Eipä mitään ihmeellistä

Taas on vierähtänyt melkein viikko siitä, kun viimeksi istuin koneelle blogin ääreen. Miten se aika taas hujahtikaan? Nyt kun olen ollut koko kevään töissä ja vieläpä toisella paikkakunnalla, on toisaalta ollut kiireisempi. Gradun kirjoittamisesta voi pitää päivällä taukoja, mutta töissä ei oikein blogia ehdi kirjoitella. Toisaalta olen karsinut illoista turhia menoja ja ollut vaan, mikä on ollut rentouttavaa. Sopivasti on kuitenkin ollut kaikkea menoakin. Silti tuntuu, että eipä tässä ole viime päivinä tehnyt mitään ihmeellistä. Ehkä se on hyvä asia, mutta kyllä tässä kaikkea hauskaa ja erityistä silti on ollut, kun tarkemmin miettii. Luvassa siis tavallisen erityistä sillisalaattia. 

Our everyday life is full of both ordinary and extraordinary things. On the other hand it seems like nothing much is happening but when I look back on the past week, I've done a lot of fun stuff in addition to all the everyday things like commuting. We had a fine guest, a Labradore called Bertta. It was so nice coming home to a tail wagging and enthusiastic creature like her. I'm gratuating soon so I have also been busy giving in the last assignement and applying for the diploma. Soon we're off to two high school gratuation parties which are a big thing in Finland.  

Vaikka tämä katse kuinka tuijotti, minä olin armoton, enkä antnut suklaahippupikkuleipätaikinaa. 

Helatorstaina meitä sulostutti jälleen Bertta, miehen sedän koira. Oli niin virkistävää, kun kotona odotti heiluvahäntäinen innostunut tyyppi, kun tuli kotiin. (Toisaalta, sateisen kävelylenkin jälkeen lattioita koristivat mutaiset tassunjäljet, vaikka kuinka yritin tassuja pyyhkiä.) Bertta on aivan suloisen hyväsydäminen koira, joka seurasi meitä huoneesta toiseen koko päivän. Aika erityinen vieras siis. Helatorstaina myös me saimme olla vieraita, sillä kävimme vielä viimeisen kerran erään ystävän luona, joka on muuttamassa pois. 

Pitääkö vai eikö pitää? Harvoin kohtaan tämän ongelman, sillä yleensä olen tyytyväinen ostoksiini.

Kävin hakemassa Stockmannilta kellon, jota olin katsellut pitkään. Kun vihdoin sain sen kotiin, tajusin, ettei siinä olekaan sekuntiviisaria. Olin ajatellut, että kello helpottaisi venyttelyn ajan ottamista, mutta nyt pitääkin miettiä, vaihdanko kellon vielä toiseen. Tykkään kellosta kovasti ja etsin kauan mieleistäni ja sekuntiviisarin puute jäi siinä innostuksessa huomaamatta. Täytyy miettiä, mitä teen. 

Nyt pyykkikori ei enää pysy pystyssä, sillä tein siitä liian korkean. Yritän keksiä jotain tukiratkaisua parhaillaan. Ehkä ne pyykit riittää?

Viikon katkaisevan vapaapäivän ansiosta pyykkikoriprojekti on edennyt huimasti! Näyttää siltä, että meille tosiaan tulee virkatut pyykkikorit. Tämä valkopyykille tarkoitettu kori on koristeita vaille valmis, mutta kirjopyykkikori on vielä kokonaan tekemättä. Näistä kirjoitan varmasti lisää, kunhan saan ne valmiiksi. 

Höyryävän kuuma pasta-annos. Basilikan lehdet ovat kuvausrekvisiittaa.

Auringonkerääjän mainostama perjantaikassi  inspiroi minutkin kokeilemaan jogurttikuorrutettua yrttilohta ja sitruunapastaa. Tein ohjeen ihan omasta päästä. Maustoin lohen suolalla ja pippurilla, sekoitin jogurttiin vähän valkosipulia, oliiviöljyä ja yrttejä ja pistin uuniin 200 asteeseen kypsenemään. Sitruunapastaan katsoin ohjeen jälleen Aglio & Olio kirjasta. Siinä painotettiin, että hyvä sitruunapastan suhde on 1:1:1 eli sitruunaa, oliiviöljyä ja parmesaania kutakin yhtä paljon. Suhde toimi ainakin minun suussani oikein hyvin. 

Tällä kertaa kinuskikarkit pukeutuivat sinipunavalkoiseen. 

Viikkoon on kuulunut myös harjoittelun päättymistä, tutkintotodistuksen lähettämistä, viimeisen kirjallisen työn viemistä paniikissa ja kiireessä yliopistolle sekä publiikkiin ilmoittautumista. Hassua, kai tässä sitten ihan kohta ollaan valmiita ihmisiä. Ihan hyvä, kyllä sitä onkin jo ehtinyt opiskella kahdeksan vuotta. Huh! Helatorstaina tein töihin vietäväksi kinuskikarkkeja. Ne jäivät tällä kertaa hieman tahmaaviksi, mutta hyviä olivat kuitenkin. Tein tällä kertaa pelkkiä suolahipuilla maustettuja, koska ne nyt vaan on parhaita. 

Kortit ovat Pienestä kirjapuodista. Yo-poika oli erityisen söpö, mutta niitä oli enää yksi jäljellä. 

Tätä kirjoittaessani istun vielä pyjama päällä, mutta kohta on aika vaihtaa juhlatamineisiin. Meillä on edessä kahdet ylioppilasjuhlat. Käsittämätöntä, että omista juhlista on jo kahdeksan vuotta! Onneksi minulla on kohta omat juhlat edessä. Siihen asti jatkan tavallisen erityistä arkea. Sellaista mukavaa sillisalaattia.