Toivon mukaan tämän kesän yksi tärkeimmistä aktiviteeteista ovat vaunulenkit eri paikkoihin. Siispä keksin, että voisin toteuttaa juttusarjan Turun suosikkipaikoista, joissa tykkään käydä ja joissa varmaan tulee käytyä myös vaunuttelemassa. Aloitan kuitenkin jo nyt ja eilen kaupungilla sain spontaanisti idean aloittaa suosikkiputiikeistani ja kaupoista. Osa niistä on sellaisia, joissa käyn vain harvakseltaan ja osassa käyn useammin. Kaikki ovat kuitenkin jollain lailla valikoituneet suosikeikseni. Kaikki suosikkini löytyvät
Turkulaisen listalta, joten ihan yksin en mielipiteineni ole.
Le Petits tresors - Brahenkatu 5
|
Puinen espressokone - voiko söpömpää olla? Vauvanlelujakin kaupassa on, mutta vähemmän. Hiiri on suloinen "hammashiiri", jolle voi antaa säilöön pudonneet maitohampaat. |
"Oh lá lá" olisi varmaankin oikea ilmaisu kuvaamaan lelukauppaa, joka viime keväänä ilmestyi ihastuttamaan Turun katukuvaa. Joka kerta, kun käyn tuossa kaupassa, en voi kuin huokailla ihastuksesta.
Turun Tilda lienee samaa mieltä, sillä hän kirjoitti kyseisestä kaupasta toukokuun lopussa. Kauppa on pullollaan toinen toistaan suloisempia leluja, lähinä puisia ja hyvin laadukkaan oloisia. Hintatasokaan ei ole mielestäni ollenkaan mahdoton, sillä eivät lelut muuallakaan halpoja ole. Olen ostanut kaupasta joulu- ja synttärilahjat kummilapsille ja muille läheisille jo monta kertaa. Ja olen itsekin saanut jotain: valmistujais- ja joululahjoiksi olen saanut muun muassa
Djecon ihania leikkiruokia, joita olen töissäni lasten kanssa hyödyntänyt jos jonkinlaisella tavalla. Joku joskus minulle sanoi, etteivät lapset välttämättä osaa arvostaa kauniita puuleluja samoin kuin aikuiset, mutta minä ainakin olen kokenut, että lapset ihastuvat näihin ruokiin aivan yhtä lailla kuin aikuisetkin.
|
Mitä saisi olla: muhkeita voileipiä, kermaisia leivoksia vai raikasta salaattia? |
Butik Lilian - Yliopistonkatu 11a
|
Tyydyin jäämään tällä kertaa ikkunan väärälle puolelle, sillä sovittelu olisi nyt hieman hankalaa. |
Eksyimme äitini kanssa Butik Lilianiin ensikertaa kolmisen vuotta sitten. Silloin vintageinnostukseni oli vasta aluillaan ja kyseisestä putiikista löysin ensimmäisen,
oikean vintage-mekkoni. Hankimme mekon 25-vuotismekokseni ja se on ollut senkin jälkeen päällä monet kerrat. Liian usein kaupassa en uskalla käydä, sillä pelkään aina löytäväni jotain ja juhlamekkoja ei määräänsä enempää tarvitse. Ajattelin kyllä käydä piipahtamassa katsomassa
Hippapuvun kesämalliston jahka olen taas omissa mitoissani vatsan osalta. Keväällä ostin Lilianista 60-luvun silkkimekon, jonka ajattelin sopivan myös odotusaikana. Ylioppilasjuhlien aikaan mekko oli kuitenkin himpun verran kireä ja päätin säästää sen ristiäismekoksi. Mekko toimii myös kauniina sisustuselementtinä edelleen.
|
Lilianin löydöt. Jos nyt menisin naimisiin, hankkisin Lilianista varmaan hääpuvunkin. |
Olga-neiti - Yliopistonkatu 15 G (sisäpiha)
|
Olga-neiti on vain kivenheiton päässä torilta. Vieressä on suloinen Café Elvina. |
Hieman arkisempia second hand -vaatteita löydän useimmiten Vaatedivari Olga-neidistä, kuten varmaan
blogista on käynyt ilmi. Valikoima vaihtuu usein ja vaatteet ovat paitsi kohtuu hintaisia, myös laadukkaita. Pidän siitä, että vaatteet ovat käytettyjä, mutta ne ovat esillä kuin "tavallisessa" vaatekaupassa. Koen loosikirppisten kiertelyn jotenkin työlääksi, eikä tässä keskustassa sellaisia niin olekaan. Liian usein Olga-neitiinkään en uskalla piipahtaa sillä lähes joka kerta löydän jotain uutta, eikä vaatekaapin ylitäyttäminen käytetyilläkään vaatteilla ole pidemmän päälle ole järkevää. Viimeksi löysin muutamalla eurolla imetyskäyttöön sopivia vaatteita. Myös ihana
Vaato oy:n syys- ja kevättakkini on Olga-neidistä.
|
Hintatasoa näkyvissä. Kalliimpiakin merkkituotteita on tarjolla, mutta Gantia ja Tommy Hillfigeriäkin on saatavilla 5-15 eurolla. |
Tori - keskellä kaikkea
Tori nyt ei ole mikään varsinainen putiikki, mutta se on niin olennaisessa osassa ostosreissujani, että se piti tässä välissä mainita. Varsinkin, kun se tuli kätevästi vastaan samalla kun kolusin Yliopistonkadun varrella sijaitsevia putiikeita läpi. Rakkaudestani toriin ja toritomaatteihin kirjoitin
jo kauan sitten. Opiskelukesinä kävin torilla harva se päivä (paitsi kesätyöviikkoina) ja nyt äitiyslomalaisena aion kyllä hyödyntää taas toria kuin viimeistä päivää. Kohta saan ostoksetkin kätevästi vaunujen tavaralokeroon! Torilta saa paitsi herkullisia kotimaisia kasviksia myös edullisia hedelmiä. Eivätkä ne kasviksetkaan ole kauppojen hintatasoa kalliimpia sesonkiaikana. Suosittelen!
|
Vasemmalla suosikkini, maalaisten pöydät, joista löytää parhaat tomaatit. |
Pieni kirjapuoti - Yliopistonkatu 28
Pieni kirjapuoti on muuttunut entistäkin humraavammaksi nyt, kun se on siirtynyt kadun toiselta puolelta kuvassa olevaan jugend-kerrostaloon. Vaikka myös modernit talot ovat toki kauniita, niin kyseisen puodin imagoon jugendtalo sopii kuin nakutettu. Pienessä puodissa on monipuolinen kirjavalikoima ja etenkin Turku-aiheisia kirjoja on laitettu erikseen esille. Lisäksi siellä on kivoja kortteja, lahjapapereita vaikka julisteiksi sekä joitain sisustusjuttuja. Mainitsemisen arvoista on myös uskoakseni Turun laajin kirjepaperivalokoima! Nykyisin puodin yhteydessä on pieni kahvilakin, mutta sitä en ole kokeillut. Puodissa järjestetään usein myös erilaisia kirjailijatapaamisia ja minäkin kävin pari vuotta sitten
Momo kodit-kirjan kirjailijatapaamisessa.
|
Puoti on päässyt arvoiseensa rakennukseen. Alaoikealla salkullinen erilaisia kirjepapereita. |
Lisäksi on mainittava vielä uusi tuttavuus, lasten second hand -liike
Pikku Hattara, josta löytyy suloisia ja hyväkuntoisia lastenvaatteita käytettyinä. Ai niin, ja mm. vanhaa designlasia myyvä
Fifty-sixty style, josta kirjoitinkin
jo aiemmin.
Hoksasin muuten, ettei listalla ole yhtään ainutta sisustusliikettä! Minulla ei oikein taida olla mitään sisutusjuttujen hovihankkijaa. Stockmannilta löydän usein uusia juttuja, mutta se nyt ei oikein esittelyä kaipaa. Kirppislöydöt ja vanhat tavarat taas olen bongannut vähän sieltä sun täältä, eli niidenkään osalta ei minulla oikein ole selkeitä suosikkeja. Paljon kaikkia ihania kauppoja ja putiikkeja kuitenkin löytyy, enkä varmasti edes tunne kaikkia! Minullekin saa vinkata uusia tuttavuuksia.
Mitän Turun suosikkipaikkoja toivoisit minun jatkossa esittelevän? Ajatuksena on esitellä sekä ihan yksittäisiä paikkoja että tehdä listauksia.
Tästä postauksesta tykkäsin aivan valtavasti!! Nyt tiedän, minne suuntaan muutaman viikon päästä! :) Olen tainnut pyöriä Turun keskustassa ajan kanssa viimeksi 3-4 vuotta sitten, joten sieltä löytyy paljon paikkoja ja kauppoja, joihin haluaisin ehtiä. Listan kärkeen kiilasi nyt kuitenkin tuo Olga-neiti, johon ehdottomasti haluan tutustua tarkemmin!
VastaaPoistaTaaperomme sai muuten hetki sitten lahjaksi pupupalapelin, joka on peräisin tuosta Le Petits tresors -liikkeestä. Se on ihana ja ylisöpö!
Minua kiinnostavat suosikkipaikkasi ulkona: missä on kiva kävellä ja ihastella ympäristöä ja mistä löytyy kaunista katseltavaa. Lisäksi listaus Turun parhaista salaatti- / ruokapaikoista olisi kiva! :)
Jos salaattiasiaan kelpaa jonkun muunkin kuin Karkkiksen kommentti, niin voisin mainostaa Hansakorttelista löytyvää Greenziä. Sieltä saa aivan fantastista salaattia!
PoistaTästä postauksesta tuli kyllä hirveä turkuikävä. Juuri viikko sitten muutin pois, miehen ja työn perässä, vaikka Turusta kaupunkina tykkäsinkin tosi paljon. Ensi viikolla kyllä piipahdan siellä, asunnon loppusiivousta tekemässä - siinä ei paljon shoppailla :)
A-T
Emonen: Hauskaa, että postauksesta oli sinulle inspiraatiota ja hyötyä! Hyvä idea tehdä postaus myös ruokapaikoista. Salaattipaikoista me olemme useimmiten käyneet Cafe Brahessa joko kävelykadulla Yliopistonkadulla tai Hansassa. Voi olla, että tuo A-T:n mainitsema Greenz olisi vielä parempia, sillä olen välillä ollut pettynyt Brahen "salaatintäyte"-valikoimaan.
PoistaNoita kävelypaikkoja ja kivoja maisemia pitää myös alkaa listata.
A-T: Onneksi Turussa pääsee kuitenkin aina käymään sieltäkin päin! Vaikka onhan siinä aina oma hommansa lähteä. Ja myös uusi kaupunkisi on varmasti mukava, vaikka olenkin tutustunut siihen vain turistina. Yritä ehtiä ainakin vähän nauttimaan vielä Turku-tunnelmia siivouksen ohessa!
Kiitos Greenz-vinkistä! Taidankin testata sitä seuraavalla Turku-visiitillä! :)
PoistaIiihana postaus! Tähän palaan varmasti kun joskus tulee tilaisuus Turun reissuun. :) Harmi että nyt kesällä lienee aikaa katsastaa vain muumeja naapurikaupungissa.
VastaaPoistaHyvä, että tästä oli hyötyä! Ymmärrettävästi muumien seurassa vierähtää kyllä helposti päivä jos toinenkin. :)
PoistaJos noista putiikeista olisi pakko valita suosikki niin se on tuo ranskalainen lelukauppa. melkein ihanin liike missä olen koskaan vieraillut.
VastaaPoistaAva
Liike on kyllä aivan ihana! Ja henkilökuntakin niin mukavaa! Haluaisin sieltä kyllä jonain päivänä sellaisen hienon potkuauton Bonbonille... Tai sitten ihan vaan sisustuselementiksi!
PoistaToivoisin, että kävisit Tyttö ja Vuohi-liikkeessä ja esittelisit sitä. Ihania juttuja siellä Keniasta. Paljon väriä! Liike on aika syrjässä (Voimakatu 5) joten sinne on vartavasten mentävä. Vaunujen kanssa ainakin hankalasti saavutettavissa. Ja vielä aika hankalat aukioloajatkin ti-pe 15-18. Mutta aina siellä käydessä pikku liikkessä on ollut monta asiakasta, kiva juttu!
VastaaPoistaTäytyy yrittää piipahtaa tuolla, kuulostaa kyllä houkuttelevalta. Aika ilman vaunuja vaan käy vähiin, joten voi olla että täytyy vaan yrittää saavuttaa paikka vaunujen kanssa.
Poista