torstai 22. kesäkuuta 2017

Päivän uutisankka: Bonbon 2-vuotta!

Kuulin tänään aivan naurettavan väitteen: Bonbon on muka 2-vuotias! Eeeei, ehei. Hän on korkeintaan kahden tunnin ikäinen. Mitä nyt ikäisekseen osaa vähän paremmin liikkua ja puhua kuin keskimäärin vastasyntyneet. Ei kyllä tässä kahta vuotta ole voinut mennä, ihan pieni vauva hän on vielä. Ihan juuri vasta kotiuduttiin, turvakaukaloonkin mahtuu ja koon 56 vaatteet ovat isoja. Näin on.

Kuvat ovat jälleen mummun ottamia ja myös osa teksteistä Bonskun ja mummun käsikirjoittmia. "Bonsku kävelee metshäshä. Jykkä mäki!"
Voi voi, vaan kyllä se nyt taitaa olla niin, että meidän pikkumies on tänään tasan kaksi vuotta. Ja kyllä hänellä on ihan kaksivuotiaan elkeet. Pientä uhmaa on ilmassa ja isä on saanut "nauttia" kotona monista tahtokohtauksista ja päiväunien poisjäämisistä. Ja samalla hän on valloittavampi kuin koskaan, juttelee ja höpisee pitkiä juttuja, kommentoi mennyttä ja tulevaa, kertoo itselleen tärkeistä asioista. Juoksee, potkii palloa, hyppää tasajalkaa ja haaveilee omasta mönkijästä, traktorista ja moottoripyörästä. Tyytyy kuitenkin myös pyöräperäkärryyn ja -istuimeen. Meidän iso-pieni Bonsku!

Vesi on kiva elementti. Suihkulähteessä voisi lotrata loputtomiin.
Katselimme miehen kanssa yhtenä iltana lähes parin vuoden takaisia videoita pienestä pötkylävauvasta, joka sätkii vähän joka suuntaan, ilmeilee ja kiljahtelee. Se ihan sama heppu, mutta on hän kyllä muuttunut. Ääni on muuttunut vauvan kimeästä äänestä pyöreäksi pikkipojan ääneksi ja vartalo sutjakoitunut pötkylästä kävelijäksi. Pää ei ole enää kalju, vaikka hieman harvassa punertavaa tukkaa vielä kasvaakin. Ilmeisesti hiustenvärjäys vaikuttaa geeneihin, sillä sekä minä että isänsä olemme värjänneet hiukset punaiseksi lukioiässä ja sieltä ilmeisesti Bonsku on perinyt suloisen porkkanapäisyytensä.

"Bonsku ishtuu täällä. Kukkuluuluu!"

Bonskusta on paljon seuraa ja hän juttelee edelleen paljon. Suurimmaksi osaksi ihan järkeviä, 2-3 sanan lauseita, mutta välillä hän pitää pitkiä monologeja, joiden aikana kälättää sellaista tajunnanvirtaa, ettei perässä meinaa pysyä. Joukossa on omaa höpinää ja oikeita sanoja vapaan assiosiaation keinoin. "Bonsku puistoo leikkimää", "Äijä tänne leikkimää", "Mies kantaa vauvaa" ja "Minä kiipee kookkeelle" ovat esimerkkejä tyypillisistä lauseista. Sanasto on kasvanut valtavasti, alkuvuodesta sanoja oli viitisenkymmentä, nyt jo monta sataa. On se ihmeellistä! Bonskulla on myös omia hauskoja versiota sanoista. Hän esimerkiksi laskee näin: "yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi, (t)semppiä!".

Tämä taisi olla ensimmäinen kunnon lätäkköpäivä ja kyllä oli kuulemma kivaa!

Leikit ovat jälleen monipuolistuneet. Bonsku tykkää leikkiä palikoilla ja rakennella asioita, kuten "iso talo" ja "pieni kauppa" ja "pieni tunnela". Tai oikeastaan hän on työnjohtaja ja pistää vanhemmat rakentamaan. Sitten tunneleista ajetaan työkoneilla läpi ja talot raivataan. Keittiöleikit ovat edelleen suosiossa. Välillä Bonsku myös hoivaa pehmoleluja. 

"Oho! Mootti! Kootte!"

Bonsku tykkää haleista, sylistä ja läheisyydestä. Vaikka paljon on kiire leikkiä ja touhuta, niin Bonsku tykkää kyllä myös istua rauhassa sylissä ja lukea kirjaa tai katsoa ohjelmaa. Usein hän pitää käsillä kiinni aikuisen ranteesta ja istuu oikein lähellä kyljessä kiinni, kun katsoo Kaapoa ja "Tepejä" eli teletappeja (Myös "nyhmä Hau" kiinnostaa, mutta on ohjelmana vähän turhan nopeatempoinen). Bonbon tykkää välillä olla oikea showmies ja esittelee taitojaan, kuten mummohuulia, pusuhuulia ja lentosuukkoja. Välillä taas ujous iskee ja Bonsku painaa päänsä alas ylävartalo jännittyneenä ja katsoo varovasti kulmien alta. Tämä uusi ujostelun muoto on tullut esiin viime kuukausien aikana. Ehkä hän on uudella tavalla tiedostanut olemisensa ja muut ihmiset.

"Katta" kiinnostaa suunnistajan poikaa. 

Paljon on kaikkea ihanaa, mutta tietysti huoliakin. Kasvu on edelleen varsin hidasta ja ruokahalu kovin vaihteleva, mahdollisesti hampaisiin liittyen. Yritän olla huolehtimatta kuitenkaan liikaa ja lotraan öljylisän kanssa. Bonskun unet ovat olleet viimeaikoina hyvin vaihtelevia. Pitkään hän nukkui jo hyvin, mutta nyt hitaasti ja kivuliaasti puskevat kulmahampaat ovat sekoittaneet pakkaa säännöllisin väliajoin. Viimeaikoina hän on jättänyt etenkin lämpiminä ja aurinkoisina päivinä väliin päikkäreitä, mikä on tehnyt miehen kotipäivistä pitkiä. Etenkin kun oikeastaan Bonsku ei vielä pärjäisi ilman päiväunia, vaan kiukuttelee väsyneenä koko päivän, eikä sitten välttämättä nukahda kuitenkaan yhtään sen aikaisemmin yöunille. No, nämä ovat pieniä ongelmia, eikä mistään todellisista uniongelmista ole kyse.

Sellainen on meidän 2-vuotias. Miten yhtä aikaa häntä rakastikaan niin paljon jo silloin kaksi vuotta sitten, mutta kuitenkin päivä päivältä enemmän. Aivan mahtava ja ihana tyyppi, on mahtavaa olla Bonskun äiti! 



lauantai 17. kesäkuuta 2017

Karkkiarki /52: Kevyttä yhteisöllisyyttä

Kyllä tein muutakin kuin kuvasin talkoovälineitä, ihan varmasti...

Minä nautin suuresti tietynlaisesta yhteisöllisyydestä. On varmaan hyvin inhimillistä haluta kuulua joukkoon, vaikka toisaalta nykyään korostetaan kovasti yksilöllisyyttä. Naapurusto on yksi tällainen yhteisö, johon on mukava kuulua, vaikka ei mitään syvällisempiä suhteita olisikaan. Meidän talossamme asuu paljon mukavia ihmisiä, joita tervehditään pihalla ja joskus jäädään juttelemaan enemmänkin. Myös saman pihapiirin toisen taloyhtiön asukkaita tervehditään. Bonbon ei vielä juuri leiki pihan toisten lasten kanssa, mutta olen huomannut, että taloyhtiön lapsiperheiden isommat lapset leikkivät paljon keskenään. Minusta on hauska olla osa tällaista pientä yhteisöä.

Minä kaivoin kivet maahan ja mies nuiji niitä paikoilleen. 
Ehkä siksi minusta taloyhtiön talkoot ovat aina mukava tapahtuma. Aina ei mitään kovin järkevää hommaa riitä kaikille, mutta siinä samalla voi ainakin tutustua naapureihin vähän paremmin. Minä pidän myös siitä, että yhdessä pyritään pitämään pihapiiri kauniina. Vaikka meidän asuntomme ei ole oma, se on silti meidän kotimme, ollut jo kuusi vuotta!

Bonsku ihan itse haravoi koko kasan. Mitä, etkö usko?

Maanmuokkaustöitä vähän järeämmillä välineillä. 
Talkoissa tein tänä vuonna samaa hommaa kuin viisi vuotta sitten, eli laitoin kiveystä kuntoon talven jäljiltä. Ei ehkä kovin ammattimaisesti, mutta sitäkin suuremmalla innolla. Bonsku se vasta innolla olikin mukana ja haravoi, siirteli kiviä ja tutki uusia, varastosta löytyneitä hiekkaleluja. Hän katseli myös uteliaana isompien lasten touhuja ja välillä meni mukaan, mutta leikit olivat hänelle vielä vähän turhan vauhdikkaita. Talkoot päättyivät tietysti makkaran grillaukseen ja pillimehuun, joista Bonsku kertoi vielä myöhemminkin innokkaasti.

Talkoiden paras juttu. 

Pidätkö sinä talkoista, vai ovatko ne sinulle pakkopullaa?


tiistai 13. kesäkuuta 2017

Pikakierros Pariisissa

Turun taidemuseon kaunis ja moderni siipi, jossa on hissi. Onnisutnut ratkaisu mielestäni. 

Ah, en voi lakata ylistämästä Museokortin ihanuutta ja helppoutta! Museokortti sopii varmasti kaikille, mutta erityisen hyvin se sopii tilanteisiin, joissa museossa on mukana myös lapsi. On niin ihanaa, kun ei tarvitse miettiä, että tuhlaanko nyt kympin museovierailuun, jossa hyvässä lykyssä saan vain juosta kiljuvan lapsen perässä ja taulut jäävät toisten katseltaviksi. Kun on museokortti, vierailun voi jättää vaikka viiteen minuuttiin ja tulla toisena päivänä uudestaan (paitsi tietysti siinä tapauksessa, että on turistina paikkakunnalla vain lyhyen ajan).

Matkalla museoon pitää vähän tutustua patsastaiteeseen.

Sunnuntaina päätimme piipahtaa Turun taidemuseossa puistoreissun lomassa ja katsastaa uuden Robert Doisneaun valokuvanäyttelyn. Bonskun sai innostumaan museosta, kun hän pääsi museon lainarattaisiin, joista hän pitää kovasti. Hassua, miten pieni juttu, voi saada taaperon innostumaan! Valokuvanäyttelyssä olisi tosin helppo ollut päästää lapsi juoksemaankin kävelemäänkin, koska teosten kaatamisen vaaraa ei ole. Museossa on aina suhtauduttu pieneen museovieraaseen hyvin. Bonbon on toki suhteellisen rauhallinen tyyppi ja saikin ihailua osakseen kun jaksoi niin hyvin kiertää näyttelyn. No, siitä on kiittäminen niitä museon rattaita. Turun taidemuseossa ei saa kantaa lasta selkäpuolella, muuten olisikin mukava tulla nukuttamaan lapsi museoon taiteen äärelle (etupuolella kannettaessa Bonsku venkoilee). Ainakaan toistaiseksi emme ole saaneet ikäviä katseita toisilta museovierailta tai henkilökunnalta tauottoman höpinän vuoksi.

"Ohooo, ilmapallo!"

Kävimme läpi näyttelyn melko nopealla tahdilla, sillä eräs huuteli rattaista koko ajan "tonne, tonne!", mutta ehdin kuitenkin katsastaa kaikki näyttelyn kuvat. Doisneaun näyttely oli sopivan kevyt nopeasti kierrettäväksi. Valokuvataiteilija on kuuluisa 1900-luvun alun Pariisi-kuvista. Kuvissa on hetkiä kaupungin kaduilta, lasten leikkejä ja hupaisia yksityiskohtia. Oli myös hauska kuunnella lapsen havaintoja valokuvien sisällöstä. Minulle mieleen jäivät etenkin selfiet 1900-luvun alkupuolelta sekä hauskat yksityiskohdat Pariisin kaduilta, kuten koira, jolla on pyörät. Niin ja hauskat uudenvuodenkortit 1940-luvulta aina 1990-luvulle asti.

Viimeisessä huoneessa oli myös värikuvia. "Ooo, liikennemekki!"

Seuraavaksi suuntaamme Bonskun kanssa varmasti taas Wäinö Aaltosen museoon ja Jacob Hashimoton näyttelyyn - se vaikuttaa kuvien perusteella upealta! Luulisi sen olevan elämys Bonskullekin. Ja jos ei ole, niin museokortti ei kulu loppuun.

Joko sinulla on museokortti?

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Karkkiarki 12/52: Sillä välin toisaalla...

Kesämekot kesäkuntoon! 

Ennen silitin melkein kaikki vaatteet (!), mutta nykyään silitän ehkä muutaman kerran vuodessa sellaiset vaatteet, jotka menevät niin kertakaikkisen ryppyyn pesussa, että ne on pakko silittää. Ihan siistiltä näytän mielestäni nykyäänkin, vaikka vaatteet eivät ole silitettyjä. Onneksi entisen elämän silityshetket eivät olleet turhia, sillä käytin aikani samalla hyödyksi katsomalla jotain hömppäohjelmaa. Aivot saivat lepoa ja silitys on melkein kuin käsitöitä tekisi, paitsi tylsempää. 

Eräänä päivänä päätin pitkästä aikaa valloittaa silitettävien pyykkien vuoren ja tartuin silitysrautaan ja -lautaan. Olin juuri ottanut kesävaatteet esiin ja muutama kesämekko ja paita kaipasi silityraudan hellää kosketusta. Olin kotona Bonskun kanssa kahdestaan ja ajattelin, että homma hoituisi kuitenkin hyvin, kun Bonsku ei enää välttämättä ole heti kiskaisemassa silitysrautaa päällensä. 

Sainkin silittää vaatteet rauhassa. Hämmentävän rauhassa. Sillä välin toisaalla Bonsku oli sillä välin kehitellyt viereisessä huoneessa oman vaateprojektin ja levitti koko vaatekaapin alaosan sisällön lattialle. Vähän lisää hommia silityksen lisäksi. Muuten vallan laiskistuu, kun vaatteitakaan ei enää silitetä säännöllisesti. 
Bonbon konmarittaa. 

Saiskos noita mekkojakin vähän tuolta ylempää tänne lattialle?

Hei tähän saisi hyvän istumapaikan, jos tässä ei olisi noita sukkahousulaatikoita. 

Ihhahhaa, ihhahhaa! 
Ja vielä viimeisetkin sukat tuolta pohjalta.


Eikä muuten silitetä vastedeskään, jos lopputulos on tämä. Ehkä seuraavan kerran syksyllä. 

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Gourmeeta, luonnollisesti

Alkupalaksi vaaleaa kalaa, savustettua käpyä, lehtikaalisipsejä ja villiyrttejä. 

Yksi suosikkileikeistäni lapsena oli leikkiruokien laittaminen. Usein se oli osa jotain roolileikkiä, kun leikimme vaikka kotia, orpolapsia tai kahvilaa. Minusta oli ihana miettiä mitä ruokia erilaiset luonnonmateriaalit voisivat olla. Suosikki raaka-aineitai olivat ruusunterätehdet, erilaiset lehdet, neulaset ja tietysti perinteinen kuravelli. Talvella tienreunasta saattoi löytää vaniljajätskin kaveriksi toffeejäätelöä. Ja tietysti myös mangomelonia, mutta sen tajusin jättää sikseen. Kesäisin eräs vakioresepteistäni oli "skuuk in sköök" eli vedellä pehmennettyä hiekkaa unkarinvaahterakääryleessä.

Pieni hortoilija etsimässä tuoreita raaka-aineita. 

Ehkä nämä leikkini enteilivät tulevaa ruoanlaitto- ja leivontaintoa, vaikka oikean ruan laittaminen ei minua pienenä suuremmin kiinnostanutkaan. Samanlaista kokeilua ja keksimistä se välillä oikeassakin keittiössä on. Välillä arkikokkailut eivät ole niin hohdokkaita kuin mutasuklaakakut ruusupedillä. Välillä taas melkein tyhjä jääkaappi antaa samanlaisen haasteen kuin leikkiruoat, jotka loihditaan mielikuvitusta käyttäen lähes tyhjästä.

Tyylikäs esillepano puulautasilla luo annokseen sopivan rouhean tunnelman. 

Bonsku on ollut kovin innokas ruoanlaittaja omassa pikkukeittiössään, mutta nyt hän on päässyt myös luonnon antimien makuun. Puistossa hän on mummun kanssa laittanut "he[r]kkuluokaa" ja hiekka on ollut kanaa ja lehdet salaattia. Tänään ollessamme metsässä, hän riemastui raaka-aineiden ylitsepursuavasta valikoimasta ja alkoi loihtia trendikkäälle puulautaselle upeaa gourmet-annosta. Yhdessä pohdimme, että ehkä vaalea kivi voisi olla kalaa, kuivat neulaset kenties ranskalaisia ja kanervan oksat yrttejä. Olisipa hienoa, jos Bonskukin tykkäisi tulevaisuudessa yhtä paljon ruoanlaitosta!

Pääruoaksi kanervaparsaa, neulaperunoita, rapeaa pekonia ja käpyterriiniä.

Siinä leikkiannoksia kootessamme aloin miettiä, mitä kaikkea metsistä oikeasti voisi löytyäkään. Sienet ja marjat syksyllä tietysti, mutta moni muukin kasvi voisi sopia ihan oikeaankin keittiöön. Olen kyllä silloin tällöin lukenut villivihanneksista ja hortoilusta, mutta en ole rohjennut kerätä edes nokkosia tai kuusenkerkkiä. Verkkokurssi olisi helppo ratkaisu, mutta ehkä kaipaisin kädestä pitäen opastusta. Saa nähdä, osallistunko koskaan. Toistaiseksi tyydyn ehkä tekemään silmänruokia.

Raakasäilöttyjä puolukoita, palleroporonjäätelöä ja metsäbanaani. 

Piditkö sinä pienenä "pihakokkaikusta"? Entä oletko kokeillut villivihanneksia?

tiistai 30. toukokuuta 2017

Kreisireisu

Innokas risteilijä

Enpä olisi vielä jokin aika sitten uskonut, että lähden vapaaehtoisesti risteilylle. Tai siis olemmehan me käyneet laivalla siten, että määränpäänä on ollut Tukholma tai Tallinna, mutta laivaosuus on ollut se välttämätön paha. Nyt kuitenkin miehellä oli laivalla keikka ja yhdessä vanhempieni kanssa innostuimme ideasta, että he tulevat mukaan ja minä pääsen kuuntelemaan keikkaa. Niinpä viime viikonloppuna suuntasimme Viking Gracelle risteilemään ilman maihinnousua.

Iso hali! 
Odotin reissua hieman ristiriitaisin ajatuksin. Kun laivalla kuulutettiin toisen risteilyn keikoista olevan sunnuntai-iltana puoli seitsemältä, tajuntaani iski todellisuus, että kelluisimme merellä KOKO päivän. Kun laiva ei edes meinannut päästä lähtemään satamasta, aloin jo miettiä kauhulla niitä hitaita minuutteja, joita laskisin poispääsyä odotellessani.

Naamat valkoisina aurinkorasvasta. Bonskulla on "nano". 

Vaan kuinkas kävikään, risteily sujui oikein mukavasti, eikä aikakaan tullut pitkäksi. Paljon teki tietysti se, että Bonsku nautti kaikesta valtavasti! Jo terminaalissa hän oli taas aivan fiiliksissä kaikista uusista jännittävistä leikkipaikoista ja "Titi-nallesta" (a.k.a. Ville Viikingistä). "Oho! Lekkimää!" oli ristelyn vakiolause. Laivalla oli kaikkea, mitä ihminen kuvitella saattaa. Moteja (eli peliluolan pelimoottoripyöriä), nunia (eli Brion junarata), liukumäki ja hissi. Ja nakkeja.

"Ooo! Puna moti!" 

Oli hauska seurata taaperon touhuja, mutta oli hauska saada myös kuunnella rauhassa hyvää musiikkia (mm. Earth, wind & firea, olisipa minulla ollut mukana joku jonka kanssa tanssia!). Kun mukana oli monta hoitajaa, ei ylikierroksilla vetävän taaperon hoitaminen ollut kellekään ylivoimaista. Nukuin myös ensimmäisen kerran yön erossa Bonskusta, mutta siihen en ollutkaan kyllä lainkaan valmis. Heräsin aivan liian aikaisin ja nukuin huonosti. Ei enää ikinä, ennen kuin Bonsku muuttaa pois kotoa. Jos silloinkaan. 

Veikistelemässä puhvetissa. 
Kalapöydän antimet

Kakkosalkupalat.

Musiikin lisäksi odotin kovasti Gracen buffettia. En ole vuosikausiin ollut laivan buffetissa syömässä, mutta olin kuullut Gracen buffetista paljon hyvää. Odotukset olivat kovat, mutta kyllä ne täyttyivät! Minusta ainakin ruoat olivat oikein onnistuneet, siististi ja kauniisti esillä ja erittäin maukkaita. Perinteisten buffetherkkujen rinnalla oli paljon kaikkea uutta herkkua. Myös lämpimät ruoat yllättivät positiivisesti, vaikka yleensä alkupalat vievät voiton.

Lämmintä ruokaa. Tuo keskellä oleva risottotäytteinen herkkusieni oli ihanaa!

Jälkkärit olivat sopivan pieniä, että voi ottaa monta. 

Ennen kuin huomasimmekaan, oli koko sunnuntai kulunut ja palasimme takaisin Turun satamaan. Päivä meni loppujen lopuksi yllättävän nopeasti ja tekemistäkin riitti, kun seilasi leikkihuoneen ja kannen leikkipaikan välillä, välillä kävi vähän kaupassa ja sitten buffetissa ja kuuntelemassa elävää musiikkia. Risteily oli siis lopulta positiivinen kokemus. Ehkä nyt en heti lähtisi uudestaan, mutta ajatus ei ole enää niin kauhistuttava. Ja mahataudiltakin säästyttiin, eikös se ole jo onnistuneen reissun merkki!

Mitä sinä pidät risteilyistä?

torstai 25. toukokuuta 2017

Karkkiarki 11/52: Aamiaismuodin huipulla

Kaupallinen yhteistyö: tuotteista saatu Plussapisteitä ja S-bonuksia. 

Tuorepuuron päälle kasattu kauden hedelmiä: banaania (aina sesongissa), kiiviä (ehkä oikeasti jossain sesongissa) ja pakastemansikoita (vintage). 

Kiireisessä arjessa ei ole aikaa istua tuntitolkulla aamiaispöydässä. Niinpä olen liittynyt trenditietoisiin tuorepuuronpuputtajiin. On niin näppärää sekoittaa illalla ainekset kauniiseen lasipurkkiin ja napata se mukaan, kun aamulla viilettää töihin. Kahvitauolla voi sitten istahtaa rauhassa nauttimaan tuorepuurosta, jossa yhdistyvät vaikkapa jogurtin täyteläisyys, kauran pehmeys ja marjojen raikkaus. Perinteisten puuroainesten lisäksi tuorepuuroon on tärkeä lisätä eksoottiselta kuulostavia uusia ainesosia, kuten chia-siemeniä. Puuro täytyy tietysti pakata lasipurkkiin, sillä hieman värjäytynyt ja nuhjuinen tupperware ei säilö tuorepuuron aromeja parhaalla mahdollisella tavalla, eikä anna tuorepuuronpuputtajasta oikeanlaista mielikuvaa.

Omenamehu on yllättävän hyvä lisä tuorepuurossa. Kaurajogurtti toimii minusta paremmin kuin tavallinen, sillä maku on pehmeämpi. Tavallinen käy kyllä myös hyvin, mutta tätä sattui olemaan. 

Puoretuuroni (käännän sanan aina mielessäni näin) koostan seuraavalla tavalla:

n. ½ dl kaurahiutaleita
n. ½ dl nestessä (esim. omenamehu, kauramaito, maito)
n. ½ dl (kaura)jogurttia (kaurajugu tekee puuron mausta pehmeän)
Pieni kourallinen auringonkukansiemeniä, ehkä jotain pähkinärouhetta tai mantelia
1 tl chia-siemeniä tuomaan trendikkyyttä ja ajanhermoa
Hedelmiä ja marjoja, usein pakkasesta jäisiä mansikoita
 Välillä maapähkinävoita ja muussattua banaania

Sekoita kaikki ainekset ja laita tekeytymään yöksi jääkaappiin. Aamulla nappaa purkki mukaan ja kuvittele olevasi suosittu lifestyle-bloggaaja. 

Tuorepuuropurkki nousemassa arjen yläpuolelle.

Trendikästä tai ei, olen ihan oikeasti nyt innostunut tekemään tuorepuuroja seuraavan päivän aamupalaksi. Olen huomannut, että verensokerini pysyy tasaisempana, kun syön aamiaisen vasta hiukan myöhemmin. Ajatus tavallisesta puurosta aamulla ei houkuttele, mutta tykkään tuorepuurojen raikkaudesta. Ja olen kyllä tehnyt puurot ihan oikeasti lasipurkkeihin, koska ne pysyvät varmemmin kiinni laukussa kuin muoviastiat ja pyöreissä astioissa puuro on kivempi sekoittaa. Suosittelen kokeilemaan!

Oletko sinä joskus tehnyt tuorepuuroa?