Saanko esitellä: Mehlo Vooni

Lupailin valitus-postauksessani, että edessä olisi inspiroivia asioita. Ehkä joku on ounastellutkin, ehkä ei, mutta koko syksyn ja viime aikojen väsymykselle on syynsä. Perheemme pääluku on kasvamassa ja Bonskusta tulee kesällä isoveli, jos kaikki menee hyvin. 

Noin! Nyt se on vihdoin ulkona. En uskaltanut paljastaa uutista vielä synttäripostauksessa, kuten Bonskusta aikanaan, sillä halusin kuulla vielä tänään sydänäänet neuvolassa ennen, kuin alan kertoa blogiyleisölle. Tätä odotusta edeltänyt keskenmeno on pistänyt mielen varuilleen ja montaa asiaa on jännittänyt enemmän kuin Bonskua odottaessa. Nyt kuitenkin on kaikki hyvin ja mieli vakaa rakenneultraan saakka. 

Työnimensä "Mehlo" on saanut Pipsa Possusta tutun Pedro Ponin mukaan. Ai et heti arvannut? En ihmettele! Jostain syystä Bonsku kutsuu Pedroa täysin systemaattisesti Mehlo Vooniksi. Kerran nimiä pohtiessamme äitini heitti ilmaan vitsin "Miten olisi Mehlo?" ja Mehlohan hänestä sitten tuli... siis toistaiseksi, luulenpa, ettei nimi menisi läpi jos sitä oikeasti yrittäisi. Siitä ei ole tietoa, onko Mehlo Pedro vai Petra, mutta Mehlo nyt on riittävän sukupuolineutraali molemmille. 

Bonsku juttelee jo kovasti Mehlosta ja siitä, miten Mehlo tervehtii häntä, juttelee hänelle, nukkuu hänen vieressään ja tulee hänen kanssaan kylpyyn. Saas nähdä, miten hän reagoi, kun karu totuus iskee vasten kasvoja Bonskun oman syntymäpäivän tienoilla, kun myös Mehlon laskettu aika on. Odotan innolla sitä, että pääsen seuraamaan sisarussuhteen syntymistä, hyvässä ja pahassa, sillä minulla ei ole sisaruksia. Bonsku oli jo jutellut, että Mehlo on suloinen vauva, mutta sitten menin sanomaan vitsinä ääneen, että mahtaako hän luulla Mehlon olevan poni, kuten Pedro. Tämän jälkeen Bonsku on innoissaan kertonut, että "Mehlo syntyy poniksi." Jep, vielä vähän työsarkaa asian työstämisen suhteen. 

Raskaus on sujunut normaalisti. Varsinkin ensimmäisen kolmanneksen olin tosin aivan järkyttävän väsynyt. Olin minä väsynyt Bonskunkin odotusaikana, mutta silloin ei ollut taaperoa, joka pyytää jatkuvasti: "Äiti, juostaan!" Lisäksi miehellä on ollut paljon iltamenoja ja vielä syksyllä, kun Bonskun nukkui enemmän päiväunia, illat venyivät todella myöhäisiksi. Nyt onneksi on alkanut helpottaa ja jaksan iltaisin vähän tehdäkin jotain. Huonoa oloa oli vähän enemmän kuin Bonskusta aikanaan, mutta ei onneksi kovin voimakasta. Sokerit ovat pysyneet hyvin, jopa ehkä uuden sensorin ansiosta paremmin kuin viime raskaudessa tai vähintään yhtä hyvin. Moni muu asia ja menetys ovat kuitenkin kalvaneet mieltä nyt enemmän, kuten tuossa yllä kerroin. 

Vähitellen kuitenkin alkaa lisääntyä luottamus siihen, että kesällä meitä on neljä. Huh! Hurjaa! 

P.S. Muistakaahan käydä osallistumassa synttäriarvontaan! Voitte tehdä sen myös tässä, jos ette halua jättää kahta erillistä kommenttia.