tiistai 19. helmikuuta 2019

Hekottelijasta kierijäksi: Tintin 8kk!

Kuulin tuossa männäviikolla, että meidän vauva on jo kohta vuoden. Vuoden! Ei kahdeksankuinen ole vielä "kohta vuoden", vielähän tässä on neljäsosa vauvavuotta jäljellä. Ja oikeastaan aika vauvoja nämä lapset ovat kyllä vielä pitkään. Ja vaikka kuulemma reisimakkarat ovat vähän alkaneet sulaa, tuntuu hän minusta vielä ihan vauvanpulluralta. Ja itsekin hän usein kertoo olevansa "vav-vav-vav-vav-vavva". Olenpa Tintin myötä hoksannut, että suomen sana "vauva" tulee varmaankin jokelluksesta, kuten nämä monien muiden kielien mammat ja pappat. 



Pikku-Tintin, meidän perheen vavva. Kuvat jälleen mummulta.

Tintti on kyllä edelleen erittäin lunki ja joviaali tyyppi. Hän suhtautuu asioihin rauhallisesti. Vierastaminen on näkynyt lähinnä niin, että hän tarkistaa minulta, että onko tämä nyt ok ja sitten hymyilee. Neuvolassa korvien tarkastus aiheutti vain pientä hämmennystä. Hän jaksaa tutkia samoja leluja pitkään ja hartaudella, eikä häntä tarvitse jatkuvasti kuljettaa mielenkiintoisesta paikasta toiseen, kuten isoveljeä aikanaan. Tintti viihtyy sylissä katselemassa maailman menoa. 

Vaikka Tintti on rauhallinen, osaa hän olla myös melkoinen veijari.
Häntä ei juurikaan turhauta se, ettei vielä pääse eteenpäin ryömimällä. Voihan sitä yhtä hyvin kieriä! Tintti kiehähti ensimmäisen kerran selältä vatsalleen meille lahjana jouluaattona. Sen jälkeen hän oppi nopeasti hyödyntämään kierimmistä paikasta toiseen etenemistyylinään. Hän suuntaa itsensä sopivaan asentoon liikkumalla mahallaan "kellonviisarina" ja lähtee sitten kierimään kohteeseensa. Välillä logiikka ei ihan pelaa ja hän lähtee kierimään sivulle, kun hänen haluamansa esine on suoraan hänen edessää. Hämmästyttävästi hän tosin saattaa jaksaa kieriä niin kauan, että lopulta päätyy haluamansa esineen luo. Tämä kertoo hyvin hänen kärsivällisyydestään. 

Mutta ei Tintti silti mikään tylsimys ole. Jalat ja kädet vispaavat usein hurjaa vauhtia ja hän on myös varsinainen kujeilija ja flirttailija. Tintti osaa "leikki-intonaation", jolla saa kutsuttua kenet tahansa hymyleikkiin. Hauskinta on kukkuu-leikki isoveljen kanssa ja hänen touhujaan on maailman parasta seurata. Välillä kyllä isoveikka vähän turhan rajusti makoilee Tintin päällä, eikä se aina ole kivaa. Välillä on ja sitten nauretaan "hee hee hee" suloisella matalalla vauvanaurulla. 

Oma sukkakin käy lelusta, jos parempaa ei ole tarjolla. Parasta olisi kuitenkin isoveljen Briot ja Legot.
 
Tintin tykkää tutkia leluja ja parhaita leluja ovat tietysti isoveljen lelut. Hän tyytyy melko kivasti vauvaleluihinkin, mutta silloin kyllä loukkaantuu, jos joku kiinnostavampi lelu viedään pois ja törkäätään joku vauvaisa lelu tilalle. Vähän jännitän aikaa, kun Tintti oikeasti lähtee etenemään ja kaikki pikkulegot ovat saavutettavissa...Musiikki kiinnostaa myös Tinttiä. Hän oppi juuri istumaan ilman tukea ja on ollut haltioissaan siitä, että pystyy soittamaan lelurumpua tai ksylofonia. Myös nykymusiikin soittaminen pianolla on jo hallussa. 

Tintti on edelleen sellainen kunnon michelinvauva. Hän painoi 8 kk neuvolassa 9900 g ja oli 72,5 cm pitkä. Pään koko kulkee +2 käyrällä, mutta tarkkaa mittaa en nyt muista. Odotettavissa on, että painon kehitys hidastuu tässä vauvavuoden loppupuolella, kuten isälläänkin kävi. Meidän on pitänyt hankkia paljon uusia (tai uusvanhoja) koon 74 ja 80 vaatteita, sillä Bonsku käyttii tuossa koossa jo "isonpojan vaatteita", joita ei voi kuvitellakaan pukevansa nyt vauvalle. Toki myös nyt toisen lapsen kanssa nopeus on valttia, eikä jäykkiä farkkuja viitsi pukea jalkaan, jos valittavana on myös venyvät leggarit. 

Ja hampaita tulossa, kyllä.
Voisi kuvitella, että ruoka maistuisi jo suurina määrinä, mutta ei Tintti ole mikään ahmatti kuitenkaan. Taitaa elää vielä pitkälti maidolla. Mielellään hän kuitenkin syö ja maistelee monenlaista. Parsakaali, paprika ja appelsiini ovat herkkua. Myös puuro ja vauvamössöt menevät, mikä helpottaa arkea suuresti. Lusikka ja sormiruoka menevät molemmat, tosin oma lusikka pitää olla aina myös kädessä. Ja vaikka määrät ovat vielä suhteellisen pieniä, on syöminen ihan erilaista kuin Bonskulla aikanaan. On terapeuttista huomata, että lasten ruokahalu ja syömishalu ovat oikeasti ihan erilaisia ja melko sisäsyntyisiä. 

Päivärytmi on pysynyt melko samanlaisena kuin puolivuotiaanakin, nyt toki aterioilla höystettynä. Tosin viimeiset päiväunet ovat jäämässä pois, mikä kyllä hieman aiheutaa kärttyisyyttä iltoihin. Onneksi se on vain "vaihe". Hampaat ja sairastelu ovat viime aikoina valvottaneet. Ja hampaita onkin jo melkein 1,5! 

Sellainen ihana suloinen vauvanpallura on meidän Tintin! Niin luonnollinen osa meidän perhettä jo.




maanantai 11. helmikuuta 2019

Likilaskiaispullat ja pullava-nukas

Olemme järjestäneet tupareita useammassa erässä ja ensimmäiselle kierrokselle päätin tehdä laskiaispullabuffetin. Pullat leivoin tietysti juurella, jota olen innokkaasti käyttänyt nyt lokakuusta lähtien. Valitettavasti en oikein onnistunut ja pullat lähinnä levisivät. Hyvästä ruokkimisesta huolimatta juuri jäi myös liian happamaksi. Pullat onnistuivat korkeintaan välttävästi, eikä hieno pulla-buffet ajatus ollutkaan aivan yhtä salonki- ja blogikelpoinen, kun mielessäni kuvittelin. Tarjosin ne kuitenkin ja onneksi likilaakiaispullien väliin sai valita hilloja, lemon curdia, mantelimassaa, ranskanpastillimurskaa, kermavaahtoa, nutellaa tai kaakaokermavaahtoa peittämään hapanta makua.

Likilaskiaispullat eivät ehkä nousseet, kun laskiainen on vasta maaliskuussa. Samalla juurella leivottu leipä sen sijaan onnistui erinomaisesti. 
Toinen ongelma pullien kanssa oli se, että leivoin pullia aivan järjettömän ison määrän. Osa vieraista joutui perumaan tulonsa ja isolle osalle toinen päivämäärä sopi paremmin. Olin varautunut hieman isompaan lössiin ja pullia jäi yli 39 kappaletta. Siinä on aika paljon pullaa perheelle, josta kukaan ei ihan hirveitä määriä syö pullaa. No, pullat pakkaseen ja köyhiksi ritareiksi vähitellen, ajattelin.

Ennen uuniin menoa vielä epäilytti, että tuleeko tästä mitään. 

Sitten aivoihini pälkähti jostain sana "pullavanukas". En tiedä mistä, sillä en ollut eläissäni sellaista maistanut. Ehkä nähnyt jossain reseptilehdessä tai Yhteishyvässä. Googlasin ja toden totta, sellainen asia on olemassa kuin pullavanukas ja se kuulosti helpommalta kuin köyhät ritarit. Lähes samat tarveaineet, mutta pullat kootaan vuokaan ja tökätään uuniin.  Ilmeisesti pullavanukas ei ole tuttu monelle muullekaan, sillä eräs seuraajani ihmetteli kovasti, että mitä on "pullava-nukas". Minusta sana oli niin hauska, että nyt sanon kyseistä jälkkäriä varmasti aina pullava-nukakseksi!


Pullat olisi saanut laittaa vielä enemmän lappeelleen, jotta ne olisivat kostuneet paremmin. Mutta kyllä tuo rapeaksi jäänyt osakin oli ihan hyvää. 
Tämä ennen minulle tuntematon jälkkäri osoittautui herkulliseksi. Pullien väliin tuleva hillon ja tuoreiden (pakaste) marjojen sekoitus toi mukavasti mehukkuutta ja munamaito kostutti pullat ihanan pehmeäksi uunivuoassa. Pullien pinta jäi rapeaksi, mutta ehkä hieman vähempi olisi riittänyt. Köyhät ritarit ovat kyllä silti ihan oma juttunsa, kun paistopinnasta tulee pannulla erilainen, mutta molemmat ovat hyviä. Pullien happamuus ei haitannut ollenkaan, vaan oli minusta pikemminkin eduksi pullava-nukkaassa. Nyt olen ihan tyytyväinen, että pullia on pakkasessa vielä 29. Saan vielä aika monta satsia pullava-nukasta. Jossain reseptissä tämä oli mainittu myös pappilan hätävarana, mutta minun mielestäni sitä ei kyllä paisteta. Koulukuntia lienee monia. 

Pullava-nukas

Ohje mukailtu Yhteishyvän ohjeesta

  • Kuivahtanutta pullaa (minulla noin 10 pientä pullaa)
  • Pakastemarjoja (laitoin noin puoli pussia)
  • Hilloa (laitoin 3/4 purkkia)
  • 3 dl maitoa
  • 2 munaa
  • 1/2 dl sokeria
  •  1tl vaniljasokeria

1. Viipaloi pullat ja lado uunivuokaan. Sekoita marjat hilloon ja lusikoi seos pullien väliin. Minä asettelin pullat melko pystyyn ja levitin hillon ennen vuokaan asettamista. Pullat kannattaa laittaa hieman enemmän lappeelleen. 

2. Sekoita munamaito ja mausta sokereilla. Kaada seos pullien päälle ja anna vetäytyä kymmenisen minuuttia. 

3. Paista pullia 175 asteessa 30-40 minuuttia. 

Oikein maukasta - etenkin kermavaahdon tai jätskin kera. 

Onko pullavanukas sinulle tuttu jälkkäri vai ihan outo asia?

tiistai 5. helmikuuta 2019

Grand tour: Olokerta

Koska kodissamme on kolme kerrosta, menevät kerrokset arkipuheessa helposti sekaisin. Kukaan ei jaksa sanoa kellarikerros tai keskikerros, joten alakerroista ja yläkerroista puhutaan iloisesti sekaisin. Olen yrittänyt kuitenkin lanseerata termiä "olokerta". Ainakin se toimii kätevänä selvennöksenä, jos ei aina muista olla tarpeeksi spesifi kerroksiin liittyen. Aloitan nyt uuden kotimme tarkemman esittelyn juuri olokerrasta, sillä se on kuitenkin kerros, jossa eniten, noh, ollaan.


Tervetuloa meille!
Kotiimme kuljetaan kylmän tampuurin kautta, kuten edellisessäkin, mutta nykyinen tampuuri on paljon edellistä pienempi. Ja ihan hyvä niin, sillä portaita riittää muutenkin. Ennen tästä kulkivat myös kapeat rappuset vintille, mutta kodin laajamittaisessa remontissa portaiden paikka vaihdettiin kokonaan aikanaan. Rappusten vieressä on hauska kolo, joka tekisi mieli täyttää kaikella sisustuksellisella, mutta joka on oikeasti pakko hyödyntää, sillä eteinen on kotimme heikoin lenkki, sillä tämän pienen kylmän eteisen lisäksi sitä ei juuri ole.

Matto vaihtunee kesällä räsymattoon. Rappujen kolossa oleviin koreihin on tungettu kenkiä. Kolo pitää vielä valjastaa tehokäyttöön. 

Kotihiiremme, joka toivottavasti pysyy ainoana lajiaan. Iso-Puolalan puodista nämä ehtivät loppua, joten minun oli pakko maksaa kympin postimaksut ja tilata Ruotsista. 

Ja seuraavaksi astutaankin siihen olemattomaan eteiseen. Olen ollut kuitenkin yllättynyt, miten hyvin tämä eteisettömyys on toiminut, vaikka meillä ei ole vielä naulakkojakaan. Edellisen kodin iso eteinen oli aina täynnä tavaraa, mutta nyt on pakko pitää eteinen ruodussa, kun muuten ei pääse kulkemaan ulos eikä alakertaan. Pipot ja hanskat ovat samassa vanhassa lipastossa kuin ennenkin. Todellisuudessa eteisessä on enemmän takkeja kuin kuvissa, mutta selkeyden vuoksi siirsin osan pois. Eteiseen, tai oikeastaan jo portaikkoon, sijoitettiin pitkäaikainen unelmani, Hang it all -naulakko, jonka vihdoin sain joululahjaksi. Siitä ei ole kuitenkaan ainoaksi naulakoksi, vaan sen tarkoitus on olla näyttävä ja roikottaa muutamia laukkuja, jotka muuten pyörisivät lattialla. Heti eteisen vieressä on keittiö ja muuton ajaksi laitettu räsymatto onkin tullut jäädäkseen, sillä on erittäin kätevää, että eteisen matto ulottuu hieman keittiön puolelle, kun tulee ruokakassien kanssa kotiin.

Pienen pieni eteinen. Kuva ei siisteydeltään vastaa todellisuutta, mutta ei ole kovin kaukana siitä kuitenkaan. 

Hang it all sopii hyvin laukkunaulakoksi, sillä pallot ovat niin isoja, etteivät vaatteiden lenkit mene läpi. Naulakon vasemmalle puolelle on tilattu vaatenaulakot, joita vielä odotellaan. 

Keittiö on eteisen vieressä. Matto rajaa tilaa hyvin. Magneettitaulussa on Bonskun tuoreimmat teokset. 

Seuraavaksi siirrymmekin keittiön puolelle. Keittiö on kompakti, mutta toimiva. Se ansaitsee ehkä oman postauksensa jossain vaiheessa, jossa voin ruotia tarkemmin, sainko nyt sitten edellistä paremman keittiön. Voin paljastaa, että monessa mielessä sain! Tykkään keittiöstä ja minusta se on tyylikäs. Tapetin vaihto tosin kutkuttelee edelleen... Ehkä sekin hieman auttaa, kun saamme laitettua seinälle yhden hienon vanhan opetustaulun, joka on jemmassa vanhemmillani. Keittiön nurkassa on tuttuun tapaan myös lasten leikkikeittiö. Bonsku leikkii sillä nyt harvakseltaan, mutta ehkä Tintti innostuu siitä sitten aikanaan. Ainakin eräs ystäväperheen 1,5-vuotias leikkii sillä innoissaan kyläilessään meillä.


Keittiö on tuntunut oikein toimivalta. Ainakin asiat saa paremmin piiloon kuin edellisessä kodissa. 

Nurkkaan mahtuu hyvin leikkikeittiö ja tilaa kirjoille iltapalalukemista varten. Seinä kaipaa väriä, mutta toistaiseksi hyvä näin. 
Keittiöstä ja eteisestä siirrytään saumattomasti, tai ehkä oviaukottomasti olohuoneen puolelle. Minä pidän siitä, että koko kerros on niin avointa tilaa. On mukava ajatus, että voi helposti olla yhteydessä toisiin perheenjäseniin. Kuin tupakeittiö, muttei kuitenkaan ihan. Avoimessa tilassa on kuitenkin myös haasteensa. Olohuone on kotimme sydän ja pidän huoneesta todella paljon! Oleskelutila rajautuu omaksi alueekseen ja työpiste nurkassa on sopivasti erillään. On ihanaa, että huoneessa on melko avaraa, kun kaikki lelut eivät ole enää jatkuvasti lattialla. Lapset saavat leikkiä olkkarissa, mutta lelut kerätään usein myös pois isoon laatikkoon. Haluan pitää olohuoneen suhteellisen väljänä, mutta sirosta pinkistä nojatuolista hieman vielä haaveilen. En kuitenkaan halua ostaa sellaista väkisin, vaan vain jos tulee vastaan.


Olohuone portailta kuvattuna. 

Ikkunaseinän pyrin pitämään avarana. Joskus ajattelin, että kattoparruista voisi roikkua jumpparenkaat, mutta ehkä siinä olisivat huonekalut liikaa tiellä ja vaarassa. Bongaa puklurätti. 

Työpiste mahtuu hyvin olohuoneeseen edelleen. Vaikka se ei ole kaikkein esteettisintä, niin on kiva että nuotintekijä on samassa tilassa muun perheen kanssa. Lelukoriin kerätään olokertaan kärrätyt lelut aina, kun ne leviävät liikaa, eikä leikki ole kesken. 

Liinat pääsivät tietysti paraatipaikalle. Hankin niille tuollaisen oman hyllyn, jonka ajattelin seinälle, mutta en painon vuoksi uskaltanutkaan laittaa. Ensin ajattelin, että tämä senkki on liian ruskea, mutta hyvin se sopii valkoiseen ympäristöön. 

Olokerrasta voikin laskeutua rappuset alakertaan tai sitten nousta yläkertaan, hmmm, kumpaankojaan päädytään ensin...


sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Tulikoe

Entinen sekatavarakori pääsi uudessa kodissa varsinaiseen käyttötarkoitukseensa klapikoriksi. Se on perinteisyydessään mielestäni kaunis ja yksinkertainen, kuten kakluunikin.

Muutimme sopivaan aikaan asumaan sähkölämmitteiseen puutaloon. Kovat pakkaset alkoivat miltei heti muutettuamme, joten lämmitysjärjestelmä joutui kunnon tulikokeeseen. Eipähän tule järkytyksenä jatkossa sähkölasku. Aiemmassa kodissa patterit olivat vesikiertoiset ja jokin aika sitten taloyhtiö oli siirtynyt kaukolämpöön. Sähkölaskumme olivat siis melko mitättömät. Nyt olemme seuranneet jännityksellä paitsi sähkönkulutusta, myös yleistä kodin lämmönpitävyyttä. Nyt näyttäisi siltä, että jäädään vahvasti plussan puolelle (pun intended).

Tuli rätisee iloisesti. Päälämmitykseksi tästä ei meillä olisi, mutta tukee nyt kylminä päivinä hyvin. 

Pääasiallinen lämmitysmuoto kodissamme on tosiaan sähkö. Kellarikerroksessa on lattialämmitys, keskikerroksessa ja yläkerrassa kussakin yksi lämpöpatteri lisäksi. Keskikerroksen patteri on keittiössä ja yläkerran patteri on Bonskun huoneessa. Olohuoneessa olisi paikat pattereille, mutta nyt näyttää lupaavalta, ettei niitä tarvita. Kellarikerroksen lattialämmitys tuntuu riittävän muihinkin kerroksiin. Nyt kun mittarissa on vajaat - 20 astetta, on aavistuksen viileä, mutta ei kuitenkaan kylmä. Lämpö on ollut melko tasaiset 21 astetta. Minusta täällä on jopa tasaisempi lämpö kuin vanhassa kodissa, joka oli melko vetoisa. Nyt ulkoseinää on vähemmän ja ikkunat on tilkitty paremmin.

Ja on se kauniskin!

Nyt kylmimpinä päivinä olemme lämmittäneet myös kakluunia. Tiedän, ettei puun polttaminen ole täysin ongelmatonta, mutta talvipakkasille varmasti hyvä lisälämmöntuoja sähkön rinnalla. Ja onhan se kauniskin! Kakluunimme ei ole kruusattu ja koristeltu, kuten jugendhuoneistojen kakluunit, mutta pidän sen eleettömyydestä. Siinä ei ole mitään liikaa ja toisaalta juuri sopivasti. Suuret kaakelit ovat tyylikkäät. Konkreettisen lämmön lisäksi se lämmittää myös sisustajan sydäntä. Keittiössä on myös puuhella, mutta sitä emme ole lämmittäneet. Toki jos nyt oikein kylmenisi, mutta nyt se palvelee paremmin laskutilana.

Keittiön puuhellaa emme ole polttaneet, vaikka se olisi mahdollista. Nyt se toimii lisätasona. 

Ykstyiskohdat ilahduttavat silmää. 

Suunnitelmissa on jossain vaiheessa asentaa ilmalämpöpumppu. Vaikka tuntuu siltä, että lämmityskustannukset ovat nytkin kohtuulliset, voisi se silti olle kestävämpi ja ekologisempi vaihtoehto pitkällä aikavälillä. Ehkä silloin voisi luopua kokonaan sähköpattereista ja nipistää vielä hieman alakerran lattialämmityksestä. Märkätilojen vuoksi siitä ei kuitenkaan voi kokonaan luopua. Vaikka sähkönkulutus vaikuttaa pysyvän kohtuullisena, pyrimme silti kiinnittämään kulutukseen huomiota lämmityksen lisäksi muissa asioissa, olen esimerkiksi alentanut pyykkien pesulämpötilaa. Ostimme myös lämpöpumpputekniikalla toimivan kuivausrummun, sillä käsittääkseni sähkölämmitteisessä talossa pyykkien kuivatus sisällä kuluttaa enemmän kuin se. Ulkokuivatus ei ole aina mahdollista. Lisäksi valitsin ekosähkön, joka on ehkä hitusen parempi valinta, vaikka ongelmatonta ei taida tässä maailmassa olla yhtään mikään. 

Tulipas tällä kertaa tällainen oikein käytännönläheinen pohdinta. Jännityksellä odotan, millainen sähkölasku on kesäkuukausina. 

Miten sinä tarkenet näillä pakkasilla? 

keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Puolivuotiskatsaus: Bonsku noin 3,5 vee

Bonbon Bonsku Bonskulainen... Hänestä on kyllä kasvanut niin mainio leikki-ikäinen! Kaikki taaperous on tiessään ja välillä hän tuntuu niin isolta pojalta jo. Vaikka todennäköisesti kun katson hänen kuviaan vuoden päästä, hän näyttää ihan vauvalta. Voi miten hassua ja ristiriitaista tämä lapsen kasvaminen. Toisaalta tuollainen vauvanpallero-Tintti on huippuihana, mutta silti vauhdiskas 3,5-vuotias (tai tarkemmin 3v7kk) on niin hauskaa ja mainiota seuraa, ettei vauva-aikoja tarvitse haikailla.



Kippistely ja kuvien ottaminen on Bonskulle tärkeää. Aina pitää pöydässä kilistellä ja erityisistä jutuista ottaa kuva. Koskakohan hän perustaa oman instatilin...

Yksi suuri muutos pienen pojan elämässä tapahtui tuossa jouluna, kun hän sai ensimmäiset omat pikkulegot. Ostin isänpäivälahjaksi lego-joulukalenterin, jota he sitten isän kanssa kokosivat koko joulukuun ja jouluna sitten Bonsku sai muutaman paketillisen pikkulegoja. Niillä on rakenneltu ahkerasti koko alkuvuosi ja hän on yllättävän taitava ja näppärä rakentamaan niillä. Ja vihdoin on löytynyt leikki, johon äitikin saa osallistua, sillä olen päässyt ihan oikeasti rakentamaan legoilla eikä minun ole tarvinnut vain istua vieressä "leikkimässä". Olen itsekin ihan koukussa. Duplot ovat siinä rinnalla edelleen käytössä, mutta enemmän "roolileikeissä". Ja enpä aiemmin tiennyt, että Duploja ja pikkulegoja voi myös yhdistää!

Äidin sydäntä lämmittää se, että Bonsku saa helposti kavereita. Melkein samanikäisen pikkuserkun kanssa ystävyys syttyi tapanina ja jatkui isotädin juhlissa. 
Välillä hämmästelen, miten meistä kahdesta ujosta arkajalasta on voinut syntyä jotain noin rohkeaa. Bonsku vastailee vieraille aikuisille, kun häneltä kysytään jotain, hän pyytää ja uskaltaa joulupukin ja Ville Viikingin syliin, ystävystyy nopeasti tuntemattomien lasten kanssa ja kertoo nimensä rohkeasti. Toki välillä ujouskin iskee, mutta silti hän on hämmentävän rohkea ja peloton. Toisaalta hänellä on myös herkkä puolensa, joka välillä meinaa unohtua, mutta joka pitäisi muistaa huomioida. 

Läheisyys on tärkeä juttu ja välillä Bonsku pyytää kyytiin. On ihana kantaa häntä vielä lähellä ja silloin voi jutella eri tavalla kuin kävellessä tai rattaissa. 

Viime vuoden aikana nousseen uhman ja tahdon pahin terä alkoi hiipua loppuvuotta kohden ja viimeiset kuukaudet ovat olleet taas hieman seesteisemmän. Tai niin seesteiset kuin 3-vuotiaan ja vauvan kanssa nyt voi olla. Toki haastavia tilanteita on edelleen, mutta Bonsku ei vänkää vastaan enää ihan joka asiassa. Ja onneksi on puistokerho, sillä siellä hän pääsee purkamaan energiaansa. Näinä muutamina kireinä pakkaspäivinä kerhoa ei ole ollut ja sen on kyllä huomannut seinille hyppimisenä. 

Karkasimme eräänä iltana kahdestaan puistoon ja juomaan "khaakhaota", kuten Bonsku hienosti sanoo. Kahdenkeskiset hetket ovat hänelle tärkeitä ja hän on tarkka, että puhelin pysyy pois äidin kädestä... paitsi kuvien oton aikana!

Bonsku on ottanut isoveljen roolin hienosti. Nyt Tintti kuuluu jo kalustoon ja hän muistaa aina mainita, että äiti ja isä rakastavat myös Tinttiä. Pikkuveikan päällä hyppiminen olisi edelleenkin suurta hupia, mutta hän osaa olla myös äärimmäisen huomaavainen veljeä kohtaan. Juuri tänään jätin Tintin hetkeksi sohvalle niin, että Bonsku istui sohvalla edessä, ettei vauva kierähdä maahan. No Bonskulle tuli tietysti vessahätä ja minä syöksyin varmistamaan että Tintti pysyy sohvalla. Vaan mitä oli tehnyt Bonsku: leivittänyt tyynyt lattialle suojaksi! Myös veljestenvälinen kukkuu-leikki on molemmista ihan paras juttu.


Kitarasankarimme Bonsku esiintymässä miehen tädin juhlissa. 

Bonskulla on muutamia hauskoja erityisiä kiinnostuksen kohteita. Hän tykkkää käydä kirkossa, mutta hän on myös kiinnostunut kovasti kirkkorakennuksista. Hän tunnistaa kaikki Turun tärkeimmät kirkot ja on innoissaan päästessään käymään jossain uudessa kirkossa. Bonsku odottaa kovasti ensikesänä Helsingin Tuomiokirkossa järjestettäviä häitä ja Turun tuomiokirkon torni pitää bongata aina kaupungilla. Musiikki on Bonskulla selvästi verissä ja hän kantaa mukanaan aina omaa kitaraa, "bainoa" (banjo) tai bassoa. Kitara on yleensä Brio-junaradan pätkä, banjo leikkipaistinpannu ja basso leikkipaistolasta. Hänellä on todelliset rokkistaran elkeet ja hän vetää kitarasoolojaan milloin bussissa ja milloin juhlissa. Bonskulla musiikkifanius menee kausittain. Viime vuonna ensimmäiset puolisen vuotta meillä soivat non-stoppina joululaulut. Kesällä laulut vaihtuivat Naimakaupat Vegasissa -musikaalin kappaleisiin (iskä kun soitti siellä) ja etenkin "Hopetihop"- ja "Betsy määrymääry" -kappaleita renkutettiin uudestaan ja uudestaan (eli Jump jump jumpity jump ja Betsy's getting married). Yhtäkkiä syksyllä hevisaurus otti vallan ja koko syksy laulettiin Räyhiä ja Lisodiskoa Puolalanpuiston "kraatereilla". Nyt ei ole meneillään mitään suurempaa fani-vaihetta, mutta saa nähdä, mitä seuraavaksi hän keksii. 

Bonsku poseeraa esittelemässä puistokerhossa maalaamaansa lumiukkoa. 

Bonskussa alkaa olla niin monta puolta, ettei häntä pysty täysin tyhjentävästi kuvaamaan yhdessä postauksessa. Ehkä voisin tehdä erillisen postauksen esimerkiksi hänen lempikirjoistaan tai tekemisistään. 

Ihana, rakas, rohkea, herkkä, välillä niin ärsyttävä, mutta enimmäkseen ihana Bonsku! Millaisia terveisiä haluaisit hänelle lähettää?





keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Tehostetapettiseinätrendikoti

Uudessa kodissa ei kovin paljon remonttia ole tarvinnut tehdä tai edes tarkoitus. Olimme onnekkaita, että löysimme kodin, jossa suurimmaksi osaksi kaikki oli riittävän lähellä omaa makua. Vain muutama tapettiseinä vaati "välitöntä" päivitystä oman maun mukaiseksi. Enemmän ehkä minun, mutta kyllä mieskin tykkää valitsemistani värikkäistä jutuista ja sanoo kyllä mielipiteensä, jos olen valitsemassa jotain, mistä hän ei yhtään pidä. Oli ihana päästä miettimään ja valitsemaan tapetteja. Kun on koko aikuisiän asunut kodeissa, joissa on lasikuitutapettiseinät, olin riemuissani päästessäni vihdoin hyödyntämään vielä voimissaan olevaa tehostetapettiseinätrendiä. 

Ensimmäisiä kuvia omasta kodista. Kirsikankukkatapetti oli kaunis, mutta ei kuitenkaan ihan "minua". 

Sandbergin Amelie taas on ihan Karkkis. 

Oli oikeastaan hyvä, että kodissa oli valmiiksi tapetoituja seiniä, sillä oli helppo valita tapetoitavat seinät. Tapetteja kävimme ensin katsomassa Marickenin kivijalkaliikkeessä, mutta huomattuani, että netistä saa Aveo-nettikaupasta samat tapetit tarjousten vuoksi satasen halvemmalla, päädyin siihen. Kyseessä ei ollut mikään pieni puoti vaan ketju, joten ihan hyvillä mielin tein ostokset nettikaupasta, joka kuitenkin oli suomalainen. Ja Marickenista tapetit paketin perusteella lopulta tulivat! Oli kuitenkin hyvä päästä näkemään värit ja kuosit oikeasti. Ihan pelkän nettiselailun perusteella en olisi uskaltanut valita tapetteja. 

Lähikuvaa kukkasista. 

Olohuoneen edellinen tapetti oli kaunis, mutta omaan silmään liian tumma. En ensin meinannut vaihtaa sitä, mutta täytyy myöntää, että se olisi ollut kovin synkkä ja harmaa meidän värikkäiden tyynyjen ja maton rinnalla. Edellisten asukkaiden sisustukseen se taas sopi hienosti, eikä ollut ollenkaan synkeä. Ensin ajattelin, että kukkatapetti olisi liian "tätä hetkeä" ja ajattelin jotain geometrisempää tai modernimpaa. Toisaalta en halunnut alleviivata 50-lukua huonekalujemme rinnalla, sillä talo on kuitenkin eri vuosikymmentä.  Sandbergin Amelie kuitenkin pomppasi silmiini hyllystä kerta toisensa jälkeen. Myyjä tarjosi sisustuksen kuvailun perusteella tummapohjaista tapettia samasta mallistosta, mutta onneksi seurasin omaa intuitiota ja valitsin valkopohjaisen tapetin. Se kirkastaa huoneen ja ei näytä liian tummalta suhteellisten tummasävyisten huonekalujen rinnalla. Kukkakuosi on omalla tavallaan moderni ja ajaton. Ja myös trendikäs: uusimmassa Lundby nukkekodissa on juuri tätä Sandbergin tapettia takkahuoneessa!

"Leikkihuoneen" tapetti ei varsinaisesti huutanut "leikkihuone". Minusta se tummensi huonetta liikaa.

Leikkihuoneen tapetista ajattelin heti, että se on "pakko" vaihtaa. Sinänsä kaunis vihreän turkoosi tapetti pienensi minusta muutenkin kohtalaisen pientä huonetta eikä kyllä sopinut yhtään Legojen ja Briojen väreihin. Aluksi haaveilin Boråstapeterin Brio-aiheisista tapeteista, mutta totesin että juna-tapettipaneeli ei olisi toiminut seinässä ja värikäs "pistetapetti" olisi ollut liian levoton. Sekä äitini että tapettiliikkeen myyjä tarjosivat heti Marimekon Bo Boota. Minä ensin vähän pyristelin vastaan, sillä ajattelin että ei nyt seinällekin Marimekkoa. Mutta sitten muistin syksyllä kirppikseltä löytämämme tummansinipohjaisen Bo Boo -kankaan ja tajusin, miten hyvin ikisuosikkikuosini sopisi kaikkiin leluihin ja raikastaisi huonetta. Eräs tukaani-aiheinen tapetti kilpaili kalkkiviivoille asti tapetin paikasta, joten annoin Bonskun "valita". Kun Bonsku sitten valitsikin tukaanitapetin, aivoissani surrasi ja näytin hänelle Bo Boon uudestaan. "Vai tämä?", kysyin uudestaan ja niin Bonsku "valitsi" kuitenkin Bo Boon...

Bo Boo sointuu legoihin ja kutomaani mattoon ihan täydellisesti. 

Nämä kaksi seinää riittävät... paitsi että tapettikaupassa törmäsin sattumalta vielä yhteen aivan ihanaan tapettiin, jota olin ihaillut tuttavani seinässä jo pari vuotta sitten. Ja keksimme äitini kanssa, että sehän sopisi hienosti kodinhoitohuoneen seinälle ja tekisi siitä huonemaisemman. En halua, että alakerrasta tulee pelkkä pyykkikasan ja miesluolan yhdistelmä, vaan toivon siellä olevan myös kaunista. Tapetti veisi huonetta parempaan suuntaan. Vanhastaan huoneessa oli lasikuitutapetti, joka oli maalattu hauskasti hennon kultaisella helmiäismaalilla (siitä ei taida olla edes kuvaa). Värikäs geometrinen kolmiotapetti oli kuitenkin vielä hauskempi. Tilasin tapetin Seinäruususta ja se on Harlquinin mallistosta kuvio nimeltä Caleidoscope.  

Tässä kuvassa näkyy vanhaa seinän väriä (sointuu Tintin peppupyyhkeisiin) ja saa idean tapetista. 

Isona pintana valokuvissa tapetti ei näytä yhtä kivalta kuin luonnossa. Kuvissa se on jotenkin levottomampi kuin todellisuudessa. 

Koko tapetointiurakka ei olisi onnistunut ilman vanhempiani, jotka tekivät lopulta kaiken raskaan työn. He ovat tapetoineet paljon ja samalla opettivat minulle prosessia. Urakka taisi kuitenkin yllättää heidätkin, etenkin kun alakerrassa yhdistyi lasikuitutapetin tasoitetapetti, paperitapetti ja haastavat kulmat. Seuraavat tapetoinnit hoidamme itse. Mikään kiire ei ole ryhtyä urakkaan, mutta hiukan kutkuttelee vaihtaa keittiön vaaleansävyinen tapetti räväkämpään... Ehkä yläkerran vessakin voisi kaivata tapettia? Ehkä ensi syksynä. Makuuhuoneen suloiseen lintutapettiin olen toistaiseksi tyytyväinen. Tai sitten...

Makuuhuoneessa on herkkä lintutapetti. Se sopii oikein hyvin makkariin, jonka haluankin pitää rauhallisena.

Keittiön tapetti on seuraavana vaihtolistalla. Sekin on ihan kaunis, mutta vaikka joku hedelmäaihe houkuttelisi... 


Tapettihulluus taitaa saada minut valtaani.. Millaisista seinistä sinä pidät? 


torstai 10. tammikuuta 2019

Pohjoinen takamaa

Kuvassa meidän ovi ja keittiön ikkuna. 

Heh, eikö meidän asuinaluettamme olekin joskus kutsuttu hurmaavalla nimellä? Pohjoinen takamaa. Luin Kävely puutalojen Turussa -kirjasta, että nimeä käytettiin 1900-luvun alussa, jolloin asutusta oli vielä harvakseen. Kun 1920-luvulla alueelle alettiin rakentaa enemmän, käytettiin nimitystä Juhannuskukkula viereisen kukkulan mukaan, kunnes 1929 nimeksi vakiintui Pohjola. 

Pihassa on ilmeisesti syreenejä. Kauniita näin lumikuorrutteisenakin. 
Mitäköhän pensaita tuossa kasvaa? Kesällä selviää. 


Minulla on ollut tapana kuvata kotikulmiani aina vuodenaikojen ollessa parhaimmillaan. Blogissa on näkynyt säännöllisen väliajoin postauksia Puolalanmäestä milloin lumisena, milloin keltaisena vaahteranlehdistä ja useampaan kertaan olen myös taltioinut kevään suosikkihetkeni, vaahterankukinnot. Nyt kun maa ja puiden oksat ovat saaneet kauniin valkoisen kuorrutteen, piti tietysti kuvata myös nämä uudet kotikulmat. 

Olisi vielä kauniimpaa ilman noita autoja, mutta näinkin menee. 

Niin söpöt talorivit!

Tykkään ihan hirveästi uudesta kotikadustamme. Sitä reunustavat toinen toistaan suloisemmat ja herkullisemman väriset puutalot. Kun kävelee hieman eteenpäin, näkyy tien varrella hurmaavia mansardikattoisia omakotitaloja. Ihan unohtaa, että ympärillä vilisee isoja ja vilkkaita teitä ja kivenheiton päässä on rautatie. Liikenteen melu ei ole ainakaan minusta tuntunut häiritsevältä. 

Ikkunasta näkyy myös erivärisiä puutaloja.  

Muistan, että joskus muutama vuosi sitten kun asunnon etsintä ei ollut vielä ajankohtaista, kävelimme täällä suunnalla ihastelemassa taloja. Pohdimme, että ehkä tänne olisi kiva muuttaa. Olen sanonut näin aikaisemmistakin kodeista: juuri tuohon taloon tai ympäristöön olisi kiva muuttaa. Ehkä minun siis kannattaa toivoa pientä "loma-asuntoa" myös Ullanlinnasta tai modernia kesähuvilaa jostain Naantalista. Tosin näistä en kyllä haluaisi maksaa mitään, joten ehkä se ei auta. Nyt kuitenkin asumme täällä Pohjolan kaupunginosassa ja olen kyllä edelleen ihastunut. Keskustakin on oikeasti todella lähellä, eikä kävellenkään matka tunnu enää  pitkältä (mitä se ei olekaan, mutta 1,5 kilometriä versus 0 kilometriä tuntui aluksi ajatuksen tasolla). 

Bonsku halusi kuvaan mukaan. Mikäpäs siinä. 

Uudet kulmat tuntuvat siis jo melko kodikkailta, vaikka paristi on iskenyt haikeus vanhan kodin lähellä. Uskon kyllä kotiutuvani tänne hyvin. Äitini löysi minulle joululahjaksi aivan ihanan printtijulisteen, johon on koottu Pohjolan taloja: on puurivitaloja, mansardikattoja, Logomo ja Juhannuskukkulalla sijaitseva ammatti-instituutti. Taulu on omiaan vahvistamaan "kotikulmarakkautta". Ja jos joskus muutamme täältä pois, taulu on ihana muisto. Julisteen on tehnyt Johanna Hörkkö, joka on tehnyt myös ihanan Turku joulukalenterin. Ensi vuonna täytyy hankkia sellainen, jos vain saa!

Aitoa ja taiteiltua puutalomaisemaa. Pentti Koivikon grafiikkatyö taitaa esittää Naantalia, mutta muistuttaa meitä Vanhasta Raumasta. Mistä saataisiin minulle Kourujärvi taulu? 

Kyllä näitäkin maisemia kelpaa kuvata! En malta odottaa kesällä syreeniaikaa.