Keltainen tammikuu (ja voittajan julistaminen)

Tattadadaa-da-daa! Heti kärkeen julistan arvonnan voittajaksi Lauran! Onnea hänelle ja kiitos kaikille osallistujille! Teitä tulikin lopulta aika paljon. Olin tylsä ja käytin tämmöistä arvonta-automaattia enkä lappusia ja nättiä pussukkaa, kuten olin ajatellut. Ehkä tämä oli puolueettomampaa.   Palkintona on neljän setti Ai Karkkii -huopakonvehteja ja palkinnon voi lunastaa ottamalla minuun yhteyttä tuolta profiilin sähköpostilinkin kautta, niin sovitaan yksityiskohdista.

(Teko)taiteellinen kuva keltaisesta kaulakorustani.

Yellow is my all time favourite colour. Seasonal colours may come and go but yellow is the one colour that I always like. I don't want to use too much of it in my home because I'm afraid I'll to get bored of it. We recently got two yellow things for out home: a  vintage children's xylophone from my mother-in-law and then I painted an old peppermill yellow. I'm certain that I like yellow so much because my mother ate citrus fruit when she was expecting me!

Tammikuustani ei ole tehnyt keltaista paikoin kellertävä lumi, vaan pari uutta, tai oikeastaan melko vanhaa, sisustusjuttua. Keltainen on ollut minulle sellainen all-time-favourite-väri, joka on pysynyt sesongista toiseen. Sen rinnalla olen aina pitänyt monista muistakin väreistä, kuten pinkistä, oranssista ja vaaleanvihreästä. Kuitenkin, jos joku kysyy vain yhtä absoluuttista lempiväriä, sanon että keltainen. Sitä ei saa olla liikaa, koska en halua kyllästyä siihen. Muutettuani pois kotoa en hetkeen halunnut keltaista ympärilleni. Nyt se on alkanut taas maistua ja huomaan valitsevani enemmän keltaisia juttuja kotiini.

Tällä oli oikein patenttikin. Varmaan tämä hieno neppareilla sulkeutuva rasia on ainoa laatuaan.

Ensimmäinen uusvanha sisustusjuttu on miehen äidiltään saama nimpparilahja. Se on vanha lasten xylofoni, joka löytyi ilmeisesti heräteostoksena vanhantavaran liikkeestä. Se saatiin kyllä jo joulukuussa, mutta kotiimme se ehti vasta kuun vaihteessa. No okei, värejä siinä on vaikka millä mitalla, mutta pohjaväri on kuitenkin keltainen. Minusta se on niin hieno! 

Sisältä paljastuvat hauskat eläinaiheiset kuvat. Tällä voi (melkein) soittaa Three blind mice ja Tuiki, tuiki tähtönen -kappaleet.

Xylofoni on nyt kirjahyllyssämme koristeena ja välillä sitä voi myös vähän soitella. Ääni tosin ei ole kovinkaan heleä ja kahdesta "kielestä" kuuluu sama ääni.Nyt kun aloin miettiä, niin tuo ei kyllä varmaa virallisesti oli xylofoni vaan metallofoni. Xylofonin pitäisi olla puuta. Täytyy tarkistaa mieheltä, kun hän tulee kotiin. Kaikenmaailman lyömäsoittimet sitä on tässä vuosien varrella oppinut erottamaan. 

Tällä on ilmeisesti leikkinyt joku suomalaislapsi, kun B on pitänyt korjata H:ksi.

Toinen keltainen sisustusjuttu on vanhan tuunausta. Meillä on käytössä vanhempieni vanha (70- tai 80-luvulta?) pippurimylly, joka oli ankean ruskea. Olin jo monesti meinannut maalata sen, mutta jotenkin kynnys maalata jotain "alkuperäisestä" pois on minulle naurettavan korkea. Kyse on kuitenkin vain pippurimyllystä! Viimein tartuin toimeen. Pyörittelin hetken muutamia väriyhdistelmiä, kunnes päädyin kirkkaaseen ja kiiltävään keltaiseen.

Tästä lähdettiin. Alunperin piti tuunata myös suolamylly, mutta se jäi vielä vaiheeseen.

Vihdoin valmis, kuuden kerroksen jälkeen.

Olen lopputulokseen oikein tyytyväinen, vaikka hiukan tuo tumma puu kuultaa kuuden (!) kerroksen jälkeen läpi. Olisi ehkä pitänyt laittaa vielä valkoinen pohjamaali. Kaukaa sitä ei juurikaan onneksi erota ja pippurimylly näyttää oikein kivalta

Pippurimylly kavereineen.

Olen varma, että pidän keltaisesta niin paljon siksi, että äitini söi appelssiineja odottaessaan minua. No, ne ovat oransseja, mutta mehu ainakin on aika keltaista. Sitrushedelmien tuoksut ja maut ovat myös suosikkejani. Tiedän ainakin yhden vastaavan tapauksen, joten pakko sen on olla näin, eikö niin?

Mää ossaan!

Lankoni on kuulemma huudahtanut tuon otikossa olevan lausahduksen, kun sai pienenä "auttaa" sänkynsä maalaamisessa. Lapsena, kun tavallisten askareiden osaaminen ei ollut vielä itsestäänselvyys, tuollaisia elämyksiä sai ehkä useammin. Onneksi aika usein aikuisenakin voi kokea uuden oppimisen riemua. Tänään sain oikein kunnon lapsenomaisen "mää ossaan"-tunteen kun kokeilin ensimmäistä kertaa joululahjaksi saamaani pastakonetta. 

Muistakaa muuten arvonta! Vielä on muutama päivä aikaa vastata. 

Summary in English: I'm trying this as a new "feature" on my blog for people who may stumble upon my blog from all over the world. It's also a nice way to brush up on my English. 

I got a pasta machine for Christmas and tried it today for the first time. I was told that it's not the mercedes bentz of pasta machines but it's the next best thing. It turned out to be really easy to use the machine. Although, the first time I put the dough through the fettuccine-cutter, the pasta was too sticky so it clung into a big mess. I rolled the dough through the rollers again and then added some flour to the pasta sheets. In the end we got delicious fettucine al ragu. Yay, I can do it!

Upouusi pastakone valmiina käyttöön!

Koneen sai kätevästi kiinnitettyä tasoon kunhan otti yhden laatikon pois.

Olin jo pitkään haaveillut pastakoneesta, sillä pasta monissa muodoissaan on yksi lempiherkuistani. Tämä ei kuulemma ole pastakoneiden mersu, mutta siitä seuraava. Mikä on mersusta seuraava? No, aivan varmasti tämä on riittävä meidän käyttöömme. Olen koittanut tehdä pastaa aiemminkin, mutta ilman konetta se jää todella paksuksi ja kauliminen on vaivalloista. 

Koska tein pastan itse,halusin päästä kastikkeessa helpolla. Joskus laitan tänne kyllä luotto-raguni reseptin.

Pastataikina on todella helppoa tehdä ja ainekset ovat yksinkertaiset. Minua harmittaa, etten muistanut ottaa sellaista hienoa kuvaa, jossa munat ovat jauhojen keskellä olevassa kolossa. Taikinaa tuli aika paljon ja siitä saadaan vielä huomisen ja ylihuomisenkin pastat. Ihan kelpo pastaohje löytyy pussin päältä, joten en ala sitä tähän kerrata. Hifisteleväisempi voi etsiä aidompia reseptejä vaikkapa googlesta.

Yllättävän helposti tuo taikina meni tuolta välistä.

Sitten alkoi itse koneen käyttö. Olin jo vähän harjoitellut tätä, koska kone käskettiin "puhdistaa" laittamalla pieni määrä taikinaa joka pyörän läpi muutaman kerran. Etukäteen murehdin, miten osaan säätää koneen "telat" oikeaan asentoon, mutta se olikin todella helppoa. Myös oikea paksuus oli melko helppo arvioida. Mää ossaan siis!

Karkkiksen pasta venyy ja paukkuu.

Nopeasti taikina olikin ihan ohutta ja piiiiiitkä. Eikä se ponnahtanut takaisin kokoon, kuten käsin kaulittuna! Tajusin sentään jossain vaiheessa katkaista sen kahteen osaan. Koneessa oli kaksi erilaista leikkuria, jolla sai pastan joko tagliatelleksi tai ohueksi fettuccineksi. Valitsin tällä kertaa fettuccinen, koska sellaista en ollut käsin saanut tehtyä. 

Ensimmäinen yritys. 

No eihän se ihan sentään kerralle onnistunut. Vaikka taikina meni nätisti sileiden telojen välistä, se tarttui fettuccine-teriin ja klimppiintyi yhdeksi kasaksi. Onneksi minulla riitti kärsivällisyyttä ja pyöritin taikinan uudestaan levyiksi, minkä jälkeen jauhotin levyt kevyesti. Johan onnistui! 

Jee, sieltä sitä fettuccinea tulee! Tämän jälkeen pastan annettiin kuivahtaa vähän.

Oli kyllä erittäin riemukasta katsella kun pasta kiehui kattilassa. Ja sitten vasta riemukasta olikin, kun pastan sai nostaa lautaselle ja syödä! Makukin oli kohdallaan. Olen edelleen ihan fiiliksissä tästä onnistuneesta kokeilustani. Yleensä vähintään jotain menee pieleen. Ekan satsin klimppiintymistä en laske pieleen menemiseksi, koska se oli niin helposti korjattavissa. Jee! Mää ossaan!

Kerrankin muistin ottaa kuvan valmiista annoksesta!

Milloin sinulla oli viimeksi "mää ossaan"-fiilis? 

Ai karkkii 1v. ja synttäriarvonta!!!

Ohhoh, joko minä olen tätä blogia pitänyt vuoden verran? Toisaalta tuntuu kuin olisin pitänyt sitä aina, mutta toisaalta ensimmäisistä postauksista tuntuu olevan kovin vähän aikaa. Kaikki alkoi kamerasta ja siitä, että meillä oli niin kiva koti, että halusin alkaa kirjoitella siitä. Olen kyllä kirjoittanut kaikenlaisesta muustakin, mutta koti on ollut tärkeässä roolissa suuressa osassa postauksia. 

Kuvan merkitys selviää myöhemmin.

Blogin myötä olen tutustunut paremmin kirjoitustyyliini. Samalla olen vääntänyt kanditutkielmaa ja nyt gradua, mikä tietysti on lisännyt itsetutkiskelun määrää. Minä esimerkiksi rakastan kuitenkin ja nimenomaan-sanoja. Jälkimmäistä tosin vain tällaisessa vapaammassa tekstissä. Olen myös huomannut pitäväni kirjoittamisesta enemmän kuin olen kuvitellut. Ehkä ala-asteaikainen tarinankirjoittaja-minä on heräänyt eloon bloggaaja-minänä.

Erityisen hauskaa blogin kirjoittamisessa ovat tietenkin lukijat ja kommentit. Varmasti monet bloggaajat ovat samaa mieltä. Minä ainakin iloitsen suunnattomasti jokaisesta kommentista, oli se sitten äidiltä tai joltain uudelta tuttavuudelta. Odotan malttamattomana uuden postauksen jälkeen mitä asioita ihmiset kommentoivat.

Synttäripulla blogin kunniaksi.

Ensimmäisen blogisynttärin kunniaksi ajattelin vähän avata blogin nimeä. Ehkä olen sen jossain käänteessä maininnutkin, ehkä en. Nimi sai alkunsa siitä, kun jouluna 2011 tein lahjaksi huovutettuja konvehteja. Paketoin ne oikein nätisti Ikeasta ostettuihin pahvirasioihin ja tein jokaiseen vyötteen, johon tulisi lahjan saaja ja antaja. Keksin, että huopakonvehdeille pitäisi saada myös jokin "tuotemerkki". Eye candy oli ensimmäinen  mieleenjuolahtanut nimi ja se tuntui vähän liian itsestäänselvältä vaihtoehdolta. Pyörittelin nimiehdotuksia ja lopulta päädyin "kääntämään" nimen: eye sanan kökköfoneettisesti aiksi ja candyn suoraan karkiksi.

Ai karkkii? Konvehdit saa myös ripustettua kuuseen, mutta näissä ei vielä näy olevan naruja.

Huutomerkki kuuluu olennaisena osana nimeen, sillä samalla se on huudahdus. "Ai (tää on niinku) karkkii!" Kuvittelin, että joku voisi paketin avaessaan huudahtaa noin ja siksi se on myös puhekielinen eikä "karkkia". Kun joululomalla ja vuoden vaihteen jälkeen sitten pistin blogin pystyyn, ristin sen tällä nimellä, joka muuten olisi saattanut jäädä kertakäyttöiseksi. Bonuksena Ai karkkii sopii nimimerkkiini, jota olen joskus aiemminkin käyttänyt ja joka on muunnelma yhdestä lempinimestäni. Ja tietysti karkki sopii karkkiväreihin, joita blogissa usein näkyy. 

Sellainen on blogin mystisen nimen tarina. Siihen liittyen ja synttäreiden kunniaksi ajattelin järjestää myös blogiarvonnan, jonka palkintona on muutama kappale noita huopakonvehteja. Arvontaan osallistuu kommentoimalla tätä postausta ja vastaamalla pariin kysymykseen. Kysymyksiin voit vastata muutekin ja lisätä viestiisi, ettet osallistu arvontaan. Vastausaikaa on  22.1.2013 asti. Anonyymien kannattaa laittaa tietysti nimimerkki ja voiton sattuessa minua voi sitten lähestyä sähköpostitse. 

Kysymykset kuuluvat:

1. Koska löysit blogini?

2. Mikä on parasta blogissani?

3. Mitä toivoisit lisää?

4. Mikä on lemppari suklaakonvehtisi (ihan aito)?

 Hahaa, saa nähdä kuinka moni osallistuu. Minä jään odottelemaan mahdollisia kommentteja ja hauduttelemaan uusia postausideoita. Paljon onnea blogi!

Oi, jos oisit kultaseni sokerpalanen...

Saatiinhan se joululahjalamppu vihdoin kattoon! Me olilmme miehen kanssa joko vähän uusavuttomia tai sitten vaan laiskoja ja saamattomia. Saimme toimeksi vasta, kun vanhempani tulivat kylään ja saimme vähän apua. Puolustukseksi sanottakoon, että lampussa oli hieman kinkkinen kiinityssysteemi kattoontulevine ruuveinen ja sokeripalasineen, joten apu oli kaivattua. 

Siinä se nyt on - Bazar!

Lisäksi nelisin homma hoitui varmasti vähemmällä äänenkorostuksella ja turhautumisella, kuin jos olisimme heiluneet tikkailla kahdestaan. Tai no, minä sain tehtäväkseni lähinnä sammuuttaa sähköt lampun laittamisen ajaksi, mutta olihan se tärkeä tehtävä sekin. Otin minä myös akkuporakoneen esille ja pitelin hetken lamppua. 

Toinen, taiteellisempi kuvakulma. 

Oli aika erikoista, että näin modernissa lampussa oli valmiiksi "sokeripala" kiinnitys eikä sellaista töpseliä, kuten nykyään usein. Hyvä meille, koska täällä ei tietenkään katossa ollut pistoketta. Melkein nelimetriset huoneet tietysti toivat oman lisämakunsa urakkaan ja tikkaat olivat välttämättömät. 

Lampun kiinnittämisen kunniaksi juotiin kaffet.

Pienet hankaluudet hoituivat vain ystävällisesti naljaillen. Minä istuin sängyllä katsellen   urakkaa ja sanoin oikein liioitellusti "eikö se jo valmistu?" kuin hemmoteltu kakara ikään. Isä taas varoitti äitiä saamasta sähköiskua, kun tämä tutkiskeli täysin sähköistä irti olevan lampun johtoa. 

Vertailu vanhaan. Kuva on valoisampi, koska se on otettu elokuussa. 

Lamppu valaisee pöydän paljon paremmin kuin vanha funkispallo. Se tosin levitti valoa taas paremmin myös ylös ja sivuille, mutta siihen tottuu. Pöydän valo on tärkein, koska työskentelytilan yläpuolella on loisteputki. Olen niin tyytyväinen tuohon lamppuun! Tiedän, etten varmasti kyllästy siihen. Vaikka muuten olen värien ystävä, tähän lamppuun sopii valkoinen, varsinkin kun se on näin hauskan mallinen.

Millaisista lampuista sinä pidät? Onko sinulla vielä toteutumattomia lamppuhaaveita?

Valitut palat

Vaikka ollaan jo pitkällä tammikuussa, on mielestäni edelleen ajankohtaista esitellä muutama valittu joululahja. Jouluhan loppuu vasta nuutinpäivänä sillä "Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi". Lapsuuden kotikaupungissani Raumalla nuuttipukkiperinne oli voimissaan ainakin 90-luvulla ja ekaluokalta kuudenteen kävin varmaan joka vuosi nuuttipukkeilemassa ja satunnaisesti sen jälkeenkin. Tästä perinteestä ei kuitenkaan sen enempää, siitä voi lukea vaikkapa Wikipediasta.

Nuuttipukkeja 2000-luvulta. Innostuimme joskus seurusteluaikoina miehen kanssa elvyttämään perinnettä.

Ja nyt niihin lahjoihin! Joululahjojen suhteen olen melkoisen lapsellinen. Rakastan sekä niiden antamista että saamista. Arvostan jokaista saamaani lahjaa ja mietin usein jälkeen päinkin asioista, että tuon sain siltä ja siltä joskus lahjaksi. On ihan hienoa ja järkevää, jos joissain perheissä joululahjoja saavat vain lapset tai että isoissa perheissä joululahjan antajat arvotaan. Minä en kuitenkaan haluaisi tehdä näin, koska minulle erityisesti joululahjat ovat edelleen merkityksellisiä. En tarkoita puolustella suurta kaupallista hysteriaa, vaan sitä tunnetta kun voi antaa tai saada ajatuksella tai vähintäänkin rakkaudella valitun lahjan. Siispä aion jatkossakin ostaa tai tehdä perheelleni, lähimmille sukulaisille ja ystäville monta joululahjaa, oli se turhuutta tai ei. Itämaan tietäjätkin antoivat oikein överilahjoja Jeesus-lapselle, eivätkä kulta, suitsuke ja mirha edes olleet mitään kovin käytännönläheisiä lahjoja lapsiperheelle. (Ja Jeesus se vasta överilahja onkin, jos nyt syvällisiksi ruvetaan!)

Emilia-rasia on edellisjoulun lahjoja, mutta Vitriini ja Nappula-knttilänjalka ovat äidiltä tänä jouluna. Messinkinen Nappula oli ihastusta ensisilmäyksellä!  

Sain melko paljon sisustusjuttuja, mikä tietysti oli mieluisaa. Moni lahja oli minulle ja miehelle yhteinen. Yleensä niin, että minä käytän lahjaa (esim. keittokirja) ja mies hyötyy välillisesti (saa hyvää ruokaa). Meillä on perheessä tapana koko syksy pistää ostoksia sivuun ja paketoida ne. Jouluna on sitten kiva avata paketti, vaikka sieltä paljastuisikin "vain" sukat tai laamapaitoja. 

Lamppu ja sateenvarjo. Ruususateenvarjo on anopilta: jotta blogista ei lopu kauniit kuvauskohteet!

 Tämän joulun "päälahjat" vanhemmiltani olivat digiboksi (vanha reistaili) ja keittiöön uusi lamppu. Bongasin syksyllä Laululasta Bazar-lampun. Ihastuin siihen välittömästi! Keittiössämme on melko huonosti valaiseva funkispallo, joten ajattelin että alta avoin lamppu valaisisi paremmin. Kattoon asti se ei ole vielä ehtinyt, mutta siitäkin on aikanaan varmasti kuvaa tulossa. 

Kulho sai kaverikseen vanhempia tuttavuuksia. 

Vaikka osa lahjoista on hieman arvokkaampia, raha ei mittaa lahjan todellista arvoa. Yksi suosikkilahjoistani oli äidin kipputorilta löytämä lasikulho, joka taisi maksaa seitsemän euroa. Kulho ei liene mikään kuuluisa lasiesine, muttei silläkään ole väliä. Sammaleenvihreä väri ja ohuet reunat tekevät siitä niin kauniin! Ehkä lahja oli yksi suosikeistani myös siksi, että se oli pakattu allaolevaan violettiin rasiaan, joka oli lahja itsessäänkin. Sinne päätyivät säilöön vintage-kaavani. 

Rasia ja joulun kirjasatoa. Kävely 1920- ja 1930-lukujen Turussa päätyy varmasti esittelyynkin. Hauska metallilankakulho oli serkultani.

 Osa lahjoista oli puhtaasti kauneuden vuoksi hankittuja, mutta mukaan mahtui myös lahjoja, jotka olivat sekä kauniita että käytännöllisiä. Meillä on ollut jo pitkään aivan liian vähän käsipyyhkeitä, joten pyysin kummitädiltäni lahjaksi kauniita ja värikkäitä käsipyyhkeitä. Ja sellaisia totisesti sainkin! Värilliset ruudut sopivatkin loistavasti kotiimme. Lisäksi sain hauskan ilmoitustaulun, joka on "samaa sarjaa" monen muun asian kanssa kodissamme. 

Peilistä heijastuu myös (ehkä) kummitädiltä saatu värikäs pyyhe, tosin jo kymmenen vuoden takaa. 

Kätevää, magneetit toimivat kuvankäsittelynä. 

Melkein kaikki lahjat ovat jo päätyneet paikoilleen. Lamppu vielä odottelee kiinnittäjäänsä ja ilmoitustaulu hakee paikkaansa. Muuten olenkin jo monet kerrat hyödyntänyt tai ihaillut saatuja joululahjoja. 

Jippiipiiraat

Nokkelimmat ja trenditietoisimmat voivatkin ehkä arvata, mistä leivonnaisesta otsikossa on kyse. Muillekin voin paljastaa, että jippiipiiras on oma käännökseni ja väännökseni whoopie pie -leivoksista. Ne ovat nyt ilmeisesti yksi uusimmista leivontavillityksistä sitten macaronien ja kuppikakkujen. Kuulin niistä ensimmäisen kerran New Yorkin lennolla lentokoneen lehdestä. Anoppini teki niitä edellisvuonna syntymäpäiväjuhlilleen ja tänä jouluna minä sain lahjaksi Whoopie-leivoskirjan.

Näitä pääsivät maistamaan ystäväni Noora vanhempineen. Kiitos vielä kirjasta!

Whoopie pie nimi tulee tarinan mukaan siitä, että kun maanviljelijät löysivät näitä herkkuja eväsrasioistaan lounastauolla, he huusivat "Whopee!" Tästä syystä lanseerasin tämän Jippiipiiras-termin, joka tosin luultavasti jää vain meidän perheemme käyttöön. Tuossa minun termissäni vitsi on myös siinä, että alkuperäisessäkin nimessä toistetaan sana 'pie' kaksi kertaa, vaikka huudahdus yleensä kirjoitetaankin 'whopee'. Jippiipiiraassa toistuu taas tuo pii-tavu. Tällaista analysointia ehdin tehdä leipoessani, sen verran helppoa hommaa se oli. 

Lahjaksi saamassani kirjassa reseptejä löytyy jos jonkinlaisia. Päätin ensimmäiseksi kokeilla sitä, jota tituleerattiin kaikkein klassisimmaksi eli suklaa-whoopie vaahtokarkkitäytteellä. Resepteissä on jonkin verran amerikkalaisten raaka-aineita, joita ei ehkä täältä löydy. Mitä ihmettä esimerkiksi on mallasmaito? Resepteissä käytetään myös paljon kookosrasvaa. Korvasin tämän kuitenkin voilla tai kasvirasvasekoitteella ja kirjassakin neuvottiin että näin voi halutessaan tehdä. 

Suklaa-jippiipiiraat

• 175 g jauhoja
• 1,5 tl ruokasoodaa
• 40 g kaakaojauhetta
• Hyppysellinen suolaa
• 85 g pehmeää voita
• 85 g kookosrasvaa (korvasin osan voilla, osan Keijulla)
• 150g pehmeää, tummanruskeaa sokeria (käytin fariinisokeria)
• 1 muna
• 1 tl vaniljauutetta (tai sokeria)
• 1,5 dl maitoa

1. Lämmitä uuni 180 asteeseen. Sekoita kuivat aineet. Siivilöi kaakao.

2. Pane voi, (kookosrasva) ja sokeri isoon kulhoon ja vaahdota vaaleaksi ja kuohkeaksi. Vatkaa joukkoon muna (ja vaniljauute) ja sen jälkeen puolet jauhoseoksesta. Lisää sitten maito. Sekoita joukkoon loput jauhot. 

Leivoin näitä vanhempieni luona, kun oli tulossa vieraita kylään. Jonain päivänä minäkin haluan yleiskoneen!

Pursota tai lusikoi taikinanokareita uunipellille jättäen reilusti kohoamisvaraa. Reseptin mukaan taikinasta tulee 20 suklaakiekkoa, mutta minulla tuli vaikka kuinka paljon enemmän. Tein ehkä pienempiä kuin perinteisesti. Nokareiden muodolla ei juuri ole merkitystä, koska ne tasoittuvat uunissa. 

Koirankakkoja vai leivonnaisia?

Paista 12-14 minuuttia. Voit kokeilla kypsyyttä painamalla kevyesti sormella: jos painauma kohoaa takaisin, whoopien puolikkaat ovat valmiita. Anna kakkusten jäähtyä kunnolla ennen täyttämistä. 

Valmiit whoopie pien puolikkaat. Näistä suklaisista tuli litteämpiä kuin mitä olen nähnyt muista resepteistä tulevan. Kirjan kuvien perusteella tämä on normaalia. 

Täyte:

• 225g valkoisia vaahtokarkkeja
• 4 rkl maitoa
• 115 g kookosrasvaa (korvasin Keijulla)
• 55 g tomusokeria

Pane vaahtokaramellit ja maito vesihauteeseen. Kannattaa tosiaan käyttää yksivärisiä vaahtokarkkeja. Me laitoimme monivärisiä ja massasta tuli tietysti hiukan rusehtavaa. Muita ei sattunut olemaan tarjolla, eikä se lopulta haitannut yhtään.  Sulata vaahtokarkit välillä sekoittaen. Anna seoksen jäähtyä. Vaahdota tomusokeri ja rasva tasaiseksi ja kermaiseksi. Lisää vaahtokarkkiseos joukkoon ja vaahdota 1-2 minuuttia.

 Levitä tai pursota täyte whoopien puolikkaille ja laita hatut päälle. Me laitoimme täytettä reunoille, mutta kirjassa neuvottiin pursottamaan keskelle, että täyte leviää. Vaahtokarkkitäyte oli kuitenkin niin "joustavaa", ettei se levinnytkään niin helposti. 

Massaa sai pursottaa aika kovaa. Olisi ollut parempi ottaa isompi tylla ja laittaa täytettä keskelle. 

Whoopiet onnistuivat hyvin ja maistuivat oikein mainioilta. Täytettä olisi saanut olla enemmänkin, sillä pidän vaahtokarkkien miedosta mausta. Kokeilen jatkossa innolla myös muita makuja. Leipominen oli nimittäin suhteellisen helppoa, vaikka työvaiheita oli jonkin verran. Nämä ovat kuitenkin niin rennon näköisiä, ettei pieni epämääräisyyskään haittaa. Tämä on minun leipomuksissani aina plussaa. 

Lopputulos ilman tomusokerihuntua.

Uusi vuosi, uusvanha asu

Uuden vuoden kunniaksi sain valmiiksi melkein-vintage jakkuni, jota aloitin marraskuussa. Lupailin valmiista asusta kuvia myöhemmin ja nyt se myöhemmin vihdoin koitti. Sonnustauduin ruutusilkistä ja fuksianvärisestä silkistä tehtyyn asuun, kun lähdimme juhlistamaan uudenvuodenaattoa kummieni (eli enoni ja tätini)  luokse. "Railakasta" uuttavuotta olivat viettämässä myös serkkuni puolisoineen, vanhempani sekä toinen enoni vaimoineen. 

Äh, tämä kuva ei ole ehkä ihan paras mahdollinen, sillä tässä asu näyttää aavistuksen tanttamaiselta. (Ehkä vain minun silmääni).

Jakun sain muuten valmiiksi jo aikoja sitten, mutta kaulus ei ottanut asettuakseen. Pyysin apua äidiltäni, joka tajusi heti mistä kiikasti. Kauluksen saumanvarat olivat aivan liian suuret ja siksei niitä saanut silitettyä nätisti. Sitten vain viimeistelin jakun ja asu oli valmis! Asuun kuuluvat myös hääkenkäni, jotka värjättiin häiden jälkeen silkkihameeni väriseksi. Ne sopivat myös moneen muuhun asuun ja olen ollut tyytyväinen. 

Uudenvuoden lautapelit. Bezzerwizzer on loistava peli, sain sen mieheltä edellisjouluna. 

Sitten takaisin uudenvuoden viettoon. Aatto oli minulle hyvin perinteikäs, sillä olen kahta vuotta lukuunottamatta tainnut viettää jokaisen uudenvuoden aattoni kummieni luona. Olen aina ollut tyytyväinen valintaan, vaikka joskus tietysti paikalla ei ole ollut ihan omanikäistä seuraa.

Jälkkäriä, jolle keksimme nimeksi wiggly fruits eli höllyvät hedelmät. 

Kummitätini valmistaa aivan mahtavia ruokia, vaikka kertookin joka vuosi tarjoavansa vain nakkeja ja perunasalaatteja. Valitettavasti alku- ja pääruoista ei ole kuvia, koska olin liian nälkäinen muistaakseni ottaa niitä. Jälkkäristä ja ihanista kakuista sen sijaan on useampiakin otoksia. NAM! 

Kahvipöydässä on aina noin miljoona eri lajia. Tänä vuonna suosikkini oli tuo keltainen mangokakku.

Myös tämä valtavan kaunis luumukakku oli hyvää. Luumuhilloa oli juuri sopivan vähän.

Illan aikana ehdittiin myös vähän lauleskella, joululaulut kun olivat vielä ovat vielä ajankohtaisia. Minulla ja miehellä on tapana esittää joka vuosi jokin "myötähäpeänumero". Olemme ihan keskinkertaisia laulajia, mutta sitäkin uhkarohkeampia. Minä olin hieman soitellut poikkihuilua viime vuonna, joten sitäkin piti hyödyntää. Lauloimme Pikkuoravien joululaulun ja Twelve days of Christmasin kuten jouluaattonakin.

Saukki ja pikkuoravat.

Heitimme myös vähän rahaa taivaan tuuliin ja ammuimme perinteikkäästi raketteja puolen yön aikaan. Pieni sade ei siinä hetkessä haitannut, vaikka se välillä ropisikin silmiin kun yritti katsella yläilmoihin. Kuviin jäi sateisesta uudesta vuodesta muistoksi pisaroita. 

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille!

Vuosi 2012 oli oikein hauska vuosi ja siitä on jäänyt blogin myötä myös paljon muistoja talteen. Saa nähdä, mistä bloggailen vuonna 2013!