Meenoolippu, paaluulippu... eli matkailijaprofiilini

Joulun jälkeen aivot ovat vielä lomalla (joka onneksi jatkuu vielä viikon!), eikä valmiuksia kovin henkeviin postauksiin ole. Kätevästi sainkin Minnalta matkailuhaasteen, jota voi miettiä tässä kotiutumisen lomassa.   Joulusta on kyllä sanottava sen verran, että hip hei, meidän kuusi selvisi viikon yksinolosta. Kotona ei odottanutkaan ruskea ranka! Jonkin verran vaan oli neulasia lattialla. 

Yhdessä miehen kanssa tekemistämme matkoista olenkin jo kertonut jokin aika sitten, mutta nyt voin analysoida matkojamme vähän eri kantilta. Haasteessa on ideana laittaa alkuun kuva-arvoitus ja sitten vastata  kysymyksiin. Voisin haastaa tähän vaikkapa Turun Tildan, jolta olen saanut matkailuvinkkejä Tukholman reissuumme. Haasteen saavat napata myös muut blogini lukijat! 

Alkuun kuva-arvoitus. Mistä tämä on?

Meinasi unohtua kuva. Olisi ollut aika paha kuva-arvoitus!

Pelottavin lentoyhtiö, millä olemme lentäneet

Emme kyllä ole lentäneet millään kovin pelottavalla yhtiöllä. Pelottavin lentomatkoihin liittyvä tilanne tapahtui välilaskun aikana Pariisissa, kun olimme matkalla New Yorkiin. Mikään kovin pelottava tilanne sekään ei ollut. Istuin syömässä sipsejä ja mies taisi olla hakemassa juotavaa, kun yhtäkkiä kuulutettiin ranskalaisella aksentilla: "Passanger Karkkinen, passanger Karkkinen, please come to desk xxx". Menimme tietysti molemmat, koska etunimeä ei sanottu ja tiskillä meitä sitten kuulusteltiin laukkumme sisällöstä. Onko elektroniikkaa ja ovatko kaikki tavarat omiamme. En tiedä johtuiko tästä, mutta laukkumme tulivat New Yorkiin muutaman päivän myöhässä.

Kuva ei liity yllä kerrottuihin tapahtumiin.

Toinen "jännittävä" tilanne oli myöhemmin paluumatkalla lentokoneessa, kun arvuuttelin kahvikupillisen verran sainko tosiaan kahvia, jota olin pyytänyt vai oliko juoma sittenkin teetä. Päädyin lopulta siihen, että lentoemäntä muisti minun pyytäneeni aiemmin lennolla teetä ja toi ystävällisesti samaa tavaraa. Että näin jännittäviä hetkiä meillä! :D

Suosikki matkakohde

Jatkan samalla linjalla ja sanon, että suosikkimatkakohteeni oli New York. Se oli pitkäaikainen haaveeni ja pääsin sinne vihdoin 2010. Oi! MoMa, The Met, Natural history museum, pilvenpiirtäjät... Minä niin tykkäsin siitä kaupungista! Joku varoitti etukäteen, että elämänmeno tuntuu hengästyttävän vilkkaalta ja kaupungin vilinä ahdistavalta, mutta minä en kokenut sitä ollenkaan niin. Toisaalta pidin myös kovasti Perugiasta, koska siellä pääsi eri tavalla tutustumaan "oikeaan" elämänmenoon ystäväni Nooran toimiessa oppaana.

Empire state buildingin yötä

Mies taas sanoi pitäneensä eniten Tanskan pyöräilyreissustamme, koska pitää niin kovasti pyöräilystä. Ei ihme, että hän halusi lähteä viime kesänä uudestaan sinne. Tällä kertaa matkaseurana oli kuitenkin hänen isänsä. 

Appiukon nappaama kuva, josta minulle tulee paha olo. 

Maapallon laitamilla kaukana kiireestä ja hälystä

Kotisohva, paras paikka. Minun kulmani on tuo vasen ja mies istuu oikealla.

Minä olen niin kotihiiri, että koti tai lapsuudenkoti ovat minulle parhaita paikkoja rauhoittua (jäkimmäinen johtuu ehkä siitä, että voi vähän taantua lapseksi jälleen...). En kaipaa matkoille rauhoittumaan ja mökkiä meillä ei ole. Parhaiten kiireen ja hälyn saa häivytettyä kotisohvalla. 

Toinen kotisohva, jolla muun muassa nukun ollessani lapsuudenkodissa kyläilemässä.

Mieluisin matkaoppaamme

Nniin hyvä matkaopas, ettei tarvitse edes katsettaan nostaa!

Voi miten tylsiä vastaukseni ovatkaan, sillä joudun jälleen palaamaan New Yorkin matkaamme. Löysimme ennen sitä Eyewitness travel guiden, joka oli verraton apu omatoimimatkalla. Olemme käyttäneet kyseisiä kirjoja myöhemminkin uusissa kohteissa, esimerkiksi Tukholmassa. Kirjoissa on selkeät kuvat ja juuri sopivasti faktaa. Lisäksi erityisesti Nykissä hyödynsimme kirjassa olleita kävelykierrosehdotuksia.

Seuramatka vai itsekseen

Olemme tehneet oikeastaan kaikki matkat itseksemme, lukuunottamatta Perugian matkaa, jossa  olimme tapaamassa ystävääni Nooraa. Omatoimimatkat sopivat meille, koska tykkäämme järjestellä ja miettiä asioita itse. Varsinkin mies tykkää suunnitella reittejä ja kohteita. Minä taas päätän, missä museoissa käymme. 

Viime kevään Perugian matka - mukavaa vaihtelua täysin puhtaaseen omatoimimatkailuun. 

 Pahin (ja paras) paikka mahataudin saamiseen

Kumpikaan meistä ei onneksi saa kovin herkästi mahatautia. Varsinaista turistiripulia minulla ei ole tainnut olla kertaakaan. Kotimaanmatkailuun meillä sen sijaan on liittynyt ikäviä mahatauteja. Sain nimittäin kaksi vuotta peräkkäin mahataudin, kun matkustimme miehen isoäidin luo Joensuuhun päin. Toisella kerralla minä sain paljon pahemman taudin kuin mies ja minun mahani oli sekaisin varmaan viikon. Sillä kertaa olimme reissussa junalla ja se oli oikeastaan ideaali matkustusväline siinä tilanteessa, koska vessaan pääsi aina kun halusi. Olen edelleen kiitollinen sille pikkutytölle, joka oksensi junan lattialle, eikä sotkenut lähintä vessaa. 

Ensimmäinen kulttuurishokki

Mitään suurta kulttuurishokkia emme ole matkoilla ehtineet kokea. Ihmetystä on riittänyt aina välillä, mutta ei kai sitä viikossa ehdi kovin suuresti järkyttyä. Edes Sveitsin hinnat eivät juuri hetkauttaneet, sillä olimme varautuneet siihen. Kulttuurit, joissa olemme matkustaneet ovat olleet länsimaisia. Jotain pikku juttuja on ollut, kuten Amerikan yletön muovin kulutus. Olemme myös uudelleen ja uudelleen todenneet, että Suomen LVI-systeemit ovat vertaansa vailla. Positiivinen kulttuurishokki taas olivat Sveitsin mielikuvitukselliset ja EU-direktiivien kantamattomissa olevat leikkipuistot. 

Puutiilistä voi rakentaa vaikkapa veneen. Värikäs ja positiivinen kulttuurishokki.

Kuva on hieman epätarkka, mutta siitä näkee, ettei puisto ole todellakaan mikään standardipuisto!

Ulkomaille muutto

Minulla ei ole koskaan ollut hinkua muuttaa ulkomaille. Mies on ollut Unkarissa vaihdossa ennen kuin tapasimme, mutta sen pysyvämmin hänkään ei ole suunnitellut ulkomaille asettumista. Olen vaan niin nössö, etten haluaisi kovin kauaksi läheisistä ihmisistä. En tiedä onko tämä kovin negatiivinen asia, mutta tuntuu, että nykyään kuuluisi haluta asua ulkomailla. En tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta nyt olen tyytyväinen tähän. En minä turhaan kutsu itseni himahimpuksi!

Tulipas tästä aika pitkä ja henkevä postaus kuitenkin! Ehkä aivoni ovat palaamassa normaalitilaan. Ilta kuluu varmaankin joululahjojen paikalleen asettelemisen parissa. Niiden helmiä esittelen varmaan ensi viikolla eli ensi vuonna.