tiistai 16. kesäkuuta 2015

Bonbon tulee taloon

Entistä avarampi eteinen valmiina toivottamaan Bonbonin tervetulleeksi. 
Huomaa aikamuoto! Bonbon ei sentään vielä ole asettunut taloksi muualle kuin minun mahaani, jonka on kyllä vallannut kylkiä myöten ihan kokonaan. Tästä huolimatta kotiimme on luonnollisesti asettunut jo yhtä sun toista tavaraa Bonbonin varalle. Toisaalta tuntuu, että kaikkea uutta (siis meille uutta, vaikka olisikin käytettyä) on pitänyt hankkia todella paljon, mutta toisaalta aika näppärästi kaikki uudet tavarat on saatu kotiimme sujahtamaan. Vähän kuin joululahjat joka vuosi. Valmistelut ovat olleet tärkeitä sekä käytännön vuoksi että ihan henkisesti. 

Pyykkikorit eivät ole ihan samanlaiset, toinen on neliskulmainen ja toinen pyöreä. Takan on vielä metallinen pyyhepyykkikori, joka on kätevä laukunsäilytyspaikka. 

Osittain tavaroiden mahtuminen kotiimme johtuu siitä, että äitiysloman alussa tein vähän järkeistämistoimenpiteitä säilytysratkaisuissamme. Esimerkiksi kirjoituspöydässä ei tarvitse olla kahta elektroniikka(romu)laatikkoa. Lisäksi veimme pois eteisessä pitkään majailleen keltaisen nojatuolin, jota käytettiin lähinnä käsilaukun paikkana. Nojatuolin tilalle siirrettiin uudet pyykkikorit. Hienoista matemaattisista laskuista huolimatta vuosi sitten virkkaamani pyykkikorit olivat hieman liian pienet, ainakin nyt kun pyykkimäärä taas lisääntyy. Pyykkikorien siirtäminen eteiseen puolestaan toi tilaa kylpyhuoneeseen, joka täyttyikin nopeasti Bonbonin tavaroilla. Kylpyhuone on nyt kyllä ehdottomasti paremman näköinen ja sisustetumpi kuin ennen! Vaihdoin ankean muovinaulakonkin miehen veljen perheeltä saatuihin hauskoihin pallonaulakkoihin. 

Hoitoalusta on pesukoneen päälle juuri passeli. Huomaa itse kiinnittämäni pallonaulakot!
Kylpyhuoneen muutos on toistaiseksi ehkä radikaalein. Pyykkikorit antoivat tilaa Färg och form -merkkiselle hoitoalustalle. Tilasin sen eräästä nettikaupasta, joka on tämän yhden ostoksen jälkeen osoittautunut vähintään yhtä aggressiiviseksi mainostajaksi kuin eräs z-alkuinen nettivaatekauppa. Kaappitilaa saatiin lisää kiinnittämällä seinään vielä yksi lapsuudenkotini vanhoista wc:n kaapeista. Lukijani MB suositteli pieneen kylpyhuoneeseen Stokken Flexibath-ammetta, joka siis taittuu kasaan. Se on jo nyt osoittautunut hyväksi ostokseksi, sillä pyykkien kuljetus kuivauspaikalle on sillä erinomaisen kätevää. Sain lisäksi ammeeseen pienen vauvan kylpytuen lainaan MB:ltä, kiitos vielä siitä! Amme ja tuki vievät pienestä kylppäristä minimaalisen verran tilaa. 

Erinäisillä vaippatavaroille virkkasin korit trikookuteesta. Vasemmalla sisävaippoja, keskellä lisäimuja ja harsoja ja oikealla kuori- ja taskuvaippoja ja parit villahousut. Korit pitäisi ehkä vielä kiinnittää jotenkin roikkumaan, mutten ole vielä keksinyt miten.
Eteisessä on tällä hetkellä säilössä vaunukoppa ja voi olla että sitä säilytetäänkin siinä. Käytännöt muotoutunevat ajan kanssa. Päädyimme lopulta ostamaan vaunut uutena, sillä sopivia ei löytynyt käytettynä ja tarjouksessa olleet yhdistelmävaunut olivat varsin kohtuuhintaiset. Merkki on melko tuntematon, Nana Vagabund, mutta ainakin niissä oli monia hyviä ominaisuuksia, kuten  helpot säädöt, pieneksi taittuva ja kevyt "pyöräosa" sekä riittävän järeät pyörät, jotka saa kulkemaan sekä suoraan että vemputtamaan (hallitsen tän vaunutermistön ihan tosi hyvin). Eikä kuosissakaan ole valittamista! Ratasosa on vielä hauskempi, sillä sen pääväri on punainen. Käytössä sitten näkee, millaisiksi vaunut osoittautuvat. 

Vaunukoppa. Sisällä on Elodie detailsin sadesuoja vaunuille. 
Vaunujen pyöräosa taittuu kätevästi pieneksi. Rumpukopasta sai hyvän viritelmän vaunujen tueksi.
Muitakin kuljetusvälineitä Bonskulle on tarjolla. Turvakaukalon ostimme käytettynä ja väri on aika lailla passeli! Vaunuihin saisi adapterin kaukalolle, mutta emme ole sellaista ainakaan etukäteen hankkineet. Saimme myös MB:ltä kiertoon kantoliinan ja ajatuksena olisi vielä hankkia lisäksi Manduca. Saa nähdä, mistä Bonbon tykkää.

Se on vihreä! Tätä väriä ei enää taida edes saada. 
Muuten valmistelut on jo aika hyvin tehty, mutta sänky on vielä kokoamatta. Hankimme sängyksi Ikean Gulliverin käytettynä ja tarkoitus on laittaa se meidän sängyn viereen "sivuvaunuksi" ainakin aluksi. Jos sänky ei ehdi valmiiksi ennen Bonbonia, niin onneksi on äitiyspakkaus, jonka olen pedannut valmiiksi. Varmaankin Bonbon nukkuu siinä aluksi joka tapauksessa, sillä emme ole vielä päättäneet, miten pinniksen saisi kätevimmin ankkuroitua sänkyyn kiinni niin, ettei vauva tipu sängyn ja pinniksen välistä.

Kuistilla on kasaamaton Gulliver patjoineen. Etualan verkkokori on ajateltu likaisten vaippojen säilytystä varten. 

Bonbonin lipasto on nyt täynnä niitä kaikkein pienimpiä vaatteita pestyinä ja silitettyinä. Isommat vaatteet laitoin talteen sängyn alle. Joitain minun vanhoja kasarivaatteitakin on kaivettu esiin, mutta niitä oli tallella yllättävän vähän, ainakin siis muita kuin vaaleanpunaisia. Hauska retro-unipussi ainakin tulee kuitenkin käyttöön ja se on ollut kai alunperin käytössä jo tuttavaperheen lapsilla 70-luvun lopussa. Hoitolaukuksi otan pitkästä aikaa käyttöön teini-iän Marimekon klassikkolaukun, joka sopii hienosti vaunuihinkin. 

Ylhäällä on paidat ja bodyt, keskelle piti tulla housut mutta tulikin univaatteet ja alhaalla on housut. Kolmessa alimmassa laatikossa järjestys on vielä hieman epäselvä ja niissä on vaippoja ja harsoja sekä lakanat. 

Hoitolaukku ja retro-unipussi vaikkapa päiväunia varten. 
Tietysti osittain uusien asioiden mahtuminen kotiin helposti johtuu siitä, että mihinkään kovin turhaan emme mielestäni ole sortuneet. Eihän sitä ikinä tiedä, onko jokin hankinta lopulta sopiva, mutta lähinnä hankinnat ovat olleet ihan käytännöllisiä. En siis ole sortunut jokaiseen vastaantulevaan "välttämättömyyteen", mitä pohdiskelinkin jo helmikuussa. Monta asiaa ehtii hankkia sittenkin, jos ja kun tarve tulee vastaan. 

Nyt enää puuttuisi se vauva. 


8 kommenttia:

  1. Vautsi, mikä retrounipussi! Ihana!

    Näyttää siltä, että teillä on kaikki valmista pikkuperheenjäsentä varten! Oijoi, on kyllä ihana seurata teidän valmistautumista vauvaan. :) Meillä muuten on menossa juurikin myyntiin hyväkuntoinen, tahraton ja lopulta melko vähässä käytössä ollut oranssi Manduca, joten jos teillä on kiinnostusta sitä kohtaan niin laita sähköpostia! Se kulkeutuu Turkuun kesäkuun lopulla ja toistamiseen heinäkuun loppupuolella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. T'ämä valmistautuminen on ollut myös hirveän kivaa. Hassua ajatella, että vielä joskus viime vuoden puolella mietin, että miten sitä sitten jaksaa ja viitsii tehdä ne kaikki hankinnat, kun se tuntui niin valtavalta työltä. Taisi olla vähän väsymystä ilmassa, eikä tietysti vauvakaan tuntunut vielä niin konkreettiselta.

      Poista
  2. Kaikki näyttää ihanalta ja siistiltä ja hienolta. Retrounipussikin on ihan karkkisvärinen. Huusholli alkaa olla aika hyvin valmistautunut vauvaan.

    Nojatuoli vei jotenkin tosi paljon tilaa. Pyykkikopat ovat paljon paremmat tuossa nurkassa kuin se.

    Ava

    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähitellen huusholli muotoutuu, mutta ei kuitenkaan liikaa, että kaikki olisi vain pelkkää vauvatavaraa. Tällä hetkellä koti tuntuu juuri sopivan kokoiselta.

      Nojatuoli oli tosiaan yllättävän hallitseva. Siihen vain oli tottunut, että se on eteisen nurkassa, vaikkei sitä oikeastaan edes tarvittu.

      Poista
  3. Loistavaa, siellähän on jo valmista! Nyt on hyvä keskittyä vain odottamaan pienokaista maailmaan!

    Vinkki vitonen: kun teillä on kaappeja hoitopisteen yläpuolella, on ihan todella kätevää laittaa vauvan vaatteita sinne. Esikoisen kanssa meillä oli vaatteet makkarin kaapissa, mutta toisen pienokaisen kanssa asuimme jo uudessa osoitteessa, jossa on juuri sopivat kaapit siinä hoitopisteen yläpuolella. Sieltä niitä on helppo ottaa. Ja vaikka yksivuotias ei enää suostukaan hoitoalustalle, on vaatteet edelleen samassa paikassa, kun siellä kuitenkin edelleen vaihdetaan vaipat ja pestään peppua. Toki kaikki ei mahdu samaan paikkaan ja isommat vaatteet ja jotkin erikoisvaatteet odottavat isossa kaapissa.

    PS: Nyt kun teitte nuo suuret hankinnat, jotka todella tuntuvat mittavilta ensimmäistä lasta varten hankittaessa, kun mitään ei löydy ennestään, kannattaa ne sitten säästää, mikäli tilaa on. Kylläpä oli luksusta toisen lapsen kohdalla, kun ei tarvinnut hankkia yhtään mitään! Olin säästänyt kaikki vaatteetkin. Mutta viehän ne tilaa ihan hirveästi siellä varastossa, varsinkin turvakaukalot, sängyt ja muut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tyytyväinen, ettei Bonbon syntynyt ihan heti äitiysloman alussa, vaan ehdin muutaman viikon vielä valmistella kotia ja rentoutua. Nyt jo kolme viikkoa!

      Onpas muuten hyvä vinkki laittaa ainakin muutama vaatekerta kylppäriin valmiiksi. Ei olisi tullut mieleen! Kaikki vaatteet eivät kyllä kaappeihin mahdu, mutta ainakin tosiaan joitain voi laittaa valmiiksi, niin ei tarvitse makkarista sitten hakea.

      Tarkoituksena on kyllä varmasti säästää ainakin kaikki hyväksi havaittu tulevaisuutta varten, mikäli vielä saamme lapsia. Onneksi meillä on hyödynnettävissä varastotilaa, jonne vietiinkin jo vaunujen ratasosa odottamaan.

      Poista
  4. Kyllä Bonbon ilahtuu kun huomaa kaikki ihanat asiat, jotka on häntä varten laitettu!

    Flexibathin amme on tosi kätevä. Sitä vain en ymmärrä, miksi niitä ei ole isompia. Saisi olla kokoja kaikenikäisille lapsille ja miksei aikuisillekin! Miten hauska olisi joskus rentoutua kuumassa kylvyssä. Jos olisi aikuisten taittuvia ammeita, hankkisin heti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, aion kyllä esitellä kodin Bonbonille ihan varmasti huolella. Kuulemma ranskalaisvanhemmatkin esittelevät kodin vauvalle heti, kun hän saapuu laitokselta. :D

      Olisi kyllä aika mahtavaa, jos olisi aikuisten koossa tuollaisia ammeita! Edes istumaversioita! Saisi pienemmässäkin kylppärissä otettua vaahtokylpyjä!

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.