perjantai 4. joulukuuta 2015

Eksätieädäkukamäoon?

Mukana kulki pieni vihreä mies. 

Pahoittelut blogihiljaisuudesta, sen taustalla on ollut muutaman päivän reissu Berliiniin perheen voimin. Tai mitä minä oikein pahoittelen, minähän saan tehdä mitä vaan, sillä olemme Bonbonin kanssa tätä nykyä varsinaisia julkkiksia, ainakin päätellen siitä, millaista huomiota reissullamme herätimme.


Bonbon löysi nimikkopaikan. Löyypä Berliinistä ihan oikea nimikkokatukin. 

Jo lentokoneessakin saimme erityiskohtelua. Kun sitten astuimme Saksanmaalle, joka kadunkulmassa ja joulumarkkinoilla meitä tuijotettiin, meille hymyiltiin, meitä osoiteltiin (ihan hyväntahtoisesti), jopa naurettiin. Aamiaispöydässä italialaisnaiset lirkuttelivat miehelle ja Bonskulle, mutta vakavoituivat heit minun tultua pöytään. Herätimme siis kansainvälistä huomiota, sillä meistä olivat kiinnostuineita niin paikalliset kuin turistitkin.Välillä joku uskaltautui juttelemaankin ja myös muutamaan valokuvaan päädyttiin. Lähtölennolle mentiin ulkokautta, tietysti paparazzeja vältelläksemme. 

Tuollainen sokerikuorrutettu omena oli yllättävän hyvää! 

Haha, varmasti melkein jokainen vauvan kanssa matkustanut on saanut erityishuomiota osakseen. Luulenpa, että meidän saamamme ylenpalttinen huomio liittyi kantotakkiin. Onhan se kieltämättä hauska ja suloinen näky, että takin sisältä pilkistää minun lisäkseni vauva! Erityisen herttaista oli, kun eräs brittimies tuli kyselemään takin merkkiä tytärtään varten, sillä tytär oli saamassa vauvan. Ystävällinen huomio oli mukavaa, sillä melkein ollenkaan en saanut sellaisia pitkiä, vakavia tuijotuksia, joita välillä Suomessa saa (vaikka saa paljon myös ystävällisiä katseita ja kommentteja). 

Papparazzi ottamassa kuvaa. 
Joulumarkkinamatka oli oikein onnistunut ja vauvan kanssa oli kiva reissata. Lisää matkasta kirjoitan myöhemmin. Tässä oli vaan lyhyet terveiset meiltä "julkkiksilta". Vastailen edellisten postausten kommentteihin, jahka tältä hypetykseltä kerkeän. 


6 kommenttia:

  1. Onkohan tuollainen kantotakki aika uusi juttu kun se herätti niin paljon huomiota. Hauskalla tuo näyttää kun pikkuinen pää pilkistää kaula-aukosta.

    Ihmisten ystävällisyys tuntuu aina kivalta ollaan sitten missä maailman kolkassa tahansa.

    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa sanoa, kuinka uusi juttu nämä ovat, mutta en usko, että ihan kovin pitkään tällaisia on ollut myynnissä. Ja vaikka olisikin, niin aika marginaalinen ryhmä näitä käyttää. Moni kantaa toki myös ulkovaatteiden päällä ja joitain kantoreppuja tulikin tuolla vastaan. Takki vaan on niin kätevä, kun vauva pysyy varmasti lämpimänä.

      Poista
  2. Suomessa ei mitään saa olla "hienompaa ja parempaa" kuin itsellä. Heti tulee moitteen sanaa tai katkeraa haukkua. Keski-Euroopassa sen sijaan iloitaan, kannustetaan ja rohkaistaan. Siellä kehutaan, ja selvitetään, josko itsellekin saadaan. Niin se kulttuuriero vain on hyvinkin suurta. Onneksi kuitenkaan ei liene tullut täällä sinulle muuta kuin vakavia katseita? Ihana takki, ihana lapsi ja äiti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että ihmiset ovat kyllä vielä avoimempia ja vilpittömän positiivisen uteliaita Keski-Euroopassa ja etelämpänä. Tosin täytyy sanoa, että Suomessakin olen saanut lähinnä positiivisia kommentteja. Nuoret miehet ovat välillä tuijotelleet kummeksuen ja jotkut vanhemmat rouvasihmiset kauhistelleet, pysyykö vauvan niska hyvin (pysyyhän se, joskus hän vaan ihan itse vääntää sen hurjalle mutkalle, kun pitäisi joka puolelle nähdä).

      Kiitos kauniista kehuista!

      Poista
  3. Me olemme reissanneet lasten vauva-aikana paljon Kreikassa sukulaisten luona ja siellä erityisesti imetys on herättänyt suurta positiivista huomiota. Molemmat pojat ovat olleet ensivisiiteillään n. 7-8kk:n ikäisiä ja olen heitä tuolloin imettänyt. Erityisesti vanhemmat, ihan vieraatkin naiset ovat nostaneet minut miltei pyhimyksen asemaan:) Kreikassa kun tuo imetys ei nykypäivän äitien keskuudessa ole kovinkaan yleistä. Juuri siksi myös ensin arkailin julkisella paikalla imettämistä, mutta kommentit olivat yksinomaan positiivisia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että olet saanut noin paljon positiivista huomiota imettämisestä! Se on kuitenkin aika henkilökohtainan aihe ja ikävät kommentit jäävät helposti mieleen. Sääli, ettei imetys ole monissa maissa kovin yleistä, tai siis se, ettei sitä edes yritetä.

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.