Satokausitalkoot ja inspiraatioresepti

Viime vuonna ainakin instagramissa ja blogeissa villiinnyttiin #kukkakaalitalkoot - häshtägistä, tänä vuonna on rummutettu kesäkurpitsatalkoita. Minusta tällaiset satokauden herkkujen esiin nostamiset ovat hyvä asia, sillä se antaa tietoa siitä, mikä milloinkin on parhaimmillaan ja ohjaa siten ainakin vähän järkevämpään kulutukseen. Kannattaa käyttää sitä, mitä on paljon, jotta kaikki tulee käytetettyä ja toisaalta mitä ei tarvitse väkisin kasvattaa vääränä sesonkina. Kukkakaalitalkoisiin osallistuin minäkin, tosin vain melko pienellä panoksella, sillä perheessämme on usempi herkkävatsainen, joka ei oikein kaaleja kestä. Onneksi kesäkurpitsa tuntuu sopivan kaikkien vatsalle ja sitä olenkin nyt loppukesästä käyttänyt ahkerasti. 

Kesäkurpitsa on ihanan monipuolinen vihannes. Se on tomaatin jälkeen ehkä suosikkini monipuolisuudessaan. Se sopii niin pannulle kuin uuniin, lisukkeeksi ja pääraaka-aineeksi ja sen voi myös helposti piilottaa kasvistenvälttelijöiltä... paitsi ei kyllä voi, sillä Bonsku jätti herkkunsa risoton liki koskematta, kun raastoin kesäkurpitsaa sen joukkoon. Isommat palat risotossa hän söi vain ympäriltä. Meillä kesäkurpitsaa käytetään monessa ruoassa. Joskus tein ihanaa kesäkurpitsa-linssipastaa, pilkon kesäkurpitsaa paistettujen perunoiden joukkoon, käytän sitä nuudelien tapaan ja uuniruoissa ja pastassa. Maku on mieto ja miellyttävä ja sopii monen pariksi. 

Tänä kesänä olen innostunut käyttämään kesäkurpitsaa etenkin lämpimien salaattien joukossa. Tai ehkä oikeastaan puolilämpimien, sillä olen yhdistellyt salaateissa sekä lämpimiä että kylmiä aineksia. Idean sain luettuani Nigellan helpon kuskus-salaatin ohjeen ja varioin sitä oman pääni mukaan. Alkuperäisessä ei ollut kesäkurpitsaa, mutta ajattelin sen sopivan salaattiin hyvin. Pohjaksi olen laittanut milloin mitäkin: kuskusia, bulguria, kvinoaa... seuraavaksi ajattelin kokeilla ohrahelmiä. Muuten laitan salaattiin kesäkurpitsan ja halloumin lisäksi tuoreita tomaatteja, nektariineja, kesäsipulia. Tämä on tämmöinen inspiraatioresepti, jota ei tarvitse noudattaa tarkasti, mutta saa ehkä idean herkulliseen arkisalaattiin. 

Kesäkurpitsatalkoosalaatti

• 1 pieni kesäkurpitsa
• 2 dl kvinoaa, kuskusia, bulguria tai muuta "ryyniä"
• 2 valkosipulin kynttä
• Paketti halloumia
• kesäsipulin varsi
• (Kasvisliemijauhetta tai kuutio)
• Haluamiasi yrttejä tai mausteita
• (oliiviöljyä)
• (sitruunamehua)
• Lisäksi esim. tomaatteja, paprikaa nektariinia, avokadoa... mitä mieleen juolahtaa ja kaapista löytyy!

1. Keitä ryynit ohjeen mukaan. Lisää keitinveteen halutessasi kasvisliemijauhetta tai -kuutio.

2. Pilko kesäkurpitsa ja sipulit (kesäsipulin varret voi laittaa myös raakana) sekä halloumi ja muut mahdolliset paistettavat asiat. 

3. Paista pannulla paistettavat jutut kauniin ruskeiksi. Minä laitan aina kaikki samalle pannulle. Hetki pitää odotella, että neste haihtuu, jotta paistopinnan saa kauniiksi. 

4. Pilko tuoreet ainekset ja sekoita lämpimien joukkoon. Jos teet ison satsin, josta säästät myöhemmäksi, suosittelen lisäämään tuoreet aineet vasta ennen tarjoilua, jos haluat lämmittää paistetun osan salaattia uudestaan. Salaatti toimii kuitenkin myös kylmänä. 

5. Mausta salaatti lopuksi halutessasi yrteillä, sitruunamehulle ja oliiviöljyllä. 

Salaatti on nyt jo monta kertaa maistunut ainakin melkein kaikille perheenjäsenille, tai lähinnä kaikille muille paitsi Bonskulle, joka syö vain kvinoaa ja halloumia. Tintin nyt ei tietysti syö vielä mitään. Ehkä vielä jonain päivänä hänkin kuitenkin tajuaa tämän salaatin ja kesäkurpitsan herkullisuuden. Nyt satokautena aion ainakin sitkeästi yrittää. 

Mitä sinä teet kesäkurpitsasta?

Tintti Tintin Tinttisen ristiäiset

Päähenkilö otti lunkisti ja nukkui melkein koko päivän. Tällä kertaa saatiin "poseerauksia" myös kastepuvussa, kun Bonskun juhlissa unohtui. Kuvaajana mummu. 

Vietimme toissa sunnuntaina Tintinin ristiäisiä. Tälläkin kertaa halusimme pitää ristiäiset jo melko pian syntymän jälkeen, koska kastetilaisuus on meille tärkeä. Keskityn tässä kuitenkin nyt vain juhlien pinnallisempaan puoleen. Luin Bonskun ristäispostausta ja ihmetyksekseni luin sieltä, että jännitin kovasti juhlia etukäteen. Tällä kertaa ei kyllä ollut jännitystä kuin juuri sen verran kuin on hyväkin olla ennen juhlia eli ihan vain pikkuisen ja positiivisesti.

Kukkia ja teemavärejä. Värit taisivat tulla marimekon kankaan inspiroimina, vaikka en tietoisesti tätä liinaa ajatellutkaan. 

Jämäkukista sai söpöt koristeet kivituikkuihin. 

Kastepöytä. Tungin kimppuun lisää harsoa, jolloin sain siitä sellaisen kuin ajattelin. 

Valitsin yhdeksi "teemaväriksi" oranssin, koska se oli ollut myös Bonskun ristiäisten toinen teemaväri. Muina teemaväreinä oli limen vihreä ja ihan ripaus pinkkiä eli ihan lempparivärejäni. Mihinkään baby blue -värimaailmaan en pyrkinyt siis. Visioin mielessäni täydellisen kukkakimpun, jossa oli pääasiassa harsokukkaa ja siellä täällä teemavärien mukaisia kukkia. Ihan sellaista en kukkakaupasta lopulta saanut, mutta tuunaamalla sain kimpusta melkein sellaisen kuin visioinkin. Muuten koristeet olivat samoja kukkia rennosti maljakoissa. Tällä kertaa en väsännyt lippuviirinauhaa.

Tarjoilupöytä koko komeudessaan. 

Täydellinen kakku! Kuvaajana mummu. 

Tarjoilut tilasin puhtaasti instagramin perusteella. Moni vieraista naureskeli, että se taitaa olla tätä nykypäivää. Ihastuin keväällä Simppelin sormiruoka Marjutin nuorimmaisen ristiäiskakkuun ja selvisin, mistä se on peräisin. Sieltä löysin suloisen Bake 'n' cake -leipomon, jonka instagramtili on täynnä toinen toistaan kauniimpia kakkuja. Tilasin vaaleanvihreän "valukakun" teemavärisillä marengeilla ja sain juuri sellaisen kuin halusinkin. Ja se maku! Vadelma-sitruuna-täyte oli aivan ihanan raikas hellepäivän kakussa. Ainoa huonopuoli oli, että valtava kakku meni juhlissa kokonaan, emmekä saaneet rääppeitä seuraavalle päivälle. Taisi olla aika herkkua muidenkin mielestä. Suolaisena herkkuna oli näyttävä kreikkalainen voileipäkakku, joka oli myös herkullinen. Lisäksi mumi teki etunimen alkukirjaimen muotoisia marenkeja ja lusikkaleipiä ja mummu aitoja karjalanpiirakoita. Nam!

Punasipuliruusu vei sydämeni instagramissa, joten piti tilata samanlainen. Myös maku oli kohdallaan. Kuvaajana mummu. 

Kastetilaisuus sujui hyvin. Tintille tuli hieman nälkä jossain vaiheessa, mutta sylikummitäti hoiti tilanteen hienosti ja sai hytkytettyä Tintinin tyytyväiseksi. Kastepappina oli miehen setä, joka on myös vihkinyt meidän aikanaan. Kummeiksi valitsimme kaksi ystäväpariskuntaa. Mies säesti virret pianolla. Tai oikeastaan myös Bonsku säesti, sillä kun musiikki oli alkamassa, hän huusi haluavansa "kitaransa" eli foam rollerin. Hän sai laskea musiikin käyntiin ja "soitti" kitaraansa niin tosissaan kuin vain 3-vuotias voi foam rolleria soittaa. Tämä oli itse kasteen lisäksi yksi päivän liikuttavimpia hetkiä, kun muuten niin vilkas isoveli rauhoittui soittamaan. Ja oli hän rauhallinen koko muunkin toimituksen ajan. Etunimi oli otettu käyttöön jo synnytyslaitoksella, mutta muut nimet paljastettiin vasta kasteen yhteydessä. Etunimi oli vain kiva nimi, eikä tullut suvusta, mutta toinen nimi tuli miehen isoisältä ja kolmas kauempaa suvusta (ja lisäksi oli meidän perheen koiran nimi, joten melkein suvusta sekin). 

Kaunis kastetilaisuus. Kuvaajana mummu. 

Bonsku ja kitara. Kuvaajana mummu. 

Juhlat sujuivat tavalliseen tapaan kahvitellen ja seurustellen. Lisäksi toinen kummitädeista lauloi kauniin laulun. Lahjat Bonsku avasi veljensä puolesta innokkaasti. Tintti sai kummilusikan, kasteristin, käsinkudotun rengasliinan, lelukaaren, merimiesasun ja pehmopupun, Kastehelmi-rasian ja Pikkukakkos bodyn sekä rahaa. Mukavasti osa lahjoista tuli käyttöön heti (mm. lelukaari, jonka alla hän nytkin pötköttelee) ja osasta on iloa myöhemminkin. 

Meidän ihana perhe. Kuvaajana mummu. 

Aivan ihanat juhlat siis, mutta eipä tällä vieraskokoonpanolla voi muuta odottaakaan. Harmi, ettei Tintin itse muista juhlista mitään. Tärkein juttu tietysti on kuitenkin kaste vaikkei juhlia muistaisikaan. Pian päästäänkin jo seuraaviin juhliin, sillä sunnuntaina on vanhempieni perinteiden kesäjuhlat ja sitä ennen minun synttärit (tosin vain perheen kesken). 

Lasten Turku: ilmaisten touhupaikkojen top 5

Turku on ihan huippu kesäkaupunki ja tietysti muutenkin ihana paikka vierailla ja myös asua. Olen silloin tällöin kirjoitellut Turku-vinkkejä ja nyt tuli mieleen kirjoittaa lapsiperheen näkökulmasta. Nyt kun Bonsku on varsin touhukkaassa iässä, on pitänyt keksiä paljon erilaista puuhaa ja tekemistä. Siispä ajattelin listata ilmaisten ja kesäisten lapsiperhejuttujen top vitosen.

1. Seikkailupuisto eli seikkis ja Kupittaan puisto

No, seikkis on ehkä itseoikeutetusti ykkönen, sillä se on varmaankin Turun hienoin leikkipuisto. Sieltä löytyy puuhaa monen ikäiselle ja etenkin kesäisin tekemistä riittää pidemmäksikin aikaa. Voi kahlata pienessä purossa, uittaa siinä veneitä tai hiekkaleluja, leikkiä mitä erilaisimmissa kiipeilytelineissä tai juosta suihkulähteen alla. Kupittaan puistossa on myös muita leikkipaikkoja, jos haluaa vaihtoehtoja vielä lisää. Ja kaikki tämä ilmaiseksi! Tarjolla on myös maksullisia juttuja, etenkin kesäisin, kuten pomppulinnaa ja teatteriesitystä. Kävimme juuri muutama viikko sitten katsomassa Timantti-teatterissa Eira, Coco ja riskitön rantaloma -tanssiesityksen, joka oli hauska niin aikuisille kuin lapsillekin. 

Yksi huono puoli seikkiksessa on ja siksi sinne ei tule lähdettyä kovin usein: se on myös aikuisille seikkailupuisto, sillä lapsia saa seurata hyvin aktiivisesti. Erään ystäväni sanoin seikkis ei ole mikään koomailupuisto, jossa aikuinen voisi istua penkillä ja katsoa, kun lapset leikkivät. Mutta aikaa siellä saa kulumaan vaikka koko päivän!

Seikkiksestä minulla ei ole yhtä ainutta kuvaa! Niin vauhdikasta siellä on. 

2. Kahluualtaat

Turussa on kaksi ihanaa maauimalaa, joista suosikkini on Samppis. Lasten kanssa on kuitenkin myös ilmaisia pulikointimahdollisuuksia myös kaupungissa. Turun keskustassa ja sen liepeillä on monta hyvää leikkipuistoa, joista voi valita vaikka joka päivä eri puiston. Nyt kesällä olemme käyneet eniten puistoissa, joissa on myös kahluuallas. Keskustan lähellä ainakin Vartiovuorenmäellä ja Mannerheimin puistossa Mikaelin kirkon lähellä on kahluualtaat ja lisäksi hieman syvemmällä Portsassa Annan puistossa. Ennen epäilin altaiden puhtautta, mutta yllättävän hyvin hoidetuilta altaat vaikuttavat, kun niissä on nyt tullut kahlailtua. Täydellinen budjettiratkaisu maauimalan sijaan, etenkin jos aikuisia ei huvita pulikointi. Kahluualtaita löytyy toki muistakin kaupungeista. 

Melkein kuin olisi vaikka Blue lagoonissa Islannissa - tai sitten Mannerheimin puiston kahluualtaassa.

3. Lasten apteekki Apteekkimuseon ja Cafe Qwenselin pihalla

Yksi Bonskun suosikkikahviloista on Cafe Qwensel eli "Venkkeli". Eikä ihme, kukapa voisi vastustaa kuparipannusta tarjottua kahvia ruusukupeista nautittuna. Tai sitten ihan vaan jätskiä ja pillimehua. Vaikka kahvila tietysti on maksullinen, lasten apteekkiin on vapaa pääsy eikä ostopakkoa. Lasten apteekissa voi leikkiä oikeaa vanhanajan apteekkaria ja tehdä vaikka pillereitä muovailuvahasta, mitata rohtoja punnuksella ja pakata niitä purkkeihin. 

Pieni apteekkari mittaa "apsiriinia". 

Apteekki koko komeudessaan. 

Reseptit pitää kirjoittaa tarkkaan. 

4. Föri

No tietysti föri! Jos joku ei tiedä, Föri on siis lautta, joka kulkee Turussa Aurajoessa edestakaisin täl ja toispual jokke. Ilmaiseksi! Joillekin se on ehkä arkipäivää, mutta me emme ainakaan matkusta Förillä niin usein, että sen hohto himmenisi. Mikäs sen hauskempaa kuin matkata lautalla ja katsella maisemia. Förin molemmilla puolilla on lähistöllä myös kivoja leikkipaikkoja. Toispual on Barkerin puisto ja tälpual on pienen matkan päässä suloinen Muumipuisto Vilkkilänmäellä (rannassa olevan kaupan takana). 

Tintinin ensimmäinen Föri-ajelu. Se on pienelle turkulaiselle merkittävä hetki. Bonsku on jo kokenut föri-ajelija. 

5. Kuralan kylämäki

Jos kaupunkimaisemat kyllästyttävät, ei maaseutukaan ole kaukana. Kuranlan kylämäki on varmasi yhtä legendaarinen kuin Seikkis ja se on oikea lapsiperheiden klassikko. Me emme kuitenkaan olleet käyneet siellä koskaan aiemmin, joten ehkä löytyy muitakin, joille se on paikkana uusi. Ja olihan se ihana! Lampaita, traktoreita, peltomaisemaa ja kivoja leikkipaikkoja. Rakennuksissa on mm. erilaisia roolileikkipaikkoja, kuten kauppa tai vanhanaikainen koti, jossa voi tutustua siihen, miten ennen elettiin. 

"Tässä teetä olkaa hyvät"

Vanhat lelut on parempia kuin pussillinen uusia. 

Paljon muutakin jännää ja hauskaa tehtävää ja nähtävää Turussa on ihan ilmaiseksi: Turun linnan ympäristö, monet kauniit puistot, kauppatori... Joten tervetuloa vaan Turkuun lastenne kanssa!

Olivatko vinkit tuttuja tai tuleeko mieleesi lisää?

Minipuutarhan nousut ja tuhot

Kuistin kukkaloistoa. Kukkapöytä siirtyi keittiöstä kuistille ja pääsi pitkästä aikaa varsinaiseen tehtäväänsä eli kukkapöydäksi.

Kuten olen monesti aiemmin todennut, en ole kummoinen viherpeukalo. Kasvattamistani vihanneksista tulee aina minikokoisia ja pahanmakuisia ja yrtit kuolevat yrttilampun avulla ja ilman. Paitsi kerran onnistuin kasvattamaan oikein paksun toukan basilikan joukossa, joten ehkä minun lahjani olisivat ennemmin hyönteisfarmarina? Minipuutarhani kuistilla ja rapunpielessä sentään pyrin pitämään kuosissa ja onnistun siinä vaihtelevasti. Välillä tuhoa aiheuttavat sääolosuhteet ja välillä oma hajamielisyyteni kastelun suhteen. Onneksi vuosien varrella olen löytänyt kasvit, jotka menestyvät vähemmänkin vähemmänkin vihertävällä peukulla minipuutarhassani.

Pelakuut tykkäävät rapunpielestä. Tänä vuonna pinkkiä ja valkoista. 

Olemme nyt asuttaneet tätä kotia seitsemän vuotta ja ensimmäisinä vuosina yritin sitkeästi kasvattaa pelakuita kuistilla. Mielikuvani ihanista pelargoniosta kurkkimassa ikkunoista kuitenkin murenivat vuosi toisensa jälkeen, sillä varjoisalla kuistilla (eli tambuurissa) ne eivät menestyneet. Sen sijaan rapunpielessä ne menestyvät erinomaisesti paahteisessa auringossa. Ne pysyvät minulla hyvin hengissä ja kukkimassa, sillä opin että ne pitävät kuivumisesta. Paitsi nyt kun Bonsku hoitaa pitkälti kukkien kastelun, saattavat pelakuut saada hieman liikaa nesteytystä. 

Fru Collianderin laatikko on täydellinen kukkalaatikko. 

Yhden begonian olen onnistunut tappamaan tänä kesänä, mutta muut porskuttavat vielä. 

Ruusubegoniat ovat suosikkejani, sillä ne tuntuvat tykkäävän sekä kuistista että rapunpielestä. Välillä joku yksilö saattaa kuukahtaa, mutta 80% kukkii koko kesän. Niitä saa myös ihan värisinä ja ovathan ne myös kauniita. Hortensiat olen yleensä saanut menestymään hyvin, sillä kastelu on saanut kuivahtaneetkin yksilöt aina virkoamaan. Harmikseni tämän kevään helteet ja paahde olivat liikaa kahdelle ostamalleni hortensialle ja ne ensin kuivuivat ja lopulta kastelin niitä liikaa. Eivät siis ole pomminvarmoja nekään. Aina töistä kotiin tullessani raukat olivat aivan loppu iltapäivän paahteesta. Nyt kesällä ostin kuitenkin kuistin varjoon vielä yhden ja toivon, että se kestäisi vielä syksyyn. 

Puhelinräpsy uudenguineanliisoista ennen nuupahdusta. 

Tässä virkoamisen ja kukkien nyppimisen jälkeen. Ei aivan toivotonta. 

Tänä kesänä heittäydyin aivan villiksi ja kokeilin peräti kahta uutta lajiketta. Sain 30-vuotislahjaksi lahjakortin Viherlassilaan ja ostin sieltä uudet kukat nuupahtaneiden hortensioden tilalle. Ihastuin syvän värisiin Uudenguineanliisoihin, jotka kasvoivat kauniisti "liukuvärijärjestyksessä" tummasta vaaleaan. Siirsin keittiöstä kukkapöydän kuistille ja liisat istuivat siihen kuin nakutettu. Nekin tosin kerran jo ehtivät nuupahtaa ja kukkia piti nyppiä pois melko paljon. Toivottavasti nekin vielä virkoavat kukkimaan! Toinen uusi tuttavuus oli rautayrtti, jota olen ihaillut monena vuonna, mutta en jostain syystä ole koskaan ostanut. Se ihastutti syvän fuksian sävyllä ja sopi ihanasti syvän siniseen ruukkuun. Sitäkin pitää nyt muistaa kastella sopivasti ja nyppiä kuivat kukat pois. 

Upea fuksia rautayrtti sopii siniseen "käpyruukkuun" ihanasti. 

Puutarhani hieman kauempaa. Tänä keväänä jouduttiin villiviini repimään alas, sillä se ei enää tehnyt lehteä. Onneksi se ei sentään johdu minun viherpeukalostani...

Välillä olen haaveillut omasta pihasta, jossa voisi istuskella näin kesäisin, mutta joka kerta totean, että tämä minipuutarha on enemmän minun juttuni. Tämän hoitaminen riittää mainiosti ja taloyhtiön penkki riittää istuskeluun. Vaikka ei sitä tiedä, miten joskus vielä innostuu puutarhuriksi! Nyt on kuitenkin hyvä näin. 

Millainen puutarhaihminen sinä olet? Riittääkö mini vai pitääkö olla maksi?

Mikroekotekoja

Kun lukee maailman ympäristöongelmista, tulee tunne, että omat keinot vaikuttaa niihin ovat melko pieniä. Toisaalta tulee olo, ettei voi vain olla tekemättä mitään, joten täytyy vain luottaa siihen, että niillä omilla mikroekoteoilla on jokin merkitys. Viime aikoina on noussut tietoisuuteen mikromuovien ongelma, enkä todellakaan uskalla liittyä facebookin "Mikromuovi ja puhdas vesi"-ryhmään. Tieto lisää tuskaa. Tässä postauksessa kuitenkin joitain hyvänmielen ekotekoja, joilla saa ainakin hetkeksi paremman mielen itselle ja ehkä jokusen mikromuovihippusen pois luonnosta.

Maailman hienoin uimapuku, joka auttaa myös pelastamaan maailman ... ainakin ihan pikkiriikkisen.

Tyylikkäin "ekotekoni", on uskokaa tai älkää, uusi uimapukuni! Edellinen vuosia palvellut ja ahkerasti käytetty oli alkanut pehkaantua ja venahtaa, joten oli aika ostaa uusi. Kuuntelin viimeisinä työpäivinäni ennen äitiyslomaa radiota työmatkalla ja satuin kuuntelemaan haastattelun naisesta, joka on perustanut ystävänsä kanssa yrityksen, joka tekee uimapukuja muoviroskasta! Yrityksen nimi ei jäänyt sillä kuulemalla mieleen, mutta myöhemmin googlettelin ja kyse oli Halla Halla -nimisestä puljusta. Heidän uimapukunsa on valmistettu kankaasta, joka valmistetaan Italiassa esimerkiksi muovipulloista ja vanhoista kalaverkoista. Kuulostaa aika uskomattomalta, mutta nykytekniikka on aika ihmeellistä.

Uikkari on myös käännettävä eli saa kaksi uimapukua samassa. Tosin tuo toinen puoli on niin hieno, ettei uimapukua varmaan malta kääntää. Nerokkaan pesulapun saa sujautettua kummalle puolelle tahansa. 

Ihan heti en onnistunut uikkareita nappaamaan, sillä tarjolla on aina vain pieni määrä tuotteita ja kokoja kerrallaan. Kyseessä on vielä ilmeisesti suhteellisen pieni yritys ja he kertovat sivuillaan, että tuotteita tehdään pieni määrä kerrallaan myös siksi, ettei materiaalia ja tuotteita turhaan jää yli. Muutamista blogeista luin kokemuksia uimapuvuista ja kaikki sanoivat mitoituksen olevan melko pientä. Olen normaalisti S-kokoinen, mutta tilasin M-koon uimapuvun. Jännitin, onko sekään riittävän iso, mutta onneksi puku oli juuri sopiva (joskus lyhyestä selästä on hyötyä). Monet mallit ovat myös melko niukkoja, mutta tilaamani uimapuku peitti riittävästi. Ja onhan uimapuku aivan ihana! Kaunein uimapuku, joka minulla on ollut ja lapsena minulla oli sentään neonkeltainen rusetein ja röyhelöin koristeltu uimapuku, joka jää tälle kakkoseksi. Oma lukunsa on tietysti vielä se, mihin vanhan, venahtaneen uimapuvun kierrätän. Ehkä vielä toistaiseksi säästän ja käytän varauikkarina.

Paljon käytetty viherpesupussi. Ehkä viherpesua, ehkä ei. 

Lukiessani ensimmäisiä kertoja mikromuoviongelmasta, tunsin piston omassatunnossani, sillä meillä pestään paljon teknisiä urheiluvaatteita, joista voi irrota pyykätessä hippusia veden joukkoon. Fleeceä olen tietoisesti vältellyt pesemästä turhaan (vaikka edelleen käyttänyt, sillä en halua heittää hyväkuntoisia vaatteita poiskaan). Urheiluvaatteet eivät ole poistumassa käytöstä, sillä nekin ovat hyväkuntoisia ja vertaansa vailla hikoillessa, joten jotain muuta piti keksiä. Ostin miehelle joululahjaksi Guppyfriend-pesupussin, joka lupaa kerätä talteen 99% vaatteista irtoavista mikromuoveista. En tiedä, onko prosenttiluku oikeasti ihan noin suuri, mutta ilmesiesti vähintään kolmanneksen voi arvioda jäävän haaviin (mutta en valitettavasti löydä nyt tähän alkuvuodesta lukemaani juttua aiheesta). Myös Puutalobaby-blogissa on kokeiltu pussia ja siellä tiivistetään hyvin minun ajatukseni pesupussista: "yksittäisen ihmisen vaatteista lähtevät mikromuovit ovat tietysti vain miniminiminikärpäsenkakkaosuus isosta ongelmasta ... Mutta vaateasia on yksi niistä jutuista, jonka yksittäinen ihminen voi tehdä vähän paremmin. Siksi se ei ole mitenkään yhdentekevä!"

"Tops!" sanoisi Bonsku. Tuossa pussin kulmassa on hiukan vaatteista irronnutta muovinöftää sekoittuneena hiekkaan ja metsän antimiin. 

Sitten on ikuinen debatti kumpi on parempi: muovipussi vai kangaskassi. Se lienee itsestään selvää, ettei kangaskassien hamstraaminen ole mitenkään ekologista (vaikka sitä helposti tulee tehtyä), mutta toisaalta on erittäin hyvä, ettei joka ostoksen mukana automaattisesti enää saa sellaista pientä kaikkeen väärän kokoista muovikassia, joka päätyy vain kaapin perälle tai suoraan roskikseen. Minulla on ollut jo useamman vuoden käytössä samat kestokassit, jotka mahtuvat helposti käsilaukun pohjalle. Muovia toki nekin, mutta kestävät kuitenkin käytössä ja uusinta lukuunottamatta väittäisin, että ainakin vähintään 251 käyttökertaa täyttyvät. Sen sijaan jos kassia tulisi käyttää 7000 kertaa, voi olla että ruokakaupasta tulisi niiden sijaan valita muovikassi. Myös tyllistä tehdyt kestohedelmäpussit ovat kestäneet käytössä jo kohta kolme vuotta. Jos niitä käytetään viikossa pari kertaa, niin käyttökerroiksi tulee pian jo yli 300. 

Kauppakassivalikoima. Tuo keltainen on kestänyt jo kymmenisen vuotta käytössä. Jätskitötterö ja sininen jalokivikassi eivät ole yhtä laadukkaita, mutta toimivat vielä hyvin. 

Siihen ehkä en nyt lähde, mikä merkitys esimerkiksi uintiharrastuksella, vaatteiden ostamisella ja ruokavalinoilla on ympäristön suhteen. Mutta tässä postauksessa olikin kyse mikroekoteoista. Makroekoteot ovatkin sitten oma lukunsa. 

Millaisia mirkoekotekoja sinä keksit arjessa?

Neljännesvuosikatsaus: Bonbon 3v!

Lukiessani edellistä neljännesvuosikatsausta, totesin etten tiedä onko mikään niin oleellisesti muuttunut sen jälkeen - paitsi että kaikki on muuttunut sillä Bonskusta on tullut isoveli! Se on vaikuttanut moneen asiaan, vaikka toisaalta kolmessa kuukaudessa ei tosiaan Bonsku ole enää muuttunut niin kovasti kuin tähän asti. 

Kuvat otettiin noin puolitoista viikkoa ennen kuin Tintin syntyi. © Sonia Pihlajamäki/ Lumo Photography

Bonsku on taitava leikkijä. Hän vie pitkiäkin pätkiä roolileikkiä eteenpäin ja isompienkaan kavereiden kanssa ei jää kakkoseksi leikeissä. Suosikkeja ovat edelleen palomiesleikit, rakentelut sekä pikkuautoilla "ruuhkien" tekeminen. Tämä tarkoittaa sitä, että autot kerätään vieriviereen, eivätkä ne pääse liikkumaan suuntaan tai toiseen. Olen tainnut muutamaan otteeseen valitella liikenneruuhkia töistä palatessani... Myös puistokerhossa on ainakin kerran kuulemma leikitty ruuhkaa siten, että 4-5 poikaa seisoi potkuautojen päällä puoli tuntia ruuhkassa!

Vihdoin sain kunnon kuvia myös Mehlo mielessä kudotusta liinasta. © Sonia Pihlajamäki / Lumo photography (sensuuriblurraukset minun lisäämäni)

Bonskusta on kuoriutunut erittäin rohkea ja utelias poika. Enää ei uskoisi, että pienempänä hän tarrasi vieraissa paikoissa äitiin kiinni ennen kuin lähti tutkimaan paikkoja! Toki tietty varovaisuus on edelleen nähtävissä, mutta Bonbon on rohkaistunut silmissä! Myös ujostelu on melko pientä. Bonskulla on luonteessa erilaista voimaa kuin minulla ja olen siitä tyytyväinen. Se auttaa elämässä todennäköisesti monessa kohtaa, jossa minun on pitänyt taistella varovaisuuden ja ujostelun kanssa. Välillä kyllä tämä näkyy myös kohtalaisen voimakkaana uhmana. Vielä 2,5-vuotiaana uhma oli aika kevyttä verrattuna nykyhetkeen ja se kohdistuu lähinnä meihin vanhempiin. Mutta se on vain vaihe, eikö niin?

Huomaa samisvaatteet! Tintilläkin on omansa.

© Sonia Pihlajamäki / Lumo photography (sensuuriblurraukset minun lisäämäni)

Bonskulla on aivan mahtavia elkeitä! Hän näyttää usein "peukkua" eli todellisuudessa etusormea. Hän lisää usein sanomansa perään "jooko", vaikka se ei ollenkaan sopisi siihen tilanteeseen. Hän haluaa aina pusun ja halin, kun joku perheenjäsenistä lähtee jonnekin, vaikka viemään roskista. Bonbon lauleskelee paljon ja välillä myös "englanniksi". Tunnistaako joku, seuraassa pätkässä lauletaan: "Paapi pinkö, paapi pinkö, vhee aa juu? Hiivaiää hiivaiää, hau tujutuu?" Kyseessä on eräs youtuben lastenlaulurenkutus. Myös joululaulut, etenkin Marian poika ja Kulkuset, ovat edelleen suosiossa. Bonsku rakentaa usein erilaisista laatikoista itselleen rumpusetin ja roudaa ne sitten keikkapaikalle. Esityksen lopuksi pitää tietysti kumartaa. Rytmi on veressä ja Bonsku polkee jalkaa ja hytkyy musiikin tahdissa polvet koukussa tanssien.

Tämä on yksi suosikeistani! © Sonia Pihlajamäki / Lumo photography (sensuuriblurraukset minun lisäämäni)

Isoveljen roolin Bonsku on ottanut hienosti. Tietysti, sillä onhan hän "isopoika", eikä todellakaan saa erehtyä kutsumaan häntä pieneksi. Pikkuveljeä kohtaan Bonsku on hyvin hellä ja usein haluaa silitellä häntä. Välillä otteet ovat tietysti hieman rajut ja 3-vuotiaan on vielä vaikea käsittää, ettei vauvan vieressä voi pomppia sängyllä. Hän myös ehdottomasti haluaa Tintinin viereen illalla iltalaulujen- ja rukousten ajaksi. Kerran hän huusi väsyneenä "Tuo Tintti Tinttinen!", kun Tintti nukkui vaunukopassa toisessa huoneessa. Hän saattaa lohduttaa Tinttiä sanomalla: "Ei hätää Tintin, pian saat maijaa (=maitoa)!" 

Verensokerisensori saa näkyä. Se on oleellinen osa elämää. © Sonia Pihlajamäki / Lumo photography (sensuuriblurraukset minun lisäämäni)

Toki myös välillä on mustasukkaisuuden hetkiä ja Bonbon on muutamaan otteeseen sanonut "Minä haluan lyödä Tintiniä!", mutta aikeet on saatu estettyä. Silloin tällöin hän myös mukamas tullut silittämään Tinttiä, kun vauva on rinnalla ja sitten nyppäissytkin imuotteen irti. Suoranaisen mustasukkaisuuden sijaan Bonsku on kuitenkin reagoinut pikemminkin uhmaamalla meitä vanhempia etenkin iltaisin. Välillä on pitänyt käsitellä  sitä, miten paljon negatiivisia tunteita on pitänyt kokea Bonskua kohtaan vauvan synnyttyä. Mutta pientä tilanteen tasoittumista on viime päivinä ollut ilmassa, joten kyllä se tästä. Ja tietoisesti keskittymällä kahdenkeskisiin hyviin hetkiin ja niihin suloisiin veljesten välisiin hetkiin myös negatiiviset ja ärtymyksen tunteet ovat helpottaneet. Ehkä vasta tässä viime aikoina olen tajunnut, miten joku voi sanoa lapsensa olevan maailman ärsyttävin, suloisin, ihanin ja rakkain yhtä aikaa. 

Voi Bonbon, miten iso ja pieni oletkaan yhtä aikaa! Miten ihanaa on nähdä sinun kasvavan ja miten haikeaa se silti on! Miten odotankaan uhmaiän väistymistä ja silti en odota, koska se tarkoittaa vaan sitä, että olet taas isompi. Ja kutenkin aina yhtä ihana ja äidin pieni poika. Niin ristiriitaista, mutta sitä se taitaa olla. Vanhemmuus ja elämä. Kliseistä, mutta totta. 

Helppoa kuin jätskin teko

Synttärisankari-Bonsku sai valita viisi mieleistä ilmapalloa Casagrande-lelukaupan valikoimasta. Pipsa Possu sinnittelee vapun jäljiltä. 

Ja niin Bonbon täytti kolme vuotta! Ihan hassua, kun toisaalta tuntuu että juuri hän syntyi. Toisaalta, kun meillä on nyt uusi vauva, niin hänen vauva-aikansa tuntuu toisaalta kaukaiselta. Teen hänestä ajatuksella vielä ihan kolmevuotispostauksenkin, mutta nyt ajattelin keskittyä kertomaan synttärijuhlista ja niiden tarjoiluista. Päätimme rykäistä pystyyn kahvittelusynttärit kummeille ja isovanhemmille varsinaisena syntymäpäivänä eli juhannusaattona alkuiltapäivästä. Paikalle pääsivät melkein kaikki, yksiä kummeja lukuunottamatta, jotka kävivät kylässä sitten erikseen. 

Tarjoilupöytä koko komeudessaan. Väriä ainakin riitti!

Suuriin panostuksiin emme jaksaneet alkaa, kun kerran perheessä on kaksiviikkoinen vauva, mutta jotain halusin kuitenkin tehdä itse pöytään. Onneksi löysin maailman helpoimman jäätelöreseptin, jolla loihdin juhlapöytään kolme erimakuista jäätelöä lähes minimipanostuksella. Väittäisin, että tällä reseptillä jäätelö on lähes yhtä helppo tehdä itse kuin hakea pingiviinipaketti kaupasta ja pilkkoa se kulhoon. Ja Bonsku (yllättäen) rakastaa jäätelöä, joten mikäs sen parempaa tarjottavaa. Reseptin bongasin jälleen kerran Maku-lehdestä, suuresta keittiöinspiraationi lähteestä, mutta olen syönyt samantapaisella reseptillä tehtyä jäätelöä isäni tekemänä (!). Jos tuntee isäni keittotaidot, niin tietää sen tarkoittavan sitä, että resepti todellakin on helppo. Aineksia tarvitaan minimissään vain kaksi: kermaa ja kondensoitua maitoa. Perusmassan voi sitten maustaa miten haluaa. Jäätelö syntyy ilman jäätelökonetta, eikä vaadi edes kääntelyä tai vatkaamista pakastuksen aikana. 

Muina tarjottavina oli vesi- ja hunajamelonia, mansikoita, karjalanpiirakoita, pillimehua ja kahvia. Kukakimppu sopi hienosti pöytään, vaikka olikin oikeastaan Tintin onnittelukimppu. 

Mauiksi valikoituivat Bonskun suosikkimaku vanilja, Oreo-keksijäätelö sekä aikuisten makuun raakalakritsilla maustettua jäätelö. Kaikki onnistuivat todella hyvin. Minusta Oreot ovat hieman kuivakoita ja mauttomia sellaisenaan verrattuna esimerkiksi Dominoihin, mutta jäätelössä ne toimivat erinomaisesti ja kostuivat sopivasti. Vaniljajätskin maustin aidolla vaniljalla, enkä vaniljasokerilla, sillä kondensoidun maidon ansiosta makeutta oli riittävästi ilmankin. Oma suosikkini oli lakujäätelö. En tykkää yhtään jätskikiskojen lakujäätelöstä, mutta aidolla lakritsijauheella maustettu jäätelö on HYVÄÄ! 

Ainoa ongelma jätskeissä oli, että tajusin vasta kesken kaiken, että kondensoitu maito ei tietenkään ole laktoositonta, eikä pikaisen googletuksen perusteella sellaista ole edes saatavilla ilman laktoosia. Onneksi samalla pikaisella googlauksella selvisi, että sitä voi tehdä myös itse kohtuullisen helposti (uhmaikäisen ja vastasyntyneen hoitaminen samalla teki siitä hieman haastavampaa). Maitoa ja sokeria keitetään vain pienellä lämmöllä pitkään ja maitotiiviste on valmista. Yhtä paksua siitä ei tullut kuin kaupan säilykeversiosta, mutta jäätelössä se toimi yhtä hyvin. Pullahiiren blogissa on hyvä ohje. Jäätelöä varten maitoa ei kannata karamelisoida, sillä se ei toimi jäätelömassan pohjana. 

Kuvasta unohtui kerma. Muut keksijätskin ainekset ovat kasassa. Murskattuja keksejä tuli jäätelömassan joukkoon ja kokonaisia koristeeksi päälle. 

Tästäkin kuvasta unohtui kerma! Muuten lakritsijätskin aineet on tässä. Koristeeksi laitoin lakritsitaateleita (Nam!) ja lakuja. 

Ja vaniljajätskin ainekset koko komeudessaan. Tätä tein isomman satsin ja koristelin mansikoilla. 

Maailman helpoin jäätelö

• 1 purkki kondensoitua maitoa tai n. 3 dl itsetehtyä
• 6 dl kermaa (alunperin 5 dl, mutta minusta tuli liian makeaa)
• Roskia tai muuta makua, esim. 
• Ripaus vaniljaa
• 2 rkl raakalakritsijauhetta
• paketti Oreo-keksejä
• Marjoja
• Mitä ikinä keksitkään!

1. Vatkaa kerma

2. Sekoita joukkoon kondensoitu maito.

3. Valmistele "roskat" eli esim. murskaa keksit, pilko marjat jne.

4. Kaada massa sopivaan astiaan, esim. leipävuoka on hyvä. 

5. Pakasta vähintään neljä tuntia. 

6. Ota jäätelö pakkasesta n. 15 min ennen tarjoilua ja koristele haluamallasi tavalla. 

Astiat olivat vähän karut, mutta pienellä koristelulla ihan hyvät ja jätskiastiona toimivat. Jokaiseen jätskiin laitettiin yksi kynttilä. 

Juhlat ja juhlatarjoilut onnistuivat hyvin.Veikkaan, että jäätelöstä tulee tämän kesän hitti meidän jälkkäritarjoilujen osalta.  Bonsku sai ihania lahjoja ja nautti alku-ujostelun jälkeen juhlahumusta. Seuraavaksi tähdätäänkin sitten Tintin ristiäisiin!