perjantai 14. heinäkuuta 2017

Periaatteet puukopassa

Totesin tässä eräänä päivänä, että jostain vanhemmuuden periaatteesta olen saanut toistaiseksi pidettyä melko hyvin kiinni. Joskus möläytin ilmoille, että aion hankkia lapselleni vain kauniita leluja, kuten puisia leivoksia ja hedelmiä. Kun katson ympärilleni, niin Bonskun lelut ovat oikeastaan aika kivan näköisiä ja tyylikkäitä: hauskoja leikkiruokia, klassikoita kuten Brio junarata, Duploja, kirkkaita pikkuautoja... Kauhukuva nurkkiin hiipivästä muoviroinasta ei ole toteutunut (vielä)!

Kaunis näky - mutta kyllä silti nämä mielellään korjaa pois iltaisin.

MUTTA. Eivät ne monenkirjavat Duplot, autot ja puupalikat ole yhtään kivan näköisiä, kun ne on ripoteltu tasaisesti ympäri huonetta tai kasattu epämääräisiin röykkiöihin nurkkiin. Kauniillekin leluille täytyy olla toimivat säilytysratkaisut, jonne ne voi helposti koota pois näkyvistä. Koska vaikka sisustuslehdissä muutama värikäs Duplo kauniisti aseteltuna maton nurkalle näyttääkin hauskalta, ei niitä viitsi katsoa silloin, kun lapsi on jo nukkumassa. Minä kaipaan sitä, että ainakin suurimpana osana illoista lelut on kerätty pois lainehtimasta olohuoneen lattialta.

Rumpulaatikoista on moneksi. Sisällä on myös pehmusteet, mikä helpottaa lelujen keräämistä iltaisin sopivan hiljaisesti. 

Laatikot sointuvat hienosti huonekaluihin. Silti mietin kansien maalaamista jollain ihanalla pastellisävyllä. 

Bonskun synttärien jälkeen etenkin legojen ja junaradanosien määrä moninkertaistui, eikä Bonskun entinen työpiste ollut enää riittävä vetämään sitä määrää sisuksiinsa. Aloin miettiä sopivia ratkaisuja, mutta ennen kuin ehdin edes Googleen, muistin että meillä on kellarissa tyhjänpanttina kauniit puiset rumpulaatikot. Ne on tehty käsityönä joitain vuosia sitten, mutta lopulta eivät ole päässeet kunnolla käyttöön, kun olivat niin painavia.

Jos nämä eivät riitä, pitää kaivaa esiin bassorumpulaatikko. Sinne mahtuu vaikka koko poika. 

Kolme laatikkoa imaisi sisäänsä kaikki legot ja junaradanpalaset ja vielä isoimpia leluautoja päälle. Minusta laatikot ovat todella kauniit, vaikka pinta onkin hieman kulunut. Ehkä voisin maalata kuluneimmat kannet jollain karkkisvärillä. On hauskaa saada nämä uuteen käyttöön!

Pötsi vartioi lelulootia. 

Ja sitten kun joudun myymään periaatteeni kauniista leluista, ei periaatteita tarvitse heittää romukoppaan vaan voin asetella ne kauniisti puukoppaan lelujen joukkoon! Miten näppärää!

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Karkkiarki 13/52: Yks, kaks, kol, nel, kol, kaks...

Arkipostauksista päätelleen meillä eletään kovin vähän arkea. En ota asiasta stressiä, mutta hiukan huvittaa, että nyt mennään vasta 13. arkipostauksessa. Karkkiarkikuvat jatkunevat siis pitkälle ensivuoteen. 


Tällä kertaa kuvat ovatkin todellista silmäkarkkia. Olen vihdoin päässyt kutomaan! Kaikkien työläiden kankaanrakennusvaiheiden jälkeen on aina yhtä upeaa päästä kunnolla vauhtiin itse kutomisessa. Yksi katkennut loimilanka on tosin jo pitänyt korjata, joten vähän haasteitakin on tullut vastaan. 


Loimen värit asettuvat kauniisti kudonnassa. Valkoinen kude pehmentää räikeimmät kontrastit kauniiin liukuviksi. Pitkään mietin, pitäisikö kudekin värjätä, mutta näin loimen värit tulevat varmasti puhtaimmin esiin, vaikka hieman sammuvatkin. Kude on 100% banaanikuitua. Aivan ihanan kiiltävää ja hauskan röpelöistä! 



Koko ajan kudonnan edetessä tulee vastaan uusia värejä ja väriyhdistelmiä. En malta odottaa, miltä nuo kauniit turkoosin sävyt näyttävät! Työ etenee hitaasti, arjen ehdoilla, mutta on nautinto päästä kutomaan tätä vaikka vain viisi senttiä kerrallaan. Riittää ainakin iloa moneen arkipäivään!


perjantai 30. kesäkuuta 2017

Mitäs me hybridipyöräilijät: Amsterdamista Antwerpeniin

Kaikki reissun pyöräilykuvat kerättynä kollaasiin. 

Tämä viikko on mennyt lomareissusta toipumiseen, sillä palasimme sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ensimmäiseltä koko perheen yhteiseltä pyöräreissulta. Poljimme osittain samoissa maisemissa kuin kolme vuotta sitten. Totesimme reissulla olevamme varsinaisia hybridipyöräilijöitä: sporttiset vaatteet, mutta vuokratut kaupunkipyörät. Minulla pyöräilyhousut "satulapehmusteella", mutta virtaviivaisen kypärän sijaan pottakypärä ja 50-lukuhenkiset aurinkolasit. Miehellä suunnistuspaita. Mutta hyvin meni tälläkin varustuksella reissu halki Alankomaiden aina Belgian puolelle asti. Moni meidän reissuamme hieman kauhisteli - lähteä nyt taaperon kanssa polkemaan pitkää matkaa - mutta kaikki sujui lopulta hyvin. Tässä suhteellisen tiivis esitys reissusta. 


"Peläkällyyn" mahtui lapsen lisäksi myös tavaraa. Ehkä olisin jälkiviisaana vuokrannut toiseen pyörään myös istuimen kaupunkipyöräilyä varten. 

Kipinä reissuun syntyi oikeastaan siitä, että miehen serkun perhe asuu tällä hetkellä Utrechtissa ja menimme heitä sinne tervehtimään. Tapanamme on ollut viettää juhannusta heidän kanssaan ja koska he eivät päässeet juhannuksena suomeen, päätimme lähteä viettämään heidän kanssaan "esijuhannusta." Lensimme siis ensin Amsterdamiin, josta vuokrasimme pyörät ja suuntasimme kohti Utrechtia. Bonbon oli jo pitkään odottanut "peläkällyyn" pääsemistä ja onneksi hän myös viihtyi siinä. Alkuviikosta oli välillä vähän kuuma, muuten matkat sujuivat laulellen ja ihmetellen maisemia ja maatilaneläimiä. Bonsku on aivan loistava turisti ja joustava matkantekijä!

Utrechtilaista katumaisemaa. Alkusoittoa reissun eläinkavalkadille.
Leikkipuiston yhteydessä oli myös kotieläinpiha. 

Utrechtissa pääsimme kurkistamaan hieman hollantilaiseen elämänmenoon. Kolmikerroksisessa talossa oli kapeat portaat kerrosten välillä ja niitä sai rampata alituiseen. Mutta asunto oli kyllä hieno! Tarkkailin elämää läheisessä leikkipuistossa ja kaduilla. Lasten kasvatus oli silmiinpistävän rentoa - hyvässä ja pahassa. Lapsiin suhtauduttiin kunnioittavasti ja innokkaasti, Bonsku sai monta ihailijaa reissulla. Toisaalta näkyi äitejä ja isiä, jotka pyöräilivät pienet vauvat trikooliinoissa, isompi seisomassa tarakalla, eikä kellään kypärää. Eikö niitä onnettomuuksia oikeasti satu? Puistossa joku juotti puolivuotiaalle mehua, eikä kotiin unohtuneen hellehatun tilalle meinannut löytyä uutta lastenvaateliikkeistä. Silti oli ihana katsella, miten ystävällisesti lapsiin suhtauduttiin. 


Goudassa oli kaunis puisto. Onneksi välillä löytyi pienelle tyypille turvallisia jaloittelupaikkoja. 

Utrechtista lähdimme parin yön jälkeen kohti Goudaa, jossa lounastimme. Keskustassa oli mukava tunnelma ja juuri jonkinlaiset kirppis-markkinat. Leikimme hetken kauniissa puistossa ja jatkoimme matkaa Dortdrechtiin, josta ajattelimme saavamme majapaikan helposti, sillä sesonki ei vielä alkanut, eikä se ole kaiketi mikään turistirysä. Emme olleet uskaltaneet varata majoitusta etukäteen, sillä ajattelimme, ettei tarvitsisi stressata silloin määränpäästä. Lisäksi edellisellä reissulla majapaikat olivat järjestyneet kuin itsestään. Vaan kuinkas kävikään: kaikki hotellit tuntuivat olevan aivan täynnä! Minä näin jo sieluni silmin, kuinka nääntyneinä poljemme läpi yön, kun Bonsku nukkuu pyöräkärryssä. Väsyneenä ja nälkäisinä ja pienen paniikin noustessa pääsimme eräässä hotellissa nettiin. Lopulta keksimme hätäratkaisun ja varasimme huoneen lähimmästä suuresta kaupungista Rotterdamista - samasta hotellista kuin kolme vuotta sitten! Jätimme pyörät juna-asemalla olevaan vartioituun pyöräsäilöön ja matkasimme junalla Rotterdamiin. Kyllä olo oli helpottunut, kun pääsimme hotellihuoneeseen!

Tunnelmia Rotterdamista asemalle saavuttaessa. Suurkaupungin ilta oli väsyneenäkin vaikuttava.

Jes, sadetakkeja ei pakattu turhaan mukaan! Paitsi Bonskulle, jolla oli mukana lisäksi villapuku, välikausihaalari ja tuulipuku... 
Tämän jälkeen olimme viisaampia ja varasimme majapaikat edellisenä päivänä. Määränpäähän olisi vain ehdittävä. Ja hyvin sentään ehdittiinkin, vaikka sää olosuhteet eivät olleetkaan täysin suotuisat. Ensin oli kova helle ja kova tuuli, sitten kova tuuli ja sade, kova tuuli ja raekuuro ja kova tuuli ja ukkonen. Sen jälkeen tiesi polkeneensa! Onneksi Bergen op Zoomissa meitä odotti mukana bed&breakfastmajoitus. Tällä kertaa vaan meinasi käydä köpelösti ruoan suhteen! Söimme alkupaloiksi Bonskun synttärijätskit, emmekä tajunneet, että sillä aikaa kaikki kaupat ja ravintolat menivät jo kiinni. Suomessa kaikki on niin pitkään auki, että tähän hollantilaiseen aikatauluun ei meinannut millään tottua. Onneksi eräs pieni kiinalainen ravintola oli auki ja kielimuurista huolimatta saimme oikein maittavat annokset. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun kuulin jonkun oikeasti sanovan "flied lice" tarkoittaessaan paistettua riisiä!

B&B:n pihalla oli kana. 

Paremman puutteessa tyhjä mehutölkki käy pallosta. Kun Bonsku istui pitkät pätkät kärryssä, oli erityisen ihana päästä kirmaamaan puistoissa. 
Seuraavana päivänä koittikin viimeinen pyöräilypätkä ja poljimme Belgian puolelle Antwerpeniin, sillä pitihän reissulla nyt uusi maa saada plakkariin. Emme polkeneet tällä kertaa kaikkein maisemallisempia reittejä, vaan valitsimme hieman lyhyemmän reitin, joka kulki valtavan satama-alueen läpi. Kävikin ilmi, että se onkin Euroopan toiseksi suurin. Hieman oli ahdistavaa, kun rekat suhisivat ohi, mutta oikeastaan aika hienoakin. 

Antwerpenin kävelykaduilla ei onneksi ollut katutöitä. 

Tapiirit olivat yksiä suosikkejamme eläintarhassa. Niin hauskan näköisiä!

Antwerpen oli ehkä hienoinen pettymys, mahdollisesti runsaiden katutöiden vuoksi, mutta kyllä sielläkin hienoja juttuja nähtiin. Eläintarha oli elämys koko perheelle, mutta varsinkin Bonskulle. Viimeisenä iltana suuntasimme junalla Gentiin, jossa oli kaunis ja yhtenäinen vanhakaupunki. Bonskusta linnat olivat hienoja ja jostain syystä hän ajatteli Maisa-hiiren asustavan siellä. 

Gent oli kaunis. Onneksi jaksoimme lähteä, vaikka laiskottikin. 

Antwerpenista lähdimme sunnuntaina takaisin Amsterdamiin, tällä kertaa kuitenkin junalla. Päivä oli täynnä jännitystä, sillä ensin meitä ei huolittu pyörinemme ensimmäiseen junaan ja pelkäsimme jo, ettemme mahdu mihinkään junaan (vaikka liputkin oli jo pyörille ostettu). Junaan kuitenkin päästyi ja tuntui vähän hassulta, että pääsimme parissa tunnissa takaisin Amsterdamiin, kun ensin olimme pyöräilleet Antwerpeniin monta päivää. Mutta sehän se pyöräreissun idea onkin. Amsterdamissa palautimme pyörät ja pääsinpä vielä maailman ihanimpaan vintage-liikeeseen, Laura Dolsiin ja löysin sieltä kolmekymppismekon itselleni! Tämä kruunasi koko reissun ja pyyhki pois kaikki hikisten vastatuulikilometrien harmit. 

Ah, Laura Dolls! Tylliunelmaa en tälläkään kertaa saanut, mutta aivan ihanan mekon kyllä. Arvaatko minkä?

Tuliko hiki jo tätä lukiessa?


P.S. Vastaan kyllä edellisiin kommentteihin piakkoin! Pahoittelun viivästmisestä!

torstai 22. kesäkuuta 2017

Päivän uutisankka: Bonbon 2-vuotta!

Kuulin tänään aivan naurettavan väitteen: Bonbon on muka 2-vuotias! Eeeei, ehei. Hän on korkeintaan kahden tunnin ikäinen. Mitä nyt ikäisekseen osaa vähän paremmin liikkua ja puhua kuin keskimäärin vastasyntyneet. Ei kyllä tässä kahta vuotta ole voinut mennä, ihan pieni vauva hän on vielä. Ihan juuri vasta kotiuduttiin, turvakaukaloonkin mahtuu ja koon 56 vaatteet ovat isoja. Näin on.

Kuvat ovat jälleen mummun ottamia ja myös osa teksteistä Bonskun ja mummun käsikirjoittmia. "Bonsku kävelee metshäshä. Jykkä mäki!"
Voi voi, vaan kyllä se nyt taitaa olla niin, että meidän pikkumies on tänään tasan kaksi vuotta. Ja kyllä hänellä on ihan kaksivuotiaan elkeet. Pientä uhmaa on ilmassa ja isä on saanut "nauttia" kotona monista tahtokohtauksista ja päiväunien poisjäämisistä. Ja samalla hän on valloittavampi kuin koskaan, juttelee ja höpisee pitkiä juttuja, kommentoi mennyttä ja tulevaa, kertoo itselleen tärkeistä asioista. Juoksee, potkii palloa, hyppää tasajalkaa ja haaveilee omasta mönkijästä, traktorista ja moottoripyörästä. Tyytyy kuitenkin myös pyöräperäkärryyn ja -istuimeen. Meidän iso-pieni Bonsku!

Vesi on kiva elementti. Suihkulähteessä voisi lotrata loputtomiin.
Katselimme miehen kanssa yhtenä iltana lähes parin vuoden takaisia videoita pienestä pötkylävauvasta, joka sätkii vähän joka suuntaan, ilmeilee ja kiljahtelee. Se ihan sama heppu, mutta on hän kyllä muuttunut. Ääni on muuttunut vauvan kimeästä äänestä pyöreäksi pikkipojan ääneksi ja vartalo sutjakoitunut pötkylästä kävelijäksi. Pää ei ole enää kalju, vaikka hieman harvassa punertavaa tukkaa vielä kasvaakin. Ilmeisesti hiustenvärjäys vaikuttaa geeneihin, sillä sekä minä että isänsä olemme värjänneet hiukset punaiseksi lukioiässä ja sieltä ilmeisesti Bonsku on perinyt suloisen porkkanapäisyytensä.

"Bonsku ishtuu täällä. Kukkuluuluu!"

Bonskusta on paljon seuraa ja hän juttelee edelleen paljon. Suurimmaksi osaksi ihan järkeviä, 2-3 sanan lauseita, mutta välillä hän pitää pitkiä monologeja, joiden aikana kälättää sellaista tajunnanvirtaa, ettei perässä meinaa pysyä. Joukossa on omaa höpinää ja oikeita sanoja vapaan assiosiaation keinoin. "Bonsku puistoo leikkimää", "Äijä tänne leikkimää", "Mies kantaa vauvaa" ja "Minä kiipee kookkeelle" ovat esimerkkejä tyypillisistä lauseista. Sanasto on kasvanut valtavasti, alkuvuodesta sanoja oli viitisenkymmentä, nyt jo monta sataa. On se ihmeellistä! Bonskulla on myös omia hauskoja versiota sanoista. Hän esimerkiksi laskee näin: "yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi, (t)semppiä!".

Tämä taisi olla ensimmäinen kunnon lätäkköpäivä ja kyllä oli kuulemma kivaa!

Leikit ovat jälleen monipuolistuneet. Bonsku tykkää leikkiä palikoilla ja rakennella asioita, kuten "iso talo" ja "pieni kauppa" ja "pieni tunnela". Tai oikeastaan hän on työnjohtaja ja pistää vanhemmat rakentamaan. Sitten tunneleista ajetaan työkoneilla läpi ja talot raivataan. Keittiöleikit ovat edelleen suosiossa. Välillä Bonsku myös hoivaa pehmoleluja. 

"Oho! Mootti! Kootte!"

Bonsku tykkää haleista, sylistä ja läheisyydestä. Vaikka paljon on kiire leikkiä ja touhuta, niin Bonsku tykkää kyllä myös istua rauhassa sylissä ja lukea kirjaa tai katsoa ohjelmaa. Usein hän pitää käsillä kiinni aikuisen ranteesta ja istuu oikein lähellä kyljessä kiinni, kun katsoo Kaapoa ja "Tepejä" eli teletappeja (Myös "nyhmä Hau" kiinnostaa, mutta on ohjelmana vähän turhan nopeatempoinen). Bonbon tykkää välillä olla oikea showmies ja esittelee taitojaan, kuten mummohuulia, pusuhuulia ja lentosuukkoja. Välillä taas ujous iskee ja Bonsku painaa päänsä alas ylävartalo jännittyneenä ja katsoo varovasti kulmien alta. Tämä uusi ujostelun muoto on tullut esiin viime kuukausien aikana. Ehkä hän on uudella tavalla tiedostanut olemisensa ja muut ihmiset.

"Katta" kiinnostaa suunnistajan poikaa. 

Paljon on kaikkea ihanaa, mutta tietysti huoliakin. Kasvu on edelleen varsin hidasta ja ruokahalu kovin vaihteleva, mahdollisesti hampaisiin liittyen. Yritän olla huolehtimatta kuitenkaan liikaa ja lotraan öljylisän kanssa. Bonskun unet ovat olleet viimeaikoina hyvin vaihtelevia. Pitkään hän nukkui jo hyvin, mutta nyt hitaasti ja kivuliaasti puskevat kulmahampaat ovat sekoittaneet pakkaa säännöllisin väliajoin. Viimeaikoina hän on jättänyt etenkin lämpiminä ja aurinkoisina päivinä väliin päikkäreitä, mikä on tehnyt miehen kotipäivistä pitkiä. Etenkin kun oikeastaan Bonsku ei vielä pärjäisi ilman päiväunia, vaan kiukuttelee väsyneenä koko päivän, eikä sitten välttämättä nukahda kuitenkaan yhtään sen aikaisemmin yöunille. No, nämä ovat pieniä ongelmia, eikä mistään todellisista uniongelmista ole kyse.

Sellainen on meidän 2-vuotias. Miten yhtä aikaa häntä rakastikaan niin paljon jo silloin kaksi vuotta sitten, mutta kuitenkin päivä päivältä enemmän. Aivan mahtava ja ihana tyyppi, on mahtavaa olla Bonskun äiti! 



lauantai 17. kesäkuuta 2017

Karkkiarki /52: Kevyttä yhteisöllisyyttä

Kyllä tein muutakin kuin kuvasin talkoovälineitä, ihan varmasti...

Minä nautin suuresti tietynlaisesta yhteisöllisyydestä. On varmaan hyvin inhimillistä haluta kuulua joukkoon, vaikka toisaalta nykyään korostetaan kovasti yksilöllisyyttä. Naapurusto on yksi tällainen yhteisö, johon on mukava kuulua, vaikka ei mitään syvällisempiä suhteita olisikaan. Meidän talossamme asuu paljon mukavia ihmisiä, joita tervehditään pihalla ja joskus jäädään juttelemaan enemmänkin. Myös saman pihapiirin toisen taloyhtiön asukkaita tervehditään. Bonbon ei vielä juuri leiki pihan toisten lasten kanssa, mutta olen huomannut, että taloyhtiön lapsiperheiden isommat lapset leikkivät paljon keskenään. Minusta on hauska olla osa tällaista pientä yhteisöä.

Minä kaivoin kivet maahan ja mies nuiji niitä paikoilleen. 
Ehkä siksi minusta taloyhtiön talkoot ovat aina mukava tapahtuma. Aina ei mitään kovin järkevää hommaa riitä kaikille, mutta siinä samalla voi ainakin tutustua naapureihin vähän paremmin. Minä pidän myös siitä, että yhdessä pyritään pitämään pihapiiri kauniina. Vaikka meidän asuntomme ei ole oma, se on silti meidän kotimme, ollut jo kuusi vuotta!

Bonsku ihan itse haravoi koko kasan. Mitä, etkö usko?

Maanmuokkaustöitä vähän järeämmillä välineillä. 
Talkoissa tein tänä vuonna samaa hommaa kuin viisi vuotta sitten, eli laitoin kiveystä kuntoon talven jäljiltä. Ei ehkä kovin ammattimaisesti, mutta sitäkin suuremmalla innolla. Bonsku se vasta innolla olikin mukana ja haravoi, siirteli kiviä ja tutki uusia, varastosta löytyneitä hiekkaleluja. Hän katseli myös uteliaana isompien lasten touhuja ja välillä meni mukaan, mutta leikit olivat hänelle vielä vähän turhan vauhdikkaita. Talkoot päättyivät tietysti makkaran grillaukseen ja pillimehuun, joista Bonsku kertoi vielä myöhemminkin innokkaasti.

Talkoiden paras juttu. 

Pidätkö sinä talkoista, vai ovatko ne sinulle pakkopullaa?


tiistai 13. kesäkuuta 2017

Pikakierros Pariisissa

Turun taidemuseon kaunis ja moderni siipi, jossa on hissi. Onnisutnut ratkaisu mielestäni. 

Ah, en voi lakata ylistämästä Museokortin ihanuutta ja helppoutta! Museokortti sopii varmasti kaikille, mutta erityisen hyvin se sopii tilanteisiin, joissa museossa on mukana myös lapsi. On niin ihanaa, kun ei tarvitse miettiä, että tuhlaanko nyt kympin museovierailuun, jossa hyvässä lykyssä saan vain juosta kiljuvan lapsen perässä ja taulut jäävät toisten katseltaviksi. Kun on museokortti, vierailun voi jättää vaikka viiteen minuuttiin ja tulla toisena päivänä uudestaan (paitsi tietysti siinä tapauksessa, että on turistina paikkakunnalla vain lyhyen ajan).

Matkalla museoon pitää vähän tutustua patsastaiteeseen.

Sunnuntaina päätimme piipahtaa Turun taidemuseossa puistoreissun lomassa ja katsastaa uuden Robert Doisneaun valokuvanäyttelyn. Bonskun sai innostumaan museosta, kun hän pääsi museon lainarattaisiin, joista hän pitää kovasti. Hassua, miten pieni juttu, voi saada taaperon innostumaan! Valokuvanäyttelyssä olisi tosin helppo ollut päästää lapsi juoksemaankin kävelemäänkin, koska teosten kaatamisen vaaraa ei ole. Museossa on aina suhtauduttu pieneen museovieraaseen hyvin. Bonbon on toki suhteellisen rauhallinen tyyppi ja saikin ihailua osakseen kun jaksoi niin hyvin kiertää näyttelyn. No, siitä on kiittäminen niitä museon rattaita. Turun taidemuseossa ei saa kantaa lasta selkäpuolella, muuten olisikin mukava tulla nukuttamaan lapsi museoon taiteen äärelle (etupuolella kannettaessa Bonsku venkoilee). Ainakaan toistaiseksi emme ole saaneet ikäviä katseita toisilta museovierailta tai henkilökunnalta tauottoman höpinän vuoksi.

"Ohooo, ilmapallo!"

Kävimme läpi näyttelyn melko nopealla tahdilla, sillä eräs huuteli rattaista koko ajan "tonne, tonne!", mutta ehdin kuitenkin katsastaa kaikki näyttelyn kuvat. Doisneaun näyttely oli sopivan kevyt nopeasti kierrettäväksi. Valokuvataiteilija on kuuluisa 1900-luvun alun Pariisi-kuvista. Kuvissa on hetkiä kaupungin kaduilta, lasten leikkejä ja hupaisia yksityiskohtia. Oli myös hauska kuunnella lapsen havaintoja valokuvien sisällöstä. Minulle mieleen jäivät etenkin selfiet 1900-luvun alkupuolelta sekä hauskat yksityiskohdat Pariisin kaduilta, kuten koira, jolla on pyörät. Niin ja hauskat uudenvuodenkortit 1940-luvulta aina 1990-luvulle asti.

Viimeisessä huoneessa oli myös värikuvia. "Ooo, liikennemekki!"

Seuraavaksi suuntaamme Bonskun kanssa varmasti taas Wäinö Aaltosen museoon ja Jacob Hashimoton näyttelyyn - se vaikuttaa kuvien perusteella upealta! Luulisi sen olevan elämys Bonskullekin. Ja jos ei ole, niin museokortti ei kulu loppuun.

Joko sinulla on museokortti?

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Karkkiarki 12/52: Sillä välin toisaalla...

Kesämekot kesäkuntoon! 

Ennen silitin melkein kaikki vaatteet (!), mutta nykyään silitän ehkä muutaman kerran vuodessa sellaiset vaatteet, jotka menevät niin kertakaikkisen ryppyyn pesussa, että ne on pakko silittää. Ihan siistiltä näytän mielestäni nykyäänkin, vaikka vaatteet eivät ole silitettyjä. Onneksi entisen elämän silityshetket eivät olleet turhia, sillä käytin aikani samalla hyödyksi katsomalla jotain hömppäohjelmaa. Aivot saivat lepoa ja silitys on melkein kuin käsitöitä tekisi, paitsi tylsempää. 

Eräänä päivänä päätin pitkästä aikaa valloittaa silitettävien pyykkien vuoren ja tartuin silitysrautaan ja -lautaan. Olin juuri ottanut kesävaatteet esiin ja muutama kesämekko ja paita kaipasi silityraudan hellää kosketusta. Olin kotona Bonskun kanssa kahdestaan ja ajattelin, että homma hoituisi kuitenkin hyvin, kun Bonsku ei enää välttämättä ole heti kiskaisemassa silitysrautaa päällensä. 

Sainkin silittää vaatteet rauhassa. Hämmentävän rauhassa. Sillä välin toisaalla Bonsku oli sillä välin kehitellyt viereisessä huoneessa oman vaateprojektin ja levitti koko vaatekaapin alaosan sisällön lattialle. Vähän lisää hommia silityksen lisäksi. Muuten vallan laiskistuu, kun vaatteitakaan ei enää silitetä säännöllisesti. 
Bonbon konmarittaa. 

Saiskos noita mekkojakin vähän tuolta ylempää tänne lattialle?

Hei tähän saisi hyvän istumapaikan, jos tässä ei olisi noita sukkahousulaatikoita. 

Ihhahhaa, ihhahhaa! 
Ja vielä viimeisetkin sukat tuolta pohjalta.


Eikä muuten silitetä vastedeskään, jos lopputulos on tämä. Ehkä seuraavan kerran syksyllä.