Tuhansien leikkien talo

Eilen vietin päivän lapsuuden maisemissa, isovanhempieni entisessä talossa. Talo on ollut viime vuosina vaihtelevasti käytössä ja pitkään tyhjillään, mutta nyt serkkuni osti talon ja siellä on taas elämää. Paljon talossa on kuitenkin paikkoja, joissa aika on vielä pysähtynyt jonnekin 90-luvulle, jolloin minä vielä vietin talossa kesäpäiviä ja viikonloppuja, kun kävimme hoitamassa äidin vanhempia ja myöhemminkin serkkuja tapaamassa. Paikassa mieleen tulvahtivat kaikki ne leikit ja jännittävät paikat, joita suuressa, osin keskeneräisessä talossa ja sen suuressa pihapiirissä leikin. Tässä postauksessa on pieni aikamatka lapsuuteni kesiin ja leikkeihin. 

Lapsuuteni puumaja, Tammi-Töppönen. 

Ensimmäinen löytämäni paikka oli vanha puumajani, Tammi-töppönen. Vanhaan tammeen tehtiin puumaja ihan minua varten joskus 90-luvun puolessa välissä. Sen kunniaksi vietettiin myös tupaantuliaiset, joissa oli oikein ohjelmanumeroita, mm. minun laululla säestämäni "tanssit". Juhlijoina oli serkkujen perhe, vanhempani ja pehmolelujani. Sävelsin tapahtumaa varten mm. valssin nimeltä "Viuku ja Vouku lähti kaupunkiin". Juhlista on video, jossa suutun, kun aikuiset eivät tajua tanssia riittävästi. 

Tältä sivulta ei näy, miten maja on aivan retkahtanut toiselta puolelta. 

Tammi-Töppösessä muistan leikkineeni paljon, mutta todellisuudessa en ole ihan varma kuinka kauan maja oli oikeasti aktiivisessa käytössä. Maalasin majaan mintun vihreällä maalilla maustehyllyn, jakkaran ja näköjään myös jonkin puulaatikon. Aiheen mukaisesti koristelin ne tietysti tammenterhojen kuvilla. Puumajaan on jäänyt varmaankin kesken jokin keittiöleikki, sillä kuvissa näkyy paras vatkauskulhoni, johon muistan kerran saaneeni tehtyä aivan täydellisen kuravellin. Käytössäni oli myös vanha käsikäyttöinen vatkain, joka sopi hienosti tarkoitukseen. Nykyisin maja on valitettavasti niin laho, ettei seuraava sukupolvi voi siinä leikkiä. 

Sisustus on jämähtänyt 90-luvulle. 

Suuri piha tarjosi lukuisia mahdollisuuksia leikkeihin. Suuren tuomen alla muistan leikkineeni kauneussalonkia, isossa risukasassa leikin poliisia, jolla oli hieno moderni huoneisto. Hauskaa oli myös kulkea läheisen ohjan pientaretta kummieni luokse ja kerätä kukkia. Joka vuosi löysin jonkin uuden jännittävän paikan. Myöhemmin oli hauska ihan vain tutkia paikkoja ja joskus teininä otin myös ystäväni mukaan vierailulle. Kaupunkilaistytöille oli suurta hupia päästä mukaan heinätöihin. Maalaislapsille kyseinen puhde ei ehkä ollut yhtä mieluisa. Lähellä virtaa myös joki, jossa kävimme usein soutamassa. Nyt taitaa soutuvenekin olla jo lähes maatunut. 

Tuossa hopeapajussa oli joskus keinu. Oksa on kuitenkin pitänyt leikata pois. 

Minun vanha pyykkinaruni on edelleen paikallaan yli 20 vuoden takaa. 

Itse talo on suuri, ehkä arviolta 300 neliötä, mutta koko tila ei ole ollut koskaan käytössä, vaan osa huoneista on aikanaan jäänyt kesken. Isovanhempani asuttivat aikanaan kahta huonetta ja keittiötä talon toisessa päässä. Me yövyimme "takakamarissa", joka ei tainnut olla lämmitetty tila. Myöhemmin minulle kunnostettiin yläkerrasta unelmieni vinttikamari, jossa yövyin muutamina kesinä. Talossa siis riitti jännittäviä leikkipaikkoja. Joskus leikin matalissa varastoissa ja se vasta jännittävää olikin. Ennen kuin vinttikamari kunnostettiin minua varten, se oli varastona, jossa oli paljon serkkujeni ja ilmeisesti myös muita vanhoja vaatteita. Parasta hupia oli sovitella vaatteita ja pitää muotinäytöksiä. 

Yläkerrassa vietimme jonkin verran myös aikaa perheen kanssa, kun kävimme vielä hoitamassa äidin äitiä viikonloppuisin. Kunnostimme eräänä kesänä kauniin parvekkeenkin. Muistan kuinka istuimme vinttiaulassa katsomassa televisiota sellaisen "lämpölampun" alla. Meidän nykyinen sohvapöytämme oli siellä sohvapöytänä. Mieleeni on painunut, kuinka katsoimme minimmissikisoja ja katsoin nenän vartta pitkin nukeiksi maalattuja pikkutyttöjä. Suunnittelin, miten itse osallistuisin kilpailuun reippaasti farkkumekossa ja cowboyhatussa. Tuskin olisin voittanut.  

Hiukan rajaamalla näkyy parhaat puolet huoneesta. Rakastin vinoa kattoa! Posliininuket ovat ehkä hieman creepyjä. 

Muu huone on taas aivan varaston vallassa.

Talossa on myös varsinaisia aikakapseleita, sillä eräästä kaapista löytyy leikki, jonka olen rakentanut sinne joskus 90-luvun lopussa. Kysessä on paperinukkeleikki, joiden hahmoina oli koiria. Ylimmässä kerroksessa asuu meidän Aksu Salli-vaimonsa kanssa. Salli oli oikeasti koira, joka käveli välillä vastaan kävelyttäessämme toista koiraamme Vipinää. Leikkiin kuului myös Vipinän ja Pablon talo, jonka rakensimme yhdessä erään ystäväni kanssa. Talo on valitettavasti osissa hajonneena jossain huoneen perukoilla. Aikaisemmin vinttikamarissani oli muitekin aikakapselileikkejä, mutta ne on pitänyt siivota hiirten tieltä laatikoihin. Aikanaan tuokin aikakapseli on siivottava pois ja olen varannut tuon kirjahyllykaapin itselleni seuraavaan kotiimme joskus tulevaisuudessa. 

Instagramissa on video, kuinka tämä aikakapseli avautuu. 

Tadaa! Paperinukkeleikki, joka on jäänyt niille sijoilleen joskus 90-luvulla. Aksu on näköjään suihkussa.

On ihanaa, että kaunis talo "jää sukuun" ja voimme vielä vierailla talossa serkkuni luona tulevaisuudessakin. On myös ihana nähdä, miten taloa vähitellen kunnostetaan ja ehkä jonain päivänä rakentamattomatkin osat saadaan kunnostettua. Mahtavaa, että uudet lapset saavat luoda talossa muistoja ja talo saa nähdä uudet tuhannet leikit. 

Onko sinulle paikkaa, johon liittyy vahvoja lapsuusmuistoja?