Vierailulla naapuruston kummituslinnassa

Kummituslinna lumisateessa.

Valitettavasti joudun heti aluksi paljastamaan, etten ole käynyt seikkailemassa missään autiotalossa, vaan ihan tavallisessa taidemuseossa. Raflaava otsikko johtuu vain siitä, että mielestäni Turun taidemuseo näyttää iltavalaistuksessaan aivan kummituslinnalta. Ehkä se on tarkoituskin. Erityisesti kun katsoo pimeällä torilta Aurakatua ylöspäin, taidemuseo näyttää melkein uhkaavalta Puolalanmäen laella. 

Kun astuin museoon, minua pyydettiin käymään ulkona huiskimassa ylimääräiset lumet pois. Niin paljon ulkona tuprutti! Tässä vaiheessa ei enää.

Viime perjantai-iltana, kun lampsin lumisen puiston halki rakennus näytti erityisen kummituslinnamaiselta. Rakennus on minun makuuni toisaalta turhan harmaa ja mahtipontinen, mutta toisaalta siinä on juuri sen viehätys. Museo on rakennettu 1904 ja sitä tituleerataan sekä kansallisromanttiseksi että jugend-tyyliseksi. Varmaan molempia piiretiä siis löytyy. Mielestäni myös museon takaosan uusio-osa on erittäin onnistunut ja sopii osaksi museota. 

Museon takaosa ei ole erityisen kummitusmainen.

Koska asumme aivan museon naapurustossa, olisi mielestäni noloa olla käymättä siellä säännöllisesti. Siis ainakin itseni kohdalla, koska olen aina ollut kiinnostunut taiteesta. Mies ei kyllä ole vielä kertaakaan käynyt kanssani museossa, täytyykin ensi kerralla ottaa hänet mukaan. Olen hyödyntänyt perjantain ilmaisiltaa nyt aina näyttelyn vaihtuessa. Museoon pääsee siis ilmaiseksi perjantaisin kello 16-19. Tungosta ei siitä huolimatta ole koskaan ollut. 

Kahvakin on kummitus-teemaan sopiva.

Tällä kertaa menin katsomaan erityisesti Mäntän medicit -näyttelyä, joka koostui kultakauden klassikoista Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmasta. Näyttelyssä oli esillä monia tuttuja teoksia esimerkiksi Akseli Gallen-Kallelalta. Minusta on hauska nähdä niitä kuuluisimpia teoksia, joita aina näkee kirjoissa tai jotka ovat muuten esillä. Se on vähän kuin näkisi jonkun julkkiksen. Menen aina katsomaan tällaisia teoksia niin läheltä, että voin nähdä siveltimen vedot. On niin jännä kuvitella, että miten joku kuuluisa taiteilija on nuo vedot tuohon vetänyt. Toisaalta on kiva löytää uusia tuttavuuksia tai nähdä vaikkapa uusi puoli jostain tutusta taiteilijasta. 

Tällä kertaa minua ihastuttivat erityisesti Gunnar Berndtsonin teokset. Niistä yhden voi nähdä tuolla näyttelyn sivuilla, se on tuo aivan ensimmäinen, Taiteentuntijoita Louvressa. Mieleen jäi erityisesti se, miten taidokkaasti kankaat oli kuvattu. Tuo kyseinen maalaus oli myös syksyn näyttelyiden esitteessä ja mies luuli sitä valokuvaksi! Eräässä toisessa teoksessa taas oli samettia, jota olisi tehnyt mieli hipelöidä. Niin aidolta se näytti. Pidän toki myös vähemmän realistisesta taiteesta, mutta silti ei voi kuin ihmetellä tuota taitoa. Kun katsoi läheltä, niin värit näyttivät kuin miltä tahansa siveltimenvedoilta. 

Tämä kuva on otettu ennen museovierailua. 

 Vaikka museossa sisällä ei saanut kuvata, halusin rakennuksen lisäksi ikuistaa tämän ihanan lokakuisen talven. Vaikka tämä olikin vasta ensilumi, joka ensi viikolla sulaa jo pois, nautin siitä täysin siemauksin. Puistossakin oli jo lapsia pulkkamäessä. Ei sitä ihan joka vuosi tämmöistä ole talvellakaan!

Tämä kuva puolestaan kotimatkalla. 

Lokakuista Turkua.