Herkku herukka kakku

Synttärikukkia- ja kakkua. 

Sokerin välttely on siitä tylsää, että leipominen on kirjaimellisesti harvinaista herkkua. Niinhän sen pitäisikin tietysti olla. Ja onhan sitä nykyisin tarjolla kaikenmaailman vegaanisia superhyperfood-kakkuja, jotka makeutetaan Himalajan vuoristosta löytyvän palmun kuoren sisäpinnalla, mutta ei se ole sama. Olen pohjimmiltani kyllä sellainen sokerileipuri, joka rakastaa käyttää juuri sitä valkoisinta sokeria, koska sitä on kaikkein helpoin työstää. Otan kyllä mielelläni haasteen vastaan ja haluan tehdä kaikille sopivia tarjottavia, enkä tarkoita että kenenkään pitäisi potea huonoa omatuntoa erityisruokavalion eteen nähtävän vaivan takia. Silti täydellisessä maailmassa kaikki epäterveellisimmätkin leipomusraaka-aineet sopisivat kaikille ja olisivat vielä terveellisiäkin. 

Synttärikahveille osallistuivat isovanhemmat. Otettiin oikein hienot kupit käyttöön.

Yleensä kotonamme syödään tällä hetkellä vehnättömästi, vähämaitoisesti (välillä ruoanlaitossa) ja sokerittomasti. Koska kyse ei ole suoranaisista allergioista tai esimerkiksi keliakiasta, voi näistä tietyissä tilanteissa silloin tällöin lipsua. Niinpä olikin valtavan vapauttavaa tehdä pitkästä aikaa kakku, johon tuli sokeria ja maitotuotteita. Vehnätön se sentään oli ja itseasiassa viljatonkin, sillä pohjaan tuli vain mantelia, hasselpähkinää ja kookosta. Ennen kakkureseptien selailua näin sieluni silmin oikein kuohkean ja korkean mustaherukkajuustokakun. Aika nopeasti sellaisen ohjeen bongasinkin Kotilieden sivuilta ja päätin kokeilla muunnellen hieman matkan varrella. 

Mustaherukkajuustokakku mantelipohjalla

Pohja:

• 2 munaa
• 1 dl sokeria
• 3/4 dl mantelijauhoa
• 1/2 dl kookosjauhoja
• 1/4 dl hasselpähkinärouhetta
• (mantelien ja pähkinöiden suhdetta voi muuttaa maun mukaan)
• 2 rkl kaakaojauhetta

Täyte:

• 250 g mascarponejuustoa
• 2 dl kuohukermaa
• 1 pussi pakasteherukoita (minulla musta-, valko-  ja punaherukoita)
• 1 dl sokeria
• 6 liivatelehteä
• tilkka kuumaa mustaherukkamehua

Pinalle:

• 1 pussi pakasteherukoita
• 2 dl laimennettua mustaherukkamehua
• 1 dl hyytelösokeria

1. Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita pohjan kuivat aineet ja sekoita muna-sokerivaahtoon. Voitele pieni irtopohjavuoka ja kaada taikina vuokaa. Paista 200 asteessa 10-15 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä kokonaan.

2. Pane liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma (alkuperäisessä ei vatkattu, mutta vatkaten tulee vielä kuohkeampaa). Sulata herukoita hetki ja survo esimerkiksi sauvasekoittimella. Sekoita täytteen ainekset yhteen. 

3. Kuumenna tilkka mustaherukkamehua. Purista liivatteista ylimääräinen vesi ja sulata ne mehussa. Kaada liivateliemi täytteeseen koko ajan sekoittaen.

3. Kaada täyte jäähtyneen pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa noin tunti. Peitä sitten kakun pinta (sulaneilla) herukoilla. Kiehauta mehu ja hyytelösokeri. Anna seoksen jäähtyä ja jähmettyä hieman ja lusikoi kakun päälle. Hyydytä vähinään kolme tuntia tai seuraavaan päivään. 

Kakun ulkomuoto onnistui sopivan täydellisesti. Marjoja en asetellut mitenkään erityisesti. 

Kakku oli todella onnistunut ja aion tehdä tätä joulunakin. Mascarponen raskas maku taittui sopivasti happamien herukoiden maulla ja pehmeä kerma ja mascarpone taas taittoivat liian happamuuden. Aivan täydellinen yhdistelmä siis. Aloin heti pohtia, saisiko kakun muutettua vielä vähän terveellisempään suuntaan korvaamalla valkoine sokeri jollain muulla, mutta en kyllä keksi, millä sen saisi korvattua parhaiten. Ehkä kakkupohjan voisi tehdä toisella tapaa ja kiilteen jättäminen pois vähentäisi sokerin määrää myös. Toisaalta harvoin herkuteltuna ei sokeri ole vaarallista. 

Kakun leikkautuvuuskin oli oikein hyvä, vaikka aivan täydellistä palaa en saanutkaan aikaiseksi. 

Bonskukin tykkäsi! Tähän mennessä hän ei ole kakuista järin innostunut ollutkaan. 

Millaisia joulun jälkiruokia tai  muita herkkuja sinä aiot tänä vuonna tehdä? Uutta vai perinteistä?

Taapertaen Tukholmassa

Pääsimme jälleen kerran lähes vuotuiselle Tukholman matkalle, kun hyödynsimme matkaan itsenäisyyspäivän. Hieman epäisänmaallista, mutta näin oli helpoin saada järjestymään koko perheen vapaapäivä keskellä viikkoa. Ja pitihän Bonskun nyt päästä ensimmäistä kertaa Tukholmaan vastan ulkopuolella! Viimeksi olimme siellä noin puolitoista vuotta sitten, kun minä  lyllersin supistelevan vatsani kanssa urhoollisesti koko reissun. Nyt siellä taapersi pikku taapero (tosin vain kuvainnollisesti, sillä emme laskeneet Bonskua vielä kävelemään Tukholman kaduilla).

Ei sentään matkustettu Idän pikajunalla.

Bonsku nautti jo terminaalista ja kiljui ja taputti riemuissaan. Hän arvasi, että nyt oli luvassa jotain spesiaalia. Valitsimme laivaksi Turusta lähtevän Viking Gracen, koska vakuutuin viimeksi sen mukavista parivuoteellisista hyteistä. Ah, kyllä parivuode voittaa ne taitettavat laivapunkat mennen tullen, etenkin vieressä nukkuvan taaperon kanssa. Valitettavasti Bonsku ei ollut nukkumisesta yhtään innoissaan. Bonsku kirmasi pitkin laivan käytäviä ja simahti vasta puolilta öin. Myöskään aikaista  herätystä hän ei oikein arvostnut, mutta siitä selvittiin. 

Sää oli mitä parhain. Aamun tuulikin tyyntyi päivällä ja kirpeä pikkupakkanen virkisti. 

Hotelliaamiainen on matkan tärkein ateria ja tällä kertaa suuntasimme suoraan laivasta läheiseen Scandiciin. Ja kyllä kannatti! Aamiainen oli runsas, kauniisti esillä ja erityisruokavaliotkin oli huomioitu melko hyvin. Jopa Bonbon veteli munakokkelia ja hunajamelonia hyvällä halulla, vaikka yleensä kieltäytyy aamuisin syömästä mitään. Hänkin selvästi ymmärtää hotelliaamiaisen päälle! Aamiaisen jälkeen jaksoimmekin touhuta läheisessä leikkipuistossa odotellen kauppojen ja muiden aukeamista. Tosin kävimme kyllä Åhlensilla vahingossa ennen aukeamista, kun vartija istui vieressä kahvilla, eikä huomannut meitä ollenkaan ja me luulimme, että kauppa olikin jo auki. Mitäs me myymälämurtautujat!

Rosendalin puutarhassa oli suloinen pieni herkkupuoti. 

Bonsku innostui kasvihuoneista "Kukka! Kukka! Kukka!"

Alkuperäinen suunnitelma Tukholmassa liittyi tällä kertaa joulumarkkinoihin, mutta niistä olikin viikolla auki oikeastaan vain pari hassua. Ensimmäinen paikka oli Rosendalin puutarhan puoti, mutta se ei kyllä ollut erityisen jouluinen myynnissä olevia jouluruusuja ja sypressejä lukuunottamatta. Paikka oli kuitenkin kaunis ja siellä oli kasvihuoneeseen rakennettu tunnelmallinen kahvila. Paikka olisi hieno juhlamiljöö. Toiset joulumarkkinat olivat Vanhassa kaupungissa ja ne olivat sympaattiset, mutta Berliinin jälkeen ne jäivät hieman vaisuiksi.  

Ihan mukavan hulppeita taloja Djurgårdenin liepeillä. 

Junibackenissa oli monenmoista leikittävää. 

Joulumarkkinoiden vähäisyys ei kuitenkaan jäänyt kaivelemaan, sillä reissulla sain toteutettua myös pitkäaikaisen haaveeni: pääsin käymään Junibackenissa! Kuulin paikasta ensimmäisen kerran, kun olin jo itse hieman "yli-ikäinen", mutta paikka kuulosti minusta kiehtovalta ihan näin aikuisenkin näkökulmasta. Ilman lasta siellä vaan ei ole tullut käytyä. Bonbon pääsi vielä ilmaiseksi sisään ja vaikka hänellä ei ole vielä aavistustakaan siitä, kuka on Katto Kassinen tai Mikko Mallikas, hänellekin paikka oli selvästi täynnä elämyksiä. Myös mies, jolla ei ole aavistustakaan siitä, kuka on Katto Kassinen tai Mikko Mallikas, piti paikkaa erinomasena ja hyvin toteutettuna. Junibacken ei ollut ollenkaan muovinen tai halpa, vaan erittäin kiinnostava ja laadukas elämys myös meille aikuisille. Erityisen hieno oli satujuna, joka tosin oli lopuksi Bonskulle hieman pelottava ja minäkin olisin kaivannut vähän Melukylän lapsia Veljeni leijonamielen jälkeen. Muuten minusta paikka oli sopiva myös pienille ja vaikka Bonsku ei varmaankaan muista reissusta mitään, niin tylsäksihän elämä kävisi, jos aina ajattelisi "Ettei se kumminkaan muista mitään".

Junibackenista oli myös hyvät näköalat. Vaahtomuovipalikat olivat Bonskun suosikkijuttu.

Vanhankaupungin tutut kadut tallattiin taas läpi. 

Perinteinen vintage-kierros typistyi tällä kertaa vain yhteen liikkeeseen kartta- ja nälkäteknisistä syistä. (Mitään ei jäänyt haaviin tällä kertaa, mutta sen sijaan Junibackenin puodista ostin Bonskulle pari astiaa, jollaiset olin viime reissulla jättänyt hyllyyn toisessa kaupassa.) Onneksemme löysimme sattumalta ihanan pienen lettupaikan, Creperie Rustiquen, valellellessamme Södermalmilla ja söimme vatsamme täyteen ja istuimme rauhassa vielä kahvillakin. Paikasta sai suolaisia galetteja, eli tattarilettuja, jotka olivat erinomaisia.

Minun valintani jälkkäriksi oli perinteinen vadelmahillo ja kermavaahto. Mies pisti elämän risaiseksi banaani-jäätelö-suklaakastike-kombolla. 

Ennen laivaa otettiin vielä tunnelmakuvia rannassa. 

Reissu onnistui siis erinomaisesti ja kaikki perheenjäsenet jaksoivat pitkän päivän hyvin. Ei tullut edes tunnetta, että olisi ehtinyt jotenkin vähemmän kuin ilman lasta. No, ehkä vielä yksi museo olisi ollut kiva, mutta tarjonta ei sykähdyttänyt tarpeeksi, joten ei jäänyt oikeastaan edes harmittamaan. Ensi vuonna jälleen uudestaan!

Joulu, kiiruhda hitaasti

Adventtikynttilä-perinne on tärkeä. Tänä vuonna vaan ei ensihätään löytynyt iskemättömiä kynttilöitä...

Minulla joulunodotus alkaa yleensä marraskuun lopulla, kun Maata näkyvissä -festareihin liittyvät talkoohommat on taputeltu ja jätetty taas vuodeksi odottamaan. Tänäkin vuonna olen jo päässyt vähän joulunodotustunnelmaan, mutta hieman ristiriitaisin tuntein. Odotan joulua ja sitä ihanaa tunnelmaa, kuten kaikkina muinakin vuosina. Toisaalta en kuitenkaan haluaisi, että tämä kuukausi kuluisi ollenkaan, sillä tämä on toistaiseksi viimeinen kotiäitikuukauteni ennen kuin minä ja mies vaihdamme kotivuoroa (tästä kirjoittelen varmaankin lisää hieman myöhemmin). Muutenkin kyllä tykkään nimenomaan siitä joulun valmistelu ja odotusajasta, mutta tänä vuonna se saisi kulua erityisen hitaasti. Onneksi syksy on tuntunutkin pitkältä, mikä on tänä vuonna minun kohdallani hyvä asia.  

Tutu paimenet ja lampaat ovat seimen lähistöllä. Itämaan tietäjät valetavat tällä hetkellä makuuhuoneessa ja siirtyvät adventti adventilta kohti tallia. 

Joulu saapuu arjen keskelle, kirjaimellisesti. Kynttilöitä ei hirveästi uskalla polttaa Bonskun vuoksi, mutta kauniita ne ovat näinkin. 

Yritän näistä ristiriitaisista tunteista huolimatta keskittyä kaikkiin ihaniin jouluasioihin. Kotia olen koristellut maltillisesti, mutta rakkaudella. Jotenkin koristeita kaipaa vähän vähemmän, kun koti on muuten kuorrutettu legopalikoilla, sukilla ja erinäisillä taloustarvikkeilla. Nyt ne muutamat, rakkaat koristeet pääsevät oikeuksiinsa, kun niitä on vain muutamia. 

Kaunis, pieni italialainen seimiasetelma pääsee aina jo 1.adventtina esiin. 

Joulukalentereita meillä on tänä vuonna kaksi: perinteinen partiolaisten kalenteri sekä kaunis talokalenteri. Minusta on ihanaa, että partiolaisten kalenteria on saanut availla jo vähän aikaa ja Bonbonkin pääsi heti kalenterin ideasta jyvälle. Tai no, tuskin hän tietää mitä varten luukkuja avataan, mutta joka päivä on päästävä avaamaan luukku vähintään kerran. Pienenä haaveilin aina sellaisesta itsetehdystä pussi- tai laatikkokalenterista, josta tulisi jokin pieni esine tai herkku. Toteutan sellaisen varmaan vielä jonain vuonna, mutta nyt en vielä ehtinyt/jaksanut/viitsinyt. 

Joulukalenterit valmiina!

Söpöt pikkutontut pitää aina laittaa esille, usein juuri tämän valopuun juurelle pussailemaan.

Kuistin ja rapunpielen koristelut olen laittanut myös joulukuntoon. Kuistille ostin kauan himoitsemani kultatuijan, joka oikeastaan on huonekasvi, mutta riskillä pidän sitä kuistilla ainakin leudommilla säillä. Se on niin täydellinen vihreä! Sen kaveriksi ostin myös pari perinteisen tumman vihreää sypressiä ja koristelin kaikki kimmeltävillä valoilla. Fru Collianderin makaronilaatikko toimii loistavasti kukka-astiana. 

Tämä asetelma ilahduttaa aina, kun palaa kotiin jostain. 

Rapunpielessä loistaa myös valosarja, jonka tällä kertaa sujautin marjasalalien sekaan. Marjasalali on pitkäaikainen suosikkitalvikasvini, joka piristää punaisuudellaan niin mustina kuin valkoisinakin päivinä. Lyhtyä on poltettu tänä vuonna joka päivä, kiitos Clas Ohlsonin led-lyhdyn, jossa on hämärätunnistin. Muuten olisi kyllä lyhty jäänyt polttamatta. Nyt tosin paristot vetelevät jo viimeisiään, mutta aika monta viikkoa ne kestivätkin. 

Mustaa maata vasten valot loistavat entistäkin kirkkaammin, mutta lumi olisi silti tervetullutta. 

Kaikkein haustinta tässä joulussa on varmasti se, että Bonbon on vähän jo juonessa mukana. Viime jouluna hän vasta pötkötteli ja päristeli, mutta nyt hänet on voinut jo valjastaa korttiapulaiseksi ja tänään leivoimme perhekerhossa ensimmäisen kerran pipareita. Bonsku tosin lähinnä maisteli taikinaa ja halusi siirrellä taikinaa lastalla. Päätin, että valitsemme myös "yhdessä" samanikäiselle pojalle lahjan joulupuukeräykseen. Kaikkea hauskaa jouluhommaa on vielä edessä, aatosta puhumattakaan. Niin paljon hauskaa uutta koettavaa!

Oi joulu, tule tänä vuonna oikein hitaasti!

Apukokin apukeittiö

Äidin ja pojan yhteinen taide- ja askarteluhetki. 

Aika useasti olemme vitsailleet, että Bonbonista tulee isona varmaankin kokki tai keittiömestari, sillä hän on aina nauttinut hyvistä mauista (ja pienistä annoksista), tykännyt puljata keittiövälineillä ja nyt uusimpana hän usein heiluttaa lusikkaa ja kattilaa tehden leikisti ruokaa. Ruokaa tarjoillaan vanhemmille, leluille, Ikean käärme-kenkälusikalle ja Jamie Oliverille (kyseisen tyypin kuva oli eräässä lehdessä ja Bonsku juotti Jamielle kahvia). Ruoka ja ruoanlaitto on siis lähellä Bonskun sydäntä ja leikkiastioita hänellä on ollut jo jonkin aikaa. Nyt vihdoin sain myös askarreltua hänelle oman DYI-leikkikeittiön! 

Keittiöremontti vaati hieman purkutöitä. 

Ostin Tallinnan reissulta ihanan kirjasen, joka sisälsi valmiit tarrat pahvilaatikosta tehtävää leikkihellaa varten. Projekti oli jäissä pitkään, sillä sopivaa laatikkoa ei ollut. Kun lopulta sellaisen sain käsiini, pistin töpinäksi ja eilen kyhäsin kasaan Bonskulle oman pienen hellan. 

Väritin uunin ympäristön vahaliiduilla, ettei lopputulos olisi liian tasapaksu. 

Hella oli todella yksinkertainen tehdä. Ensin vähän madalsin laatikkoa ja sommittelin uuninluukun paikan. Tein uunin kahvan ylijäämä pahvista ja liimasin kiinni. Kiinnitin uuninluukku-tarran ja leikkasin mattoveitsellä luukun. Ruskea pahvilaatikko oli niin ankea, että päätin vähän DC-fixata laatikkoa parin vuoden takaisen keittiöremontin jämäpaloista. Valkoista kontaktimuovia ei riittänyt ihan laatikon joka sivulle, mutta tärkeimmät sain päällystettyä ja pienet kauneusvirheet peitin mustilla yksityiskohdilla, jotka toivat kivasti särmää. 

Vähän tulee tietysti remonttijätettä. 

Erityisen tyytyväinen olen hellan toiseen sivuun, johon ohjeen mukaan oli tarkoitus liimata keittiövälineiden kuvia. Valkoista kontaktimuovia ei olisi riittänyt peittämään koko sivua, joten hyödynsin kirjasesta löytyneet "kaakelit", jotka oli tarkoitettu hellan taakse kiinnitettävään seinämään. Kaakeileiden kohdistus onnistui lähes täydellisesti! Harmi vaan hellan sivu jää lähes kokonaan piiloon kukkapöydän varjossa. 

Lähes täydellinen kohdistus. Huomaa (ainakin) yksi virhe. 

Hellassa on pieniä kauneusvirheitä, sillä olen aina vähän suurpiirteinen askarteluissani. En esimerkiksi katsonut hellan levyille tarkkoja paikkoja ja liimasin ensimmäisen levyn liian sivuun. Onneksi Bonbon ei ole kriittinen käyttäjä. Projekti on vähän vielä vaiheessa, sillä hellan nupit pitäisi vielä kiinnittää haaraniitein, jotta niitä pystyisi pyörittelemään. Meillä vaan ei sattunut haaraniittejä olemaan. Mikä puute!

Sieni-pekonipataa tuloillaan. 

Bonbon on suhtautunut hellaan uteliaasti, mutta vielä hän ei ole yllättäen innostunut sen enempää kokkailemaan. Lähinnä hän on yrittänyt kiivetä hellan päälle. Siirsin toisen yöpöydistämme keittiön apupöydäksi, jonne saa myös piilotettua astiat ja Ikean ihanat leikkiruoat tarvittaessa. Luulen, että hän tarvitsisi myös jonkinlaisen hanan ja pesualtaan, sillä leikkihanoista hän mielellään ottaa vettä ja tarjoaa muille. En vain vielä ole keksinyt, mistä sopivan leikkihanan saisi.  Tarravihkoseen jäi myös tarroja, joista voi tehdä erilaisia elintarvikepakkauksia. Ne jätin toistaiseksi vielä vihkoon, sillä en halua yhtään enempää ajelehtivaa tavaraa huusholliimme, eivätkä pahviset purkit ehkä vielä kestäisi käytössä kovin hyvin. 

Apukokki tutkimassa uutta keittiötään. 

Tulevaisuudessa ajattelin ehkä investoida ihanaan Ikean Duktig-leikkikeittiöön, jos keittiöleikit ottavat oikein kunnolla tulta alleen. Tämä nykyinen ratkaisu on kuitenkin toistaiseksi riittävä ja sopivan kokoinen pikku-Bonbonille. 

Isänpäivä tropiikissa

Oho, luulin jo julkaisseeni tämän monta päivää sitten ja ihmettelin kommenttien vähäisyyttä tässä kiireen keskellä. No nyt, olkaa hyvät:

Viimevuonna keksimme viedä isoisät ja samalla isoäiditkin isänpäivänä metsään. Reissusta sukeutuikin oikea extreme-retki. Tänä vuonna halusimme hyvitellä ja lupasimme viedä koko poppoon tropiikin lämpöön. Huomautin viestissä, että päämäärämme ei olisi Caribia, joten uima-asulla ei tarvinnut varautua. Kutsuviestin perään laittamani hymiöt kuulemma viimeistään paljastivat kohteen mummulle ja vaarille, mutta mumi ja pappa olivat aivan tietämättömiä määränpäästä ennen kylttejä. 

Bonsku oli parempi pitää kyydissä, muuten olisivat kasvit voineet saada kyytiä. 

Kohteenamme oli Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha Ruissalossa. Olin halunnut käydä siellä jo pidemmän aikaa, mutta aina oli tullut jokin este tai päiväunet väärään aikaan. Isänpäivä antoi sopivan syyn suunnitellulle retkelle. Minä ja vanhempani sekä Bonbon emme olleet koskaan käyneet paikassa, mies muisti hämärästi käyneensä ja miehen vanhemmat olivat käyneet useampaan otteeseenkin, mutta heidänkin vierailustaan oli aikaa. Oikein sopiva kohdevalinta siis!

Ihmeteltävää monessa suunnassa. Puuhun oli piilotettu pehmo-apina. 

Vaikka kukkaloisto kasvtieteellisessä puutarhassa on upeimmillaan varmasti keväällä, minusta kohde sopi hyvin myös keskelle marraskuuta. Vehreys virkisti mieltä ja etenkin kostean trooppisissa kasvihuoneissa vierailu virkisti pakkasen keskellä. Miten mieli olisikaan virkistynyt, jos marraskuu olisi ollut musta ja kylmänkostea! Paikassa pääsi irtautumaan arjesta, sillä eipä sitä missään yleensä täällä törmää banaaniterttuihin, greippeihin tai kypsyviin mandariineihin muualla kuin marketin he-vi-osastolla.

Lampihuone oli maaginen. Varmasti erityisen upea, kun lumpeet kukkivat. 

Oma suosikkini oli huone, jossa oli suuri lampi, jonka pintaa peittivät monenkokoiset lumpeet ja vesikasvit. Se oli kuin taideteos! Lammessa ui valtavia karppeja ja huoneessa lenteli vapaina suloisia värikkäitä undulaatteja. Undulaateista osa pysyi piilossa, osa taas lenteli rohkeasti. Bonsku ihastui karppeihin ja halusi katsella niitä useaan otteeseen. Tuttavalliset (ja ruokaa toivovat) karpit uivatkin tervehtimään katsojia. Bonsku olisi mielellään halunnut myös itse pulahtaa veteen, sillä hän alkoi toistella "brumbrum"-sanaa, joka tarkoittaa kylpyä (minulla ei ole aavistustakaan, mistä sama on peräisin). 

Kaloja kohti piti oikein kurottautua. 

Kun olimme kierrelleet tarpeeksi, suuntasimme takaisin meille kotiin. Illalliseksi tilasimme vielä trooppiseen teemaan sopivasti itämaista ruokaa VG-wokista. Jälkkärinä söimme banaanilettuja ja kookosjäätelöä. Päivä oli yhtä täyteläine kuin jäätelökin. Näistä elämysisänpäivistä täytyy tehdä perinne! Kasvitieteelliseen puutarhaan palaamme tosin mahdollisesti jo äitienpäivänä.

Aavikolla oli myös anopinjakkaroita. Sopiva kohde myös äitienpäiväksi siis. 

Oletko käynyt kasvitieteellisessä puutarhassa, täällä Turussa tai muualla? 

Ei tullut ensiräntää

Luminen Puolalan puisto iltasella. 

Vähän aikaa sitten katsoin kadehtien Minnan blogissa ensilunta ja vitsailin, että minä voinkin pian varmaan postata aiheesta "meille satoi kaunis ensiräntä" ja oikein mässäillä näillä Lounais-Suomen surkeilla talvilla, josta ei pimeyttä, märkää ja räntää puutu. Vaan kuinkas kävikään! Meillekin satoi ihana, puuterinen ja valkea ensilumi, josta olemme nyt päässeet nauttimaan muutama päivän ajan. Oikea näpäytys mieleen hiipivälle kyynisyydelle!

"Mitäs tää nyt on?"

Voi miten talvi onkaan ihanaa! Ja lumi! Valkeus! Koska lumi on täällä päin nykyään niin harvinaista, niin talven tuloa en koskaan harmittele, vaikka usein edellisestä vuoden ajasta onkin usein vähän vaikea päästää irti. Nyt on ollut vieläpä täydellinen pikkupakkanen, eikä ollenkaan liian kylmä. Täydellistä! 

Karkuun! Vapaus!

Bonbon on suhtautunut lumeen rennosti. Hän ei ole juuri hätkähtänyt, eikä toisaalta ollut mitenkään erityisen innoissaankaan. Pulkka on ihan jees, muttei aiheuta vielä suuria riemunkiljahduksia. Toppahaalari on vähän tönkkö. Hän on kuitenkin viihtynyt hyvin ulkona ja me olemmekin hyödyntäneet läheistä pulkkamäkeä. Mäki on sopivan loiva jotta pulkan vierellä on helppo juosta ja ohjailla, eikä vauhti ole ollenkaan  liian kova. 

Iltapulkkailemassa. Lumen päälle on tippunut viimeisiä syksyn lehtiä. 

Päätimme hyödyntää kaunista keliä myös pieneen valokuvaussessioon kaverin kanssa ja otimme Puolalan puistossa upeita talviliinailukuvia. Keli oli niin upea, että pärjäsi vähän heikommillakin kuvaustaidoilla (viitaten omiin taitoihini, huom.) Vihdoin muistin kuvata myös tämän luottoliinani, josta on toistaiseksi otettu lähinnä kännykkäräpsyjä, vaikka se ansaitsisi päästä kunnon kuviin.

Taaperoisen kantamiseen liittyy nykyään olennaisesti kiinniottaminen. 

Luultavasti kirjoitan muutaman päivän päästä, että nyt meille saapui ensiloska, mutta nautin lumesta nyt kun voin. Nyt kun asia on kirjattu myös tänne blogiin, voin helposti palata muistelemaan näitä ensilumen päiviä keskellä marraskuista pimeyttä. Tule, tule hyvä talvi, älä tule huono talvi!

Sinne jäi tyytyväisenä, vaikka aluksi pitikin vähän jahdata.

Onko teillä päin jo satanut ensilumi ja miten siihen suhtaudut? 

Olkkarifestarit vol III

Isä ja poika seuraamassa esitystä. 

Parin vuoden tauon jälkeen päätimme jälleen järjestää niin kutsutut Olkkarifestarit, joista ensimmäiset järjestettiin vuonna 2013 miehen kolmekymppisten kunniaksi ja toiset järkättiin muuten vaan vuonna 2014. Viime vuonna juhlat jäivät välistä, sillä Bonsku oli vielä vähän pieni isoihin bileisiin ja muutenkaan emme halunneet, että festarit olisi pakko järjestää joka vuosi. Nyt juhlien järjestämisessä piti ottaa huomioon myös taaperon edesottamukset, joten tällaisten isojen bileiden järkkääminen oli hieman haastavampaa kuin ennen. Onneksi ehdimme jo vappuna järkätä yhdet kemut, jotka menivät hyvin, joten ei ollut niin paljon jännitettävää.

Tämä kuva on loppuillan jameista. 

Olkkarifestareiden konseptiin on kuulunut avoin lava meidän olkkarissa. Tänä vuonna teimme asiat hieman toisin ja meillä oli etukäteen buukattu kaksi esiintyjää. Toinen oli miehen tuttu musiikkijutuista jo vuosien takaa ja toinen uudempi tuttavuus, bossanovaa soittava turkulaislähtöinen poppoo. Myös vapaille jameille oli kuitenkin varattu aikaa. Väkeä valui paikalle tasaisesti ja hiljalleen ja aikataulu jousti sen mukana, mutta ei liikaa. Väkeä saapui hieman vähemmän verratuna aiempiin vuosiin, mikä oli ehkä ihan hyvä niin koko iltaa ei tarvinnut täyttää ruokapöytää ja ihmisten kanssa ehti jutellakin. Joka vuosi juhlissa on myös ollut vähän eri porukkaa, mikä sekin on ihan hauskaa. 

Kuva-arvoitusten kuvat on varastettu rumasti googlesta. Yleensä julkaisen vain omia kuvia, mutta nyt teen poikkeuksen. 

Minä jätän musahommat näissä juhlissa aina miehen kontolle ja minä vastaan tarjoiluista totutuun tapaan. Tällä kertaa minulla oli selkeä visio millaisen kakun haluaisin tehdä, mutta muut ideat tarjottavista tulivat eteen sattumalta reseptejä ja Maku-lehtiä selaillen. Kun vastaan tulivat eräät tietynlaiset kuppikakut, keksin tarjottavista pari kuva arvoitusta, jotka laitan tähän alle. Suolainen tarjottava sen sijaan löytyi Led Zeppelinin levyltä "In through the outdoor". Googlaamalla tai tietämällä (tai skrollaamalla pari kuvaa alaspäin) selviää, mistä suolaisesta herkusta on kyse. 

Hedelmiä, karkkeja, poppareita... vähän jokaiseen makuun. Toiset popparit oli "maustettu" valkosuklaalla ja sitä varten piti kirjoittaa varoituslappu: "Varo tahmaa!"

Tämänkertainen taidonnäyte. Alkuperäisessä visiossa karkit kaatuivat korkeammalta, muten löytänyt sopivaa keksitankoa tämän toteuttamista varten. Hauska näinkin. 

Kakku oli siis M&M-karkein koristeltu suklaakakku, eli tietysti Eminem kakku. Kuppikakut taas olivat popcornilla koristeltuja Blondie-kuppikakkuja (blondie-leivos on siis brownie-leivosten vaalea vastine). Suolaiseksi tarjottavaksi keksin hot dogit, joiden resepti löytyi blondie-kuppikakuista seuraavalla sivulla. Oli muuten hyviä sämpylöitä! Hotdogit toimivat hyvin buffet-tyyppisenä ratkaisuna. Oli erilaisia nakkeja (tavis, tofu ja nitriititön) ja täytteitä, joista ihmiset saivät koota hodarin oman makunsa mukaan.Vieraat toivat pöytään lisäksi kaikennäköistä, eikä kaikkea mahtunut edes laittamaan esille. 

Valkosuklaata popcornilla ja valkosuklaalla. Musta kakkupaperi oli virkistävä perinteisen valkoisen sijaan. 

Hodari-buffet. Lätkin post-it-lappuja kertomaan, mitä mikäkin ruoka sisältää. 

Bonsku on kyllä oikea bile-taapero, niin hienosti hän otti nuoren isännän roolin. Aluksi vähän jänniti, mutta kun hän tottui tilanteeseen ja vieraita valui sisään vähitellen, hän ei arkaillut ollenkaan vaan viiletti ympäriinsä nakki kourassa ja tanssi musiikin tahtiin. Normaalin nukkumaanmenoajan lähestyessä hän alkoi luonnollisesti väsähtää ja iltatoimet hoidettiin juhlien vielä jatkuessa. Kun yöpuku oli saatu päälle, Bonbon päättikin lisätä kierroksia ja jatkoi juhlintaa vielä vähän normaalin nukkumaanmeno ajan tuolle puolen. Lopulta nappasin hänet kantoliinaan ja hän nukahti selkään musiikin tahdissa. Musiikin hiljennyttyä hän heräsi hetkeksi, mutta jatkoi unia pian omassa sängyssä. Juhlat sujuivat siis hyvin tämänkin jännitysmomentin osalta.

Lupasin palkinnon sille, joka löytää nakin kengästään. Voittajaa ei löytynyt. 

Vaikka juhlien järjestäminen onnistui hyvin, vaati hieman aiempaa enemmän suunnittelua, jotta kaikki saatiin valmiiksi ajoissa. Ja kyllä se vei myös mehut ihan täysin. Koko eilisen päivän vain rötväsin, enkä tehnyt elettäkään siivotakseni juhlien jälkiä. Tänään hieman jo raivasin astioita keittiössä ja mies pakkasi soittimet pois. Vielä on aikamoinen matka normaalitilaan, mutta kyllä se tästä. Oli se sen vaivan arvoista. 

Koko perhe juhlii. 

Seuraavat vastaavat juhlat saattavatkin olla sitten minun kolmekymppiseni - KÄÄK!