. Onneksi vähän rajaamalla saa kaunista katseltavaa. 

Kotiin tuli kaunislinjaisen tuolin myötä jälleen ripaus 60-lukua. Vuosikymmenten sekamelskaan se sopii hyvin. 

Jokin aika sitten pyysin vanhempiani siivous- ja Bonskun vahtimisavuksi, jotta sain siivottua vähän sellaisia kotiin kertyneitä ryjäkasoja ja hätäratkaisuna Bonskun ulottumattomiin siirrettyjä säilytysratkaisuja. Aika mukavasti näitä väliaikaissäilöjä saatiin järkeistettyä ja purettua ja nyt siivoaminen on taas hieman helpompaa, kun sotku on lähinnä pintapuolista. 

Olohuoneen senkkiä koristavat vain Block-lamppu, synttärilahjaksi saatu vinyylilevyn kansi ja synttärikukat. 

Samalla järjestetin vähän uusiksi "sisustusasetelmia" ja yllätyksekseni huomasin kaipaavani ympärilleni hieman enemmän minimalismia. En siis laittanut esille kuin muutamia kauniita esineitä ja pyrin karsimaan turhan pois. Todellisesta minimalismista ollaan vielä kaukana, mutta ehkä minulle tämä on jo paljon. Tai siis vähän. 

Haisukaapin päälle kokosin 60-luvun esineistöä. Hyrrä-lasimalja tuli äidiltä synttärilahjana. 

Nyt kodissa on taas muutama kaunis nurkkaus, johon voi kiinnittä katseensa, kun muu koti on räjähtänyt käsiin. Vaikiosuosikkini ovat näkymät sohvalta Haisukaapille ja toisaalta makuuhuoneeseen. Eteisen lipasto näyttää puolestaan nyt erityisen kauniilta, kun se sai parikseen 60-luvun tuolin. Äitini löysi tuolin kirppikseltä edullisesti ja se verhoiltiin uudestaan turkoosin ja harmaan sävyisellä kankaalla. 

Vehreä keittiönpöytä. Marimekon tarjotin on esillä melkein aina kesäisin. 

Kuvista huomaa, että tällä hetkellä olen näköjään pistänyt esille paljon 50- ja 60-lukujen esineitä. Nykyaikaiset ja arkisetkin asiat voivat kuitenkin olla kauniita. Keittiössä vitamiinipillerit, ksylitolipastillit ja talouspaperi ovat nyt esillä Marimekon tarjottimella. Yhdessä kukkien ja yrttipuskien kanssa asetelma on ihanan kesäinen. 

Tähän kuvaan jäi vähän arkeakin näkyviin, nimittäin Bonbonin nenäsuihke ja nenäliinat kesänuhan jäljiltä.

Yleensä olen nauttinut makuuhuoneen verhojen, maalaamani taulun ja nimettömän lipaston yksinkertaisesta yhdistelmästä. Nyt näkymä on astetta lapsellisempi, kun Bonskun synttärilahjateltta muutti vakituisesti asumaan makkariin. Sinne saa kätevästi piiloon kaikki pehmolelut ja muut lattialla pyörivät tavarat. Teltta itsessään on katseenkestävä, ainakin meidän värikkäässä kodissamme. Vapun jäljiltä jääneet viirit sekä tarpeellisia tavaroita sisältävät laatikot sopivat teltan tunnelmaan. Hiukan mietin, sopiiko tuo punakantinen salmiakkikuvioinen rasia pyöreisiin rasioihin, kunnes tajusin, että salmiakkeja löytyy teltan reunastakin! Perfect match!

Voisi sanoa, että nämä ova tällä hetkellä meidän kodin kohokohdat. Millaisia kohokohtia sinun kodissasi tällä hetkellä on?





maanantai 25. heinäkuuta 2016

#Miksikannan - terveiset kaninkolosta

Kantaessa on hyvä jammailla. Liina on Artipoppe Pina Colada - ohut ja helposti sitoutuva. 

Eräs tuttavani ideoi ja Kantoliinayhdistys lanseerasi kampanjan, jonka tarkoituksena on tuoda lasten kantamista näkyvämmäksi ja tavallisemmaksi asiaksi. Kesällä kaupungilla ja ulkoillessa näkeekin ilahduttavan paljon erilaisia kantovälineitä liikkeellä, mutta silti välillä törmää erikoisiin ennakkoluuloihin tai siihen, että ajatellaan, että kantaminen on jotenkin todella hankalaa. Nyt ajattelin tehdä vähän tilannekatsausta meidän kantouraamme ja kertoa vähän siitä, miksi valitsen edelleen kantamisen rattaiden sijaan, vaikka Bonbon niissä kohtuullisen hyvin nykyään viihtyykin. Kerron myös terveiset liinamaan kaninkolosta, jonne tipahdin viimeistään neljännen ostamani liinan myötä. 


Nykytaide voi välillä olla jännittävää. Liinan suojista on helppo hihkua innosta Kiasmassa Choi Jeong Hwan teokselle.

Järkisyitä kantamiselle on monia. Useimmat lapset ja etenkin pienen pienet vauvat tykkäävät olla lähellä ja se on hyväksi kehitykselle ja niin edespäin. Toisin kuin joskus kuulee sanottavan, kantaminen ei hidasta lapsen motorista kehitystä, vaan päinvastoin saattaa jopa edistää sitä. Kantajan liikkeitä myötäillessään vauva saa myös palautetta omasta ruumistaan ja liikkeistään. Nyt isompaa lasta kantaessa läheisyydestä ei edelleenkään ole haittaa. Toistaiseksi Bonbon on ainakin viihtynyt selkäpuolella innokkaasti kuikuillen ja etenkin koiria ja autoja osoitellen. Uskon, että kantaminen on rohkaissut hieman varovaista Bonskua paljon rohkeammaksi. Liina on myös lempeä keino rauhoittua, kun pelkässä sylissä huitominen vain villitsee lasta enemmän.

Välillä julkisilla paikoilla sitominen jännittää, etenkin kun selkään laitettaessa Bonsku usein vähän protestoi pienen hetken. Liina on Artipoppe Signature Banana-coconut, jonka myin juuri eteenpäin.
Yksi suuri järkisyy kantamiselle on se, että se nyt vaan on minusta hirveän kätevää. Paljon kätevämpää kuin rattaiden kanssa kulkeminen. On niin helppoa napata Bonsku liinaan ja kulkea kaupungilla tai vaikka metsässä, liukuportaissa, missä vaan. Ei tarvitse etsiä hissejä tai tuskailla kynnysten  kanssa. Meillä pitäisi vielä erikseen kasata rattaat lähtiessä ja saapuessa. Tämä ongelma poistuisi tietysti jollain oikein näppärillä matkarattailla, mutta silti kulkemisongelmat kaupungilla pysyisivät. Metsään ei taas pääse rattailla ollenkaan, mutta repulla ja liinalla pääsee. Bonsku ei vielä kävele, mutta sitten aikanaan liinaa on helpompi pitää mukana kuin työnnellä tyhjiä rattaita kävelypätkien aikana. Kun lähdemme pyörällä jonnekin, voi loppumatkan kantaa näppärästi liinassa.

Fiskarsin reissulla oli helppo liikkua liinakyydissä. Liina on Tehkni Ceres Eco, joka oli kaveriltani lainassa. Puolet sen materiaalista on tehty muovipulloista!

Kantaminen on helpottanut arkeamme valtavasti. Aina välillä olen kuukausipostauksissa siitä maininnutkin. Monen kotiaskareen hoitaminen olisi keskeytynyt paljon useammin, jos ei olisi voinut välillä napata liinaan. Aina tietenkään sekään ei ole kelvannut, mutta usein kuitenkin. Edelleen kantaminen on osa arkea monessa eri tilanteessa. Jossain vaiheessa tietysti voi olla edessä liinalakko, mutta nautitaan nyt tästä hetkestä. Periaatteessa lasta voi kantaa niin pitkään kuin vain kannettava ja kantaja haluavat. Lapsen kokokaan ei välttämättä ole este, sillä tukevalla liinalla tai hyvällä repulla jaksaa kyllä yllättävän isoakin lasta.

Nämä ihanat liinailukuvat otettiin Helsingin kantoliinatreffeillä keväällä. Liina on Chunky slingsin uniikki "Vallu", jolla kutoja Raisa Aromaa osallistui viime syksynä kutojien kansainväliseen kilpailuun. Ihana Vallu kävi meillä vain lainavisiitillä. (Kuva: Tiia Öhman photography)

Miksi nimenomaan kantoliinat? Ennen Bonskun syntymää ajattelin olevani reppuihminen, sillä ajattelin kantorepun käytön helpommaksi kuin liinan. Lopulta minusta kuoriutuikin vannoutunut liinafani, mikä ei varmaankaan ole jäänyt ainakaan instagram-seuraajille epäselväksi. Minä olen vähän tietoisestikin toppuutellut täällä blogissani tästä aiheesta kirjoittamista, sillä juttua olisi kyllä riittänyt. Tärkein syy miksi käytän nimenomaan kantoliinoja on se, että loppujen lopuksi liina onkin helpoin saada istumaan juuri minun kropalleni kuin hansikas. Ei remmisäätöjä, jotka loppuvat kesken vaan kiristelemällä saa itselleen sopivan ja napakan paketin. Minulla on hieman ongelmallinen ja oikutteleva selkä, mutta olen löytänyt itselleni muutaman sopivan sidonnan, joita vaihtelemalla keho ei saa liian yksipuolista rasitusta. Pitkään kannoin paljon edessä, mutta nyt kun Bonsku huitoo ja heiluu niin paljon, on selkäpuolella matkaaminen tuntunut mukavammalta. Vähän vaivaa on tietysti tarvinnut nähdä sidontojen harjoittelemisen etten, mutta melko nopeasti epävarmuus häviää ja varmuus lisääntyy. Youtube-pursuaa hyviä ohjevideoita, joita voi katsoa uudestaan ja uudestaan.

Periaatteessa vaikka pyyhkeellä voi kantaa! Täsäs kuvassa on vitsinä kylpypyyhe kantoliinana ja "hiuspyykeenä" liina, jota kutsutaan pyyhkeeksi froteiseelta tuntuvan materiaalinsa vuoksi. Se on loistava "reppuliina" eli hyvä perusreppu-sidonnassa.

Liinojen kauneus on tietysti yksi asia, joka alusta asti vei mukanaan. Liinat tuovat tähän kotiarkeen vähän kauneutta ja luksusta. Niitä on nykypäivänä joka lähtöön ja niin valtavasti kaikkea kaunista, ettei kaikkea voi millään ehtiä omistamaan tai edes kokeilemaan. Uusia merkkejäkin tupsahtelee jatkuvasti. Liinoissa on myös eroja ominaisuuksien suhteen. Toiset ovat liukkaita, toiset tahkeita. Toinen tykkää paksuista möhköistä ja toiset, kuten minä, ohuista ja notkeista. Materiaalit ja kudonta vaikuttavat yllättävän paljon liinan ominaisuuksiin. Itse tykkään, että liinassa on puuvillan lisäksi esimerkiksi pellavaa, villaa tai silkkiä. Eräs kaverini taas vannoo 100 % puuvillan nimeen. Makuasioita siis. Myös liinabudjettini on vähän venynyt ja paukkunut tässä vajaan vuoden aikana, mutta itse olen kokenut, että vaikka edullisestikin voi saada hyvän liinan, saa vähän enemmän maksamalla vielä varmemmin hyvän liinan. 

Pinokuvia tietysti pitää ottaa! Näissä kuvissa on lähes kaikki minulla käyneet liinat näkyvillä. Suurin osa lainaliinoja ja väliaikaisvaihtareita. Muutama liina jäi puuttumaan. 

Liinaharrastuksen myötä myös kokeilunhalu on kasvanut. On mielenkiintoista kokeilla erituntuisia ja näköisiä liinoja. Miltä tuntuu esimerkiksi merilevä, nokkonen, maidosta tehty kuitu, soija, vauvakamelin karvat tai yksisarvisen jouhet? (Viimeistä sentään ei ole oikeasti, vaikka erittäin harvinaisia liinoja yksisarvisiksi kutsutaankin). Tämä on vähän kuin viinin maistelua. Myös siinä mielessä, että aina ei tarvitse ostaa koko pulloa, vaan välillä jotain ihanaa voi saada ihan vaan hetkeksi maisteltavaksi. Läheskään kaikki instassa näkyvistä liinoista ei ole omiani, vaan vaihdossa tai lainassa joltain toiselta. Osa taas tuulettaa liinapinoaan myymällä ja ostamalla hurjaan tahtiin (tai ihan vain keräilemällä myymättä eteenpäin) ja kokeilee näin uusia liinoja. Minä taas en kovin herästi osaa luopua, joten tämä lainailu sopii minulle paremmin. Tämä kokeilu ja vaihtelu on ehkä asia, joka näyttää ulkopuolisista ihan hullulta touhulta, mutta niin varmaan harrastukset usein näyttävätkin. Liinaharrastus on myös mahtavan yhteisöllinen ja sen kautta olen tutustunut moniin mahtaviin ihmisiin, joiden kanssa jaetaan niin liinajuttuja kuin myös vanhemmuuteen liittyviä asioita. Ja vaihdellaan liinoja! 

Tämä kuva on otettu Tampereen suurilla liinatreffeillä. Woven wingsin "Singing in the rain" on haluttu ja harvinainen "yksisarvinen". Minä vain testasin ja sain muistoksi kuvat. (Kuva: Heidi Lopes)

Kantamisesta on tainnut tulla aika tärkeä juttu sekä minulle että Bonskulle. Aika usein sitä miettii, että miten sitä pärjäisi ilman liinoja. Ihan hyvin varmaan, sillä eiväthän kantoliinat ole mikään edellytys hyvällä vanhemmuudelle tai lapsuudelle, eivätkä kaikki lapsetkaan viihdy kannettuna. Lopettaakseni ylevästi, niin sanoisin kuitenkin että kantaminen on jopa voimaannuttava kokemus. Usein kantaessani ajattelen kaikkia niitä lukuisia kulttuureja, joissa on kannettu lapsia jo kauan ennen tätä länsimaista uudehkoa kantobuumia. Miten monia erilaisia tapoja sitä onkaan keksitty pitämään lapset lähellä! Ja toivottavasti myös länsimaissa kantaminen yleistyisi jälleen ihan tavalliseksi ja tutuksi osaksi pikkulapsiarkea. 




keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Rouva Roskalavalta

Olen löytänyt hengenheimolaiseni roskalavalta. Kyllä, luitte oikein. Oikeastaan olen löytänyt hänet vain kuvainnollisesti, mutta yhtä kaikki roskalavalta. Tämä postaus jatkaa sopivasti konMari-postauksessa aloittamaani pohdintaa tavaran säilyttämisestä ja poisheittämisestä.

Seinäntilkettä ja puutavaraa. Mitä kaikkea muuta bongaat?

Edellisviikolla pihallemme ilmestyi yhtäkkiä roskalava. Uteliaisuuteni tietysti heräsi, olenhan ennenkin tehnyt oikeita löytöjä roskalavalta. Heti bongasin lavalta kiinnostavia asioita, mm. kaksi vanhaa peiliovea ja kauniita puulaatikoita. Toisen oven ehdin menettää taloyhtiölle vauvanhoidollisten toimenpiteiden vuoksi, mutta toisen sain pitää. Katselin lavan täyttymistä edellen uteliaana. Lavalta löytyi myös muun muassa ikivanhoja, mahdollisesti 1. maailmansodan aikaisia, kaasunaamareita. Ne olivat kuitenkin sellaisessa kunnossa, ettei niihin iljennyt koskea. 

Nuotteja, joita ei enää soiteta.

Pitkään näytti siltä, ettei mitään uutta kiinnostavaa enää ilmestynyt. Tai no, paljon täysin kelvollista puutavaraa, mutta mihin sen varastoisi. Sitten alkoi ilmestyä kirjoja, kirjeitä, nuotteja ja piirroksia. Minua alkoi säälittää. Niin paljon kulttuuria, historiaa ja kauneutta menossa vaan roskiin. Eikä mitään mahdollisuutta säästää kaikkea itselle. Mietin, mitä kaikkia tarinoita roskalavan myötä meneekään pois. Toisaalta arvotonta, toisaalta arvokasta. Katselin roskalavan täyttymistä edelleen ristiriitaisin tuntein. Toisaalta tiedostaen, etten minä tee tuolla kaikella tavaralla mitään ja eikä kaikkea yksinkertaisesti vaan voi säästää. Toisaalta miettien, mitä kaikkea mielenkiinstoista historiasta jälleen painuu unhoon. Toisaalta ja toisaalta. 

Palan jugend-tapettia olisin voinut napata talteen.
Kuulin hieman myös yhdestä tavaroiden entisestä omistajasta. Hän oli rouva, joka oli ilmeisesti erittäin kiinnostnut historiasta. Talo oli hänen lapsuuden kotinsa, mutta hän asui siinä myös myöhemmällä iällä. Varmaankin esimerkiksi kaasunaamarit oli säilytetty puhtaasti siksi, että hän oli ne halunnut pelastaa. Hengenheimolainen! Olisi ollut mielenkiintoista kuulla lisääkin, mutta juttutuokio naapurin kanssa katkesi johonkin ja ehdin saada vain nämä tiedonmuruset käsiini.

Kirjoja, jotka toivottavasti on jo aikoinaan luettu puhki.
Vaikka olen tässä itsekin luopunut turhasta roinasta (ilman konMaria), päätin silti napata talteen vielä muutamia kiinnostavia asoita. Yhden ikkunan, pari kaunista puulaatikkoa, postikortteja, yhden ruotsinkielisen Kalle Ankan, arkkitehdin piirroksia sekä hieman huonokuntoiset taulunkehykset. Ai niin, ja pienen pienen suloisen kirjasen, jossa on Raamatun lauseita ruotsiksi. Se oli niin suloinen, että piti ottaa talteen, vaikka se olikin aivan risa. Onkohan suuri häpeä korjata se erikeeperillä?

Vähän on turhan pramean talon arkkitehti meille suunnitellut.

En vielä päättänyt lopullista sijoituspaikkaa kaikille esineille, mutta otin vain sen verran, että saan nämä kyllä loppusijoitettua jonnekin. Miehen kanssa vitsailtiin, että nyt meillä on ovi ja ikkuna, josta rakentaa vaikka oma talo sitten joskus. Arkkitehdin piirroksetkin on, joskin johonkin vähän suurempaan lukaaliin kuin ikinä on halua tai varaa. Puulaatikoista toinen päätyi kukkaruukkusäilyttimeksi ja sai myös kukkia sisälleen. Toinenkin luultavasti tulee kukkalaatikoksi jossain vaiheessa. Mitään kovin arvokasta löytöä en ehkä tehnyt, mutta jotenkin minä olen iloinen siitä, että pelastin tämä tavarat. Nyt muut tavarat jo lienevät kaatopaikalla.

Jos katsoo tarkasti, huomaa, että tämä on "makaroonilaatikko". 

Sokerina pohjalla. Daaliat jo hieman nuupahtivat kyllä. 

Mitä sinä olisit säilyttänyt roskalavalta? 

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Lost in Turku

Turun kaupungilla on mielestäni eräs loistava konsepti - kulttuurikuntoilu. Ilmeisesti se on kulttuuripääkaupunkivuoden peruja viiden vuoden takaa, mutta toimii edelleen. Kulttuurikuntoilua varten on jaossa ilmaisia karttoja erilaisille kävelyreiteille, joiden varrella voi tutustua Turkuun eri näkövinkkeleistä. On olemassa esimerkiksi Porrastelua-kartta, jossa voi valita reittejä, jotka kulkevat kaupungista löytyvien portaiden kautta. Patsastelu-reitti taas kiertää keskustan patsasvalikoiman. Nappasin kerran mukaani kolme tällaista paikallista kiinnostavaa karttaa ja valitsin niistä tässä eräänä päivänä houkuttelevimman - kartan, joka lupaa näyttää Turkua uudesta näkövinkkelistä ja jopa vähän eksyttää. Mukaan nappasin alkumatkalle miehen ja Bonsku keikkui selässä liinakyydissä paritkin päikkärit.

Uusi paikka kolmelle turkulaiselle.

Reitti alkoi virallisesti Turun linnalta, mutta koska kävelimme sinne juuri päinvastaisesta suunnasta, jätimme osan reitistä kulkematta enää uudestaan. Jätän siis teille osan arvoitukseksi, etten spoilaa koko reittiä. Ensimmäiseksi satuimme törmäämään reittipisteeseen numero viisi, Kallio kolmen kadun risteyksessä lähellä museokeskuksen rakennusta. Heti aivan uusi paikka meille turkulaistuneille! Kipusimme korkealle, mutta näköala ei ehkä ollut kaikkein huikaisevin, mutta ainakin uusi. Satamaa ja linna eri näkökulmasta.

Päivällä radanvarren polkua oli turvallista kulkea, mutta illalla hirvittäisi. 
Seuraavaksi metsästimme reitiltä kohdan kolme, polun rautatien vieressä. Tämäkin oli aivan uusi paikka meille ja pohdimme, onkohan polku oikeastaan edes ihan sallittu paikka. Kartassa pohditaan ihan samaa - varsinkin ilta-aikaan tuo polku voisi olla ikävä paikka. Törmäsimme kuitenkin myös erääseen viehättävään pihapiiriin. Turussa on paljon kauniita taloja myös piilossa. Kartan toinen reittipiste oli omavalintainen löytö. Minä voisin valita löydökseni tämän kauniin pihapiirin, jonka olemassa olo jää piiloon. Mies taas huomasi vanhat makasiinit Turun linnan vieressä. Hän ei ollut koskaan kiinnittänyt niihin huomiota, vaikka satamassa onkin liikkunut lenkkeillessään.

Kaunis puutalo keskellä satamaa. Rautatien ja sataman äänet kuuluvat varmasti kovaa, mutta eiköhän niihin totu. 

Turun linnan pihalla sai taiteilla omia linnoja. Tämä linna ei ole oma luomuksemme. 

Vihdoin olimme kartan virallisessa ensimmäisessä pisteessä, Turun linnassa. Se on minulle tuttu paikka vuosien varrelta, mutta varmasti siellä saisi itsensä eksymään, jos valmiilta reitiltä poikkeaminen olisi mahdollista. Tällä kertaa jätimme linnan tarkemman tutkiskelun väliin ja poikkesimme jälleen reitiltä. Kävimme välillä kahvittelemassa konservatorion vieressä olevassa pienessä Cafe Manuelassa. Minulle uusi paikka, joten uutta näkökulmaa sai näinkin. Tässä kohtaa poikkesin reitiltä totaalisesti ja kävimme Bonskun kanssa vähän leikkipuistossa ja föriajelulla, kuten kunnon turkulaiset. Sen jälkeen jatkoimme matkaamme yhteen Turun mielenkiinsoisimmista paikoista eli...
Eksyin ja muistin reitin väärin. Portaat alkavatkin oikeanpuoleisen talon vierestä. No tulipa vähän eksyttyä!
Yhdet suosikkiportaistani. Täällä on ihan viidakkotunnelma. 

... Kakolanmäelle. Olen niin nössö, että minulle riittää jännitykseksi entisen vankilan mailla käppäily. Kartan reitti kulkee sairashuoneen kadulta mäelle, mutta minä suosittelen poikkeamaan sinne Linnankadulta. Kauniiden 50-luvun kerrostalojen takaa lähtevät rappuset, joissa pääsee salamyhkäiseen tunnelmaan. Kakolanmäellä olen kuljeskellut ennenkin, mutta tällä kertaa minua kiinnosti erityisesti vankien entisen uimapaikan eli Kakolan rivieran löytäminen. Hämärästi muistan, että olen sen ennenkin bongannut, mutta en ollut varma. Pienen löytöretken päätteeksi löysin paikan. Ennen se on kuulemma ollut kirkas lähde, nyt täysin rehevöitynyt. 

Käytiin Rivieralla... Kakolan Rivieralla. 

Seuraavana rastipisteenä oli poliisiasema ja löytötavaratoimisto. Kartalla oli ohjeita, joissa pyydettiin välillä pohtimaan syvällisiäkin kysymyksiä. Esimerkiksi mitä on elämästään kadottanut ja mitä taas löytänyt, mitä on löytynyt Turusta. Minä halusin tällä kertaa löytää yhden suosikki-taloistani jälleen, suloisen kissatalon. En viitsinyt kuvata tylsää poliisiasemaa, vaan saatte nyt ihailla vähän turkulaista jugendia. Seuraavaksi matka jatkui kohti toria. Sinne piti kulkea vähiten käyttämiään katuja. Kyllä sellaisiakin sentään löytyy, sillä usein reitit ovat vakiintuneita. Nyt bongasin paljon uusia rakennuksia ja paikkoja.

Tämän kissatalon olen joskus etsinyt käsiini. Nyt löysin sen taas uudestaan. Bongaatko kissat?

Käsityöläiskadun kulmauksen näyttävä jugend-rakennus oli yksi reitin pisteistä. Kartan mukaan rakennuksessa pidettiin juhlia, joihin kutsuttiin ihmisiä kirjaston kirjojen väliin laitetuilla kutsuilla. Aivan mahtava idea, mutta melkoisen rohkea! Kartan ohjeissa piti seuraavaksi suunnata johonkin kortteja myyvään puotiin ja hankkimaan kortti, joka kuvaa päivän tunnelmia. Minä olin tylsä ja ostin vain kortin eräälle 1-vuotiaalle. Toisaalta kortti tuli kuitenkin ihmiselle ja perheelle, jonka olen "löytänyt" oikeastaan viimeisen vuoden aikana, joten siinä mielessä toteutin kyllä tehtävän.

Tämä krumeluurinen jugend-talo on jo melkein liiallinen.

Kierroksen viimeinen ohjattu piste olisi ollut Wiklundin kahvila, mutta minä suuntaisin sen sijaan jonnekin itselleni uuteen paikkaan. Etsin instagramista bongaamani pienen Li'ldecor-nimisen lastensisustusliikkeen, joka on aivan vastikään avannut putiikin Turkuun. Tähän uuteen tuttavuuteen oli hyvä päättää kierros.

Jotain ihan uutta reitin päätteeksi.

En sentään eksynyt, mutta oli mukava kulkea ja löytää uusia reittejä. Oletko sinä joskus tusustunut kotikaupunkiisi uusin silmin? Entä oletko kokeillut kulttuurikuntoilua Turussa? Suosittelen kokeilemaan, jos tällä päin liikut!