Turun torilla

Yksi ihanimmista asioista keskusta-asumisessa on se, että pääsee vaikka joka päivä käymään torilla. No, ihan joka päivä en sentään siellä käy mutta vähintään pari kertaa viikossa tulee piipahdettua. Vaikka tori on ehkä vähän karumpi kuin jossain eteleisemmissä maailmankolkissa, niin siinä on silti tunnelmaa. 

Ihania pinkin ja vaaleanpunaisen sävyjä, joista valita mieluiset. Tai kaikki!

Torilla saa ihailla kukkia ja välillä ostellakin. Upean punaiset syklaamit ovat houkutelleet minua jo pidemmän aikaa. Toisaalta en haluaisi ostaa niitä, koska ne ovat niin syksyisiä. Mielessä siintää kuitenkin jo kuistille tai rapuille joukko erisävyisiä syklaameja. 

Lisää erilaisia syyskukkia. Onneksi syksyisinkin saa näin paljon kaikkea!

Eniten ostan torilta tomaatteja. Ne ovat huikean paljon parempia kuin kaupassa! Tomaattilajikkeissakin on eroja. Yleensä ostan silti kakkoslaatua, sillä tavallisesti ne ovat nimittäin vain hieman värivirheellisiä tai muuta pientä. Joskus tosin niistä on löytynyt hometta sisältä, joten tietenkään ne eivät ole aivan priimaa. Mitään vakiomyyjää minulla ei ole, vaan vaihtelen myyjää fiiliksen mukaan. 

Juuri eilen ostin noita päivän tarjous -tomaatteja. Olivat erinomaisia! Samalla saa myös keltaisia vaihteen vuoksi.

Tomaattien lisäksi ostan usein salaatinlehtiä ja kurkkuja jokapäiväistä salaattiamme varten. Viimeksi kun olin torilla, kyselin myyjältä mitä on tarjolla. Oli perinteistä keräsalaattia, rapeaa salaattia ja tammenlehväsalaattia. Minä päätin ottaa tammenlehvää ja sanoin myyjälle: "No voisin ottaa tammenlehmäsalaattia". Hetken kesti, että tajusin, mitä olin sanonut ja myyjää alkoi naurattaa niin, että unohti tomaattien hinnan! Tapaus nauratti minuakin vielä pitkään jälkeen päin. 

Syksyn satoa. Edessä näkyy valkosipulia, joka on vakkaritorituotteeni. Kotimainen säilyy paljon pidempään kuin ulkomailta tuotu. 

 Tykkään torilla erityisesti ostaa suoraan "maalaisten pöydistä". Niissä on eniten tunnelmaa, kun niiden tuotteet eivät tule minkään tukun kautta. Osta tuotteista on kyllä kalliimpia kuin kaupassa, joten puoliksi opiskelijabudjetilla eläväkin joutuu vähän miettimään, voiko ihan kaikkea ostaa torilta. Toisaalta olisi kiva antaa rahat mahdollisimman suoraan tuottajalle, mutta kaikkea ei kukkaro salli. 

Joku kerta kotiin lähtee kurpitsa. Viime vuonna tein todella hyvää kurpitsakeittoa. Toivottavasti se onnistuisi tänäkin vuonna!

Torilla näkee selvästi sesonkin muuttumisen. Nyt omenat ja luumut ovat korvanneet kesän mansikka- ja vadelmatarjonnan. Ensimmäiset valkeakuulaat olen jo pistellyt poskeeni ja suomalaiset luumut ovat jotain aivan vaniljaisen ihanaa. Torilta saa myös eksoottisempia hedelmiä ja ne ovatkin usein erittäin edullisia verrattuna kauppoihin. 

Laareittain omppuja.

Torikorinani toimii italiasta ostettu laukku, joka on juuri sopiva tehtävään. Hedelmät kerään yleensä tyllistä tehtyihin kestopusseihin. Niihin on kiinnitetty paikat myös hintalapuille, mutta torilla niitä ei tietysti tarvita. 

Aion nauttia tästä toriluksuksesta täysin siemauksin vielä kun voi. Onneksi lauantaisin pääsee varmasti tulevaisuudessakin torille, vaikka asuisi kauempanakin. 

Se kuuluisa tammenlehmäsalaatti ja muu päivän saalis. 

The one with all the cheesecake

Juustokakkua tuloillaan.

Tänään meille tuli muutamia kavereita erääseen palaveriin ja tapanani on tarjota kahvit samalla. Olin jo pidempään halunnut tehdä mustikkaisen juustokakun, kun näin kuvia sellaisita selaillessani Etsi resepti -sivustoa. Tykkään erityisesti paistetuista amerikkalaistyyppisistä (tai pikemminkin New York -tyyppisistä) juustokakuista. 

Tältä Karkkiksen keittiössä näyttää, kun siellä kokataan. Tätä taustaa vasten seuraava kertomus ei tunnu niin epätodennäköiseltä...

Inspiraationi tehdä ensimmäistä kertaa juustokakkua lähti Frendit-sarjasta. Olin teininä 2000-luvun alussa erittäin kova fani ja toiset kovat fanit varmasti muistavat jakson, jossa kaverusten oven taakse ilmestyy väärään osoitteeseen toimitettu juustokakku. Rachel ja Chandler päätyvät maistamaan kakkua ja toteavat sen parhaaksi juustokakuksi ikinä. Juustokakkuja alkaa ilmestyä lisää oven taakse ja aina he päätyvät syömään ne, vaikka omatunto vähän kolkuttaakin. Lopulta juustokakusta tulee kiista ja sen jakamisen tuoksinassa se päätyy kerrostalon käytävän lattialle. Juustokakku on kuitenkin niin hyvää, että he alkavat syödä sitä lattialtakin. Paikalle ilmestyy tietysti kaikkiruokainen Joey, kaivaa haarukan taskustaan ja liittyy joukkoon. Mikäs siinä herkullista juustokakkua syödessä!

Jakson perusteella päättelin, että juustokakun on oltava valtavan hyvää, jos sitä lattialtakin kannattaa syödä. Päätin kokeilla sitä itse. En kyllä yhtään muista, millä reseptillä, mutta sen muistan elävästi kun otin täydellisen tutisevaa ja kullankeltaista juustokakkua uunista. Varoen olin nostamssa sitä ritilälle, joka oli uunin vieressä. 

TÖKS! 

Irtopohjavuoka osuikin keittiön tason reunaan ja kakku kippasi käsistäni lattialle! Ihan näin kirjaimellisesti en ollut ajatellut noudattavani Frendien ohjetta, mutta oli miten oli, minunkin juustokakkuni sai lisämakua lattiasta. Suurin osa kakusta saatiin pelastettua ja mikäs siinä oli herkillista, lattialla käynyttä juustokakkua syödessä!

Tässä kirjassa on yllättävän hyviä reseptejä, vaikka vähän kökköjä käännöksiä.

Tämän tapahtuman vuoksi, päätin kokeilla juustokakun ohjetta, joka löytyy, yllätys-yllätys, Frendien keittokirjasta. Kirja tosin on vanhempi kuin ko. jakso, mutta siitä kuitenkin sopivasti löytyy Chandlerin Could this be any more fattening? -juustokakku. Toki muuntelin hiukan reseptiä.

Could this be any more fattening? -cheesecake muunneltuna

Digestivepohja:

200g digestivekeksejä
100g sulatettua voita

Täyte:

600g tuorejuustoa (alkup. reseptissä 900g!!!)
1 cup sokeria
4 isoa kananmunaa
1 purkki kermaviiliä (alkup. ranskankermaa)
1 tl vaniljasokeria tai vaniljatanko
(sitruunamehua)
(mustikoita)

Tässä minun välineeni keksien murskaamiseen

Murskaa keksit valitsemallasi tavalla ja sulata voi. Sekoita ja painele irtopohjavuokaan. Minä painelin tällä kertaa myös reunoille, mutta joskus en.

Takana näkyy  massiivinen määrä tuorejuustoa, joka tuli kakkuun. Tosin kolmatta purkkia en laittanutkaan. Niin ja ihanan värikkäät cup-mitat!

 Laita uuni 225 asteeseen lämpiämään. Vatkaa juusto kulhpssa ilmavaksi ja kevyeksi (no kovin kevyttä siitä ei kyllä saa!). Vatkaa kananmunat joukkoon yksi kerrallaan. Tämä voi olla haastavaa, sillä juusto on aika tönkköä. Vatkaa joukkoon kermaviili, sokeri ja vanilja. Purista joukkoon halutessasi vähän sitruunamehua.

Sokerin määrää voi vaihdella maun mukaan. Minä pistin aika paljon vähemmän kuin alkuperäisessä reseptissä.

 Kaada täyte vuokaan. Paista kakkua 15 minuuttia. Ota kakku pois uunista ja lisää päälle mustikat. Jätä uuninluukku hetkeksi auki ja alenna 100 asteeseen. Sulje sitten uuninluukku ja paista kakkua noin tunti, kunnes reinat ovat hyytyneet, mutta keskusta tutisee vielä.

Anna juustokakun jäähtyä ritilällä huoneenlämpöiseksi. Säilytä kakkua jääkaapissa vähintään kolme tuntia ennen tarjoilua.

Nam nam!

Tällä kertaa juustokakku päätyi pöydälle ihan kuin oli tarkoituskin. Reunat hiukan paloivat, mutta muuten kakku oli erinomainen. Voin siis suositella reseptiä, etten sitä ihan turhaan kirjoittanut tänne. Mustikat toimivat kivasti juustokakussa, vaikka ilmankin kakku olisi ollut mainio. Ehkä ne toivat vähän raikkautta muuten raskaaseen kakkuun.

Tällä kertaa kakku sai lisämakua lattian sijaan mustikoista. 

Vielä korkkaamaton kakku ja muita tarjoiluja. 

Vielä noin puolet tästä superlihottajasta odottaa syöjäänsä jääkaapissa. Taidankin keittää vielä iltapäiväkaffet...

Sitru 40v.

Sitru, tuo meidän sitruunankeltainen kuplamme, täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Tarkkaa valmistuspäivää emme tiedä, mutta vuosi ainakin oli 1972 ja malli 1302. Sen kunniaksi haluan omistaa tämän postauksen Sitrulle. Valitettavasti tämän kirjoittaminen on vähän haikeaa, sillä juuri tänä kesänä ajelut jäivät varsinkin loppukesän osalta vähiin. Sitrun jarruista löytyi jotain häikkää ja se on ollut nyt korjattavana. :(

Yksi monista virallisista juhlavuoden kuvista. Nimi Sitru tulee auton sitruunankeltaisesta sävystä. suurin osa keltaisita kuplista on lämpimän keltaisia.

Mitä luultavimmin ensi kesänä kupla on taas ilostuttamassa pihaamme, joten ei surra sen enempää. Naapurit tosin voivat hieman surra sitä, että pihalla kuplan paikalla nököttää nyt harmaa möhkäle-Ford. Se ei ole ehkä yhtä kaunis kuin Sitru, mutta käytännöllinen. 

Pääsee kuplalla motarillakin. Tosin sitä samaa kaheksaakymppiä mitä muutenkin. Ja ihmisillä on kova kiire ohi!

Juhlavuoden kunniaksi haluan kertoa siitä, miten ja miksi meille on hankittu kupla. Ne joilla on paras
muisti (tai vaihtoehtoisesti tuntevat minut) tietävät, että kupla oli meidän hääautomme. Meitä oli jo joskus aiemmin houkuteltu ostamaan kyseinen kupla. Sen silloinen omistaja jakoi varastotilan appiukkoni kanssa ja omistaja tunsi meidät muutenkin. Tarjous houkutteli erityisesti minua, mutta kieltäydyimme. Emmehän me tarvinneet kuplaa mihinkään! Silloin vielä suunnitelmissa oli saada hääautoksi rättisitikka, joka oli, ja on edelleen, osissa.
 

Sitru ja tuore kasvatustieteen kandidaatti ja lastentarhanopettaja. Kuva keväältä 2009, jolloin kupla oli vasta ostettu.

 

Kun alkoi näyttää siltä, että rättäriä ei saataisi meidän häiksi kokoon, mies oli alkanut pyöritellä kuplan ostamista mielessään minun tietämättäni. Mies toki tiesi, että kupla oli minusta ihana ja keltainen on yksi lempiväreistäni. Sitä hän ei kuitenkaan tiennyt että olin aina haaveillut saavani keltaisen kuplan hääautoksi! Niinpä olin innoissani, kun mies kertoi suunnitelmistaan. Toki vähän myös hirvitti: ostaa nyt hääauto omaksi, opiskelijat! Pian kuitenkin istuimme edellisen omistajan luona ostoaikeissa. Kuplasta oli jo tehty tarjouksiakin. Onneksi silti saimme sen!
 



Sitru's finest hour

Sitru oli ennen museorekisterissä, mutta me otimme sen pois siitä. Se oli omantunnonkysymys, sillä museorekisteriautoilla saa ajaa vain tietyn määrän päiviä vuodessa, mutta me käytimme sitä  enemmän. Sen lisäksi, että kuplaa tarvittiin hääautona, se oli tuolloin myös miehen käyttöauto (voin kertoa, että kuplaan mahtuu myös rumpusetti). Kukaan ei varsinaisesti valvo ajokertoja, mutta meitä asia olisi vaivannut. Onneksi tyylikäs mustapohjainen  vanha rekisterikilpi sai silti jäädä!
 



Juhla-ajo starttaamassa. Etuvasemmalla näkyy takapenkin "turvavyö". Lisävarusteina tuhkakupit. 

Halusimme juhlistaa Sitrun juhlavuotta juhla-ajolla. Sen oli tarkoitus suunnata lapsuuden kotikaupunkiimme Raumalle, jonne veimme erään ystäväpariskunnan turismikierrokselle. Valitettavasti juuri silloin jarruvika selvisi, emmekä uskaltaneetkaan ajaa niin pitkää matkaa. Kunniakkaan juhla-ajelun Sitru silti sai Rauman rannoilla. Otimme tietysti myös virallisia juhlakuvia vanhassa Raumassa.
 



Sitru ja ylpeät omistajat. Tai miehen omistuksessa se virallisesti on.

Kuplasta on tietysti myös vaivaa ja aina siitä kuuluu jokin uusi krohina tai ujellus, kun sillä lähtee ajamaan. Minä en sitä hirveän usein ole itse ajanutkaan. Silti se on niin ihana, etten siitä hevillä luovu! Nyt kun olen sen kauan haaveilemani keltaisen kuplan saanut, niin haluan nauttia siitä vielä. 

Katsaus "Haisukaappiin"

Olipa kerran ihan tavallinen vanha liinavaatekaappi...

Yleisön pyynnöstä esittelen nyt askartelukaappini, eli Haisukaapin tai tarkemmin Haisukaappi kakkosen, sisällön. Nimi juontaa juurensa edellisen kotimme eteisessä olleeseen korkeaan, kiinteään kaappiin, jonka pelättiin haisevan. Näin ollen siihen kaappiin ei laitettu liinavaatteita tai vaatteita, vaan siitä tuli askartelukaappini. Uudessa asunnossa vastaavaa ei ollut, vaan askartelukaappi piti hommata muualta. Kirjoituspöydän laatikot eivät enää kelvanneet. Äiti taisi ehdottaa kaapiksi vanhaa liinavaatekaappia, joka oli ollut käytössä äidin lapsuudenkodissa. Ihastuin ajatukseen oitis ja kaappi ristittiin heti Haisukaappi kakkoseksi. Eihän niin söpöä kaapinnimeä voinut jättää historiaan!

... joka ei ollutkaan sisältä ihan tavallinen. 

Olen askarrellut niin kauan kuin muistan. Ihan pienenä jotain paperinpalojen liimaamista yhteen ja vähän isompana hankin kirjoja, joiden ohjeita enemmän tai vähemmän noudatin. Nykyään tykkään eniten taas keksiä omasta päästä askarteluja. Välillä tietysti pitää opetella jokin uusi tekniikka, mihin tarvitaan oppaita ja nettiä. Nykyisin teen myös muunlaisia käsitöitä, kuten kudon ja virkkaan, mutta paperi, sakset ja liima taitavat olla silti lähinnä sydäntä. 

Kaapista saattaa löytyä vähän kaikennäköistä. Tämä hylly on tärkeä, sillä siltä löytyvät myös korttipohjat.

 Eniten teen erilaisia kortteja. Melkein aina väsään onnittelukortit yms. itse, vaikka joskus kiireen takia ei ehdi. Yleensä tekemäni kortit ovat melko yksinkertaisia ja omasta päästä ideoituja. Ja värikkäitä tietenkin! Joulukortti-ideoita pitäisi pikkuhiljaa alkaa kehitellä... Parina viime vuonna kortti on onnistunut yli odotusten, joten voi olla, että tänä vuonna en keksi mitään niin hyvää. 

Hamstrausmeininkiä. 

Nauhavarastot.

Tiedostavan nuoren naishenkilön pitää tietysti kertoa käyttävänsä myös paljon kierrätysmateriaaleja. Siitä ovat esimerkkinä ylläolevat lahjapaperit, jotka säästän saamistani lahjoista. Kaikkein rypistyneimpiä en säästä, koska siistejäkin kertyy tarpeeksi. Vanhoja kauniita papereita käytän esimerkiksi uudien lahjapakettien koristelussa. Säästän myös kaikki saamani kauniit nauhat. Otan talteen myös nauhat, joista paidat roikkuvat kaupoissa henkareita. Miksikään himohamstraajaksi en tunnustadu. Vaikka säästän paljon asioita Haisukaapin uumeniin, yritän pitää sen aisoissa.  

Erään askartelukauden välineitä. 

 Usein askarteluinnostus on kausittaista ja myös se, mitä milloinkin askartelen kulkee kausissa. Yhdessä vaiheessa tein paljon koruja ja nyt taas se ei huvita yhtään. Kuitenkin, kun on kaappi täynnä välineitä, innostuksen sattuessa ne voi kaivaa uudestaan esiin. Esimerkiksi polymeerimassat eivät ole menneet vuosien saatossa miksikään. Veikkaan, että vanhimmat ovat yli kymmenen vuoden takaa ja olen käyttänyt niitä menestyksekkäästi viime vuosina. Huopaa ja silkkipaperia on säilössä varmaan ala-asteajoiltani. 

Vasemmalla taiteilijantarvikkeitä ja oikealla papereita ja kartonkeja.

Vaikka tavaroita ei niiden sekalaisuuden takia saa millään täydelliseen järjestykseen, minulla on kuitenkin aika hyvä käsitys siitä, mitä missäkin on. Kai kaapissa on jokin oma logiikkansa kuitenkin, vaikkei aina näytä siltä. Kesän alussa itseasiassa siivosin kaapin, joten siksi se näyttää nyt yllättävänkin siistiltä. Kun tulee idea, tietän mitä kaapista voisi hyödyntää. 

Taannoin esimerkiksi miehen veljentyttö toivoi Angry birds -tossuja, joita ei laajasta fanikrääsästä kuitenkaan löytynyt. Minua pyydettiin ideoimaan ja pian keksinkin, että huopa voisi olla hyvä materiaali. Pienellä kaivamisella löysin sieltä esimerkiksi askarteluhuovat, joita en ollut käyttäny vuosiin. Kuumaliimalla ja saksilla syntyivät tällaiset:

"Ääpööts"-tossut.

Ei ehkä täydelliset, mutta kelpasivat oikein hyvin! Vähän kuin minun askarteluni yleensä, koska en ole pilkunviilaaja. Vähän vinksallaan, kuten Haisukaapin sisältökin. 

Varma syksyn merkki

Usein puhutaan varmoista syksyn (tai kevään, kesän tai talven) merkeistä . Syksyn merkkejä ovat tietysti  koulujen alku, koulukrääsän ilmestyminen kauppoihin, kesälomien loppuminen ja kirpeät aamut. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka. Minulle yksi tärkeä syksyn merkki on se, kun saan ylioppilaskunnan kalenterin ja saan tuunata sen!

Vasemmalta oikealle: 2009-10, 2010-11 ja 2011-12.

Kun aloitin opiskeluni yliopistossa ja otin ensimmäisen kerran käyttööni TYYn eli Turun yliopiston ylioppilaskunnan kalenrerin, pidin sitä melko tylsänä. Kun kuitenkin sain ilmaiseksi hyvän kalenterin, miksi  ostaa sellaista. Niinpä laitoin sen uuteen uskoon. Muistaakseni ensimmäisenä opiskeluvuonna laitoin kalenterin kanteen eri värisiä vinoraitoja ja seuraavana vuonna ruutuja. Kolmantena vuonna oli yksi lemppareistani eli valkoisella pohjalla kolme pientä akvarellia, samanlaiset kuin hääkutsuissa. Valitettavasti näiltä vuosilta olevat kalenterit ovat luultavasti vanhempieni luona jossain varastoissa.

2009-10-kalenterin sisäkansissa oli hääteemaa: pinkki paperi on häiden kaitaliinatapettia, kuten kimppukuvasta näkyy. 

Sitten valmistuinkin lastentarhanopettajaksi, mutta jatkoin opintoja logopedian parissa. Yliopisto pysyi samana ja TYYn kalenteri sai jälleen uudet kuosit. Kolmen edellisen vuoden kalenterit siis löytyivät, kuten kuvista näkyy. Osan teema liittyy jotenkin siihen vuoteen, osassa ei. 

2010-11-kalenterissa oli New York -teema, koska syksyllä teimme sinne matkan.

Viime vuoden muffinssit syntyivät ihan vaan jostain päähänpistosta. Pastellisävyiset  paperit on leikattu  maalien värimalleista!

Tänä vuonna kalenterin ulkoasu olu suhteellisen tyylikäs, mutta melko tylsä. Ainakin värit ovat aivan liian hillityt minun makuuni. Siipisoihtu  on minusta kyllä kaunis, mutta sai väistyä värien tieltä. Kansien sisältä sitä löytyy ihan tarpeeksi. Viime vuosina olen tehnyt huolellista työtä ja irrottanut kannet koristellessani niitä. Nykyiset kovat kannet helpottavat asiaa, sillä ekoina vuosina ne olivat löpsyä pahvia. 

Liian hillityt kannet on jo irti.

En tiedä mistä tämän vuoden idea pälkähti päähäni. Taisin ajatella, että raitoja ei olekaan ollut viiteen vuoteen ja vaakaraitoja ei silloinkaan. Askartelukaapistani keräsin nopeasti kasaan sinne kertyneitä herkullisen värikkäitä ppereita ja valikoin hyvän yhdistelmän. Häistä jääneitä kaitaliinatapetteja käytän edelleen, koska ne ovat kestäviä esimerkiksi kalenterin kulmissa.

Valikoima pahveja Karkkiksen varastoista. Pitäisikin joskus laittaa kuva askartelukaapistani.

Raitasuikaleita. Leikkasin ihan summamutikassa tuon levyisiä enkä mitannut niitä mitenkään. 

Vaakaraidoitus tuotti kuitenkin yllättäviä hankaluuksia. En ollut ajatellut, että kalenterin kierteitä varten pitääkin tehdä jokaiseen raitaan reiät ja vielä vähän eri kohtiin. En kuitenkaan halunnut, että raita loppuu kesken, vaan että se kulkee koko etukannen poikki. En keksinyt parempaakaan tapaa toteuttaa kalenteri, joten tein sitten jokaiseen suikaleeseen reiät erikseen.

Reiät piirretään näin. 

Ja sit ne leikataan näin. 

Vaivannäkö kannatti ja kalenterista tuli varsin herkullinen! Tätä kelpaa katsella seuraava lukuvuosi. Sääli, että  arjen pyörityksessä kalenterikin vähän kärsii. Kyllä noista vanhoista huomaa kulumisen. Nyt minulla on ainakin kuva tästä ihan uudenuutukaisena. 

Valmis ah-niin-karkkismainen etukansi

Työni jäljessä on pientä epätarkkuutta, sillä en jaksa tehdä asioita niin pilkuntarkasti. Esimerkiksi sisäpuolelta liuskojen reunat eivät menneetkään ihan tasan. Mutta ei se mitään, uudella lelullani Dymolla tein tekstinauhan, jolla peitin virheen. Ja kaikki oli jälleen hyvin. 

Pientä epätarkkuutta ei voi välttää. Kädenjäljen pitää näkyä jne.

Ai niin, takakansi. Miten minä sen vielä jaksan? No ystäväni Noora ehdotti pystyraitoja, jolloin reitä voi tehdä pelkästään yhteen suikaleeseen. Ehkä se on hyvä vaihtoehto. Täytyy tarkistaa, että kaikkia papereita riittää pituussuunnassa. Hmmm... Jatkan siis askartelua!

Päivä Tukholmassa

Viime viikko oli minun ja miehen yhteinen lomaviikko, joten hyödynsimme sen tehokkaasti. Maanantai-iltana lähdimme Tukholmaan, palasimme keskiviikkona ja lähdimme parin tunnin päästä toiselle puolelle Suomea sukuloimaan. Viikko oli onnistunut ja nyt voikin taas keskittyä töihin ja muihin hommiin.

Olimme kumpikin tainneet olla Tukholman risteilyllä viimeksi abivuonna, joten oli aika tutustua jälleen naapurimaan pääkaupunkiin. Minulla oli motiivina myös vintage-liikkeisiin tutustuminen, joita Turun Tilda oli vinkannut. Koska kyseessä oli kuitenkin vain päiväreissu, päätimme ottaa pääkohteeksemme kuninkaanlinnan, johon kumpikaan ei ollut kunnolla aiemmin tutustunut. 

Tukholmassa nähtiin paljon söpöjä heposia. 

Aamiaisen söimme sataman Ariadne-hotellissa. Se toi mieleen muistoja matkoilta, joita teimme äidin ja erään tuttavaperheen äitin ja tyttären kanssa aikoinaan. Hotelliaamiainen on mielestäni aivan ihana asia. Pienenä en tätä osannut arvostaa, mutta nyt otin siitä kaiken ilon irti. 

Aamiaisen jälkeen lähdimme miehen ehdotuksesta kohti Djurgårdenia. Opin, että se oli alunperin kuninkaallinen metsästysalue. Metsäneläimiä emme nähneet, mutta hevosia sitäkin enemmän. Harkitsimme myös Skansenin ulkoilmamuseoon menemistä, mutta jätimme sen toiseen kertaan. 

Djurgårdenin liepeiltä löytyi Karkkispuu! 

Arvatkaa vaan sainko katseita osakseni, kun olin pukeutunut ylläolevaan asuun! Keltaiset housut ovat uudet lempparini ja tulin ostaneeksi joitain viikkoja sitten sinisen takin. Tietysti pistin ne päälleni, kun reissuun lähdettiin! Noh, ihan positiivisia katseita sain ihmisiltä ja ainakin erotuin massasta. Tukholmalaiset tuntuivat pukeutuvan vielä paljon harmaamustemmin kuin suomalaiset!

Taka-alan puhelinkopissa ei ollut puhelinta, joten mies joutui tyytymään kännykkään.

Seuraava kohteemme oli eräs koruliike ja pohdimme kävelemmekö vai menemmekö ratikalla. Onneksi valitsimme ratikan, sillä tiellemme osui suloinen vanha raitiovaunu, jossa rahastajakin istui oikein hänelle varatussa kopissaan. Muutama pysäkinväli raitsikassa oli siis jo elämys sinänsä!

Minä en täysin totellut yläreunan kylttiä, sillä rahastajajsta ja ratikan takaosastakin piti saada kuva.

Sama vaunu ulkoa. Ratikan sisällä oleva nainen on juuri kävelemässä "rahastajankopin" ohi.

Kun odottelimme Antikt Gammalt &Nytt -korukaupan aukeamista, päätimme vielä kävellä Humlegårdeniin, joka paljastui erittäin kauniiksi puistoksi. Eli jos haluaa vähän luontoa kaupungin keskellä, niin voin suositella. Sen keskellä on kuninkaallinen kirjasto, jonka kokoelman masiivisuutta ihmettelimme opaskirjasta.

Kun viimein pääsin edellä mainittuun, Turun Tildan vinkkaamaan koruliikkeeseen, olin pyörtyä koruähkystä! Kauppa sinänsä oli oikea elämys koruröykkiöineen ja hattuasetelmineen, mutta minä en ole niin hyvä penkoja, että olisin loputtomiin viitsinyt kaupassa viettää aikaa. Mutta oli kyllä upeita koruja!

Tyylikkäitä daameja uusissa ja vanhoissa koruissa ja härpäkkeissä. 

Pääkohteessamme kuninkaanlinnassa ei valitettavasti saanut kuvata... Hinta oli mielestäni aika kallis, mutta lipulla pääsi kaikkiin linnan museoihin ja kohteisiin ja se olisi ollut voimassa jopa viikon. Tutustuimme kuitenkin vain virallisiin "huoneistoihin" (Representationsvåningarna), linnan kirkkoon ja aarrekammioon. Eniten mielenkiintoa minussa herätti tietysti valtionsali, jossa vietettiin Victorian ja Danielin hääjuhla! Ihanaa! Massiiviset huoneistot tuntuivat tällaisesta tavallisesta tasavaltalaisesta melko hämmästyttäviltä ja ihmeellisiltä. Kuljimme varmaan koko linnan läpi suut auki näyttäen maalaistolloilta. Itse pidän kyllä hieman yksinkertaisemmasta tyylistä sanoo tämä kettu pihlajanmarjoista.

Aarrekammiosta löytynyt kruunu ei ollut tälle prinsessalle oikein sopiva.

Kävimme linnassa juuri vahdinvaihdon aikana, jolloin siellä oli hyvin väljää. Poistuessamme alkoi ihmisiä tunkea linnaan sankoin joukoin. Samanlainen mäihä kävi lounaspaikan kanssa, jonne osuimme juuri ennen ruuhkaa. Lähes Gamla stanin ytimestä löytyi allakuvattu ravintola, josta saimme herkulliset lasagnet edullisesti viihtyisässä miljöössä. Suosittelen! Koko reissun muuten asioin kunniakkaasti ruotsiksi, mutta jonossa edelläni oli italialaisia ja espanjalaisia matkaoppaita, jotka puhuivat äidinkielillään keskenään. Minun piti todella keskittyä, etten sanonut "lasagne per due". 

Mies väittää, että hänellä on iso pää, mutta tämä kruunu ainakin valahti silmille.

Gamla stan on mielestäni ihana paikka. Nuorempana suosikkejani olivat ne kadut, joilta löytyivät kaikki ihanat kaupat ja nyt ne kadut, joilla niitä ei ole. Oli vain kiva kävellä ja ihastella iloisen värisiä kivitaloja. Pidän siitä, miten ne ovat toisaalta koruttomia ja yksinkertaisiakin ja kuitenkin niissä on paljon yksityiskohtia. 

Keltaisia taloja kadun täydeltä!

Uusi tuttavuus Tukholman kaupunginosista oli Södermalm, jonne suuntasimme vintageliikkeiden toivossa. Niissä olikin hauska piipahtaa tutkimassa löytyykö mitään. Tällä kertaa mitään ei tarttunut mukaan, mutta hauska oli sovitella ja vähän penkoakin. Olen vaan niin onnettoman laiska penkomaan, että helposti luovutan liian helpolla. Minulle täytyy asiat esittää tarjottimella, kuten allaoleva sarjapöytä, joka olisi ollut täydellinen. Sydäntäni raastoi, kun jouduin jättämään sen liikkeeseen.

Oih ja voih. 

Södermalmissa hauskinta oli arkkitehtuuri. Siellä on paljon söpöjä vanhoja puutaloja, komeaa 20-luvun klassismia  ja upeaa funkkista ja modernia. Ja kaikkea vähän sikinsokin ja kerroksittain katukuvassa. Oikeastaan harmi, etten tajunnut ottaa sieltä enempää valokuvia.

Pieni pala mäkistä Södermalmia.

Palasimme vielä Gamla stanin, kun kahvihammasta alkoi kolottaa. Kävelykierroksella olimme nimittäin törmänneet niin suloiseen kahvilaan, että halusin ehdottomasti palata sinne. Onneksi mies tiesi reitin suunnistajan taidoillaan. Paikka oli Under kastanjen ja joimme tosiaan cappucinot ja söimme kakunpalan kastanjapuun varjossa. Kuinka idyllistä!

Hienostoherra hörppii kahviaan.

Mietimme vähän jaksammeko vielä yhden kohteen ja lopulta päätimme piipahtaa vielä suurkirkossa. (Täälläkin tietysti piti vähän muistella eräitä häitä). Kirkko oli vaikuttava ja siellä oli monenlaista upeaa katsottavaa, mutta jälleen täytyy sanoa, että minä pidän keveämmästä tyylistä. Hauskaa, miten matkailu toisaalta avartaa, mutta myös omat mieltymykset voivat tarkentua. 

Gammalt och nytt

Voi Yrjö miten koristeellista! 

Reissun jälkeen tuntui siltä, että miksi emme ole aiemmin lähteneet Tukholmaan! Ehkä se tuntui olevan niin lähellä ja niin nähty. Mutta päinvastoin sehän tuntui pursuavan kaikkea mielenkiintoista. Päätimmekin, että tästä lähin teemme matkan Tukholmaan joka vuosi. Oikein jo odotan seuraavaa reissua!