Neljännesvuosikatsaus eli Bonbon 2v6kk

On tullut jälleen aika tehdä kuulumispostaus, sillä taas Bonskusta on tullut entistä isompi poika. Vaikka on hän onneksi vielä tosi pieni! Suloinen ja hauska 2,5-vuotias! Miten voikaan tuntua siltä, että häntä rakastaa päivä päivältä enemmän? Filosofoin joululomalla, että kun lapsi syntyy, rakkaus on kuin ruusunnuppu. Kaikki terälehdet ovat jo siinä, mutta vasta kun lapsi kasvaa ja häneen tutustuu, terälehdet aukeavat ja kaikkiin niihin uusiin piirteisiin voi rakastua lapsessa ajan myötä.

Vaikka osaa Bonbon olla myös uhmaikäinen. Toistaiseksi ollaan selvitty melko vähällä, mutta hermoja ovat raastaneet etenkin pukemistilanteet väsyneenä, lähdöt milloin minnekin, tiettyjen kiellettyjen kaappien toistuva koluaminen ja muu aika perus uhmisjuttu. Saa nähdä, onko edessä vaikeampaa, helpompaa vai samanlaista. 

Nyt syksyllä kaikkein suurimpia haasteita ovat olleet illat ja nukkumaanmeno. Illat alkoivat yhdessä vaiheessa venyä aivan mahdottoman myöhään ja keskimääräinen nukkumaanmenoaika alkoi lähennellä yhtätoista. Nukuttaminen kesti puolestatoistatunnista kahteen. Ihan ok lomalla, mutta ei kun molemmat vanhemmat ovat töissä, vaikka Bonsku kotihoidossa onkin. Ratkaisuksi rohkenimme kokeilla päiväunien rankkaa rajoittamista ja myös poisjättämistä vähän päivästä riippuen. Ja se on tepsinyt! Parhaimpina iltoina hän on nukahtanut nopeasti jo yhdeksän jälkeen ja huonoimpinakin ennen kymmentä. Wuhuu! Eikä päiväuniakaan ole ollut useimpina päivinä varsinaisesti ikävä, sillä nyt ei tarvitse miettiä niin tarkkaan asioiden ajoittamista unien mukaan. Paitsi että kuuden-seitsemän maissa illalla ei kannata lähteä autoilemaan...

Bonsku on nyt syyskauhden viihtynyt hienosti puistokerhossa ja jää sinne mielellään. Hän juttelee kerhokavereistaan ja muistaa monta nimeltä. Tuokioista hän ei niin välitä, mutta onneksi kerhossa on suurimmaksi osaksi vapaata leikkiä. Välillä hän toivoisi, että vanhemmat tai isovanhemmat eivät "mene asioille" eli jätä häntä puistoon yksin, mutta aina hän on lopulta jäänyt innoissaan leikkimään taakseen katsomatta. Ja kerhopäivän jälkeen vastassa on iloinen pikkumies!

Bonbonin pystyy juttelemaan jo melken mistä vain ja välillä melko abstrakteistakin asioista. Välillä hän kysyy riipaisevia kysymyksiä, kuten "Mikä äitiä hammittaa?" tai "Miksi iskä ja äiti riitelevät?" (huom: mistään vakavammasta kuin arkisista harmeista ei ole kyse). Usein hän myös kysyy "Mikä teitä naurattaa?", kun ihmiset ympärillä nauravat vitsille, joka menee Bonskulta yli hilseen. Yleensä jonkinlainen selitys riittää ja kirvoittaa naurahduksen. Välillä Bonsku saattaa myös kysyä: "Oliko äidillä hauskaa töissä?" Bonbon pitää myös huolta rakkaistaan. Aina, kun joku lähtee vaikka roskapussia viemään, pitää saada pusu, hali ja sitten hän toivottaa "Hei hei, ole varovainen. Älä kompastu!" Hän käyttää rakkaistaan myös hellittelynimiä. Taannoin hän sanoi "Äiti on minun rakas poikani." Hän ei siis viitannut sukupuoleen tai perhesuhteeseen, vaan hänelle sana poika tarkoitti läheiselle ihmiselle kohdistettua hellittelynimeä. Söpöä! Myös itseään hän kehuu tarpeen tullen. Eräänä iltana hän ihaili itseään peilistä ja totesi: "Minä näytän ihanalta!" On tärkeä rakastaa myös itseään.

Bonsku pitää edelleen musiikista, laulamisesta ja soittamisesta. Hän on päässyt jyvälle musiikkiskenestä ja myös rumpalivitseistä. Kerran Bonskun isä tuli illalla keikalta kotiin. Bonsku sattui olemaan eteisessä leikkimässä pianon soittoa. Hän ilmoitti heti: "Hei iskä! Minä olen musiikkimies!" Isä tiedusteli sitten, että onko hänkin musiikki mies. Bonsku vastasi topakasti: "Ei, iskä on rumpali". Onhan tunnettu fakta, että rumpali on muusikon paras ystävä, joten hyvä että perheestä löytyy molempia.

Leikeissä edelleen suosikkeja ovat legot-, palikka- ja junaratarakentelut. Mitä korkeampi lego-torni, sen parempi. Muumitalo on ollut myös hitti ja leikeissä alkaa kuulua suloisia pieniä vuorosanoja. Leikeissä on elementtejä lastenohjelmista: palomies hakee aina puusta kilpikonnan, kuten Pipsa Possussa ja iskä ja Bonsku kuulemma leikkivät vastikään puistossa vahtitornia ja Ryhmä Hauta. Meidän vanhempien kannalta hieman ikävämpiä leikkejä ovat kirjojen roudaus ympärihuushollia paperi- ja lahjakasseissa (?!?) sekä keittiön kaapin tyhjentäminen. Kaappiin onneksi löytyi hukassa ollut lapsilukko, jonka jälkeen Bonsku on siirtynyt viemään tyhjiä panttipulloja kuistille erilaisiin asetelmiin (?!?!?!). Lisäksi 90% hereilläoloajastaan Bonsku haluaisi käyttää juoksemalla ympäri asuntoa, menemällä piiloon ja leikkimällä hippaa. Isovanhemmat jaksavat kunnioitettavan hyvin, vanhemmat eivät niinkään. 

Kannettunakin Bonsku viihtyy edelleen. Välillä hän tulee kyytiin vähän vastahakoisesti, mutta viihtyy lopulta aina hyvin. 

Ruoka on alkanut maistua entistä paremmin. Ei nyt aivan joka aterialla mene vieläkään hurjia annoksia, mutta välillä olemme hämmästyneenä katselleet, kun Bonsku syökin lautasensa tyhjäksi! Se on hienoa se! Pikkuinen pirpana hän edelleen on, mutta niin vaan piti ostaa kaksi kokoa isompi talvihaalari, eikä se ollut ollenkaan iso! Nyt loppuvuodesta Bonsku on päässyt vähän turhankin paljon herkkujen makuun ("Säkkii!" = jätskii, piparii, kakkuu...), mutta nyt otetaan vähän tiukempi linja, kuten uudenvuoden jälkeen kuuluukin. 

Bonsku on arjessa vauhdikasta seuraa ja välillä nopeatempoinen touhuissaan. Hän on myös kovin kekseliä, ehtivä ja avulias, mikä välillä kiristää pinnaa ja ärsyttääkin, mutta enemmän suloista. Ärsytys kestää kuitenkin vain sen hetken, suloisuus on jatkuvaa ja jälkikäteen ärsyttävillekin touhuille voi nauraa.

Sellainen on Bonsku, aivan tavallinen ja meille aivan erityinen ja ihmeellinen pieni 2,5-vuotias.