Hahaa, oli pakko tehdä postaus otsikolla, jonka äitini keksi onnistellessaan minua 30-vuotispäivänäni. Niin osuva! Vaikka en kyllä tiedä, olenko oikeasti Kalkkis Kalkkinen. Joo ja ei. On sitä tietysti tullut huomattua, etten ole aina joka paikassa se nuorin, jos nyt en vanhinkaan. En olekaan työpaikan juniori, vaan jo ihan selkeästi aikuinen. Tuntuu se vähän omituiselta.
 |
| Kolmenkympin lätkä pääsi käyttöön muutaman vuoden tauon jälkeen. Nyt se on aika pistää eteenpäin. |
Kun aloimme mieheni kanssa seurustella, olivat melkein kaikki hänen kaverinsa ja sukulaisensa minua selkeästi vanhempia. Ja toki mieskin 3,5 vuoden ikäerolla tuntui niin hurjan paljon aikuisemmalta (hah hah haa). Nyt yhdentoista vuoden päästä erot ovat kaventuneet huimasti ja viimeistään nyt, kun kaikki ovat kolmekymppisiä (paitsi osa kyllä nelikymppisiäkin jo), ei ikäero enää tunnu juurikaan. Elämäntilanteetkin ovat muuttuneet lähemmäs toisiaan.
 |
| Hienostunut kolmekymppinen. |
Ja tosiaan, yksitoista vuotta! Koko aikuisikäni olen ollut yhdessä mieheni kanssa, yli kolmasosan elämästä. Se tuntuu jo aika pitkältä ajalta, vaikkei olekaan toki mitään verrattuna vaikkapa omien vanhempien yhteisiin vuosiin. Tässä sitä on saanut aikuistua yhdessä. Aika ihanaa, varsinkin kun se on edennyt varsin kivuttomasti samaan suuntaan.
 |
| Takamettän kuningatar esittelee valtakuntaa kruununprinssille. |
Elämäkin on uomissaan. On lapsi, vakkari työ ja vuotuinen lomamatka. Näistä mikään ei ole tietenkään itsestäänselvyys. Omakotitaloa ei vielä kyllä ole, mikä sekin sopii toistaiseksi. Välillä meinaa nousta kiitollisuuden rinnalla pintaan ajatus, että "tätäköö tää nyt on", mutta oikeasti elämässä on kivasti myös vaihtelua tasaisen arjen rinnalla. Eikä elämä muusikko-päivätyöläisen ja vauhtitaaperon kanssa oikein koskaan pääse liian tasaiseksi.
 |
| Onneksi koskaan ei ole liian vanha pelleilyyn. |
Ehkä olen aika mielelläni Kalkkis Kalkkinen. Nyt kun pääsee vielä uuden iän totutteluvaiheessa eteenpäin, voi soljua kymmenen vuotta siinä tunteessa, ettei oikein edes muista, minkä ikäinen tarkalleen olikaan. Kolkyt jotain. Ehkä neljän kympin kolkutellessa sen iän taas hetken muistaan. Siihen on kuitenkin vielä aikaa.
 |
| Nyyh, en saanut kolmeakymmentä kynttilää! |
Oletko sinä kokenut ikäkriisejä? Minkä ikäinen kolmekymppinen sinusta on? (Onpa filosofista!)
Yllättävän vähän vanheneminen on ollut minulle kriisi. Nuorena vain nuoruus tuntui hienolta, mutta sitten sitä huomaa, että kaikki iät ovat kivoja. Jossain vaiheessa huomasi niin kuin sinäkin, että ei olekaan enää porukan nuorin. Mutta siitä on jo niin paljon aikaa, että sitä ei edes muista.
VastaaPoistaAva
Onneksi sinä olet aina sanonut, että vaikka ikää tulee, ei olo tunnu sen kummemmalta (tai tietysti voi tulla varsinkin sitten vanhana kaikenlaista kremppaa, mutta noin henkisesti).
PoistaTutun kuuloisia ajatuksia! Mä myös täytin kesällä 30, mutta ei sitä ikää oikein enää huomaa. Täältä myös löytyy 5 v vanhempi mies ja useimmat kaveritkin ovat vanhempia, joten oma ikäkin on ihan unohtunut. :D Tavallaan on kuitenkin ihan kiva olla 3-kymppinen, sillä en oikein istu parikymppisen juhlivaan ja elämässä seilaavaan stereotypiaan. :)
VastaaPoistaNo totta, nyt saa luvan kanssa elää tasaisen keskiluokkaista elämää ja asettua - ainakin jos haluaa! Ehkä on tosiaan helpottavaa, että on niitä hiukan vanhempia kavereita ja myös puoliso, niin ehtii tottua vanhenemiseen. Ja huomata, ettei sitä niin kovin vanhoja vielä edes olla.
PoistaHei!
VastaaPoistaOnneksi olkoon ensinnäkin synttäreiden johdosta! Ja toinen juttu josta voi onnitella on myös hyvin eteenpäin soljuva parisuhderintama. :) Aina löytyy niitä jotka ovat olleet yhdessä pidempään, mutta onhan se aina hienoa kun kaksi ihmistä viettää aikaa yhdessä niin että vuodet kuluvat mukavasti, oli vuosimäärä mikä tahansa.
-Ruut
Kiitos!
PoistaNo se on totta, että tämä hyvä parisuhde on kyllä suuri kiitollisuuden aihe! Tosin vitsailimme, ettei riitoja ehdi syntyä kun näemmä toisiamme kaikessa kiireessä sopivan vähän. Onneksi ei sentään ole etäsuhdetta, kuten alkuaikoina.
Onnea synttäreiden johdosta!
VastaaPoistaMuistan, miten joitain vuosia sitten kolmekymppiset tuntuivat ihan kamalan vanhoilta. Nyt, kun on itse alle vuoden päässä siitä rajapyykistä, ovat muutkin kolmikymppiset kummasti nuorentuneet... Minä en niinkään kriiseile omasta iästäni, vaan enemmänkin kolme vuotta nuoremmasta miehestä. Yli neljän vuoden yhteiselo on toki siloitellut aika lailla sen varsinaisen ikäeron väliltämme, mutta tottakai sen välillä huomaa juurikin kavereista ja läheisistä.
Minusta tärkeintä on kuitenkin viihtyä! Ikään tai muuhunkaan katsomatta. :)
Kiitos! Kyllä, kolmekymppiset ovat ihan nuoria! Sinä voit lohduttautua sillä, että tasoitat miehellesi tietä vanhenemalla ensin. Tosin voi olla, etteivät kaikki osaa arvostaa sitä. :D
PoistaPaljon, paljon onnea! Oletpa raikkaan kolmekymppisen näköinen ja kaunis!
VastaaPoistaItse olen kokenut olevani nelikymppinen jo vuosia ja nyt jo oikeasti melkein olenkin - täytin juuri 38. Jotenkin iällä ei ole ollut vuosiin merkitystä, mutta muistan kyllä sen, kun olin se työporukan nuorin ja kaikki tuntuivat niin vanhoilta ja nyt meillä on tiimissä 90-luvulla syntyneitä. Kääk. :D Mutta siis, kliseisesti ikä on juuri nyt vain numero.
Kiitos onnitteluista ja kauniista sanoista!
PoistaHassua, että sitä voi kokea olevansa eri vuosikymmenellä jo etukäteen. Muistan, kun kaverini puhui meistä kolmekymppisinä jo 27-vuotiaana ja minua se hämmensi. En minä vielä ole kolmekymppinen! Mutta tosiaan pohjimmiltaan iällä ei hirveästi ole merkitystä varhaisaikuisuuden jälkeen.
Kun täytin 30 jäi hyvä kollega eläkkeelle ja oli ihanat eläkkeellejäämisjuhlat. Siitä asti olen lukenut aina kaikki eläketiedotteet ja toivonut yhtä ihanaa eläkkeelle lähtöä. Heh Heh! Pari vuotta enää...
VastaaPoistaVE
Hehee, kohda odotus palkitaan! Toivottavasti saat ihanat eläkkeellelähtemisjuhlat!
Poista