Kukkia ja jääpuikkoja

Tällä kertaa en todellakaan kikkaillut otsikolla, vaan postaus sisältää kaiken, mitä otsikko lupaa. Innoitukseni tähän postaukseen olivat pari päivää sitten ostamani kukat ja jääpuikot, joita olen jo pitkään pihalla ihaillut. Aloin sitten ikuistaa näitä kohteita kameralla, tuttuun räpsimistyyliini. 

This week I bought some ranunculi for myself. They are one of my favourite flowers and since I love colours, I bought three different ones. I love photographing flowers because the photos always seem to come out great. I think it's because the flowers themselves are so beautiful and not because of my photography skills. I also took photos of the amazing icicles that have formed in the bushes and vines under the eaves of out house.

Pikkuiset kukat saivat pikkuiset maljakot.

Leinikit ovat yksiä lempikukkiani. En muista tarkkaan, koska niihin ihastuin, mutta varmaan jo aika kauan sitten. Niitä vaan ei saa ympäri vuoden tai ainakin valikoimat ovat heikot. Nyt bongasin erään kukkakaupan ikkunasta näitä ihanuuksia ja minun oli yksinkertaisesti pakko kävellä sisään. Värivaihtoehtoja oli monia, mutta päädyin ikisuosikkeihini keltaiseen, vihreään ja vaaleanpunaiseen. Oranssinkin olisin ostanut näille kaveriksi, jos olisin raaskinut. 

Toivottavasti nuo nuputkin vielä aukeavat!

Värikkäät kivituikut sopivat hyvin maljakoiksi leinikeilleni. Varret olisi voinut pitää myös pitkinä ja laittaa korkeisiin maljakoihin, mutta sellaisia minulla ei ollut. Sovittelin kukkia erivärisiin tuikkuihin, mutta lopulta päädyin laittamaan ne omanvärisiinsä kippoihin ja muita sitten vaan ympärille. 

Niin hempeää! Pidän leinikkien pallomaisuudesta ja herästä leikkisyydestä.

Kuten kukkien katselukin, myös kukkien kuvaaminen on minusta jotenkin terapeuttista. Minusta on ihana laittaa kameran makro-toiminto päälle ja zoomailla kukkia oikein läheltä. Näitä kuvatessani tosin kävi niin, että tarkensin vähän liian innokkaasti ja monta kertaa ja kamera jumittui joksikin aikaa. Onneksi se tokeni ja pääsin taas kuvailemaan. Kukkia kuvatessa ei oikein voi epäonnistua, koska kohteet ovat itsessään niin kauniita. Tietysti joku taidokkaampi kuvaaja saisi aikaiseksi vielä paljon hienompia kuvia, mutta nämä riittävät minulle. 

Tämä vähän rähähtäneempikin yksilö on viehättävä ja väri on ihana.

Sitten siirrytään vähän toisenlaisiin kuvauskohteisiin. Viimeaikoina ränneistä ja katolta on tippunut vettä. Onneksi lumi ei ole sulanut sentään kokonaan pois, mutta sen sijaan räystäiden alla oleviin pensaisiin ja köynnöksiin on muodostuneet hauskoja jääpuikkoja. 

Tuijissa on paljon erikokoisia puikkorykelmiä.

Villiviiniä koristavat marjojen ja lehtien sijaan valtavat jääpuikot.

 Jääpuikot näyttävät veikeiltä, kun ne sojottavat vähän mihin sattuu. Näitä syntyi myös viime vuonna, mutta silloin en huomannut kuvata niitä. Livenä nämä ovat vielä näyttävämpiä, mutta yritin saada ne kuitenkin jotenkin ikuistettua. 

Jää tuo kasveihin ihan uuden ulottuvuuden.

 Kuten kukat, jääpuikotkin ovat mielestäni kauniita ja kiehtovia. Tietysti ne voivat olla myös vaarallisia, mutta ehkä se on osa sitä kiehtovuutta. Näin kuvissa ne eivät ole kuitenkaan lainkaan vaarallisia, joten niitä voi rauhassa katsoa ja ihailla. 

Lähikuvaa puikoista.

Häränsydäntä linssimuhennoksen kera

Arvaatteko mitä nämä ovat:

Hähää, enpä paljasta kuvatekstissä!

Gradupäivinä, kun hillun kotona pyjamassa puoleen päivään, minun tulee syötyä vähän vaatimattomia aterioita. Yleensä vähintään kerran viikossa keitän punaisia linssejä ja paistan pari kananmunaa vaihtelevalla tyylillä. Jälkkärin ja salaatin virkaa hoitaa jokin hedelmä. Ylläolevat sydänmuotit ovat tietenkin tehty sitä varten, että minä saisin paistetuista kananmunistani kauniin sydämen mallisia! Sopii näin ystävänpäivään, eikö vaan?

When I'm home working on my master's thesis I usually have something very simple and plain for lunch. About once a week I cook red lentils and "two eggs any style". Valentine's day was a proper occasion for me to try out my new heart-shaped egg (or pancake) molds. They turned out great and the heart-shaped eggs sunny side up tasted great. Happy Valentine's day everyone!

Romanttinen ystävänpäivälounas ylhäisessä yksinäisyydessä

Meillä paistettuja kananmunia kutsutaan häränsilmiksi, joten näillä tehtynä saadaan tietysti häränsydämiä. Loogista eikö vaan? ;) Loogista tai ei, ajattelin, että näiden turhakkeiden esittely sopisi mitä parhaiten ystävänpäivään! Päätin dokumentoida blogiin kokeilun, oli lopputulos sitten täydellinen sydän tai epämääräinen möykky. 

Käsi vakaana nyt...

Asettelin vempeleen pannulle ja leivitin niiden keskelle hieman öljyä. Vähän jännitti kananmunien kaataminen muotteihin, mutta ihme kyllä se onnistui. Ja muotit pitivät! Pelkäsin nimittäin, että valkuainen alkaa valua muottien alta pois. Oli riemastuttava näky, kun kaksi kananmunasydäntä tirisi pannulla. 

Haluan keltuaiseni mediumina.

Ja kuinka ollakaan, kun munat olivat paistuneet, ne nousivat muotteineen päivineen nätisti pannulta! Pieneksi ongelmaksi muodostui kuitenkin munien irrottaminen muoteista. Luultavasti muottien reunat olisi kannattanut voidella myös. Mutta ei pieni rosoisuus paljon haittaa. 

Tässä vaiheessa näytti suorastaan täydelliseltä. Reunat piti irrottaa veitsellä tökkimällä.

 Nam nam, pääsin kuin pääsinkin nauttimaan häränsydämiä ja linssimuhennosta. Kuulostaa kyllä vähän ylevämmältä, mitä se todellisuudessa oli. Lounas maistui kuitenkin nälkäiselle graduntekijälle oikein mainosti. Ja sydäntä lämmitti se, että sydämistä tuli niin nätit!

Romantiikkaa kerrakseen.

Sydämellistä ystävänpäivää! 

Laskiaispulla versio 4.0 ja muita herkkuja

Minulla on ollut oikea herkuttelu viikonloppu, mikä sopiikin näin paastonajan alle. En tosin aio pitää minkäänlaista ruokapaastoa, mutta herkuttelu on silti aina paikallaan viikonloppuisin. Perjantaina pääsin herkuttelemaan letuilla ystäväni Nooran luo. Tänään meille tuli vieraita ja koska on laskiaissunnuntai, päätin tehdä uuden version laskiaispullista. Viime vuonna tein vähän tavallisesta poikkeavia Runebergin torttuja, joten tänä vuonna piti kokeilla jotain muuta. 

Monenlaisia laskiaispullia on näkynytkin lehdissä. On perinteisiä, kranssimallisia, passionhedelmällä täytettyjä ja niin edelleen. Minäpä keksin mikä tässä Jippiipiiras-innostuksessa olisikaan parempi vaihtoehto kuin laskiais-whoopie! Yksinkertaisesti tein vaaleita jippiipiiras-harruja ja laitoin väliin mansikkahilloa ja kermavaahtoa. Tai yhtä hyvin voi laittaa vadelmahilloa tai jos oikein ekstreme-henkilö on, niin mantelimassaa (yök). 

Jippii, laskiainen! Lautanen on ostettu joskus vuosia sitten Tallinnasta.

Laskiais-jippiipiiraat

• 250 g jauhoja
• 1 tl ruokasoodaa
• iso hyppysellinen suolaa
• 115 g pehmeää voita
• 150g sokeria
• 1 muna
• 1,5 dl maustamatonta jogurttia tai piimää

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Siivilöi yhteen jauhot, ruokasooda ja suola.

Pane huoneenlämpöinen voi ja sokeri kulhoon ja vaahdota kuohkeaksi. Vatkaa joukkoon muna ja sen jälkeen puolet jauhoista. Lisää piimä ja tämän jälkeen loput jauhoista ja sekoita hyvin.

Pursota taikinanokareita uunipellilla. Kannattaa pursottaa, koska silloin tuleee paljon tasaisempia. Pellille mahtuu noin 12 nokaretta ja yhteensä niitä tuli varmaan reilu 30. Paista 10-12 minuuttia, kunnes taikina tuntuu sormella kiinteältä. Anna jäähtyä pellillä 5 min ja siirrä sen jälkeen ritilälle (tai lautaselle) jäähtymään kokonaan.

Sitten vaan vaahdota kerma ja sivele whoopien puolikkaat hillolla. Vältin liian isoja marjanpaloja, jotta leivokset menivät nätisti kiinni. Kesällä näiden väliin voisi laittaa myös tuoreita mansikoita. 

Koiratkin selvästi himoitsevat vastatäytettyjä laskiais-whoopieita.

Muut viikonloppuherkut ovatkin olleet suolaisia. Suurin osa blogissa jakamistani resepteistä on erilaisia leivoksia, vaikka tykkään tehdä myös ihan (arki)ruokaa. Ne vaan jäävät usein kuvaamatta, koska niitä tehdessä on jo niin kova nälkä, ettei kuvaaminen tule mieleenkään. Varsinkin kun ruoka on jo lautasella, ei enää viitsi hakea kameraa, vaikka sen muistaisikin. Onneksi tämän ei ole tarkoituskaan olla ruokablogi! Nytkään en millään jaksa kirjoittaa tänne niitä reseptejä, joita viikonloppuna käytin, sillä kaikki löytyvät linkin päästä. Aion vain kertoa ja suositella, että herkkua oli!

Eilen tein uunissa siikaa ja pitkästä aikaa juustokohokkaita tällä reseptillä. Kohokas kuulostaa vaikealta, mutta onnistuu itseasiassa joka kerta ja on todella herkullista. Vähän vaivaa tietysti pitää nähdä, mutta ei mitään kovin suurta. Siian valmistin niin simppelisti, että sen jaksan tänne kirjoittaakin. Puristin siikafileen päälle vähän sitruunaa, maustoin suolalla ja pippurilla ja ripottelin pinnalle korppujauhoja. Kaiken kruunasivat noin desi kermaa ja muutama voi nokare. Siika oli uunissa noin puoli tuntia ja kohokkaat 20 minuuttia.

Tässä vaiheessa juustokohokkaat olivat hienoimmillaan, niin piti ottaa kuva. Takana kypsyy siika.

Muistin ottaa kuvan! Tässä vaiheessa kohokkaat olivat jo vähän lässähtäneet ja osa syötykin, jos tarkkaan katsoo. Etualalla siikaa.

Tänään tein yhtä suosikkiruoistani eli pitkään haudutettua karitsan lapaa. Reseptin olen ottanut Hesarin kuukausiliitteestä ja se löytyy tuolta linkin takaa. Omasta annoksestani tuli hieman harmaampi, sillä tumma olut ja ruusukaalit jäivät kauppaan. Herkullista se silti oli, sillä liha on ihanan mureaa, kun sitä hauduttaa oikein kauan. Väriä tuovat sokeriherneet ja violetit porkkanat!

Ei näytä ihan samalta kuin Hesarin sivuilla, mutta maistuu varmasti yhtä hyvältä!

Violetti porkkana. Väri oli vain porkkanan pinnassa, joten osa lähti kuoriessa pois. Näitä sai Turun yliopiston luomupiiristä tässä kuussa.

 Eikä se herkuttelu tähän lopu (eikä paastokaan ala ihan vielä), sillä tiistaina meille tulee opiskelukavereitani syömään laskiaspullia ja juomaan kaakaota. Tämä on muodostunut jo perinteeksi, joka tosin jäi viime vuonna väliin. Hassu ajatella, että tämä saattaa olla viimeinen kerta, kun vietämme laskiaista näin.

No, nyt jäin jaarittelemaan! Herkullista laskiaista kaikille!

Huopapallona luokses pompin taas...

"Huovutetut pallot pannunalunen" on ollut yksi kaikkien aikojen suosituimmista hakusanoista, joilla joku on päätynyt blogiini. Muita ovat Triffidien kapina (mistä minä olisin voinut tietää, että juuri vastikään on tehty aiheesta uusi telkkarisarja?) ja Carmen-lämpörullat. Näitä on aina hauska seurailla ja välillä hakusanoista löytyy mitä kummallisempia sanoja, kuten "sopivasti paljastava". Mitäköhän olen paljastellut sopivasti täällä blogissa? Aina välillä myös miettii, onko hakija löytänyt haluamansa asian blogistani. Huovutetun pannunalusen ohjeen hakijat ovat ainakin löytäneet, mutta kuinkahan moni on ohjeen luettuaan luovuttanut ja ostanut pallot tai koko pannunalusen valmiina?

Many people who find my blog through search engines are looking for a tutorial for a table mat made of felt balls. That's what they will find here (in Finnish only) but they might also find that it's rather laborious to make one from scratch. Last time I made one of these I got fed up with felting for a long time. A few weeks ago I realised we needed new coasters. I decided to make some felt balls again. Making coasters is not as time consuming as making table mats since they are so much smaller. The balls need to be very even-sized though. 

Tämä on tämmöinen huovutetutpallot-pannunalunen.

Tämän postauksen tuotokset voi vähemmänkin viiteliäs huovuttaja jaksaa väkertää, sillä tällä kertaa tein huopapallosista lasinalusia. Yhteen lasinaluseen tarvitaan paljon vähemmän palloja kuin yhteen pannunaluseen. Eri asia tietysti on haluaako pärjätä vain yhdellä lasinalusella. 

Nämä lehdet ovat palvelleet hyvin ja varmasti taas joskus kaivan ne esiin kaappien kätköistä.

Lasinalusia käytämme olkkarissa, sillä sohvapöydän lakattuun puupintaan jää herkästi jälkiä. Meillä on ollut pitkään käytössä häälahjaksi saamamme lehden malliset lasinaluset. Nekin ovat huopaa ja pidän niistä paljon, mutta ne ovat vähän syksyiset. Olin pyöritellyt päässäni muitakin ideoita, mutta sitten jostain iski inspiraatio pyöritellä taas huopapallosia. 

Nyt meillä on värikkäitä lasinalusia, jee. 

Huijasin, tämä ei ollut vielä valmis!

Kun minulla oli taas pussillinen valkoisia "esipalloja" tuli tietysti eteen värien valitseminen. Eri väriyhdistelmiä piti kokeilla pitkään ja hartaasti. Lopulta päädyin sohvatyynyistä inspiroituneena musta-harmaa-kelta-valkoiseen ja ihan vaan jollain intuitiolla pinkki-oranssiin ja turkoosi-limeen. Näin ainakin aluksi, lasinalusiahan voisi tehdä lisää. Näitä ei kuitenkaan jaksa ihan hirveällä sarjatyöllä tehdä, joten teen nyt nämä kolme ensin.

Kuin kaksi marjaa.

Muuten tuli hyviä, mutta tuossa kelta-harmaassa yhden rivin pallot ovat muita isompia. Kaikki mukit eivät pysy sen päällä kunnolla ja täytyy varmaan joko vaihtaa pallot tai sitten koittaa litistää niitä vaikkapa silitysraudalla. Tietysti kaikkein kapeapohjaisimmat mukit ja lasit pysyvät näillä hieman huonosti, mutta voisin tehdä pari tasaistakin laskinalusta niitä varten. 

Vasta puristettu appelsiinimehu sopii täydellisesti pirteään lasinaluseen (sisustuskieltä).

Nyt kelpaa juoda teetä, kahvia, mehua, vettä tai ihan mitä vaan sohvalla pötkötellessä. 

Iltapäivän lepohetki mehun, teen ja Kahden kerroksen väen kanssa. 

Kippis!

Esittelin jo melkein vuosi sitten värilasikokoelmaani. En  ole mitenkään kovin ahkera keräilijä, mutta aina silloin tällöin kokoelmani täydentyy jollain vanhalla tai vähän uudemmalla suomalaisella lasiesineellä. Toisinaan haaveilen jostain lasiastiasta tai -sarjasta jo pidempään ja toisinaan kokoelma täydentyy jollain sattumalta vastaantulleella esineellä. Tärkeintä ei ole merkki tai vuosiluku vaan kauneus ja väri.

Both me and my mother collect colourful glassware, mostly Finnish design. You can view my collection here, but today I present you my mother's collection. Some of the pieces are by famous designers, others are just "anonymous" findings from fleamarkets. We both prefer different shades of blue, but we're not picky. Some of the most cherised pieces of my mother's collection are heirlooms from my grandfather and great-aunt. 

Marimekon Kippis-verhot sopivat hauskasti lasiastioihin.

Taisimme innostua äitini kanssa värilasin keräilystä vähän yhtä aikaa. Tai ainakaan ennnen omaa innostustani en huomannut, että hänkin olisi keräillyt lasiastioita. Voi olla, että ennen omaa kiinnostusta siihen ei vain kiinnittänyt huomiota. Koska äidin kokoelma on aika erilainen kuin minun, mutta vähintään yhtä värikäs, ajattelin esitellä äitini värilasihyllyn. 

Turkoosin ja sinisen eri sävyt ovat sekä minun että ädin mielestä lasissa kauneimpia.

 Äidinkin kokoelmassa on astioita laidasta laitaan. Osa astioista on ihan uutta, kuten nuo Marimekon Mariskoolit ja Sukat makkaralla -lasit. Osa on ihan rehellisiä kirpparilöytöjä, jopa aika edullisia. Nykyisin äidiltä kuulee tämän tästä, mitä hän on taas kirpparilta bongannut. Minä olen paljon laiskempi kirpparien koluaja! Onneksi aina välillä äiti tekee löytöjä minullekin. Hänen uusin löytönsä ovat nuo Oiva Toikn Flora-sarjan jälkiruokakulhot, joita oli yhteensä viisi. Alunperin niitä on oletettavasti ollut kuusi, joista yksi on hajonnut. Minä kinuin pyysin varovasti itselleni tuon yhden "ylimääräisen" kulhon, sillä olin jo pitkään haaveillut Florasta ja nimenomaan turkoosina.

Kolme herkullisen väristä lasukulhoa ovat ruotsalaisen Orreforsin Pastilloja. 

Sininen hetki. Upea kranssi on anopin joululahja minun äidilleni.

Osa äidin kokoelmasta on perintölasia. Niistä iso osa on esillä keittiön sijaan eteisen sinisessä asetelmassa sulassa sovussa "anonyymien kirpparilöytöjen" kanssa. Anonyymejä kirppislöytöjä ovat tuo keskimmäinen iso kulho, jalallinen malja  ja pieni tiimalasin mallinen maljakko. Jalallinen malja on itseasiassa appivanhempien pihakirppikseltä joidenkin vuosien takaa. Kuten kuvasta huomaa, nämä anonyymit voivat olla aivan yhtä kauniita kuin nimekkäät merkkiastiat. Toisaalta on hauskaa, jos joskus törmääkin toiseen vastaavaan ja selviää, että anonyymillä onkin nimi ja suunnittelija. 

Kuka ihmen Frank?

Yksi kokoelman helmistä taitaa olla isoisäni 60-vuotislahjaksi saama Kaj Franckin sininen maljakko. Sen myötä taisin oppia, että Franck on joku kuuluisa suunnittelija. Pienenä maljakko varmaan näytti samanlaiselta lasivaasilta kuin mikätahansa muukin, mutta nyt osaan arvostaa sen syvää sinistä väriä ja kauniin yksinkertaista muotoilua. 

Viimeisenä räpsäisin vielä kuvan kahdesta keramiikka-astiasta. Vaikka nämä eivät ole lasia, luen ne mukaan kokoelmaan. Upea ja nykyään kovin suositun Valencia-sarjan kynttilänjalka ja Kupittaan saven hauska kannu ovat isotätini perintöä. Tuo kannu on yksi minun suosikeistani. Pidän sen graafisesta koristelusta ja pulleasta muodosta. 

Ei ihan lasia, mut tarpeeksi lähellä.

Äidin kokoelma on toistaiseksi hieman mittavampi kuin minun, mutta onneksi näitä pääsee aina välillä ihailemaan, kun vierailemme lapsuudenkodissani. Ja kyllä se minunkin kokoelmani pikkuhiljaa kertyy. Luin tuota viimevuotista lasikokoelma postausta ja siinä luki näin: "Mitäs seuraavaksi? Lasihaaveita minulla riittää, eikä osa ole toteutettavissa ehkä koskaan. Esimerkiksi Nanny Stillin Harlekiini on ainakin tällä hetkellä vähän yli budjettini. Helena Tynellin Hyrrä-maljakot ovat siinä ja siinä. Tarkkoja hintoja en tosin osaa nyt heittää. En ole oikein vielä päättänyt, mihin seuraavaksi haluaisin "sijoittaa" (tai mitä pyytäisin lahjaksi on totuudenmukaisemmin sanottu). Pidempään olen miettinyt Oiva Toikan Floraa Faunan vastapainoksi, mutta saa nähdä."

Tynellin Hyrrän voi bongata täältä ja Floraakin sain nyt tuon yhden kulhon verran, mikä on vallan riittävästi. Nanny Stillin Harlekiini ei kyllä edelleenkään mahdu budjettiin...

Dominoefekti

Dominoefekti lienee tuttu monelle sisustajalle. Tiedättehän, ensin sitä saa tai ostaa jonkun yhden uuden jutun. Sitten huomaakin, että mikään vanhoista sisusturatkaisuista ei sovikaan uuteen tai sitten yksinkertaisesti saa muuten vain idean, miten sisustusta voisi uuden esineen tai asian myötä muuttaa. Minulle näin käy (onneksi) suhteellisen harvoin, mutta erään joululahjan ansiosta näin pääsi käymään. 

We experienced a bit of a domino-effect in our bedroom. I got another set of Le Case de cousin Paul -garland for Christmas. The lights are different shades of pink and lime green and I when I saw them, I realised we needed a new colour scheme for our bedroom. I changed the aqua cushins to hot pink ones and the yellow silk cushions to lime green velvet cushions. After all this, I realised we need a large glass cylinder to put the garland in. Or maybe they look just fine covering a basket which is filled with ugly black cords.

Kummitädin ja anopin lahjat ovat ehkä joulun kuvauksellisimmat.

Sain kummitädiltäni lahjaksi toiset Le Case de cousin Paul -pallovalot. Mies ehdotti, että ne sopisivat makuuhuoneeseen hänen sähkörumpujaan piristämään. Mutta meidän makuuhuoneessahan on kelta-vihreä-turkoosi väriskaala, eivätkän nuo sovi sinne ollenkaan! Idealamppu välähti päässäni ja innostuin tyynyjen värien uudistamisesta melkein samantien. 

Tältä meidän makkarissa näytti jo viime vuoden alussa.

Aika pitkään meidän makkarissa on näyttänyt samalta. Olen tykännyt noista väreistä ja varsinkin tuosta ruusutyynytstä. Edellisessä asunnossa turkoosit tyynyt olivat pinkit ja pienemmät tyynyt olivat Marimekon Kippis-kangasta. Koska pallovaloihin sopisi luonnollisesti pinkki ja limenvihreä, päätin ottaa vanhat tyynyt käyttöön. Minun kävi tuuri, sillä pinkit tyynyt olivat edelleen noiden turkoosien alla, minun ei tarvinnut edes ommella! Vihreän villapeiton vaihdoin äidin varastoista saatuun peittoon, jossa on hauskat pompulat. Se on hiukan heleämmän vihreä, mistä tykkään kovasti.

Uusi look. Päiväpeitto on oikeasti heleämmän värinen, se ei koskaan toistu kuvissa oikein.

Keltaiset silkkityynytkin sopivat vihreä-pinkkiin yhdistelmään ihan kivasti, mutta mielessäni oli kuitenkin jotain muuta. Olin jo pitkään haaveillut ihanasta limenvihreästä sametista tehdyistä tyynyistä, jotka tosin maksoivat 36€ kappale. Hinta on aivan järkyttävä! Minun kävi tuuri, sillä Eurokankaassa oli juuri samansävyistä samettia tilattavissa, joten sain kaksi tyynyä paljon halvemmalla kuin 36€. Ja ne ovat ihan täydelliset! 

Kirkkaita karkkivärejä sen olla pitää!

Nyt on makuuhuoneen värit uudistettu oikein raikkaiksi ja keväisiksi. Mutta mites ne pallovalot? Yritin sovitella niitä miehen työpisteeseen eri paikkoihin, mutta ne eivät sopineet sinne sitten yhtään! Ne näyttivät ihan säälittäviltä kaikkea sitä piuhaviidakkoa vasten. Onneksi hätä ei ollut tämännököinen, sillä tajusin, että tarvitsen tällaisen lasiastian kuin Turun Tildalla, jotta valot pääsevät oikeuksiinsa. 

Kyllä on nätisti esillä nämä valot eikö vaan? Kontrastia ainakin riittää. (Rumpuja on nyt poikkeuksellisen paljon, koska mies vaihtoi juuri yhdet uusiin).

 ... tai sitten tyydyn tähän ratkaisuun, jonka keksin ottaessani blogikuvia. Piuhakoriksi hankittu ihanuushan näyttää vielä paremmalta, kun piuhat peittää näteillä värikkäillä palloilla! Saa nähdä mitä mies sanoo, koska hän ei välttämättä ole tämän käytännöllisen raktaisun ystävä. 

Korikin pääsi vähän paremmin esiin kirjoituspöydän alta.

Oletko sinä aiheuttanut kodissasi sisustukellisia dominoefektejä?

Kävely 1920-luvun asuntonäytöissä, osa 1

Kun muutimme tähän nykyiseen taloon, ostin melkein heti Kävely jugendtalojen Turussa -kirjan, sillä nykyinen kotitalomme löytyy sen sivuilta. Olin riemuissani, kun huomasin, että viime vuoden lopulla ilmestyi myös Kävely 1920- ja 1930-lukujen Turussa (Rauno Lahtinen ja Merja Otronen, 2012). Kurkkasin heti löytyykö entinen kotimme kirjasta. Sieltähän se löytyi ja niinpä toivoin kirjaa joululahjaksi. 

Kun aloin lukea kirjaa, sen sivuilta löytyi myös monta muuta tuttua rakennusta. Ennen kuin tämä nykyinen asuntomme löytyi, kävin nimittäin lukuisissa asuntonäytöissä. Toivoin kovasti saavani asua vielä vanhassa talossa, sillä sellaisen saaminen myöhemmin ei olisi aivan itsestäänselvyys. Aina kun bongasin jonkun kivan talon vuokrattavista asunnoista, läksin katsomaan sitä. Kuten tulette huomaamaan, vaikka talo olisi kuinka upea, asunnon on kuitenkin oltava riittävän hyvä, että siihen voi muuttaa. Pidimme vanhasta kodista niin paljon, että kynnys muutta oli todella korkea. 

Näin jälkeen päin asuntoesittelyistä jäi oikeastaan hauskat muistot. Pääsin kurkistamaan monen talon sisään ja näkemään miten vanhoja taloja oli remontoitu. Kirjasta sain idean, että voisinkin lähteä kävelylle ja esitellä blogissa (lähes) kaikki talot, joissa olen joskus käynyt.  Asuntonäytöt eivät kulje kronologisessa järjestyksessä, sillä en muista milloin olen missäkin käynyt.

Asunto Oy Atrium vuodelta 1927.

 Aloitin kävelyretkeni Asunto oy Atriumista, jonka on suunnitellut arkkitehti Erik Bryggman. Asunnosta jäi mieleen se, että se oli aika rapistunut, mutta hinta oli silti kallis. Lisäksi kävelykadun läheisyys ei houkuttanut, koska erityisesti viikonloppuisin siellä voi olla vähän levotonta. Kun kävin talossa, siihen oltiin tekemässä hissiä. Hissi kulki talon ulkopuolella, jolloin alkuperäistä rappukäytävää ei laitettu kokonaan uuteen uskoon. Näin sen minusta kuuluisi mennäkin!

Asunto oy Yliopistonkatu 10 vuodelta 1927

Suloisen vaaleanpunainen talo vaikutti houkuttelevalta. Asunto oli sisustettu tyylikkäästi ja siinä oli hieno keittiö. Asuntohakemus kaatui kuitenkin minikokoisiin wc- ja kylpytiloihin. Vessassa oli varmaan kustomoitu pytty, koska se oli kooltaan aivan kuin laivan hytistä tai lentokoneesta! Toinen syy oli se, ettei minua houkutellut katsoa kotiovellani kuka tänään astuu thaihierontaan tai aikuisviihdeliikkeeseen.  (Kolmas oli rumpuvaraston puute). Talon on näemmä suunnitellu Turun VPK:n päälllikkönäkin toiminut rakennusmestari August Karlsson.  Täytyykin bongata tyypin kuva, kun seuraavan kerran käyn VPK-talolla.

Asunto oy Kurki vuodelta 1927. Sen on suunnitellut rakennusmestari J. E. Arola

Tälle taloyhtiölle pitää nostaa hattua, sillä kun kävin asuntoesittelyssä, talon ikkunoita oltiin restauroimassa. Kyllä, niitä ei vaihdettu uusiin vaan ne restauroitiin. Moni vanha talo on menettänyt pienen osan charmiaan uusien ikkunanpokien myötä. Asunnossa oli kuitenkin muistaakseni valitettasti karmet tapetit ja piskuinen keittiö. 

Tässä vaiheessa asuntoesittelyitä olet ehkä jo huomannut, että kaikki talot ovat vuodelta 1927. Panin tämän merkille jo asuntoja kiertäessäni ja kirja vahvistaa että 20-luvun loppuvuosina rakentaminen oli ennätysvilkasta. Vuosi 1928 oli kaikkein vilkkain, vaikka nämä sattuvatkin olemaan vuotta vanhempia. Lama vaikutti Turussakin, eikä 30-luvun alun taloja juuri näy asuntoesittelylistoilla. 

Asunto oy Kurjenlinna (1928) ja Kaarinankatu 2 (1926)

Tässä massiivisessa kolossissa asuimme ja samassa talossa kävin myös kolmessa asuntoesittelyssä. Olin kovin ihastunut taloomme, mutta mikään noista kolmesta ei ollut parempi kuin sen hetkinen asuntomme. Kaksi oli yksiöitä, eikä yksiöstä kannattanut muuttaa toiseen yksiöön. Kolmas taas oli remontoitu liian moderniksi niin, että vanhan talon "period featuresit" peittyivät laminaatin alle, eikä se nyt vaan ollut parempi kuin vanha asuntomme. Kurjenlinnan puolen suunnitteli J. E. Arola (eli sama kuin as. oy Kurki tuolla aiemmin) ja toisen puolen taloa suunnitteli äärioikeistolainen Vietti Nykänen. 

Bongaatko mistä voi huomata, että kyseessä on kaksi eri taloa? 

Kaikki 20- ja 30-lukujen talot eivät suinkaan mahtuneet kirjaan. Asuntoesittelytaloista tämä seuraava vaaleankeltainen talo oli ainoa, jota ei kirjasta löytynyt. Siinä vierailu olikin mielenkiintoinen elämys. Asunnon suihku oli nimittäin tehty vanhaan komeroon! Siis varmasti tila oli asianmukaisesti tehty, mutta ratkaisu oli silti mielenkiintoinen. WC oli erikseen ja pytty vedettiin vanhanaikaisesti narusta. Asunnossa olisi kyllä ollut hienot kakluunit, mutta ne eivät korvaa liian ahtaita pesutiloja (tai rumpuvaraston puutetta). 

Oikotien talosivun mukaan tämä talo vuon vuodelta 1922 eli vanhin läpikäymistäni taloista.

Sokerina pohjalla on söpöäkin söpömpi "pinkkitalo" eli asunto oy Itälä. Taloyhtiön sisäpihalla sijaitsivat aikaisemmin oppiaineemme tilat, joten taloa tuli ihailtua usein ja hartaasti. Olinkin innoissani, kun sopiva asunto tuntui löytyneen juuri tästä talosta. Kaikki vaikutti melko lupaavalta ja rumpuvarastokin olisi järjestynyt. Asunto oli kuitenkin uudistettu todella moderniksi ja paikoin myös epäkäytännölliseksi (ei pesukoneliitäntää). Olimme jo melkein ottamassa asunnon, mutta kotiin päästyämme tulimme yksissätuumin siihen tulokseen, ettei se vaan ollutkaan riittävän koti. Jälkikäteen olen ollut tyytyväinen päätökseen. Hienon kodin joku toinen silti sai, kuten kaikista näistä muistakin!

Asunto oy Itälä vuodelta 1928 on myös J. E. Arolan käsialaa. 

Melkein nolottaa kirjoittaa näitä juttuja tänne. Kun tässä oli vasta puolet niistä, joita aion esitellä ja yhteensä vajaa kolmasosa. Toisaalta, kyllähän jotkut oikein harrastaa asuntonäyttöjä. Toivottavasti ainakin nautitte kauniiden talojen ja tietysti Turun ihastelusta!