Ei kultainen nuoruus...

Minulla on ollut ihan hurjan kiireinen viikko, enkä ole yhtään ehtinyt ajatella, mitä tänne blogiin kirjoittelisi! Päädyin kuitenkin muistelemaan vanhoja, sillä yksi syy kiireeseen on kolme vanhojen tanssikeikkaa. Soitan alttosaksofonia orkesterissa (totaalisen amatöörinä) ja vanhojen tanssikeikat ovat suosikkejani. Ne ovat sopivan lyhyitä, kappaleet ovat hauskoja ja tuttuja, pääsee ihastelemaan mekkoja ja mikä parasta, muistelemaan wanhoja (vaikka tänään onkin vasta penkkarit).

Kuvat on otettu muistaakseni ekalla digikamerallamme. Huikea kuvanlaatu!

Olen nähnyt vanhojen tanssit koko koulu- ja opiskelu-urani aikana joka vuosi yhtä lukuunottamatta. Oli niin hienoa, kun upeat prinsessat ja prinssit tulivat tanssimaan myös ala-asteelleni. Joka vuosi sitä odotti, että saa joskus itsekin tanssia ja mietti, millaisen puvun sitten haluaisi. Ainoa trauma vanhoihin liittyen on se, ettei minua koskaan haettu tanssimaan viimeisessä valssissa...



Äiti ja minä. Sain pariltani (tai hänen äidiltään) oikein rannekukan.

Oi niitä aikoja! Meillä ei ollut elävää musiikkia kun tanssimme, vaan viimeisiään vetelevät cd, joka välillä harjoituksissa teki tepposet. Tämä ei minua haitannut, sillä oli hienoa tanssia niitä samoja kappaleita, joita oli kuunnellut vuosi toisensa jälkeen: poloneesina Prinsessa Ruususen häämarssi, Cicapo, Pas d'Espange, La Chaconne...



Pukuni jujuna olivat irtohihat, jotka olivat viittaus "vanhaan aikaan".
Toinen juju oli kirkkaan turkoosi tylli hameessa, joka näkyi pyörähdyksissä.



Vanhojen pukunikaan ei ollut turha ostos. Olen kuluttanut sen lähes puhki erinäisissä vuosijuhlissa ja vastaavissa. Kerran olen jopa kiepsauttanut mekon organzan hameen sisäpuolelle ja yhdistänyt tummansinisen vuorisilkin toiseen yläosaan! Minua ei haittaa, etteivät puvut enää yritä useinkaan muistuttaa vanhoja pukuja. Tavalliset iltapuvut ovat käyttökelpoisempia jälkeen päin. "Vanhuutta" voi myös ajatella niin, että se on ehkä ensimmäinen kerta, kun saa laittautua kuin aikuinen ja olla kuin olisi virallisemmissakin juhlissa.



Noora ja minä hienoina. Parimme olivat myös kaverukset ja meillä oli oikein hauskaa.

Voi olla, että muistoni eivät olisi näin kultaisia, jos syystä tai toisesta en olisikaan päässyt tanssimaan, en olisi saanut paria tai valmistautuminen olisi muuttunut stressaavaksi kilpavarusteluksi. Onneksi elämässä on kuitenkin muitakin kohokohtia kuin vanhojen tanssit! Mutta kun kerran sain tanssini tyytyväisenä tanssittua, voin nyt naureskella, että aiemmini inhoamani otsikon kappale saa minussa aikaan hienoisia liikutuksen tunteita...

Muistutus elämän muista kohokohdista: Grace Kellynä penkkareissa seuraavana vuonna.