Taistelu aikaa vastaan - eli villahaalari vauvalle

Jotain uutta Mehlollekin. Bonskulle tein silloin aikoinaan vaippoja, vaippahousuja, pinnasängynreunuksen ja vaikka sun mitä. Toisaalta tässä haalarissa on ollut työtä noiden kaikkien edestä!

Se on viittä vaille valmis - nimittäin villahaalari, jonka aloitin jo viime syyskesästä silloin, kun hetken odotin "Mignonia" saapuvaksi kevätvauvana. Tähän saakka monimutkaisimmat neulomani vaatekappaleet ovat olleet vaippapöksyjä, joten olen itsestäni kovin ylpeä. Ihan kokonainen villahaalari! Aloin jatkaa haalaria joskus alkuvuodesta tavoitteena saada se valmiiksi ennen Mehlon syntymää. Kiire ei sinänsä olisi ollut, sillä koko vastaa ehkä jotain 62-68-kokoa. Vaikka Mehlo olisikin niin iso kuin nyt on ennustettu, niin todennäköisesti haalari on sopiva joskus syksyllä, kun sitä tarvitaankin. Halusin saada sen kuitenkin valmiiksi jo hyvissä ajoin, jotta se ei olisi vauvanhoidollisista syistä jäänyt kesken. 

Jos ei päälle, niin ainakin seinäkoristeeksi?

Inspiraation sain googlehaun kautta Hupsistarallaa-blogista, josta bongasin aivan hurmaavan suloisen vauvan neulehaalarin. Jos klikkaat linkin auki, et varmasi ylläty miksi ihastuin haalariin. Kyseiselle haalarille ei kuitenkaan ollut ohjetta, joten minä käytin oman haalarin pohjana Dropsin vauvanhaalarin ohjetta hieman soveltaen. Lankana käytin seiskaveikkaa, enkä mitenkään erityisesti muuntanut langan mukaan ohjetta. Tein haalarin pienimmän koon ohjeella eli 50/56, mutta todellisuudessa se vastaa ennemmän 62/68-kokoa ainakin tällä langalla tehtynä. Muistaakseni joku muukin mainitsi ohjeen olevan reilua kokoa, kun keskustelin asiasta. 

Muutamiin kohtiin en ole täysin tyytyväinen (esim. tuo yksi raglan-kavennus, jossa ei ole vaaleanpunaista koko matkalla), mutta onneksi kokonaisuus ratkaisee. 

Mumilla sattui olemaan sopivia värikkäitä sydännappeja, jotka kruunaavat kokonaisuuden. 

Yksiväristä haalaria en tietenkään halunnut, vaan juuri yhtä riemunkirjavan kuin Hupsistarallaa-blogissakin. En kuitenkaan halunnut kopioida suoraan, vaan vaihtelin kuvioita ja värejä täysin oman mielen mukaan katsomatta valmiita ohjeita. En kuitenkaan jaksanut tehdä vartalokappaleeseen kahta erilaista puolta, sillä kirjoneuleessa oli riittävästi haasteita jo muutenkin. Kirjoneuleen neulominen on aina yhtä tuskaista, mutta niin palkitsevaa. Nyt apuna oli välillä sormeen kiinnitettävä langanohjain, jotta langat eivät menneet aivan sikin sokin. Vain muutamiin kuvioihin en ollut täysin tyytyväinen, mutta onneksi virheet häviävät osaksi kokonaisuutta. 

Yksikään kuvio ei ole samanvärinen tai samanlainen kuin toinen. Ja hups, kuvassa näkyy että resorit ovat ihan eri mittaisia keskenään!

Värien osalta pyrin siihen, ettei mikään väri hallitsisi liikaa, vaan kaikkia tulisi käytettyä eri kuvioissa mahdollisimman tasaisesti ja erilaisissa yhdistelmissä. Joitain suosikkivärejä, kuten keltaista ja vaalean vihreää, on enemmän kuin muita, mutta mikään väri ei hallitse liikaa. Alunperin ajattelin ostaa uusiakin lankoja projektiin, mutta lopulta päätin pysyä pelkästään omalla lankahyllyllä ja käyttää pois keränloppuja. Hyvä päätös, sillä ainakin pari kerää sain pois pyörimästä!

Karu todellisuus... päättelyhommat vielä edessä. Yök. 

Varsinaisen neulomisen ja nappien kiinnityksen sain valmiiksi viikonloppuna ja nyt edessä olisi enää noin miljoona langanpätkää pääteltäväksi. Se taitaa olla se ikävin homma, mutta toivon saavani sen vielä tehtyä ennen Mehlon syntymää (joka on muuten edessä aika pian). Tai ehkä otan haalarin ja parsineulan synnärille mukaan, mikäli joudun odottelemaan! Toivottavasti kuitenkin haalari saisi olla sekä kelien että koon puolesta ihan vain koristeena vielä muutamia kuukausia. 

Elämme jännittäviä aikoja! Onko seuraavan postauksen aikaan puvun tuleva käyttäjä jo maailmassa vai ehdinkö vielä kirjoitella?