Päivänpaistepeitto

Vähän vaihvihkaa syksyn aikana aiemmin turhana pidetty sivuvaunupinnasänky ei ollutkaan enää turha, vaan Bonsku alkoi ihan itse mennä nukkumaan sinne. Edelleen lähellä, mutta aiemmin hän nukkui mieluiten meidän välissämme. Nyt hän alkoi selvästi kaivata hieman omaa tilaa. Aloin vähitellen miettiä uusia sänkyratkaisuja, sillä pinnasänky alkoi käydä myös pieneksi. Asia jäi, mutta eräänä perjantaina satuin törmäämään Tori.fissä sopivaan lastensänkyyn ja päätin hetken mietittyäni hankkia sen Bonskulle. Sänky on Ikean Gulliver-sarjaa, jota pinniskin oli, mutta lastensänkyä ei enää valmisteta. Se on mielestäni kaunis, vähän samaa henkeä kuin muodikkaissa Niemen tehtaan sängyissä, mutta yksi laita on avonainen, mikä mahdollistaa perhepedin helposti.

Kettu köllöttelee tyytyväisenä värien keskellä. 

Bonskun uusi peitto pisti pystyyn ruletin meidänkin sängyn sisustustyynyjen väreihin. 

Bonsku rakastui uuteen sänkyynsä heti, etenkin kun hän on nyt niin kovin "iso poika". Hän itseasiassa nukahti uuteen sänkyynsä ekan kerran isovanhempien seurassa, sillä minä olin juuri sinä iltana kuuntelemassa miehen keikkaa. Ja on hän siellä myöhemminkin nukkunut makeasti, tosin nyt kylmillä ilmoilla piti tilkitä tyynyjä sängyn ja seinän väliin, ettei seinä hohkaa kylmää.

Myös isompi pieni käyttäjä on tyytyväinen.

Uusi sänky on tietysti huomattavasti isompi kuin vanha, eikä meillä ollut siihen sopivaa päiväpeittoa. Siispä sain inspiraation ja päätin alkaa tehdä Bonskulle tilkkupeittoa. Minä haaveilin joskus pienenä tilkkupeitosta, sillä rakastamissani Tiheikön väki -kirjoissa hiiret nukkuivat aina tilkkutäkkien alla. Nyt hain vähän modernimpaa inspiraatiota ja voi että, millaisiin luomuksiin törmäsinkään! Kannattaa tutustua esimerkiksi Tilkun viilaajan blogiin, aivan uskomatonta tilkkutaidetta! Minä lähdin liikkeelle laatikkoon säilömistäni Marimekon kankaista. Aluksi ajattelin laittaa joukkoon muitakin kuoseja, mutta Marimekon kuosit toimivat yhdessä niin hyvin, että pitäydyin vain niissä ja yksivärisissä Eurokankaan puuvillakankaissa. Muut Marimekot löytyivät omasta takaa, mutta Bonsku halusi ehdottomasti Pikku Boboota (autokangas) ja ruudullisen Oliivi-kankaan löysin Marimekkokirppikseltä. Myös yksiväriset kankaat jouduin ostamaan, sillä sellaisia meillä ei ollut.

Peiton sommittelua. Kuoseina on Marimekon Onnimanni (kirjaimet), Pikku Boboo (autot), Oliivi (ruudut), Tantsu (kelta-oranssi) sekä musta-valko-värikäs kuosi, jonka nimeä en nyt millään muista. 

Bonsku sai painaa peruutusnappia ja totteli hienosti. Yleensä hän ei millään malta totella, kun kyse on jostain jännästä. 

Aloittelijana päädyin ihan vaan neliön mallisiin palasiin ja mielestäni yhden parhaimmista ja selkeimmistä ohjeista löysin Kallion Strömsö -blogista.  Leikkasin kankaista 15x15cm palasia ja aloitin suunnittelun. Halusin tehdä toisaalta säännönmukaisen ja toisaalta täysin sekalaisen peiton. Halusin, että joka toinen pala on kuosillinen ja joka toinen yksivärinen, yksikään pala ei ole vierekkäin tai kulmittain samanlaisen kankaan kanssa ja samalla rivillä ei ole kahta kertaa samaa kangasta (paitsi yhdellä rivillä, kun lisäsin vielä yhden rivin ja oransseja sattui olemaan jäljellä eniten). Muuten lätkin kankaita vierekkäin täysin intuitiota seuraten. Jälkikäteen tietyt kuviot toistuvat useammin kuin toiset, mutta peitossa ei silti ole liikaa samanlaisuutta missään kohtaa.

Taustakankaan kokosin samoista Eurokankaan puuvilloista kuin yksiväriset ruudutkin. Yksi raita on vähän kapeampi, sillä sitä oli vähän vähemmän kuin muita. 

Peittoa kokoamassa. Hakaneulat pitivät kerrokset paikoillaan, eivätkä lipsahtaneet pois tai tökänneet sormeen. 

Vaikka oma Husqvarnani on ihan hyvä, niin tikkauksessa luotin vain äitini vanhaan Berninaan, joka ompelee vaikka pellin läpi.
 

Ompelin tilkut ensin riveiksi ja sitten rivit yhteen. Lisäsin jälkikäteen vielä pari riviä, kun peitto jäi arvioitua lyhyemmäksi. Taustaa varten en ollut hankkinut erillistä kangasta, vaan tein siitäkin monivärisen käyttäen yksivärisiä kankaita raitoina. Täytteeksi ostin Eurokankaasta keskipaksua vanulevyä, joka oli juuri sopiva päiväpeittoon. Neulasin kerrokset yhteen hakaneuloilla, mikä ei olisi tullut mieleeni ilman Kallion Strömsön ohjetta. Tikkasin peiton tilkkujen saumojen kohdista vain leveyssuunnassa, sillä olin laiska ja toiseksi tilkut eivät menneet täysin linjassa keskenään, joten tikkaus ei olisi mennyt nätisti saumoja myöten. Peiton kääriminen rullalle reunoilta oli ehdottomasti hyvä vinkki ja helpotti tikkaamista.  Siksakkasin reunat ja lopuksi viimeistelin keltaisella kanttinauhalla. Kanttinauhan ompelu tuottaa minulle aina pään vaivaa ja siinä mokailin jonkin verran, mutta onneksi se harmittaa vain itseä, eikä kauan minuakaan. Huithapeliompelijan peitto on muutenkin täynnä pieniä virheitä, jotka onneksi häviävät ihanien kuosien joukkoon.

Nurjakin puoli on aika herkku. Kanttinauhasta tuli siistimpi tällä kertaa nurjalta puolelta, mutta onneksi kukaan ei syynää sitä oikeaakaan niin tarkkaan. 

Värit ovat niin herkulliset!

Olen kyllä peittoon melkoisen tyytyväinen. Värit rytmittyvät hauskasti ja erilaiset kuosit muodostavat sopivan villin kokonaisuuden. Yksiväriset kankaat pitävät kokonaisuuden kasassa. Pienistä kauneusvirheistä huolimatta tilkkupeiton ompeleminen sopi minulle, joka pidän suorien saumojen ompelusta. Minä taidan olla peitosta enemmän innoissani kuin Bonsku, vaikka on hänkin sitä ihaillut. Peitto sai aikaan sysäyksen vaihtaa vähän meidänkin sängyn sisustustyynyjä, jotta värit mätsäisivät paremmin. Hauskaa piristystä koko huoneen ilmeeseen! Peitto tuo päivänpaistetta pilviseenkin päivään.

"On se hieno", ajattelee varmaan Bonskukin. 

Oletko sinä joskus kokeillut tilkkutöitä? 

Toddler hacks eli parhaat taaperoniksit

Life hack, eli suomalaisitten vähän kun niksi-Pirkka on minusta hauska termi. Se viittaa siis kaikkiin nikseihin, joiden avulla elämästä saa tehtyä vähän helpompaa. Usein tosin netissä esitetyt niksit ovat melko erikoisia ja välillä niiden käytännöllisyys on hieman kyseenalaista. Mutta taaperon kanssa on välillä pakko laittaa kaikki niksit peliin, sillä elämä pienten tuholaisten kanssa voi olla välillä hermoja raastavaa.

Valitettavasti (ja tietysti onneksi) taaperot ovat yksilöitä ja vain harvoin niksit ovat kovin yleispäteviä. Lisäksi taaperot ovat valitettavan kovia oppimaan, havainnoimaan ja kehittymään, joten uusia taapero-niksejä on kehitettävä koko ajan. Tässä postauksessa ajattelin kuitenkin esitellä lyhyesti viisi tällä hetkellä toimivinta kikkaa, jolla saa pidettyä sekä taaperon että vanhemman tyytyväisenä. Tai ainakin jomman kumman.

1. Tietokoneen langaton näppäimistö

Lavastetussa kuvassa näppis ei enää kiinnostanut. 

Uudessa tietokoneessamme on hieno langaton näppis, jonka saa näppärästi nostettua turvaan pois taaperon ulottuvilta. Tämä jos mikä taaperoa suututtaa, sillä hän haluaisi kovasti myös räplätä tietokonetta. Onneksi varastostamme löytyi vähälle käytölle jäänyt, riittävän samannäköinen toinen langaton näppis, johon kaikenlisäksi saa syttymään vihreän valon. Kun vielä avaa sähköpostin mainoskansion, niin taapero voi tyytyväisenä näpytellä menemään, eikä ole vielä huomannut eroa. Välillä hän on jopa vaatinut oman näppiksensä, kun aito näppis on jätetty pöydälle. Se on varmaankin se vihreä valo, joka ei tavallisessa näppiksessä syty. Saa nähdä, koska Bonsku huomaa...

2. Ruoan "maustaminen"

Suolan lisääminen pastan keitinveteen on tarkkaa puuhaa. 

Kaikenlainen osallistaminen yleensä toimii hyvin, mutta Bonsku on välillä vähän liiankin osallistuva. Keittiössä äitini toddler hack oli aikanaan antaa minulle vähän jauhoja ja kananmuna vatkattavaksi ja minä pysyin tyytyväisenä sitä sörsseliä sekoitellessani. Lopuksi sössö paistettiin ja tarjottiin kaikkiruokaiselle koiralle. Bonsku ei ole yhtä helposti höynäytettävissä. Jos hänelle antaa ruokia käsiteltäväksi, ne löytyvät todennäköisesti pian levitettynä pitkin pöytää, hiuksista ja lisäksi Bonsku on itse kaivanut joukkoon vielä pussillisen jauhoja lisää. Niinpä häntä on tarvinnut osallistaa ihan oikeasti. Viime aikoina paras juttu on ollut asioiden maustaminen suola- ja pippurimyllyillä. Mitä vaan voi maustaa pastasta salaattiin ja keittoon, eikä Bonsku saa vielä myllyjä oikeasti käännettyä, jolloin maustetaso pysyy kohtuullisena ja mausteita voi silti lisätä lähes loputtomiin.

3. Kenkälusikka

Metallinen kenkälusikka ei ole erityisen hyvä kenkälusikka, mutta erityisen hyvä pitämään taaperon näpit irti keittiövälineistä. 

Tämä on ehkä sellainen, mistä Bonsku ei oikein tykkää, mutta tämä ystäviltä saatu vinkki on toiminut jo varmaan puolitoista vuotta. Keittiön liian kiinnostavat laatikostot saa parhaiten pidettyä kiinni laittamalla kenkälusikat vetimien väliin! Tämä ei tietenkään toimi modernien vetimettömien laatikoiden kanssa, mutta vanhempien mallien laatikoissa tämä on loistava keksintö! Ohut metallinen kenkälusikka on toiminut parhaiten ja on lisäksi melko huomaamaton.

4. "Kissaöljy" ja saippuan annostelu

Bonskun shampoovalikoima. 

Tämän niksin olen oppinut tavallaan äidiltäni, tosin olen itse soveltanut sitä hieman toisella tapaa. Korviani tms. puhdistettiin aikanaan vauvaöljyllä ja pumpulipuikoilla ja minä tietysti halusin putsata jonkun pehmoleluni korvat. Äiti antoi minullekin aina "kissaöljyä" eli veteen kostutetun pumpulipuikon, jolla sain putsata pienen kissapehmon korvia. Bonskulla ei kissaöljy ole käytössä, mutta sen sijaan hän pyytää aina kylvyssä shampoota tai saippuaa. Hänen ihonsa kuivuu herkästi, joten oikeasti shampoo ei ole käytössä, mutta onneksi Bonskulle on toistaiseksi kelvannut se, että hän saa vähän koskea avonaisen pesuaine- tai shampoopullon kärkeä ja läästii käsillä sitten tyytyväisenä tukkaansa. Onneksi hän on toistaiseksi tyytynyt vähään!

5. Aikuistenväkevää

Aikuistenväkevällä en viittaa alkoholiin tai muuhun oikeasti väkevään, vaan esimerkiksi herkkuihin ja karkkeihin, joita ei Bonskulle suoda. Sokerissa ei ole pidetty nollatoleranssia, mutta arkena herkuttelua on pyritty välttämään. Niinpä äidin kahvisuklaan ja muiden herkkujen on todettu olevan väkeviä. Jos epäilykset asioiden todellisesta väkevyydestä alkavat nousta, voi aina antaa maistaa hieman jotain oikeasti väkevää ja vahvistaa näin kaiken aikuisten väkevän väkevyyttä. Tämän konstin olemme myös oppineet tuttavapiiristä. Valitettavasti tämä ei ole enää toiminut yhtä hyvin, etenkään sen jälkeen, kun erehdyimme antamaan Bonskulle ravintola-aterian päätteeksi yhden suklaan. "Nyt minä olen isompi" hän totesi heti, sillä olimme aina selittäneet, että sitten isompana hän saa suklaata. Nyt pitäisi vaan etsiä tarpeeksi korkeaprosenttinen suklaa, jotta voitaisiin taas todistaa, että suklaakin voi olla aikuistenväkevää. 

Bonus-niksinä kerron vielä äärettömän helpon tavan opettaa taapero pukemaan takki päälle: nk. Montessori coat flip. Nerokasta, suorastaan maagista! Bonsku oppi kyseisen tekniikan muutaman toiston jälkeen, eikä enää tarvitse taistella hihojen kanssa. Suosittelen!

Oikeasti elämä taaperon kanssa ei onneksi ole yhtä huijaamista, mutta kyllä se välillä vähän auttaa. On paljon hauskempaa, kun kaikkea ei tarvitse kieltää, kun voi vähän soveltaa. 

Millaisia taaperoniksejä sinulla on? Omien tai toisten lasten kanssa käyttämiäsi. 

Vatsan takaa

Bonskusta en hirveästi kirjoitellut raskauskuulumisia blogiin. Silloin kaikki meni jotenkin niin omalla painollaan ja hyvin, että tuntui vaikealta kirjoittaa kovin syvällisiä postauksia aiheesta. Löysin pohdintoja nopealla selauksella kahdesta postauksesta toisen kolmanneksen alusta ja viimeisen kolmanneksen ajalta. Toki sitten sellaista yleistä vauvan tuloon valmistautumista oli ilmassa, mutta raskaudesta en kirjoitellut varmaankaan paljon tuon enempää. Mutta raskaudet ovat erilaisia ja elämäntilanteet ovat erilaisia, joten tekee mieli kirjoittaa aiheesta vähän enemmän.

Edestä ei vielä näy, ainakaan tässä asussa. Nuo sukkahousut ovat muuten Thought-merkkiset bambusukkikset. Tosi hyvät!

Bonskun odotusaikana pääsin monessa asiassa todella helpolla ja nautin kovasti raskausajasta. Nautin minä nytkin ja haikeudella ajattelen, että olenko nyt ollut raskaana yli puolet tai peräti kolme neljäsosaa siitä ajasta, jonka koskaan tulen olemaan. Kuka tietää. Toisaalta nyt on ollut paljon enemmän ajatuksia, että huh, enää neljä ja puoli kuukautta ja sitten tämä on ohi. Ehkä se toisaalta vähän helpottaakin sitä luopumistyötä niistä odotusajan ihanista puolista, kuten vauvan liikkeistä, söpöstä mahasta ja tulevan odotuksesta, joka tuntuu vähän samalta kuin joulua odottaisi. 

Nyt mennään raskausviikolla 21+1. Kuten osasin odottaakin, vatsa on jo paljon isompi kuin Bonskusta tässä vaiheessa. Silloin kokeilin vanhojentanssipukuani, nyt ei tulisi kuuloonkaan. Tai voisi sitä aina kokeilla, mutta päälle se ei menisi. Maha on ainakin kuukauden tai pari edellä, sillä kirjoitin tuolla, että se alkoi kunnolla kasvaa vasta rv 25 jälkeen. Tästä en kyllä valita, sillä nyt saan ainakin pidempään nauttia söpöstä vatsasta. 

Sivusta ei voi enää erehtyä. Vaikka ei se mikään mammuttivatsa vielä onneksi ole. 

Toisaalta kyllä selkävaivatkin ovat iskeneet aiemmin kuin viime kerralla. Muistan, kun Bonskua odottaessani yks kaks vaan nousin töissä seisomaan tuolilta, enkä melkein päässyt kävelemään. Nyt liitoskivut iskivät yhtä yllättäen, mutta aikaisemmin ja ehkä hieman vielä pahempina. Ehdin jo murehtia, että onko tämä nyt tällaista loppuun saakka, mutta onneksi sain heti ajan fysioterapeutille ja nyt parin käynnin jälkeen kivut ovat jo helpottaneet huomattavasti. Töissä en pysty istumaan pitkiä aikoja, joten olen viritellyt itselleni seisomatyöpisteen erilaisten laatikoiden avulla. Sähköpöytää tuskin tähän hätään saan. 

Jumppa- ja venyttelyrutiinia on pitänyt tehostaa ja ottaa käyttöön arsenaali erilaisia tukivöitä. Edellisessä raskaudessa menestyksekkäästi käyttämäni Anitan tukivyö oli varastoidessa mennyt ikävillä poimuille, jotka painoivat lantioon. Ostin tilalle Carriwellin vastaavan ja se on tuntunut jopa hitusen paremmalta. Carriwellin masutuubi sen sijaan oli yhtä tyhjän kanssa. Melkeinpä parhaiten on silti toiminut kotioloissa käyttämäni liinaviritelmä eli lantion ja alaselän tueksi sidottu kantoliina. Solmu vielä kipeämmälle puolelle lisätueksi, niin johan tukee. Hyviä ohjeita löytyy Youtubesta, esimerkiksi Wrap you in lovelta. Myös trikooliinan voi sitoa vatsan tueksi, mutta lyhyt kudottu on siinä kyllä näppärin. Ja hyvähän sitä on aloittaa varhain totuttelu liinavauvaksi!

Tule, tule liinavauva, älä tule vaunuvauva... No ei vaan! Olisi se näppärää, että vaunuissakin viihtyisi, toisin kuin Bonsku.

Suurin syy siihen, että tämä raskaus on ollut edellistä raskaampi on se, että taaperon kanssa elämä on varsin fyysistä. Jotenkin olin ajatellut, että on kiva sitten, kun on sellainen hiukan jo leikki-ikäinen 3-vuotias ja vauva (mielikuva joka todennäköisesti vielä muuttuu), mutta tämä 2,5-vuotias ja raskaus ei kyllä ole ihan kaikkein helpoin yhdistelmä. Kun yrittää hetken levätä, niin Bonbon tulee heti kiipeilemään päälle. Myös erilaista nostelua on enemmän, kuin oli ennen raskausaikaa huomannutkaan. Silloin kun jaksoi eri tavalla, ei edes huomannut homman fyysisyyttä. Tällä hetkellä olen kyllä tyytyväinen, että olen töissä, sillä siellä saa kliseisesti levätä. Ja toisaalta on hetkiä, jolloin saa ihan rauhassa tunnustella Mehlon liikkeitä ja vaikka jutella hänelle. 

Mutta silti on ihanaa myös jakaa tulevan isoveljen kanssa raskauden ilonhetkiä. Näyttää ultrakuvia, muistella hänen omaa vauva-aikaansa, naureskella hassulle mahalle ja tunnustella Mehlon liikkeitä. Kyllä tästäkin hyvä tulee. 

Mystiikkaa kantapään kautta

Pienenä pidin sellaisia ämpärissä tehtyjä jäälyhtyjä suorastaan mystisinä. Miten ihmeessä jäästä voi tehdä lyhdyn ja miten ihmeessä se kolo kynttilää varten tehdään? Isompana ymmärsin (tai ehkä minulle selitettiin), että yleensä se kolo tehdään siten, ettei veden anneta jäätyä ämpäriin kokonaan, vaan lyhty irrotetaan muotistaan ennen, kuin vesi ehtii jäätyä kokonaan. No, ei siis mitään mystiikkaa, mutta hienoja jäälyhdyt ovat silti ja edelleen. En vaan koskaan ollut tehnyt sellaisia itse. 

En tarkalleen muista, missä blogissa näin ensimmäistä kertaa jäälyhtyjä, joiden sisään oli jäädytetty tuppaaneja, mutta ne vasta saivatkin minut huokaisemaan ihastuksesta! Tuollaisia pitää joskus kokeilla! Viime sunnuntaina pistin vihdoin tuulemaan ja ostin kaupasta tulppaaneja lyhtyjä varten. Koska en raaskinut jäädyttää kaikkia kukkia, päätin tehdä toisen lyhdyn silkkipaperikoristein. 

Vihdoin pääsin kokeilemaan - vaan onko se sittenkään lyhty?

Opin lyhtyjä tehdessä monta asiaa kantapään kautta. Tulppaanit oli helppo kiinnittää ämpärin reunoihin pyykkipojilla. Ne pysyivät napakasti, mutta niitä pystyi hieman liikuttelemaan. Vaikka melko kiinni olevat tulppaanit ovat kauniita maljakossa, kannattaa lyhtyihin käyttää ehkä hieman räjähtäneempiä kukkia, sillä silloin kukinnot tulevat paremmin esiin jään seassa. Kannattaa myös tarkistaa, että ämpäriä vasten ovat kukat, eivätkä lehdet peitä niitä. 

Minusta hieman halkeilevat jääkuviot tuovat lyhtyyn omaa kauneuttaan. 

Myös silkkipaperilyhtyä tehdessä tuli sekä onnistumisia että epäonnistumisia. Ajattelin ensin raidallista lyhtyä, mutta kevyet paperi lähtivät tietysti kelluskelemaan veden myötä. Ne olisikin kannattanut kiinnittää ämpäriin teipillä, jos olisi mielinyt raidallista lopputulosta. Onneksi myös vapaampi asetelma kelpasi minulle yhtä hyvin. Lisäksi seuraavalla kerralla tarkistan silkkipaperien värinpitävyyden. Käytin kahta erilaista paperia, joista toiset oli ostettu joskus mahdollisesti 90-luvulla ja toiset muutama vuosi sitten. No, yllättäen ysäripaperit pitivät värinsä, mutta uudet silkkipaperit pääsitivät kaiken värinsä veteen. Aika hauska efekti tästäkin syntyi, kun vihreät ja turkoosit väriaineet levisivät ämpäriin ja asettuivat lyhdyn yläosaan, mutta olisin kyllä toivonut, että kaikki väri olisi pysynyt papereissa. Täytyy selvittää, onko enää olemassa parempia silkkipapereita kuin nuo väriä päästävät. 

Lähikuva silkkipaperijäälyhdystä. Etualalla näkyy himmeänä valkoisia silkkipaperisuikaleita, jotka ovat päästäneet värinsä veteen. 

Ja noooh, oikeastaan en edelleenkään  tarkalleen ottaen ole tehnyt jäälyhtyjä. Sunnuntai iltapäivä ei ole kaikkein otollisin aika tehdä näitä, sillä jäätymiseen meni juuri sen verran aikaa, että lyhdyt olisivat olleet valmiita ehkä joskus aamuyöllä. Minun piti laittaa töistä tekstaria kotiin, että ottakaa lyhdyt sulamaan ja irrottakaa ne, mutta enpä muistanut. Niinpä minua kotiin palatessani odottivat umpeen jäätyneet ämpärit. Onneksi nuo "jääveistokset", joiksi niitä nyt kutsun, ovat kauniita ilman kynttilääkin. Ehkä vielä opin. 

Rapunpielen koristeet: jääveistokset, helmikuusenoksat ja lumiukko. 

Oletko sinä joskus tehnyt jäälyhtyjä? Onnistuitko?

Runeberginmutantti (ja "arvonnan" voittajat)

Hyvää Runebergin päivän viimeistä tuntia!  Tai sitten ei, koska blogger ei jostain syystä ollutkaan julkaissut tätä, vaikka niin kuvittelin. Olen jo muutama vuosi sitten tehnyt hieman soveltavan version runebergintortusta tai laskiaispullista ja nyt instagram ja blogit ovat räjähtäneet täyteen erilaisia uudenlaisia väännöksiä tortusta. Sattumaako? Voisinko minä olla aloittanut trendin? No ei nyt sentään, mutta minusta on ihan hauskaa, että perinteitä voidaan vähän soveltaa, vaikka aito ja alkuperäinen säilyisi myös mukana. 

Kakku on mutantti paitsi erikoisten ainesosien, myös useiden hillosilmiensä puolesta. 

En aikonut tehdä tänä vuonna runebergintorttuja itse, mutta innostuin kuitenkin lauantai iltana leipomaan Bonskun kanssa, kun löysin sopivan soveltavan ton-ton-ton-tortun ohjeen. Viljaton, luontaisesti makeutettu, vegaaninen, munaton, maidoton, soijaton... Ei tortun tarvitsisi meillä olla tätä kaikkea, mutta minua kiinnostaa kokeilla tällaisia mahdottomalta kuulostavia reseptejä. Lisäksi samalla pääsi kätevästi tyhjentämään kuiva-ainekaappia jämistä. Ohjeen bongasin Erikoisen hyvää -blogista. 

Bonskusta on sukeutumassa varsinainen jämien hyödyntäjä, sillä hän bongasi kookosmannan kaapista, kun minä ehdin harmitella, ettei meillä ole ohjeessa tarvittavaa kookosmaitoa. "On meillä!" huudahti Bonsku ja osoitti lasipurkkia. Eipä olisi ilman häntä tullut mieleen, että kookosmannasta tosiaan voi tehdä kookosmaitoa lisäämällä vettä. Osasi Bonsku kyllä myös lisätä haastetta leipomisoperaatioon levittelemällä perunajauhoja pitkin pöytää, sahaamalla tuolia veitsellä ja muuta mukavaa. 

Gamla fabrikenin vadelmahillo on vaan parasta! Sitä piti tosin metsästää kolmesta eri kaupasta ennen kuin löytyi. 

Kakusta tuli oikein hyvä ja uskottava runeberginleivonnainen. Banaani maistui hieman läpi, joten ehkä kokeilisin lisätä taateleita ja ainakin vähentää banaania. Tai sitten olisi pitänyt laittaa mausteita vielä reilummalla kädellä. Minulla ei ollut tapiokatärkkelystä, joten laitoin enemmän perunajauhoa. Tämä mahdollisesti vaikutti rakenteeseen hieman ja kakusta tuli melko tiivis. Oikein hyvää se silti oli ja ehdottomasti yksi onnistuneimmista ton-ton-ton-leivoksistani. Koristeet tein perinteisesti oikeasta sokerikuorrutteesta ja Gamla fabrikenin hillosta. 

Sunnuntaina kahvi nautittiin oikein kupeista mukien sijaan. 

Nyt kun torttuähkystä on selvitty, on vielä arvontavoittajien julkistuksen aika. Arvonta ei tällä kertaa tavoittanut kovin suurta osallistuja määrää, mahdollisesti Mehlo-uutisen viedessä huomion. Sääntöjen mukaisesti arvontaan osallistuivat Heidi Pii, Varpuslintu ja Lurre. Pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyin siihen, että kaikki osallistuneet saavat palkinnot, eli kolme väriviiriäisen munaa viimeistään pääsiäiseksi! Otan teihin yhteyttä jahka ehdin ja halutessanne voitte laittaa sähköpostia myös minulle päin. 

Nauttikaa vielä runebergintorttujen jämistä ja tulevista laskiaispullista!

Kulttuuritaapero (ja -äiti) vauhdissa

Ennen Bonskua kävin ahkerasti monenlaisissa kulttuuririennoissa ja ajattelin, että käydään nyt kun ei tiedä, onnistuuko sitten lapsen kanssa. No, on onnistunut oikein hyvin ja Bonsku on käynyt niin nykytaiteenmuseoissa, historiallisissa kohteissa kuin jazzkonserteissakin. Tämä ei tietenkään ole ansiotani, vaan Bonsku on myös sellainen luonne, että hän nauttii ja jaksaa ikäisekseen hyvin erilaisia kulttuuririentoja. Ja nyt käymme Bonskun kanssa ahkerasti kulttuuritapahtumissa, koska eihän sitä tiedä jos Mehlo onkin toista maata. Tai vähintään villitsevät toisiaan niin, ettei konsertteja tai museoita voi ajatellakaan.

Kulttuuritaapero paitsi kuluttaa, myös luo kulttuuria. TJO oli ihan kiva lämppäri Bonskulle.

Viime viikolle osui sattumalta useampia tapahtumia. Keskiviikkona olimme kuuntelemassa Turku jazz orchestran big band klassikoita. Täytyy myöntää, että kynnys lähteä täydellä lipun hinnalla taaperon kanssa konserttiin olisi aavistuksen korkeampi, mutta henkilökuntalipun hinnalla uskaltaa ottaa riskin, että konserttielämys jääkin kesken. Bonskua on kuitenkin kiva viedä erilaisiin konsertteihin, sillä hän selvästi nauttii musiikista. Nytkin hän tanssi etenkin ensimmäisten kappaleiden aikana ja välillä teki asiantuntevaa "jazznyökyttelyä". Kolmen ensimmäisen kappaleen jälkeen hän tosin hieman jo alkoi kyllästyä. Erään oikein menevän kappaleen jälkeen Bonsku huusi täysillä: "Jee!" Yleisö puhkesi nauramaan ja niin heiltä jäi onneksi kuulematta jatko: "Nyt mennään kotiin." 

Bonskua hiukan harmitti, ettei orkesterissa ollut tuubaa. Onneksi oli sentään basso. 

Bonskulla oli konsertissa kuitenkin pääsääntöisesti hauskaa. Tila oli onneksi otollinen, että katsomon takaosassa sai rauhassa touhuta ja kiivetä. Ensimmäistä kertaa jouduin kuitenkin turvautumaan myös videoon ja keksiin, jotta iloinen räpätys olisi hiljentynyt balladien ajaksi. Ensi kerralla varaan mukaan rusinoita ja muutaman lelun. Konserteissa Bonskuun on aina suhtauduttu ystävällisesti, eikä juuri kukaan ole ihmetellyt, miksi taapero on tuotu konserttiin. Varmasti pitkälti tämä johtuu siitä, että Bonsku ei juurikaan ole häiriköinyt. Toki lähtisimme itkevän ja raivoavan taaperon kanssa pois tarvittaessa.

On aika vaikea ymmärtää, ettei köyden toiselle puolelle saa mennä, kun on mummulassa tottunut kiipeilemään antiikkihuonekaluilla.

Viikon toinen kulttuuririento suuntautui Turun linnaan. Ystäväni ja Bonskun kummitäti vinkkasi, että kulttuuri- eli kirjastokortilla pääsee ilmaiselle opastuskierrokselle linnan tyylihuoneisiin. Minä vielä olin juuri uusinut museokorttini, joten koko lysti oli minulle "ilmaista" (vaikka toki museokortista olen maksanut). Jälleen oli helppo lähteä taaperon kanssa kulttuurikohteeseen, sillä en menettäisi mitään, vaikka kierros menisi plörinäksi. Ja jälleen Bonsku yllätti, vaikka kyllähän siinä työtä oli pitää taapero köysien oikealla puolella. Onneksi monessa huoneessa oli pleksilasit, joiden läpi turvallisesti katsoa arvohuonekaluja.

Ooo! Piano ja kitara - onneksi lasin takana!

Linna oli riittävän jännittävä paikka, että kierros jaksoi kiinnostaa.

En ollut aikaisemmin muistaakseni käynyt Turun linnan tyylihuoneissa. Linnaan on siis sisustettu eri tyylisuuntauksien mukaisia huoneita, joihin on kerätty aitoja vanhoja huonekaluja. Huoneissa oli edustettuna muun muassa rokokoo, kustavilaisuus ja erilaiset kertaustyylit. Kierros oli oikein mielenkiintoinen, mutta onneksi sen verran tuttua asiaa, että sitä pystyi kuuntelemaan puolella korvalla. Kolme neljäsosaa korvista seurasi nimittäin Bonskun jokaista liikettä. Välillä Bonsku vähän makoili lattialla tai istuskeli oviaukoissa. Hän sai oppaalta ihmettelyjä, miten kulttuuritietoinen lapsi hän onkaan, kun jaksoi niin hyvin kierroksella. Bonsku onneksi nauttii uusista jännistä paikoista ja kierroksella ei oltu kerrallaan paikoillaan kovin pitkään. 

Välillä kierros kävi vähän raskaaksi, mutta onneksi oviaukoissa oli kätevä istahtaa. 

Välillä toki mietin, onko sopivaa tuoda lapsi niin moniin paikkoihin, joissa yleensä ei juuri näe lapsia. Mitä jos kaikki toisivat taaperonsa konserttiin tai museo-opastukselle? No, ehkä jokainen tuntee oman lapsensa sen verran, ettei lähde paikkoihin, joissa lapsen kanssa on aivan mahdotonta toimia. En minäkään varmaan lähtisi, jos Bonskun kanssa olisi aivan kaoottista Mutta toisaalta, olisiko kulttuuri hieman lapsiystävällisempi, jos lapsia näkisi enemmän kulttuuritapahtumissa? Tietyissä rajoissa lasta voi myös totuttaa erilaisiin tapahtumiin - vaikka lapsen luonne täytyy tietysti huomioida. En usko, että kaikki on kasvatuksesta kiinni.

Jouluasuun hankittu vintage-paljettitoppi ja nahkahame mahtuivat vielä päälle. 

No, en minäkään lasta sentään joka paikkaan vie. Pääsin lauantaina vielä aivan yksinkin liikkeelle, kun lähdin kuuntelemaan miehen viikon toista keikkaa. Vedin ykkösbilevaatteet ylle, tilasin herkullisen mocktailin ja nautin Michael Jacksonin huikeasta musiikista loistavan kokoonpanon esittämänä. Vähän pääsin tanssimaankin, kun muukin väki innostui loppua kohden. Mukavaa oli kulttuuririentää myös ilman taaperoa!

Tässä vaiheessa sai vielä kuvia, kun yleisö ei vielä tanssinut. 

Mitä mieltä sinä olet lapsista kulttuuritapahtumissa? Katastrofi vai kulttuurikasvatusta?

p.s. Kyllä minä arvon palkinnot, jahka muistan...

Tofuhaaste

Monella on tarkoitus aloittaa tammikuussa uusi, terveempi elämä tai meneillään on vähintään tammikuun vegaanihaaste. Minua hieman harmittaa, että ennen kasvispainotteinen ruokamme on erinäisistä syistä lipsahtanut enemmän lihansyöntiin. Kalaakin voisi olla enemmän. Vegaaniksi en aio ryhtyä, mutta haluaisin kovasti, että saisin lisättyä taas kasvisproteiinien määrää ruokavaliossa. Vaikka se onkin trendikästä, se on myös terveellistä ja ekologisesti parempi vaihtoehto.

Haaste vastaanotettu!

Syyt kasvisproteiinien häviämiseen ruokapöydästä ovat moninaiset. Pidän kovasti pavuista ja linsseistä ja minulla oli yhdessä vaiheessa hyvä arsenaali toimivia reseptejä. Mutta sitten Bonsku alkoi saada vatsavaivoja maidon kautta ja myöhemmin myös kun kokeiltiin syödä palkokasveja muussa muodossa. Lisäksi moni resepteistä oli aika mausteisia ja Bonsku sai pienenä mausteista ihottumaa tai ei välittänyt niiden mauista. Kun palkokasvien syömiseen tuli taukoa, huomasin itsekin että niille siedättynyt vatsa alkoi reagoida, puhumattakaan herkkävatsaisesta miehestä. Nyt kuitenkin olen huomannut, että Bonsku ei enää saa hirveitä vatsanväänteitä linssejä syödessään, joten voisi aloittaa totuttelun uudestaan pikkuhiljaa.

Tämän pienemmäksi en jaksanut pilkkoa ennen kuivaamista.

Nyt erityisesti haluaisin oppia valmistamaan uusia juttuja tofusta. Otan melkein aina vakkari-thaimaalaisessa ja muissakin aasialaisissa ravintoloissa tofua ja se on mielestäni todella hyvää. Eräässä vietnamilaisessa Bonskukin kerran kehui, kuin hyvää kanaa hän söi (vaikka siis söi tofua). Minä vaan olen onnistunut saamaan kotona tofusta kumimaista ja mautonta. Ilmeisesti aika yleinen ongelma. Mutta tiedän, että sen on pakko olla hyvää jotenkin valmistettuna, kun kerran pidän siitä ravintoloissa! Kyselin vinkkejä ja minulle linkattiin Viimeistä murua myöten -blogin postaus tofun käsittelystä. Ja siellä olikin monta asiaa, jotka olen tehnyt joko täysin väärin tai vähintään laiskasti. Esimerkiksi tofun kuivaamisen olen tehnyt varsin huithapelisti, vaikka siitä olen tiennytkin.

Ensimmäisen kuivauskokeilun tein talouspaperien välissä. Harsokangas oli huomattavasti parempi ratkaisu. Ja hei, minulla on muuten tuo muumimuki, josta tämän talouspaperin kuvat ovat!

Ensimmäinen tofukokkailu ei siltikään ollut menestys. Onnistuin mielestäni kuivaamaan ja paistamaan tofun oikein hyväksi, mutta muu perhe ei oikein ollut vakuuttunut sellaisenaan paistetusta kylmäsavutofusta. Tarkoitus oli kokeilla aivan toista reseptiä, mutta koska osa raaka-aineista olikin jo pilalla, piti keksiä jotain nopeaa. Ehkä kylmäsavu makuna ei myöskään ollut paras valinta.

Tofun kaverit.

Toisella yrityksellä onnistuin paremmin, mutta tällä kertaa tein ruokaa suosiolla vain itselleni töihin. Kokeilin tofu curry hot potia kerrankin ihan reseptiä noudattaen. Ja kyllä oli hyvää! Onnistuin myös paistamaan tofun rapeaksi, eikä se nahistunut edes kastikkeen joukossa. Totesin, että harsokangas on paljon tehokkaampi imemään kosteutta kuin talouspaperit ja sain todella kuivaa ja rapeaa tofua vaihtamalla kankaan kuivaan vain kerran. Ensi kerralla ostan vähän kevyempää kookosmaitoa, enkä sitä kaikkein kermaisinta, sillä ehkä kastike/keitto/hot pot mikälie oli aavistuksen tuhtia makuuni, vaikka muuten oikein mainiota.

Tästä tuli oikein maukasta ja kaunista. Riisinuudelit on näppärä lisäke, kun kypsyvät vedenkeittimellä kuumennetussa vedessä. Söin tätä sörsseliä töissä kolmena päivänä isot annokset.

Olen siis jo päässyt tässä haasteessani eteenpäin. Seuraava haaste on onnistua tekemään koko perheelle maistuvaa tofuruokaa!

Mikä on sinun suhteesi tofuun? Onko sinulla hyviä tofuvinkkejä tai reseptejä?

P.S. Arvon kyllä synttäripostauksen voittajat, jahka ehdin. Illat ovat olleet taas kiireisiä.