Uusi puutarhurimme

Kotiimme on palkattu puutarhuri. Kyllä, luitte aivan oikein. Hänellä ei ole vihreää peukaloa (kuten ei minullakaan), mutta sen sijaan monta muuta vihreää ruumiinosaa. Tai en tiedä, voiko puhua ruumiinosista, kun kyseessä on rakas tanssiva robottimme, Dansformer. Se on alkanut hoitaa suurella hellyydellä ison valkoisen poikasta nro 1 eli Paavalinkukalta saamaamme santpauliaa. Ja hyvin Dansformer on sitä hoitanutkin. Nyt santtu kukkii suloisena rykelmänä valkoisia kukkia. 

Right now the spring is at its finest and everything has just the right shade of green. I know it will soon be over so I'm trying to soak it all in. I haven't had the time or the ability to decide what flowers I want for my minigarden (i.e. the space by our doorpost). Maybe this weekend I'll finally swap the wilted daffodils for something a little fresher. For our veranda I bought some daisies and in our kitchen, the white African violet is finally in full bloom.

Ylpeä puutarhuri ihailee hoitotyön tuloksia. Nyt kukkia on vielä enemmän. 

Tässä kukat ovat vielä aivan nupullaan. Dansformer siirtää hellästi lehtiä syrjään, jotta nuput näkyisivät paremmin.

Santtu on siitä kiva kasvi, ettei sen nuupahtamista tarvitse pelätä, jos olen useamman päivän poissa kotoa. Mies ei oma-aloitteisesti muista kastella kasveja, enkä minä ole tähän häntä velvoittanutkaan. Oma vikani, etten tajua muistuttaa. Onneksi yksikään kasveista ei ole kuollut harjoitteluni takia, vaikka läheltä piti -tilanteita on ollut useamman kerran.

Valitettavasti puutarhuri vaatii minun läsnäoloni toimiakseen, mutta onneksi santtu tarvitsee vettä vain kerran viikossa.

Santtu oli pitkään viherkasvi, mutta huhtikuun lopulla siihen alkoivat ilmestyä nuput. Kun ne sitten lopulta puhkesivat kukkaan, kaikki eteni nopeasti ja nyt kukkia on oikea ryväs. Niin se taitaa keväällä yleensäkin mennä. Se herkkä, vaaleanvihreä nuppukausi kestää vain pienen hetken ennen kuin kaikki onkin täydessä kukassa. 

Dansformer otti suorastaan romanttisen pohdiskelevan asennon ihaillessaan valkoisia kukkia.

Tänään kuljin linja-autoasemalta kotiin ja en voinut kuin ihailla Puolalan puiston vehreyttä. Vähät välitin koirankakkavaarasta ja suuntasin katseeni jalkojen sijasta ylöspäin ja ihailin täydellisen keväänvihreitä vaahteroita. Ne ovat juuri nyt täydellisimmillään, täynnä Karkkiksen vihreitä "kukkapalloja". Nyt pihamme vaahterat myös läpäisevät vielä kaiken valon. Kohta meillä on sisällä paljon varjoisempaa kuin nyt.  Yrtinkasvatuksen kannalta se onkin hyvä asia, mutta muuten valon määrän väheneminen hieman harmittaa.

Kukinto kuin kupla ja kupla kuin kukka. 

Toistaiseksi olen keskittynyt lähinnä luonnon kukkien ja tuon santun ihailuun. Muita kukkia olen ehtinyt hankkia hyvin vähän. Kuten näköjään noin vuosi sitten, myös tänä vuonna amppelissa on muutama viikko sitten hankitut orvokit ja maalis-huhtikuunvaihteen narsissit rehottavat puolikuivina. 

Kukkavalinnat ovat kyllä pyörineet mielessä. Ostanko taas pelakuita (jotka eivät selviä talven yli)? Jälleen ruusubegonioita? Vai kenties jotain aivan uutta? Vaikka osasyynä kukkien vaihtamattomuuteen on se, etten ole ollut Turussa koko ajan (plus laiskuus), osasyy on puhtaasti päättämättömyys. Olen pohtinut puutarhaliikkeiden ja torin kukkakauppojen edessä jo useamman kerran, mihin tänä vuonna päädyn. Ehkä haluaisin jotain uutta ja erilaista. Saa nähdä, ehkä tämän viikonlopun jälkeen olen tullut johonkin päätökseen. 

Kuistilla on sentään uudet kukat, markettoja. Viime vuonna olisin halunnut markettoja, mutta olin niiden suhteen vähän myöhässä. 

Hankitko sinä vuodesta toiseen samoja kukkia puutarhaasi vai oletko vaihtelunhaluinen? Millä perusteella päätät kukat? Fiiliksellä vai perinteillä?