tiistai 15. lokakuuta 2019

Seinä kuin Strömsössä

Meillä jatkuvat sekä todellisten että virtuaalisten seinien uudistusviikot. Ensin maalattiin alakerran seinä, sitten vaihdoin blogin ulkoasua ja nyt, vihdoin, olemme saaneet huhtikuussa tilatut tapetit keittiön seinään! Nyt on koti taas yhden seinän verran omempi ja nyt kun vihdoin itsekin sain opetella tapetointia, jäi olo että mitäs seuraavaksi. Meiltä vaan taitavat loppua pian seinät!


Hedelmiä seinälle ja vatsaan! Sitrushedelmäkausi onkin juuri alkamassa. 

Keittiön tapetti oli tosiaan tilattu jo keväällä. Haeskelin sopivaa tapettia muutamia kuukausia, sillä vaikka edellisten asukkaiden valitsema tapetti oli kaunis, se ei ollut minusta aivan oman näköiseni (kuten eivät muutkaan kodin tapeteista). Ajattelin, että keittiöön sopisi hauskasti jokin hedelmäaiheinen tapetti. Niitä oli jonkin verran, mutta niistä harva kuitenkaan tuntui ihan sopivalta. Moni oli liian tumma ja "barokkimainen", osa taas liian sekavia. Sitten satuin Instagramissa törmäämään Keltainen kahvipannu -blogin keittiön uudistukseen, jossa seinille oli laitettu Pihlgren ja Ritolan Appelsiini-tapettia. Tiesin heti, että tuossa on myös meidän keittiön uusi tapetti. Hyödynsin samantien ilmaisten postimaksujen tarjouksen ja tilasin tapetit. 

Bonsku sai edellisenä iltana ensin piirtää seinälle ja sitten repiä tapettia. Jälkimmäiseen osallistui myös Tintti. Piirtää ei annettu ettei hän luulisi sen olevan sallittua uudenkin seinän kanssa. Repiminen oli hankalampaa, joten siksi uskalsin antaa repiä kuitenkin. 

Pihlgren ja Ritolan tapettitehdas on suomalainen 1930 perustettu yritys, joka tekee perinteisiä paperitapetteja. Käytössä on vanhanaikaiset rotaatiopainokoneet ja liimavärit, joten pinta on aina hieman yksilöllinen ja elävä. Vaikka rakastan kaikkia muitakin meidän kodin tapetteja, oli Appelsiini-tapetin tuntu aivan omanlaisensa. Siinä näki, miten värit oli painettu ja pienet vaihtelut kuvioiden välillä tuovat elävyyttä. On mahtavaa, että tällaisia yrityksiä on ja on hienoa tukea kotimaista yritystä. Kurkatkaapa huviksenne heidän instagramtiliään (@tapettitehdas). Siellä näkyy mielenkiintoisia kuvia tapettien lisäksi valmistusprosessista. 

Tällä kertaa ei ollut sitrushedelmiä, mutta kyllä banskut ja omputkin sopivat hyvin. Sitruspuserrin sentään oli. 

Vanhempani ovat tapetoineet meidän edelliset tapettimme yli 40 vuoden kokemuksella, mutta minäkin halusin oppia tapetoimaan. Viime vuonna Tintti oli vielä sen verran pieni, että uppoutuminen pitkäksi aikaa tapetointiin tuntui hankalalta, mutta nyt sain vihdoin tilaisuuden oppia. He vaan olisivat toivoneet, että olisin valinnut jonkun muun kuin paperitapetin, jonka laittaminen vaatii enemmän viitseliäisyyttä ja tarkkuutta kuin nykyisten liima seinään ja tapetti päälle -tapetit. Minua vielä hiukan peloteltiin tapetoinnin vaikeudella. Värit saattavat levitä ja erään tutun kodissa ammattilainenkin oli onnistunut saamaan liisteriä tursumaan saumojen välistä. Hieman siis hirvitti ryhtyä hommiin. 

Appelsiinit luovat hauskoja uusia näkymiä myös muun kodin kanssa. 

Onneksi tapetin mukana tuli hyvät ja selkeät ohjeet ja lisäksi vanhempani olivat bonganneet Strömsöstä vinkin, jossa tapettikaistaletta ei yritettykään leikata heti sopivan pituiseksi vaan ylä- ja alareunaan jätettiin reilusti ylimääräistä. Kuviokohdistus tehtiin seinää vasten edellisen vuodan vieressä, jolloin oli helppo leikata reilu vuota siinä samalla. Sitten levitettiin liisteri ja kiinnitettiin vuota paikoilleen. Tapettitehdas suosittelee käyttämään tapettiharjaa lastan sijaan ja sillä olikin suorastaan nautinnollista sukia tapetti paikoilleen. Mattoveistä heilutettiin vasta lopuksi, kun tapetti oli jo seinässä ja kuivunut. Silloin ylimääräiset olisi helppo ottaa pois. Tätä tosin en ole vielä kokeillut, sillä en ole ollut ilman lapsia kotosalla. Lasten nähden en mattoveistä uskalla käyttää. 

Tässä kuvassa näkyvät vielä ylimääräiset tapetit. Kuvio jotenkin näyttää isona pintana kuvassa pienemmältä kuin todellisuudessa. 

Kerrankin siis jokin asia sujui kirjaimellisesti kuin Strömsössä (olettaen, että ne ylimääräiset tapetit saadaan vielä pois seinästä). Ei se paperitapetin tapetoiminen ollut edes mitenkään mahdottoman vaikeaa. Ja olen lopputulokseen kyllä niin tyytyväinen! Kuvissa tapetin kauneus ei tule ollenkaan niin hyvin esiin kuin todellisuudessa. Etenkin kauempaa otetuissa kuvissa kuvio näyttää jotenkin hassun pieneltä. Oikeasti tapetti on kuitenkin täydellinen: värikäs ja hillitty yhtä aikaa. Kuvio on sekä esittävä että graafinen. Minusta on myös hyvä että appelsiinit ovat keltaisia eivätkä oransseja. 

Kalapuikot, perunamuusi ja porkkanat sopivat hyvin myös tämän tapetin rinnalle. 

Vaikka tapetit joutuivat hieman odottamaan seinään pääsyä, oli nyt oikeastaan aivan täydellinen aika uudelle tapetille. Nyt kun päivät vääjäämättä pimenevät ja pimenevät, piristää appelsiinitapetti mieltä ja muistuttaa kesästä. Vanha tapetti tuntuu tämän jälkeen kovin kalsealta, vaikka kaunis olikin.

Mitäs pidät? 

14 kommenttia:

  1. Vaikka tykkäsin entisestäkin tapetista näyttää se kovin valjulta uuteen verrattuna. Tapetointi on helppoa ja hauskaa, mutta ohjeet kannattaa lukea tarkkaan, koska tapetteja on niin eri tyyppisiä.

    Nyt on ilo kokkailla uudistetussa keittiössä.

    Mumi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ilo ihailla uutta tapettia joka päivä!

      Poista
  2. Tykkään kovasti! Näyttää kohtuullisen helposti kohdennettavaltakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä yllättävän helppoa, vaikka ihan tarkka kohdennus ei täysin onnistunutkaan. Osassa vuodista appelsiinit ovat kohdillaan, mutta lehdet eivät. Tämä ei kuitenkaan haittaa, kun nuo lehdet on kuitenkin melko pieniä.

      Poista
  3. On kyllä nätti tapetti. Meilläkin on muhimassa tapettiprojekti, kun ostettiin tällainen joka puolelta valkoiseksi maalattu moderni asunto, joka on tähänastisen lyhyen elämänsä viettänyt sijoitusasuntona ja siksi vailla persoonallisia sisustusratkaisuja. Pari seinää kovasti kaipaisi jotain tehostetta, mutta vastaan on tullut sama ongelma, että kuviot ovat kovasti tummia tai sitten jotenkin rauhattomia. Etenkään makkariin ei haluaisi mitään isoa ja riemunkirjavaa, mutta jotain koristetta olisi kiva olla. Saa nähdä, mihin tässä päädytään. Onko tuollainen pienen perinnefirman tapetti kovin kallista?

    A-T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapetti kyllä piristää huonetta kivasti ja "tehosteseinä" riittää minusta vallan mainiosti.

      No hinta on toki suhteellista. Tämä ei ollut sen kalliimpaa kuin muutkaan meidän tapetit, mutta maksoi kyllä enemmän kuin jotkut K-raudan tai Bauhausin "perusmallistojen" tapetit. Yhden seinän tapetoiminen oli vielä ok, mutta ehkä koko huoneen tapetointi olisi käynyt vähän kalliiksi.

      Poista
  4. Kiva vinkki tuo pieni tapettitehdas. Tutkin kaikki heidän mallit ja appelsiini on ehdottomasti paras!
    Itsellä on mielessä olohuoneen seinän tapetointia, mutta ehkä ei appelsiinia olohuoneeseen, joku kasviaihe kyllä.
    VE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heillä on kyllä minusta kivoja kasviaiheitakin, mutta aika paljon tietysti perinnemalleja menneiltä vuosikymmeniltä.

      Poista
  5. Raikas tapetti, tuo kesäisen niityn mieleen <3

    VastaaPoista
  6. Oo, kaunis tapetti ja hieno muutos! Keltanen on herkkuväri. 8)

    -Ruut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltainen on yhä aina vaan lempivärini, jo alakoulusta lähtien!

      Poista
  7. Todella hieno tapetti! Olen katsellut saman firman tapetteja Ellun huoneeseen, ja aiemminkin monta kertaa, siellä on monta niin kaunista!

    Mie en ole koskaan tapetoinut, olen jättänyt sen miehelle. Ekoissa seinissä olin aikanaan apuna, mutta jo vuosia mies on tapetoinut yksin (ja hyvin sujuu, joten mitäpä mie siihen sotkeutumaan :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin välillä selaan malleja läpi ihan vain ilokseni.

      Hahah, helpoimmalla kyllä pääsee itse, jos saa vaan valita tapetin ja joku muu laittaa seinään. :D

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.