perjantai 7. syyskuuta 2018

500.

Jos tehtäisiin tilasto blogin väreistä, olisin vahvoilla määrällisesti! Vallu, tuo ruudullinen kantoliina sopii kotiimme täydellisesti. Kuvat eivät kyllä mitenkään liity postaukseen. 

Aioin alkaa kirjoittaa postausta jostain ihan muusta asiasta, mutta yhtäkkiä huomasin, että kyseinen postaus olisi 500. julkaisemani postaus! Eihän sitä voinut kirjoittaa niin arkisesta asiasta kuin tavaran- ja vaatteidenraivausprojekti, joten päätin omistaa tämän ihan vain blogin historian ja tilastojen ihastelulle. Kuvituksena laitan lempparikantoliinasta ottamiani kuvia, sillä graafit olisivat vähän turhan tylsiä. 


Vallu on saanut nimensä Where's Waldo/ Missä Vallu? -kirjoista. 

Blogipostausten määrä on ollut hieman laskusuhdanteinen alkuun verrattuna, sillä olin silloin vielä, jos en villi, niin ainakin vapaa opiskelija. Vuosina 2012 ja 2013 kirjoitin yli 80 postausta eli keskimäärin 1,6 postausta viikoittain. Huippuvuosi oli 2013, jolloin kirjoitin gradua. Yhteensattumaako? Vuonna 2014 en ollut enää käytännössä opiskelija (paitsi nimellisesti loppuharjoittelun ajan) ja silloin postaustahti oli keskimäärin 1,5 postausta viikossa. Vuonna 2015 olin puolet vuodesta töissä ja puolet Bonskun kanssa kotona. Vauva-aika ei merkittävästi muuttanut postaustahtia, mutta vauhdikkaan taaperon kanssa kotona ollessa postaustahti tippui vuonna 2016 pohjalukemiin, jolloin postasin noin 1,2 postausta viikossa. Töihin palattuani 2017 tulos oli hieman parempi eli pyöristettynä 1,3 postausta viikossa. Tänä vuonna olen pääsemässä samoihin lukemiin, jos jatkan samaa rataa. Keskimäärin koko historian aikana postauksia on kertynyt 1,4 viikottain. 


Kumpi oli ensin, ruudut vai Vallu?

Mielenkiintoista miettiä, mitkä asiat ovat vaikuttaneet postaustahtiini. Mitenkään älyttömän tuottelias en ole näemmä koskaan ollut ja aika tasaiseen tahtiin olen postannut tänne. En ole väkisin yrittänyt vääntää postauksia, mutta välillä on pitänyt nähdä vaivaa, että jaksan ottaa kuvat ja istua koneen ääreen puhelimen näpläämisen sijaan. Asiaa ja ideoita on kuitenkin riittänyt. On melko selvää, että opiskelijaelämän vapauden päättyminen on vaikuttanut postaustahtiin, mutta näköjään lapsen kanssa kotona oleminen ei taas ole nostanut postaustahtia. Jos Bonsku olisi nukkunut paremmin päiväunia, tilanne olisi varmasti ollut toinen. Sillon taas ehkä töihinpaluu olisi romahduttanut postausmäärän selvemmin. 

Vallu-fanituotteita riittää. 

Tutkimuksissa pitää aina tarkkaan eritellä asiat, jotka vain korreloivat tutkittavan kohteen kanssa ja asiat, joilla on suora syy-seuraus-suhde. Jos korrelaatioita etsitään, niin postaustahdin kanssa korreloivat ainakin kodin siisteystaso, kirppisten tarjonta, käsityöinspiraation määrä ja Maku-lehden reseptien houkutteelvuus. Nämä eivät kuitenkaan suoraan aina vaikuta postaustahtiin, sillä kaikki on loppujen lopuksi kiinni ajasta, joka minulla on käytettävissä. 

Lisää...

Teen pienen katsauksen myös aiheisiin, joista olen kirjoittanut. Asiasanalistaukseni on melko sekalainen, eikä mitenkään täysin looginen. Suosituimmat viisi asiasanaa ovat olleet arki (134 postausta), herkut (101), himahimppu (97), koti (87) ja kauniit asiat (84). Seuraavana kirivät samalla tuloksella reseptit ja juhlat (molempia 81). Huomioitavaa on, että herkut voivat olla muutakin kuin reseptejä ja himahimppu liittyä muihin asioihin kuin suoraan meidän kotiin (himahimppu tarkoittaa siis hyvin kodissa viihtyvää ihmistä, jos mietit). Asiasanoista näkee, että blogini on selvästi liukunut alkuperäisestä sisustusblogi-ideasta selvästi arjen kuvauksen puolelle. Sen sijana olin yllättynyt, miten korkealla sijalla juhlat olivat, vaikka niistä paljon pidänkin. Olen varmaankin raportoinut juhlina hieman pienempiäkin tapahtumia. Tai ehkä vain löydän arjesta juhlan? 

... ja lisää!

Kävijätilastoilla blogini ei kannata kehuskella, mutta ei sillä niin väliäkään. Pääasiassa omaksi ilokseni ja harrastuksekseni näitä kirjoittelen. Näkyvyyttäkään en pyri keräilemään mitenkään aktiivisesti. Alkuaikoina kävin aina katsomassa kävijätilastoja, mutta en viitsi. Hauskinta on, kun joku yllättäen kertoo käyneensä aina välillä lukemassa meidän kuulumisia blogista, sillä enhän minä yhtään tiedä keitä kaikkia täällä käy. Hauskaa on myös bloggaamisen vastavuoroisuus, vaikka tässä kesän aikana olenkin ollut kovin laiska jättämään kommentteja. Yritän skarpata nyt syksyn tullen, sillä se on koko bloggaamisen suola. 

Ja vielä yksi. Plus yksi ruudullinen kansio, jonka unohdin. 

Jatkossa postauksia on luvassa ainakin siitä tavaranraivauksesta, pian valmistuvista käsityöprojekteista ja lapsiperhe-elämästä. Tavoitteena ainakin se 1,3 postausta viikossa!

Onko aihetoiveita?

6 kommenttia:

  1. Hauskaa tilastotietoa ja hienot kuvat!

    Mumi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ehkä minusta sittenkin olisi pitänyt tulla tilastotieteilijä!

      Poista
  2. 500! Aikamoinen saavutus. Uskon lukeneeni kaikki 500 vaikka kommentoin vain silloin tällöin. Yksi hyvä puoli blogissasi on mielestäni sen päivitys juuri noin kerran viikossa. Kun tulee rauhaisa hetki kuten juuri nyt kun olen matkalla junassa, on mukava kurkistaa värikkääseen maailmaasi.
    VE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tosiaan voi olla hyväkin, ettei postaustahti ole mahdottoman nopea. Välillä tuntuu, että liian tiuhaan päivittävissä blogeissa tippuu nopeasti kärryiltä.

      Poista
  3. Mielenkiintoisia tilastoja tosiaan. Kerran viikossa on minustakin hyvä julkaisutahti! Ei tule liian tiuhaan postauksia - ehtii lukeakin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, minä ainakin tykkään paneutua lukemaan blogeja rauhassa, eikä siihen ole liian usein aikaa.

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.