perjantai 26. kesäkuuta 2020

Pohjolan Riviera

Joskus helpohkoissa projekteissa kestää yllättävän kauan. Sain jo viime kesänä inspiraation, että pihalle pitää saada kunnolliset pihatuolit. Ja mielellään sellaiset, jotka voi tuunata karkkisvärisiksi. Ihastuin Pinjacoladan värikkääseen puutarharyhmään ja aloin haaveilla meille samanlaisesta, mutta vähän pienemmästä sillä meidän pieni laatoitettu rapunpieli on kuitenkin, noh, pieni. 

Niin hienot tuolit, että Spidermankin ihailee! Bongaa kuvasta myös Darth Vader ja Stormtrooper. 

Halusin etsiä tuolit käytettynä, koska arvelin että niitä olisi hyvin liikkeellä. En kuitenkaan löytänyt sopivia pieniä taittotuoleja. Sitten vastaan ilmoitus, jossa myytiin vanhoja kansituoleja. Joku oli myynyt mökkinsä ja halusi päästä eroon irtaimistosta. Tartuin tilaisuuteen ja lähdin hakemaan heti paria huonokuntoista kansituolia puoli-ilmaiseksi meille. Alunperin ajattelin jopa kolmea tuolia, mutta tuolit olivatkin isompia kuin olin kuvitellut. Osassa oli kangas rikki tai sitä ei ollut, mutta muutama oli ihan ehjäkin. Valitsin itselleni yhden rikkinäisen ilmaiseksi ja toisen, jonka sai heti käyttöön. Ne eivät meinanneet mahtua autoonkaan kun lapset olivat mukana, mutta jotenkin sain ne ujutettua matkaan.


Tuolit mahtuivat juuri ja juuri pelkääjänpaikalle.

Tuolit olivat hyvin tuunattavassa kunnossa. Tässä pystyi hetken kuitenkin istumaankin, tuon taaemman kangas oli jo revennyt. 


Siitä alkoikin sitten hitaaaaaaasti etenevä vuoden projekti, jonka sain lopulta päätökseen viime tiistaina. Viime kesänä en tehnyt tuoleille enää oikeastaan mitään. Toinen pääsi hetkeksi käyttöön, kunnes senkin kangas alkoi pettää. Aloin googlailla maaleja ja kankaita, mutta en saanut aikaiseksi tilata mitään. Yllätyin siitä, miten kalliita ulkokankaat olivat ainakin Eurokankaassa. Minulla oli vakaa aikomus hioa tuoleista vanha lakka pois talven aikana ja saada me maalauskuntoon. Enpä tietenkään saanut ja tuolit nojasivat varastossa tyhjänpantteina. 

Minä hioin vanhaa lakkaa pois, lapset koristeli tuoleja katuliiduilla. 

Bonsku on taitava maalarimestari! 

Koronarajoitusten iskettyä sain kaivettua tuolit uudestaan käsittelyyn, kun tekemistä piti keksiä kotona. Hioin tuoleja lasten leikkiessä pihalla ja onneksi lakkapinta oli jo valmiiksi niin kulunut, että homma oli suhteellisen helppo. Vaikeammaksi osoittautui maalien ja kankaiden hankinta. Helppoa, sillä kaiken saa netistä? Ei ilmeisesti. Maalis-huhtikuussa en uskaltanut mennä "turhaan" maali- tai rautakauppaan, joten netistä tilaaminen oli ainoa vaihtoehto. Mutta maalien tilaaminen netistä ei ollutkaan niin helppoa! Monessa paikassa värivalikoima oli minusta suppeampi tai värimalleista ei saanut kunnolla selvää. Lisäksi purkkien koko oli vaikea arvioida tai tarjolla oli vain liian isoja pöniköitä. Halusin tietenkin tilata mahdollisimman useita eri värejä tuoleja, pöytää ja paria muuta juttua varten, joten pienemmät purkit olisivat parempia kuin isot. Lopulta löysin kalkkimaalikaupan ja tilasin sieltä ihanissa sävyissä erilaisia kalkkimaaleja ja lisäksi lakkaa. Kalkkimaali ei ehkä ole ihan ideaali ulkokalusteisiin, mutta aurinkotuolit ovat kuitenkin pihalla lähinnä keskikesällä, joten ajattelin pinnan pysyvän riittävän hyvänä. Ja ehkä kuluma ja patina sopiikin näihin klassikkotuoleihin. Tuolien väreiksi valitsin flamingon punaisen ja kauniin veden turkoosin. Maalit tulivat nopeasti ja lisäksi sain vielä siveltimen kaupanpäälle.

Toisesta tuolista tuli kelta-turkoosi. Kankaita olisi ollut myös monivärisillä raidoilla, mutta halusin kuitenkin selkeät ja simppelit väriyhdistelmät.

Kankaita sen sijaan jouduin vähän odottelemaan. Löysin täydelliset, nimenomaan kansituoleihin tarkoitetut kankaat. Eurokankaassa myytiin vain täysleveää kangasta, joka olisi pitänyt leikata tai taittaa tuoleihin sopivaksi. Kankaita.comin kankaat vaikuttivat lupaavilta: huomattavasti eurokangasta edullisempi hinta ja kangas oli valmiiksi oikean levyistä,jolloin riittäisi että kankaan huolittelee päistä. Luin sivuston arvosteluja ja silloin asiakasarviot näyttivät vihreää. Huomasin, että muutama oli kuitenkin joutunut odottelemaan tilausta huomattavan kauan. Koska kankaat maksoivat vain parisen kymppiä, päätin ottaa riskin ja ajattelin, että kyllä kankaat varmaan minulle kuitenkin tulevat. Odottelin ja vähän vielä odottelin. Kun luvattu toimitusaika meni umpeen ja ylikin, olin yhteydessä asiakaspalveluun. Sieltä vastattiin englanniksi. Vaikka olin tajunnut yrityksen olevan ulkomaalainen, yllätyin silti ettei täysin suomenkielisellä sivustolla saanutkaan asiakaspalvelua suomeksi. Tämä ei kuitenkaan ollut ongelma. Viestin vastattiin, että koronarajoitusten vuoksi paketteja on pidettävä hyllyllä "karanteenissa" ennen lähetystä ja lisäksi lähetyksissä kestää, koska terveydenhuollon lähetykset ovat ensisijaisia. Tämän vuoksi lähetysaikoja on pidennetty. 

Värien päättäminen oli vaikeaa! Pitkään olin varma, että yhdistän tähän keltaraitaisen, mutta kirkas punainen jotenkin kirkasti tuon lämpimän korallin sävyn niin kauniisti, että päädyin siihen. 

Selvä, odotellaan taas. Odottelin vielä muutaman viikon ja lähetyksen odotettu saapumisaika ylittyi taas reippaasti. Lopulta laitoin ystävällisen, mutta jämäkän viestin jossa uhkasin peruuttaa koko tilauksen. Viestiini ei enää vastattu, mutta seuraavana päivänä sain lähetystunnuksen ja melko nopeasti paketti olikin jo perillä. Että sinne se oli vaan unohdettu jonnekin hyllylle karanteeniin. No, onneksi kankaat olivat juuri oikeanlaiset ja sopivat tuoleihin hyvin. Täysleveiden kankaiden kanssa olisi pitänyt nähdä paljon enemmän vaivaa, nyt piti vaan odotella ja lähetellä viestejä asiakaspalveluun. 

Naulasin kankaat kiinni verhoilunauloilla. Aluksi ajattelin niittipyssyä, mutta totesin perinteikkään tavan paremmaksi näihin tuoleihin. 

Kankaiden vaihto näihin ei suju ihan helposti, joten toivottavasti kankaat kestävät. 

Sitten projekti eteni taas hitaaaaasti, osittain siksi että palasin töihin. Koska Tintin läsnäollessa maalaaminen oli haastavaa, piti aina odotella sopivaa hetkeä, kun hänelle löytyi erillinen viihdyttäjä. Bonsku sen sijaan sai auttaa minua maalaamisessa ja hän olikin erittäin tarkka maalariapuri. Lakkauksen hoidin kyllä itse. Kun tuolit oli kerros kerrokselta saatu maalattua, aloin miettiä kankaiden kiinnitystä. Nykyaikaisissa kansituoleissa on hienot rimasysteemit, jolloin kankaan vaihtaminen on helppoa. Näissä vanhoissa kankaat oli alunperin pienillä nupinauloilla. Aikani vatvottuani päädyin verhoilunauloihin. Piti vielä vähän odotella että naulat saapuivat pakettiautomaattiin. Tietysti siihen kauimmaiseen meidän postinumeroalueella. Vihdoin viimein sain naulat kotiin ja tarkoitukseni oli saada tuolit valmiiksi maanantai-iltana, kun seuraavana päivänä olivat tulossa isovanhemmat viettämään Bonskun synttäreitä. Arvaatte varmaankin, että en saanut. Lopulta äitini ja vähän myös isäni avustuksella saimme naulattua kankaat paikoilleen juhlien loppupuolella. Hiukan jouduttiin soveltamaan, sillä turkoosin tuolin toinen rima olikin kangasta kapeampi, joten sitä piti hieman taittaa reunoista. Tätä ei kuitenkaan juuri huomaa käytössä eikä kuvista. 

Vähitellen tästä on muodostumassa oikein kiva minipiha. Mitä nyt Darth Vader vähän häiritsee. 

Mutta ovat nämä tuolit kaiken tämän vaivan arvoiset! Väriyhdistelmiä pohdin pitkään ja kyselin instagramissakin mielipiteitä. Meinasin ensin laittaa kankaat toisin päin, mutta hetken mielijohteesta vaihdoin mielipidettä. Jotenkin tuo koralli ja keltainen eivät olleet lopulta yhtä raikas yhdistelmä kuin tuon kirkkaan punaisen kaverina. Pidän kalkkimaalin mattaisesta pinnasta ja yhtä aikaa pastellisista ja kirkkaista sävyistä. Kankaat ovat sään kestävät, jotain muovia, mutta silti mukavan tuntuiset. Ja mikä tärkeintä: tuoleissa on myös erittäin mukava lököillä!

Missä sinä tykkään löhötä kesällä?

4 kommenttia:

  1. Tulipa nätit! Meillä oli parvekkeella alkukesästä löhöilytuolina Röhnö, ilmatäytteinen säkkituoli. Mutta se hajosi. Saatiin tilalle toinen. Sekin alkoi ratketa. Ei palautettu, vaan ompelin sille kankaisen "verhoilun", jonka sisällä ei haittaa, vaikka Röhnön oman päällyskankaan saumat vähän repsottaisivat. Kyllä kelpaa röhnötellä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Röhnö kuulostaa kyllä täydelliseltä röhnötyspaikalta!

      Poista
  2. Tuoleista tuli tosi hauskat! Juuri tuollainen meillä oli lapsuudessani ja sitä pidettiin sisälläkin tv-tuolina. Etupiha näyttää hyvin karkkismaiselta.

    Mumi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että tuolit tuovat lapsuusmuistoja mieleen.

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.