torstai 17. toukokuuta 2018

Äitiysvintagea kasarimalliin

Tässä asentelen housujani, odotas hetki. 

Äitini löysi viime viikolla varastosta vanhat äitiyshousunsa ja ne olivat niin hienot, että niitä piti päästä kokeilemaan. Valkoiset vajaamittaiset kesähousut ovat heinäkuun lapsen äidillä olleet varmaankin paljon käytössä. Housuissa on niin mielenkiintoinen mahankasvatusmekanismi, että ne on ihan pakko esitellä täällä blogissakin.


Pia & Paula on tuttu merkki muistakin vintage-vaatteista. 


Säädetään klipsejä ja vatsakappaletta. Tuo housujen yläosa vaatii kyllä jotain peitokseen, muuten näyttää sairaanhoitajan työasulta. 
Housut ovat Pia & Paula -merkkiset ja ilmeisesti merkillä on ollut aikanaan paljon äitiysvaatteita. "Made in Finland" lukee lapussa eli ainakaan eivät ole aasialaista halpatuotantoa. Materiaali on 100% puuvillaa, joten keinokuitujakaan näistä ei löydy. Koko on minulle hieman iso, 42, mutta koska housut eivät jousta oikein yhtään, se ei haittaa. 

Nykyäitiyshousut ja kasariversiot. Hieman eri tyyppiset mekanismit. 


Kunnon kumppari pitää housut yhäällä, mutta kurkistaa housujen kauluksesta. 


Kummallinen klipsu ja muovinen "raide", jota pitkin klipsun paikkaa voi säätää. 

Vatsan kohdalta housut ovat varsin tekniset. Niissä on vyötäröllä säädettävä kuminauha, jonka avulla housut pysyvät ylhäällä ja kohdallaan. Tosin minusta kumppari kyllä liukui aika helposti näkyviin housujen alta. Vatsan kohtaa säädellään metallisilla klipsuilla, jotka kulkevat pitkin muovisia "kiskoja". Vatsan eteen tulee näillä klipsuttimilla säädettävä kaistale, jonka sivuille muodostuu eräänlaiset valetaskut. Melko monimutkaista verrattuna nykyisiin trikoovyötäröisiin housuihin. Mutta ihan toimiva ja säätövaraa riittää. Vaikka täytyy sanoa, että trikoovyötärö on käytännöllisempi. 

Kylläpäs pötsi näyttää jättimäiseltä, etenkin kun t-paita ei mene ylävatsan päältä myöten. 

Miltäs näyttää? Pohdiskelen tässä, että kehtaisiko nämä laittaa viimeisiksi työpäiviksi vielä töihin. Vähän tulee mieleen ehkä sairaanhoitajien työhousut, mutta ehkä sopivaan yläosaan yhdistettynä. Olisi aika hauskaa, että housut pääsisivät käyttöön, kun kerran olen jossain määrin tällainen vintage-harrastaja. Ehkä vapaa-ajalla käytettäviksi housut ovat aavistuksen jäykät, eikä niillä tee mieli lököillä tai touhuta taaperon kanssa. Ehkä täytyy repäistä! Enää kolme ja puoli työpäivää aikaa!

Mitäs Bonsku mahtaa tuumia mumin vanhoista housuista?

Mitäs sanot, näyttävätkö käteviltä ja päteviltä?

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Arkea ja juhlaa esiäitiyslomallaIla

Pikkumies nauttimassa retkieväistä. Porkkanakeitto maistui paljon paremmin luonnon helmassa kuin kotona!

Viimeksi kirjoittelin keväästä, mutta nythän onkin yhtäkkiä jo ihan kesä! Vaahterankukinnot kestivät ehkä sen päivän ja nyt lehdet jo pilkistävät niiden lomasta! Hurjaa! Mutta ehkä se tästä vielä ottaa vähän takapakkia kevääseen. Eikä tämä kesä nyt mitenkään haitannut ole, päinvastoin on ollut ihana pukea kesäisen kevyitä vaatteita ja lähteä Bonskun kanssa ulos lisäämällä asuun vain lenkkarit ja lippiksen. Tämä "minikesä" osui kyllä erinomaiseen saumaan, sillä helatorstain myötä olen saanut nauttia ihanasta esi-äitiyslomasta, joka on ollut oikein tervetullut ennen viimeistä 1,5 viikon rutistusta. 

Iloisen väriset retkieväät. Kaasu-trangia on hurjan helppokäyttöinen

Minilomaamme on mahtunut kyllä kaikenmoista laidasta laitaan. On ollut ihania, suorastaan idyllisiä perhehetkiä ja toisaalta jos nyt ei ihan pohjamutia, niin sellaisia "ai niin yök, täällä ei olekaan ruopattu"-hetkiä. Sitä kai se elämä on, perheellä tai ilman. Näin äitienpäivänä olen taas pohtinut paljon niitä ennakko-odotuksia, lähinnä pelkoja, joita minulla oli ennen Bonskua. Että onko se äitiys ja vanhemmuus niin raskasta kuin monesti väitetään. Onhan se monelta osin, mutta toisaalta kyllä aina ne hyvät jutut peittoavat raskaat hetket. Vähän kuin tämän neljän päivän ajalta jäivät ensisijaisesti mieleen ne huippujutut, vaikka tarkemmin miettien monta harmiakin ehti olla. 

Hankalia kuvattavia. En saanut kaikkia perheenjäseniä samaan kuvaan. 

Helatorstaina minulla oli energiaa ja intoa, joten ehdotin pyöräretkeä Ruissaloon. Matka taittuikin yllättävän keveästi. Otimme matkaan myös trangian ja porkkanakeiton jämät. Ostin meille trangian miehen ensimmäiseksi isänpäivälahjaksi - ja se taisi päästä kolmannen kerran käyttöön. No, onneksi se ei vanhene. Bonsku nautti retkieväistä ja luonnosta. Olisi ihana antaa hänelle enemmän tällaisia luontokokemuksia. Omasta aktiivisuudesta se on kiinni, mutta liian usein laiskuus iskee. Koko retki meni varsin idyllisissä merkeissä, valkovuokkomerien ympäröimänä. 

Välillä Bonsku väsähti kävelemään. Aina pitäisi olla mukana kantoväline, koska jos ei sitä ole, sitä tarvitsee varmasti. 
Se ruoppaamaton kohta iski sitten illalla, kun Bonsku nosti pienen nuhan päälle kuumeen ja hengityskin meni vähän hankalaksi. Laryngiitti se ei kuitenkaan tainnut olla, mutta harmillinen oli myös neljäs tavallinen flunssa putkeen. Bonsku on päättänyt ottaa tilastoissa ikätovereitaan kiinni sairastelujen suhteen tässä kevään aikana. Perjantaina en päässyt hyödyntämään puistokerhon suomaa lepohetkeä, mutta onneksi Bonsku pärjäsi lääkkeen voimin päivällä melko hyvin. Perjantaina pääsin myös siivoamaan pienoisen ötökkäinvaasion vuoksi - jätän tarkemmat yksityiskohdat kertomatta. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että pääsimme vähällä. Onneksi jo lauantaina Bonsku voi huomattavasti paremmin ja sain oman lepohetkenikin, kun mies otti Bonskun mukaan soittotreeneihin. Yksin kotona oleminen on nykyään melko harvinaista ja siksi aika ihanaa. 

Äitienpäivän pääkohde. 

Sunnuntai alkoi hyvin pienimuotoisella äitienpäiväseremonialla, sillä Bonsku nukkui vielä. Yö oli vielä flunssan jäljiltä hieman rikkonainen (niitä rikkonaisia öitä ei ole lähitulevaisuudessa odotettavissa...) ja sain onneksi itsekin nukkua pitkään. Sain pyytämäni kahvilalahjakortin tulevaan lattemammailuun ja samalla paljastui paikka, johon menisimme syömään. Kahtena edellisenä vuonna olemme olleet Logomossa äitienpäivälounaalla, mutta nyt mies oli halunnut vaihtelua ja iltapäivällä suuntasimme Kakskertaan Harjattulan Kartanoon. 

Äiti katselee hellästi lastaan - vai himoitsee kiellettyä juustokakkua?

Ihan kiitettävästi löytyi syömistä raskaanaolevallekin, vaikka graavit sun muut piti jättää pöytään. 

Usein juhlapäivinä odotukset ovat korkealla ja siksi harmittaa sitäkin enemmän, jos jokin ei menekään suunnitellusti. Ennen äitienpäivälounasta kasassa olivat katastrofin ainekset: miehellä flunssaoireita, minä olin väsynyt ja pahoinvoiva mutkittelevasta tiestä ja Bonsku meinasi nukahtaa autoon. Kaikilla hirveä nälkä välipalasta huolimatta. Pöydässä odotettavissa paljon minulta kiellettyjä herkkuja. Tällä kertaa kaikki kuitenkin meni nappiin ja kun kaikki saivat hieman syötävää, ei syntynyt yhden yhtä harmitusta tai edes uhmakiukkua.

Tuo passion-pannacotta oli paras jälkkäreistä!
Ilta kuluikin arkeen laskeutuen, leikkien, puistoillen ja väsyneenä pötkötellen. Ja pian jatkuu arki, vielä hetken tuttuna ja turvallisena ja sitten taas ihan uutena iloineen ja pohjamutineen. Onneksi välissä on tällaisia minilomia! 

Oliko sinulla vastaava "miniloma" ja miten hyödynsit sen? 


keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Kevään keveys

Joka vuosi pitää ottaa muutama kuva vaahteran kukinnoista, sillä joka vuosi ne häviävät liian nopeasti. 

Oijoi, en malta olla jatkamatta keväthehkutusta! Nyt eletään niitä ohikiitäviä päiviä, jolloin vaahteroihin tulee kukinnot ja luonto puhkeaa kukkaan. Kaunista on senkin jälkeen, mutta varmaankin juuri tämä ohikiitävyys tekee siitä niin erityisen! Minusta tätä hetkeä ja etenkin niitä vaahteroiden kukintaa voisi juhlia kuin hanamia Japanissa konsanaan!


Äh, tuuli heilutteli oksia niin, etten saanut tarkkaa kuvaa. Mutta kauniita nämä ovat vähän sumeampinakin. 
Pohdimme miehen kanssa, miten tuntuu että valon ja lämmön lisääntymisestä nauttii vuosi vuodelta enemmän. Tajusiko joskus (vielä) nuorempana ollenkaan, miten pimeyden vaihtuminen valoon talven jälkeen vaikuttaakaan mieleen? Ehkä joskus opiskeluaikoina, kun aikataulut olivat vapaammat, ei asiaan kiinnittänyt niin huomiota. Nyt aamuisin ja iltapäivisin työmatkalla valon lisääntyminen näkyy konkreettisesti. Myös lapsen pukemisen helppous on konkreettinen helpotus keväällä suhteessa talveen. Tai sitten sitä ei vaan muista, että kyllä siitä valon lisääntymisestä nautti silloinkin. 

Juurihan vaihdettiin toppapuku välikausihaalariin ja nyt sai jo laittaa kevyen tuulipuvun! Bonsku tosin protestoi näitä muutoksia alkuun. Kumpparit ja välikausihaalari olisi pitänyt laittaa! 

Myönnetään, että ikäviäkin lieveilmiöitä keväässä on. En voi kuvitellakaan, millaista aikaa kevät on sellaiselle, jolla on paha siitepölyallergia! Nyt tuntuu, että minullakin on oireita koivusta, vaikka normaalisti en olekaan allerginen. Myös Bonskun neljäs nuha peräjälkeen mietityttää... Toivottavasti se nyt vaan on sattumaa eikä merkki allergiasta! 

Kaunis, vaaleanpunainen nuppu, johon en ole ennen kiinnittänyt mitään huomiota. 

Varma kevään merkki on se, että meidän pihallemme kannetaan taloyhtiön penkki. On hauskaa, miten siinä penkillä istuvien kanssa tulee rupateltua paljon enemmän kuin talvella, kun kaikki säntäävät nopeasti tervehtien ovesta sisään. Myös kukkapenkki meidän ikkunamme alla puhkesi kukkaan aivan yllättäen ja tuntuu, että tänä vuonna noita keltaisia kukkia, joiden nimeä en nyt saa päähäni, on erityisen paljon. 

Taloyhtiön kevät- ja kesäpenkki. Siihen paistaa ihanasti aurinko iltapäivisin!

Omat kukkani kaipaavat hieman päivitystä. Perjantaina täytynee hakea lisää orvokkeja ja hortensia torilta. Nyt talven hopealangat ovat orvokkien kanssa sulassa sovussa samassa ruukussa. Narsissit vetelevät viimeisiään, tetet heitin jo pois. Minkäköhänlaista värimaailmaa sitä tänä vuonna haluaisi? Orvokkeja otin jälleen kaikenvärisiä. Ja ai niin, minullahan on synttärilahjakortti Viherlassilaan! Pitää varmaankin pistää se sileäksi! Toivotaan vaan, että Mehlon syntymän myötä muistan kastella näitä kukkia...

Orvokkien syvää väriloistoa. Ne kaipaavat rinnalleen jotain raikasta ja kevyttä. 

 Yksi paras juttu tässä lähes jokakeväisessä lämpöaallossa on, että kaltaiseni vilukissa pärjää vähemmillä vaatteilla! Ei siitä ole niin kovin kauaa, kun vedin villasukkikset ja silkkivillapaidan housujen ja pitkähihaisen alle. Nyt piti jo vaihtaa hihattomaan maksimekkoon! Aionkin nyt loppuraskaudessa hyödyntää näitä maksimekkoja ja ehkä tilata mumilta vielä yhden lisää. Niissä maha on hauska pallo ja ne on helppo vetäistä päälle. Toivotaan, että lämpö kestää kesälläkin, eikä tarvitse joka päivä elää sitä viimeistä kesäpäivää, kuten Lidlin sloganissa. 

Rantapallo - check. 
 Millaiset kevätfiilikset sinulla on?

tiistai 1. toukokuuta 2018

Yrjö kuuluu vappuun

Ihanan överivappukakku. Resepti lopussa!

Lapsikin sen tietää, että vappuaaton ja vapunpäivän välisenä yöllä kello neljä kuuluu oksentaa. Näin myös Bonsku oli sisäistänyt vapun syvimmän olemuksen ja vappusuunnitelmamme menivät hieman uusiksi. Ymmärrettävästi ystäväperhe lapsineen ei sitten päässytkään meille kylään. Tämä kevät on ollut vähän tällaista sairasteluputkea, onneksi ei tosin kovin pahoja tauteja ole osunut. Ja onneksi sitten perhepiirissäkin oli kiva viettää vappua, vaikka harmitti todella paljon.


Vappupöytä kolmelle. Tai neljälle, jos Mehlo lasketaan ja viidelle, jos Yrjö lasketaan.

Olin suunnitellut tarjoavani vieraille hamurilaisbuffetin eli sämpylät ja pihvit kullekin oman maun mukaan tilpehööreineen. Taikinan ehdin tehdä kylmäkohoamaan jääkaappiin jo ennen kuin yrjö ehti kylään. Nyt söimme saman tarjoilun vähän pienemmällä porukalla. Pöydässä oli itse tehtyä pikamajoneesia (suosittelen, ihan superhelppoa!), ketsuppia, sinappia, cheddaria, tomaattia, kurkkua, salaattia ja avokadoa. Lisukkeeksi tein vatsaystävällistä coleslawta jäävuorisalaatista (kaali on liian kovaa tavaraa meidän vatsoille) ja paistoin Pirkan valmiita ranskiksia, tavallisia ja bataattisia. Yllättäen tavalliset maustetut veivätkin voiton, vaikka ravintolassa bataattiranskikset ovatkin yleensä herkkua. Ehkä kotiuuni ei ole niille paras ympäristö.


Osa tilpehööreistä. Taustalla oleva coleslaw on tehty muuten tällä reseptillä, mutta kaalin sijaan on käytetty jäävuorisalaattia. Niin, ja majoneesi on itse tehtyä, koska se on niin helppoa!
Hampurilaissämpylät onnistuvat pomminvarmasti monta vuotta sitten Minnalta bongartulla reseptillä. Toimii myös yön yli jääkaapissa kohottaen! Toisen kohotuksen tein sitten lämpimässä. 




En jaksanut panostaa koristeisiin kovin paljon, vaikka olin ajatellut laittavani ilmapalloja ja serpentiiniä. Sen verran flaati olo oli itselläkin, tosin enemmän katkonaisesta yöstä ja raskaudesta johtuen. Onneksi minulla on Marimekon ihana Kehäkukka-kangas pöytäliinaksi, joka sulostutti myös 30-vuotisjuhlien kattausta. Pienellä vaivalla saa nättiä! Ja kauniit ja värikkäät astiat tietysti kruunaavat vappupöydän.

 Minun hampurilaiseni välissä on tomaattia, paljon majoneesia, avokadoa, salaattia, ihan ripaus ketsuppia ja sinappia sekä cheddaria. 

Illalla tulivat vielä käymään vanhempani, jotka tulivat Turkuun huomista hoitopäivää varten. Heille tarjosin vieraille tehtyä kakkua. Kakun resepti on uusimmasta Maku-lehdestä ja kansikuva oli niin houkutteleva, että oli pakko heti taas kokeilla. Lisäksi rahkapohjainen kakku oli vähän "juustokakun viistoon" näin raskausaikana. Päätin myös repäistä ja tein koristeeksi tulleet marengit itse parista ylijäämävalkuiaisesta. Yleensä marengit eivät ole onnistuneet meidän uunillamme ollenkaan. Liian terävä ylälämpö polttaa pinnan ja jos taas marengit laittaa liian alas, palaa pohja. Välillä taas marengit ovat muuttuneet uunissamme oudon kupliviksi. Tällä kertaa päätin vielä kokeilla sammuttaa uunin heti ensimmäisen 10 minuutin jälkeen ja tämä toimi! Marengeista tuli ihan täydellisiä ja vielä sopivan tahmeita sisältä.

Kakkua ja skumppaa. Elefanttiskumppa on saanut lempinimensä etiketin hassusta norsusta. 

Vapun kruunasi vielä paljon kehuttu alkoholiton "elefanttiskumppa" eli Barrels and drums -alkoholiton kuohuviini. En juurikaan käytä alkoholia, mutta raikasta kuohuviiniä minun on raskausaikana aina välillä tehnyt mieli. Se sopi mainiosti mustaherukkaisen rahkakakun pariksi, eikä ollut ollenkaan niin mehumaisen makea kuin moni muu alkoholiton kuohari. Ja ensimmäinen maku, jonka maistoin, oli selvä päärynä. Ja kappas, myöhemmin luin että sitä kuvailtiin kypsän päärynäiseksi! Ehkä voisin ruveta viiniharrastajaksi?

Kakun kerrokset onnistuivat hyvin. 
Mustaherukka-rahkakakku

Pohja:
  • 200 g digestivejä
  • 75 g voita


Täyte:
  •  1 prk vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
  • 500 g maitorahkaa
  • 2 dl (tai maun mukaan) tomusokeria
  • 2 tl limen kuoriraastetta


Lisäksi limettitäytteeseen:
  • 4 liivatelehteä
  • 2 rkl limettimehua


Mustaherukkatäytteeseen:
  • 200 g mustaherukoita (ota ajoissa sulamaan)
  • 5 liivatelehteä
  • 2 rlk limettimehua

Koristeeksi suklaaseen ja strösseleihin dipattuja marenkeja ja vaahtokarkkeja


1. Öljyä ja vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Murskaa keksit, sulata voi ja yhdistä. Painele keksipohja vuokaan. 

2. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi. Sekoita rahka, sokeri ja limeraaste. Minä lisäsin sokeria vähemmän kuin ohjeessa, niin, että maku oli sopivan hapan. Kääntele rahkaseos vaniljavaahtoon. Jaa täyte kahteen kulhoon. 

3. Laita liivatelehdet kylmään veteen 5 minuutiksi. Puristele kuivaksi. Kuumenna limettimehu kiehuvaksi ja sekoita liivatteet siihen. Kaada liivate ohuena nauhana puolikkaan täytteen joukkoon koko ajan sekoittaen. Kaada vaalea täyte  keksipohjan päälle ja nosta kakku puoleksi tunniksi jääkaappiin. 

4. Sulata ja soseuta mustaherukat. Minulla jäi turhan jäisiksi, joten liivate hieman paakkuuntui. Valmistele liivatelehdet ja limemehu samoin kuin edellä ja sekoita täytteeseen. Kaada mustaherukkatäyte limetäytteen päälle. 

5. Anna kakun hyytyä yön yli. Koristele esimerkiksi suklaaseen ja strösseleihin dipatuilla vaahtiksilla ja marengeilla. 


Ihan mainio vappu siis, etenkin kun vaikuttaa vahvasti siltä, ettei Bonskulla ollutkaan vatsatautia vaan kyse oli yksittäisestä tapauksesta. Toivottavasti. Kaikkein mieluiten tietysti olisimme viettäneet vapun terveinä ja ystävien seurassa, mutta välillä pitää soveltaa.

Hauskaa arjen jatkoa tähän vapun perään!

lauantai 28. huhtikuuta 2018

Kuinka kasvatat kaikkiruokaisen lapsen

Raflaava otsikko, eikö? Heti kärkeen voin todeta, ettei minulla ole kyllä oikeasti kysymykseen vastauksia, enkä usko että kellään on. Minä olen miettinyt aiheesta postausta jo pidempään, mutta syömishankaluudet olivat pitkään sen verran iso murhe, ettei niistä oikein huvittanut kirjoittaa. Nyt kun Bonskun kasvusta ei ole enää samanlaista huolta, on helpompi ottaa etäisyyttä asioihin.

Bonsku suorastaan rakastaa ruokaa - etenkin leikkiruokaa!

Syöminen on yksi niistä asioista, joista helposti tunnutaan ajattelevan, että kun lapsi syö paljon ja kaikkea, se on jotenkin vanhempien fiksun kasvatuksen ansiota. "Lapseni syö hyvin, monipuolisesti ja ennakkoluulottomasti, koska olen aina tarjonnut ruokia monipuolisesti ja ennakkoluulottomasti". Toki on hyvä ja tärkeä asia tarjota lapselle monenlaisia vaihtoehtoja, mutta ei ole silti välttämättä vanhemman vika, vaikka lapsi olisi niin sanotusti nirso tai pieniruokainen. En usko, että siihen kovin paljon voi vaikuttaa. Minä olen itse ollut melko valikoiva ja melko pieniruokainenkin. Olen tainnut elää pelkällä pastalla ja broileripyöryköillä jossain vaiheessa. Silti minusta on tullut nykyisin hyvin monipuolisesti syövä aikuinen. Nakkikasikkeeseen en edelleenkään koske. Syömisasiat eivät ole suoraviivaisia.


Ensimmäinen kiinteä ateria. Ruokalappu maistui paremmalta. 

Ennen Bonskua katsoin joskus kauhulla, miten vanhemmat yrittävät houkutella lapsen suuhun puoliväkisin soseita. Minulle tuli suorastaan pakokauhu ja vahva ajatus, että minä en halua syöttää lastani noin. Niinpä löysin sormiruokailun jo kauan ennen Bonskun syntymää. Ajattelin sen olevan ratkaisu mahdollisiin syömispulmiin: kun lapsi saa itse omin sormin tutkia, maistella ja syödä sen, mitä syö, niin silloin hän automaattisesti oppii hyväksi syöjäksi ja syö sen, minkä tarvitsee. Olin melko ehdoton siinä, että lusikalla syöttämistä ei tarvita. Noo, sitten Bonsku kasvoikin melko huonosti ja vaihtoehtoisia ratkaisuja piti ottaa käyttöön. Tavallaan edelleen allekirjoitan monet sormiruokailun hyödyistä. Minusta on erittäin hyvä asia, että lapsi saa myös itse tutustua ruokiin, mutta enää en ole sitä mieltä, että se on ainoa oikea tapa. Myös lusikalla syöttäminen voi olla lapsentahtista ja tarpeellista. Tosin Bonsku ei kyllä kovin mielellään suostunut syötettäväksi, mikä lisäsi haastetta kun kasvu oli niukkaa. Siinä saikin olla tarkkana, ettei sorru pakkosyöttämiseen. 

Ja mitä siitä jäi jäljelle. Muistaakseni avokadot noukin pois kesken aterian eli eivät kyllä ole mahassa asti. 

Ehkä tärkein asia, johon vanhemmat voivat jossain määrin vaikuttaa, on miten lapsi kokee ruokailutilanteet. Onko ruokailu iloinen ja nautittava hetki vai yhtä stressaantunutta taistelua? Rennon ilmapiirin ylläpitäminen ruokapöydässä, jossa on myös valikoiva ja/tai vähän syövä (ja niukasti kasvava) lapsi, ei missään nimessä ole helppoa. Tarve ravita lapsi kumpuaa jostain niin syvältä, että sitä sortuu helposti melkein mihin vain, jotta saisi ravintoa alas lapsen kurkusta. Kuitenkin, jos lapsella ei ole akuuttia hätää, ehkä minusta tärkeämpää olisi se, että ruokailusta jäisi positiivinen fiilis. Miten tämän sitten toteuttaa, on varmaankin kovin yksilöllistä. Meillä ahkera ulkonasyöminen oli yksi ratkaisu, sillä ravintolassa Bonsku selvästi on aina syönyt paremmin ja nauttinut olostaan. Myös se, että usein on tarjolla uuden ja oudon lisäksi sitä, mikä varmasti menee, on yksi ratkaisu. Jos se, että outo ruoka saa olla lautasella, on hyvä asia. Ehkä silloin myös se, että lapsi heittelee lattialle ne monipuoliset ja ennakkoluulottomasti valitut ruoka-aineet, alkaa kantaa hedelmää myöhemmin. Ehkä. Enkä tarkoita lattialle maatuvia ruokia ja niistä kasvavia kasvimaita, vaan sitä että lapsi tutustuu niihin outoihin ruokiin edes heittelemällä. 

Ruokaan voi tutustua myös silmillään. Bonsku harjoittelee ruokakuvien ottamista. Pojasta polvi todennäköisesti paranee. 

Bonsku syö nykyisin melko hyvin, mutta toisaalta ikäänkin kuuluvaa valikoivuutta on tullut enemmän. Ennen hän söi mielellään esimerkiksi parsaa, mutta nyt hän tuskin nuolaisee sitä. Yritän suhtautua tähänkin rauhallisesti, vaikka vähän harmittaa. Ei auttanut, vaikka tarjosin parsaa jo alle 1-vuotiaana. Mutta ehkä se taas jossain vaiheessa menee. Nyt haasteena on ollut myös se, ettei Bonsku malta istua ruokapöydässä, vaan leikit kutsuvat heti kun pahin nälkä on saatu taltutettua. On pitänyt enemmän harjoitella ihan oikeita pöytätapoja ja pöydästä poistumista. Silti pidän edellen tärkenä sitä, ettei ruokailusta tule peliä ja taistelua. Edelleenkään ei ihan helppoa. 

Niin herkulliset parsat - mutta eihän mitään vihreää voi syödä, kurkkua ja pestoa lukuunottamatta. 

Ammatillisessa mielessä pohdin paljon suun sensoriikan ja motoriikan vaikutusta ns. nirsouteen ja huonoon syömiseen, mutta ne pohdinnat jätän nyt tietoisesti pois. Tämä postaus ei ehkä ollut kovin jäsennelty ja perusteellinen. Ennemminkin vertaustuellinen pohdinta aiheesta ja ehkä tämä auttaa muita samoja asioita pohtineita. Ja ehkä myös toivon ihmisten ymmärtävän sen, ettei valikoiva tai niukka syöminen ole kenenkään vikaa tai toisaalta "hyvä" syöminen suoranaisesti kenenkään ansiota. 

Huhtikuu on ollut näköjään varsinainen lapsiaiheisten postausten kuukausi! Ehkä toukokuussa taas kukkia ja sisustusta?



maanantai 23. huhtikuuta 2018

Mahan takii

Bonsku hoksasi heti, mistä on kyse, kun pyysin häntä kuviin mahan kanssa. Häntä ei tarvinnut edes pyytää suukottamaan mahaa! 
Edellisestä odotuspostauksesta on vierähtänyt jo tovi. Silloin olo oli hieman tukala liitoskipujen ja vatsan päällä pomppivan taaperon vuoksi. Tilanne tasaantui sen jälkeen ja sain kuin sainkin liitoskivut taas aisoihin. Niitä on ollut kyllä, mutta ei kovin pahoja. Jotenkin ajattelin, että olisin kuitenkin postaillut odotuksesta nyt enemmän. Melkeinpä saman verran niitä odotuspostuaksia on kuitenkin kertynyt. Nyt ollaan taas viimeisen kolmanneksen alkupuolella, jolloin kirjoittelin myös edellisessä raskaudessa.


Mustaa kynähametta käytin paljon, kun odotin Bonskua. Nyt se oli jo hieman venahtanut, joten pääsi käyttöön vasta nyt.  Seuraavissa kuvissa hieman uudempaa, Mumi's designin äitiysmallistoa. Tässä raskaudessa olen käyttänyt enemmän mekkoja, viimeksi taas kynähameita. 

Tämä raskaus on ollut edelleen monin tavoin raskaampi kuin ensimmäinen. En vieläkään tajua, miten huoleton silloin olin. Tai ainakin näin muistelen, voi olla että aika on kullannut muistot. Ehkä silloin murehdin etukäteen niin paljon, ettei odotusajalle jäänyt murehtimista. Nyt taas raskaus alkoi paljon nopeammin kuin olin olettanut, joten ehkä pää ei ehtinyt mukaan. Toisaalta edeltävä keskenmeno varjosti etenkin alkuraskautta ja vielä puolessa välissä olin huolestunut siitä, etten ollut varma tunsinko liikkeitä tarpeeeksi. Eikä siitä kovin montaa viikkoa ole, kun yritin kaikin tavoin yöllä herättää ilmeisesti nukkuvan Mehlo-paran, kun en muistanut, koska liikkeitä oli viimeksi ollut. Tabletin siniseen valoon hän lopulta reagoi ja sen jälkeen potkikin hyvän tovin. 

Sininen pitsimekko imetysluukulla on oikeastaan harjoituskappale vadelmapunaista varten, jonka olen tilannut mahdollisesti ristiäismekoksi. Tämä on päässyt käyttöön teatterissa. Kangas nyppääntyi ensimmäisellä käytöllä!
Ylimääräistä huolta on aiheuttanut myös se, että hyvistä sokereista huolimatta Mehlo kasvaa melkoista tahtia. Bonsku kasvoi koko ajan keskikäyrällä (ja syntymän jälkeen taas vähän naftisti). Nyt tilanne onkin ihan päinvastainen ja olen murehtinut kaikkea synnytystavasta aivovaurioon. Todennäköisesti en olisi voinut tehdä mitään toisin ja voi olla, että Mehlo silti olisi ollut iso. Jospa hänellä on vaan nopean kasvun geenit. Saattaa silti olla, että synnytys joudutaan käynnistämään etukäteen, jos kasvu vielä kiihtyy.

Myös tämä korallin punainen kukkamekko on imetysluukullinen. Pääsiäisenä käytin tätä mekkoa. 

Sitten on sellaisia vähemmän vakavia harmin ja ärsytyksen aiheita, kuten sukupuolen veikkaaminen mahan mallin perusteella. Emme ole tälläkään kertaa selvittäneet sukupuolta ja sekös saa ihmiset innoissaan analysoimaan, kumpi meille on tulossa. Poikavatsahan minulla selvästi on ja tämä ilmoitetaan aina sellaisen tietävän myhäilyn kera. Minulle ei ole väliä kumpi sieltä on tulossa, etenkin nyt kun tiedän empiirisesti miten ihania pienet pojat ovat, mutta jostain syystä minua ärsyttää suunnattomasti se, että jostain minulle yksityisestä asiasta ollaan tietävinään paremmin. Etenkin, kun mahan malli ei kerro sukupuolesta yhtään mitään. Onneksi on ollut myös paljon mieltä ilahduttavia kehuja suloisesta mahasta eikä kukaan ole tullut taputtelemaan mahaa ilman lupaa.  

Raitamekko on imetysluukuton, joten sitä pitää käyttää nyt ahkerasti. 

Kaikesta huolimatta odotusaika on ollut täynnä myös ihania hetkiä ja toisaalta on todella haikea ajatus, jos tämä onkin viimeinen kerta. Miten nopeasti aika meneekään. Ja myös pikkulapsiaika on niin huimaavan lyhyt. On ihana tuntea potkuja ja möyrimistä ja Mehlon reaktioita arjen ääniin. Hauska ajatella, miten erilaisessä ääniympäristössä hän kasvaakaan, kun saa kuunnella isoveljen touhuja ja juttuja jo mahassa. On ollut ihana seurata Bonskun ajatuksia pyöristyvästä vatsasta ja tulevasta sisaruksesta. Ja tietysti odottaa jännityksellä sitä, kuka sieltä oikein on tulossa. On käsittämätön ajatus, että nyt hän on jo olemassa, mutta emme tiedä hänestä vielä juuri mitään ja sitten yhtäkkiä hän on täällä osana meidän elämäämme kuin olisi aina ollut.

Tämäkin äitiys-imetysmekko taisi olla harjoituskappale, mutta on päätynyt jo monesti käyttöön. Värit ovat oikeasti hieman sameammat, mutta konjakinvärinen vyö kirkastaa turkoosin kauniisti. 

Nyt kun kirjoitin tuon viimeisen kappaleen, niin kyllä tässä positiivisen puolella kuitenkin edelleen ollaan. Pitää vain luottaa siihen, että kaikki voi mennä myös ihan hyvin. 

tiistai 17. huhtikuuta 2018

Perjantai - viikon jälkkäri

Elokuusta lähtien olen tehnyt lyhennettyä työaikaa ja ollut perjantait Bonskun kanssa kotosalla. Ja se on ollut ihanaa! Suosittelen kyllä kaikille, joilla vaan on siihen mahdollisuus.
 Näin alkuviikosta on hyvä päivä alkaa odottaa perjantaita ja muistella vaikkapa viime viikon perjantaita.

Näin totisesti on hyvä suhtautua jälkiruokiin. Tässä ollaan perjantailounaalla Di Trevissä.
Vaikka arkemme ei ole etenkään aamuisin mitenkään superhektistä (kiitos isovanhempien hoitoavun), en silti mitenkään nauti työaamuina heräämisestä. Mutta perjantaisin kaikki on toisin. Useimmiten Bonsku ja minä heräämme yhtä aikaa ja heräilemme rauhassa. On ollut aika ihanaa, että Bonsku ei ole mikään aamuvirkku, kuten en minäkään. Yritän nyt nauttia, kun ei voi tietää jos Mehlo onkin tullut mumiinsa ja alkaa herättää meitä kukonlaulun aikaan. Viimeisen unipätkän Bonsku nukkuu yleensä kainalossa, mikä on myös aika ihanaa, etenkin kun muuten hän nukkuu omassa sängyssään. Heräämisen jälkeen syömme rauhassa aamupalaa ja minä juon kahvia. Yleensä Bonsku saa katsoa ohjelmia tabletilta.

Kulinaristitaapero syömässä M Kitchen and Cafessa. Oli muuten herkullinen lounas!

Aamupalan jälkeen seuraa perjantain hektisimmät hetket, sillä puistokerhoon tulee aina kiire. Tämä johtuu tietysti vain ja ainoastaan minun laiskuudestani, eikä kiirettä todellisuudessa ole, sillä kerhoon saa saapua milloin vain kerhoajan puitteissa. Kun vihdoin vaatteet on saatu päälle, kävelemme yhdessä puistoon ja Bonsku jää sinne yleensä iloisesti. Puistokerhonn ajan teen milloin mitäkin: välillä hoidan asioita, kuten käyn neuvolassa tai ostoksilla, välillä siivoan ja välillä vain lepäilen. Vaikka en raaski pitää Bonskua puistossa vielä hirveän pitkää aikaa, niin kerho on ihana hengähdyshetki viikon jälkeen. Silloin saa hoitaa asioita keskeytyksettä ja nauttia vaikka hiljaisuudesta. 

Ruokakriitikko arvioi lohta ja pinaattilettua kriittisesti. Oli hyvää kuitenkin!

Haen Bonskun kerhosta yleensä puolen päivän jälkeen. Kerhossa hän on usein jo ehtinyt pohtia, että mihin menemme syömään. Hän kuulemma puhuu kerhossa enemmän ruuasta kuin kukaan muu.  Olennainen osa perjantaiperinteitämme on lounas ulkona. Suosikkipaikkojamme ovat mm. VG Noodle Forum-korttelissa, Pizzarium, kirjaston lounaspaikka ja monet muut. Uusi suosikkini on Aboa vetus & Ars Novan uudehko M Kitchen and cafe, joka saa erityiskiitosta palvelusta. Työntekijät ovat erittäin ystävällisiä ja ovat mm. auttaneet karkaavan Bonskun nappaamisessa. Viimeksi taas Bonsku sai pyytämättä oman annoksen, vaikka olin ajatellut vain jakaa omastani hieman. Syöttötuolejakin on kokonainen rivi (vaikka Bonsku ei sellaista tarvitsekaan), joten voisin olettaa lapsiasiakkaiden olevan tervetulleita. 

Ja minun kampela-annokseni vasta hyvää olikin! 
Iltapäivä hurahtaa usein kotiin palaillessa. Saatamme poiketa matkalla vielä torilla tai kaupassa. Yleensä Bonsku ei enää nuku päiväunia, mutta välillä käy niinkin, että hän nukahtaa kotimatkalla ja sitten pitää joko herätellä tai kestää iltavalvominen. Onneksi yleensä pitkät aamu-unet estävät päikkärit tehokkaasti. Kotona ehkä leikitään ja odotellaan iskää kotiin. Se onkinkin juhlahetki! Silloin juodaan iltapäiväkahvit ja katsotaan toinen hetki ohjelmaa. Kahvihetket ovat tärkeitä taukoja muuten vauhdikkaassa menossa. 
Vaikka perjantait ovat toisaalta rentoja, niin kyllä sitä nyt raskaana on huomannut miten taaperon kanssa päivän viettäminen on myös kuluttavaa. Se on hassua, miten voi yhtä aikaa olla rentoa ja rasittavaa. En silti vaihtaisi perjantaita työpäivään, vaikka siellä lepääminen olisi ehkä jossain määrin helpompaa. 


Kädet pitää pyyhkiä joka välissä, mutta haarukan käyttäminen vielä aika usein unohtuu Bonskulta. Siitä en ole ottanut ressiä, oppii sitten aikanaan. 

Työaikaa on oikeus lyhentää lapsen hoidon perusteella aina siihen asti, kun lapsi menee kolmannelle luokalle eli aika pitkään, mutta tukea siihen saa ensin 3-vuotiaaksi asti ja sitten uudestaan eka- ja tokaluokkalaisesta. Kannattaa myös huomioida, että joustavaa hoitorahaa ja kotihoidon tukea on mahdollista saada yhtä aikaa, jos lapsi ei ole (kunnallisessa) päivähoidossa ja joku muu hoitaa lasta päivisin kuin joustavaa hoitorahaa saava vanhempi. Tämä selvisi minulle vasta nyt, mutta sitä sai haettua puoli vuotta takautuvasti. Jos en jäisi nyt äitiyslomalle, varmaankin jatkaisin lyhennettyä työviikkoa siitä huolimatta, että tukea siihen ei enää olisi tullut, kun Bonsku täyttää kolme kesällä. On ollut niin ihanaa pystyä käymään sekä töissä että olemana lapsen kanssa vähän enemmän kuin illat ja viikonloput. Tietysti se vaatisi hieman kukkaron nyörien kiristämistä, mutta uskoisin, että se olisi kuitenkin taloudellisesti mahdollista. 

Ruotsissa lyhennettyä työaikaa käytetään ilmeisesti aika paljon enemmän. Minusta olisi hyvä, että Suomessakin kulttuuri muuttuisi. Eikä pelkästään äitien osalta, meilläkin myös mies lyhentää työviikkoaan (mutta on kyllä sitten taas iltaisin toisissa töissään) ja maanantain isäpäivät ovat varmasti Bonskulle tärkeitä.

Vaan pian nämä perjantait loppuvat... ja sen sijaan alkaakin ihan kokoaikainen äitiysloma!