tiistai 7. marraskuuta 2017

Karkkiarki 17/52: Taaperon bujo

Huhheijaa, meidän sairastelu yltyikin koko perheen kiertäneeksi enterorokoksi, eikä blogi ole ollut vähään aikaan ensimmäisenä mielessä. Tällä viikolla kuitenkin elämä on jo voittanut ja ehdin istahtaa sohvalle kirjoittelemaan.

Oletko kuullut bujosta eli bullet journalista? Minäkin innostuin aiheesta alkuvuodesta, kun ajattelin että töiden alkaessa arjen kaaos olisi sellaisen avulla paremmin hallittavissa. Melko nopeasti se kuitenkin unohtui pölyyntymään kirjoituspöydän nurkkaan, sillä puhelimen kalenteri on tuntunut näppärämmältä. Lisäksi sen saa jaettua miehen kanssa. Bujon sijaan nostaisinkin esiin taaperon arjen helpottajan, kuvitetun kalenterin. Erilaisia kuvitettuja kalentereita ja päiväjärjestyksiä suositellaan arjen hallintakeinoiksi ja muun muassa puheen ymmärtämisen ja kerronnan tueksi. Uskon kuitenkin, että kuvakalentereista hyötyvät aivan kaikki lapset ja suosittelen kokeilemaan!

Bonskun esimerkkiviikko.


Koska meidän arkemme on varsin monipuolista vaihtuvine hoitajineen ja menoineen, halusin ottaa kalenterin käyttöön selventämään Bonskulle, missä milloinkin mennään. Meitä aikuisiakin hyödyttää se, että asiat kirjoitetaan ylös ja näkyville, joten miksei lapsikin voisi hyötyä siitä? Minä olen tehnyt kalenterin töissä käyttämääni pohjaa hyödyntäen, mutta esimerkiksi Papunetistä saa hyviä ilmaisia materiaaleja ja Kokokidilla on kauniit valmiit magneetit samaan tarkoitukseen. Myös Pikku kakkosen sivuilla on kivoja kuvia lasten "kalentereihin".

Minun kalenterini on vielä vähän vaiheessa, sillä muutamia arjessa tärkeitä kuvia puuttuu ja lisäksi pitäisi saada eri hoitajien kasvokuvat aina joka päivälle. Muuten olen pyrkinyt pitämään päivät melko simppeleinä. Punaisella nuolella merkitään, mikä päivä milloinkin on menossa, mutta se ei tullut kuvaan. Ai niin, ja haluaisin myös tarrakiinnityksen kuviin, sillä sinitarra ei oikein pysy ja pari "puistokerho"-kuvaa on jo hävinnyt. Muuten kalenteri on ollut oikein toimiva. Bonsku tykkää lukea sitä ja on nopeasti oppinut tunnistamaan eri kuvat. 

Millaisia kalenteriratkaisuja sinulla tai koko perheelläsi on?

6 kommenttia:

  1. Tämän blogikirjoituksen ansiosta selvittelin, mitä bullet journal tarkoittaa. Hyvänen aika. Minullahan taisi olla sen tapainen töissä parikymmentä vuotta. Väri- ja nuolisymboleita, karkeaa aikataulutusta. Ei tosin sievässä kierrelehtiössä, vaan fläppitauluarkeilla työhuoneen seinällä. Ei ehkä sittenkään bujo.
    Nyt eläkeläisen harratusruuhka kännykän muistiossa ja kahden eläkeläisen aikataulusynkronointi keittiön seinäkalenterissa.
    Blogikirjoituksen ykkösjuttu on mielestäni tuo Bonskun kalenteri. Hän sen oivaltaa. Vilkaisu edes silloin tällöin. Joo kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se varmasti oli ihan ehta bujo, vaikkei esillepano olisikaan ollut kaikkein kaunein! Minullakin on töissä käytössä elementtejä siitä ihan luonnostaan. Kotona ei sitten niinkään.

      "Huomenna mummuvaali tulee, mennää puistokelhoo, muskalii..." Näin Bonsku luettelee aina viikon tapahtumia!

      Poista
  2. Hieno kalenteri, oikein ammattimainen. ;)

    Meillä Ellulla oli ennen miun piirtämä paperikalenteri, sitten ostin ClasOhlsonilta jääkaapin oveen kiinnitettävän tussitaulun, johon tein pysyvät viikkoruudukot ja tussilla sitten piirrän päivän puuhat siihen. Päivät merkkailin viikonpäivien virallisia värejä vähän mukaellen, koska meillä ei ihan kaikkia löytynyt teippeinä.:D Ellulla on ollut kalenteri nyt vuoden ja se on kyllä ollut todella hyvä juttu, hän on oppinut hahmottamaan ajankulua ja käyttämään käsittäitä ylihuomenna, toissa päivänä, kolmen päivän päästä jne, sekä tietysti viikonpäivien nimet.

    Me vanhemmat käytämme perhekalenteria kodinhoitohuoneen seinällä, se on ollut todella hyvä, ja kännyköistä löytyy miehen kanssa jaettu kalenteri, mutta sinne tulee merkittyä lähinnä reissut ja muut isommat. Nyt ostin itselleni muistikirjan vähän bujoilunmukailua varten, katsotaan, kuinka käy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, joo tässä on lähdetty nyt ammatti edellä tekemään kalenteria! :D Värit ja kaikki on just.

      Juuri tuo aikakäsitteiden ja ajan ymmärtämisen opettelu tulee tässä ihan luonnostaan ja lapsen on helpompi seurata, koska jokin kiva tapahtuma on edessä ja mitä tehtiin jo aiemmin. Hienoa kuulla, että teilläkin on toiminut! Meillä on sitten miehen kanssa jaettu googlekalenteri, jota pyritään täydentämään, jotta olisimme suurin piirtein kartalla, mitä milloinkin on.

      Poista
  3. Meille riittää seinäkalenteri ja kännykän yhteinen kalenteri. Vanhasta muistista minä vielä merkkaan omat menoni paperikalenteriini ainakin vielä tämän vuoden loppuun. Katsotaan hankinko sellaisen vielä ensi vuodeksi.

    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas en oikein tavallista seinäkalenteria osaa käyttää. Töissä on paperikalenteri, mutta kotona se on jäänyt unoholaan. Googlekalenterilla mennään.

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.