Mehlo!

Enpä arvannutkaan, kuinka tiukka taistelu aikaa vastaan villahaalarin tekeminen oli. En todellakaan ehtinyt tehdä toista postausta tässä välissä, kun Mehlo päätti syntyä maailmaan. Henkisesti valmistauduin käynnistykseen tälle päivälle, 11.6., sillä arvioidun suuren koon vuoksi oli päädytty tähän. Mutta Mehlopa päättikin toisin - hän lähti syntymään aamulla 6.6. ja iltapäivällä olikin jo täällä ulkomaailmassa! Hieman hän otti varaslähdön ja oli syntyessään vasta viittä vaille täysiaikainen (rv 36+5), mutta kuitenkin hyvävointinen ja sopivan kokoinen. 

Mummun ottama kuva reilun yhden vuorokauden iässä. 

Viimeksi en juurikaan kertonut synnytyksestä täällä, mutta nyt haluan lyhyesti kerrata tapahtumat. Skippaa seuraavat pari kappaletta, jos synnytys ei houkuta (vaikka skippaan kyllä eritteet sun muut). 

Pieniä merkkejä mahdollisesti lähestyvästä synnytyksestä oli ilmassa jo aiemmin. Muutamia kipeitä supistuksia oli ollut pitkin viikkoa. Edellisenä iltana käydessäni uimassa ei selkä- ja vapaauinti tuntuneet ollenkaan hyviltä toisin kuin siihen asti ja yllättäen rintauinti ei aiheuttanut juurikaan liitoskipuja. Ehkä vauva oli liikkunut sopivasti alaspäin. Kävin muuten uimassa myös edellisenä iltana ennen Bonskun syntymää - ehkäpä sillä oli jokin merkitys synnytyksen käynnistymiseen. Tai sitten taloyhtiön pihatalkoilla (joissa tosin en juuri osallistunut pihatöihin, joten tuskin...)

Pieni karvakorva ja melko paljon tukkaa. 

Yön mittaan kipeitä supistuksia oli jonkin verran, mutta aamulla ne alkoivat melko nopeasti tihentyä. En kuitenkaan oikein uskonut vielä, että mitään tapahtuu. Mutta pian oli pakko laittaa Bonskulle Ryhmä Hau pyörimään ja mennä itse lämpimään suihkuun. Hieman absurdi fiilis oli kuunnella Ryhmä Hauta siinä supistusten välissä. Vanhempani olivat tulossa aamupäivällä joka tapauksessa Ikea-reissulle kanssani ja hieman hoputin heitä lähtemään. Lopulta oli pakko soittaa myös mies kotiin töistä. Sairaalaan soittaessani siellä vielä hieman toppuuteltiin, että ei nyt ole mikään kiire, mutta onneksi kuitenkin lähdimme melko pian, sillä kyllä synnytys oli ihan jo kunnolla vauhdissa sairaalaan päästessämme. Toivoin ammetta ja sellaiseen pääsin - ja se oli ihanaa! Se auttoi minulla kipuun todella hyvin. Ammeeseen synnytys ei ollut kohdallani monestakaan syystä mahdollinen, mutta se oli minulla jo tiedossa. Yritin keskittyä rentoutumaan ja kätilöt ohjasivat myös hyvin. Puudutusta en tällä kertaa toivonut, vaikka en ollut ehdoton asian suhteen. Ponnistusvaihe alkoi hieman yllättäen ja vähän pelästytti, mutta se sujui onneksi melko nopeasti. Voi mikä ihana helpotus, kun pieni Mehlo syntyi. Ei pelkäämääni hartiadystokiaa tai sektiota suuren koon vuoksi. Istukka oli tälläkin kertaa tosin liian tiukassa ja jouduttiin irrottamaan nukutuksessa, mutta en osaa pitää sitä kovin suurena miinuksena muuten hienosti sujuneen synnytyksen kokonaiskuvassa.

Liinaa piti heti kokeilla, mutta oli kyllä vaikeaa aluksi sitoa näin pientä! Nyt sujuu jo paremmin. 

Ai niin, kuka sieltä oikein syntyi? No pikkuveli, joten kaikki mahan mallia kommentoineet voivat nyt myhäillä tyytyväisinä ja tietäväisinä. Mehlon etunimi ilmoitettiin lähimmille - ja myöhemmin muillekin - heti syntymän jälkeen, eikä kukaan ole ainakaan tunnustanut arvanneensa nimeä. Täällä blogissakin Mehlo-työnimi saa nyt väistyä Tintin- tai Tintti-lempinimien tieltä. Eikä hän edes lopulta ollut niin iso kuin oli pelätty. Kookas kyllä, mutta täysin sopusuhtainen ja painokin jäi yläkäyrän alle. Ja pituutta löytyi, joten pelkkää ylimääräistä rasvaa ei suuri koko ollut (3790g ja 52 cm, pää 35,5cm).

Melkein samat kotiutumisvaatteet kuin kolme vuotta sitten. Bonskukin samalla paikalla. 

Sairaalassa vietimme taas kolmisen päivää. Aluksi se tuntui lomalta kun sai vaan olla, syödä, nukkua ja pesiä vauvan kanssa, mutta kyllä siihenkin kyllästyi. Olisimme muuten päässeet jo aikaisemmin kotiin, mutta bilirubiiniarvoja piti ja pitää edelleen seurata. Lisäksi myös kilpirauhasarvoja mittaava seula hälytti, mutta se oli onneksi väärä hälytys. Verensokerit taas pysyivät hänellä hienosti koko ajan, mikä johtuu varmasti hyvästä imuotteesta ja ruokahalusta. Muuten hiukan väsynyt tyyppi jaksaa kyllä heräillä tunnin-parin välein syömään ja maito maistuu. Imetys on siis onneksi lähtenyt sujumaan helpommin kuin isoveljen kanssa aikanaan. Vielä toistaiseksi Tintin lähinnä syö ja nukkuu, mutta onneksi hetkittäin availee suloisia silmiään maailmaa tutkiakseen. Pienen ennenaikaisuuden vuoksi keskivartalo oli hieman hypotoninen ja saimme lihasten vahvistamiseen fysioterapeutilta ohjeita. Muuten Tintin on aivan "tavallinen" vauva, eikä edes pieni kokoinen verrattuna täysiaikaisiin tovereihinsa. 

Veljekset kohtaavat tässä toistamiseen. 

Entä isoveli, miten Bonsku on suhtautunut tulokkaaseen? Vauvaan Bonsku on suhtautunut aivan superhellästi ja ihanasti. Hän silittelee ja puhuu Tintistä todella kauniisti. Varsinaista mustasukkaisuutta ei ole ilmennyt (toistaiseksi), mutta muita merkkejä uuden tilanteen jännittävyydestä kyllä. Hän on ollut välillä melkoisen ylikierroksilla ja pottajutuissa ottanut aimo harppauksen taaksepäin. Olemme kovasti yrittäneet antaa hänelle huomiota ja kivoja hetkiä, mutta onhan se iso juttu, kun yhtäkkiä ei olekaan ainokainen. Arki on nyt pari päivää rullannut kuitenkin kohtuullisen kivasti ja moni juttu on sujunut onneksi helpommin kuin esikoisen kanssa. Mies on päivät muuten kotona nyt kesällä, mutta säännölliset musiikkityöt jatkuvat. Luotan siihen, että tilanteeseen taas totutaan ja sopeudutaan, eikä elämä kahden lapsen kanssa voi olla mahdotonta, kun niin monet siitä ovat selviytyneet ja hankkineet vielä lisääkin lapsia. 

Bonsku on innokas vauvan hellijä ja hoitaja, mutta välillä intoa pitää hieman suitsia. 

Ennen Mehlon syntymää harmittelin kovasti raskauden loppumista ja pohdin, onko tämä nyt viimeinen kerta. Kun hän oli syntynyt, en kuitenkaan yhtään kaivannut mahaa takaisin. Lapsilukukin tuntuu siltä, että molempi-parempi. Tilanteen mukaan, mutta nyt on hyvä näin. Kaksi ihanaa, maailman suloisinta ja parasta poikaa. Ihan täydellinen perhe!