lauantai 27. tammikuuta 2018

Tofuhaaste

Monella on tarkoitus aloittaa tammikuussa uusi, terveempi elämä tai meneillään on vähintään tammikuun vegaanihaaste. Minua hieman harmittaa, että ennen kasvispainotteinen ruokamme on erinäisistä syistä lipsahtanut enemmän lihansyöntiin. Kalaakin voisi olla enemmän. Vegaaniksi en aio ryhtyä, mutta haluaisin kovasti, että saisin lisättyä taas kasvisproteiinien määrää ruokavaliossa. Vaikka se onkin trendikästä, se on myös terveellistä ja ekologisesti parempi vaihtoehto.

Haaste vastaanotettu!

Syyt kasvisproteiinien häviämiseen ruokapöydästä ovat moninaiset. Pidän kovasti pavuista ja linsseistä ja minulla oli yhdessä vaiheessa hyvä arsenaali toimivia reseptejä. Mutta sitten Bonsku alkoi saada vatsavaivoja maidon kautta ja myöhemmin myös kun kokeiltiin syödä palkokasveja muussa muodossa. Lisäksi moni resepteistä oli aika mausteisia ja Bonsku sai pienenä mausteista ihottumaa tai ei välittänyt niiden mauista. Kun palkokasvien syömiseen tuli taukoa, huomasin itsekin että niille siedättynyt vatsa alkoi reagoida, puhumattakaan herkkävatsaisesta miehestä. Nyt kuitenkin olen huomannut, että Bonsku ei enää saa hirveitä vatsanväänteitä linssejä syödessään, joten voisi aloittaa totuttelun uudestaan pikkuhiljaa.

Tämän pienemmäksi en jaksanut pilkkoa ennen kuivaamista.
Nyt erityisesti haluaisin oppia valmistamaan uusia juttuja tofusta. Otan melkein aina vakkari-thaimaalaisessa ja muissakin aasialaisissa ravintoloissa tofua ja se on mielestäni todella hyvää. Eräässä vietnamilaisessa Bonskukin kerran kehui, kuin hyvää kanaa hän söi (vaikka siis söi tofua). Minä vaan olen onnistunut saamaan kotona tofusta kumimaista ja mautonta. Ilmeisesti aika yleinen ongelma. Mutta tiedän, että sen on pakko olla hyvää jotenkin valmistettuna, kun kerran pidän siitä ravintoloissa! Kyselin vinkkejä ja minulle linkattiin Viimeistä murua myöten -blogin postaus tofun käsittelystä. Ja siellä olikin monta asiaa, jotka olen tehnyt joko täysin väärin tai vähintään laiskasti. Esimerkiksi tofun kuivaamisen olen tehnyt varsin huithapelisti, vaikka siitä olen tiennytkin.

Ensimmäisen kuivauskokeilun tein talouspaperien välissä. Harsokangas oli huomattavasti parempi ratkaisu. Ja hei, minulla on muuten tuo muumimuki, josta tämän talouspaperin kuvat ovat!
Ensimmäinen tofukokkailu ei siltikään ollut menestys. Onnistuin mielestäni kuivaamaan ja paistamaan tofun oikein hyväksi, mutta muu perhe ei oikein ollut vakuuttunut sellaisenaan paistetusta kylmäsavutofusta. Tarkoitus oli kokeilla aivan toista reseptiä, mutta koska osa raaka-aineista olikin jo pilalla, piti keksiä jotain nopeaa. Ehkä kylmäsavu makuna ei myöskään ollut paras valinta.

Tofun kaverit.

Toisella yrityksellä onnistuin paremmin, mutta tällä kertaa tein ruokaa suosiolla vain itselleni töihin. Kokeilin tofu curry hot potia kerrankin ihan reseptiä noudattaen. Ja kyllä oli hyvää! Onnistuin myös paistamaan tofun rapeaksi, eikä se nahistunut edes kastikkeen joukossa. Totesin, että harsokangas on paljon tehokkaampi imemään kosteutta kuin talouspaperit ja sain todella kuivaa ja rapeaa tofua vaihtamalla kankaan kuivaan vain kerran. Ensi kerralla ostan vähän kevyempää kookosmaitoa, enkä sitä kaikkein kermaisinta, sillä ehkä kastike/keitto/hot pot mikälie oli aavistuksen tuhtia makuuni, vaikka muuten oikein mainiota.

Tästä tuli oikein maukasta ja kaunista. Riisinuudelit on näppärä lisäke, kun kypsyvät vedenkeittimellä kuumennetussa vedessä. Söin tätä sörsseliä töissä kolmena päivänä isot annokset.

Olen siis jo päässyt tässä haasteessani eteenpäin. Seuraava haaste on onnistua tekemään koko perheelle maistuvaa tofuruokaa!

Mikä on sinun suhteesi tofuun? Onko sinulla hyviä tofuvinkkejä tai reseptejä?

P.S. Arvon kyllä synttäripostauksen voittajat, jahka ehdin. Illat ovat olleet taas kiireisiä. 

12 kommenttia:

  1. Minulla ei ole oikein mitään kosketusta tofuun. En ole jaksanut tutustua siihen enkä ole kokeillut mitään. Tofun olemus on minusta sellainen, että sille pitää tehdä aika paljon jotain, että se näyttäisi herkulliselta. Tuo viimeinen kuva näyttää kyllä oikein hyvältä ja houkuttelee syömään.

    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei sille loppujen lopuksi tarvitse tehdä hirveän paljon. Kuivaaminen ja esipaistaminen taitavat olla tämän kokeilun perusteella olennaisimmat. Hyvä kastike tietysti tekee paljon. Mutta ymmärrän kyllä, ettei tofu pelkältään ole kovin houkuttelevaa.

      Poista
  2. Juu, ei oo antaa hyviä tofureseptejä, juurikin se sama homma, en oo kotona onnistunut tekemään hyvä tofuruokaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä nyt onnistun tämän haasteen myötä ja ehkä sinäkin saat jonkun hyvän reseptin valikoimiisi! Ehkä...

      Poista
  3. Tsemmpiä tofuhaasteeseen! Oikein hyvä idea, tuumin minä. :) Itsekin kyllä kokkaan tofua ihan miten sattuu - en ollut edes kuullut, että sitä pitäisi osata jotenkin käsitelläkin - mutta tykkään siitä silti. :D

    Suosikkitofuruokani on yksinkertainen chilitofukastike nauhapastan kanssa: paista kuutioitu chilitofu ja hienonnettu sipuli öljyssä, lisää sekaan chilimaustettu kaurakerma (esim. Planti) ja tuorejuusto (esim. Oatly Påmackan), lisää pari hienonnettua säilykejalapenon siivua sekä pari ruokalusikallista paseerattua tomaattia, anna hautua, keitä sillä välin pasta, nam nam! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sitä tarvitse välttämättä käsitellä, mutta minusta se ei ole tarpeeksi hyvää ilman esikäsittelyä. Esikäsittelyn avulla taas siitä saa oikein hyvää, kuten nyt totesin. Ja tietysti ravintoloissa olen todennut jo aiemmin.

      Kiitos reseptistä! Kuulostaa oikein hyvältä vaikka työlounaaksi.

      Poista
  4. Minulla on oikein kammo tofua kohtaan. En tiedä mistä se on tullut, mutta en syö sitä missään tapauksessa. Ja turhaa se onkin nyt kun kotimaista härkistä, nyhtökauraa ja mifua on saatavilla ja niistä todella pidän. Syömme niitä kerran pari viikossa.
    VE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä kammo on tullut huonosti käsitellystä tofusta tai sitten niistä soijan vaaroista kertovista jutuista? Tofu on kuitenkin käsittääkseni todettu oikein terveelliseksi. Meilläkin on härkis, nyhtökaura, mifu ja myös quorn (joka ei kyllä ole kotimainen) ollut testissä. Mifuun en oikein ihastunut, härkis sekoitti perheen vatsan, mutta nyhtökaurasta pidin kyllä. Tofu on minusta hyvä kasvisproteiini, jos siitä pitää. Vähän kuten liha ja kala eivät sulje toisiaan pois, niin nyhtis ja härkis eivät sulje tofua pois. Paitsi tietysti, jos siitä ei pidä.

      Poista
  5. Näyttääpä herkulliselta! Mulle tämä tofu on aina ollut vähän haaste, enkä ole sitä saanut maistumaan hyvältä. Kokkailut onkin sitten siirtyneet muihin kasviproteeneihin, kuten härkikseen ja mifuun.

    -Ruut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos et ole aiemmin kokeillut tuota kuivaamista ja ensin kuivalla pannulla paistamista, niin suosittelen! Tuolla viimeistä murua myöten -blogissa oli muitakin hyviä vinkkejä. Tosin härkis ja mifukin ovat hyviä vaihtoehtoja.

      Poista
  6. Olen joskus unelmoinut sellaisesta annoksesta, jossa on thaimaalaisittain laitettua tofua kanan tilalla. Yritin itse, mutta lopulta kattilassa oli vain ne tofut; liemet ja vihannekset söin tyytyväisenä riisin kanssa. Tofu nirskui ja narskui hampaissa vaan. Haasteena on saada maku imeytymään keittämättä tofua liian kauan - luulisin. Koitin samaa myös soijapaloilla, mutta se meni vielä enemmän pieleen. Olen ratkaissut thai-ruuankaipuuni ostamalla pari kertaa vuodessa mahdollisimman reilua ja luomua kananpoikaa ja tekemällä sen ruuan sitten siitä. Pavut ja linssit ovat minulle se toimivin kasviproteiinin lähde.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tajua, miten ne siellä meidän vakkari-thaimaalaisessa sen tofun käsittelevät! Se ei yhtään nirsku ja narsku, tosin siinä ei ole rapeaa paistopintaakaan ja silti se on hyvää. Tuon riittävän kuivatuksen ja kuivalla pannulla paistamisen jälkeen rakenne oli jo melko hyvä. Mutta usein minäkin tyydyn etsimään käsiini jotain mahdollisimman reilua kananpoikaa.

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.