Vastasyntyneestä pulluraksi: Tintin 2kk!

Kätevästi tässä muutaman huonomman yön jälkeen voi hyödyntää muunnellen kolmen vuoden takaisia otsikoita, kun on tullut aika kirjoittaa Tintin kuulumisia. Päätin odottaa tähän parin kuukauden ikään ennen kuin alan kirjoitella, millainen vauva Tintin on, sillä pitäähän häneen ensin tutustua. Bonskusta kirjoitin otsikolla Vastasyntyneestä palleroksi, mutta Tintin kohdalla piti lisätä otsikon sävyyn vielä muutama reisimakkara päälle, sillä hän on paisunut parin kuukauden aikana kuin pullataikina. 

Kuvassa Tintin on noin viikon ikäinen. 

Tintin oli viikkoihin nähden iso jo syntyessään, mutta kuten ounastelinkin, tämä ennusti vain hänen vatsan ulkopuolista kasvutahtiaan, eikä johtunut pelkästään diabeteksesta. Hän kasvaa sekä pituutta että painoa ja on nyt samanpainoinen kuin veljensä puolivuotiaana (58 cm, 6640g). Varsinainen keilapallo siis, etenkin kun hän ei ole ihan jäntevimmästä päästä. Mutta olen niin onnellinen, jos tällä kertaa ei joudutakaan juoksemaan painokontrolleissa! Kasvutahti tuntuu kyllä olevan kovin synnynnäistä: samalla maidolla on kasvanut nyt kaksi ihan erikokoista poikaa.

Tintti noin kuukauden. Silmät pysyvät vähän jo auki.

Pyrin välttämään veljesten vertailua, mutta hämmästyksekseni huomasin, miten samanlaiseksi olin kokenut Bonskun ensimmäiset kaksi kuukautta. Vauvavuoden suurin haaste eli minipätkissä nukutut päiväunet eivät olleet näemmä vielä ajankohtaisia tuolloin. Tintin on, jos mahdollista, vieläkin leppoisampi vauva kuin Bonsku oli aikanaan. Hänen yksi lukuisista liikanimistään onkin "Tintin I Tyytyväinen" (ja Bonsku on "Bonbon II Vilkas"). Tintin ilmaisee kyllä nälkänsä ja vatsan kipristelyt, mutta tyyntyy lähes samantien, kun apu tulee lähelle. Kun isoveli pomppaa päälle, hän kyllä suuttuu, mutta leppyy nopeasti. Toivottavasti tämä enteilisi tasaista luonnetta! En kuitenkaan lyö asiasta vetoa, sillä tulta ja tappuraa ehtii paljastua luonteesta myöhemminkin. 

Ja parin kuukauden iässä katse on jo hyvin tarkkaava. 

Vaikka Tintti ei tuntunut mitenkään erityisen keskoselta, kyllä se kuitenkin joissain asioissa näkyi, ettei hän syntynyt aivan täysaikaisena. Ensimmäiset viikot hän nukkui lähes kokonaan ja oli hereillä vain aivan lyhyitä pätkiä. Vaikka odotin malttamattomana, että pääsisin tutustumaan Tintin persoonaan paremmin, tämä oli kyllä siinä mielessä hyväkin asia, että Bonskun sopeutuminen kävi helpommin, kun pikkuveli lähinnä nukkui. Osasin kyllä myös nauttia noista viikoista, sillä tiesin etteivät ne kestäisi ikuisesti. Ja siinä kuukauden korvilla Tintti alkoikin olla enemmän hereillä. Välillä hän edelleen nukkuu melkein koko päivän, mutta vastapainoksi on myös välillä hereillä monta tuntia putkeen. Vuorokausirytmistä on hahmottunut jo päivän ja yön ero, vaikka muuten hän nukkuu milloin sattuu. Alkuun hän kovasti yritti seurustella yöaikaan, mutta nyt hän yleensä jo jää nukkumaan, vaikka syökin parin-kolmen tunnin välein. 

Tintin noin kaksi kuukautta. 

Tintin hymyä saatiin vähän odotella, vaikka arvelinkin, ettei se tulisi yhtä aikaisin kuin Bonskulla ihan jo pienen ennenaikaisuuden vuoksi. Hieman ennen kuin kaksi kuukautta tuli täyteen alkoi näkyä varmoja, pieniä hymyjä. Tintin ekat hymyt ovat tulleet vähän vaivihkaa ja alkuun ne olivat aivan ohikiitäviä hetkiä. Emme vieläkään ole saaneet kuvaa, sillä kameran ottaminen esille on sammuttanut hymyn heti. Ehtiihän sitä vielä ja onneksi hymyistä on nopeasti tullut päivittäistä herkkua. Hymyjä jaellaan äidille, sohvatyynyille, omalle peilikuvalle ja rattaiden punaisen ja mustan värin liitoskohdalle. 

Niin, kontrastit ja visuaalisesti mielenkiintoiset asiat ovat Tintin mieleen. Utelias katse seuraa innokkaasti jo lelukaaren leluja ja niitä ihania geometrisia ja värikkäitä Marimekon sohvatyynyjä, joita Bonskukin innolla aikanaan tuijotteli. Erityisen ihana asia on tosiaankin puna-mustien rattaiden kankaiden liitoskohta. Miten se voikin olla vauvasta niin mielenkiintoinen! Olisi hauska päästä vauvan pään sisään ja nähdä, miten vauva tätä maailmaa hahmottaa.

Ai niin, olin unohtaa. Tintti ilmeisesti rakastaa omaa ääntään, sillä hän pitää pientä ja välillä suurempaa ääntä koko ajan. En muista, että Bonsku olisi mölissyt näin paljon! Osa äänistä on ihan vienoja, mutta osaa kutsumme "possuääniksi". Hauska huomata, että jokaisella vauvalla on oma tapansa äännellä.

...ja isoveli tietysti tuli laittamaan pikkuveikalle norsun kärsän omasta sukastaan. 

On kyllä ollut välillä vaikea käsittää, että meillä on taas vauva. Ihan oikea vauva! Ja MINÄ olen kahden lapsen äiti. Me olemme nelihenkinen perhe. Mitä ihmettä? Ehkä Bonskun vauva-aikana pystyi vielä ajattelemaan, että olemme pariskunta, jolla on lapsi, mutta ei kyllä enää. Elämä kahden lapsen äitinä on mennyt ihan mukavasti. Työmäärä on tuplaantunut tavallaan, mutta ei toisaalta kuitenkaan. Vauva tuntuu hoituvan siinä sivussa, mikä toisaalta on vähän kurjakin asia, sillä välillä olisi ihana keskittyä kunnolla vain Tinttiin. Bonsku kyllä nappaa huomionsa. Onneksi on kantoliinat, jolloin voi ainakin pitää lähellä. Välillä on ihan kamala ajatella, millaista kohtelua Tintti veljeltään saa, mutta toisaalta hän saa myös valmiin lapsiperheen ja tulevaisuudessa isoveljen, jota ihailla. Välillä taas surettaa Bonsku, joka ei aina pääsekään syliin, kun haluaisi, eikä kainalo riitä. Ristiriitaista, mutta enemmän kuitenkin ihanaa, että minä olen saanut kaksi niin ihanaa poikaa. 

Jännityksellä odottelemme millainen tyyppi Tintinistä jatkossa kuoriutuu. Pysyykö hän yhtä tyytyväisenä vai saako hän kenties jonkun uuden liikanimen.