torstai 30. marraskuuta 2017

LAPSuuden trauma

Meillä on ollut nyt Suomi 100 -juhlavuonna kahvihuoneessa kiva teema: jokainen vuorollaan on tuonut pöytään jonkun suomalaisen maun. Tammikuun aloitti ruisleipä graavisiialla, sen jälkeen on ollut mm. puolukkaa, mansikkaa, tyrniä, mämmiä, karpaloa ja karjalanpiirakkaa. Minun vuoroni oli vasta nyt loppuvuodesta, mutta sain idean jo keväällä, kun tuli puhe jostain syystä eräästä lapsuuden traumaattisimmista ruokakokemuksistani, lapskoussista. 


Perusraaka-aineita. Hyvin Suomi 100 -meininkiä. 
Niin että mikä? Kuinka moni on kuullut ruokalajista? Se on oikea raumalainen perinneherkku, jota tarjotaan ihan juhlaruokanakin. Perinteisesti se on ollut merimiesten ruokaa ja siihen on ympätty vähän sitä, mitä on sattunut löytymään. Nykyään se koostuu yleensä ainakin perunasta, naudan- ja porsaanlihasta, jotka keitetään samassa liemessä ja muussataan yhdessä soseeksi. Koko komeus tarjoillaan voisulan, suolakurkkujen ja etikkapunajuurten kera. Lopputulos ei näytä kovin mairittelevalta, eikä ruokalaji todellakaan näytä ruokablogikelpoiselta. Onneksi tämä ei olekaan ruokablogi! Netti ei ole puollollaan eri versioita, mutta muutaman reseptin sentään löysin. Minä käytin hieman soveltaen Marttojen kuuluisaa reseptiä. Marttojen lapskoussia jonotetaan Pitsiviikolla vuosi toisensa jälkeen. Eli ihan pahaa se ei voi olla... vai voiko?

Lihojen hauduttelu alkamassa. 

Minulla ei lapskoussista ole kovin hyviä muistoja. Lapskoussia tarjoillaan Raumalla nimittäin kouluruokana. Edellä kuvasin ruokalajin sisällön ja kuvitelkaapa se perunamuusia inhoavan lapsen silmin. Hieman jäähtyneenä ja täynnä kokkareita. Päällä lilluu voisulaa, viereen on pakko ottaa inhoamiani punajuuria. Lapskoussista liikkui villejä huhuja koulussa. Mitä kaikkea siihen voikaan kätkeä? Aivoja? Tiesitkö, että se on vatkattua lihaa? Yööööök! Jättökelloon saakka istui aina lapskoussipäivinä ennätysmäärä lapsia. Jättökello oli siis välituntikello, johon asti oli istuttava ruokalassa, jos ei syönyt lautasta tyhjäksi. Sen jälkeen pääsi lakisääteiselle 15 minuutin tauolle, kun lautasen tyhjentäneet saivat olla välkällä vaikkapa puoli tuntia. Kerran muistan, että lapskoussini kaatui maahan, kun yritin kipata sitä "possuämpäriin" ja sitten jouduin sitä siivoamaan lattialta itku kurkussa. Onneksi ei kovin pahoja lapsuuden traumoja sentään. 

Neljän tunnin hautumisen jälkeen lihat riivitään käsin. Helppo homma, kun liha on kunnolla mureaa!

Eikä ole koskaan liian myöhäistä saada hyviä lapskoussimuistoja! Traumoista voi päästä myös yli. Niin kävi muutama vuosi sitten, kun olimme juhlistamassa ystävän 30-vuotisjuhlia mökillä saaressa. Minulla oli kiljuva nälkä ja tarjolla oli mitäpä muutakaan kuin lapskoussia! Pakkohan sitä oli maistaa - ja yllätyin! Sehän oli hyvää! Se oli pehmeää ja kuohkeaa, maukasta, eikä ollenkaan sellaista kuin muistin. Myös voisula sopi siihen erinomaisesti (punajuuret ja suolakurkut jätin edelleen toisille). Olin toki oppinut syömään myös perunamuusia, mutta pidän sitä silti melko suurena ihmeenä, että opin syömään myös lapskoussia. 

Ihan ruokablogiin soveltuvan näköistä, eikös? Onneksi tämä ei ole ruokablogi!

Niin, ja enpä olisi sitäkään uskonut, että joskus kokeilisin tehdä lapskoussia itse! Tein ensin kokeiluerän, mutta sitä en maustanut tarpeeksi, enkä uskaltanut vatkata lihaa ja perunaa riittävän sekaisin keskenään. Toinen satsi onnistui paremmin ja sain oikein erinomaista lapskoussia. Ulkomuotokin näytti juuri siltä, miltä pitää (valitettavasti). En tarjoillut lapskoussia kahvitauolla, vaan lounaspöydässä ja se sai hyvän vastaanoton. Harva oli kuullut ruokalajista ja vielä harvempi maistanut, joten ruokalaji oli avartava kokemus monelle. 

Close up lapskoussista. 

Lapskoussin tekeminen ei ole vaikeaa, mutta se on hidasta, sillä lihoja pitää hauduttaa useita tunteja. Suurin vaiva on perunoiden kuoriminen. Toisaalta kuitenkin sitä tulee helpolla iso annos, joten en ihmettele, että se on suosittu juhlaruoka. Sovelsin hieman Marttojen ohjetta ja lisäsin liemeen pari laakerinlehteä ja perunoiden lisäksi porkkanaa. Porkkanat eivät muussaantuneet yhtä kauniisti kuin perunat, mutta antoivat vähän vaihtelevuutta makuun. Minä tein vähän pienemmän annoksen ja siitä riitti useille. Kokeile, jos uskallat!

Annos voisulalla, mutta ilman muita tilpehöörejä. 

Lapskoussi
  • 1 kg naudan lapaa luulla
  • 0,75 kg porsaan lapaa luulla
  • 3 kg perunoita
  • 4 kpl keskikokoista sipulia (voi käyttää myös kuivattua sipulia)
  • 2 rkl suolaa
  • 1 rkl maustepippuria
  • 1 rkl maustepippuria lihojen  keitinliemeen
  • Halutessasi voit lisätä pari porkkanaa tai palan lanttua. Minä lisäsin lihojen keitinliemeen myös suolaa ja laakerinlehtiä. 

Huuhdo lihat kylmällä vedellä ja laita kiehumaan hellalle kylmään veteen. Kuori lihoista muodostuva vaahto pois. Kun liemi on kirkasta, laita pippurit sekaan. Voit laittaa osan sipuleista ja suolaakin vähän. Keitä lihoja noin 4 tuntia hiljaisella lämmöllä. Nosta kypsät lihat liemestä, jäähdytä ja siivilöi keitinliemi. Kuori perunat ja laita ne kiehumaan lihojen keitinliemeen ja lisää vettä, niin että perunat peittyvät kunnolla. Laita perunoiden kanssa kiehumaan pieniksi paloiksi silputtu sipuli sekä pippurit. Irrota lihat luista ja paloittele ne noin 2 cm:n paloiksi sekä nypi lihat syiksi. Keitä perunat puolikypsiksi ja lisää joukkoon nypityt lihat, keitä vielä, kunnes perunat ovat kypsiä. Survo perunat hienoiksi ja tarkista suola. Jos seos on liian paksua, siihen voi lisätä vettä ja kiehauttaa. Annoksesta tulee runsas neljä litraa. Litrasta riittää kolmelle tai neljälle ruokailijalle.
Ohje: Rauman Marttayhdistys, löytynyt täältä

Oletko sinä kuullut lapskoussista tai peräti maistanut sitä? Entä onko sinulla jokin toinen perinneruoka, johon sinulla on viha-rakkaus-suhde?

16 kommenttia:

  1. Muistan joskus kuulleeni tästä, mutten ole tietääkseni ikinä joutunut maistamaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä luulen, että muistaisit, jos olisit maistanut! :D Tämä on sen verran mieleenpainuva ruokalaji!

      Poista
  2. Ihan aidon näköistä lapskoussia. Olisinpa saanut maistaa. Olen saanut sekä hyvää että vähemmän hyvää lapskoussia. Kaikkein parasta söin muutama vuosi sitten kun sattumalta söin kouluruokaa. Se oli kuohkeaa ja maukasta.

    Lapsena minulla oli vihasuhde kaikkeen ruokaan, mutta nykyään lähes kaikki käy. Maksaan minulla on siinä mielessä viha-rakkaus -suhde, että tykkään maksapateesta, mutta lihamaisessa muodossa tarjottuna maku ei sovi suuhuni.

    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sinä varmaan vielä joskus saat minun tekemääni lapskoussia, nyt kun vautiin pääsin!

      Voi maksa, se on kyllä sellainen ruokalaji ettei siihen voi tottua.

      Poista
  3. Rauman vuosia kertyi viisi, ja niistä viimeisenä söin lapskoussia - kiitos kouluruokailun. Olin sijaisena jossain Rauman koulussa ja olimme retkipäivällä Otanlahden urheilukentällä. Lapskoussi taipuu ilmeisen kätevästi soppatykkiin ja lounas tarjoiltiinkin siellä kentällä. Voisulaa tai lisukkeita ei ollut, mutta maku oli mielestäni ihan kelvollinen. Onneksi olin kuullut lapskoussista aiemmin. Muutoin olisi jäänyt vaaleanruskea mössö syömättä. Minun osaltani kokemuksen taisi pelastaa lanttu, jota oli paljon. Ja se on suosikkini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika pitkään säästyit lapskoussilta! Kouluversiossa on tosiaan aina ollut juureksia perunan lisäksi, mikä on minusta ihan fiksua, koska ovat terveellisiä. Soppatykissä tehtynä varmasti toimii! Varmaan kouluversioissakin on eroja ja paljon tekee sekin, että kuinka lämmintä tai jäähtynyttä ruoka on.

      Poista
  4. En ole koskaan kuullut saati syönyt, mutta kieltämättä tulee mieleen monet tytöille tekemäni lihasoseet :D

    Kotikulmillani ovat perinneruuat hapanvelli ja hapanlohko, niihin liittyy monella hyvin samankaltaisia kokemuksia kuin siulla lapskoussiin. Kyseessä on siis löysä, lämmin ruis(leipätaikina)keitto, jossa on joko herneitä tai perunaa ja lanttua. Tarjoillaan tietenkin voisilmän kera. Miksihän niin monet perinneruuat tarjotaankin niin, potkua päivään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kyllä hyvin perinteiseltä tuo teidänkin ruokalajinne. Voi tosiaan on monen perinneruoan kaveri - ainoa herkku perunan ja juuresten kaverina?

      Poista
  5. En oo koskaan kuullutkaan, näyttää tosiaan joltain vauvan soseelta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hyvin saman näköistä ja sosettahan se onkin. Menisi hyvin kyllä koko perheen ruokana, melkein vaikka sormiruokailijallekin.

      Poista
  6. Minä olen aina ollut kaikkiruokainen, en muista koulustakaan mitään ruokaa, joka olisi ollut inhokki (sen sijaan esim. koulun hernekeittoa parempaa en ole vieläkään saanut. En ymmärrä, miten ne sen tekivät: liemi oli kirkasta ja maukasta, herneet kokonaisia, mutta kuitenkin sisältä ihan pehmeitä ja herneen sisus litsahti mukavasti ulos kuorestaan. Söin hernekeittoa hartaasti herne herneeltä. Porkkanoita oli myös, eivätkä nekään olleet mitään sössöä, vaan sopivan pehmeitä kokonaisia palasia. Liha taas oli niin pehmeää, että suli suussa. Jos minä keitän hernekeittoa, siitä tulee aina sosetta. Jos herneet jäävät kokonaisiksi, ne ovat kovia. En tajua, mitä koulukeittäjät tekivät)

    Lapsuuden kaihoruoka kuitenkin on kaljavelli. Sitä sain aina vappuna Yliopistonkadun Betel-kirkon myyjäisissä, jossa pohjalaissyntyinen ruustinna sitä keitti. Se oli huikean hyvää: vaaleanpunaista lientä, riisiä, rusinoita ja leipäjuustoa. Löytyisiköhän siihen reseptiä netistä? Ja uskaltaisikohan kokeilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hernekeitto taitaa olla niitä ruokia, jossa suuri volyymi on etu. Ja varmasi keittäjien kokemus. Minä olin lapsena varsin valikoiva syöjä, etenkin kouluruokien suhteen, mutta koulun hernekeittoa rakastin minäkin. Se oli niitä harvoja päiviä, kun söin lautasen tyhjäksi!

      Kannustan kokeilemaan kaljavelliä! Kuulostaa mielenkiintoiselta! Olen kyllä kuullut lajista, mutta en ole maistanut. az

      Poista
  7. Mielenkiintoista! :D

    Alkua lukiessani tuli sellainen vähän etova ajatus tästä, mutta toisaalta. Tässä mä olen valmistellut itsenäisyyspäiväruuaksi karjalanpaistia ja muusia - eipä se ihan kamalasti TAVALLAAN eroa :D

    Ja kiitos, tuli muuten tästä mieleen isänäitini usein tekemä 'inkoon puuro' eli perunapuuro, jota syötiin runsaan voisilmän kera. Pitääkin tehdä joku päivä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tässä on vaan koko karjalanpaisti muussattuna yhdeksi sössöksi - mutta tietysti onhan se lihan muussaaminen vähän etova ajatus.

      Ja jälleen perinneruoka voisilmän kera! Voi meitä pohjolan poloisia, kun se on ollut ilmeisesti se, jolla vähän arkisen kuuloiset ruoat on paranneltu.

      Poista
  8. Enpä ole ikinä moisesta kuullutkaan! Hauskaa miten Suomessa on paljon erilaisia alueellisia eroja perinneruoissa ja leivonnaisissa. :)

    Mun negatiiviset ruokamuistot kulminoituu lihan ympärille. En ole ehkä koskaan siis lihasta tykännyt, mutta sitä joutunut syömään. Aikuisuudessa on ihanaa se, että saa itse tehdä haluamiansa valintoja. Niin ja tietysti kunnioittaa myös muiden tekemiä valintoja, eikä vain omiaan. 8)

    -Ruut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tämä on hyvin alueellinen herkku, koska naapurikunnista kotoisin olleet eivät tienneet koko lapskoussista mitään.

      Ymmärrän kyllä, että liha voi tuntua etovalta ajatukselta. Minua melkein harmittaa, että pidän lihasta niin paljon. Olisi paljon mukavampaa jättää koko lihan kevyesti ja korvata se muulla. Mutta se on vaikeaa!

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.