Valoa kasveille

Minä olen nyt niin aikuinen, että olen saanut peräti kolme kaupasta hankittua viherkasvia säilymään hengissä jo melko pitkään ja olen onnistunut kasvattamaan neljännen itse otetusta pistokkaasta. Hyvä minä! Mutta huomasin myös, että jo yli 1-vuotias herttaköynnösvehkani alkoi näyttää hieman surulliselta luonnon valon vähettyä. Aloin siis selvitellä kasvivalovaihtoehtoja. 

Dinoille tuli oikein sademetsä. 

Sain kuningasidean kattoparrun ympäriltä roikkuvasta kasvivalosta. Johdon saisi näppärästi vedettyä yläkerrasta kaiteen raosta ja kattoparrun yli kirjahyllyn päälle. Visioin jonkun hauskan värisen johdon ja hienon vanhanaikaisen hehkulampun näköisen lampun. Ja kaikki tämä pienellä budjetilla. Lopulta piti hieman soveltaa. Ihailin nettikauppojen kauniita kangasjohtoja, mutta päädyin lopulta tylsästi Clasun valikoimaan. Sieltä löysin myös kasvivalon, mutta totesin hehkulamppujen näköisten lamppujen olevan liian pieniä minun kasvieni valoksi. Ostin siis isomman, ehkä siinä olisi hieman sellaista industrial-henkeä. 

Puuvillalangat löytyivät valmiiksi kaapista, lampun ja johdon ostin Clas Ohlssonilta. 

Päätin päällystää johdon itse, jotta saisin juuri sen värisen kuin halusin eli värikkään. Etsin käsiini ohjeen, jossa sähköjohto päällystetään virkkaamalla Netissäkin oli ohjeita, mutta lopulta totesin Virkkuri-kirjan kuvitetun ohjeen selkeimmäksi. Mutta kovin vaikeaa se ei ole, tässä on selkeä videoitu ohje. Väriä vaihtaessa otin aina edellisen värin puolessa välissä uuden värin mukaan ja virkkasin sen silmukoiden "sisään" ja saman tein sitten värin vaihdon jälkeen vanhalle värille. Näin päättely tuli tehtyä suurimmaksi osaksi siinä samalla. 

Tässä näkyy hyvin päätellyt langat. 

Ja johto viimeisteltynä. Alkuperäinen tavoite oli tuon muovisen pidikkeen tms. kohdalle, mutta tämäkin riitti hyvin. 

Hieman yksitoikkoinen projekti kyllä oli ja kyllästyinkin siihen jossain vaiheessa ja johto unohtui keskeneräisenä kaapin päälle. Kunnes sitten kasvit alkoivat todenteolla nuupahtaa ja päätin, että kyllä sitä väriä on johdossa jo riittävän pitkällä matkalla, joten projekti sai luvan olla valmis. Lampun pujottelu parrun ympäri oli hieman haastavampaa kuin olin ajatellut, mutta onnistui suunnilleen hyvin. En edes joutunut kiipeämään korkealle, vaan ujutin johtoa parrua pitkin pitkällä kepillä työntämällä. 

Himmeli sopii hienosti väreihin ja valo saa aikaaan hienoja varjoja seinille. 

Pidän lamppua päivisin päällä muutaman tunnin ja kasvit ovat selvästi piristyneet. Lampun valo on oudon punainen, joten ihan koko aikaa en viitsi lamppua pitää. En tiedä onko edes tarvis, sillä kasvit näyttävät viihtyvän näinkin. Käytin kasvit myös vihdoin suihkussa, ehkä piristyivät siitäkin. Toivon näille kasveille edelleen onnea ja menestystä! 

Seuraavaksi siirrytäänkin joulujuttuihin! Jipii!

Vanhan talon idylliä - selviytymispaketti turkiskuoriaisiin

 Vanhan talon tunnelma, luonnonmateriaalien ja kierrätyksen suosiminen sisustuksessa. Niin idyllistä, niin somekelpoista. Näihin kaikkiin liittyy kuitenkin myös kääntöpuoli, jonka olen saanut kohdata jo muutamaan otteeseen asuessani vanhoissa taloissa: vaatetuholaishyönteiset. Melkein kaikkien vähänkään vanhempien talojen rakenteissa asustelee esimerkiksi vyöihrakuoriaisia ja turkiskuoriaisia, jotka huonolla tuurilla pääsevät asustelemaan myös seinien väärälle puolelle ja napostelevat reikiä villa- ja silkkivaatteisiin sekä oikein nälissään myös muihinkin. Nyt alan olla jo melko tottunut niihin, ensimmäisellä kerralla ne saivat aikaan lähinnä hysteriaa. Niinpä viimeisimmän kolonisaation (toivottavasti) taltutettuani ajattelin kirjoittaa tällaisen vertaistuellisen selviytymisoppaan ilman ainoatakaan kuvaa noita öttiäisistä. Sellaista nimittäin olisin toivonut silloin, kun ensimmäisen kerran kohtasin useamman kuoriaisen toukan kerralla. Tarvitsin ohjeita, mutta en halunnut nähdä enää yhtään kuvaa niistä.

Voihan vaatehuone. Koko vaatehuone piti varoiksi käydä läpi, mutta onneksi tuhoja ei ehitinyt tällä kertaa syntyä.

Vaikka postauksessa ei ole kuvia, aion kuitenkin hieman kirjoittaa kokemuksistani näiden öttiäisten kanssa. Tätä kappaletta ei kannata lukea, jos on kovin kammoinen. Vinkkien osalta voit jatkaa kurisiivilla kirjoitetusta tekstistä.

Olin törmännyt satunnaisiin toukanraatoihin varmaan koko ikäni, mutta en ollut koskaan kiinnittänyt sen kummempaa huomiota niihin, edes vanhoissa taloissa asuessani. En ollut edes kuullut moisista ja säilytimmekin hyvin huolettomasti villamattoa, paria pientä lampaantaljaa sekä kirppikselle meneviä vaatteita sängyn alla kaappitilan loputtua kesken vanhassa kodissa. Sitten eräänä iltana pahaa-aavistamatta kurkkasin Bonskun pinnasängyn ja seinään väliin ja löysin sieltä kadoksissa olleen villa-silkki-paidan - jota söi jokin toukka! Googlattuani mikä se voisi olla muistin sängyn alla olevat villa-apajat ja vähitellen ongelman laajuus selvisi - kaikki sängyn alla olleet asiat piti heittää pois. Sen jälkeen tehosiivosin kaikki kaapit ja kolot ja ongelma saatiin laantumaan. Muita tuhoja ei ollut syntynyt. 

Seuraavan kerran ongelmat alkoivat kesällä. En tiedä olivatko vyöturkiskuoriaiset innostuneet villalöydöistään niin, että pyrkivät nyt etsimään lisää ruokaa. Jouduin luopumaan villamatosta lattialla, sillä ne olivat lankkujen isohkoista raoista päässeet syömään villamattoa. Kudoin puuvillaisen maton tilalle ja se hieman helpotti tilannetta. Puuvillakin ilmeisesti niille saattaa kelvata, mutta ei onneksi tämä uusi matto.  Kuoriaisia  ja toukkia sinkoili silti milloin mistäkin lattiankolosta ja aloin olla jo ihan loppu niiden torjumiseen. Tilanne ratkesi sattumalta sillä, että löysimme uuden kodin (ei tosin kuoriais- vaan tilasyistä). 

Nyt tässä kodissa olen osannut tarkistaa ja kytätä. Olen nähnyt tämän vajaan parin vuoden aikana lähinnä yksittäisiä toukkia ja joitain kuoriaisia.  En ole halunnut liikaa googlailla, sillä en suoranaisesti nauti niiden kuvien katsomisesta. Nyt syksyllä kuitenkin aloin huomata lasten huoneessa legolaatikoiden päällä muutamia toukkia. Ihmettelin, miten ne sinne olivat pääsyneet. Lopulta löysin muutamia toukkia lisää laittaessani pieniä vaatteita vaatehuoneeseen. Ja lopulta löytyi kaksi syyllistä: kirppikselle meneviä kestovaippoja täynnä oleva kassi sekä pahimpana kaikista kerrossängyn alasängyn täkki, josta toukkia oli tipahdellut legolaatikoille. Tintti ei lyhyen kokeilun jälkeen siirtynytkään vielä alasänkyyn nukkumaan, joten vanhalla "silkkitäkillä" vuorattu sänky pysyi hieman liian koskemattomana ja ötökät yrittivät vallata sen. Onneksi huomasin tällä kertaa asian todennäköisesti ajoissa, sillä ongelma ei vaikuttanut kovin pahalta. 

Toinen rikospaikka, alasänky. Nyt en laittanut siihen peittoa lainkaan ja vain muutaman tyynyn ja lelun. 

Nyt aion taas ottaa opikseni ja toimia seuraavien hyväksi havaittujen vinkkien mukaan. Mukana on myös pari kokeellista vinkkiä, joiden toimivuutta en ole vielä itse testannut. 

1. Älä panikoi! Vaikka ötökät ovat ällöjä ja aiheuttavat tuhoa, ne eivät ole vaarallisia, eivätkä välttämättä levinneet niin laajalle kuin heti kuvittelisi. Kokonaan niistä tuskin pääsee eroon, sillä etenkin vanhoissa taloissa ne asuvat rakenteissa. Ongelman voi kuitenkin pitää uskoakseni aika hyvin kurissa.

2. Imuroi! Ensi hätään imuroi kaikki mitä mahdollista ja siirrä tavarat kaapista tms. pois väljempään paikkaan tarkistukseen. Sitten imuroi. Ja imuroi ne ärsyttävät pienet kolotkin. Ja vielä vähän imuroi. Mekaaninen siivous on paras tapa saada ötökät kuriin. Jos saat imuripussiin toukkia tai kuoriasia, kannattaa imuripussi aina vaihtaa. 

Punaseetriöljyllä ja pailoilla saa ainakin rauhallisemman mielen, jos ei muuta. 

3. Käsittele ongelmapaikat punasetriöljyllä. Minä olen levittänyt öljyä mopilla tai rätillä lattialle ja hyllyille. Lisäksi olen laittanut punasetripaloja villavaatteiden kanssa vähän joka paikkaan. Ne eivät karkota ötököitä kokonaan, mutta kyllä ne hieman vähenivät punasetriöljyn avulla. Ötökkäongelman ollessa päällä, pitää uudelleen käsittely tehdä minusta aika usein. 

4. Pese kaikki mahdollinen vähintään 60 asteessa tai vie yli 60 asteiseen saunaan yli kahdeksi tunniksi. Saunan pitää olla tosiaan riittävän kuuma ja tavaroiden riittävän löyhästi, sillä tiiviiseen kasaan pehmoleluja oli jäänyt eläviä toukkia. Jos pakastimeen mahtuu, niin sitten sinne viikoksi. Pakastin joskus varoiksi kaikki villavaatteet, mutta ihan kaikkea sinne ei tietysti mahdu. 

5. Kuivausrumpu. Tämä ei löydy mistään virallisista ohjeista, eikä varmasti riitä ainoaksi ratkaisuksi mutta olen huomannut että kuivausrumpu nappaa myös osan toukista, jos niitä on sattunut johonkin jäämään. Ajattelin myös pyöräyttää osan noista saunotetuista asioista vielä kuivausrummun raikastusohjelmalla. Tämä voisi toimia myös mekaanisesti, sillä tavarat pyörivät rummussa sen verran, että luulisi loppujenkin munien menevän rikki ja toukkien irtoavan. 

6. Vakuumipussit! Onneksi jo ennen koko tätä ötökkaongelmaa olin säilönyt lasten pienet ja säilytettävät vaatteet vakuumipusseihin. Tokmannin pussit ovat olleet hyviä, mutta Clasun pusseista ilma ei pysy ulkona. Niihinkään ötökät eivät kuitenkaan ole päässeet käsiksi. Toinen, joskaan ei aivan yhtä tiivis, vaihtoehto ovat kannelliset muovilaatikot. Niitä ajattelin hankkia lisää muutamille irtotavaroille vaatehuoneeseen. Jos jossain laatikossa pääsisikin ongelma leviämään, on paljon epätodennäköisempää että ne leviävät jokaiseen laatikkoon tai pussiin. Läpinäkyvistä pusseista ja laatikoista voi myös nopeasti vilkaisemalla kartoittaa ongelman laajuutta ilman, että kaikkea täytyy välttämättä avata.

Äitiyspakkauslaatikosta löytyi muutama toukka. Vaatteet ovat onneksi kaikki vakuumissa. Nyt pohdin, voiko pahvilaatikko olla osasyyllinen, houkutteleeko se liikaa?

7. Liikkuvat vaatteet eivät ötököidy! Kaikki mikä pysyy liian kauan paikoillaan, etenkin lattianrajassa, on vaarassa. Tälläkin kertaa ongelma oli liian pitkään paikallaan ja koskematta ollut täkki sekä lattialla ollut kassi. Liikuttelemalla vaatteita, säilytyspusseja ja kaikkea hyllyillä ja lattialla olevaa säännöllisesti. Rekissä olevia vaatteita käyn läpi huiskien ja heilutellen ja siirtelen laatikot ja pussit pois paikoiltaan. Tämä toimii kahdella tapaa: kuoriaisten munat rikkoutuvat eivätkä toukat ehdi tehdä tuhojaan ja toisaalta ongelman ehtii huomata ajoissa. Yritän jatkossa käydä kaikki riskipaikat läpi muutaman kuukauden välein. 

8. Ei mitään ylimääräistä säilöön lattiatasoon. Tämä ei kyllä ainakaan meillä ole täysin mahdollista vaan minulla on kangaslaatikoita sekä äitiyspakkauksen laatikossa vakuumipusseissa pieniä vaatteita. Tässä kuitenkin avainasemassa ovat taas nuo vakuumipussit. Vaikka öttiäiset voivat päästä myös hyllyille, lattia on kokemukseni mukaan kuitenkin se pahin paikka. Kuulemma ainakin meiltä löytyneet ruskoturkiskuoriaiset osaavat myös lentää, mutta en ole kyllä ikinä nähnyt niiden lentävän. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteivät ne osaisi, mutta ainakin suurimmaksi osaksi ne vain ryömivät seinän- ja ikkunanraoista.

9. Tätä en ole itse kokeillut, mutta kuulin kaverilta vinkin liima-ansoista, joilla ötökkäongelmaa voi ainakin kartoittaa ja seurata, mutta ötökät jäävät ansaan myös kiinni joten se voi auttaa myös ongelman hallinnassa. Näitä ajattelin nyt itse tilata kokeeksi. 

10. Tämä viimeinen vinkki on täysin kokeellinen, eikä minulla ole sen toimivuudesta mitään takeita. Meillä asustelee alakerrassa jonkin verran hämähäkkejä ja ajattelin kokeilla siirtää niistä jonkun yläkertaan. Hämähäkit syövät tuhoeläimiä, joten ehkä ne auttaisivat pitämään kuoriaiset kurissa. Toivottavasti ne asettuvat taloksi myös yläkerran vaatehuoneeseen, mutta vain sopivassa määrin!

Samalla tuli siivottua koko vaatehuone ja hieman karsittuakin. 

Laitoin varoiksi lakanatkin muovilaatikoihin, vaikka puuvilla ei ole niin paha. Mutta nyt on ainakin helpompi siivota. 

Jos haluat vielä kattavamman kuvauksen mahdollisista tuholaisista ja niiden torjunnasta, kannattaa katsoa esimerkiksi Outi Les Pyyn mahtava tietopaketti. Siinä tosin on isoja kuvia mukana (hrrr....) Toivon tällä kertaa, että ongelman käsittely oli tässä ja normaalit varotoimet riittävät taas jatkossa. 

Toivottavasti sinun ei tarvitse jakaa kokemuksiasi tuhohyönteisten kanssa!

Koti-ikkä

 Nyt isänpäivänä on hyvä vähän kertoa meidän syksystä ja oikeastaan koko edellisestä puolesta vuodesta. Toukokuussa minä palasin töihin ja mies jäi vuorostaan kotiin. Ja se on ollut kyllä meidän perheelle todella hyvä ratkaisu! Vaikka varmaan perhevapaissa olisi minustakin korjattavaa, niin nykyisessä systeemissä on kyllä se hyvä puoli, että minä sain ensin olla suhteellisen pitkään kotona (vajaat pari vuotta) ja silti mieskin ehtii olla kotona aika kivan pätkän. Vielä hänellä on pari kuukautta koti-isyyttä edessä ja yhteensä hän on kotona siis noin kahdeksan kuukautta. Bonskun kanssa mies oli kotona suunnilleen samanlaisen pätkän.

Isänpäiväkukkaset ja R2D2

Edelleen allekirjoitan väitteen, että koti-isyys on äidin parasta aikaa. Tai ainakin yhtä hyvää, kuin kotiäitiys parhaimmillaan. On ollut niin ihana palata töihin, kun ei ole samalla tarvinnut ottaa haltuun päivähoitokuvioita ja arkiaamujen kiirettä. Lapset heräävät kyllä suunnilleen samoihin aikoihin kuin minä, mutta vain minulla on kiire minnekään, sillä Bonskun päiväkoti alkaa vasta 8.30 ja Tintin puisto 9.00. Jatkossakaan ei iltapäivisin minun tarvitse kiirehtiä hakemaan lapsia, sillä mies päässee oikeastaan aina minua aikaisemmin töistä. 

Bonskun päiväkoti alkoi kyllä minun kannaltani juuri sopivaan aikaan. Mies otti haltuun koko päiväkotikuvion, mitä vaatteita siellä pitää olla ja miten reppu täytetään. Jos hoito olisi alkanut silloin, kun minä olin vetovastuussa tai vaihtoehtoisesti kun molemmat olisivat töissä, olen aika varma että kuin huomaamatta kaikki päiväkotiin liittyvä "metatyö" olisi ollut yks kaks minulla. Eikä tämä johdu siitä, ettei mies osaisi näitä hoitaa. Arvaan vaan, että siihen se silti olisi ikään kuin valunut. Nyt taas minä huomaan olevani pihalla monesta päiväkodin kanssa sovitusta jutusta ja h
yvä niin. Ehdin päästä niihin sitten mukaan riittävästi kun on tarvis. Ja onneksi päiväkodista kuitenkin tulee viikkokirje sekä kuvia säännöllisesti. On silti ihana tietää ja nähdä, mitä Bonsku päivän aikana touhuaa, mutta minun ei ole tarvinnut huolehtia tuleeko mukaan eväät tai jumppatossut. 

Bonsku keksi, että iskälle pitää ostaa lahjaksi legoja (ilman mitään taka-ajatuksia tietysti). Hän käytti lahjaan myös omia rahojaan. 

On yllättävän kuormittavaa olla se, joka tietää lapasten paikat ja sen, mitä milloinkin kannattaa pukea. Ja pukeutuminen on vain yksi konkreettinen esimerkki metatyöstä! Minä riemuitsin tällä viikolla, kun mies joutui neuvomaan minua, mitä lapsille kannattaa pukea päälle tällä kertaa. Se tarkoittaa, että kaikki se hiljainen tieto siitä, mitä milläkin sääkombolla kannattaa tuonne ulos laittaa on jakautunut meidän perheessä tasaisemmin. 

Tintti on ollut aina melkoinen mammampoika (nimitys tulee siitä, että hän myös kutsuu maitoa mammaksi). Nyt olen kuitenkin ilolla seurannut, miten hänestä on tullut entistä enemmän myös "ikkänpoika". Iskästä on tullut hoitovapaan aikana vielä paljon aiempaa tärkeämpi. Välillä hän on vaikkapa satuttanut vähäsen ja hän on saattanut huutaa "ikkää, ikkää", vaikka minäkin olisin ollut vieressä. Ennen moinen ei olisi tullut kuuloonkaan. Minua ei kuitenkaan ole syrjäytetty, vaan kyllä äiti on edelleen monessa tilanteessa tärkeä, etenkin aamuisin ja iltaisin. 

Lahja sisälsi myös läheisyyttä. 

Kotivanhemman roolien vaihtamisessa oppii myös ymmärtämään paremmin toisen vanhemman tuntemukset. Kun minä olin kotona, teki mieli kipata lapset heti miehelle kun ovi kolahti, jotta saisi pienen lepohetken. Kun nyt tuleen kotiin töistä, tarvitsisin yhtä lailla sen pienen lepohetken. Kumpikin saattaa olla päivästä aika puhki ja etenkin melu kuormittaa miestä. Yleensä teemme niin, että minä nappaan lapset heti töistä tullessani kainaloon, sillä on heitä ollut myös ikävä. Kainalohetken jälkeen tarvitsen kuitenkin myös rauhallisen kahvihetkeni. 

Onneksi minä saan työstä ja kotielämästä tällä hetkellä kaikki parhaat puolet myös siinä mielessä, että teen miehen hoitovapaasta huolimatta lyhennettyä, nelipäiväistä työviikkoa ja se on ollut rahanmenetyksen arvoista. Se mahdollistaa miehelle aikaa keskittyä perjantaisin vapaammin musiikkitöihin (eli hänkään ei itseasiassa ole ihan 100% koti-isä). Samalla se leppoistaa kaikkien arkea, kun perjantai on vielä astetta rennompi päivä. Vapaan perjantain avulla jaksan itsekin paremmin, sillä etenkin alkusyksystä iltaisin miehellä oli vielä niin paljon musiikkitöitä, että arki olisi ollut jatkuvaa läpystä vaihtoa. Nyt koronan vuoksi arki on leppoistunut hieman vielä lisää, mutta se taas ei pidemmän päälle ole kyllä hyvä juttu, sillä musiikkityöt ovat olleet miehelle kotiarjen rinnalla tärkeä vastapaino. 

Iskä ja pojat legoleikkien pyörteissä. 

Meillä tämä koti-isyysjakso on siis tasapainottanut etenkin lapsiin liittyvien kotitöiden jakautumista, vahvistanut isän ja lasten välistä suhdetta ja helpottanut minun töihin paluuta huomattavasti. Varmasti on perheitä, jossa näin olisi muutenkin, mutta uskon että monelle tämä on mahtava mahdollisuus. Suosittelen kokeilemaan!

Hyvää isänpäivää kaikenlaisille iseille!

Gotta catch 'em all - pumpkin!

 Bonsku innostui syksyllä pokemoneista ja niinpä hurahdimme yhdessä nyt ensimmäistä kertaa Pokemon gon maailmaan. Kokeilin sitä joskus, kun se oli uusi juttu mutta se jäi, sillä se ei toiminut puhelimessani. Nyt sen sijaan opettelemme pelistä koko ajan uutta, vaikka aluksi vain keräsimme "pokeja". Pelistä on tullut yhteinen juttumme ja aina iltapäivisin, kun tulen kotiin töistä katsomme, millaisia pokemoneja meillä kotona olisi napattavaksi. Tämä on nyt selvästi Bonskun tämän syksyn "juttu" ja on hauskaa, kun siinä voi itsekin olla tiiviisti mukana (pelaamme minun puhelimellani).

Onko pokepallossa ehkä Charmander, kun siellä palaa tuli? 

Viime vuonna tähän aikaan taisivat olla pinnalla supersankarit ja silloin keksimmekin tehdä Batman-kurpitsalyhdyn. Tänä vuonna keksin jo kauan sitten, että tämän vuoden kurpitsalyhdystä tulee tietysti pokepallo! (Jos joku ei tiedä, niin pokemonit ovat siis otuksia, joita yritetään napata pokepalloihin.) Ajattelin, että malli löytyisi varmasti Pinterestistä, mutta yllätyksekseni siellä suurin osa pokepallo-kurpisoista olikin maalattuja! Höh, ei ollenkaan perinteistä kaiverrusta. Sen sijaan Pinterest oli täynnä toinen toistaan hienompia Pokemon-hahmoja kaiverrettuina kurpitsoihin. Niihin eivät kaiverrustaitoni olisi riittäneet, joten tyydyin niihin pariin mallikappaleeseen, jotka pokepalloista oli tehty. Sinänsä kuvio ei ole vaikea tehdä, mutta tarvitsin ideaa siihen, miten pokepallon eri värit tuodaan esiin ja miten kuvio pysyy parhaiten "kasassa". 

Erittäin hyvän niksin kurpitsan koverruksessa opin ystävältäni, joka teki vasta tänä vuonna ensimmäisen kerran kurpitsalyhdyn. Hän oli ostanut kaupasta "halloweenkurpitsan", johon oli kontaktimuovilla tehty naama valmiiksi. Ja sitten hän oli vain kaivertanut naaman kontaktimuovien mukaan. Nerokasta! Minä yritin viime vuonna piirtää lyijykynällä mallin kurpitsaan, eikä se tarttunut ollenkaan. Tällä kerralla leikkasin mallin värillisestä kontaktimuovista, liimasin kurpitsaan ja leikkasin mallin ympäriltä. Kyllä oli helpompaa! 

Ah, kontaktimuovi, mikä nerokas keksintö!

Melkein valmista. Parhaat työkalut ovat katkoteräveitsi, pieni teräväpäinen keittiöveitsi ja kaapimiseen jäätelökauha. 

Ja olisi ollut vielä helpompaa, jos en olisi tehnyt samaa virhettä kuin viime vuonna, eli unohtanut ottaa kurpitsaa ensin sisään lämpenemään. Nyt aluksi kurpitsa hikoili taas sen verran, ettei kontaktimuovi meinannut tarttua, mutta onneksi pienen pyyhekuivatuksen jälkeen se pysyi riittävän hyvin kiinni kurpitsassa. Tällä kertaa kaivertaminen muuten sujui jo rutiinilla ja vaivattomasti. Koko homma oli paketissa puolessa tunnissa. Kuviokin toki oli helppo tehdä, mutta kyllä ihan ensimmäisissä perusnaamoissa meni paljon enemmän aikaa. 

Pokepallon valkoisesta osasta näkyy valo ja tuosta keskiosan "napista" koversin vain ulkokuoren pois siten, että malton väri näkyy. 

Ja nyt meillä on sitten pokepallo rapunpielessä. Toivottavasti se houkuttelee meille oikein paljon pokemoneja tai ainakin Bonskun kovasti toivoman Squirtlen!

Savipajan saldoa

Keramiikkaharrastus on ollut nyt keväästä asti tauolla ja olen käynyt vain lasittamassa ja hakemassa vanhoja töitä kotiin. Mieli tekisi jo uudestaan saven ja etenkin dreijaamisen pariin, mutta nyt ei mahdollisuuksia ole ollut. Kurssille en nyt syksyksi ilmoittautunut, sillä miehen alkusyksyn illat olivat sen verran täynnä, etten olisi oikein ehtinyt. Avoimiin pajoihin en ole vielä myöskään päässyt, vaikka niitä taidetaan jo taas järjestääkin. Nyt sinne on koronan vuoksi tullut ennakkoilmoittautuminen, joten ei enää pettymyksiä oven takan, kun paja onkin täynnä! Tosin ehkä pitää olla aika nopea varaamaan paikkoja, jos pajat ovat edelleen yhtä suosittuja kuin ennen. 

Kevään tuotoksia. 

Keramiikka on tarjonnut haasteita, sillä se on tavallaan aika yksinkertaista ja helposti saa tehtyä ihan kivoja töitä. Mutta toisaalta niin monessa kohtaa voi mennä pieleen, eikä työ muistuta visiota pätkääkään! Esimerkkinä allaoleva vihreä, surkea pieni kippo. Dreijaus taisi mennä hieman mönkään ja pienen pienen pieni kippo on vinkura sisältä ja ulkoa. En muista yhtään, millaisen lasitteen kipolle valitsin, mutta olen aika varma, etten tavoitellut epätasaisen mattaista vihreää. Myös ylläolevan kuvan sinisen kulhon kanssa oli ongelmia. Dreijasin nätin ja siistin kipon, mutta onnistuin puhkaisemaan pohjaan jossain vaiheessa reiän. Siispä kiinnitin siihen uuden pohjan, sillä ajattelin että kokeilla nyt ainakin kannattaa. Se olisi voinut hajota poltossa, mutta kävi hyvin ja kippo säilyi ehjänä. 

Kaikki tekeleet eivät ole yhtä onnistuneita... mutta on tämäkin aika symppis!

Välillä taas kaikki menee ihan nappiin. Tuo keltainen sitruspuserrin esimerkiksi. Jo ensimmäinen sitruspusertimeni, tuo sininen, onnistui yliodotusten. Olin katsonut pari youtube-videota aiheesta, istuin dreijan ääreen ja onnistuin saamaan aikaan sitruspusertimen! Tämän onnistumisen jälkeen tein monta epäonnistunutta dreijausyritelmää, mutta lopulta seuraava onnistuminen tapahtui myös, kun tein toisen sitruspursertimen. Ilmeisesti olen luontainen sitruspusertimien tekijä. Sinisessä lasite jäi hieman epätasaiseksi, mutta keltaisessa sekin meni ihan nappiin. 

Täydellinen sitruspuserrin! Harmi, ettei näitä tarvitse kovin monta. Voisin alkaa tehtailla näit. 

Kokeilin ja todistettavasti myös toimii... ainakin paremmin kuin Alessin Juicy salif!

Lasittaminen on siitä jännittävää, että vaikka purkin päältä näkee, minkä värinen pitäisi tulla, voi jokin mennäkin eri tavalla kuin suunniteltu ja väri ei olekaan sama kuin oletti. Joskus myös väri on seonnut huonosti (ehkä käynyt tuon vihreän kipon kanssa niin?) tai se valuu odottamattomalla tavalla. Tein kevään kurssilla kolme geometrista seinäkoristetta, jotka kokeilin koristella värillisillä lasinpalasilla. Lasi sulaa uunissa ja jättää kauniin, paksun krakeloituneen pinnan. Jännitin kovasti, millainen olisi lopputulos. 

Kesällä jäin jännäämään, mitä näistä tulisi. 

Lopputulos oli hyvä, mutta hieman erilainen kuin oletin. Lasimassa oli osittain sulanut kuvioiden päälle, mutta tämä ei oikeastaan haittaa. Sinisestä tuli mielestäni kaikkein hienoin, sillä siinä eri sävy sekoittuivat kauniisti. Vihreässä sävyeroja ei niin huomaa. Punakeltainen sen sijaan on ihan hassu, sillä osa selkeästi keltaisten lasinpalojen väreistä hävisi kokonaan! Lasi näyttää aivan kirkkaalta jossain kohtaa ja toisessa taas on keskittymä keltaista. Jännittävää!

Ihan hyvin kävi lopulta. Nämä aion laittaa jonnekin seinälle. 

Varmaan jos kokemusta karttuisi enemmän, tulisi prosessista sentään vähän enemmän ennakoitavampi. Mutta olen ymmärtänyt, että kokeneellekin tekijälle lopputulos on jossain määrin silti aina mysteeri. Osa tekemistäni töistä sentään tuli uunista melkolailla juuri sellaisina kuin suunnittelinkin. Tein nopeina "välipalatöinä" muutamia kukkapurkkien alulautasia, jotka onnistuivat mielestäni tosi hauskasi. Roiskeet ja pilkut ovat engobeta, joka on siis värjättyä savilietettä, jota käytetään koristelussa. Isommat pinnat ovat lasitetta ja lisäksi engoben päällä on vielä kirkas lasite. 

Kukkalautaset ovat söpöjä pikatöitä. 

Teen kyllä mieluummin purkkeja, kippoja ja "käyttöesineitä" kuin veistoksia. Muutamia dinoja suostuin Bonskun mieliksi tekemään ja vähän siitä innostuinkin. Se on kyllä silti ihan oma taiteenlajinsa tehdä jotain esittävää. Vaihteen vuoksi tosin hauskaa sekin. Brachiosauruksen olen esitellyt jo aikaisemmin, ja nyt hain kotiin toistaiseksi lasittamatta jääneen ankylosauruksen. Se on niin söpö, että ehkä se on vasta poikanen. Se jäi keväällä viimeistelemättä, mutta pistin sen silti polttoon, kun se oli ihan kuivettunut. Riittävän hyvä siitä silti tuli, ainakin Bonskun mielestä. 

Ankylosaurus taitaa olla albiino. 

Nyt kun kirjoitin tämän postauksen, tekee mieleni entistä enemmän päästä keramiikkapajaan! Ehkä täytyy pitää silmällä noita Vimman pajoja taas. Olen luvannut ystävälleni häälahjaksi jonkin keraamisen rasian. Seuraavan projektin aihekin on jo selvillä!

Mikä on sinun suosikkityösi näistä?

Muistojen matto

 Ennen muuttoamme syksyllä 2018 kävin läpi tavaroitamme ja tein pienimuotoista karsintaa. Vein kirppiksille vaatteita ja erinäistä sisustuskrääsää, joka ei enää istunut omaan makuuni. Ongelmaksi muodostuivat kuitenkin sellaiset vaatteet, etenkin t-paidat, jotka olivat jo niin kulahtaneita, etteivät olisi menneet kaupaksi. Osaa taas ei muista syistä viitsinyt myydä. Tai ehkä erään muinaisen kesätyöpaikkani Jaloviina-paita olisi hyvinkin mennyt kaupaksi. Niinpä päätin leikata kaikki ylimääräiset ja kulahtaneet paidat matonkuteiksi. Otin silloin valokuviakin prosessista. Tarkoituksenani oli varata kangaspuut taitokeskuksesta ja kutoa räsymatto. Ikinä vaan aikaa ei löytynyt ja postauskuvatkin unohtuivat arkistoon. Säännöllisesti kuitenkin muistin matonkuteeni ja pohdin, mihin uusi matto voisi tulla. 

Muistaakseni leikkasin kuteet tällä ohjeella. Onneksi se homma oli jo tältä erää hoidettu!

Lopulta sysäyksen mattoprojektille antoi yllättäen kakkavahingon kokenut yläkerran vessan matto. Jo valmiiksi tahrainen villainen pikkumatto ei muutenkaan enää miellyttänyt silmää. Niinpä päätin selvittää, olisiko muita tapoja tehdä matto kuin kangaspuilla. Tavallinen virkkaaminen ei houkuttanut. Yllättäen sitten instagram mainosti minulle Taitokeskuksen räsyvirkkauskurssia. Itse kurssille en päässyt, mutta kiinnostuin tekniikasta. Sillä voisi hyvinkin saada juuri vessanmatoksi sopivaa struktuuria. 

Selasin ahkerasti Pinterestiä ja pohdin erilaisten ohjeiden välillä. Pörröinen vai nypyläinen matto? Latch hook rag rug hakusanoilla sain lopulta parhaat ohjeet. Katsoin, että pohja jota matossa käytettiin näytti aivan mattojen liukuesteruudukolta, joten kävin hakemassa sellaista. Päätin pärjätä myös isolla virkkuukoukulla, sillä en halunnut ostaa projektiin mitään ylimääräistä. Ensin kokeilin aloittaa pörröistä mattoa. Luovuin ajatuksesta kuitenkin ensimmäisen solmun jälkeen, sillä tajusin kuinka valtavan hidas projekti olisi edessä. Niinpä päädyin tekemään nypyläistä pintaa, joka on oikeastaan yhtä helppoa, mutta paaaaljon nopeampaa. 

Vaihe 1 ylemmässä kuvassa ja vaihe 2 alemmassa. Kuteen vaihtaminenkin käy helposti: sen kun katkaiset langan ja aloitat seuraavalla. 

Sain hieman omaa-aikaa käsitöiden ja elokuvien parissa. 

Yksinkertaisuudessaan siis otetaan mattopohja, joka voi olla tuollaista liukuestemattoa tai varsinaista tähän tarkoitettua pohjaa. Sitten otetaan matonkudetta ja aletaan vetää sitä ruudukon rei'istä koukulla oikealle puolelle. Vieri viereen muodostuu pieniä nyppylöitä, joista tulee lopulta maton pinta. Aluksi voi tuntua, että miten kude oikein pysyy paikoillaan, mutta työn edetessä verkko hieman kiristyy, jolloin kude ei pullahda nurjalle puolelle. Minulla oli aika isoreikäistä verkkoa, joten laitoin aina vähintään kaksi, osaa jopa neljä, lankaa kerralla rei'istä läpi. 

Maton struktuuri on todella hauska. Osassa ruutuja on useampaa eri väriä, mikä tekee pinnasta entistä elävämmän. 

Loppua kohden piti hieman alkaa suunnitella, mitä värejä vielä on jäljellä. Muuten menin fiiliksen mukaan. 

Projekti oli kiva ja helppo, mutta kesti kyllä useamman viikon, sillä työhön välillä kyllästyi. Lisäksi se oli suhteellisen hidasta, kun kaikki kuteet eivät meinanneet niin nätisti pysyä paikoillaan ja osa taas oli todella tahkeita pikeekankaita, jotka eivät meinanneet tulla rei'istä läpi. Lopputulos kuitenkin palkitsi ja matto tuntui heti hauskan stuktuuriselta. Värikkäät ruudut valikoituivat kuosiksi, koska noh, rakastan värikkäitä ruutuja! Tämä myös mahdollisti mahdollisimman monen eri värisen kuteen käyttämisen. Halusin, että mattoon uppoaa mahdollisimman paljon kudevarastoa. Muutamaan ruutuun yritin myös ihan ostokudetta, joita minulla on jäljellä edellisestä mattoprojektista, mutta ne olivat jotenkin liian liukkaita eivätkä kolmin- tai nelinkertaisinakaan meinanneet pysyä paikoillaan vaan valuivat ruudukosta ulos. Lopuksi viimeistelin maton taittamalla hieman ylimääräistä ruudukkoa maton alle ja kuumaliimaamalla langanpäät paikoilleen. Kuumaliima houkutteli helppoudellaan, vaikka varmaan muitakin tapoja olisi ollut. 

Viimeistelyä vaille valmis matto. 

Nurja puoli näyttää melko villiltä. Ylimääräisen verkon leikkasin pois, mutta jätin 2-3 ruutua reunaan taitettavaksi. 

Kuumaliima tekee pohjasta myös vähemmän liukkaan. 

Matto sopii paikkaansa hienosti! Yläkerran vessan lattia on syksyisin ja talvisin todella kylmä, sillä lattialämmitys ei toimi ja matto on siksikin tärkeä. Matto tuntuu myös hauskalta varpaiden alla, kun toiset kuteet tuntuvat pehmoisilta, toiset jämäköiltä ja toiset upottavilta. On myös ihana kertoa lapsillekin, mitä kaikkia vaatteita matosta löytyy. Siinä on mm. paita, joka miehellä oli päällään tavatessamme. Siinä on vanhoja Maatanäkyvissä-festaripaitoja, New Yorkissa mukana ollut jättimäinen tuubihuiviasia, Metro-lehden paita siitä viikosta jonka mies lehteä jakoi. Yläasteaikainen yöpaitani ja paljon muita muistoja. Nyt vaan toivotaan, että tämä matto ei koe kakkavahinkoa! 

Mattoa tuo on hyvä kontrasti harmaalle lattialle. 

Seinän koristepallot sointuvat mattoon hyvin. 

Millaisia muistoja sinun räsymattoosi voisi tulla?

Trofeehuone ja taidegalleria

 Eipä sitä ihan joka kodissa olekaan taidegalleriaa tai trofeehuonetta, varsinkaan jos asunto on virallisesti kolmio. Mutta meilläpä on! Taiteen sekä metsästyksen suhteen olimme tällä kertaa omavaraisia. Yhtään eläintä ei kuitenkaan vahingoitettu metsästyksessä. 

Pahvieläimet eivät onneksi ole uhanalaisia. 

Meidän koronakeväästä jäi muistoksi hurja määrä leijonakuningas- ja savanniaiheisia naamareita. Ne olivat monta viikkoa kovassa käytössä ja niitä on ehditty paikatakin moneen otteeseen. Silloin jo suunnittelin, että kun niillä ei enää aktiivisesti leikitä, laitan ne seinälle, höm, "metsästysmuistoiksi". Myydäänhän sitä kaikenmaailman täytettyjä pehmolelunpäitä seinäkoristeiksi!

Tervemenoa!

Muutamat ohuemmat naamarit eivät päässeet seinälle, sillä ne ovat vielä käytössä. Ja oikeastaan ehkä ihan hauska, että seinällä on nyt vain naamareita, jotka eivät ole aivan suoraan kuin Disney-elokuvasta. Scar pääsi paraatipaikalle sanomaan heipat vieraille. Sen ympärillä on viime kesänä Pimeestä vintistä löytämäni kynttilälampetit. Niistä puuttuu vielä kynttilät, mutta hienot ne ovat noinkin 

Sarvikuonon selässä matkustanut lintu pääsi peilin päälle. 

Taidegalleria sijoittuu portaikkoseinämälle. Siihen on kerätty viime vuonna "taidekerhossa" tehdyt työt. Osallistuimme viime vuonna ja alkuvuodesta Aurassa vanhemman ja lapsen taideseikkalu-kurssille ja siellä molemmat pojat tekivät hienoja töitä eri tekniikoilla. En säästä kaikkia lasten taiteiluja saati sitten laita niitä seinälle, mutta taidekerhon töistä melkein kaikki päätyivät seinälle hienoksi kokonaisuudeksi.  

Lasten teokset ovat edukseen ryhmiteltyinä. 

Lasten teokset tuovat kivasti väriä valkoiseen seinään ja silti kokonaisuus ei ole liian levoton, kun teokset on ryhmitelty sopivasti. Muut teokset pääsevät vaihtuvaan näyttelyyn ilmoitustaululle, mutta vain kaikkein hienoimmat työt ovat päässeet tähän seinälle. Vähitellen galleriaa voi uudistaa, mutta toistaiseksi se on nyt säilynyt melko samanlaisena. Jotkut hienoimmat varmaan pitää kehystääkin, kun gallerien valikoima alkaa vaihtua. 

Vielä yhtään näistä ei ole kehystetty, mutta varmaan osa ainakin päätyy oikein kehyksiinkin. 

Miten muilla on ollut lasten töitä esillä? Omien tai muiden.