Varma syksyn merkki

Usein puhutaan varmoista syksyn (tai kevään, kesän tai talven) merkeistä . Syksyn merkkejä ovat tietysti  koulujen alku, koulukrääsän ilmestyminen kauppoihin, kesälomien loppuminen ja kirpeät aamut. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka. Minulle yksi tärkeä syksyn merkki on se, kun saan ylioppilaskunnan kalenterin ja saan tuunata sen!

Vasemmalta oikealle: 2009-10, 2010-11 ja 2011-12.

Kun aloitin opiskeluni yliopistossa ja otin ensimmäisen kerran käyttööni TYYn eli Turun yliopiston ylioppilaskunnan kalenrerin, pidin sitä melko tylsänä. Kun kuitenkin sain ilmaiseksi hyvän kalenterin, miksi  ostaa sellaista. Niinpä laitoin sen uuteen uskoon. Muistaakseni ensimmäisenä opiskeluvuonna laitoin kalenterin kanteen eri värisiä vinoraitoja ja seuraavana vuonna ruutuja. Kolmantena vuonna oli yksi lemppareistani eli valkoisella pohjalla kolme pientä akvarellia, samanlaiset kuin hääkutsuissa. Valitettavasti näiltä vuosilta olevat kalenterit ovat luultavasti vanhempieni luona jossain varastoissa.

2009-10-kalenterin sisäkansissa oli hääteemaa: pinkki paperi on häiden kaitaliinatapettia, kuten kimppukuvasta näkyy. 

Sitten valmistuinkin lastentarhanopettajaksi, mutta jatkoin opintoja logopedian parissa. Yliopisto pysyi samana ja TYYn kalenteri sai jälleen uudet kuosit. Kolmen edellisen vuoden kalenterit siis löytyivät, kuten kuvista näkyy. Osan teema liittyy jotenkin siihen vuoteen, osassa ei. 

2010-11-kalenterissa oli New York -teema, koska syksyllä teimme sinne matkan.

Viime vuoden muffinssit syntyivät ihan vaan jostain päähänpistosta. Pastellisävyiset  paperit on leikattu  maalien värimalleista!

Tänä vuonna kalenterin ulkoasu olu suhteellisen tyylikäs, mutta melko tylsä. Ainakin värit ovat aivan liian hillityt minun makuuni. Siipisoihtu  on minusta kyllä kaunis, mutta sai väistyä värien tieltä. Kansien sisältä sitä löytyy ihan tarpeeksi. Viime vuosina olen tehnyt huolellista työtä ja irrottanut kannet koristellessani niitä. Nykyiset kovat kannet helpottavat asiaa, sillä ekoina vuosina ne olivat löpsyä pahvia. 

Liian hillityt kannet on jo irti.

En tiedä mistä tämän vuoden idea pälkähti päähäni. Taisin ajatella, että raitoja ei olekaan ollut viiteen vuoteen ja vaakaraitoja ei silloinkaan. Askartelukaapistani keräsin nopeasti kasaan sinne kertyneitä herkullisen värikkäitä ppereita ja valikoin hyvän yhdistelmän. Häistä jääneitä kaitaliinatapetteja käytän edelleen, koska ne ovat kestäviä esimerkiksi kalenterin kulmissa.

Valikoima pahveja Karkkiksen varastoista. Pitäisikin joskus laittaa kuva askartelukaapistani.

Raitasuikaleita. Leikkasin ihan summamutikassa tuon levyisiä enkä mitannut niitä mitenkään. 

Vaakaraidoitus tuotti kuitenkin yllättäviä hankaluuksia. En ollut ajatellut, että kalenterin kierteitä varten pitääkin tehdä jokaiseen raitaan reiät ja vielä vähän eri kohtiin. En kuitenkaan halunnut, että raita loppuu kesken, vaan että se kulkee koko etukannen poikki. En keksinyt parempaakaan tapaa toteuttaa kalenteri, joten tein sitten jokaiseen suikaleeseen reiät erikseen.

Reiät piirretään näin. 

Ja sit ne leikataan näin. 

Vaivannäkö kannatti ja kalenterista tuli varsin herkullinen! Tätä kelpaa katsella seuraava lukuvuosi. Sääli, että  arjen pyörityksessä kalenterikin vähän kärsii. Kyllä noista vanhoista huomaa kulumisen. Nyt minulla on ainakin kuva tästä ihan uudenuutukaisena. 

Valmis ah-niin-karkkismainen etukansi

Työni jäljessä on pientä epätarkkuutta, sillä en jaksa tehdä asioita niin pilkuntarkasti. Esimerkiksi sisäpuolelta liuskojen reunat eivät menneetkään ihan tasan. Mutta ei se mitään, uudella lelullani Dymolla tein tekstinauhan, jolla peitin virheen. Ja kaikki oli jälleen hyvin. 

Pientä epätarkkuutta ei voi välttää. Kädenjäljen pitää näkyä jne.

Ai niin, takakansi. Miten minä sen vielä jaksan? No ystäväni Noora ehdotti pystyraitoja, jolloin reitä voi tehdä pelkästään yhteen suikaleeseen. Ehkä se on hyvä vaihtoehto. Täytyy tarkistaa, että kaikkia papereita riittää pituussuunnassa. Hmmm... Jatkan siis askartelua!