Bonsku ja Tintti - mikä mainio parivaljakko

Olen tässä viimeaikoina miettinyt, miten ihmeellisiä olentoja omat lapset ovatkaan. Niin äärettömän suloisia kaikin tavoin. Minua kosketti Celeste Ngin Tulenarkoja asioita kirjassa sama kohta, jonka alunperin bongasin Juliaihminen-blogista: "Vanhemmalle oma lapsi ei ole pelkästään ihminen vaan myös Narnian kaltainen ääretön ja ikuinen paikka, missä on mahdollista elää samaan aikaan käsillä olevassa hetkessä, muistissa säilyneessä menneisyydessä ja hartaasti odotetussa tulevaisuudessa. Sen näkee aina kun katsoo jälkeläistään, sillä tämän kasvoille ovat kerrostuneet taakse jäänyt vauvaikä, nykyinen elämänvaihe ja edessä siintävä aikuisuus, ja ne kaikki muodostavat yhdessä kolmiulotteisen kuvan. Näky on pyörryttävä. Jos tietää,miten tuohon paikkaan pääsee, sieltä saattaa löytää turvan.” Jo tällä kokemuksella vanhemmuudesta voin allekirjoittaa sitaatin. Molempia poikia katsellessa mieli muistelee samalla vanhaa ja toisaalta pohtii, mitä heistä vielä tuleekaan. Ihan tavallisia, varmasti, mutta meille aina ihmeellisiä ja taitavia.  

Bonsku halusi ottaa jumpparullan mukaan kuviin. Ilmeisesti se oli ilotulite. Ja kätevä some-sensuroija. 

Tintti on kasvanut aivan yhtäkkiä täysimittaiseksi taaperoksi. Hän otti ensimmäiset askeleensa ilman tukea joulukuun alkupuolella, karvaa vaille 1,5-vuotiaana, aivan kuten uumoilinkin. Jonkin aikaa askeleet olivat vielä harvinaisia, mutta sitten joululomalla tapahtui käänne ja loppiaisena hän jo käytännössä pelkästään käveli sisätiloissa. Ulkona vielä talvitamineet hieman haittaavat menoa, mutta sielläkin kävely alkaa sujua paremmin ja paremmin. Ja miten hän yhtäkkiä olikin täynnä taaperon elkeitä ja aivan kuin hänen muutenkin hyvä itsetuntonsa olisi vielä noussut pari pykälää. Tintti on tyytyväinen edelleen, etenkin itseensä. Välillä tietysti harmittaa, kun ei saa haluamaansa ja sen hän ilmaisee kyllä voimakkaasti, mutta leppyy nopeasti ja tietty tasaisuus ja positiivisuus on hänen luonteensa taustalla edelleen. 

Tintti on tyytyväinen, mutta tomera. 

Tintti rakastaa omaa ääntään ja hän pölöttää jatkuvasti. En muista, että Bonsku olisi ollut näin kova höpöttäjä, vaikka hänkin jutteli monenmoista. Gogeligogeligogeli Tintti saattaa vielä aika ajoin jokeltaa, mutta aika paljon hän päästelee erilaisia huudahduksia "Oho", "Jea", "Jee" ja myötäilee ympärillä olevien ihmisten tunnetiloja äänenpainoillaan. Lisäksi hän juttelee kovasti jo oikeita sanoja. Uusia sanoja ovat esimerkiksi "poppu" eli joko loppu tai Pipsa possu, to(n)ttu ja "tuutto" eli juusto tai puisto. Minkä tahansa soittimen nähdessään tai isän treenikämpän ohi kulkiessa hän toteaa innokkaasti "prumpu", mikä on sama sana kuin Bonskulla aikanaan. Kylpy sen sijaan ei ole prumpu, kuten Bonskulla vaan "pyypy". Tintti osaa ilmaista tahtoaan näillä pienillä sanoilla varsin tehokkaasti. Hän rakastaa pelata x-boxilla Just dance -peliä. Hän hytkyy ja heiluttaa käsiä muiden mukana. Usein hän myös toivoo kappaletta, jossa tanssijana on lammas toistamalla "Bää bää" tai vaihtoehtoisesti "Kuu", kun haluaa kuulla Daddy cool -kappaleen. Kun tanssipelin pelaaminen ei enää miellytä, hän alkaa toistella "poppu, poppu". 

Tintti pitää puistoilusta, soittamisesta, duploista ja niiden kaatamisesta laatikosta lattialle, mistä tahansa isoveli pitää ja lisäksi hän pitää vauhdista. Hän on hurja ja peloton kiipeilijä ja yltää melkein mihin vaan meidän kodissa. Vauhdin huumasta hän on päässyt nauttimaan esimerkiksi serkkujen luona pulkkamäessä ja hän uskaltaa mennä puistossa myös isoista liukumäistä. Mielellään hän menisi myös sellaisista paikoista, jonne häntä ei vielä päästetä. Hän on toisaalta myös hieman kömpelö, joten Tintti kolauttelee itseään milloin mihinkin. Hän on touhukas, mutta saattaa viettää pitkänkin aikaa leikkiessä itsekseen, etenkin jos pääsee käsiksi isoveljen leluihin. Isoveljen seura taitaa silti olla parasta. Bonsku ei ole aina samaa mieltä pikkuveljen seurasta. Myös syli kelpaa ja kirjoja Tintti kuuntelee mielellään. 

Kaikkialle on päästävä. Myös keinutuoliin. 

Tintillä on tarkka vaatemaku. Hän tykkää valita itse vaatteensa, tosin hieman äiti ohjaa. Jos tarjolla on kelta-vihreä viidakkobody, hän valitsee aina sen. Pariksi hän haluaisi dino-housut, kuten isoveljellä, mutta kuosien yhdistelyyn vedän rajan. Toinen suosikkiasu on koirakuvioinen yöpuku, mutta sitäkään emme tylsästi ole antaneet pitää päivällä, sillä se on niin löysä että lahkeet olisivat koko ajan solmussa jalkojen alla. Viimeksi tänään saadessaan uuden lego-kuvioisen yöpuvun, samispuvun isoveikan kanssa, hän levitteli käsitään polleana esitellen uutta asuaan. Turkooseista Kuomistaan (talvikengät siis) hän on hyvin ylpeä ja haluaisi laittaa ne jalkaan myös sisällä. Tintti siis tietää mitä tahtoo ja osoitteleekin usein haluavansa "tätä". Tai aina se ei ole kovin selkeää, mutta kohteen voi selvittää viemällä häntä lähemmäs mahdollisesti hänen tavoittelemaansa asiaa. Yleensä oletetun kohteen luona tulee joko päänpudistus tai "tätä"-hokema tarkentuu painokkaaksi "tota":ksi. 

Bonskulla on selkeä visio asioista. Tässä hän asettelee sytytyslankoja ilotulitteeseen. 

Bonsku taas on karistanut taaperoutensa totaalisesti ja on suloinen ja sutjakka leikki-ikäinen. Hänen leikeissään mielikuvitus on ykkönen ja roolivaatenaulakko on tullut tarpeeseen. Bonsku käy edelleen puistokerhossa, jossa on suunnilleen samanikäisten poikien porukka, joiden kesken leikit sujuvat huikean hyvin. Kotonakin elo on nyt rauhaisampaa kuin vuosi sitten, kun uhmakkuus koetteli hermoja. Tähän on auttanut myös Voimaperhe-ohjelma, josta sain paljon apua hankaliin tilanteisiin. Mielikuvitus lentää useimmiten erilaisten supersankarien, kuten Batmanin ja Turtlesejen välillä, mutta välillä häntä kiinnostavat myös merirosvot ja Elvis. Viimeksi mainitusta taidan vielä kirjoitella oman postauksensa, sillä onhan se aika hauska mielenkiinnon kohde 4-vuotiaalle.  Dinosaurukset ovat myös suosikkeja ja hän osaakin hienosti luetella vaikka mitä dinojen nimiä. Minullekin on perus triceratopsien ja t-rexien lisäksi tulleet tutuksi pteranodonit, ankylosaurukset, plesiosaurukset ja tiedän apatosauruksen ja brachiosauruksen erot.

Musisointi on Bonskulle myös äärimmäisen tärkeää. Jos vuosi sitten mukana kulki Brio-junaradan pala kitarana, nyt Bonskulla on kasvava kokoelma pahvikitaroita, joita hän soittaa kunnon rokkistaran elkein. Hevisaurus on edelleen suosikki, mutta Bonsku taipuu myös tuutulauluihin ja Leedigouhun (Frozen tuli katsottua loppiaisena). Myös iskän rumpuja pitää päästä soittamaan joka päivä ja kotonamme järjestetään vähintään yksi konsertti päivässä. Meidän tehtävänä on taputtaa ja hurrata oikeissa kohdissa. Välillä pääsee myös bändikaveriksi, mutta usein bändissä vaikuttavat edelleen mielikuvituskaverit Max, Tero, Ville, Olivia ja Sofia sekä välillä myös Matti. Kynätehtävät eivät Bonskua niin kiinnosta, mutta niitä ollaan hiukan kuitenkin treenattu, kun ei ole päiväkotia, jossa tulisi ehkä jo pieniä tehtäviä. Olemme käyneet myös "Taidekerhossa" eli vanhemman ja lapsen yhteisessä taideseikkailussa. 

On niin söpöä, kun veljekset haluavat samistella ja tykkäävät myös välillä helliä toisiaan. 

Tuntuu, että elämä on juuri nyt todella täyttä, mutta toisaalta tiedostan koko ajan eläväni yhtä elämäni hauskimmista ja ihanimmista vaiheista. Pojat ovat juuri nyt niin hauskoja ja parasta on, kun heillä alkaa olla yhteisiä juttuja. Vaikka paljon on tappeluakin, kun toinen sotkee leikit tai vie kädestä, niin ne yhteiset naurunremakat ja hassuttelut vievät voiton huonoista hetkistä. Molemmista on suorastaan liikuttavan ihanaa pukeutua samisvaatteisiin ja aamulla pitää päästä yhdessä pelleilemään Tintin kanssa ennen kuin noustaan sängystä. Tintti ihailee isoveljeään suuresti ja Bonsku suhtautuu pikkuveljeen useimmiten hellästi ja iloitsee uusista saavutuksista. Bonskulle oli esimerkiki tärkeää, kun Tintti kävelemään opittuaan otti ensimmäisiä askeleitaan juuri Bonskua kohti. On ihana ajatella, että juuri nämä tyypit kuuluvat meidän perheeseen. Päivän parhaita hetkiä on, kun molemmat pienet pojat käpertyvät viereen ennen heräämistä ja se, kun he kiipeävät isän syliin katsomaan NHL-maalikoosteita minun juodessa iltapäiväkahvia. Nämä hetket haluan tallettaa niin tarkasti mieleeni, etteivät ne ikinä unohdu. Eivät nyt, kun meteli ja sotku väsyttävät, eivätkä sitten kun ne ovat enää muistoja tästä ajasta. 

Ohoh, tulipas pitkä ja osin tunteellinenkin teksti. Mutta jos ette jaksaneet lukea kaikkea, niin ihailkaa ainakin söpöä Bonskua ja Tinttiä!