Eräänä kauniina loma-aamuna sain juoda aamukahvini harvinaisen rauhallisissa merkeissä. Bonsku katseli aamuohjelmia, mutta Tintti oli selvästi keksinyt jonkun harvinaisen hyvän leikin lastenhuoneessa. Emme viitsineet häiritä, huutelimme vain kehuja, että "Kiva kun olet keksinyt hyvän leikin!" Tietysti jossain vaiheessa alkoi hieman epäilyttää ja piti mennä katsomaan, ettei mitään tuhoa ole päässyt tapahtumaan. Ja kävikin ilmi, että Tintti oli oppinut kiipeämään itse yläsänkyyn eli paikkaan, jossa ovat olleet turvassa kaikki Bonskun pikkulegot!
Lastenhuone koki pientä uudistusta. |
Suurta tuhoa ei ollut päässyt syntymään, vaan Tintti oli lähinnä tutkinut ja leikkinyt legoilla. Pikkulegot ovat aiemmin olleet häneltä täysin kiellettyä aluetta, joten ilmankos ne kiinnostivat. Kun Bonskulle selvisi, mitä pikkuveikka oli mennyt tekemään, hän suuttui ja huolestui kovasti ja itkunsekaisesti kysyi, mitä kullekin suosikkilegolle oli tapahtunut. Selvitimme tilanteen ja totesimme, että pääasiassa kaikki oli kunnossa. Totesimme myös, että koska Bonsku aika harvoin leikkii itsekseen pikkulegoilla, voisi olla hyvä ottaa ne jo yhteiseen käyttöön. Bonsku sai valita suosikkinsa edelleen turvaan pieniltä, kaikenrikkovilta sormilta, mutta osa legoista otettiin jo yhteiseen käyttöön. Tämä päivä tuli kyllä huomattavasti aikaisemmin kuin olin kuvitellut. Bonskulle ostettiin ensimmäiset pikkulegot vasta 3,5-vuotiaana!
Vaihdoin lastenhuoneeseen automaton sijaan taas itse kutomani maton. |
Koska yläsänky ei enää toiminnut sen kummempana pikkuvelikarkotteena, pääsimme siirtää legot uuteen paikkaan ja ottaa yläsängyn nukkumakäyttöön. Ehdin miettiä sopivaa säilytysratkaisua vain muutaman päivän, kun ensimmäisellä Tori.fi haulla löytyi täydellinen laatikko edulliseen hintaan ja vieläpä Turusta! Parin varmistusmittauksen jälkeen soitin myyjälle ja alle tunnin päästä laatikko oli jo meillä. Kävi hieman helpommin kuin sängyn hankkiminen, joka oli melkoinen prosessi.
Legolaatikko on just eikä melkein passeli. Ja se maksoi vain kympin! |
Laatikko on Muuramen sängynaluslaatikko, joka on varmaankin jotain vanhaa mallia sillä vastaavan kokoista ei enää ole tuotannossa. Tämä laatikko oli hieman leveämpi kuin sänky, mutta vetämällä sänkyä hieman irti seinästä, asettui laatikko sopivasti sängyn alle. Se on tukeva ja se on kevyt vetää esiin. Kaikki pikkulegot eivät tietenkään mahdu laatikkoon vaan niitä varten on toistaiseksi yksi iso punainen legopalikan mallinen laatikko. Luultavasti jossain vaiheessa hankin tilalle pieniä laatikoita, joiden avulla palikoita voi hieman paremmin jaotella. Sängynaluslaatikko on leikkiä ja rakentamista varten, jotta legot eivät leviä joka puolelle ainakaan yhtä helposti. Sinne voi myös laittaa valmiita töitä talteen.
Ikean senkki on melko hyvä Bonskun lelujen säilytykseen. Tosin osaa Tintti ottaa tuolin ja kavuta leikkimään näilläkin halutessaan. |
Aika paljon Bonsku kyllä vielä laittoi hienoimpia legojuttujaan turvaan Tintiltä ja se hänelle suotakoon. Paljon hän joutuu joustamaan pikkuveljen vuoksi, joten on tärkeää saada pitää myös joitain isojen poikien juttuina. Toisaalta Tintillä ei kovin montaa ihan omaa juttua ole, ehkä nuo Pipsa Possu -jutut eivät Bonskua kiinnosta edes mustasukkaisuusmielessä (koska usein se pikkuveljellä oleva tavara on pakko saada juuri sillä hetkellä kun toinen siitä kiinnostuu). Tällä hetkellä tuntuu, että Bonsku leikkii enemmän toiminnallisia ja fyysisiä leikkejä ja Tintti taas tutkii leluja ja leikkii milloin legoilla ja milloin merirosvolaivalla, jolla saattaa olla vieraana Jyri Possu ja Muumimamma.
Koroke kattopalkkien alla on Tintin suosikki leikkipaikka. |
Yläsänky pedattiin nyt Bonskua varten ja hän innoissaan odottaa pääsevänsä sinne myös nukkumaan. Hieman se taitaa jännittääkin, sillä häntä ei ollenkaan tuntunut harmittavan että täksi yöksi piti vielä siirtyä alasänkyyn, kun yläsängyn sälepohja ei pysynytkään paikoillaan. Voi olla, että Tinttikin siirtyy kerrossänkyyn kunhan arki tästä kesän jälkeen tasaantuu. Saa nähdä kuinka käy. Bonsku olisi ainakin ajatuksesta innoissaan.
Loistava kaappaus tuo laatikko ja miten helpolla!
VastaaPoistaMuutama vuosi sitten näin nuoren työtoverini luona Artekin Espa-tuolin ja ihastuin välittömästi. Se oli poistunut valikoimasta ja pian harmitellen luovuin toivosta saada sellaisen. Aikaa kului ja sattumoisin luin ammattilehteni ostan/myyn pikkuilmoituksia. Ja siellä joku myi Espaa noin puoleen hintaan alkuperäishinnasta. Otin äkkiä yhteyttä ja niin tuoli saapui meille bussiennakolla ja nyt se on nököttänyt olohuoneessa eri kohdissa jo aika monta vuotta ja tykkään sen erikoisesta muotokielestä kovasti vieläkin.
Mumi
Ihanan värikäs huone lapsilla, ja tuo legolaatikko on mahtava uusi lisä!
VastaaPoistaMiunkin paras huonekalulöytö taitaa olla tuo kerrossänky. Tai kun halusin löytää sen henkeen jotenkin sopivan pienen työpöydän, löysin ilmaiseksi roskalava-ryhmästä Lundian koululaispöydän. Tosin sen joutui maalaamaan, ei ollut ihan tunti eikä kaksi, että sen sai huoneeseen. :D