torstai 11. lokakuuta 2018

Pullerosta ilopilleriksi: Tintin 4kk

Ilopillerien ilopilleri. 

Pari kuukautta on jälleen vierähtänyt edellisestä postauksesta ja sopivasti näin neuvolan jälkimainingeissa on hyvä istahtaa kirjoittamaan Tintin kuulumisia. Pieni Tintti Tinttinen on edelleen varsinainen pullero, mutta pulleruuden lisäksi hän on paljastunut varsinaiseksi ilopilleriksi. Hymyjä saatiin odotella hieman, mutta nyt hymy on kyllä todella herkässä. Äskenkin neuvolassa Tintti jouduttiin herättämään uniltaan. Hetken harmin jälkeen hän jo kuitenkin jakeli hymyjään äidille ja neuvolalääkärille.  


4kk kuvat. Kyllä sitä on taas pötkälöidytty lisää!

Tintti on siis varsin tyytyväinen vauva. Siis ihan oudon tyytyväinen! Vaikka hän kyllä ilmaisee tarpeensa, hän on heti tyytyväinen kun ne on täytetty. Hän malttaa odotella pitkän tovin, jos Bonskun kanssa menee aikaa erinäiseen uhmasäätöön ja tervehtii hymyllä iloisesti, kun pääsen hänen luokseen. Välillä ihan säälittää se, miten paljon hän joutuu odottelemaan, mutta onneksi hän sentään odottaa yleensä tyytyväisenä. Toki hän itkeekin, mutta melko vähän kuitenkin. Olen aina ihan hätää kärsimässä silloin harvoin, kun itkua on enemmän, kun silloin kyse on jostain poikkeavasta! Onneksi näin päin, sillä enemmän sitä olisi tietysti hätää kärsimässä, jos itku olisi jatkuvaa. 

Tintti on varsinainen seuramies, vaikka hän viihtyykin myös yksin. Hän juttelee jo niin kovasti ja päästelee kaikenlaisia suloisia kujerteluääniä. Bonsku oli tässä vaiheessa päristelijä, mutta Tintin pitää erilaisia ääniä ja puhuu kovalla, suloisella matalalla äänellä. Hän nauttii selvästi ihmisistä ja ne kiinnostavatkin yleensä enemmän kuin lelut. Isoveljen touhut varsinkin ovat alkaneet kiinnostaa, mutta varsinaista jaettua leikkiä ei vielä ole, sillä Bonsku taas ei ole innostunut juurikaan pikkuveljen viihdytyksestä. Tintin on sitä mieltä, että Nestleä pitää boikotoida, eikä Nestlen mainosnaama kiinnostanut häntä lainkaan. Sen sijaan Danske-bankin lähettämä kissa-tarra on saanut vaippapöydällä monet jutustelut.  

Nyt Tintille ei tule tässä asennossa enää aina harmia tai nälkää. 

Sairaalassa lääkäri kiinnitti huomiota Tintin aavistuksen "rentoon motoriikkaan" eli hän ei vielä kannatellut itseään ihan kuin olisi pitänyt. Myös vielä kuukauden iässä lääkäri kiinnitti samaan huomiota. Olen pyrkinyt jumppaamaan häntä hoitotoimien lomassa ja uskon, että myös ahkeralla kantamisella on osuutensa asiaan, sillä nyt motorinen kehitys oli jo ihan normaalia. Tietysti varmasti vaikutti myös pieni ennenaikaisuus, jonka vaikutukset eivät varmaan tässä vaiheessa juurikaan näy. Ihan viimeisen kuukauden aikana hän on alkanut kannatella päätään mahallaan ollessaan ahkerammin ja eilen päätti kääntyä ekan kerran - kolmesti! Iso pää tietysti avitti mukavasti, mutta kyllä hän ihan itse kyljelleen ensin punkesi. Tintti tunnustelee kovasti esineitä ja hieman jo tavoitteleekin niitä. Kädet ovat alkaneet löytyä suusta myös silloin, kun ei ole nälkä. Paljon kehitystä siis!

Itse kääntymisestä en saanut kuvaa, mutta tässä hämmästynyt ilme hetki sen jälkeen. 

Myös kasvu etenee hienosti. Jos Bonskun neuvolasta tulin lähes joka kerta itkien pois, nyt ei ole onneksi tarvinnut. Nyt mitat olivat 8470g ja 66,5 cm. Bonsku painoi saman verran reippaasti yli 1-vuotiaana. Myös pituutta on karttunut sellaiset 3 cm kuukaudessa. Hän kasvaa huvittavan samalla tavalla kuin isänsä. On pitänyt ottaa bodyn jatkopalat käyttöön, ettei ihan heti tarvitse kaikista luopua. Kiinteiden kanssa ei pidetä kiirettä, sillä niihin ei vielä tunnu olevan valmiuksiakaan. 

Rytmiä on jo melko kivasti, tosin edelleenkään minulla ei ole harmainta aavistusta milloin Tintti tarkalleen nukkuu päiväunia. Ehkä kolmet päivässä? Yön ja päivän Tintti kyllä erottaa. Hän nukahtaa siinä 21-22 maissa. Yleensä niin, että hän ensin on nukahtavinaan sänkyyn ja sitten sieltä heräilee tullakseen uudestaan nukahtamaan minun ja miehen väliin sohvalle. Vielä toistaiseksi aika söpöä, mutta ehkä jossain vaiheessa tästä pitää opetella pois. Tai todennäköisesti oppii itsestäänkin. Aamulla hän herää 8-9 välillä eli yön rytmi on aika sama kuin Bonskulla. Ekat päikkärit hän nukkuu jo noin tunnin päästä heräämisestä, mikä on hiukan hankalaa Bonskun puistokerhon kannalta. Unet nimittäin herkästi keskeytyvät siirtelyyn, joten käytännössä usein hän nukkuu ne liinassa loppuun vaikka nukahtaakin ensin sohvalle. Toista siirtoa en yleensä uskalla tehdä. Välillä hän nukkuu liinassa, välillä nukahtaa itsekseen, mikä on todella hämmästyttävää! Joku vauva siis oikeasti tekee niin? 

Siellä sitä taas nukutaan. Liinassa tulee melkein aina uni vieläkin. Ja liinassa hän näyttää vielä pikkuruiselta!
Jos nyt jotain hieman hankalaa on tässä vauva-arjessa niin pulkun määrä. Kyse ei ole onneksi refluksista, vaan ihan vaan siitä että Tintti vetää napansa täyteen ja puolet pitää saada ulos. Joka kerta. Meille on sohva täynnä puklutahroja ja puklurätti pitää aina muistaa laittaa mukaan lähtiessä, kun edellinen on kuitenkin mennyt likaiseksi. Yleensä en muista. Bonskukin on oppinut ilmoittamaan: "Buglua!" ja kiikuttaa usein rätin paikalle. Omat vaatteet menevät päivässä likaiksi, välillä useamminkin. Myös kuolalaput ovat tulleet käyttöön, vaikka Bonskun kanssa ei koskaan tarvittu.

Ihana pullero-pallero pikkuinen Tintti. 

Kaikenkaikkiaan siis kaikki on sujunut hämmentävän helposti. Bonskukin on lopettanut suurimmaksi osaksi pikkuveljen häiritsemisen. Elämä on aika kivaa tällä hetkellä. Toisaalta olisi taas kiva pysäyttää aika juuri tähän, mutta toisaalta tiedän, että taas on kivoja juttuja tulossa. 

lauantai 6. lokakuuta 2018

Tyylilleen uskollinen

Mitä kirjanen sisältääkään?

Muistin tässä eräänä päivänä sisustusaiheisen leikekirjan, jonka tein teininä, lukion päättymisen kynnyksellä. Siihen keräsin kaikenlaisia sisustushaaveita esitteistä ja lehdistä ja liimailin niitä kollaaseiksi. En muuttanut heti lukion jälkeen omilleni, mutta haaveilu oli silti kivaa. Nyt kaivoin pitkästä, pitkästä aikaa tuon leikekirjan esiin ja päätin kurkistaa millainen sisustusmakuni oli yli 12 vuotta sitten (HUI!). Onko maku muuttunut? Mikä on säilynyt ennallaan? Ja koska pidän vanhojen muistelusta, päätin tehdä aiheesta postauksen.


Huom! Teksi luetaan koko aukeaman mitalta, ei sivu kerrallaan. 

Ensimmäiselle sivulle on koottu viesti siitä, miten design ja sisustus on kiinnostanut minua jo pitkään. Koko-sarjan mainoksen sanoista on koottu ajatus siitä, miten sisustaminen ja muotoilu on hauskaa leikkiä, joka tuo elämään iloa. Tätä mieltä olen edelleen! Hyvä design tuo hymyn huulille sen lisäksi että se toimii. Myös sisutus on parhaimmillaan kuin leikkiä.

Hääautona ei ollut rättisitikka vaan kupla, eikä Hang it all -naulakkoa vieläkään ole. Ehkä pian?

Leikekirja paljastaa, että joistain asioista olen haaveillut jo pitkään. Hang it all -naulakko on heti toisella aukeamalla. Naulakko on ollut pitkään pinnalla, sillä eikös vain naulakko sovikin tyyliini? Uskon pitäväni siitä silloinkin kun se ei ole enää tippaakaan trendikäs. Vai ehkä se onkin jo klassikko? Aukeamalla on myös toteutuneita haaveita: naimisiinmeno ja lapsiakin. Silloin etenkin lapset tuntuivat kyllä tooooodella kaukaiselta asialta, vaikka niitä toivoinkin. Dalmatiankoiraa sen sijaan en tunnusta koskaan halunneeni lapsuuden "koiraveljen" jälkeen. Hän oli sen verran vilkas velikulta, etten usko kärsivällisyyteni riittävän. Vaikka noin muotoilun kannalta dalmis olisi kyllä tyylikäs.

Kaikkia noita tuoleja en kyllä kaipaisi kotiini. Muuramen kokonaisuus on kaunis, mutta ehkä sittenkin liian kliininen meille? 

Leikekirjassa on paljon pohjoismaista ja suomalaista muotoilua. Edelleen pidän muuramen muotokielestä ja Muurahaistuolin sainkin jo ylioppilaslahjaksi. Mutta selvästi yhdistelen nyt paljon enemmän uutta ja vanhaa kuin leikekirjan haaveissa. Osin tämä johtuu varmasti siitä, että silloin tarjolla sattui olemaan Muuramea ja Arne Jacobsenia esitteitä, mutta varmasti myös tyylin ja muodin muutos on vaikuttanut asiaan. Toki pallotuolit ja muurahaiset ovat alunperin 50- ja 60-luvuilta, joten sikäli niiden yhdistely saman ajan huonekaluihin sopii.

Nämä melkein kaikki löytyvätkin jo keittiön kaapeista. Paitsi toki tuo keinutuoli. Mitä se tällä sivulla tekee?
Olenpa ollut järjestelmällinen astioiden suhteen. Haaveilin pitkään tuosta Interfacen (?) Mango-sohvasta, mutta nykyinen siro sohva sopii meille kyllä paremmin. 

Astiamakuni on pysynyt hyvin samanlaisena. Aloin kerätä Iittalan Origoa ja Primavera-sarjaa vasta lukion lopussa ja olen edelleen tyytyväinen valintoihini. Myös Citterio 98 -aterimet ja Essence-sarjan viinilasit miellyttävät edelleen silmää. Yhdessä vaiheessa kyllästyin Marimekon Primavera-kuosiin, mutta nyt pidän niistä taas. Myös Eva Solon kannut ja lasit ovat edelleen käytössä. Häälahjaksi saimmekin paljon juuri näitä astioita. Alessin tuotteet taas ovat edelleen minusta hauskoja, mutta en innostu niistä enää samalla tavalla kuin tuolloin. Ne ehkä edustavat selkeästi 2000-lukua, vaikka hauskuudessaan ovatkin melko ajattomia.

Edelleen sisustan innokkaasti vanhalla värilasikokeilmalla, mutta lamput ovat jääneet pienempään rooliin. 

Lamppusivulle olen näemmä merkinnytkin, että Block ja Tuplakupla -haaveet ovat täyttyneet. Olen saanut molemmat lamput appivanhemmilta. Sen sijaan nuo muut sivun lamput? Huh, huh, en valitsisi niistä kyllä kovin montaa. Värilasille omistettu sivu on täynnä ihania värejä ja lasiesineitä, joista pidän edelleen. Viime vuosina en ole enää kovin aktiivisesti lasia kerännyt, mutta käytän vanhoja aarteitani jatkuvasti sisustusasetelmissa. Hauskana lisänä saimme juuri miehen tädiltä Aurinkopullon Tintinin syntymälahjana (tosin kirkkaana, ei keltaisena)!

Oikein kivoja asetelmia, mutta ehkä vähän tylsiä nyt tähän hetkeen värejä lukuun ottamatta. 

No täällä oli näemmä vanhojakin taloja laitettu haaveiden kotien joukkoon. Tosin vanhat puutalot puuttuvat. 

Seuraavien sivujen interiöörit ovat melko moderneja. Pidän edelleen myös hyvin yksinkertaisista ja moderneista taloista, mutta jostain syystä vanhat talot ovat kuitenkin miellyttäneet enemmän. Siihen aikaan en ehkä vielä haaveillut vanhojen talojen tunnelmasta, mutta varmasti anoppilalla ja ensimmäisellä omalla (vuokra)kodilla on ollut osuutta siihen, että vanha miellyttää silmää. Enkä kiellä, etteivätkö sisustuslehdet vaikuta myös kotimakuun. Kodin pitää olla tosi moderni tai tosi vanha. Sisustus voi olla sekamelskaa.

Värit ovat ihania, mutta kuosit ehkä turhan krumeluureja. 

Tuollainen jääkaappi olisi kyllä hieno! Aika monta värikästä kodinkonetta meillä onkin ollut, mutta osa niistä on hajonnut. 

Värit ovat säilyneet selvästi nuoruudesta asti. Ehkä jopa kirkkaat värit ovat kotonani korostuneet vuosien myötä. Käyttämäni kuosit taas ovat muuttunueet graafisempaan suuntaan. Rakkaus Marimekkoon näkyy kuitenkin selvästi. Värejä olen halunnut leikekirjan aikaan käyttää erityisesti keittiössä. Erivärisiä pienkodinkoneita meillä on ollutkin. Muistan teininä haaveilleeni "päävärikeittiöstä". Ehkä en enää niin rohkeaa keittiötä tekisi, mutta kirkkaita värejä voisin käyttää vaaleassa keittiössä aksentteina.

Haha, tuollaista vasemman sivun keskellä olevaa tiskitelinettä olenkin joutunut viimeiset vuodet tiskikaapin puutteessa sietämään. Se ei kuitenkaan ehkä kuulunut haaveisiini. 

Makuni on näemmä pysynyt melko samana vuosien varrella. Tietyt jutut ovat korostuneet (värit) ja tietyt jutut taas ehkä hioutuneet aikuisemmaksi tai yhtenäisemmäksi. 

Miten sinun sisustusmakusi on muuttunut?

lauantai 29. syyskuuta 2018

Poikien äiti

Nyt seuraa hirveä tunnustus. Sellainen, joka nolottaa itseäni edelleen, vaikka asia ei ole enää mitenkään ajankohtainen. Postaus ei ole täysin sukupuolineutraali, joten jos provosoidut liikaa, lopeta lukeminen. 

Ja se tunnustus: säälin joskus nuorempana sellaisia perheitä, joissa on pelkkiä poikia. Etenkin perheet, joissa on kaksi poikaa, sillä onhan kaksi nyt lapsiluvun täydellistymä. Aikuisena toki olen osannut ohittaa tämän ajatuksen hölmönä, mutta ennen Bonskun syntymää en silti täysin ollut sisäistänyt, miten ihania pienet (ja kaikenkokoiset) pojat ovat. Se maailma oli kuitenkin itselle melko vieras, vaikka minulla on ollut poikia kavereina, sukulaisina, hoitolapsina ja ihanaakin ihanampina kummipoikina. Jostain oli kuitenkin tullut takaraivoon ajatus, että "tyttöjen äitinä" olisi jotenkin kivempaa. Tunteille ja toiveille ei täysin mitään voi ja tietysti toivoimme ensisijaisesti lasta sukupuolesta riippumatta. Pyrin aktiivisesti eroon minkäänlaisista toiveista. En halunnut edes selvittää sukupuolta osin sen vuoksi, että voisin sitten luoda suhteen vauvaan ihan ilman ennakko-oletuksia. Silti minulla oli ihan hirveän huono-omatunto siitä, että jollain tavalla takaraivossa ehkä silti pikkiriikkisen toivoin tyttöä.

Veljekset ovat viime aikoina alkaneet huomata toisensa entistä paremmin. 
Kun Bonsku sitten syntyi, en kokenut pettymystä (ehkä koska viimeisen ultran perusteella osasin varautua poikaan). Hän oli heti juuri se, jonka oli tarkoitus syntyä meidän perheeseen enkä tosiaankaan olisi vaihtanut häntä edes tuhanteen tyttöön. Huono omatunto soimasi alkuun jonkun verran: minä olen saanut maailman ihanimman (terveen) pienen poikavauvan ja joskus minulla oli tyttötoiveita. Vauva-aikana sukupuolella ei ole väliä senkään vertaa mitä myöhemmin, lähinnä kestovaippoja täyttäessä imua tulee hieman eri kohtaan. Myöhemminkin sukupuolen vaikutus on ollut lähinnä pintaa. Persoonaa tässä ensisijaisesti kasvatetaan, eikä poikaa tai tyttöä. 

Yhdessä on kiva hassutella. Ja molemmat voi pukea pinkkiin ja vaaleanpunaiseen - vaikka neuvolalääkäri hiukan varoitteli vaaleanpunaisista tuteista pojalla. Ihan oikeasti!

Bonsku on hyvin poikamainen poika. Hänelle on tarjottu kaikenlaisia leluja, mutta hän valitsee aina ne autot, rakentelun ja junaradat. Ponit, Barbiet, pehmot ja nuket näin karkeasti jaoteltuna eivät ole kiinnostaneet, vaikka hänelle on tarjottu myös niihin mahdollisuus. Ehkä yksi syy tähän takaraivon "tyttötoiveeseen" oli se, että tytön kanssa saisi EHKÄ jakaa ja kokea uudestaan niitä oman lapsuuden leikkejä ja muistoja. Lapsena "poikien leikit" näyttäytyivät minulle tylsinä ja tyhjänpäiväisinä räiskintäleikkeinä. Yhteisleikit erikseen, niihin sai tuoda myös omien mieltymysten mukaisia juttuja, mutta sivusta seurattuna poikien leikit eivät kiinnostaneet. Mutta nyt kun taas olen seurannut sivusta Bonskun leikkejä, eivät ne ole yhtään tyhjänpäiväisiä, vaan niissä on juonta, rakentelut ovat kiehtovia ja vuorosanat täynnä juonta. Hauskasti leikeistä löytyy paljon samoja elementtejä kuin omissa leikeissäni aikanaan, mutta vain hieman erilaisilla leluilla. Muutenkin pienten poikien sielunmaisema on avautunut minulle aivan eri tavalla, ensin kummipoikien ja nyt omien poikien kautta. Ei siinä ole mitään tylsää. Paitsi se itse leikkiminen, kuten Minnakin kirjoitti, mutta se olisi yhtä tylsää tyttöjen kanssa. 

Nämä kuvat olisi voinut säästää myös sisarussuhdetta käsittelevään postaukseen, mutta jotenkin veikkaan että näitä tulee vielä lisää. 

Näistä "takaraivotoiveista" huolimatta olen ollut harmissani siitä, että joku ulkopuolinen kommentoi lasteni tai jonkun toisen lasten sukupuolta siihen suuntaan, että perheessä pitäisi olla molempia tai että jompikumpi olisi parempi. Nyt Tinttiä odottaessa ei toiveita enää ollut, mutta ulkopuolelta asiaa jonkin verran kommentoitiin. Pinnalliset kommentit, kuten se miten paljon ihanampaa olisi pukea tyttöä, tuntuivat erityisen loukkaavilta. Myös siksi, että minusta olen pukenut Bonskun aina mitä suloisimpiin vaatteisiin (eikä vaatteilla ole edes mitään väliä, ei niitä lapsia nukeiksi hankita). Myös vitsit siitä, miten perheeseen pitäisi "tehdä" vielä toista sukupuolta edustava lapsi tuntuvat karmeilta, sillä edes se lapsen saaminen ei ole itsestäänselvyys. Edelleen, toiveet ja tunteet ovat inhimillisiä, mutta niille ei pidä antaa liikaa valtaa ja toteutumattomat odotukset on hyvä käsitellä. Joskus katsoin dokumenttia perheistä, joissa oli toinen toistaan suloisempia poikia, mutta aina vaan vanhemmat yrittivät erilaisilla hoidoilla saada tyttöä. Se tuntui pahalta perheen muiden lasten puolesta, vaikka vanhemmat heitä varmasti rakastivatkin.

Välillä pitää päästä yhdessä kyytiin ja sitten siitä pitää räppäistä kännykällä kuva. 

Olen myös todennut, että vanhemmuudessa ei ainakaan nyt pikkulapsivaiheessa ole suurta eroa lasten sukupuolella, vaan vanhemmuuden kokemukset ovat jaettuja kaikenlaisten perheiden välillä. Enemmän lasten persoonat eroavat. On varmasti erojakin, mutta ei kuitenkaan niin suuria, etteivät tyttöjen tai molempien vanhemmat kelpaisi vertaistueksi. Isompien lasten vanhemmuudesta minulla ei ole tietenkään kokemusta. Usein teini-iän aikaan on voinut sukulaislapsiin ja hoitolapsiin tulla vähän enemmän etäisyyttä poikiin kuin tyttöihin, mutta omat lapset ovat kuitenkin eri juttu. Välillä mielessä kummittelee sanonta "A Son is a son 'til he gets a wife, but a daugter is a daughter all your life". Ihan karmea sanonta minusta, mutta eiköhän tämäkin asia ole yksilöllinen ja itsenäistyvät ne tyttäretkin (oma äitini voi vahvistaa, että sanon nykyään varmaan enemmän vastaan kuin teininä). Ja ehkä turha vielä murehtia tätä, kun nyt on aika pitää lähellä ja palluttaa näitä pieniä poikia. 

Veljen kanssa on kiva samistella. Mahtuisi tähän vielä kolmaskin veli!

Nyt olen sitten itse tällaisen "ankean" perheen äiti eli sain kunnolla nenilleni. Ja onneksi sain, sillä olen saanut objektiivisesti tarkasteltuna maailman ihanimmat lapset! Ja loppujen lopuksi se on tärkeintä ja kaikki syyllisyys turhaa.

P.S. Huono äiti ja Lähiömutsi ovat myös kirjoittaneet hyvin aiheesta, joka taitaa jossain määrin olla tabu. Kommenttikentässä etenkin Lähiömutsin postauksessa käy kuitenkin ilmi, etteivät sukupuolitoiveet ja lapseen kohdistetut odotukset olekaan niin tavattomia. 


sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Tavarasta ja sotkusta

Tämän hetken kuumimpia trendejä taitaa edelleen olla tietynlainen minimalismi, konmarittaminen ja muu tavarasta luopuminen. Myös minä olen paljon pohtinut nykyihmisen tavarapaljoutta ja kirjoittanut joskus omia mietteitäni Konmarista. Kirjoituskesta on pari vuotta ja sen jälkeen sotkun määrä on varmasti lisääntynyt, sillä Bonskun lelut seilaavat pitkin lattioita milloin missäkin. Nyt kesän ja syksyn aikana on pitänyt saada lisää säilytystilaa ensisijaisesti tästä meidän yläkerran puolelta ja se on tarkoittanut tavaroiden järjestelyä, lajittelua ja luopumista. Vielä projekti on vaiheessa, mutta tässä on pieni väliraportti siitä, mistä luovuin ja mitä aion tehdä tulevaisuudessa toisin. Yhtä sekalainen kuin kotimme tavarat. 

Tältä meillä näyttää, vaikka tavarat on käyty läpi ja turhat poistettu. 

Meillä on paljon tavaraa, sitä en kiellä. Meillä on paljon tavaraa, joka ei ole täysin välttämätöntä ja sen puolesta siitä voisi luopua. Minulla on esimerkiksi keittiöturhakekokoelma, valtavasti kirjoja joita ei enää (tai juuri nyt) lueta ja paljon, paljon ylimääräisiä astioita. Näistä en kuitenkaan ole valmis luopumaan. Pastakone on tarpeeton suurimman osan vuodesta, mutta on kiva että se on olemassa kun tuorepastainnostus iskee. Jäätelökone on kiva samasta syystä. Asioita menee rikki, joten on mukavaa että lautasia ja laseja on varastossa rikkimenneiden tilalle. Ja kun käy vieraita, on kiva että astioita riittää. Kirjojen uusi aikakausi voi tulla koska tahansa.

Eteisen tavaralaatikoiden läpikäyntiä. Meillä on ihan hirveästi turhia laukkuja ja ylimääräisiä heijastinliivejä!

Käydessäni läpi tavaroitamme huomasin ilokseni, ettei meillä nyt niin kauheasti ole sellaista ylimääräistä tavaraa, josta olisin valmis luopumaan ja joka olisi varsinainen alkujuuri sotkulle. Usein ne harvoin tarvittavat asiat kun pysyvät visusti omilla paikoillaan. Käyttötavarat menevät paljon herkemmin sotkuun, kun ne jätetään minne sattuu tai ne eivät mahdukaan paikoilleen kun joku muu tavara on ensin laitettu hieman väärään paikkaan. Tavarat harvoin ovat niin säännöllisen mallisia, että ne menisivät kovin säntillisesti juuri tiettyyn paikkaan. Tämä on ainakin tällaiselle laiskalle tavaroiden paikalleen asettelijalle yksi suurin syy sotkun syntymiseen. 

Yksi syy siihen, ettei tavaraa ole kovin paljon liikaa on se, että kotimme on kuitenkin melko kompakti. On pitänyt oikeasti opetella miettimään, mitä sitä kotiinsa ottaa. Toinen syy on pihiys ja kolmas ekologinen ahdistus ja huono-omatunto, joka ohjaa ostamaan vähemmän tavaraa. Myös käytetyn tavaran kohdalla olen oppinut kieltäytymään paremmin kuin ennen. Koska tavarasta luopuminen on raastavaa ja olen siinä huono, on "ennakkoon luopuminen" ollut minulle helpompi tie. Minimalismiin en kuitenkaan pyri ja joskus voin ostaa jotain vähän turhempaakin, jos tiedän siitä olevan paljon iloa. 


Vaatesäilöön meneviä vaatteita. Pistän aina väärän sesongin vaatteet säilöön, jolloin säästyy säilytystilaa. Clasun vakuumipussit olivat surkeita. Seuraavaksi kokeiluun Tokmannin vastaavat.

Totesin nopeasti, että suurin ongelma tavarapaljoudessa on vaatteiden määrä. Vaatteita on vaikka muille jakaa. Aivan valtavasti liikaa. Olen jo pidemmän aikaa pyrkinyt eettisempään ja kestävämpään garderoobiin (siitä kirjoitin muun muassa täällä) ja vähitellen olen päässyt lähemmäs. Nyt käydessäni läpi myytäväksi ja matonkuteiksi meneviä vaatteita, tein päätöksen että rajoitan vaateostelua vielä enemmän. Enää en aio ostella halpavaateketjuista, vaan satsaan ihan oikeasti (käytettyyn) laatuun ja kotimaisuuteen. Kävin läpi myös miehen vaatteita, joita oli vähintään yhtä paljon kuin minulla. Niistä iso osa oli jo huonokuntoisia ja menivät suoraan matonkudekasaan, mutta paljon oli muutakin ylimääräistä. Matonkuteiden leikkaus on muuten terapeuttista: huonokuntoinen vaate pääsee hyötykäyttöön eikä mene roskavuoreen tai edes poltettavaksi! Ihanaa! 


Osa matonkudekasasta. Joskus näistä tulee ihanan värikäs räsymatto!
Päätin myös oikeasti luopua isosta osasta turhia tavaroita. Varasin kirppispaikan, sillä se tuntui vaivattomimmalta tavalta päästä eroon isosta määrästä tavaroita. En muista koska viimeksi olisin vienyt tavaroita itsepalvelukirppikselle. Turussa on ollut vähän huonosti kirppiksiä tässä meidän hoodeilla, mutta nyt on onneksi Maariankadulla suhteellisen uusi Puutorin kirppis, jonne vein tavaroita. Kaikki toimi myyjän näkökulmasta erinomaisesti. Tuotteet sai hinnoitella netissä ja sitten seurata haukkana myyntiä. Se oli niin koukuttavaa! Tosin välillä masentavaakin, sillä alun jälkeen tavaraa lähti todella hitaasti. Sain kuitenkin kokonaisuudessaan noin puolet tavarasta myytyä, etenkin kaikkea muuta kuin vaatteita. Ihan ihme tavaroita ihmiset ostivat ja monet minusta hienoimmista vaatteista jäi myymättä! Rahaa sain ihan kivasti, mutta koska hinnat olivat tooodella alhaiset, jäi käteen vuokran jälkeen viitisen kymppiä. Sen jälkeen pistin loput sesongin tuotteet vielä facebook-kirppiksille ja nyt jäljellä on enää muutamia syys- ja talvivaatteita. Kesäisemmät jätin odottamaan mahdollista seuraavaa kirppisjaksoa keväämmällä. Toivon, että tavarani pääsivät käyttöön, eivätkä vain toisten kaappien täytteeksi. Myymättömät miesten vaatteet laitoin eteenpäin pelastusarmeijalle.

Kirppiskasseja ja hintalapunkiinnityslaite. Ihanaa, kun lappuja ei tarvinnut itse väkertää, kuten edellisellä kirppiskierroksellani. 
Ai niin, onhan meillä sitten vielä cd- ja dvd-arsenaalit ja pari pelikonsolia, jotka eivät ole juuri nyt käytössä. Niiden kohtaloa murehdin joskus myöhemmin, ehkä aikanaan seuraavassa muutossa. Jonkin verran tavaraa on viety kahteen varastoomme, joten kodin turhan tavaran määrä on siinä mielessä hieman valheellinen. Mutta ehkä niille vielä löytyy käyttöä. Vielä pitäisi käydä myös läpi huonokuntoiset urheiluvaatteet, piuhakasat ja rikkimenneet sähkölaitteet. Savottaa siis vielä riittää. 

Ne piuhat, ne piuhat...

Mutta loppuuko sotku siihen, että saadaan ylimääräiset tavarat pois nurkista? Tuskinpa, sillä ensin pitäisi opetella laittamaan ne käytetyt tavarat paikoilleen. 

Onko sinulla liikaa tavaraa? Entä miten pidät tavarakasat aisoissa?


keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Sirkusvillatakki

Nyt ei puutu väriä! Useimmat neuletakin kaupoissa tuntuvat olevan harmaita tai tummansinisiä. 

Minä olen tehnyt ihan uuden aluevaltauksen Tintinin haalarin myötä ja olen nyt kesän ja syksyn aikana neulonut jo toisen työn, joka ei ole sukat, lapaset, pipo tai kaulahuivi. Kaupoissa ei ole oikein kivan värisiä villatakkeja Bonskun kokoisille, joten oli pakko tarttua puikkoihin ja opetella itse. Onneksi löysin helponkuuloisen ohjeen Mehukekkerit-blogista ja tein Trio-neuletakin ohjeella Bonskulle villatakin. 

Raglanhihat ovat mielestäni kauniit. Vain kerran piti purkaa ja aloittaa alusta, kun en heti hoksannut tekniikkaa.

Tällä kertaa halusin minimoida pääteltävien lankojen määrän (haalarin jäljiltä...), joten valitsin värikkään langan. Olin ihastellut joskus kantoliinan kuteita valitessani Louhittaren luolan lankoihin ja nappasin ihanasta Ilo-lankaputiikista  pari kerää Väinämöistä Sirkus-värissä. Värit olivat kerällä vastustamattoman herkulliset ja vaikka neulepintana värit näyttävätkin vähän erilaisilta kuin kerällä, olen silti tyytyväinen valintaani. Lanka oli paljon ohuempaa kuin mitä alkuperäisessä ohjeessa käytettiin ja arvioin, että takista tulisi sopiva, jos teen kaksi kokoa ohjetta isomman. Mallitilkut, kuka niitä kaipaa? Riskillä vaan! Riskin uskalsin ottaa osittain myös siksi, että tuli villatakista sitten liian iso tai pieni, niin käyttäjä löytyisi joko Tintistä ja Bonskusta aikanaan. Onneksi osuin oikeaan ja tuli juuri sopiva. Varmaan netistä löytyisi jokin muunnin langan pakuuden arvioimiseksi, ehkä pitää etsiä. Tein takin koossa 110/116 ja Väinämöistä meni hieman yli yksi kerä. Pienempään kokoon riittäisi siis hyvin yksi kerä. Taskut jätin laiskuuttani neulomatta, eivätkä ne kirjavaan takkiin yhtä hauskasti olisi sopineetkaan kuin alkuperäiseen takkiin.

Värit asettuvat hauskasti. Sukkalankana raita on ilmeisesti tuollaista kapeaa kuin hihoissa. 

Takki onnistui yli odotusten ja ohje oli tosiaan helppo, kun vaan pääsi sisälle raglanlisäysten logiikkaan. Pidän takin ainaoikein reunuksista ja siitä, ettei missään ole saumoja. Värit asettuivat hauskan kirjavasti: välillä langasta tuli ihan ohutta raitaa ja välillä jonnekin osui laajempia värialueita. Täydellisen sopivat napit löytyivät Käsityökeskus Tuumasta. Mietin pitkään, millaiset napit siihen sopisivat. Valkoiset tai mustat tuntuivat tylsiltä, eriväriset ehkä liiankin kirjavilta. Bonsku ehdotteli mustia blingbling jättinappeja, jotka sain hänet onneksi hylkäämään perustelemalla, etteivät ne mahdu napinlävistä. Päädyimme yksissätuumin valkopohjaisiin nappeihin, joissa on palloja juuri oikeasta sävymaailmasta. Minusta ne kokoavat takin värit kivasti yhteen, eivätkä tee liian räikeää yleisilmettä. 

Täydellisissä napeissa ei ole ihan samoja värejä, mutta sopivan lähelle kuitenkin. 

Suuri jännityksen aihe koon lisäksi oli se, mitä Bonsku itse takista pitäisi. Mumi's designin (eli äitini tekemistä) vaatteista hän on pitänyt mukisematta lähes kaikkia, mutta yksi ihana raidallinen tuulitakki oli hänestä pellen takki. Olen yrittänyt olla mainitsematta, että villatakki on sirkusvillatakki, jotta ei tulisi pelletakki mieleen. Työn ollessa kesken Bonsku ihaili tulevaa villatakkiaan, mutta ensimmäistä sovitusta sain suostutella. Onneksi sen jälkeen hän on käyttänyt takkia ihan mielellään. Ja hyvä niin, sillä hitaana neulojana niin paljon aikaa takkiin käytin, eivätkä langatkaan olleet ilmaiset. 

Hyvin leikkii ja maastoutuu tällä villatakilla. 

Kun sain takin valmiiksi, päätin että pitää tehdä samalla ohjeella takki myös Tintille. Minulla on varastossa söpöä makean vaaleansinistä lankaa, josta piti aikanaan tulla Bonskulle neulehaalarit. Mutta ensin pitää pidentää Tintin karkkihaalarit, sillä eivätpä ne olleetkaan niin reilua kokoa kuin luulin... tai oikeastaan Tintti on aika paljon reilumpaa kokoa kuin luulin, eikä kuumana kesänä neulehaalaria tarvittu. Mutta ehkä jouluksi saan Tintillekin oman villatakin. Mitäs sitten taas tasapuolisuuden nimissä Bonskulle...

torstai 13. syyskuuta 2018

Omenaa kolmella tapaa

Hienoissa ravintoloissa on aina välillä annoksia, joissa on samoja raaka-aineita valmistettuna useammalla eri tavalla. Meilläkin on leikitty hienoa ravintolaa viime viikkoina useaan otteeseen, sillä olemme puputtaneet omppuja vähintään kolmella eri tavalla, usein jopa samalla kertaa. Saimme mummulasta ison satsin suosikkiomppuani valkeakuulasta, jotka piti käyttää mahdollisimman hyvin ennen kuin ne menevät pilalle. 

Omppuvertailua: kumpi vie voiton, valkeakuulas vai kaneli? Kuva: mummu. 

Omenaa ensimmäisellä tavalla oli meille ihan uusi herkku, omenapannukakku, jonka idean bongasin ruokaidolini Satu Koiviston instagramista. Tarkempi resepti löytyi hänen puolisonsa Isyyspakkaus-blogista, mutta minä viilasin reseptistä vielä vehnättömän/gluteenittoman. Nyt onnistuinkin löytämään mainion yhdistelmän jauhoja juuri uunipannariin. Omppupannarista tuli mukavan mehevää. Makeus tulee omenista ja parhaimmillaan kostea pannukakku on seuraavana päivänä hiukan tiivistyttyään. Sopiva jauhoyhdistelmä löytyi yhdistämällä kaura-, peruna- ja mantelijauhoja. 

Suoraan puusta, omput parhaimmillaan. 

Omenapannari

  • 1 l täysmaitoa
  • 2 dl kaurajauhoja
  • 1 dl perunajauhoja
  • 1 dl mantelijauhoja
  • 1/2 l raastettua omenaa (vajaa kilo omppuja)
  • 4 munaa
  • 1/2 tl vaniljajauhetta
  • ripaus suolaa
  • 50 g voita


1. Sekoita kuivat aineet ja munat maitoon. Anna jauhojen turvota puolisen tuntia. Lämmitä uuni 200 asteeseen.

2. Raasta omenat haluamallasi tavalla. Minä raastoin kuoret mukaan ja raastoin niin lähelle kotaa kuin uskalsin. 

3. Sulata voi ja sekoita se taikinaan.

4. Kaada taikina leivinpaperin päälle syvälle uunipellille ja paista 200 asteessa noin 40 minuuttia. 

Vaniljakermavaahto sopii hyvin pannarin kaveriksi. 
Omena toisella tapaa oli jo perinteikäs uuniomenasose (aiemmin hillo, mutta nyt jätin sokerin pois). Viime vuodesta meinasi jäädä kammo, sillä poltin käteni pahasti tehdessäni sitä, mutta päätin voittaa pelkoni ja tein jälleen ison satsin niistä valkeakuulaista. Niistä tulikin hyvää, tummaa sosetta ja jaksoin haudutella omppuja uunissa riittävän pitkään. Maustoin suurimman osan omenasoseesta vain aidolla vaniljalla, sillä se on suosikkimakuni omenaan yhdistettynä. Minä pidän siitä vielä enemmän kuin perinteisestä kanelista. Tein myös villin kokeilun ja lisäsin yhteen pienempään satsiin mukaan raakalakritsijauhetta ja ai että siitä tuli hyvää! Oikein harmittaa, että sitä on vain yksi purkillinen. Lakritsa sopi hyvin omenan kirpeyteen ja syvensi soseen makua entisestään. Ensi kerralla uskallan laittaa rohkeamminkin. Laku ei kuitenkaan maistunut läpi liikaa.

Hilloa voi syödä myös suoraan purkista.

Uuniomenasose

  • Paljon omenoita
  • Aitoa vaniljaa
  • Raakalakritsijauhetta


1. Lohko omenat esimerkiksi omenanlohkojalla ja lado isoihin uunivuokiin. Ripottele mausteet mukaan. En osaa sanoa tarkkoja määriä, mutta laitoin kulholliseen omenoita noin 1 tl vaniljaa ja samanverran laukua. 

2. Anna omppujen hautua uunissa 150 asteessa noin 1,5 tuntia. Sekoittele välillä, jotta päällimmäisten omppujen pinta ei pala. 

3. Steriloi lasipurkit ja kannet esimerkiksi Marttojen ohjeeilla. Olen purkittanut soseen silti lasipurkkeihin, vaikka pakastankin sen. 

4. Soseuta omenat sauvasekoittimella ja purkita. Anna purkkien jäähtyä ja siirrä pakkaseen tai nauti heti. 



Omena kolmannella tapaa on ihan vain omena. Bonsku kantoi kortensa kekoon nappaamalla varmaan viisi omppua päivässä (syöden neljäsosan ja jättämällä jonnekin löydettäväksi), mutta hän kunnostautui myös muiden omppuherkkunen nautiskelijana. Myös minä vedin valkeakuulaita antaumuksella, sillä ne eivät säily täydellisinä kovin pitkään. Valkeakuulas on ehdottomasti suosikkiomppuni. Täydellinen valkeakuulas on vielä hieman kirpeä, mutta kuitenkin jo hieman pehmeä. Liian raa'assa valkeakuulaassa maku peittyy liikaa kirpeyteen, mutta omenan pehmetessä myös maku hälvenee liiaksi. Varsinaisia omenalajien avokadoja siis. Mutta parhaimmillaan: Ah, mikä makuelämys jo ihan pelkkä omena!

Molempi parempi!
Omena

1. Valitse haluamasi omenalajike.

2. Ota omena käteesi ja tarvittaessa huuhtele. 

3. Puraise ja nauti.

(4. Jos olet taapero tai leikki-ikäinen, voit nauttia omenan myös osittain ja jättää sitten lojumaan vanhempien löydettäväksi). 


Säilötkö sinä syksyn makuja talteen?

perjantai 7. syyskuuta 2018

500.

Jos tehtäisiin tilasto blogin väreistä, olisin vahvoilla määrällisesti! Vallu, tuo ruudullinen kantoliina sopii kotiimme täydellisesti. Kuvat eivät kyllä mitenkään liity postaukseen. 

Aioin alkaa kirjoittaa postausta jostain ihan muusta asiasta, mutta yhtäkkiä huomasin, että kyseinen postaus olisi 500. julkaisemani postaus! Eihän sitä voinut kirjoittaa niin arkisesta asiasta kuin tavaran- ja vaatteidenraivausprojekti, joten päätin omistaa tämän ihan vain blogin historian ja tilastojen ihastelulle. Kuvituksena laitan lempparikantoliinasta ottamiani kuvia, sillä graafit olisivat vähän turhan tylsiä. 


Vallu on saanut nimensä Where's Waldo/ Missä Vallu? -kirjoista. 

Blogipostausten määrä on ollut hieman laskusuhdanteinen alkuun verrattuna, sillä olin silloin vielä, jos en villi, niin ainakin vapaa opiskelija. Vuosina 2012 ja 2013 kirjoitin yli 80 postausta eli keskimäärin 1,6 postausta viikoittain. Huippuvuosi oli 2013, jolloin kirjoitin gradua. Yhteensattumaako? Vuonna 2014 en ollut enää käytännössä opiskelija (paitsi nimellisesti loppuharjoittelun ajan) ja silloin postaustahti oli keskimäärin 1,5 postausta viikossa. Vuonna 2015 olin puolet vuodesta töissä ja puolet Bonskun kanssa kotona. Vauva-aika ei merkittävästi muuttanut postaustahtia, mutta vauhdikkaan taaperon kanssa kotona ollessa postaustahti tippui vuonna 2016 pohjalukemiin, jolloin postasin noin 1,2 postausta viikossa. Töihin palattuani 2017 tulos oli hieman parempi eli pyöristettynä 1,3 postausta viikossa. Tänä vuonna olen pääsemässä samoihin lukemiin, jos jatkan samaa rataa. Keskimäärin koko historian aikana postauksia on kertynyt 1,4 viikottain. 


Kumpi oli ensin, ruudut vai Vallu?

Mielenkiintoista miettiä, mitkä asiat ovat vaikuttaneet postaustahtiini. Mitenkään älyttömän tuottelias en ole näemmä koskaan ollut ja aika tasaiseen tahtiin olen postannut tänne. En ole väkisin yrittänyt vääntää postauksia, mutta välillä on pitänyt nähdä vaivaa, että jaksan ottaa kuvat ja istua koneen ääreen puhelimen näpläämisen sijaan. Asiaa ja ideoita on kuitenkin riittänyt. On melko selvää, että opiskelijaelämän vapauden päättyminen on vaikuttanut postaustahtiin, mutta näköjään lapsen kanssa kotona oleminen ei taas ole nostanut postaustahtia. Jos Bonsku olisi nukkunut paremmin päiväunia, tilanne olisi varmasti ollut toinen. Sillon taas ehkä töihinpaluu olisi romahduttanut postausmäärän selvemmin. 

Vallu-fanituotteita riittää. 

Tutkimuksissa pitää aina tarkkaan eritellä asiat, jotka vain korreloivat tutkittavan kohteen kanssa ja asiat, joilla on suora syy-seuraus-suhde. Jos korrelaatioita etsitään, niin postaustahdin kanssa korreloivat ainakin kodin siisteystaso, kirppisten tarjonta, käsityöinspiraation määrä ja Maku-lehden reseptien houkutteelvuus. Nämä eivät kuitenkaan suoraan aina vaikuta postaustahtiin, sillä kaikki on loppujen lopuksi kiinni ajasta, joka minulla on käytettävissä. 

Lisää...

Teen pienen katsauksen myös aiheisiin, joista olen kirjoittanut. Asiasanalistaukseni on melko sekalainen, eikä mitenkään täysin looginen. Suosituimmat viisi asiasanaa ovat olleet arki (134 postausta), herkut (101), himahimppu (97), koti (87) ja kauniit asiat (84). Seuraavana kirivät samalla tuloksella reseptit ja juhlat (molempia 81). Huomioitavaa on, että herkut voivat olla muutakin kuin reseptejä ja himahimppu liittyä muihin asioihin kuin suoraan meidän kotiin (himahimppu tarkoittaa siis hyvin kodissa viihtyvää ihmistä, jos mietit). Asiasanoista näkee, että blogini on selvästi liukunut alkuperäisestä sisustusblogi-ideasta selvästi arjen kuvauksen puolelle. Sen sijana olin yllättynyt, miten korkealla sijalla juhlat olivat, vaikka niistä paljon pidänkin. Olen varmaankin raportoinut juhlina hieman pienempiäkin tapahtumia. Tai ehkä vain löydän arjesta juhlan? 

... ja lisää!

Kävijätilastoilla blogini ei kannata kehuskella, mutta ei sillä niin väliäkään. Pääasiassa omaksi ilokseni ja harrastuksekseni näitä kirjoittelen. Näkyvyyttäkään en pyri keräilemään mitenkään aktiivisesti. Alkuaikoina kävin aina katsomassa kävijätilastoja, mutta en viitsi. Hauskinta on, kun joku yllättäen kertoo käyneensä aina välillä lukemassa meidän kuulumisia blogista, sillä enhän minä yhtään tiedä keitä kaikkia täällä käy. Hauskaa on myös bloggaamisen vastavuoroisuus, vaikka tässä kesän aikana olenkin ollut kovin laiska jättämään kommentteja. Yritän skarpata nyt syksyn tullen, sillä se on koko bloggaamisen suola. 

Ja vielä yksi. Plus yksi ruudullinen kansio, jonka unohdin. 

Jatkossa postauksia on luvassa ainakin siitä tavaranraivauksesta, pian valmistuvista käsityöprojekteista ja lapsiperhe-elämästä. Tavoitteena ainakin se 1,3 postausta viikossa!

Onko aihetoiveita?