sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Suven inspiroimia herkkuja

Jaahas, nyt alkaa sitten jo syksyyn päin kääntymään. 

Vatsa pullistelee juhannusherkuista... eiku....
Näin pessimistisesti ei voi ajatella kukaan muu kuin suomalainen, varsinkin kun juhannuksesta ja kesäpäivänseisauksen jälkeen ne kunnon kesäkelit vasta ovat viime vuosina alkaneetkin. Turha synkistellä syksyä (joka sekin on ihanaa aikaa sitten aikanaan), nyt nautitaan kesästä! Kesä on asenne ja vaatetuskysymys! Kesäisiä herkkujakin on tarjolla jo vaikka millä mitalla, vaikka satokausi onkin vähän viivästynyt. 

Juhannusherkkuja. Arkena syön kasvispainotteisesti, juhannuksena en niinkään. Viimeisillä santsikierroksilla lautasella olikin enää possua ja nakkia...

Suvivirsi on muuten aika hieno kappale. Se on tietysti iskostunut vahvasit koulujen päättymiseen, mutta se sopii myös juhannukseen ja siihen huumaavaan kesäluontoon, joka tänäkin vuonna on jo päässyt valloilleen. Vietimme tänä vuonna juhannuksen kummieni luona maalla herkutellen grilliruoilla. Minä tein maukkaiden grilliherkkujen kaveriksi pari kevyttä ruokalajia, joista toinen sopikin hienosti Suvivirteen. Virren viidennessä säkeistössä lauletaan seuravasti:

Ei vertaistasi sulle,
sä lilja Saaronin.
Suo armos lahjat mulle
ja kaste Siionin.
Kun Henkes virvoituksen
vain sielu saanut on,
keväisen kaunistuksen
se saa kuin Libanon.

 Kuinka satuinkaan tekemään juhannukseksi juuri libanonilaista tabbouleh-salaattia! Ajattelin, että se on mahdollisimman kaukana perinteisestä juhannusruoasta (eli makkarasta?), mutta sehän sopi hienosti suvivirteen! Ja itseasiassa ainesosatkin ovat kesäisen rakkaita ja monet niistä löytyvät ihan kotimaisena toriltakin. Ihastuin tabbouleh-salaattiin jo jokin aika sitten ja olen tehnyt sitä muutamana otteeseen. Netti on pullollaan enemmän ja vähemmän autenttisia versioita ja jostain syystä aina joku tulee kommentoimaan reseptien perään, että tämä tai tuo asia ei ollut nyt tässä reseptissä autenttista. Autenttisuudesta viis, laitan tähän kevyen, nopean ja raikkaan Suvivirsi-tabboulehin reseptin. 

Juhannuksen jämätabboulehia jatkettiin marinoiduilla kikherneillä ja halloumilla. 

Epäautenttinen Suvivirsi-tabbouleh

  • 8 tomaattia
  • Iso puntti persiljaa (pitäisi olla sileälehtistä, mutta mielestäni ryppyinen on parempaa)
  • Tuoretta minttua oman maun mukaan
  • Uutta sipulia
  • Pätkä kurkkua (Tätä ei saa laittaa, jos ei halua kommentteja epäautenttisuudesta!)
  • n. 3 dl bulgurvehnää
  • 1 dl oliiviöljyä
  • 1-2 sitruunan mehu
  • suolaa ja pippuria
1. Kypsennä bulgur pakkauksen ohjeen mukaan. Bulguria pitäisi tulla salaattiin melko vähän suhteessa muihin aineksiin, mutta jos haluaa tabboulehista ruokaisampaa (ja epäautenttisempaa) niin voi laittaa enemmänkin.

2. Silppua minttu ja persilja. Minä laitan aina ryppypersiljaa, koska sitä saa kunnon punteissa. Sileälehtinen on kaupoissa aina sellaista säälittävää lörpsöä). Silppua myös nuori sipuli pieniksi.

3. Leikkaa tomaatit pieniksi paloiksi. Minä leikkasin neljä tai viisi viiltoa molempiin suuntiin. Leikkaa kurkku myös pieniksi. Jos haluat kuivaa tabboulehia, erottele tomaateista mehut ja siemenet. Minä tykkään tomaatin mehuista. 

4. Sekoita bulgur, yrtit ja kasvikset. Lisää joukkoon sitruunanmehu ja mausta suolalla ja pippurilla. Joissain resepteissä mukaan laitettiin myös libanonilaisempia mausteita, mutta minä tykkään yksinkertaisesta. Tästä reseptistä tulee iso annos, josta riittää isolle porukalle. 



Kummitädin mansikkapannacotta.

Suvivirressä on myös säkeistö, joka on minulla vahvasti yhteydessä juhannukseen. Viime vuosina olemme viettäneet juhannuksen yleensä miehen sukulaisten mökillä, mutta nyt päätimme pysytellä vähän lähempänä TYKSiä, ihan vain varmuuden vuoksi. Perinteisesti mökillä ennen juhannuspöytään asettumista, on laulettu Suvivirren viimeinen säkeistö, jossa kiitetään kauniisti maan ja meren antimista:

Maan, meren anna kantaa
runsaasti lahjojas,
tarpeemme meille antaa
sun siunauksestas.
Suo suloisuutta maistaa
myös sielun sanassas,
ain armos sille paistaa,
niin on se autuas.

Ja mikäpä olisikaan sen ihanampi kesäisistä maan antimista ja lahjoista kuin mansikka! Tänä vuonna parhaita mansikoita saa vielä hieman odotella, mutta minä ahkeroin tässä alkukesästä pakastimen tyhjäksi edellisen vuoden mansikoista. Toinen herkku, jota saa jo tuoreenakin on raparperi. Oikeastaan en ole ollut koskaan mikään suuri raparperi-fani, mutta viime vuosina olen löytänyt muutaman erityisen hyvän raparperireseptin. Yksi niistä on viime vuonna kokeilemani raparperi-jäätee. Ja koska muutenkin olen erilaisten itsetehtyjen kesäjuomien ystävä, tein mansikoista ja raparpereista Maku-lehdestä löytynyttä raparperi-mansikkajuomaa. 

Työvaiheita epäjärjestyksessä. 

Raparperi-mansikka-kesäjuoma

  •  1 l vettä
  • 1,5-3 dl sokeria (maun mukaan siis)
  • (1-2 rkl tuoretta inkivääriä hienonnettuna)
  • 5 isoa raparperinvartta
  • 2 l mansikoita (taisin pistää itse vähemmän)
  • 3 sitruunan mehu
  •  Kivennäisvettä laimentamiseen


1. Kiehauta kattilassa vesi, sokeri ja inkivääri. Jos et ole suuri inkiväärin ystävä, sen voi hyvin jättää pois. Minä tykkäsin juomasta enemmän ilman inkivääriä. Keitä hiljalleen noin 10 minuuttia.

2. Murskaa mansikat ja lisää ne mehuun. Purista sitruunoiden mehu joukkoon. 

3. Anna juoman tekeytyä puolisen tuntia. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa sokeria. Siivilöi mehu. 

4. Laimenna kuplivalla kivennäisvedellä, noin puolet mehua ja puolet vettä. Laimentamattomanakin menee hyvin, mutta silloin juoma on paksuhkoa. 


Vesimeloni ei liity tapaukseen, se vain sopi kivasti väreihin. 
Sellaisia kesäherkkuja tällä kertaa. Ehkä tässä vielä päästään maistelemaan mansikoitakin vähitellen. Onneksi kesää on jäljellä vielä vaikka kuinka ja paras vielä edessä!

7 kommenttia:

  1. Ihana postaus!

    Minäkin aivan sattumalta tein tabbouleh-salaattia, mutta oli autuaan tietämätön kuinka hieno nimi sillä on. Satuin vain saamaan sitä eräällä vierailulla ja netistä poimin sopivan reseptin kun yritin muistella mitä olin syönyt. Minä laitoin bulgurin sijaan couscousia, mutta ei se haitannut menoa. Hyvää tuli.

    Mansikoita on todellakin tullut syödyksi vähemmän kuin viime vuonna tähän aikaan, mutta muutaman kerran on ostettu hinnasta huolimatta. Kyllä se mansikka-aikakin vielä koittaa kun jaksaa odotella.

    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla muotiruoka! Pitää nyt toki korostaa, että minä olen ratsastanut trendin aallonharjalla ja tehnyt tabboulehia ekan kerran jo vuonna 2006 Trendi-lehden reseptillä. Se ei kyllä silloin vakuuttanut, ehkä se oli vieläkin epäaidompaa!

      Eiköhän se mansikka-aika tule! Viime vuonna missasimme parhaan sauman ostaa mansikat pakkaseen ja saimme mauttomia jättimansikoita. No, ihan hyviltä ne smoothien joukossa maistuivat!

      Poista
  2. Onkos tabbouleh uusi hitti kun tänään sattui lehdessäkin sellaisen ohje silmiin. Reseptistä ei käy ihan ilmi onko kyse lämpimästä vai kylmästä salaatista, ehkä kylmästä koska kurkku on mukana.

    Ensimmäinen kuva on kyllä ihan mahtava, kirjaimellisesti :)

    Minä blogissani kerroin siitä, kun kuljin ystäväni kanssa Turussa Karkkis-kierroksen. Suosittelen muillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla hitti, sillä bulgur oli ennen juhannusta loppu s-marketista. Onneksi minulla oli sitä juuri riittävästi kaapissa. Salaatti on kylmää, sillä bulgur huuhdellaan lopuksi kylmässä. Sen olisi voinut lisätä tuohon.

      Katsoinkin jo Karkkis-kierrostanne! Hauskaa, että päätitte toteuttaa sen, en vaan ehtinyt vielä kommentoida, sattuneesta syystä.

      Poista
  3. Ennen kuin ehdin lukea postausta suvivirteen ja ruokaohjeisiin asti, katsoin tokasta kuvasta, että onpas herkullisen näköistä salaattia! Ja kappas, ohje seurasi heti perässä :) Tänä kesänä aion testata myös limonaatia, jonka ohjeen joskus julkaisit täällä. Sopiskohan Epäautenttinen Suvivirsi-tabbouleh ja limonaati muuten hyvin yhteen?

    MB

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti sopivat hyvin yhteen! Minunkin pitää taas kohta tehdä sitruunalimonaatia, se on niin hyvää!

      Poista
  4. Onpas kiva blogi! Olen Päikkärit-blogin vakkarilukija ja nyt kun siellä odotellaan, niin kurkkasin tännekin.

    Erityisen hieno juttu oli valokuvat. Turkulaiset kirpparit ja lelukauppa. Tosi hyvin olet esitellyt ne, arvostan liikkeen ulkopuolelta otettua kuvaa, helpottaa suunnistusta - hih.

    Niin ja viitaten Päikkärit-blogiin, niin saako siis jo onnitella Karkkista vauvasta? Tuliko siro tyttö vai siro poika vai potra jompikumpi?

    -Kaislakerttu

    VastaaPoista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.