torstai 23. heinäkuuta 2020

Tyttö ja vanerikorvakoru

Ennen lapsia käytin paljon koruja. Usein kaulakoruja, mutta myös näyttäviä korviksia. Jossain vaiheessa siirryin nappikorviksiin, koska ihoni ei tykännyt roikkuvista korviksista. Sitten syntyivät lapset ja jouduin luopumaan kaulakoruista. Kumpikin lapsi on ollut vauvana varsinainen korunrepijä (eikä ihme), enkä töissäkään osannut käyttää kaulakoruja samaan malliin kuin opiskeluaikana. Upeita korviksia käyttävä työkaverini sai minut kuitenkin innostumaan uudestaan näyttävistä korviksista. Tällä kertaa myöskin ihoni on kestänyt roikkuvat korvikset hyvin. Jipii, mikä mahdollisuus!

Uusi täydennetty korviskokelmani

Kevään aikana olenkin täydentänyt korvisvalikoimaani innokkaasti. Olen tykästynyt kovasti nyt muodissa oleviin vanerikorviksiin, sillä ne ovat ihanan kevyitä ja silti näyttäviä. Olen kaivanut naftaliinista myös vanhoja suosikkeja. Korviksia olen ripotellut kotona eri kerroksiin, jotta aamulla voi aina napata kauniit korvikset mukaan oli sitten missä kerroksessa hyvänsä. Tekemäni keramiikkakipot ovat tulleet tarpeeseen.

Papukaijat ovat Television korumallistosta, hempeät kukat Kukkakiskan ja pisarat Riemupuodin. 


Jätskit Telkkarista, vaaleansiniset ympyrät Butoni designilta ja hopeiset lehdykät Tohonolta. Helmet muistakseni Snön. 

Kultaiset lehdet ovat Tohonon ja keltaiset vanamot Kukkakiskan. Keltaiset pallokorvikset löytyivät muistaakseni Tallinnasta ja kynänpäät ehkä putiikki Taruliinasta?

On mukava myös tukea suomalaisia pieniä korumerkkejä ostamalla heidän korujaan. Suosikkejani ovat Televisio lifestylestoren oman merkin korvikset ja suloinen pieni Kukkakiska-niminen korumerkki. Myös poronnahkaiset hopeiset ja kultaiset korvikset Tohono-merkiltä ovat suosikkini vuosien takaa. Nyt löysin synttärilahjaksi Butoni designin hauskat vaaleansiniset geometriset korvikset. 

Yksi Riemupuodin korvis on harmikseni hajonnut ja toinen hävinnyt. Vasemman puoleiset vihreät ovat Snön ja toisista ei ole tietoa. 

Helmikorvakorut löytyivät museosta, keskimmäiset ovat Jasmin designin äidinmaitokorut ja mustat lehdet on ostettu kirkon joulumyyjäisistä muutama vuosi sitten. Ne on tehty pyörän sisäkumista. 


Arjessa tykkään käyttää värikkäitä ja hassuja korviksia, mutta juhliin valitsen usein hillitymmät korut, esimerkiksi juuri nuo Tohonon korvikset tai sitten klassiset helmikorvikset. Äitini löysi hauskassa rasiassa olevat helmikorvakorut jonkun museon kaupasta. Juju on tietysti rasian kuvassa oleva teos, Tyttö ja helmikorvakoru. Ne ovat harmikseni melko painavat ja sopivat siksi vain esimerkiksi juhlissa pidettäviksi. Onneksi on, mistä valita ja kelpaa valita korvisarsenaalista, kun on kaikkea sopivasti eri asuihin ja tilanteisiin. 

Tykkäätkö käyttää koruja ja jos, niin millaisia?


8 kommenttia:

  1. Ihania koruja ❤ Minulla on ollut sama juttu - ennen lapsia käytin paljon koruja, lasten ollessa pieniä käytin koruja vähemmän ja nyt lähes "entiseen malliin". Välillä on kiva koruhassutella, välillä klassikkoja. Ihan päivän menojen ja fiiliksen mukaan. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi pienten taukojen jälkeen korut voi löytää uudelleen!

      Poista
  2. Minulla on muutama suosikkikoru, joita käytän. Tykkään bling blingistä ja helmistä. Ja tietyt sormukset minulla on aina sormissa kun lähden jonnekin.

    Mumi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taidan tykätä enemmän vaihtelusta. Tai voi olla, että suosikkikorut vain vaihtuvat säännöllisin väliajoin.

      Poista
  3. Ihania! Täällä hetkellä monet kukkakorvikset osuu ja uppoo minuun :) Juurikin Kukkakiskasta tykkään, ja Never Too Lakella on kans ihania, vaikka niitä miulla ei vielä ookaan yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Never too lake onkin minulle vieraampi, täytyy tutustua. Kukkakiskan korut ovat niin suloisia! Minulla on myös kantokaulakoru, jossa äiti kantaa vauvaa liinassa. Se jää muistoksi kantoajoilta.

      Poista
  4. Ihania! Välillä tulee vastaan niin nättejä korviksia, että miltei tekisi mieli käydä lävistyttämässä korvansa, mutta en taida kuitenkaan tehdä sitä - en varmaankaan käyttäisi korvakoruja tarpeeksi usein ja reiät vain umpeutuisivat. Käytän useimmiten kaulakoruja ja joskus sormuksia. Minulla on niitä vähän liikaa suhteessa käytön määrään, mutta silti hankin aina vain uusia... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas en yhtään osaa käyttää sormuksia! Vihki- ja kihlasormuksetkin otan aina kotona pois, enkä käytä niitä nykyisin töissäkään hygieniasyistä. Ne ovat mielestäni ihanat, mutta silti helposti unohtuvat.

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.