perjantai 10. elokuuta 2018

Vastasyntyneestä pulluraksi: Tintin 2kk!

Kätevästi tässä muutaman huonomman yön jälkeen voi hyödyntää muunnellen kolmen vuoden takaisia otsikoita, kun on tullut aika kirjoittaa Tintin kuulumisia. Päätin odottaa tähän parin kuukauden ikään ennen kuin alan kirjoitella, millainen vauva Tintin on, sillä pitäähän häneen ensin tutustua. Bonskusta kirjoitin otsikolla Vastasyntyneestä palleroksi, mutta Tintin kohdalla piti lisätä otsikon sävyyn vielä muutama reisimakkara päälle, sillä hän on paisunut parin kuukauden aikana kuin pullataikina. 

Kuvassa Tintin on noin viikon ikäinen. 

Tintin oli viikkoihin nähden iso jo syntyessään, mutta kuten ounastelinkin, tämä ennusti vain hänen vatsan ulkopuolista kasvutahtiaan, eikä johtunut pelkästään diabeteksesta. Hän kasvaa sekä pituutta että painoa ja on nyt samanpainoinen kuin veljensä puolivuotiaana (58 cm, 6640g). Varsinainen keilapallo siis, etenkin kun hän ei ole ihan jäntevimmästä päästä. Mutta olen niin onnellinen, jos tällä kertaa ei joudutakaan juoksemaan painokontrolleissa! Kasvutahti tuntuu kyllä olevan kovin synnynnäistä: samalla maidolla on kasvanut nyt kaksi ihan erikokoista poikaa.

Tintti noin kuukauden. Silmät pysyvät vähän jo auki.
Pyrin välttämään veljesten vertailua, mutta hämmästyksekseni huomasin, miten samanlaiseksi olin kokenut Bonskun ensimmäiset kaksi kuukautta. Vauvavuoden suurin haaste eli minipätkissä nukutut päiväunet eivät olleet näemmä vielä ajankohtaisia tuolloin. Tintin on, jos mahdollista, vieläkin leppoisampi vauva kuin Bonsku oli aikanaan. Hänen yksi lukuisista liikanimistään onkin "Tintin I Tyytyväinen" (ja Bonsku on "Bonbon II Vilkas"). Tintin ilmaisee kyllä nälkänsä ja vatsan kipristelyt, mutta tyyntyy lähes samantien, kun apu tulee lähelle. Kun isoveli pomppaa päälle, hän kyllä suuttuu, mutta leppyy nopeasti. Toivottavasti tämä enteilisi tasaista luonnetta! En kuitenkaan lyö asiasta vetoa, sillä tulta ja tappuraa ehtii paljastua luonteesta myöhemminkin. 


Ja parin kuukauden iässä katse on jo hyvin tarkkaava. 

Vaikka Tintti ei tuntunut mitenkään erityisen keskoselta, kyllä se kuitenkin joissain asioissa näkyi, ettei hän syntynyt aivan täysaikaisena. Ensimmäiset viikot hän nukkui lähes kokonaan ja oli hereillä vain aivan lyhyitä pätkiä. Vaikka odotin malttamattomana, että pääsisin tutustumaan Tintin persoonaan paremmin, tämä oli kyllä siinä mielessä hyväkin asia, että Bonskun sopeutuminen kävi helpommin, kun pikkuveli lähinnä nukkui. Osasin kyllä myös nauttia noista viikoista, sillä tiesin etteivät ne kestäisi ikuisesti. Ja siinä kuukauden korvilla Tintti alkoikin olla enemmän hereillä. Välillä hän edelleen nukkuu melkein koko päivän, mutta vastapainoksi on myös välillä hereillä monta tuntia putkeen. Vuorokausirytmistä on hahmottunut jo päivän ja yön ero, vaikka muuten hän nukkuu milloin sattuu. Alkuun hän kovasti yritti seurustella yöaikaan, mutta nyt hän yleensä jo jää nukkumaan, vaikka syökin parin-kolmen tunnin välein. 

Tintin noin kaksi kuukautta. 

Tintin hymyä saatiin vähän odotella, vaikka arvelinkin, ettei se tulisi yhtä aikaisin kuin Bonskulla ihan jo pienen ennenaikaisuuden vuoksi. Hieman ennen kuin kaksi kuukautta tuli täyteen alkoi näkyä varmoja, pieniä hymyjä. Tintin ekat hymyt ovat tulleet vähän vaivihkaa ja alkuun ne olivat aivan ohikiitäviä hetkiä. Emme vieläkään ole saaneet kuvaa, sillä kameran ottaminen esille on sammuttanut hymyn heti. Ehtiihän sitä vielä ja onneksi hymyistä on nopeasti tullut päivittäistä herkkua. Hymyjä jaellaan äidille, sohvatyynyille, omalle peilikuvalle ja rattaiden punaisen ja mustan värin liitoskohdalle. 

Niin, kontrastit ja visuaalisesti mielenkiintoiset asiat ovat Tintin mieleen. Utelias katse seuraa innokkaasti jo lelukaaren leluja ja niitä ihania geometrisia ja värikkäitä Marimekon sohvatyynyjä, joita Bonskukin innolla aikanaan tuijotteli. Erityisen ihana asia on tosiaankin puna-mustien rattaiden kankaiden liitoskohta. Miten se voikin olla vauvasta niin mielenkiintoinen! Olisi hauska päästä vauvan pään sisään ja nähdä, miten vauva tätä maailmaa hahmottaa.

Ai niin, olin unohtaa. Tintti ilmeisesti rakastaa omaa ääntään, sillä hän pitää pientä ja välillä suurempaa ääntä koko ajan. En muista, että Bonsku olisi mölissyt näin paljon! Osa äänistä on ihan vienoja, mutta osaa kutsumme "possuääniksi". Hauska huomata, että jokaisella vauvalla on oma tapansa äännellä.

...ja isoveli tietysti tuli laittamaan pikkuveikalle norsun kärsän omasta sukastaan. 

On kyllä ollut välillä vaikea käsittää, että meillä on taas vauva. Ihan oikea vauva! Ja MINÄ olen kahden lapsen äiti. Me olemme nelihenkinen perhe. Mitä ihmettä? Ehkä Bonskun vauva-aikana pystyi vielä ajattelemaan, että olemme pariskunta, jolla on lapsi, mutta ei kyllä enää. Elämä kahden lapsen äitinä on mennyt ihan mukavasti. Työmäärä on tuplaantunut tavallaan, mutta ei toisaalta kuitenkaan. Vauva tuntuu hoituvan siinä sivussa, mikä toisaalta on vähän kurjakin asia, sillä välillä olisi ihana keskittyä kunnolla vain Tinttiin. Bonsku kyllä nappaa huomionsa. Onneksi on kantoliinat, jolloin voi ainakin pitää lähellä. Välillä on ihan kamala ajatella, millaista kohtelua Tintti veljeltään saa, mutta toisaalta hän saa myös valmiin lapsiperheen ja tulevaisuudessa isoveljen, jota ihailla. Välillä taas surettaa Bonsku, joka ei aina pääsekään syliin, kun haluaisi, eikä kainalo riitä. Ristiriitaista, mutta enemmän kuitenkin ihanaa, että minä olen saanut kaksi niin ihanaa poikaa. 

Jännityksellä odottelemme millainen tyyppi Tintinistä jatkossa kuoriutuu. Pysyykö hän yhtä tyytyväisenä vai saako hän kenties jonkun uuden liikanimen. 

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Tuhansien leikkien talo

Eilen vietin päivän lapsuuden maisemissa, isovanhempieni entisessä talossa. Talo on ollut viime vuosina vaihtelevasti käytössä ja pitkään tyhjillään, mutta nyt serkkuni osti talon ja siellä on taas elämää. Paljon talossa on kuitenkin paikkoja, joissa aika on vielä pysähtynyt jonnekin 90-luvulle, jolloin minä vielä vietin talossa kesäpäiviä ja viikonloppuja, kun kävimme hoitamassa äidin vanhempia ja myöhemminkin serkkuja tapaamassa. Paikassa mieleen tulvahtivat kaikki ne leikit ja jännittävät paikat, joita suuressa, osin keskeneräisessä talossa ja sen suuressa pihapiirissä leikin. Tässä postauksessa on pieni aikamatka lapsuuteni kesiin ja leikkeihin. 

Lapsuuteni puumaja, Tammi-Töppönen. 

Ensimmäinen löytämäni paikka oli vanha puumajani, Tammi-töppönen. Vanhaan tammeen tehtiin puumaja ihan minua varten joskus 90-luvun puolessa välissä. Sen kunniaksi vietettiin myös tupaantuliaiset, joissa oli oikein ohjelmanumeroita, mm. minun laululla säestämäni "tanssit". Juhlijoina oli serkkujen perhe, vanhempani ja pehmolelujani. Sävelsin tapahtumaa varten mm. valssin nimeltä "Viuku ja Vouku lähti kaupunkiin". Juhlista on video, jossa suutun, kun aikuiset eivät tajua tanssia riittävästi. 

Tältä sivulta ei näy, miten maja on aivan retkahtanut toiselta puolelta. 

Tammi-Töppösessä muistan leikkineeni paljon, mutta todellisuudessa en ole ihan varma kuinka kauan maja oli oikeasti aktiivisessa käytössä. Maalasin majaan mintun vihreällä maalilla maustehyllyn, jakkaran ja näköjään myös jonkin puulaatikon. Aiheen mukaisesti koristelin ne tietysti tammenterhojen kuvilla. Puumajaan on jäänyt varmaankin kesken jokin keittiöleikki, sillä kuvissa näkyy paras vatkauskulhoni, johon muistan kerran saaneeni tehtyä aivan täydellisen kuravellin. Käytössäni oli myös vanha käsikäyttöinen vatkain, joka sopi hienosti tarkoitukseen. Nykyisin maja on valitettavasti niin laho, ettei seuraava sukupolvi voi siinä leikkiä. 

Sisustus on jämähtänyt 90-luvulle. 

Suuri piha tarjosi lukuisia mahdollisuuksia leikkeihin. Suuren tuomen alla muistan leikkineeni kauneussalonkia, isossa risukasassa leikin poliisia, jolla oli hieno moderni huoneisto. Hauskaa oli myös kulkea läheisen ohjan pientaretta kummieni luokse ja kerätä kukkia. Joka vuosi löysin jonkin uuden jännittävän paikan. Myöhemmin oli hauska ihan vain tutkia paikkoja ja joskus teininä otin myös ystäväni mukaan vierailulle. Kaupunkilaistytöille oli suurta hupia päästä mukaan heinätöihin. Maalaislapsille kyseinen puhde ei ehkä ollut yhtä mieluisa. Lähellä virtaa myös joki, jossa kävimme usein soutamassa. Nyt taitaa soutuvenekin olla jo lähes maatunut. 

Tuossa hopeapajussa oli joskus keinu. Oksa on kuitenkin pitänyt leikata pois. 

Minun vanha pyykkinaruni on edelleen paikallaan yli 20 vuoden takaa. 

Itse talo on suuri, ehkä arviolta 300 neliötä, mutta koko tila ei ole ollut koskaan käytössä, vaan osa huoneista on aikanaan jäänyt kesken. Isovanhempani asuttivat aikanaan kahta huonetta ja keittiötä talon toisessa päässä. Me yövyimme "takakamarissa", joka ei tainnut olla lämmitetty tila. Myöhemmin minulle kunnostettiin yläkerrasta unelmieni vinttikamari, jossa yövyin muutamina kesinä. Talossa siis riitti jännittäviä leikkipaikkoja. Joskus leikin matalissa varastoissa ja se vasta jännittävää olikin. Ennen kuin vinttikamari kunnostettiin minua varten, se oli varastona, jossa oli paljon serkkujeni ja ilmeisesti myös muita vanhoja vaatteita. Parasta hupia oli sovitella vaatteita ja pitää muotinäytöksiä. 

Yläkerrassa vietimme jonkin verran myös aikaa perheen kanssa, kun kävimme vielä hoitamassa äidin äitiä viikonloppuisin. Kunnostimme eräänä kesänä kauniin parvekkeenkin. Muistan kuinka istuimme vinttiaulassa katsomassa televisiota sellaisen "lämpölampun" alla. Meidän nykyinen sohvapöytämme oli siellä sohvapöytänä. Mieleeni on painunut, kuinka katsoimme minimmissikisoja ja katsoin nenän vartta pitkin nukeiksi maalattuja pikkutyttöjä. Suunnittelin, miten itse osallistuisin kilpailuun reippaasti farkkumekossa ja cowboyhatussa. Tuskin olisin voittanut.  

Hiukan rajaamalla näkyy parhaat puolet huoneesta. Rakastin vinoa kattoa! Posliininuket ovat ehkä hieman creepyjä. 

Muu huone on taas aivan varaston vallassa.

Talossa on myös varsinaisia aikakapseleita, sillä eräästä kaapista löytyy leikki, jonka olen rakentanut sinne joskus 90-luvun lopussa. Kysessä on paperinukkeleikki, joiden hahmoina oli koiria. Ylimmässä kerroksessa asuu meidän Aksu Salli-vaimonsa kanssa. Salli oli oikeasti koira, joka käveli välillä vastaan kävelyttäessämme toista koiraamme Vipinää. Leikkiin kuului myös Vipinän ja Pablon talo, jonka rakensimme yhdessä erään ystäväni kanssa. Talo on valitettavasti osissa hajonneena jossain huoneen perukoilla. Aikaisemmin vinttikamarissani oli muitekin aikakapselileikkejä, mutta ne on pitänyt siivota hiirten tieltä laatikoihin. Aikanaan tuokin aikakapseli on siivottava pois ja olen varannut tuon kirjahyllykaapin itselleni seuraavaan kotiimme joskus tulevaisuudessa. 

Instagramissa on video, kuinka tämä aikakapseli avautuu. 

Tadaa! Paperinukkeleikki, joka on jäänyt niille sijoilleen joskus 90-luvulla. Aksu on näköjään suihkussa.

On ihanaa, että kaunis talo "jää sukuun" ja voimme vielä vierailla talossa serkkuni luona tulevaisuudessakin. On myös ihana nähdä, miten taloa vähitellen kunnostetaan ja ehkä jonain päivänä rakentamattomatkin osat saadaan kunnostettua. Mahtavaa, että uudet lapset saavat luoda talossa muistoja ja talo saa nähdä uudet tuhannet leikit. 

Onko sinulle paikkaa, johon liittyy vahvoja lapsuusmuistoja?

tiistai 31. heinäkuuta 2018

Satokausitalkoot ja inspiraatioresepti


Viime vuonna ainakin instagramissa ja blogeissa villiinnyttiin #kukkakaalitalkoot - häshtägistä, tänä vuonna on rummutettu kesäkurpitsatalkoita. Minusta tällaiset satokauden herkkujen esiin nostamiset ovat hyvä asia, sillä se antaa tietoa siitä, mikä milloinkin on parhaimmillaan ja ohjaa siten ainakin vähän järkevämpään kulutukseen. Kannattaa käyttää sitä, mitä on paljon, jotta kaikki tulee käytetettyä ja toisaalta mitä ei tarvitse väkisin kasvattaa vääränä sesonkina. Kukkakaalitalkoisiin osallistuin minäkin, tosin vain melko pienellä panoksella, sillä perheessämme on usempi herkkävatsainen, joka ei oikein kaaleja kestä. Onneksi kesäkurpitsa tuntuu sopivan kaikkien vatsalle ja sitä olenkin nyt loppukesästä käyttänyt ahkerasti. 


Kesäkurpitsa on ihanan monipuolinen vihannes. Se on tomaatin jälkeen ehkä suosikkini monipuolisuudessaan. Se sopii niin pannulle kuin uuniin, lisukkeeksi ja pääraaka-aineeksi ja sen voi myös helposti piilottaa kasvistenvälttelijöiltä... paitsi ei kyllä voi, sillä Bonsku jätti herkkunsa risoton liki koskematta, kun raastoin kesäkurpitsaa sen joukkoon. Isommat palat risotossa hän söi vain ympäriltä. Meillä kesäkurpitsaa käytetään monessa ruoassa. Joskus tein ihanaa kesäkurpitsa-linssipastaa, pilkon kesäkurpitsaa paistettujen perunoiden joukkoon, käytän sitä nuudelien tapaan ja uuniruoissa ja pastassa. Maku on mieto ja miellyttävä ja sopii monen pariksi. 



Tänä kesänä olen innostunut käyttämään kesäkurpitsaa etenkin lämpimien salaattien joukossa. Tai ehkä oikeastaan puolilämpimien, sillä olen yhdistellyt salaateissa sekä lämpimiä että kylmiä aineksia. Idean sain luettuani Nigellan helpon kuskus-salaatin ohjeen ja varioin sitä oman pääni mukaan. Alkuperäisessä ei ollut kesäkurpitsaa, mutta ajattelin sen sopivan salaattiin hyvin. Pohjaksi olen laittanut milloin mitäkin: kuskusia, bulguria, kvinoaa... seuraavaksi ajattelin kokeilla ohrahelmiä. Muuten laitan salaattiin kesäkurpitsan ja halloumin lisäksi tuoreita tomaatteja, nektariineja, kesäsipulia. Tämä on tämmöinen inspiraatioresepti, jota ei tarvitse noudattaa tarkasti, mutta saa ehkä idean herkulliseen arkisalaattiin. 


Kesäkurpitsatalkoosalaatti


  • 1 pieni kesäkurpitsa
  • 2 dl kvinoaa, kuskusia, bulguria tai muuta "ryyniä"
  • 2 valkosipulin kynttä
  • Paketti halloumia
  • kesäsipulin varsi
  • (Kasvisliemijauhetta tai kuutio)
  • Haluamiasi yrttejä tai mausteita
  • (oliiviöljyä)
  • (sitruunamehua)
  • Lisäksi esim. tomaatteja, paprikaa nektariinia, avokadoa... mitä mieleen juolahtaa ja kaapista löytyy!


1. Keitä ryynit ohjeen mukaan. Lisää keitinveteen halutessasi kasvisliemijauhetta tai -kuutio.

2. Pilko kesäkurpitsa ja sipulit (kesäsipulin varret voi laittaa myös raakana) sekä halloumi ja muut mahdolliset paistettavat asiat. 

3. Paista pannulla paistettavat jutut kauniin ruskeiksi. Minä laitan aina kaikki samalle pannulle. Hetki pitää odotella, että neste haihtuu, jotta paistopinnan saa kauniiksi. 

4. Pilko tuoreet ainekset ja sekoita lämpimien joukkoon. Jos teet ison satsin, josta säästät myöhemmäksi, suosittelen lisäämään tuoreet aineet vasta ennen tarjoilua, jos haluat lämmittää paistetun osan salaattia uudestaan. Salaatti toimii kuitenkin myös kylmänä. 

5. Mausta salaatti lopuksi halutessasi yrteillä, sitruunamehulle ja oliiviöljyllä. 


Salaatti on nyt jo monta kertaa maistunut ainakin melkein kaikille perheenjäsenille, tai lähinnä kaikille muille paitsi Bonskulle, joka syö vain kvinoaa ja halloumia. Tintin nyt ei tietysti syö vielä mitään. Ehkä vielä jonain päivänä hänkin kuitenkin tajuaa tämän salaatin ja kesäkurpitsan herkullisuuden. Nyt satokautena aion ainakin sitkeästi yrittää. 

Mitä sinä teet kesäkurpitsasta?



torstai 26. heinäkuuta 2018

Tintti Tintin Tinttisen ristiäiset

Päähenkilö otti lunkisti ja nukkui melkein koko päivän. Tällä kertaa saatiin "poseerauksia" myös kastepuvussa, kun Bonskun juhlissa unohtui. Kuvaajana mummu. 

Vietimme toissa sunnuntaina Tintinin ristiäisiä. Tälläkin kertaa halusimme pitää ristiäiset jo melko pian syntymän jälkeen, koska kastetilaisuus on meille tärkeä. Keskityn tässä kuitenkin nyt vain juhlien pinnallisempaan puoleen. Luin Bonskun ristäispostausta ja ihmetyksekseni luin sieltä, että jännitin kovasti juhlia etukäteen. Tällä kertaa ei kyllä ollut jännitystä kuin juuri sen verran kuin on hyväkin olla ennen juhlia eli ihan vain pikkuisen ja positiivisesti.

Kukkia ja teemavärejä. Värit taisivat tulla marimekon kankaan inspiroimina, vaikka en tietoisesti tätä liinaa ajatellutkaan. 

Jämäkukista sai söpöt koristeet kivituikkuihin. 

Kastepöytä. Tungin kimppuun lisää harsoa, jolloin sain siitä sellaisen kuin ajattelin. 
Valitsin yhdeksi "teemaväriksi" oranssin, koska se oli ollut myös Bonskun ristiäisten toinen teemaväri. Muina teemaväreinä oli limen vihreä ja ihan ripaus pinkkiä eli ihan lempparivärejäni. Mihinkään baby blue -värimaailmaan en pyrkinyt siis. Visioin mielessäni täydellisen kukkakimpun, jossa oli pääasiassa harsokukkaa ja siellä täällä teemavärien mukaisia kukkia. Ihan sellaista en kukkakaupasta lopulta saanut, mutta tuunaamalla sain kimpusta melkein sellaisen kuin visioinkin. Muuten koristeet olivat samoja kukkia rennosti maljakoissa. Tällä kertaa en väsännyt lippuviirinauhaa.

Tarjoilupöytä koko komeudessaan. 

Täydellinen kakku! Kuvaajana mummu. 

Tarjoilut tilasin puhtaasti instagramin perusteella. Moni vieraista naureskeli, että se taitaa olla tätä nykypäivää. Ihastuin keväällä Simppelin sormiruoka Marjutin nuorimmaisen ristiäiskakkuun ja selvisin, mistä se on peräisin. Sieltä löysin suloisen Bake 'n' cake -leipomon, jonka instagramtili on täynnä toinen toistaan kauniimpia kakkuja. Tilasin vaaleanvihreän "valukakun" teemavärisillä marengeilla ja sain juuri sellaisen kuin halusinkin. Ja se maku! Vadelma-sitruuna-täyte oli aivan ihanan raikas hellepäivän kakussa. Ainoa huonopuoli oli, että valtava kakku meni juhlissa kokonaan, emmekä saaneet rääppeitä seuraavalle päivälle. Taisi olla aika herkkua muidenkin mielestä. Suolaisena herkkuna oli näyttävä kreikkalainen voileipäkakku, joka oli myös herkullinen. Lisäksi mumi teki etunimen alkukirjaimen muotoisia marenkeja ja lusikkaleipiä ja mummu aitoja karjalanpiirakoita. Nam!

Punasipuliruusu vei sydämeni instagramissa, joten piti tilata samanlainen. Myös maku oli kohdallaan. Kuvaajana mummu. 

Kastetilaisuus sujui hyvin. Tintille tuli hieman nälkä jossain vaiheessa, mutta sylikummitäti hoiti tilanteen hienosti ja sai hytkytettyä Tintinin tyytyväiseksi. Kastepappina oli miehen setä, joka on myös vihkinyt meidän aikanaan. Kummeiksi valitsimme kaksi ystäväpariskuntaa. Mies säesti virret pianolla. Tai oikeastaan myös Bonsku säesti, sillä kun musiikki oli alkamassa, hän huusi haluavansa "kitaransa" eli foam rollerin. Hän sai laskea musiikin käyntiin ja "soitti" kitaraansa niin tosissaan kuin vain 3-vuotias voi foam rolleria soittaa. Tämä oli itse kasteen lisäksi yksi päivän liikuttavimpia hetkiä, kun muuten niin vilkas isoveli rauhoittui soittamaan. Ja oli hän rauhallinen koko muunkin toimituksen ajan. Etunimi oli otettu käyttöön jo synnytyslaitoksella, mutta muut nimet paljastettiin vasta kasteen yhteydessä. Etunimi oli vain kiva nimi, eikä tullut suvusta, mutta toinen nimi tuli miehen isoisältä ja kolmas kauempaa suvusta (ja lisäksi oli meidän perheen koiran nimi, joten melkein suvusta sekin). 

Kaunis kastetilaisuus. Kuvaajana mummu. 

Bonsku ja kitara. Kuvaajana mummu. 

Juhlat sujuivat tavalliseen tapaan kahvitellen ja seurustellen. Lisäksi toinen kummitädeista lauloi kauniin laulun. Lahjat Bonsku avasi veljensä puolesta innokkaasti. Tintti sai kummilusikan, kasteristin, käsinkudotun rengasliinan, lelukaaren, merimiesasun ja pehmopupun, Kastehelmi-rasian ja Pikkukakkos bodyn sekä rahaa. Mukavasti osa lahjoista tuli käyttöön heti (mm. lelukaari, jonka alla hän nytkin pötköttelee) ja osasta on iloa myöhemminkin. 

Meidän ihana perhe. Kuvaajana mummu. 

Aivan ihanat juhlat siis, mutta eipä tällä vieraskokoonpanolla voi muuta odottaakaan. Harmi, ettei Tintin itse muista juhlista mitään. Tärkein juttu tietysti on kuitenkin kaste vaikkei juhlia muistaisikaan. Pian päästäänkin jo seuraaviin juhliin, sillä sunnuntaina on vanhempieni perinteiden kesäjuhlat ja sitä ennen minun synttärit (tosin vain perheen kesken). 


keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Lasten Turku: ilmaisten touhupaikkojen top 5

Turku on ihan huippu kesäkaupunki ja tietysti muutenkin ihana paikka vierailla ja myös asua. Olen silloin tällöin kirjoitellut Turku-vinkkejä ja nyt tuli mieleen kirjoittaa lapsiperheen näkökulmasta. Nyt kun Bonsku on varsin touhukkaassa iässä, on pitänyt keksiä paljon erilaista puuhaa ja tekemistä. Siispä ajattelin listata ilmaisten ja kesäisten lapsiperhejuttujen top vitosen.

1. Seikkailupuisto eli seikkis ja Kupittaan puisto

No, seikkis on ehkä itseoikeutetusti ykkönen, sillä se on varmaankin Turun hienoin leikkipuisto. Sieltä löytyy puuhaa monen ikäiselle ja etenkin kesäisin tekemistä riittää pidemmäksikin aikaa. Voi kahlata pienessä purossa, uittaa siinä veneitä tai hiekkaleluja, leikkiä mitä erilaisimmissa kiipeilytelineissä tai juosta suihkulähteen alla. Kupittaan puistossa on myös muita leikkipaikkoja, jos haluaa vaihtoehtoja vielä lisää. Ja kaikki tämä ilmaiseksi! Tarjolla on myös maksullisia juttuja, etenkin kesäisin, kuten pomppulinnaa ja teatteriesitystä. Kävimme juuri muutama viikko sitten katsomassa Timantti-teatterissa Eira, Coco ja riskitön rantaloma -tanssiesityksen, joka oli hauska niin aikuisille kuin lapsillekin. 

Yksi huono puoli seikkiksessa on ja siksi sinne ei tule lähdettyä kovin usein: se on myös aikuisille seikkailupuisto, sillä lapsia saa seurata hyvin aktiivisesti. Erään ystäväni sanoin seikkis ei ole mikään koomailupuisto, jossa aikuinen voisi istua penkillä ja katsoa, kun lapset leikkivät. Mutta aikaa siellä saa kulumaan vaikka koko päivän!

Seikkiksestä minulla ei ole yhtä ainutta kuvaa! Niin vauhdikasta siellä on. 

2. Kahluualtaat

Turussa on kaksi ihanaa maauimalaa, joista suosikkini on Samppis. Lasten kanssa on kuitenkin myös ilmaisia pulikointimahdollisuuksia myös kaupungissa. Turun keskustassa ja sen liepeillä on monta hyvää leikkipuistoa, joista voi valita vaikka joka päivä eri puiston. Nyt kesällä olemme käyneet eniten puistoissa, joissa on myös kahluuallas. Keskustan lähellä ainakin Vartiovuorenmäellä ja Mannerheimin puistossa Mikaelin kirkon lähellä on kahluualtaat ja lisäksi hieman syvemmällä Portsassa Annan puistossa. Ennen epäilin altaiden puhtautta, mutta yllättävän hyvin hoidetuilta altaat vaikuttavat, kun niissä on nyt tullut kahlailtua. Täydellinen budjettiratkaisu maauimalan sijaan, etenkin jos aikuisia ei huvita pulikointi. Kahluualtaita löytyy toki muistakin kaupungeista. 

Melkein kuin olisi vaikka Blue lagoonissa Islannissa - tai sitten Mannerheimin puiston kahluualtaassa.

3. Lasten apteekki Apteekkimuseon ja Cafe Qwenselin pihalla


Yksi Bonskun suosikkikahviloista on Cafe Qwensel eli "Venkkeli". Eikä ihme, kukapa voisi vastustaa kuparipannusta tarjottua kahvia ruusukupeista nautittuna. Tai sitten ihan vaan jätskiä ja pillimehua. Vaikka kahvila tietysti on maksullinen, lasten apteekkiin on vapaa pääsy eikä ostopakkoa. Lasten apteekissa voi leikkiä oikeaa vanhanajan apteekkaria ja tehdä vaikka pillereitä muovailuvahasta, mitata rohtoja punnuksella ja pakata niitä purkkeihin. 

Pieni apteekkari mittaa "apsiriinia". 

Apteekki koko komeudessaan. 

Reseptit pitää kirjoittaa tarkkaan. 

4. Föri

No tietysti föri! Jos joku ei tiedä, Föri on siis lautta, joka kulkee Turussa Aurajoessa edestakaisin täl ja toispual jokke. Ilmaiseksi! Joillekin se on ehkä arkipäivää, mutta me emme ainakaan matkusta Förillä niin usein, että sen hohto himmenisi. Mikäs sen hauskempaa kuin matkata lautalla ja katsella maisemia. Förin molemmilla puolilla on lähistöllä myös kivoja leikkipaikkoja. Toispual on Barkerin puisto ja tälpual on pienen matkan päässä suloinen Muumipuisto Vilkkilänmäellä (rannassa olevan kaupan takana). 

Tintinin ensimmäinen Föri-ajelu. Se on pienelle turkulaiselle merkittävä hetki. Bonsku on jo kokenut föri-ajelija. 

5. Kuralan kylämäki


Jos kaupunkimaisemat kyllästyttävät, ei maaseutukaan ole kaukana. Kuranlan kylämäki on varmasi yhtä legendaarinen kuin Seikkis ja se on oikea lapsiperheiden klassikko. Me emme kuitenkaan olleet käyneet siellä koskaan aiemmin, joten ehkä löytyy muitakin, joille se on paikkana uusi. Ja olihan se ihana! Lampaita, traktoreita, peltomaisemaa ja kivoja leikkipaikkoja. Rakennuksissa on mm. erilaisia roolileikkipaikkoja, kuten kauppa tai vanhanaikainen koti, jossa voi tutustua siihen, miten ennen elettiin. 

"Tässä teetä olkaa hyvät"

Vanhat lelut on parempia kuin pussillinen uusia. 

Paljon muutakin jännää ja hauskaa tehtävää ja nähtävää Turussa on ihan ilmaiseksi: Turun linnan ympäristö, monet kauniit puistot, kauppatori... Joten tervetuloa vaan Turkuun lastenne kanssa!

Olivatko vinkit tuttuja tai tuleeko mieleesi lisää?


keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Minipuutarhan nousut ja tuhot

Kuistin kukkaloistoa. Kukkapöytä siirtyi keittiöstä kuistille ja pääsi pitkästä aikaa varsinaiseen tehtäväänsä eli kukkapöydäksi.

Kuten olen monesti aiemmin todennut, en ole kummoinen viherpeukalo. Kasvattamistani vihanneksista tulee aina minikokoisia ja pahanmakuisia ja yrtit kuolevat yrttilampun avulla ja ilman. Paitsi kerran onnistuin kasvattamaan oikein paksun toukan basilikan joukossa, joten ehkä minun lahjani olisivat ennemmin hyönteisfarmarina? Minipuutarhani kuistilla ja rapunpielessä sentään pyrin pitämään kuosissa ja onnistun siinä vaihtelevasti. Välillä tuhoa aiheuttavat sääolosuhteet ja välillä oma hajamielisyyteni kastelun suhteen. Onneksi vuosien varrella olen löytänyt kasvit, jotka menestyvät vähemmänkin vähemmänkin vihertävällä peukulla minipuutarhassani.


Pelakuut tykkäävät rapunpielestä. Tänä vuonna pinkkiä ja valkoista. 

Olemme nyt asuttaneet tätä kotia seitsemän vuotta ja ensimmäisinä vuosina yritin sitkeästi kasvattaa pelakuita kuistilla. Mielikuvani ihanista pelargoniosta kurkkimassa ikkunoista kuitenkin murenivat vuosi toisensa jälkeen, sillä varjoisalla kuistilla (eli tambuurissa) ne eivät menestyneet. Sen sijaan rapunpielessä ne menestyvät erinomaisesti paahteisessa auringossa. Ne pysyvät minulla hyvin hengissä ja kukkimassa, sillä opin että ne pitävät kuivumisesta. Paitsi nyt kun Bonsku hoitaa pitkälti kukkien kastelun, saattavat pelakuut saada hieman liikaa nesteytystä. 

Fru Collianderin laatikko on täydellinen kukkalaatikko. 

Yhden begonian olen onnistunut tappamaan tänä kesänä, mutta muut porskuttavat vielä. 

Ruusubegoniat ovat suosikkejani, sillä ne tuntuvat tykkäävän sekä kuistista että rapunpielestä. Välillä joku yksilö saattaa kuukahtaa, mutta 80% kukkii koko kesän. Niitä saa myös ihan värisinä ja ovathan ne myös kauniita. Hortensiat olen yleensä saanut menestymään hyvin, sillä kastelu on saanut kuivahtaneetkin yksilöt aina virkoamaan. Harmikseni tämän kevään helteet ja paahde olivat liikaa kahdelle ostamalleni hortensialle ja ne ensin kuivuivat ja lopulta kastelin niitä liikaa. Eivät siis ole pomminvarmoja nekään. Aina töistä kotiin tullessani raukat olivat aivan loppu iltapäivän paahteesta. Nyt kesällä ostin kuitenkin kuistin varjoon vielä yhden ja toivon, että se kestäisi vielä syksyyn. 

Puhelinräpsy uudenguineanliisoista ennen nuupahdusta. 
Tässä virkoamisen ja kukkien nyppimisen jälkeen. Ei aivan toivotonta. 


Tänä kesänä heittäydyin aivan villiksi ja kokeilin peräti kahta uutta lajiketta. Sain 30-vuotislahjaksi lahjakortin Viherlassilaan ja ostin sieltä uudet kukat nuupahtaneiden hortensioden tilalle. Ihastuin syvän värisiin Uudenguineanliisoihin, jotka kasvoivat kauniisti "liukuvärijärjestyksessä" tummasta vaaleaan. Siirsin keittiöstä kukkapöydän kuistille ja liisat istuivat siihen kuin nakutettu. Nekin tosin kerran jo ehtivät nuupahtaa ja kukkia piti nyppiä pois melko paljon. Toivottavasti nekin vielä virkoavat kukkimaan! Toinen uusi tuttavuus oli rautayrtti, jota olen ihaillut monena vuonna, mutta en jostain syystä ole koskaan ostanut. Se ihastutti syvän fuksian sävyllä ja sopi ihanasti syvän siniseen ruukkuun. Sitäkin pitää nyt muistaa kastella sopivasti ja nyppiä kuivat kukat pois. 

Upea fuksia rautayrtti sopii siniseen "käpyruukkuun" ihanasti. 


Puutarhani hieman kauempaa. Tänä keväänä jouduttiin villiviini repimään alas, sillä se ei enää tehnyt lehteä. Onneksi se ei sentään johdu minun viherpeukalostani...

Välillä olen haaveillut omasta pihasta, jossa voisi istuskella näin kesäisin, mutta joka kerta totean, että tämä minipuutarha on enemmän minun juttuni. Tämän hoitaminen riittää mainiosti ja taloyhtiön penkki riittää istuskeluun. Vaikka ei sitä tiedä, miten joskus vielä innostuu puutarhuriksi! Nyt on kuitenkin hyvä näin. 

Millainen puutarhaihminen sinä olet? Riittääkö mini vai pitääkö olla maksi?

keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Mikroekotekoja

Kun lukee maailman ympäristöongelmista, tulee tunne, että omat keinot vaikuttaa niihin ovat melko pieniä. Toisaalta tulee olo, ettei voi vain olla tekemättä mitään, joten täytyy vain luottaa siihen, että niillä omilla mikroekoteoilla on jokin merkitys. Viime aikoina on noussut tietoisuuteen mikromuovien ongelma, enkä todellakaan uskalla liittyä facebookin "Mikromuovi ja puhdas vesi"-ryhmään. Tieto lisää tuskaa. Tässä postauksessa kuitenkin joitain hyvänmielen ekotekoja, joilla saa ainakin hetkeksi paremman mielen itselle ja ehkä jokusen mikromuovihippusen pois luonnosta.

Maailman hienoin uimapuku, joka auttaa myös pelastamaan maailman ... ainakin ihan pikkiriikkisen.

Tyylikkäin "ekotekoni", on uskokaa tai älkää, uusi uimapukuni! Edellinen vuosia palvellut ja ahkerasti käytetty oli alkanut pehkaantua ja venahtaa, joten oli aika ostaa uusi. Kuuntelin viimeisinä työpäivinäni ennen äitiyslomaa radiota työmatkalla ja satuin kuuntelemaan haastattelun naisesta, joka on perustanut ystävänsä kanssa yrityksen, joka tekee uimapukuja muoviroskasta! Yrityksen nimi ei jäänyt sillä kuulemalla mieleen, mutta myöhemmin googlettelin ja kyse oli Halla Halla -nimisestä puljusta. Heidän uimapukunsa on valmistettu kankaasta, joka valmistetaan Italiassa esimerkiksi muovipulloista ja vanhoista kalaverkoista. Kuulostaa aika uskomattomalta, mutta nykytekniikka on aika ihmeellistä.

Uikkari on myös käännettävä eli saa kaksi uimapukua samassa. Tosin tuo toinen puoli on niin hieno, ettei uimapukua varmaan malta kääntää. Nerokkaan pesulapun saa sujautettua kummalle puolelle tahansa. 

Ihan heti en onnistunut uikkareita nappaamaan, sillä tarjolla on aina vain pieni määrä tuotteita ja kokoja kerrallaan. Kyseessä on vielä ilmeisesti suhteellisen pieni yritys ja he kertovat sivuillaan, että tuotteita tehdään pieni määrä kerrallaan myös siksi, ettei materiaalia ja tuotteita turhaan jää yli. Muutamista blogeista luin kokemuksia uimapuvuista ja kaikki sanoivat mitoituksen olevan melko pientä. Olen normaalisti S-kokoinen, mutta tilasin M-koon uimapuvun. Jännitin, onko sekään riittävän iso, mutta onneksi puku oli juuri sopiva (joskus lyhyestä selästä on hyötyä). Monet mallit ovat myös melko niukkoja, mutta tilaamani uimapuku peitti riittävästi. Ja onhan uimapuku aivan ihana! Kaunein uimapuku, joka minulla on ollut ja lapsena minulla oli sentään neonkeltainen rusetein ja röyhelöin koristeltu uimapuku, joka jää tälle kakkoseksi. Oma lukunsa on tietysti vielä se, mihin vanhan, venahtaneen uimapuvun kierrätän. Ehkä vielä toistaiseksi säästän ja käytän varauikkarina.

Paljon käytetty viherpesupussi. Ehkä viherpesua, ehkä ei. 

Lukiessani ensimmäisiä kertoja mikromuoviongelmasta, tunsin piston omassatunnossani, sillä meillä pestään paljon teknisiä urheiluvaatteita, joista voi irrota pyykätessä hippusia veden joukkoon. Fleeceä olen tietoisesti vältellyt pesemästä turhaan (vaikka edelleen käyttänyt, sillä en halua heittää hyväkuntoisia vaatteita poiskaan). Urheiluvaatteet eivät ole poistumassa käytöstä, sillä nekin ovat hyväkuntoisia ja vertaansa vailla hikoillessa, joten jotain muuta piti keksiä. Ostin miehelle joululahjaksi Guppyfriend-pesupussin, joka lupaa kerätä talteen 99% vaatteista irtoavista mikromuoveista. En tiedä, onko prosenttiluku oikeasti ihan noin suuri, mutta ilmesiesti vähintään kolmanneksen voi arvioda jäävän haaviin (mutta en valitettavasti löydä nyt tähän alkuvuodesta lukemaani juttua aiheesta). Myös Puutalobaby-blogissa on kokeiltu pussia ja siellä tiivistetään hyvin minun ajatukseni pesupussista: "yksittäisen ihmisen vaatteista lähtevät mikromuovit ovat tietysti vain miniminiminikärpäsenkakkaosuus isosta ongelmasta ... Mutta vaateasia on yksi niistä jutuista, jonka yksittäinen ihminen voi tehdä vähän paremmin. Siksi se ei ole mitenkään yhdentekevä!"

"Tops!" sanoisi Bonsku. Tuossa pussin kulmassa on hiukan vaatteista irronnutta muovinöftää sekoittuneena hiekkaan ja metsän antimiin. 

Sitten on ikuinen debatti kumpi on parempi: muovipussi vai kangaskassi. Se lienee itsestään selvää, ettei kangaskassien hamstraaminen ole mitenkään ekologista (vaikka sitä helposti tulee tehtyä), mutta toisaalta on erittäin hyvä, ettei joka ostoksen mukana automaattisesti enää saa sellaista pientä kaikkeen väärän kokoista muovikassia, joka päätyy vain kaapin perälle tai suoraan roskikseen. Minulla on ollut jo useamman vuoden käytössä samat kestokassit, jotka mahtuvat helposti käsilaukun pohjalle. Muovia toki nekin, mutta kestävät kuitenkin käytössä ja uusinta lukuunottamatta väittäisin, että ainakin vähintään 251 käyttökertaa täyttyvät. Sen sijaan jos kassia tulisi käyttää 7000 kertaa, voi olla että ruokakaupasta tulisi niiden sijaan valita muovikassi. Myös tyllistä tehdyt kestohedelmäpussit ovat kestäneet käytössä jo kohta kolme vuotta. Jos niitä käytetään viikossa pari kertaa, niin käyttökerroiksi tulee pian jo yli 300. 

Kauppakassivalikoima. Tuo keltainen on kestänyt jo kymmenisen vuotta käytössä. Jätskitötterö ja sininen jalokivikassi eivät ole yhtä laadukkaita, mutta toimivat vielä hyvin. 

Siihen ehkä en nyt lähde, mikä merkitys esimerkiksi uintiharrastuksella, vaatteiden ostamisella ja ruokavalinoilla on ympäristön suhteen. Mutta tässä postauksessa olikin kyse mikroekoteoista. Makroekoteot ovatkin sitten oma lukunsa. 

Millaisia mirkoekotekoja sinä keksit arjessa?