Neljännesvuosikatsaus: Bonbon 3v!

Lukiessani edellistä neljännesvuosikatsausta, totesin etten tiedä onko mikään niin oleellisesti muuttunut sen jälkeen - paitsi että kaikki on muuttunut sillä Bonskusta on tullut isoveli! Se on vaikuttanut moneen asiaan, vaikka toisaalta kolmessa kuukaudessa ei tosiaan Bonsku ole enää muuttunut niin kovasti kuin tähän asti. 

Kuvat otettiin noin puolitoista viikkoa ennen kuin Tintin syntyi. © Sonia Pihlajamäki/ Lumo Photography

Bonsku on taitava leikkijä. Hän vie pitkiäkin pätkiä roolileikkiä eteenpäin ja isompienkaan kavereiden kanssa ei jää kakkoseksi leikeissä. Suosikkeja ovat edelleen palomiesleikit, rakentelut sekä pikkuautoilla "ruuhkien" tekeminen. Tämä tarkoittaa sitä, että autot kerätään vieriviereen, eivätkä ne pääse liikkumaan suuntaan tai toiseen. Olen tainnut muutamaan otteeseen valitella liikenneruuhkia töistä palatessani... Myös puistokerhossa on ainakin kerran kuulemma leikitty ruuhkaa siten, että 4-5 poikaa seisoi potkuautojen päällä puoli tuntia ruuhkassa!

Vihdoin sain kunnon kuvia myös Mehlo mielessä kudotusta liinasta. © Sonia Pihlajamäki / Lumo photography (sensuuriblurraukset minun lisäämäni)

Bonskusta on kuoriutunut erittäin rohkea ja utelias poika. Enää ei uskoisi, että pienempänä hän tarrasi vieraissa paikoissa äitiin kiinni ennen kuin lähti tutkimaan paikkoja! Toki tietty varovaisuus on edelleen nähtävissä, mutta Bonbon on rohkaistunut silmissä! Myös ujostelu on melko pientä. Bonskulla on luonteessa erilaista voimaa kuin minulla ja olen siitä tyytyväinen. Se auttaa elämässä todennäköisesti monessa kohtaa, jossa minun on pitänyt taistella varovaisuuden ja ujostelun kanssa. Välillä kyllä tämä näkyy myös kohtalaisen voimakkaana uhmana. Vielä 2,5-vuotiaana uhma oli aika kevyttä verrattuna nykyhetkeen ja se kohdistuu lähinnä meihin vanhempiin. Mutta se on vain vaihe, eikö niin?

Huomaa samisvaatteet! Tintilläkin on omansa.

© Sonia Pihlajamäki / Lumo photography (sensuuriblurraukset minun lisäämäni)

Bonskulla on aivan mahtavia elkeitä! Hän näyttää usein "peukkua" eli todellisuudessa etusormea. Hän lisää usein sanomansa perään "jooko", vaikka se ei ollenkaan sopisi siihen tilanteeseen. Hän haluaa aina pusun ja halin, kun joku perheenjäsenistä lähtee jonnekin, vaikka viemään roskista. Bonbon lauleskelee paljon ja välillä myös "englanniksi". Tunnistaako joku, seuraassa pätkässä lauletaan: "Paapi pinkö, paapi pinkö, vhee aa juu? Hiivaiää hiivaiää, hau tujutuu?" Kyseessä on eräs youtuben lastenlaulurenkutus. Myös joululaulut, etenkin Marian poika ja Kulkuset, ovat edelleen suosiossa. Bonsku rakentaa usein erilaisista laatikoista itselleen rumpusetin ja roudaa ne sitten keikkapaikalle. Esityksen lopuksi pitää tietysti kumartaa. Rytmi on veressä ja Bonsku polkee jalkaa ja hytkyy musiikin tahdissa polvet koukussa tanssien.

Tämä on yksi suosikeistani! © Sonia Pihlajamäki / Lumo photography (sensuuriblurraukset minun lisäämäni)

Isoveljen roolin Bonsku on ottanut hienosti. Tietysti, sillä onhan hän "isopoika", eikä todellakaan saa erehtyä kutsumaan häntä pieneksi. Pikkuveljeä kohtaan Bonsku on hyvin hellä ja usein haluaa silitellä häntä. Välillä otteet ovat tietysti hieman rajut ja 3-vuotiaan on vielä vaikea käsittää, ettei vauvan vieressä voi pomppia sängyllä. Hän myös ehdottomasti haluaa Tintinin viereen illalla iltalaulujen- ja rukousten ajaksi. Kerran hän huusi väsyneenä "Tuo Tintti Tinttinen!", kun Tintti nukkui vaunukopassa toisessa huoneessa. Hän saattaa lohduttaa Tinttiä sanomalla: "Ei hätää Tintin, pian saat maijaa (=maitoa)!" 

Verensokerisensori saa näkyä. Se on oleellinen osa elämää. © Sonia Pihlajamäki / Lumo photography (sensuuriblurraukset minun lisäämäni)

Toki myös välillä on mustasukkaisuuden hetkiä ja Bonbon on muutamaan otteeseen sanonut "Minä haluan lyödä Tintiniä!", mutta aikeet on saatu estettyä. Silloin tällöin hän myös mukamas tullut silittämään Tinttiä, kun vauva on rinnalla ja sitten nyppäissytkin imuotteen irti. Suoranaisen mustasukkaisuuden sijaan Bonsku on kuitenkin reagoinut pikemminkin uhmaamalla meitä vanhempia etenkin iltaisin. Välillä on pitänyt käsitellä  sitä, miten paljon negatiivisia tunteita on pitänyt kokea Bonskua kohtaan vauvan synnyttyä. Mutta pientä tilanteen tasoittumista on viime päivinä ollut ilmassa, joten kyllä se tästä. Ja tietoisesti keskittymällä kahdenkeskisiin hyviin hetkiin ja niihin suloisiin veljesten välisiin hetkiin myös negatiiviset ja ärtymyksen tunteet ovat helpottaneet. Ehkä vasta tässä viime aikoina olen tajunnut, miten joku voi sanoa lapsensa olevan maailman ärsyttävin, suloisin, ihanin ja rakkain yhtä aikaa. 

Voi Bonbon, miten iso ja pieni oletkaan yhtä aikaa! Miten ihanaa on nähdä sinun kasvavan ja miten haikeaa se silti on! Miten odotankaan uhmaiän väistymistä ja silti en odota, koska se tarkoittaa vaan sitä, että olet taas isompi. Ja kutenkin aina yhtä ihana ja äidin pieni poika. Niin ristiriitaista, mutta sitä se taitaa olla. Vanhemmuus ja elämä. Kliseistä, mutta totta.