Yksinkertainen ja tyylikäs kautta-aikojen

Olen ennenkin esitellyt vanhaa huonettani koti-kotona, mutta silloin löysin koneelta kuvia lähinnä 2000-luvun puolelta. Valittelin tuolloin sitä, että 90-luvun ponitapeteista ja Spice girls -julisteista ei ollut kuvia. No, kiitos vanhempien luona majailun, sillä nyt on (paitsi Spaissari-kaudesta, jolloin en ilmeisesti ole juuri kuvannut huonettani, harmi). Nyt saatte siis tutustua sisustusmakuni kehitykseen 90-luvun alkupuolelta 2000-luvun alkuun. Tervetuloa värien, koriste-esineiden ja pehmolelujen kimaraan! 

Tadaa tässä on mun huone! (ja kasvot, mutta näytän riittävän eriltä tässä, että uskallan jättää sydämen laittamatta).

Ensimmäinen huoneeni oli nykyinen vanhempieni makuuhuone. Tapetteja en saanut valita vielä itse, mutta muistaakseni pastelliset sydämet ja ankkaboordi olivat ihan mieluisat. Huone oli minulla ehkä pari-kolmevuotiaasta ehkä kuusivuotiaaksi. Tapetteja lukuunottamatta sain "sisustaa" huoneeni melko vapaasti, mistä kertovat ovessa komeilevat Aladdin-julisteet. Myös lelut ovat pastellisävytteisiä, mikä luo huoneeseen lähes harmonisen tunnelman (sisustuskieli iski). Välillä koko huoneen valtasi päiväkausiksi lakanasta tehty teltta, sillä vaihtelu virkisti. Muuramen kirjoituspöytä oli huoneessani jo tuolloin. "Oi, onko Karkkis saanut pinenen kirjoituspöydän?" totesi tätini uutisesta kuultuaan. Ööh, tuota. Aika massiivinen se silloin viisivuotiaalle oli, mutta askartelutilaa riitti. 

Tässä vaiheessa huoneeseeni oli alkanut pesiytyä jo kiihtyvällä tahdolla pehmoleluja. Osa oli kyllä serkkujen vanhoja.

Noin kuusivuotiaana vaihdoimme vanhempien kanssa huoneita, jotta minä sain isomman huoneen leluilleni kirjoituspöydälleni. Nyt sain itse valita tapetit ja tietysti valitsin pastellisävyisen tapetin, joka oli koristeltu satulinnoin, ponein ja keijukaisin. Siinä riitti iltaisin katseltavaa ennen nukkumaanmenoa. Ja koska elettiin 90-lukua, settiin kuului tietysti mätsäävä boordi. Mielessäni olin muistellut tapetin vielä paljon vaaleanpunaisemmaksi ja kukertavammaksi, mutta itseasiassa aika suloinenhan tuo on. Muita tärkeitä sisustuselementtejä huoneessani oli lasten pöytä ja kaksi tuolia, se suuri kirjoituspöytä ja äidin vanha jakkara. Jakkara on tuo kelta-valkoinen ja valitettavasti se makaa nyt lahonneena ja maalattuna erään puumajan vieläkin lahonneemmalla lattialla. 

Ponitapetti oli hieno aika monta vuotta, mutta viimeistään neljännellä tai viidennellä se alkoi tympiä aika kovaa. Mitä ihmettä olin oikein ajatellut? Onneksi tuli Spice girls ja valtavat julisteet, jolla kuorruttaa kaikki seinät. Minua harmittaa aivan älyttömästi, että tästä sisustushistorian vaiheestani ei löytynyt yhtään kuvaa, eikä edes niitä julisteita. Kuvitelkaa sielunne silmin Spaissarit mitä erilaisemmissa asuissa ja asennoissa tuohon ponitapetin päälle. 

Spice girls -julisteet Pehmolelut esittävät päiväkotiryhmää. Lastentarhanopettaja taisi olla yksi haaveammateista jo silloin.

Onneksi tuli putkiremontti ja siinä samalla laitettiin kotia vähän muutenkin uusiksi. Olin pyöritellyt mielessäni muun muassa sinistä tapettia merihenkisellä boordilla, vihreää tapettia nalleboordilla (se olisikin parempi kuin ne ponit) ja jopa punavalkoraidallisia seiniä. Päädyin kuitenkin lempiväriini keltaiseen ja suhteellisen hillittyyn boordiin (olihan edellen 1990-luku) katonrajassa. Pehmolelut alkoivat saada entistä enemmän näkyvyyttä huoneessani, varsinkin kun muut lelut alkoivat vähentyä. Leikin vielä kuitenkin paljon ja asettelin pehmolelujani hienoihin asetelmiin sängylle. Välillä vaihdoin julisteita ja "sisustin". 

Tämä kuva voisi olla jostain Jimin sairaalloisten hamstraajien ohjelmasta. Kuvasta voi kuitenkin bongata myös tutun Pluto-taulun.

Seuraavaksi alkoi "minimalistivaiheeni": 90-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa huoneeni oli suorastaan pursotettu täyteen erilaista krääsää leluista muovigerberoihin ja itseaskarrelluista koristeista puhallettaviin kehyksiin. Omasta mielestäni huone oli täydellisen tyylikäs ja välillä jopa väitin kovasti, että tyylini on suhteellisen yksinkertainen. Köh köh. Vanhempani eivät kuitenkaan koskaan nauraneet näille ajatuksilleni ja kannustivat minua "sisustusharrastuksessani". 

Nuo "koeputkissa" roikkuvat gerberat olivat NIIN hienot. Äiti paljasti juuri, ettei voinut tajuta niitä. 

Ehkä tavarapaljoutta selittää ikävaihe. Leikin todella pitkään ja halusin pitää kiinni lapsuudesta, mikä selittää pehmolelut. Toisaalta halusin seurata nuorisomuotia, joten hyllynreunat täyttyivät niistä muovigerberoista ja kavereilta saaduista muistoista. Lisäksi joukossa oli niitä oman tyylin siemeniä, kuten vaikkapa tuo Pluto-taulu ja värikylläisyys. Niin, enkä vielä ollut keksinyt, että osan tavaroista voisi pistää välillä pois ja ottaa myöhemmin uudestaan esiin. Tärkeintä kuitenkin taisi olla, että sain rauhassa kokeilla ja kypsyttää omaa tyyliäni. Jos siustusviritykseni olisi haukuttu, olisin kasvanut paljon epävarmemmaksi monessa suhteessa.

Voi kauhistus. Näitä kuvia pahentaa vielä se, että on joulu. En tietenkään ole raivannut mitään esineitä pois joulukoristeiden tieltä vaan ne tulivat kaiken muun roinan päälle. 

Lukioiässä tavaramäärä alkoi pikkuhiljaa vähentyä ja huoneen yleisilme selkiytyä. Kun sitten muutin pois kotoa, ensimmäinen asuntoni oli jo aika paljon yksinkertaisempi (ja tyylikkäämpi) kuin tämä huoneeni. Värikkyys ja tietty hassuttelu sisustuksessa on kuitenkin jäänyt noilta tyttövuosilta. Saa nähdä muotoutuuko tyylini vielä paljonkin vuosien saatossa. Nyt se on pysynyt jo pitkään melko samanlaisena, mutta eipä sitä ikinä tiedä mihin hurahdan. Ehkä kokeilen joskus oikeaakin minimalismia.... Niin varmaan!