lauantai 16. kesäkuuta 2018

Tintin tuli taloon

Kätevää, kun näin vauva-arjen lomassa voi kierrättää kolme vuotta vanhoja otsikoita ja lisätä vain uuden nimen tilalle. Linkistä voi lukea, miten valmistelimme kotia Bonskua varten. Ajattelin vähän vertailla, miten valmistauduimme nyt toisen lapsen syntymään, sillä onhan se väistämättä erilaista kuin ensimmäisen kanssa. Pitkään näytti siltä, että toisen lapsen syndrooma vaivasi valmisteluissa. Jätin kaikki valmistelut todella viime tippaan ja rykäisin monta asiaa vauvavalmiuteen vasta sitten, kun käynnistyspäivä oli päätetty. Tuolloin oletettua valmisteluaikaa oli jäljellä puolitoista viikkoa, mutta todellisuudessa vain viikko. Onneksi sain jonkun oudon pesänrakentamisenergiapuuskan ja sain kuin sainkin oleelliset jutut järjestykseen.

Ei niin kauaa ennen Tintin syntymää näytti "hoitopöytä" vielä tältä... 
Monta asiaa oli tietenkin meillä jo valmiina Bonskun jäljiltä, sillä olen kovin laiska luopumaan ja myymään asioita, joita ajattelen vielä joskus tarvitsevani. Meillä oli jo hoitoalusta, vaippoja, vaatteita ja muuta riittämiin, eikä niistä tarvinnut murehtia. Ne piti vain kaivaa varastoista ja huoltaa kuntoon. Vaatteet taisin ripustaa päivää ennen synnytystä ja mumi siirsi ne sitten kaappiin kun olin sairaalassa. Tällä kertaa raivasimme vaatteille tilaa isoon vaatekaappiin pienen lipaston sijaan, sillä viimeksi huomaismme vaatteiden tulevan helposti tunkkaisiksi pienissä laatikoissa. 

Vaatteet heiteltynä muusta tavarasta tyhjennettyyn laatikkoon. Nämä sain sentään pestyä ja mumi järjesteli ne uudestaan laatikkoon. 
Pienet kestovaipat sain lainasta ystävältä myös päivää ennen synnytystä. Harmi vaan ne eivät vielä pääse käyttöön kovin usein, sillä saimme ohjeeksi olla avaamatta Tintin lonkkia vielä liikaa ja kertsivaipat ovat ohuempia kuin kestot. Vähitellen aion ottaa niitä enemmän käyttöön, kun Tintin vähän kasvaa. Vaipat sain kuitenkin pestyinä suoraan kaappiin. No, itseasiassa niille piti kyllä raivata tilaa ja heitin pois kaikennäköistä turhaa kylppäritavaraa. Viimeksi vaipat olivat virkkaamissani koreissa hoitoalustalla, mutta nyt ajattelin että kaappi olisi kuitenkin kätevämpi paikka. Viimeksikin vaipat vaihtoivat paikkaa monesti, sillä virkatut korit eivät lopulta olleet kaikkein käytännöllisin ratkaisu.

Ehkä tämä järjestelykin vielä muuttuu, mutta nyt tuntuu ihan käytännölliseltä. Koreissa on puolipitoisia vaatteita, pyykkäystarvikkeita ja peppupyyhkeitä. 

Tällä kierroksella halusin myös panostaa muutamiin sellaisiin asioihin, joihin viimeksi en samalla tavalla panostanut. Kantovälineet tietysti ovat vähän eri kaliiperia kuin viimeksi. Viimeksi ostimme käytetyn Manducan, joka palveli hyvin ja etenkin miehen käytössä pitkään. Nyt kuitenkin minulla oli tietysti valmiina pino liinoja, joista suurin osa vielä hyvin vauvakelpoisia, sillä pidän melko ohuista ja pitkistä liinoista. Tarkoituksena oli ostaa miehelle jälleen käytetty Manduca, mutta sitten vilautin miehelle aivan ihanaa kettukuosista Integraa ja mieskin ihastui reppuun sen verran, että päätin tilata sellaisen. Ja se on kyllä lyhyellä kokeilulla ollut paras kokeilemani reppu! Kannatti siis panostaa. Mies tosin ei ole vielä ehtinyt sitä kokeilla, joten jää nähtäväksi ihastuuko hän muuhun kuin kuosiin.

Vino pino ihania liinoja. Lähes kaikki vauvakelpoiset ovat päässeet jo käyttöön. 

Uusi reppu testissä. Katsokaa nyt tätä kuosia! Ja itse reppukin on loistava. 
Vaikka meillä oli Bonskun jäljiltä myös yhdistelmävaunut ja turvakaukalo, halusin ostaa kuitenkin uudet. Miksikö? No Bonskulle ostimme käytetyn turvakaukalon, mikä oli ihan ok ratkaisu silloin, mutta kaukalo ehti vanhentua lasten välillä sen verran vanhaksi, että koin parhaaksi ostaa kokonaan uuden. Bonbonin aikana en vielä ollut tietoinen turvakaukaloiden ja -istuinten käyttöiästä.
Uudet rattaat taas halusin siksi, että en pidä nykyisistä ja halusin sellaiset, että tarvittaessa niihin saisi kumman vaan. Bonsku kävelee jo melko reippaasti, mutta välillä on hyvä saada hänet aloilleen. Lisäksi halusin rattaat, joissa on erityisen hyvä tavarakori, sillä käymme paljon kaupassa ja torilla kävellen. Kahden lapsen kanssa kassien käsissä raahaaminen ei enää tuntunut kivalta ajatukselta, vaikka sinänsä onnistuisikin toinen kävellen ja toinen liinassa. Ostin tutulta Brio Smilet - enkä ole katunut. Ne liikkuvat ihanan ketterästi, ovat paljon kapeammat kuin yhdistelmärattaamme ja tavarakori on aivan täydellinen. Jonkun aikaa yritin myydä yhdistelmiämme, mutta ne eivät menneet kaupaksi. Tai no, melkein menivät, mutta sitten paljastui hiirivahinko vaunukopan patjassa ja jostain kumman syystä ostaja löysi vaunut muualta. No, minä uusin koko vaunukopan sisuksen ja nyt koppa on käytössä "turvapaikkana" Tintille, kun hänet pitää saada laskettua jonnekin laittaessani ruokaa. Välillä hän on siellä vedellyt tirsoja ja mistä sitä tietää, vaikka isovanhemmat tai mies vielä käyttäisivät vaunuja. Vedin siis vaunut hyvillä mielen myynnistä ja ne voidaan vaikka antaa eteenpäin joskus tulevaisuudessa. 

Tintin turvapaikassa isoveljen rajuilta leikeiltä. Äp:n makuupussi on isoveljen pakkauksesta ja Bonskun pinnasänkyyn tekemäni pinnasuojan virittelin reunapehmikkeeksi. 

Yhden asian olemme hoitaneet yhtä "huonosti" sekä Bosnkun että Tintin kohdalla. Kun Bonsku syntyi, mies kasasi pinnasängyn sillä välin kun olin sairaalassa. Noooh, loppujen lopuksi Bonsku nukkui kainalossa ja alkoi nukkua pinniksessä vasta joskus yli 1-vuotiaana. Tällä kertaa pyörittelin mielessäni pitkään erilaisia nukkumiskuvioita. Bonskuhan nukkuu omassa sängyssään, joka on kiinni meidän sängyssä. Se on tunutunut hyvältä ratkaisulta. Alunperin ajattelin, että vaihdamme miehen kanssa puolia ja sivuvaunupinnasänky kasataan sitten toiselle puolelle sänkyä. Aikaa kului, eikä sitä tullut tehtyä. Mietin unipesää meidän keskellämme, mutta ei sellaistakaan tullut hankittua ja niistäkin on kai monenlaista mielipidettä. Mietin jopa vaunukoppaa Bonskun sängyn päädyssä, mutta lopulta kävi niin, että Tintti nukkuu minun kainalossani. Niin saamme kaikki parhaiten nukuttua, kun Tintti kuitenkin syö monta kertaa yössä. 

Tässä tilanteessa edelleen. Meillä on kyllä pinnasänky, mutta siihen ei ole edes patjaa. Nyt mennään näin. 

Kovin suuria eroja valmistautumisessa ei sentään ollut. En nyt voi allekirjoittaa mitään toisen lapsen syndooma-juttujakaan, sillä toisaalta tiettyihin asioihin myös panostettiin toisen kohdalla enemmän. Ehkä nyt mentiin itsevarmemmin, kokemuksesta viisastuneena ja rennommin. Mutta niin sen kuuluukin mennä. 


maanantai 11. kesäkuuta 2018

Mehlo!

Enpä arvannutkaan, kuinka tiukka taistelu aikaa vastaan villahaalarin tekeminen oli. En todellakaan ehtinyt tehdä toista postausta tässä välissä, kun Mehlo päätti syntyä maailmaan. Henkisesti valmistauduin käynnistykseen tälle päivälle, 11.6., sillä arvioidun suuren koon vuoksi oli päädytty tähän. Mutta Mehlopa päättikin toisin - hän lähti syntymään aamulla 6.6. ja iltapäivällä olikin jo täällä ulkomaailmassa! Hieman hän otti varaslähdön ja oli syntyessään vasta viittä vaille täysiaikainen (rv 36+5), mutta kuitenkin hyvävointinen ja sopivan kokoinen. 

Mummun ottama kuva reilun yhden vuorokauden iässä. 

Viimeksi en juurikaan kertonut synnytyksestä täällä, mutta nyt haluan lyhyesti kerrata tapahtumat. Skippaa seuraavat pari kappaletta, jos synnytys ei houkuta (vaikka skippaan kyllä eritteet sun muut). 
Pieniä merkkejä mahdollisesti lähestyvästä synnytyksestä oli ilmassa jo aiemmin. Muutamia kipeitä supistuksia oli ollut pitkin viikkoa. Edellisenä iltana käydessäni uimassa ei selkä- ja vapaauinti tuntuneet ollenkaan hyviltä toisin kuin siihen asti ja yllättäen rintauinti ei aiheuttanut juurikaan liitoskipuja. Ehkä vauva oli liikkunut sopivasti alaspäin. Kävin muuten uimassa myös edellisenä iltana ennen Bonskun syntymää - ehkäpä sillä oli jokin merkitys synnytyksen käynnistymiseen. Tai sitten taloyhtiön pihatalkoilla (joissa tosin en juuri osallistunut pihatöihin, joten tuskin...)

Pieni karvakorva ja melko paljon tukkaa. 
Yön mittaan kipeitä supistuksia oli jonkin verran, mutta aamulla ne alkoivat melko nopeasti tihentyä. En kuitenkaan oikein uskonut vielä, että mitään tapahtuu. Mutta pian oli pakko laittaa Bonskulle Ryhmä Hau pyörimään ja mennä itse lämpimään suihkuun. Hieman absurdi fiilis oli kuunnella Ryhmä Hauta siinä supistusten välissä. Vanhempani olivat tulossa aamupäivällä joka tapauksessa Ikea-reissulle kanssani ja hieman hoputin heitä lähtemään. Lopulta oli pakko soittaa myös mies kotiin töistä. Sairaalaan soittaessani siellä vielä hieman toppuuteltiin, että ei nyt ole mikään kiire, mutta onneksi kuitenkin lähdimme melko pian, sillä kyllä synnytys oli ihan jo kunnolla vauhdissa sairaalaan päästessämme. Toivoin ammetta ja sellaiseen pääsin - ja se oli ihanaa! Se auttoi minulla kipuun todella hyvin. Ammeeseen synnytys ei ollut kohdallani monestakaan syystä mahdollinen, mutta se oli minulla jo tiedossa. Yritin keskittyä rentoutumaan ja kätilöt ohjasivat myös hyvin. Puudutusta en tällä kertaa toivonut, vaikka en ollut ehdoton asian suhteen. Ponnistusvaihe alkoi hieman yllättäen ja vähän pelästytti, mutta se sujui onneksi melko nopeasti. Voi mikä ihana helpotus, kun pieni Mehlo syntyi. Ei pelkäämääni hartiadystokiaa tai sektiota suuren koon vuoksi. Istukka oli tälläkin kertaa tosin liian tiukassa ja jouduttiin irrottamaan nukutuksessa, mutta en osaa pitää sitä kovin suurena miinuksena muuten hienosti sujuneen synnytyksen kokonaiskuvassa.
Liinaa piti heti kokeilla, mutta oli kyllä vaikeaa aluksi sitoa näin pientä! Nyt sujuu jo paremmin. 

Ai niin, kuka sieltä oikein syntyi? No pikkuveli, joten kaikki mahan mallia kommentoineet voivat nyt myhäillä tyytyväisinä ja tietäväisinä. Mehlon etunimi ilmoitettiin lähimmille - ja myöhemmin muillekin - heti syntymän jälkeen, eikä kukaan ole ainakaan tunnustanut arvanneensa nimeä. Täällä blogissakin Mehlo-työnimi saa nyt väistyä Tintin- tai Tintti-lempinimien tieltä. Eikä hän edes lopulta ollut niin iso kuin oli pelätty. Kookas kyllä, mutta täysin sopusuhtainen ja painokin jäi yläkäyrän alle. Ja pituutta löytyi, joten pelkkää ylimääräistä rasvaa ei suuri koko ollut (3790g ja 52 cm, pää 35,5cm).

Melkein samat kotiutumisvaatteet kuin kolme vuotta sitten. Bonskukin samalla paikalla. 

Sairaalassa vietimme taas kolmisen päivää. Aluksi se tuntui lomalta kun sai vaan olla, syödä, nukkua ja pesiä vauvan kanssa, mutta kyllä siihenkin kyllästyi. Olisimme muuten päässeet jo aikaisemmin kotiin, mutta bilirubiiniarvoja piti ja pitää edelleen seurata. Lisäksi myös kilpirauhasarvoja mittaava seula hälytti, mutta se oli onneksi väärä hälytys. Verensokerit taas pysyivät hänellä hienosti koko ajan, mikä johtuu varmasti hyvästä imuotteesta ja ruokahalusta. Muuten hiukan väsynyt tyyppi jaksaa kyllä heräillä tunnin-parin välein syömään ja maito maistuu. Imetys on siis onneksi lähtenyt sujumaan helpommin kuin isoveljen kanssa aikanaan. Vielä toistaiseksi Tintin lähinnä syö ja nukkuu, mutta onneksi hetkittäin availee suloisia silmiään maailmaa tutkiakseen. Pienen ennenaikaisuuden vuoksi keskivartalo oli hieman hypotoninen ja saimme lihasten vahvistamiseen fysioterapeutilta ohjeita. Muuten Tintin on aivan "tavallinen" vauva, eikä edes pieni kokoinen verrattuna täysiaikaisiin tovereihinsa. 
Veljekset kohtaavat tässä toistamiseen. 

Entä isoveli, miten Bonsku on suhtautunut tulokkaaseen? Vauvaan Bonsku on suhtautunut aivan superhellästi ja ihanasti. Hän silittelee ja puhuu Tintistä todella kauniisti. Varsinaista mustasukkaisuutta ei ole ilmennyt (toistaiseksi), mutta muita merkkejä uuden tilanteen jännittävyydestä kyllä. Hän on ollut välillä melkoisen ylikierroksilla ja pottajutuissa ottanut aimo harppauksen taaksepäin. Olemme kovasti yrittäneet antaa hänelle huomiota ja kivoja hetkiä, mutta onhan se iso juttu, kun yhtäkkiä ei olekaan ainokainen. Arki on nyt pari päivää rullannut kuitenkin kohtuullisen kivasti ja moni juttu on sujunut onneksi helpommin kuin esikoisen kanssa. Mies on päivät muuten kotona nyt kesällä, mutta säännölliset musiikkityöt jatkuvat. Luotan siihen, että tilanteeseen taas totutaan ja sopeudutaan, eikä elämä kahden lapsen kanssa voi olla mahdotonta, kun niin monet siitä ovat selviytyneet ja hankkineet vielä lisääkin lapsia. 

Bonsku on innokas vauvan hellijä ja hoitaja, mutta välillä intoa pitää hieman suitsia. 

Ennen Mehlon syntymää harmittelin kovasti raskauden loppumista ja pohdin, onko tämä nyt viimeinen kerta. Kun hän oli syntynyt, en kuitenkaan yhtään kaivannut mahaa takaisin. Lapsilukukin tuntuu siltä, että molempi-parempi. Tilanteen mukaan, mutta nyt on hyvä näin. Kaksi ihanaa, maailman suloisinta ja parasta poikaa. Ihan täydellinen perhe!



maanantai 4. kesäkuuta 2018

Taistelu aikaa vastaan - eli villahaalari vauvalle

Jotain uutta Mehlollekin. Bonskulle tein silloin aikoinaan vaippoja, vaippahousuja, pinnasängynreunuksen ja vaikka sun mitä. Toisaalta tässä haalarissa on ollut työtä noiden kaikkien edestä!

Se on viittä vaille valmis - nimittäin villahaalari, jonka aloitin jo viime syyskesästä silloin, kun hetken odotin "Mignonia" saapuvaksi kevätvauvana. Tähän saakka monimutkaisimmat neulomani vaatekappaleet ovat olleet vaippapöksyjä, joten olen itsestäni kovin ylpeä. Ihan kokonainen villahaalari! Aloin jatkaa haalaria joskus alkuvuodesta tavoitteena saada se valmiiksi ennen Mehlon syntymää. Kiire ei sinänsä olisi ollut, sillä koko vastaa ehkä jotain 62-68-kokoa. Vaikka Mehlo olisikin niin iso kuin nyt on ennustettu, niin todennäköisesti haalari on sopiva joskus syksyllä, kun sitä tarvitaankin. Halusin saada sen kuitenkin valmiiksi jo hyvissä ajoin, jotta se ei olisi vauvanhoidollisista syistä jäänyt kesken. 

Jos ei päälle, niin ainakin seinäkoristeeksi?

Inspiraation sain googlehaun kautta Hupsistarallaa-blogista, josta bongasin aivan hurmaavan suloisen vauvan neulehaalarin. Jos klikkaat linkin auki, et varmasi ylläty miksi ihastuin haalariin. Kyseiselle haalarille ei kuitenkaan ollut ohjetta, joten minä käytin oman haalarin pohjana Dropsin vauvanhaalarin ohjetta hieman soveltaen. Lankana käytin seiskaveikkaa, enkä mitenkään erityisesti muuntanut langan mukaan ohjetta. Tein haalarin pienimmän koon ohjeella eli 50/56, mutta todellisuudessa se vastaa ennemmän 62/68-kokoa ainakin tällä langalla tehtynä. Muistaakseni joku muukin mainitsi ohjeen olevan reilua kokoa, kun keskustelin asiasta. 

Muutamiin kohtiin en ole täysin tyytyväinen (esim. tuo yksi raglan-kavennus, jossa ei ole vaaleanpunaista koko matkalla), mutta onneksi kokonaisuus ratkaisee. 

Mumilla sattui olemaan sopivia värikkäitä sydännappeja, jotka kruunaavat kokonaisuuden. 
Yksiväristä haalaria en tietenkään halunnut, vaan juuri yhtä riemunkirjavan kuin Hupsistarallaa-blogissakin. En kuitenkaan halunnut kopioida suoraan, vaan vaihtelin kuvioita ja värejä täysin oman mielen mukaan katsomatta valmiita ohjeita. En kuitenkaan jaksanut tehdä vartalokappaleeseen kahta erilaista puolta, sillä kirjoneuleessa oli riittävästi haasteita jo muutenkin. Kirjoneuleen neulominen on aina yhtä tuskaista, mutta niin palkitsevaa. Nyt apuna oli välillä sormeen kiinnitettävä langanohjain, jotta langat eivät menneet aivan sikin sokin. Vain muutamiin kuvioihin en ollut täysin tyytyväinen, mutta onneksi virheet häviävät osaksi kokonaisuutta. 

Yksikään kuvio ei ole samanvärinen tai samanlainen kuin toinen. Ja hups, kuvassa näkyy että resorit ovat ihan eri mittaisia keskenään!

Värien osalta pyrin siihen, ettei mikään väri hallitsisi liikaa, vaan kaikkia tulisi käytettyä eri kuvioissa mahdollisimman tasaisesti ja erilaisissa yhdistelmissä. Joitain suosikkivärejä, kuten keltaista ja vaalean vihreää, on enemmän kuin muita, mutta mikään väri ei hallitse liikaa. Alunperin ajattelin ostaa uusiakin lankoja projektiin, mutta lopulta päätin pysyä pelkästään omalla lankahyllyllä ja käyttää pois keränloppuja. Hyvä päätös, sillä ainakin pari kerää sain pois pyörimästä!

Karu todellisuus... päättelyhommat vielä edessä. Yök. 
Varsinaisen neulomisen ja nappien kiinnityksen sain valmiiksi viikonloppuna ja nyt edessä olisi enää noin miljoona langanpätkää pääteltäväksi. Se taitaa olla se ikävin homma, mutta toivon saavani sen vielä tehtyä ennen Mehlon syntymää (joka on muuten edessä aika pian). Tai ehkä otan haalarin ja parsineulan synnärille mukaan, mikäli joudun odottelemaan! Toivottavasti kuitenkin haalari saisi olla sekä kelien että koon puolesta ihan vain koristeena vielä muutamia kuukausia. 

Elämme jännittäviä aikoja! Onko seuraavan postauksen aikaan puvun tuleva käyttäjä jo maailmassa vai ehdinkö vielä kirjoitella? 

tiistai 29. toukokuuta 2018

Kukkien loistoa ja uusia taitoja

Ihan itse sitomani kimppu!

Olen pitkään halunnut päästä jonnekin kukkiensidontakurssille ja äitiysloman alkajaisiksi tarjoutui sopiva tilaisuus osallistua. Minulla oli jonkinlainen käsitys siitä, miten sidotut kukkakimput muodostuvat, mutta käytännön kokemus rajoittui kahden tulppaanikimpun yhdistämiseen. Tai no, hääasetelmat teimme itse, mutta ne eivät olleetkaan varsinaisia kimppuja. 

Kukkavalikoima oli harmoninen, mutta minun makuuni melko vaalea. Onneksi myös kauniita pastellisävyjä oli tarjolla. 

Kurssin kukkatarjonta oli ehkä värien puolesta hieman pettymys, sillä kuten kuvasta näkyy, ei kovin karkkisvärisiä kukkia ollut tarjolla. Makuja on monia, eikä tietysti kaikkia voi miellyttää. Lisäksi kurssi oli varsin edullinen, joten siihen nähden kukkatarjonta oli kuitenkin hyvä. Ampaisin heti "teoriaosion" jälkeen nappaamaan kaikki parhaat värit. Onneksi en oikeasti joutunut käyttämään kyynärpäätaktiikkaa, vaan kaikki tuntuivat löytävän itseään miellyttäviä kukkia valikoimasta ilman tönimistäkin. 

Kukkavalikoimani. Kaikki vihreät eivät päätyneet kimppuun. Esimerkiksi tuo pienilehtinen pistaasi oli kaunista, mutta ei istunut joukkoon. 
 Kukkien sidonta oli sekä helpompaa että vaikeampaa kuin olin kuvitellut.  Meille opetettiin ns. spiraalitekniikka, joka on ilmeisesti se perustekniikka, jolla kimppuja sidotaan. Toisaalta pienen kimpun sitominen sujui yllättävän sujuvasti hyvillä opeilla, mutta kyllä se kukkien asettelu tukevasti oli varsin aikaavievää ja tarkkaa puuhaa. Varsinkin vihreiden asetteleminen niin, etteivät ne peittäneet kukkia vaan tukivat niitä, oli haastavaa. Myös varsien leikkaaminen puukolla ei ollut helppoa ja olenkin virheellisesti kotona aina käyttänyt saksia. Kurssin vetäjän tavoitteena oli, että kurssin jälkeen kukaan ei enää niihin turvautuisi. En ole ihan varma kyllä voinko tätä toteuttaa. 


Lopputulos. Jännityksellä jäin odottamaan, miten inkaliljat aukeaisivat.  Oli vaikea asetella kukat niin, että sopivasti erilaiset ovat vierekkäin. Aina tuntui, että kaksi liian samanväristä oli vierekkäin. 

Lopulta olin ihan tyytyväinen aikaansaannokseeni. Inkaliljat eivät vielä kurssilla olleet auenneet, joten kimpun luonne muuttui vielä myöhemmin, mutta minusta inkaliljan asettelu onnistui hyvin, sillä se aukesi kauniisti kimpun "halki" tuoden lisää runsautta. Kaikki kukat eivät olleet ihan samalla tasolla ja se olikin asettelussa myös vaikeaa. Hirssit eli nuo huitulat asettelin tahallani "räjähdysmäisesti" ympäri kimppua. 

Sopivan varjoisassa paikassa kimppu on säilynyt freesinä kohta viikon. 

Kimppu on säilynyt kohta viikon kauniina. Kurssilla ohjeistettiin vaihtamaan vesi kerran viikossa. Vielä en ole sitä tehnyt, mutta ehkä tässä piakkoin täytyy. Kimppu sopi erityisen kauniisti makuuhuoneen pienen lipaston päälle. Sen yläpuolella olevassa taulussa on samoja sävyjä kuin kimpussa, mutta näköjään yhtään kuvaa taulusta ja kimpusta yhdessä en ottanut. No, kimppu saa nyt olla pääosassa. 


Inkaliljat kukkeimmillaan. Niiden sävy olikin kauniin vaaleanpunainen, vaikka nupussa näyttivät liiloilta. Minä tykkään näistä enemmän!

Ja toiselta puolelta. Kimpussa on inkaliljan lisäksi kolmea eri väristä neilikkaa ja kahta ruusua. 

Ihan ilman kukkakauppoja ja ammattilaisia en aio jatkossa pärjätä, mutta ehkä silloin tällöin voisi ostaa ihan vaan irtokukkia ja sitoa niistä kimpun itse. Ehkä tulevissa ristiäiskukissa hyödynnän tätä uutta taitoani? Tai sitten vaan vauva-arjen keskellä unohdan autuaasti kaiken oppimani ja isken kukat vain sikin sokin maljakkoon. 

Oletko sinä koskaan kokeillut kukkien sidontaa?

perjantai 25. toukokuuta 2018

Jo joutui armas aika, äitiysloma suloinen...

Taas päättyi yksi elämänvaihe ja ollaan välitilassa uuden äärellä. Äitiysloma alkoi virallisesti eilen ja edelleen tuntuu vähän epätodelliselta. Juurihan minä palasin töihin ja nyt se on taas hetkeksi ohi! Toisaalta työuran näkökulmasta aika lyhyitä pätkiä sekä nämä työpätkät että kotipätkät ovat. Vielä ehtii tulla varmasti suvantovaiheitakin. Toisaalta tämä vaihtelu ainakin virkistää, ei ehdi liikaa leipääntyä tai kyllästyä! Olen nauttinut töistä, olen nauttinut lyhennetystä työviikosta ja nyt aion nauttia tästä lyhyestä pätkästä kotona vain yhden lapsen kanssa. Sitten toivottavasti saan nauttia kotona olemisesta myös kahden lapsen äitinä. Vähän kyllä jänskättää...

Kiitoskorttini työkavereille ja tukiviittomaopetusta. Ja juuri tuollaista löhölomaa se äitiysloma onkin, eikö vain?

Viime päivinä olen jaksanut ilokseni myös puuhata kaikenlaista. Tiistaina sain aikaiseksi kakun työkavereille viimeisen päivän kunniaksi. Tiistaina minulle järjestettiinkin ihana brunssi ja keskiviikkona vielä rääppiäiset. Onnea on hyvä työyhteisö, johon toivottavasti saan vielä palata ellei Sote heitä koko kuviota uusiksi. Koska työkavereista iso osa koostuu terveydenhoitajista, piti kakun ehdottomasti olla terveellinen. Niinpä päädyin smoothiekakkuun, johon ei tullut lainkaan sokeria keksipohjan keksejä lukuunottamtta. Ja digestivet nyt ovat melkein terveyskeksejä. Pakastin myös pullistelee edelleen viime kesän mansikoita, joten niitä on hyvä päästä nyt käyttämään alta pois. 

Minä olen usein tuonut yhteisiin brunssipöytiin kikherneitä ja bulgursalaattia, joten herkkuni oli otettu huomioon. 

Herkullisenkuuloinen mansikkainen smoothiekakku löytyi Lunni leipoo -blogista. Muuten tein reseptin mukaan, mutta sokerin jätin tosiaan pois. Lisäksi minulle kävi huono tuuri, sillä liivatepusseja ei ollutkaan kaapissa tavalliseen tapaan viittä avattua ja osaksi käytettyä ja yksi liivatelehti jäi uupumaan. Laitoin ihan hiukan vähemmän nestettä ja kakku hyytyi oikein mallikkaasti. Mansikoita tuntui tuleva ihan järjetön määrä, mutta se kannatti, sillä kakusta tuli ihanan korkea. Kakusta saisi helposti myös gluteenittoman vaihtamalla keksit toisiin, vegaanisen vaihtamalla liivate agaragariin tai vegegeliin ja sokerittoman vaihtamalla pohjan vaikka pähkinäiseksi. 

Kakku oli oikeasti kirkkaamman vaaleanpunainen, mutta jostain syystä se näyttää kovin tummalta kuvissa. Kiivi, lime, nektariini ja kookos koristivat kakkua. Nuo ilmakuplatkin oikeastaan sopivat kakkuun hauskasti. 

Mansikka-limesmoothiekakku

Pohja:
 175 g Digestive-keksejä
80 g voita tai margariinia

Täyte:
750 g mansikoita 
3 banaania
1,65 dl tölkki kookoskermaa 
0,5 dl limen mehua (noin 2 limeä)
Yhden limen raastettu kuori
8 kpl liivatelehtiä 

1. Murskaa keksit ja sulata voi. Yhdistä ja painele 20 cm irtopohjavuoan pohjalle. 

2. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.

3. Sulata mansikat kunnolla, jos käytät pakastemansikoita. Soseuta mansikat, lisää banaani ja kookos ja soseuta tasaiseksi. Lisää limen kuoriraaste. 

4. Purista limen mehut ja kuumenna. Puristele liivatteista ylimääräinen vesi ja sekoita liivatteet yksitellen mehuun. Kaada liivate ohuena nauhana smoothie-massaan samalla sekoittaen. 

5. Kaada massa keksipohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään kolme tuntia. Koristele lopuksi haluamallasi tavalla. 

Kesän hedelmiä saa nyt ihanasti torilta ja minä koristelin kakun limellä, kiivillä ja nektariinilla. Lopuksi sirottelin päälle vielä hiukan kookoshiutaleita. En ole koristeiden kanssa piipertäjä, joten kiiviruusukkeet jäivät tekemättä ja hyvä niin. Rennompi lopputulos sopi paremmin kakkuun. Kakku oli todella raikas ja helppo tehdä, joten tätä teen mahdollisesti uudestaan vaikka Bonskun synttäreille. Veikkaan, että silloin ovat helpot reseptit suosiossa, sillä mitä todennäköisimmin meitä on silloin jo neljä. 

Mutta nyt riennän hakemaan Bonskun puistosta ja menemme herkkulounaalle ihan kahdestaan!


torstai 17. toukokuuta 2018

Äitiysvintagea kasarimalliin

Tässä asentelen housujani, odotas hetki. 

Äitini löysi viime viikolla varastosta vanhat äitiyshousunsa ja ne olivat niin hienot, että niitä piti päästä kokeilemaan. Valkoiset vajaamittaiset kesähousut ovat heinäkuun lapsen äidillä olleet varmaankin paljon käytössä. Housuissa on niin mielenkiintoinen mahankasvatusmekanismi, että ne on ihan pakko esitellä täällä blogissakin.


Pia & Paula on tuttu merkki muistakin vintage-vaatteista. 


Säädetään klipsejä ja vatsakappaletta. Tuo housujen yläosa vaatii kyllä jotain peitokseen, muuten näyttää sairaanhoitajan työasulta. 
Housut ovat Pia & Paula -merkkiset ja ilmeisesti merkillä on ollut aikanaan paljon äitiysvaatteita. "Made in Finland" lukee lapussa eli ainakaan eivät ole aasialaista halpatuotantoa. Materiaali on 100% puuvillaa, joten keinokuitujakaan näistä ei löydy. Koko on minulle hieman iso, 42, mutta koska housut eivät jousta oikein yhtään, se ei haittaa. 

Nykyäitiyshousut ja kasariversiot. Hieman eri tyyppiset mekanismit. 


Kunnon kumppari pitää housut yhäällä, mutta kurkistaa housujen kauluksesta. 


Kummallinen klipsu ja muovinen "raide", jota pitkin klipsun paikkaa voi säätää. 

Vatsan kohdalta housut ovat varsin tekniset. Niissä on vyötäröllä säädettävä kuminauha, jonka avulla housut pysyvät ylhäällä ja kohdallaan. Tosin minusta kumppari kyllä liukui aika helposti näkyviin housujen alta. Vatsan kohtaa säädellään metallisilla klipsuilla, jotka kulkevat pitkin muovisia "kiskoja". Vatsan eteen tulee näillä klipsuttimilla säädettävä kaistale, jonka sivuille muodostuu eräänlaiset valetaskut. Melko monimutkaista verrattuna nykyisiin trikoovyötäröisiin housuihin. Mutta ihan toimiva ja säätövaraa riittää. Vaikka täytyy sanoa, että trikoovyötärö on käytännöllisempi. 

Kylläpäs pötsi näyttää jättimäiseltä, etenkin kun t-paita ei mene ylävatsan päältä myöten. 

Miltäs näyttää? Pohdiskelen tässä, että kehtaisiko nämä laittaa viimeisiksi työpäiviksi vielä töihin. Vähän tulee mieleen ehkä sairaanhoitajien työhousut, mutta ehkä sopivaan yläosaan yhdistettynä. Olisi aika hauskaa, että housut pääsisivät käyttöön, kun kerran olen jossain määrin tällainen vintage-harrastaja. Ehkä vapaa-ajalla käytettäviksi housut ovat aavistuksen jäykät, eikä niillä tee mieli lököillä tai touhuta taaperon kanssa. Ehkä täytyy repäistä! Enää kolme ja puoli työpäivää aikaa!

Mitäs Bonsku mahtaa tuumia mumin vanhoista housuista?

Mitäs sanot, näyttävätkö käteviltä ja päteviltä?

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Arkea ja juhlaa esiäitiyslomallaIla

Pikkumies nauttimassa retkieväistä. Porkkanakeitto maistui paljon paremmin luonnon helmassa kuin kotona!

Viimeksi kirjoittelin keväästä, mutta nythän onkin yhtäkkiä jo ihan kesä! Vaahterankukinnot kestivät ehkä sen päivän ja nyt lehdet jo pilkistävät niiden lomasta! Hurjaa! Mutta ehkä se tästä vielä ottaa vähän takapakkia kevääseen. Eikä tämä kesä nyt mitenkään haitannut ole, päinvastoin on ollut ihana pukea kesäisen kevyitä vaatteita ja lähteä Bonskun kanssa ulos lisäämällä asuun vain lenkkarit ja lippiksen. Tämä "minikesä" osui kyllä erinomaiseen saumaan, sillä helatorstain myötä olen saanut nauttia ihanasta esi-äitiyslomasta, joka on ollut oikein tervetullut ennen viimeistä 1,5 viikon rutistusta. 

Iloisen väriset retkieväät. Kaasu-trangia on hurjan helppokäyttöinen

Minilomaamme on mahtunut kyllä kaikenmoista laidasta laitaan. On ollut ihania, suorastaan idyllisiä perhehetkiä ja toisaalta jos nyt ei ihan pohjamutia, niin sellaisia "ai niin yök, täällä ei olekaan ruopattu"-hetkiä. Sitä kai se elämä on, perheellä tai ilman. Näin äitienpäivänä olen taas pohtinut paljon niitä ennakko-odotuksia, lähinnä pelkoja, joita minulla oli ennen Bonskua. Että onko se äitiys ja vanhemmuus niin raskasta kuin monesti väitetään. Onhan se monelta osin, mutta toisaalta kyllä aina ne hyvät jutut peittoavat raskaat hetket. Vähän kuin tämän neljän päivän ajalta jäivät ensisijaisesti mieleen ne huippujutut, vaikka tarkemmin miettien monta harmiakin ehti olla. 

Hankalia kuvattavia. En saanut kaikkia perheenjäseniä samaan kuvaan. 

Helatorstaina minulla oli energiaa ja intoa, joten ehdotin pyöräretkeä Ruissaloon. Matka taittuikin yllättävän keveästi. Otimme matkaan myös trangian ja porkkanakeiton jämät. Ostin meille trangian miehen ensimmäiseksi isänpäivälahjaksi - ja se taisi päästä kolmannen kerran käyttöön. No, onneksi se ei vanhene. Bonsku nautti retkieväistä ja luonnosta. Olisi ihana antaa hänelle enemmän tällaisia luontokokemuksia. Omasta aktiivisuudesta se on kiinni, mutta liian usein laiskuus iskee. Koko retki meni varsin idyllisissä merkeissä, valkovuokkomerien ympäröimänä. 

Välillä Bonsku väsähti kävelemään. Aina pitäisi olla mukana kantoväline, koska jos ei sitä ole, sitä tarvitsee varmasti. 
Se ruoppaamaton kohta iski sitten illalla, kun Bonsku nosti pienen nuhan päälle kuumeen ja hengityskin meni vähän hankalaksi. Laryngiitti se ei kuitenkaan tainnut olla, mutta harmillinen oli myös neljäs tavallinen flunssa putkeen. Bonsku on päättänyt ottaa tilastoissa ikätovereitaan kiinni sairastelujen suhteen tässä kevään aikana. Perjantaina en päässyt hyödyntämään puistokerhon suomaa lepohetkeä, mutta onneksi Bonsku pärjäsi lääkkeen voimin päivällä melko hyvin. Perjantaina pääsin myös siivoamaan pienoisen ötökkäinvaasion vuoksi - jätän tarkemmat yksityiskohdat kertomatta. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että pääsimme vähällä. Onneksi jo lauantaina Bonsku voi huomattavasti paremmin ja sain oman lepohetkenikin, kun mies otti Bonskun mukaan soittotreeneihin. Yksin kotona oleminen on nykyään melko harvinaista ja siksi aika ihanaa. 

Äitienpäivän pääkohde. 

Sunnuntai alkoi hyvin pienimuotoisella äitienpäiväseremonialla, sillä Bonsku nukkui vielä. Yö oli vielä flunssan jäljiltä hieman rikkonainen (niitä rikkonaisia öitä ei ole lähitulevaisuudessa odotettavissa...) ja sain onneksi itsekin nukkua pitkään. Sain pyytämäni kahvilalahjakortin tulevaan lattemammailuun ja samalla paljastui paikka, johon menisimme syömään. Kahtena edellisenä vuonna olemme olleet Logomossa äitienpäivälounaalla, mutta nyt mies oli halunnut vaihtelua ja iltapäivällä suuntasimme Kakskertaan Harjattulan Kartanoon. 

Äiti katselee hellästi lastaan - vai himoitsee kiellettyä juustokakkua?

Ihan kiitettävästi löytyi syömistä raskaanaolevallekin, vaikka graavit sun muut piti jättää pöytään. 

Usein juhlapäivinä odotukset ovat korkealla ja siksi harmittaa sitäkin enemmän, jos jokin ei menekään suunnitellusti. Ennen äitienpäivälounasta kasassa olivat katastrofin ainekset: miehellä flunssaoireita, minä olin väsynyt ja pahoinvoiva mutkittelevasta tiestä ja Bonsku meinasi nukahtaa autoon. Kaikilla hirveä nälkä välipalasta huolimatta. Pöydässä odotettavissa paljon minulta kiellettyjä herkkuja. Tällä kertaa kaikki kuitenkin meni nappiin ja kun kaikki saivat hieman syötävää, ei syntynyt yhden yhtä harmitusta tai edes uhmakiukkua.

Tuo passion-pannacotta oli paras jälkkäreistä!
Ilta kuluikin arkeen laskeutuen, leikkien, puistoillen ja väsyneenä pötkötellen. Ja pian jatkuu arki, vielä hetken tuttuna ja turvallisena ja sitten taas ihan uutena iloineen ja pohjamutineen. Onneksi välissä on tällaisia minilomia! 

Oliko sinulla vastaava "miniloma" ja miten hyödynsit sen?