Marimban uumenissa vikisee

 Äitienpäivän kunniaksi teen äitini supertoivepostauksen. Hän on jo pitkään odottanut, että kirjoitan tästä aiheesta ja viimein sain koottua kaiken materiaalin yhteen. Postauksen aiheena on lastenkuunnelma, jonka minä ja mieheni teimme joskus yhdessäolomme alkutaipaleella. Pohdiskelimme, tehdäänkö lapsille nykyisin kuunnelmia. Sen kummemmin aiheeseen perehtymättä, päätimme tehdä oman pienimuotoisen kuunnelman. 

Alkuperäistä kansikuvataidetta. Takana Mara ja Assi, eturivissä vasemmalta oikealle Kalim, Senja, Molli, Fiina ja Guido. 

En ihan tarkkaan muista, mistä idea oikeastaa lähti, mutta melko pian päähenkilöiksi valikoitui hiiriperhe, joka asui marimban putkien sisällä. Perheen sukunimi oli Badouk, sillä marimban kielet on tehty melkein sen nimisestä puusta. Itseasiassa puulajin nimi on padouk, mutta mitäs pienistä. Perheen nimet väännettiin soitinten nimistä ja musiikkitermeistä. Vanhemmat olivat Mara ja Assi, perheen pojat Kalim ja Guido. Tyttöjen nimet olivat Senja, Fiina ja Molli. 

Valitettavasti en löydä koneelta varsinaista kuunnelmaa, jotta voisin laittaa tänne mallipätkän. Tarina oli melko yksinkertainen, mutta mielestäni ihan onnistunut. Eräs ystävämme vähän paranteli äänityksen laatua ja kuunnelma oli valmis muistaakseni jouluna 2007, sopivasti joulumyyntiin (todellisuudessa sitä on jaettu vain muutamalle läheiselle ja yhdelle OKL:n lehtorille). En ole kuunnellut sitä pitkään aikaan, mutta olen käyttänyt kuunnelmaa kahdesti päiväkodeissa ja sitä voisi ihan hyvin hyödyntää myös nykyyisessä/tulevassa työssäni. Lapset ainakin tykkäsivät kovasti kuunnelman hahmoista, joilla jokaisella oli omanlaisensa persoona. 

Badoukin perheen lapsilla on jokaisella oma tuntomerkkinsä: Senjalla on kukka korvan takana, Mollilla rusetti hännässä, Guidolla silmälasit, Kalimilla lippis ja Fiinalla sydänkaulakoru.

Teimme kuunnelman aikana, jolloin opiskelin lastentarhanopettajaksi. Koulutukseen kuului myös jonkin verran käsityökasvatuksen opintoja ja niillä kursseilla piti aina tehdä jokin oma työ. Badoukin perhe antoi sopivan aiheen kaikille käsitöille ja niinpä teinkin OKL-aikoinani aikamoisen määrän fanituotteita. Ylläolevassa pitkänmallisessa kangassysteemissä on taskut jokaisen hiiren kohdalla. Niihin on kätevä sujauttaa vaikkapa tehtäviä ja olen käyttänyt sitä harjoitteluissa. Muistaakseni kurssin aiheena oli muun muassa kankaanpainanta ja applikointi, joita työstä löytyy. Tämän työn myötä aloin vihdoin luottaa (surkeisiin) käsityötaitoihini, sillä sain siitä muistaakseni vitosen. 

Mara ja Assi saavat djembestä hyvät rytmit. Alunperin Maran ja Assin erotti vain väristä, mutta myöhemmin lisäsin Assille kaulakorun, koska lasten oli vaikea erottaa heitä toisistaan.

Toisena tehtävänä käsityökurssilla oli käsinuken tekeminen. Aihe minulla oli tietenkin valmiina ja tein Maran ja Assin. En yhtään muista millaista ohjetta käytin tai käytinkö minkäänlaista, mutta onnistuneet käsinuket niistä kuitenkin tuli. Käsinukkeja olen käyttänyt paljon lasten kanssa työskennellessäni ja ne tuntuvat oikein vetävän lasten huomiota puoleensa. Viime kesänä hiiret puettiin muun muassa merirosvoiksi. Mara ja Assi ovat myös keittiön huoneentaulun aiheena. 

Assin kimppu on melkein kuin omani ja Maralla on vihreä neilikka, kuten miehellä oli. 

Seuraavaksi innostuin askartelemaan kaikennäköistä polymeerimassoista ja tietysti muovailin myös Badoukin perheen. Mara ja Assi päätyivät myös hääkakkumme koristeiksi. Tietysti myös lapsukaiset piti tehdä. Niillä kaikkilla oli alunperin hännät, mutta ne ovat käytössä lähteneet pois. Ainoastaan Mollin hännän olen viitsinyt kiinnittää uudestaan, sillä sen tunnistaa rusetista hännän päässä. 

Malletti taitaa olla liian iso, mutta hiiret voivat hyppiä kellopelin kielillä. Toivottavasti hiirilapset eivät järkyty liikaa kellopelin kannessa olevasta laulusta. 

No miten tähän postaukseen päädyttiin? No koska polymeerimassasta tehdyt hiiret ovat sen verran herkkiä hajoamaan, päätin viime vuoden lopulla virkata lapsihiiret käsinukkien kaveriksi. Tein pikkuhiiristä sorminukkeja. Käytin pohjana tätä ohjetta, mutta lopulta tein pään ja vartalon erillisistä osista. Valitettavasti tein hiiret sen verran improvisoiden, etten ainakaan tähän hätään pysty laittamaan ohjetta. 

Sisaruskatras poseeraa kitaran kaulan ympärillä.

Saa nähdä mihin nämä tyypit pääsevät. Niitä olisi hauska hyödyntää vaikkapa töissä, kun ne eivät hajoakaan niin helposti. Ainakin minusta näistä tuli oikein sympaattisen näköisiä. Jossain vaiheessa myös kuunnelman jatko-osa oli kovasti suunnitteilla, mutta se lopahti muihin kiireisiin. Vaan eipä sitä koskaan tiedä, jos tartummekin siihen uudestaan. 

Ja vielä basson kanssa. Siihen he jäivät kurkkimaan meidän olkkarimme menoa.