Joulukierroksilla

Minä alan käydä joulukierroksilla! En siis ylikierroksilla, mutta joulu alkaa olla mielessä joka päivä monta kertaa. Ja mikäs sen mukavampaa. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että tekisi mieli tehdä pelkkiä joulujuttuja. Joulustressi ei suinkaan synny siitä, mitä joulujuttuja täytyisi vielä tehdä, vaan siitä, että joutuu tekemään tylsiä velvollisuuksia sen sijaan. Onneksi velvollisuudet vähenevät piakkoin aimo annoksen, sillä sain eilen gradun kansitusluvan, kunhan teen vielä viimeiset korjaukset! Hurraa!

Christmas, Christmas time is here! I'd much rather go Christmas shopping and make candy or candles than put the finishing touches on my masters thesis. I have also spent nearly all my tax returns on craft supplies. This weekend I intend to make all the Christmas cards. A nearby department store always makes a great Christmas window display. This year there were little shops owned by different animals. It puts a smile on my face every time I see it. 

Itämaan viisaat miehet ovat lähteneet vaellukselleen. He matkaavat keittiöstä kohti olohuonetta eteisen kautta. Makkarin kautta olisi nopeampi, mutta siellä voi joutua liiskatuksi. 

Mutta nyt ei mitään graduja vaan sitä joulua. Aloitetaan vaikkapa joulukorteista. Tänä vuonna olen joulukorttien suhteen sekä myöhässä että ajoissa. Idean sain jo ajat sitten ja aloin sitä toteuttaakin. Korttiprojekti oli jäissä muutaman viikon ja tällä viikolla aloitin sitä uudestaan. Eikä siitä tullut yhtään mitään! Heitin idean romukoppaan ja aloitin alusta. Keksin suhteellisen simppelin idean, johon minulla oli melkein kaikki tarvikkeetkin valmiina. Enää pitäisi toteuttaa idea. Prototyyppi on jo sentään valmiina. Ajoissa olen siinä suhteessa, että joulupostimerkit ostin eilen. Yleensä olen hikoillut postissa niiden takia viimeisenä mahdollisena postituspäivänä...

Talli odottaa vielä lähes tyhjillään. Paimenet paimentavat läheisellä senkillä. Joosef, Maria ja enkeli Gabriel ovat kirjahyllyssä. Täytän tallia aina adventtisunnuntaisin.

Myös muita jouluaskarteluja olen saanut aloiteltua. Hirveästi vaan tulee ideoita ja sitten pitää juosta askartelukauppaan, kun ei ole tarvikkeita. Minulla on leimakortti askarteluliikkeeseen, mutta leimoja siihen tulee yleensä vain joulukuussa. Onneksi se on sentään kuun loppuun voimassa. Vielä ehdin tuhlata viiden leiman edestä veronpalautuksilla. 

Kynttilämassaa, sydänlankaa ja washiteippejä. Mitähän seuraavaksi raahaan askarteluliikkeestä?

Joululahjoja alkaa pikkuhiljaa kertyä olohuoneen nurkassa olevaan paperikassiin. Olin eilen joululahjaostoksilla. Toisaalta tekisi mieli ostaa kaikki samantien, jotta varmasti ehtii. Toisaalta haluan fiilistellä jouluostoksia useamman kerran, enkä ostaa kaikkea kerralla. Itsetehtävät joululahjat ovat työn alla. Yritän pitää niiden määrän kohtuullisena, jotta ei tule turhan kiire.

Varsinaisia koulukoristeita en vielä juuri laittanut esille, mutta vähän viitteitä joulusta kuitenkin.

Turun jouluinen kävelykatu valoineen ja Stockan jouluikkunoineen sai minut heti Espanjasta palatessani joulumielelle. Eilen kävin kurkkimassa Stockmannin jouluikkunaa yhdessä lapsiperheiden kanssa. Se oli tänä vuonna erityisen herttainen. Oli oravien kahvilaa, lepakkojen lentokoulua ja ilvesten rokkibaaria. Minä ainakin tulen ikkunasta iloiselle mielelle!

Pingviinien balettitunti, hiirten ompelimo ja ilvekset rokkikeikalla. 

Lepakkojen lentokoulu ja penkeillä värjöttelevät siilit. 

Tämmöisiä sekalaisia joulufiilistelyjä tällä kertaa. Pitkänä viikonloppuna toivon saavani pystyyn kynttilä- ja karamellipajan. Niin juu, ja ne joulukortit...

Sokerihiirten karkkipuoti. Tätä olisi voinut jäädä tuijottelemaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa!

Millaisia jouluajatuksia sinulla on? Ovatko kortit jo postissa vai vasta kaupassa tai työn alla?

Vuelta a España

On tullut matkakertomuksen aika! Täytyy nopsaan yrittää kirjoittaa kaikki ylös, ettei vaan unohdu reissun yksityiskohdat. 

Alicante 

Lensimme Turusta Alicanteen ja yövyimme hotellissa lentokentän lähellä. Seuraavana päivänä kävimme hakemassa auton lentokentältä, mutta jäimme vielä vähän kiertelemään Alicantea. Kaupungin huomattavin nähtävyys oli castillo de Santa Bárbara, joka on alunperin 800 luvulta! Linna on pienen vuorennyppylän huipulla ja sinne kivutessa pääsimme hetkeksi maistamaan etelän lämpöä. Vanhan kapungin kiemuraisia katuja oli hauska puikkelehtia ja ihastelimme eksoottisia palmupromenadeja. Keskustassa kävimme syömässää. Ateria ei ollut hääppöinen, mutta aurinko porotti. Pystyi melkein kuvittelemaan, että on kesä, vaikka naapuripöydissä istuttiinkin toppatakeissa. 

Etelän eksotiikkaa, Santa Bárbaran linnake, hyvät lounasmaisemat ja vanhan kapungin hyvät värit.

Valencia

Ajoimme Valenciaan jo samana päivänä. Teiden varsilla kasvoi appelsiinipuita, jotka notkuivat hedelmistä. Valenciassa oli selvästi isomman kaupungin tuntua kuin Alicantessa (joka sekin toki Suomen mittakaavassa on iso). Ainakaan näin sesongin ulkopuolella se ei vaikuttanut kuitenkaan kovin turismintäyteiseltä. Illalla fiilistelimme kaupungin tunnelmaa ja kävimme syömässä paellaa. Oli oikeastaan aika hauska vain kuljeskella kaupungilla ilman suunnitelmia. Seuraavana päivänä olimme kiertelimme hieman päämäärätietoisemmin. Valenciassa mieleenpainuvaa oli puisto, joka oli rakennettu kuivuneeseen joen uomaan! Pääsimme myös tutustumaan paikalliseen elämänmenoon kauppahallissa, jossa oli aivan järjettömän upeat vihannes-, liha-, kala- ja leipätiskit ja vaikka mitä. Ei ihme, ettei pieniä marketteja marketteja tuntunut olevan missään, kun lähes kaiken sai tuoreena kauppahallista. 

Ajaessamme pois Valenciasta, koimme hieman tuskan hetkiä. Navigaattorina toimi miehen puhelin, joka esitti reittiohjeita joko vähän pieleen tai vähän myöhässä. Kiersimme ramppeja varmaan vartin, ennen kuin lopulta pääsimme ulos kaupungista. Olimme hyvin helpottuneita, kun suuntana oli vihdoin Barcelona. Matka tuntui kuitenkin kulkevan hitaasti pienten kaupunkien läpi. Kesken matkan tajusimme laittaa navigaattorista päälle maksuteiden läpi kulkevat reitit ja johan alkoi matka sujua reippaammin. Kestoarviosta humpsahti pois yli puolituntia!

Yläpuolella Valencian iltaelämää. Kuvien välillä on eroa ehkä vartti. Alla paellaa, kaupungin vanha portti ja varsin mariologinen alttari.

Barcelona

Vaan matkalla ei pitä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Navigaattorista voi nimittäin loppua akku ennen määränpäätä! Olimme pönttöjä, emmekä olleet ladanneet minun puhelimeeni Espanjan karttoja. Barcelona lähestyi kovaa vauhtia ja mietimme, mitä tekisimme ilman karttaa. Lopulta tajusimme ottaa iPadin kartan esiin. Koska verkkoyhteyttä ei ollut, karttaan eivät päivittyneet kaikki kadunnimet, mutta riittävästi kuitenkin. Toimin kartturina ja onnistuin neuvomaan miehen kääntymään oikeasta rampista ja löysimme kohtuullisen nopeasti vielä perille majapaikkaankin. Huh! Ai että minä olin ylpeä itsestäni. MINÄ toimin kartturina BARCELONASSA ja vielä puutteellisella kartalla.

No se siitä ylpeilystä. Majapaikkamme oli maininnan arvoinen Anita's bed and breakfast, joka upgreidasi meidät vieläpä huoneeseen, jonka parvekkeelta oli näkymä alas Barcan keskustaan Aika luksusta! Barcelonassa meillä oli eniten suunniteltua nähtävää. Minun piti näyttää miehelle Park Güell, jossa olen käynyt kahdeksan vuotta sitten. Lisäksi halusin päästä La Sagrada familiaan sisälle, sillä viimeksi emme jaksaneet jonottaa. 

Ehkäpä Barcelonen kohokohta oli kuitenkin vähän extempore vierailu Antoni Gaudin suunnittelemassa Casa Batllóssa, jonne emme meinanneet mennä korkean hinnan vuoksi. Onneksi kuitenkin menimme, sillä se oli sisältä aivan huikea! Talo on jonkun yksityisen suvun omistuksessa ja näimmekin, miten privaatti puolelta joku nainen luovi turistimassan läpi hissiin. Olisi aika hurja asua tuollaisessa paikassa! 

Barcelonan vintagekierroksen (siitä myöhemmin) jälkeen menimme katsomaan La Sagrada familiaa. Olimme käyneet siellä jo aiemmin päivällä, mutta jono oli tuntunut liian pitkältä. Aivan yhtä pitkä se tosin oli vielä pari tuntia ennen sulkemistakin ja jonotimme 45 minuuttia. Odotus kuitenkin palkittiin, sillä sisältä kirkko oli paljon hienompi kuin ulkoa. Ulkoa se on röpelöinen ja harmaa, mutta sisältä se oli kuin värikästä korallia lasimaalauksineen ja monine holveineen. Valokuvat eivät tehneet sille oikeutta. Kirkossa oli niin paljon nähtävää, ettei millään pystynyt sisäistämään kaikkea. Sisältä se oli ehkä yksi hienoimmista kirkoista, joissa olen ollut. 

Maisemat majapaikasta, perintein insuliinikuva "käärmepenkillä",  lohikäärmen kyttyrä Casa Batllón katolla sekä La Sagrada familia sisältä ja ulkoa. Niin, ja joku photopommittaja.

Madrid

Barcasta ajoimme yöksi Zaragozaan, jossa yövyimme 30 eurolla luksushotellissa, mikä tuntuu kovin käsittämättömältä ihmiselle, joka on koko ikänsä matkustanut turistisesonkeina opiskelijabudjettiystävällisissä kohteissa, kuten Sveitsi, Islanti ja New York. Zaragozasta lähdimme kuitenkin suoraan kohti Madridia, koska ajattelimme, että pääkaupungissa riittäisi nähtävää. Tykkäsimme Madridista paljon, vaikka olimme etukäteen kuullut siitä huonoa.

Hotelli oli kaupungin laitamilla ja matkustimme keskustaan lähijunalla. Madridissa sain ottaa suppeahkon espanjantaitoni täysillä käyttöön, sillä jouduimme selvittelemään junalippuongelmia. Sellaisiin ollaan ilmeisesti totuttu, sillä virkailija ymmärsi heti, mistä oli kyse, kun sönkkäsin, että lippuautomaatti oli rikki. Ylitin itseni ja olin kovin ylpeä siitä! Vähäisestäkin kielitaidosta oli iso apu, sillä isoissakaan kaupungeissa ei ollut itsestään selvää, että ihmiset osaavat englantia. Edes hotelleissa!

Madridissa panostimme museoihin ja puistoihin. Museo del Pradossa tutustuimme espanjalaiseen taiteeseen keskiajalta 1800-luvulle. Totesin, että väkivalta ja sillä mässäily oli kovin suosittua. Pradoon pääsi ilta-aikaan ilmaiseksi, mutta kiertelyaikaa meille jäi rajallisesti. Toisaalta se oli hyvä, sillä selvisimme ilman taideähkyä. Seuraavana päivänä suuntasimme modernin taiteen museoon, Museo Reina Sofiaan. Järkytyin suuresti, että vain alle 25-vuotiaat saivat opiskelija-alennuksen! Sinnekin olisi sunnuntai iltapäivällä päässyt ilmaiseksi, mutta halusimme välttää kiireen ja maksoimme täyden hinnan. Museossa totesimme, että jos vanha espanjalainen taide oli väkivaltaista, niin moderni taide on sitten surrealistista. Museon vetonaula on Picasson Guernica, joka oli kieltämättä melko vaikuttava. 

Madridissa oli myös upeita puistoja. Köyhäilimme, emmekä menneet kuninkaanlinnaan. Sen edustalla oleva Parque de Atenas oli kyllä varmasi yhtä loistava. Parque de Retirossa puolestaan oli vähän sellaista Central Park -henkeä ja sen kohokohta oli upea lasipalatsi pienen lammen rannalla.  

Madridin museoita ja puistoja sekä tapaksia. Madridissa söimme parhaat ruoat. Siellä oli paljon kolmen ruokalajin eterioita 10-13 euron könttäsummaan. 

Vintage

Barcelonan ja Mardidin vintage tarjonnasta on pakko kirjoittaa muutama sananen erikseen. Katsoin etukäteen näistä blogeista vinkkejä, ja kumpikin vinkkasi kokonaisia vintage katuja. Ei siis kauppoja vaan katuja. Ja todellakin, erityisesti Mardidissa vintageliikkeet olivat keskittyneet yhdelle kadulle! Kipitin liikkeestä toiseen intoa puhkuen. Lisäksi hintataso oli varsin edullinen. Allaolevan kuvan keskellä oleva 50-luvun mekko maksoi 59 euroa! Suomessa siitä saisi pulittaa vähintään satasen.  Barcelonasta löysin pitkän 70-lukulaisen mekon 15 eurolla. 

Löysin myös Queloti-nimisen pikkuliikkeen, jonka omistaja valmistaa itse 60-lukuhenkisiä pikkumekkoja. Liike oli aivan hurmaava ja pääsin jopa juttelemaan espanjaa mukavan omistajan kanssa. Myönnettäköön, että mukava ilmapiiri vaikutti myös siihen, että kinusin pyysin mieheltäni nimipäivälahjaksi yhtä heidän mekoistaan, jotka eivät olleet ihan halpoja. Nettisivuja kuulemma parannetaan juuri ja sitä kautta pystyy myös tilaamaan toiveiden mukaisen mekon. 

(Barcelonassa Carrer de Tallers ja Carrer de la Riera Baixa. Madridissa Calle de Velarde)

Yläoikealla oleva ruutuhamonen oli liian pieni. Minulla kävi tuuri, sillä seuraavasta kaupasta löytyi vastaava isompi! Kolme karkkisväristä mekkoa jäi kauppaan. 

Granada

Isäni vinkkasi, että Granada kannattaa ehdottomasti sisällyttää kiertoajeluumme Alhambran takia. Ja onneksi niin teimmekin, sillä kokemus oli huikea. Jännitimme etukäteen, saammeko lippuja, kun opaskirja väitti ette ne olisi ostettava etukäteen. Ohje taitaa päteä vain sesonki aikaan, sillä pääsimme sisään lähes jonottamatta. maurilaisten Nasrid-dynastian palatsit olivat paljon upeammat, kuin osasimme odottaa. Rakennusten koristeet ovat kuin pitsiä ja tuntuu käsittämättömältä, miten joku on ne voinut tehdä. Kokemus oli sykähdyttävä myös siksi, että olemme niin tottuneita länsimaiseen arkkitehtuuriin, että Alhambra tuntui hyvin eksottiselta. Syksystä huolimatta myös Generalifen puutarhat olivat huikeat. 

Alhambra veti sanattomaksi. Upea paikka, kertakaikkiaan!

Alhambran jälkeen jäimme vielä kiertelemään Granadaa, joka tuntui pikkukaupungilta Madridin jälkeen. Sitähän se olikin, vaikka onkin väkiluvultaan Espoon luokkaa. Granada vaikutti viihtyisältä paikalta, mutta turistin kannalta oli vähän ikävää, että siestaa vietettiin useammassa paikassa kuin isoissa kaupungeissa. Kiertelimme valkoiseksi kalkitun vanhan kaupungin katuja ja näimme monta Andalucialaista koiraa ja kissaa. Kaupungissa oli myös aivan järjettömän valtaisa katedraali, jonka kokoista ei ole edes kaikissa suurkaupungeissa. Mahdoiko maurien kukistaminen saada aikaan vastareaktion vai mistä moinen massiivisuus mahtaa johtua. 

Yllä Granadaa, andalucialainen kissa, hotellinäkymät ja pieni pala jättikatedraalia. Alla Murcian paikallinen sekä todiste postikorttien lähettämisestä.

Viimeiseksi yöksi ajoimme Murciaan, jossa emme juuri muuta tehneet kuin söimme ja nukuimme. Murciassa söimme voileivät seuraillen paikallisten touhuja ja aamupalapaikkakin oli selvästi monen paikallisen valinta. Aika paljon espanjalaisilla on aikaa ja rahaa istua ravintoloissa kriiseistä huolimatta. Murcian ravintolaan olisi voinut kuvitella Serranon perheen miehet tarjoilemaan kinkkua ja olutta!

Reissu oli mitä onnistunein ja meillä oli melkein koko ajan todella hauskaa! Mitä nyt oikean rampin löytäminen kiristi välillä tunnelmaa autossa. Oli hauskaa, kun koko ajan tapahtui ja näki uutta, mutta viikkoa pidempään en olisi kyllä jaksanut. Onneksi kuvien fiilisteleminen ei ole yhtä rankkaa. 

Oma koti kullan kallis

¡Hola a todos! Reilun viikon blogihiljaisuus on tällä kertaa johtunut viikon mittaisesta Espanjan reissusta, jolta kotiuduimme eilen illalla. Mies keksi jossain vaiheessa, että marraskuussa pitää päästä pois pimeän keskeltä jonnekin aurinkoiseen. Koska lämmöllä ei ollut niin väliä ja Turusta lensi sopivasti halpalento Alicanteen, päätös oli selvä. Emme kuitenkaan halunneet viettää koko viikkoa vain Alicantessa ja lopulta suunnitelmat paisuivat siihen malliin, että vuokrasimme auton ja kiersimme viisi eri kapunkia ja yövyimme vielä kahdessa lisää. 

Kotisohva, ruisleipää, muki teetä ja NCIS. Ah!

Reissu oli ihan huippuhauska ja onnistunut. Uskaltauduin jopa hiukan puhumaan espanjaa, mistä olen kovin ylpeä. Lähtiessä oli vähän haikea olo, mutta se haihtui pois heti, kun pääsin kotipihalle. Meidän koti! Oma kuisti! Oma eteinen! Oma vessa! Oma sänky! Onneksemme olimme siivonneet juuri ennen lähtöä, joten kotona odotti vain puhtaita pyykkejä ja tiskejä. Oli ihana viikata niitä kaappiin ja jättää vielä matkalaukku kiinni. Sen avaamisen aika tuli vasta myöhemmin. 

No niin, nyt se on avattu. Enää pitäisi tyhjentää.

Reissaamisen huonoja puolia. Yrtit kuivuivat lopullisesti. 

Hauskaa, miten nyt matkan jälkeen osaan arvostaa sekä kotia ja omia rutiineja että matkan aikana kertyneitä muistoja ja kokemuksia. Etäisyyden ottaminen tekee joskus terää. Toisaalta huippuhetket eivät tuntuisi erityiseltä, jos niitä olisi jatkuvasti. Hienoinkin hotellihuone on kliininen ja vieras, vaikkei tarvitsekaan itse siivota. 

Kotiinpaluutunnelmien lisäksi, tässä on muutamia makupaloja meidän reissulta. Yritän tehdä vielä lisäksi kompaktin reissupostauksen, jos se suinkin on mahdollista.

Alicanten palmupromenadi ja pikkuruiset paatit. Täällä tarkeni välillä t-paidalla!

Valencian upea jugendkauppahalli. Sisällä oli vaikka mitä, mutta valitettavasti siitä on vain video.

Toinen kohtaaminen Marigekoksi ristimäni liskon kanssa Barcelonan Park Güellissa. 

Mardidin museoissa tuli todettua, että espanjalainen taide on väkivaltaista ja/tai surrealistista.

Granadassa Alhambra sykähdytti. Voin kuvitella, että oli vähän miellyttävämpi vierailu 10 asteessa kuin 40:ssä.

Murcian hotskulla meillä oli oma hieno koppiparveke. Tässä kuvaaja kuvaa kuvaajaa, joka kuvaa kuvaajaa.

¡Hasta pronto!

Marraskuun valo

Marraskuu, tuo kuukausista masentavin. Syksyn värit ovat varisseet maahan ja ruskistuneet, eivätkä lumi tai joulun valot vielä valaise maisemaa. Minulla on joitakin vuosi onneksi ollut asia, jota odotan marraskuussa: Maata näkyvissä -festarit. Tästä syystä en ole muutamaan päivään istahtanut koneen ääreen postausta kirjoittamaan. 

Valo- ja ihmismerta.

En tosin ole koskaan ollut festareilla asiakkaana, kuten monet kaverini olivat ripari- ja isosaikoinaan. Minä olen tutustunut festareihin vasta näin aikuisiällä talkoolaisena. Olen siis yksi niistä 1300 talkoolaisesta, jotka tuon tapahtuman mahdollistavat. On hauskaa olla tekemässä näin isoa tapahtumaa ja nähdä sen kulisseihin. 

Tämän vuoden julisteessa oli hyvät värit!

Täytyy tunnustaa, että tunnen kyllä todella huonosti gospelmusiikkia. Aika suuri osa isoista nimistä on omaan makuuni turhan raskasta. Täytyykin googletella löytyisikö uutta gospel funkia, jazzia ja soulia. On silti kiva fiilistellä konserttien menoa ja meininkiä sekä nähdä innostuneita ja iloisia nuoria. Ja on festareilla paljon muutakin ohjelmaa. Perjantain messu on yksi viikonlopun, ellei koko vuoden, kohokohdista.

Suuren maailman meininkiä. Yritin kuvata hienot laserit, mutta en ihan onnistunut. 

Kohta on aika palautua festarihommista ja jatkaa tavallista elämää. Onneksi meillä on kyllä luvassa kaikkea spesiaalia ensi viikollakin. Vähän kuitenkin vielä jatkan fiilistelyjä, sillä nappasin mukaan tämän ja ensi vuoden festarijulisteet. Yleensä en ole niitä ottanut nurkkiin pyörimään, mutta nämä olivat kumpikin niin kivan värisiä, että oli pakko. Ne päätyivät miehen rumpujen päälle koristamaan seinää. Ensi vuonna uudestaan!

Keksin muuten näppärän tavan estää sinitarrajäljet: laitoin julisteisiin kontaktiomuovia kohtiin, joihin laitoin sinitarraa. 

Isiemme kaupungissa

Joillain miehen kavereilla on tapana viitata synnyinkaupunkiinsa sanomalla juhlallisesti "isiemme kaupunki". Tämä ilmaisu sopii hienosti vierailuun kotipaikkakunnalla näin isänpäivän viikonloppuna.  Isiemme kaupunki tosin kuulostaa siltä, että siellä myös esi-isät ovat asuneet jo sukupolvesta toiseen, mikä meidän kummankaan kohdalla ei pidä paikkaansa. Isät tuossa synnyinkaupungissamme kuitenkin tälläkin hetkellä asuvat, joten kyllä minäkin varmaan voin nyt käyttää tuota ilmaisua.

In Finland we celebrate Father's day in November and last weekend we visited our hometown to wish our dads a happy Father's day. I wanted to wrap our gifts nicely and tried wrapping them in shirt style. My own attempts weren't that great but then I found this video. The video is good but it can be a little tricky to find the crucial points. I decided to take photos of making the shirt gift wrapping process. You can find them at the end of this post. 

Isänpäivälahjat. Tällä kertaa panostin paketointiin kortin sijaan. Pakettiin löytyvät ohjeet postauksen lopusta.

Viikonloppuun ei kuulunut mitään ihmeellistä. Lounastimme sekä minun vanhempieni luona että anoppilassa. Lauantain päivällisellä kävimme pizzalla Rivierassa, joka on ollut vakkaripizzeriamme jo vuosia. Pitkästä aikaa söimme paikan päällä, emmekä tilanneet kotiin. Oli aika nostalgista, sillä olen joskus ollut kesätöissä siellä ja muutenkin paikkaan liittyy paljon muistoja. 

Päätin ottaa vähän eksoottisemman pizzan vaihteeksi. Yleensä päädyn johonkin tuttuun ja turvalliseen.

Isänpäivänä tietysti laulettiin onnittelulaulut molemmille isille ja annettiin lahjat. Meidän lahjat olivat syötäviä: erilaisia pähkinöitä ja rustiikkia näkkileipää. Näkkäristä on tullut jo klassikko ja minun on ehkä pakko tehdä toinen satsi ihan vain meille kotiin. Näkkärin lisäksi söimme myös makeita herkkuja. Minun isäni valitsi kakun sijaan konvehtirasian ja kahvipöytäkeskustelu olikin pitkälti konvehtimakujen analysointia. Anoppilassa oli tarjolla kinuskikakkua. Karpalot olivat erityisen herkullinen lisä!

Muutama viikko sitten löytämäni nahkahousutkin saivat viikonlopun aikana uuden elämän. Omalla halpiskoneellani en pystynyt ompelemaan nahkaa, mutta äidin vanhalla kunnon Berninalla ja äidin suurella avustuksella hameesta tuli aivan loistava! Hameen yläreuna kaipasi jonkinlaista vyötärökappaletta ja äiti keksi tehdä sen vanhasta vyöstään. Vyötärö siistiytyi ja lisäksi solmittava vyö tuo hameeseen jujua.

Eipä uskoisi, että vähän aikaa sitten tämä hame oli kaksi polven alapuolelta ratkottua housunlahjetta.

Ajattelin vielä tähän loppuun kertoa noista isänpäivän paketeista. Jostain sain idean kauluspaidan malliseen pakettiin, mutta minulla ei ollut siihen mitään ohjetta. Päätin vain kokeilla summamutikassa, miten saisin sellaisen tehtyä. Epäonnistuin kuitenkin omissa yrityksissäni ja etsin käsiini tämän videon. Video on hieman hankala, jos haluaa katsoa vain tietyt kriittiset vaiheet. Niinpä valokuvasin itse kauluspaitapaketin tekoprosessin. 

1. Mittaa sopiva pala lahjapaperia. Taita suunnilleen kuvan osoittamalla tavalla.

2. Kiinnitä taitos paketin keskelle kaksipuoleisella teipillä. Taitoksesta tulee paidan "nappilista".

3. Leikkaa paketin yläosasta ylimääräinen paperi pois, niin, että ylös jää sopivasti korkeutta kaulukseen. Isommassa paketissa noin 10 cm riittää, tässä pienessä mallipaketissani ehkä 5 cm. Ota huomioon, että kaulus taitetaan puoliksi.

4. Taita kaulukseen varattu paperi puoliksi. 

5. Avaa taitos. Leikkaa kauluksen alaosasta molemmista reunoista noin kolmannes sisäänpäin. Keskelle jää siis yksi kolmannes, joka pitää kauluksen koossa. 

6. Taita paketin yläosasta pienet kolmiot noin puoleen väliin kaulusta. Taita kauluksen yläosa takaisin alaosan päälle. Kolmiot jäävät taitoksen sisään.

7. Käännä taiteltu kaulus keskelle leikattujen viiltojen kohdalta ja kiinnitä esimerkiksi kaksipuoleisella teipillä. Kiinnitä myös pakettiin tehtyjen viiltojen kohdat esimerkiksi paketin taakse. 

Nyt voinkin lahjoittaa itselleni kännykän takaisin hienossa paketissa.

8. Halutessasi voit leikata paperista solmion mallisen palan ja kiinnittää sen kauluksen taakse.

Olikin yllättävän haastavaa tehdä nämä mallikuvat. Mielestäni otin eilen oikein selkeät kuvat, mutta niistä oli yllättävän vaikea selittää, mikä osa taittuu minnekin. Kokeilemalla sitä kuitenkin oppii, minunkin ensimmäinen versioni meni vähän pieleen, mutta toinen onnistui jo hienosti.

Hauskaa alkavaa viikkoa kaikille!

Rumuuden minimointi mööbleeraamalla

Käytännön sisustusta koskevan postauksen kommenteissa tuli puheeksi uusi hyvä termi, rumuuden minimointi. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tiskit laitetaan tiskipöydällä kauniiseen pinoon eikä sikon sokin (kuten meillä). Vaikka rumuutta, esimerkiksi likaisia tiskejä, ei voi välttää, sen voi  minimoida. Kotimme soivaa sisustusta käsittelevässä postauksessa puolestaan mainitsin murheenkryynikseni miehen sähkörumpunurkkauksen, jonka kyllä mukisematta hyväksyn,mutta jonka esteettisyyden parantamista olen usein miettinyt. 

When I was younger I used to rearrange my furniture all the time. Nowadays our furniture has stood in place almost all the time we have lived in this home. Some time ago I got tired of the way the music corner in our bedroom was arranged. All I did was move my husband's desk against a different wall but it made a huge difference. Ther's a lot more space and the arrangement makes the furniture stand out more instead of overshadowing each other. I also did a little rearrangement in the hall. A little change can be so refresing! I should start rearranging furniture more. 

Eräänä päivänä ryhdyin tuumasta toimeen ja aloin mööbleerata. Rakastan mööbleerausta, eli huonekalujen siirtelyä uuteen järjestykseen. Kun asuin kotikotona, järjestelin huoneeni uusiksi vähintään neljä kertaa vuodessa. Nykyään en juuri järjestele huonekaluja, koska järjestykset ovat toimivat ja huonekalut ovat paljon hankalasti siirreltävämpiä kuin nuoren pelkät sänky, kirjoituspöytä, kirjahylly ja muutama tuoli. Onneksi rumpunurkkauksen järjestelemiseen ei tarvinnut kovin paljon voimia. 

Jälkeen. Ennen kuvia voi katsella täällä.

Tadaa! Katsokaa minkälaisen tanssilattian sain aikaiseksi vain sillä, että siirsin kirjoituspöydän samalle seinälle rumpujen kanssa. Olen jostain syystä luullut, etteivät ne mahdu vierekkäin, mutta miten väärässä olinkaan. Ehkä sitä ollaan epämääräisesti mitattu, mutta ajateltu ettei viitsi edes kokeilla. Ooh! Rummut tietysti ovat ihan samannäköiset kuin aina ennenkin,niiden rumutta ei juuri voi minimoida. Kuitenkin, ne jäävät aika lailla nurkkaan ja vielä oven taakse, joten se ei haittaa suuremmin. 

Tuon pölyhuiskan voisi tietysti ottaa tuolta rumpujen joukosta pois, jos rumuutta haluaisi minimoida. 

Ehdin jo iloita uudesta keksinnöstäni tämän postauksen kirjoittamiseen asti. Äitini sanoi minulle, että eikö pöytä ole joskus ollutkin noin. En uskonut, vaan väitin kiven kovaan, että ei ole voinut olla. Aina se on ollut tuossa toisella seinällä. Äsken tätä kirjoittaessani hain "ennen"-kuvia tästä kohdasta makkaria ja mitä löysinkään: edelliskeväänä pöytä on todellakin ollut juuri samalla tavalla! Luulenpa, että muutos on ollut joko väliaikainen, kun tuo kiippari on ollut pystyssä TAI pöytä on siirretty kun mies sai uudet sähkörummut, jotka ovat edellisiä leveämmät. 

Sähköjohdot kun vielä saisi näkymättömiksi, niin rumuus olisi minimoitu tästäkin nurkasta olemattomiin. 

En anna nyt tämän vähentää riemuani uuden järjestyksen ihanuudesta. Jotenkin kaikki huonekalut tulevat paremmin esiin, eikä nurkkaan jää hukkatilaa. Kirjoituspöytä ehkä jää hieman rumpujen taakse, mutta toisaalta kun sen takana on paljon tilaa, se pääsee kuitenkin oikeuksiinsa. Yöpöytä ja erityisesti tuo ihana vihreä säilytyskori tulevat ainakin paremmin esiin. Rumuus ja sotku on siis minimoitu!

Ennen sekä täydellisen vihreä kori että roskalava-yöpöytä jäivät hieman kirjoituspöydän varjoon.

Tämän pienen siirron avulla huomasin myös, että onpas meillä aika iso makuuhuone. Jotenkin sen unohtaa, että meillä on itseasiassa aika paljon neliöitä eli yli 60. Mitenköhän onnistuisi nykyään asuminen kahdestaan 33 neliössä? Muistan myös, kun järjestelin huonettani nuorena uudestaan, uusi järjestys tuntui aina parhaalta mahdolliselta ja toi esiin aivan uusia puolia huoneesta. Ehkä tässäkin on kyse vain vaihtelun ilon aiheuttamasta illuusiosta. Niin tai näin, nautin tästä pienestäkin muutoksesta tosi paljon!

Tätä kuvaa katsoessa voi unohtaa sähkörummut kokonaan. 

 Kun kerran olin päässyt vauhtiin, päätin kokeilla vielä toista, pientä muutosta. Eteisessä  on toukokuusta asti ollut tuo ala-asteella ostamani sydäntuoli jakkaran tilalla. Se on sopivan älytön ja lisäksi sillä on tunnearvoa, koska ostin sen tosiaan omilla säästöillä 300 markalla. Se on vaan ollut tuossa peilin edessä vähän hankala, kun lipaston alimpia laatikoita ei ole saanut auki siirtämättä tuolia. Toinen ärsyttävä kohta on ollut lehtikeräyskori, joka itsessään on kauniin turkoosi, mutta kun se täyttyy, niin eihän lehtikori mitenkään erityisen kaunis asia ole. 

Jälkeen. Ennen kuvia voi katsella tuolta ylempää linkistä ja vanhempaa versiota täältä. 

Päätin tehdä minimaalisen pienen mööbleerausoperaation ja siirsin tuolin lipaston viereen ja lehtikorin nurkkaan. Lipastoa jouduin vähän siirtämään lehtikorin tieltä. Hauskaa, miten näinkin pieni siirto sai taas aikaan sen, että eteinen tuntuu raikkaammalta ja kaaosta aiheuttava asia eli lehtikori on siirretty hieman sivummalle. Rumuus minimoitu eli tehtävä suoritettu. Vielä kun oppisimme molemmat laittamaan kengät ja laukut aina siististi paikoilleen... 

Harkitsin myös lipaston ja nojatuolin paikkojen vaihtoa, mutta se ei olisi toiminut muutamista seikoista johtuen.
Onneksi pienikin muutos voi olla yllättävän suuri.

Ehkä pitäisi taas rohkeammin alkaa siirrellä muitakin huonekaluja vaikkapa olohuoneessa. Niin paljon piristyin näistä mööbleerauksista. Nyt kiinnittää enemmän taas huomiota näiden huoneiden siistinä pitämiseen muutenkin, joten siinäkin mielessä muutos minimoi rumuutta. 

Tykkäätkö sinä mööbleerata eli vaihdella huonekalujen paikkaa? Vai harkitsetko tarkkaan, ennen kuin muutat mitään kotonasi?

Jazzia, siirappia ja "70s pie"

Viikonloppu suhahti taas nopeasti ja tunnelmat vaihtelivat rauhallisesta vauhdikkaaseen. Perjantaina tapasin hyvää ystävääni Nooraa hyvän aterian ja rupattelun merkeissä. Pyhäinpäivänä  kokoonnuimme ystävien kanssa laulamaan Siionin kanteleen kauniita ja lohdullisia lauluja. Tänään olen saanut nauttia vähän toisenlaisesta musiikista, sillä olimme kuuntelemassa mahtavan Turku jazz orchestran ja saksofonisti Jukka Perkon musisointia. Oli aika huikeaa! Konsertin jälkeen kutsuimme vanhempani ja appivanhemmat kahville ja tarjoilin eilen tekemiäni leipomuksia. Leipominen ei tosin sujunut ihan niin hyvin, kuin olin ajatellut. Onneksi lopputulos oli hyvä, vaikka matkan varrella sattui muutamia kömmähdyksiä. No, sitä varten minulla on tuolla asiasanojen joukossa kohdat "hups" ja "poks". Postauksessa keskitytäänkin seuraamaan jännitysnäytelmää Karkkiksen keittiössä!

What a busy weekend! Yesterday I baked a pumpkin pie and some bread for today's guests. The baking part was a bit of a challenge because I forgot to buy syrup which is one of the main ingredient for the traditional malt bread I made. I decided to make my own syrup which turned out fine but it would have been SOOO much easier to use the store bought. I tried this beautiful recipe for the pie. I call it "the 70s pie" because of the colours.  It would have been very easy to make if I hadn't accidentally spilled melted butter all over my kitchen floor. Whoops. The main thing is that after all the fuss and chaos, both the bread and the pie were delicious and the guests enjoyed them. 

Jännitysnäytelmän lopputulos koottuna kahvipöytään. Loppu hyvin kaikki hyvin!

Olin päättänyt leipoa pitkästä aikaa saaristolaisleipää. Se on yksi vaivattomimmista leivistä leipoa, sillä aineet tarvitsee vain sekoittaa yhteen, kohottaa puolitoista tuntia ja paistaa toiset samanlaiset. Aikaa se siis vie, mutta ei juuri vaivaa... paitsi jos unohtaa ostaa siirappia. Eihän se siirapin unohtaminen tavallisena päivänä missään tunnu, kipaisee vain läheiseen Saleen ja sillä siisti. No, pyhäinpäivänä tämä ei tietenkään onnistu ja olinkin kuvitellut varautuneeni hyvin jo perjantaina. Ettei sitten pyhäinpäivänä tarvitse turhaan käydä kaupassa. Ostin oikein kaljamaltaitakin lisää, koska ajattelin, että niitä ei varmaankaan ole kaapissa. No niitä olikin melkein kokonainen paketti. Luulin jo, että olin unohtanut ostaa hiivaa, mutta sitäkin löytyi. Mutta se siirappi. Olin jo ehtinyt aloittaa ja ottaa kaikki aineet siististi esille, kun tajusin että jotain puuttuu. Ai että minua harmitti, siirappi on kuitenkin oleellinen osa saaristolaisleipää!

Lähdin sitten Siwaan vain todetakseni, että jonoa riitti ovelle asti. Seisoin hetken jonossa siirappi purkki kourassani ja katsoin sen ainesosia: 140 grammaa siirappia sisältää 110 grammaa sokeria ja 30 grammaa vettä. Ajattelin, että kyllä minä nopeasti yhdet siirapit keitän, turhaan minä tässä jonossa seison. Ja ei kun siirappia keittämään!

Ei se ihan niin helposti käynyt, kuin kuvittelin. Ensin kokeilin käyttää ruskeaa kidesokeria. Liuotin sitä veteen ja keittelin jonkun aikaa. Aluksi näytti uskottavalta, mutta jäähdyttyään vähän "siirappi" kiteytyi yhdeksi köntäksi. Fariinisokerin ja tavallisen sokerin yhdistelmällä pääsin kohtuulliseen lopputulokseen, mutta senkin sai sekoittaa taikinaan aika nopeasti, ettei se jähmettynyt köntiksi. Oikein uskottavaa saaristolaisleipää tuli silti! Suosittelen kuitenkin käyttämään kaupan siirappia. 

Graavilohella ja itsekeitetyllä siirapilla aateloidut saaristolaisleivät kirjoitettaisiin ruokalehdessä. 

Hidas mutta helppo saaristolaiseipä (jos muistat ostaa siirapin)

• 1 l piimää tai appelsiinimehua (minä käytän aina piimää)
• 3 dl ruisjauhoja (osan voi korvata riihiruisjauhoilla)
• 3 dl leseitä
• 3 dl kaljamaltaita
• 2 palaa hiivaa
• 3 dl KAUPAN siirappia
• 1 rkl suolaa
• 10-13 dl vehnäjauhoja

Voitele kolme noin kahden litran leipävuokaa. Lämminä neste kädenlämpöiseksi. Murustele hiiva joukkoon. Lisää muut aineet ja sekoita löysäksi taikinaksi. Kohota 1,5 tuntia, jaa taikina vuokiin ja paista 1,5 tuntia 175 asteessa. Voitele leivät halutessasi siirappivedellä noin tunti paistamisen jälkeen. 

Makeaksi herkuksi päätin kokeilla tehdä kurpitsapiirakkaa. Löysin pinterestin kautta tämän aivan upean näköisen ohjeen, jota halusin päästä kokeilemaan. Kannattaa katsoa kuva, piirakka on ihanan näköinen! Lisäksi piirakkaan sai kulumaan osan yli kymmenen kilon kurpitsavarannoistani. Oranssin (tai keltaisen) ja ruskean yhdistelmä toi mieleen 70-luvun, joten nimesin piiraan 70s pieksi. Tässä vaiheessa saaristolaisleipä taikina oli saatu onnistuneesti kohoamaan ja pääsin keskittymään piirakan leipomiseen. Se vaikutti helpolta: suklaakeksipohja ja täyte oli vähän samanlainen kuin key lime pien kondensoituine maitoineen. Suklaakeksien löytäminen tosin ei ollut helppoa! Suomessa melkein kaikki suklaakeksit ovat joko täytekeksejä tai suklaahippukeksejä. Lopulta löysin Rainbown suklaa-suklaahippukeksejä, joiden avulla suklainen keksipohja onnistui. Dominoita varmaan voisi myös käyttää, mutten halunnut sitä täytteen makua. 

Muuten piirakan leipominen sujuikin suhteellisen hyvin, mutta kun olin lisäämässä keksimurujen joukkoon voisulaa, käteni lipsahti. Lopputuloksena keittiön pöytä ja lattia lainehti ihanasta rasvasta. Juuri kun olin pessyt (harvinaista kyllä) lattian! Sain hetkellisen raivokohtauksen, koska olin lisäksi vähän väsähtänyt siirappiepisodin jäljiltä. Onneksi kokosin itseni nopeasti, siivosin lattian ja sulatin uudet voit. Huoahdin helpotuksesta, kun piirakka oli uunissa ja tuli sieltä ulos kokonaisena. 

Siirapin keittämisestä en jaksanut räspäistä kuvaa, mutta voikatastrofista sentään tämän yhden. Tässä vaiheessa jo vähän nauratti.

Piirakka ja saaristolaisleipä päätyivät onnellisesti kahvipöytään ja molemmat saivat kehuja. Piirakka ei ole yhtään niin oranssi kuin alkuperäisissä kuvissa, mutta ruklaaraasteella ja kaakaojauheella höystettynä se on silti väritykseltään aika 70-lukulainen. Vähän sellainen haalistunut vanha värikuva ainakin. Herkullista se ainakin oli: mehevää eikä liian makeaa. Hyvä seura ja tarina myös parantaa tietysti piirakan makua. 

Koristelussakin oli pieniä ongelmia. Kaakaojauheesta piti tulla kaunis kuvio. Onneksi suklaarouhe pelasti, eikä kukaan saa ikinä tietää mitään... eikun hups.

70s pie eli suklaalla höystetty kurpitsapiirakka

Pohja:

• noin 200 g suklaakeksejä
• 75 g voita

Täyte:

• noin 500 g kurpitsasosetta
• 1 purkki kondensoitua maitoa
• puolen sitruunan mehu
• 5 rkl voisulaa (taisin unohtaa, hyvää tuli)
• 2 munaa
• vaniljasokeria tai vaniljatanko
• 2 tl kanelia
• ½ tl muskottipähkinää.

1. Tee keksipohja, kuten tavallisesti ja laita se hetkeksi jääkaappiin jähmettymään täytteen tekemisen ajaksi. Minä tein pohjan irtopohjavuokaan, mutta käyttää myös piirakkavuokaa.

2. Sekoita täytteen ainekset keskenään. Kaada täyte pohjan päälle. Paista 175 asteessa noin noin tunti. Täytteen tulee olla jähmettynyt reunoilta, mutta keskeltä hieman höllyvä.

3. Anna jäähtyä vähintään kaksi tuntia. Koristele kermavaahdolla ja raastetulla suklaalla. 

Tämän takia kannatti siivota ne voit lattialta ja jatkaa leipomista!

Tällä kertaa tulikin pitkät tarinat ja vähän kuvia, mutta joskus näinkin. Minulla onkin tullut blogiin myös poikkeuksellisen paljon reseptejä viime aikoina. Kohta on kuitenkin luvassa myös sisustusta, rumuuden minimointia ja käsitöitä.