Kauan etsitty löytö

Uusin kirppislöytöni esittelyssä. Kuvat hyvin, hyvin lavastettuja. Ei tällä hetkellä todellakaan voi todellakaan pitää pöydällä mitään näistä tavaroista. 

Niin siinä usein käy, että kun lopettaa etsimisen, se kauan etsitty asia tulee vastaan. Tai no, ei välttämättä heti, mutta joskus. Tai sitten ei ollenkaan. Hahaa, ei tainnut tämä klisee nyt oikein toimia aloituksessa. Niin minulle kuitenkin tuossa muutama viikko sitten kävi, että löysin jotain, jonka etsimisen suhteen olin jo aikoja sitten luovuttanut. Rauman pitsiviikon pihakirppiksiä kolutessani vastaan sattui aivan täydellinen 50-luvun kampauspöytä!

Kampauspöydän ääressä voi tuntea itsensä vanhanajan filmitähdeksi. 

Vintagemekot sopivat hienosti pöytään. Pöydän pinta on lähes täydellinen, vain pientä kulumaa kuten etualalla näkyy. 

Haaveilin kampauspöydästä silloin, kun muutimme tähän kotiin kuusi (!) vuotta sitten. Muistan, kuinka toivoin saavani sellaisen makuuhuoneen nurkkaan. Sen uumeniin voisi piilottaa kaikki korut ja ehkäpä valmistautua juhliin. Arkiaamuina makuuhuoneen nurkkaan vääntäytyminen kylppärin sijaan ehkä kuulosti jo silloin liian vaivalloiselta. Muutamia yksilöitä löysinkin, mutta niissä oli aina jotain vikaa. Väärä väri, väärä hinta, huono kunto... Kampauspöydän suunnitellulle paikalle löytyi nimetön-lipasto, johon koruni sujahtivat täydellisesti. Koti täyttyi muilla huonekaluilla. Ehkä kampauspöytää ei tarvitsekaan. Onhan se melko epäkäytännöllinenkin...

Kampauspöytä löysi paikkansa. Toki sen ympärillä on normaalitilanteessa hieman enemmän tavaraa. 

Mutta nähdessäni kampauspöydän pihakirppiksellä unohdin samantien, että meille ei ole sille enää paikkaa, eikä kampauspöytään voi laittaa mitään meikkejä tai koruja taaperon armoille. Niin suloisena ja täydellisenä se odotti minua, kun leikkipuistoretkellä piipahdimme vielä yhdessä pihassa. Hintakin oli varsin kohtuullinen. Minulla oli vain puolet hinnasta käteisenä, mutta appivanhemmat kipaisivat hakemassa puuttuvan puolikkaan, sillä onneksi he asuivat lähellä. Ensin minulla oli paikka, muttei kampauspöytää, nyt minulla oli kampauspöytä, muttei paikkaa.

Carmenit ovat parisenkymmentä vuotta kampauspöytää nuoremmat, mutta sopivat tyyliin. 

Onneksi kolmekymppiskarnevaalien jälkeen tuli vähän rymsteerattua ja sovittelin kampauspöydälle paikkaa. Ensin tietysti laitoin sen paikalle, johon sen alunperin olin ajatellut. Mutta eihän se ollut lainkaan hyvä! Peileistä heijastuivat kaikki makuuhuoneen sotkut, kun olohuoneesta katsoi kampauspöytää! Eikä Nimetön-lipasto näyttänyt millekään olohuoneen puolella. Äkkiä takaisin. Päädyin varasuunnitelmaan ja siirsin Bonskun telttaa toisaalle (ja mahdollisesti puran sen, sillä hän ei ole vähään aikaan siellä leikkinyt). Teltan paikalle kampauspöytä sopikin hyvin.

Yritys lavastaa muutamia kampauskuvia päättyi pienen uteliaan ihmisen leikkeihin. 

Käyhän se näinkin. (Valkoinen täplä kädessä on verensokerisensori, ei ihan autenttista 50-lukua, onneksi). 

Kaiken lisäksi huomasin, että paikka on melko valoisa, joten voi olla, että siinä voi oikeastikin laittautua juhliin. Oi, näen itseni sieluni silmin istumassa pöydän ääressä ja kähertämässä hiuksiani Carmeneilla (jos niitä näin lyhyisiin hiuksiin edes saa kiinni). Kyllä tämä oli hyvä ostos!

Oletko sinä joskus etsinyt jotain ja löytänyt vasta, kun olet luopunut toivosta?