Kassillinen nostalgiaa

Olen joskus maininnut, että viime aikoina minut on vallannut suuri nostalgian huuma. Lapsuuteni 90-luku alkaa jo olla sopivan kaukana, että sitä voi kaiholla muistella. "Ai niin silloin tuli telkkarista Tinytoons ja leikittiin trolleilla!" Nostalgian janoani olen saanut sammutettua esimerkiksi täällä, mutta se ei taida kyllä kokonaan koskaan sammua. Ja se taitaa olla nostalgian ideakin, että aina voi vähän haikailla, mutta kuitenkin pysyä tässä päivässä.

Viime viikolla kotiimme saapui tuulahdus nostalgiaa, kun isäni löysi työpaikkansa varastosta ryppyisen paperikassin. Paljastui, että se sisälsi kasan vanhoja laukkujani 90-luvulta ja 2000-luvun alusta. Äiti kysyi tuovatko he minulle vanhoja laukkujani säilöön. Kuvittelin, että ne olisivat jotain muutaman vuoden takaisia, jotka voisin ottaa uudestaan käyttöön. Yllätys oli melkoinen, kun sainkin ihasteltavaksi vanhoja aarteita. Nyt pääsette katsomaan laukkujen kautta, millainen tyylilyyli minä olen ollut noin 4-13-vuotiaana.

Nämä voisi vaikka ottaa käyttöönkin. 

Ylläolevat punaiset laukut ovat vanhimmasta ja tyylikkäimmästä päästä. Kirjekuorilaukku on äidin vanha ja sain sen jossain vaiheessa leikkeihini mukaan. Huomaa tyylikkäät, abstraktia taidetta muistuttavat kontaktimuovin palat. Liimasin laukkuun aikoinaan Tiku ja Taku -kohotarran, mutta revin sen irti. Laukkuun jäi komea jälki, jota yrittettiin paikata tuolla upealla asetelmalla. Pyöreämmän laukun sain mammalta joskus pienenä ja se on ihan "oikea" laukku, jonka hihna on lyhennetty. Jos vain minun käsilaukkuni pakollinen tavaramäärä olisi pienempi, niin voisin jopa käyttää sitä.

Tästä laukusta suorastaan huokuvat pallomeret ja seisovanpöydän lihapullat ja ranskikset.

En tiedä onko Viking linen "merimieslaukku" ollut jokin ilmaislahja vai onko se ihan ostettu. Jostain syystä sitä on säilytetty kaikki nämä vuodet, vaikken muista käyttäneeni sitä kovin paljon. Onko muuten jollain nuoremilla lukijoilla ollut tämmöinen? Jotenkin minulla on sellainen mielikuva, että tällaisia olisi ollut monella.

Ti-Ti-Ti-Tiku ja Taku

Sitten päästäänkin tyylikkyyden ytimeen -vyölaukkuihin! Ne olivat jossain vaiheessa hienointa, mitä tiesin. Ylläoleva punainen vyölaukku taisi olla ihan ensimmäinen. Kaikki tärkeä kätevästi vyötärön ympärillä ja käden ulottuvilla. Ah, mikä käytännöllisyyden riemuvoitto! Valitettavasti tämä ei enää mahtunut vyötäröni ympäri. 

Minni-hiiri, lapsuuteni ihanne. Mikkikin on aika cool. 

Vihreä-oranssi Mikki ja Minni -vyölaukku sen sijaan mahtui ympärilleni! Pitäisiköhän ihan ottaa käyttöön? Muistikuvieni mukaan minä ihan oikeasti käytin näitä vyölaukkuja. Muistaakseni tämä laukku oli mukana jollain ulkomaanmatkalla, joko Italiassa tai Ranskassa (ne ainoat, jotka teimme 90-luvulla Ruotsin reissujen lisäksi).

Tämä yksilö on varsin käytännöllisen kokoinen. Kai sinne jotain pennosia ja markkoja mahtui, eikä tuolloin ollut edes kännyköitä. 

Käytännöllisistä laukuista puheen ollen, toinen Mikki-aiheinen laukkuni on, jos mahdollista, vielä käytännöllisempi kuin Mikki-vyölaukkuni. Pyöreä "olkalaukku" mahtuu kämmenelle. Se on varmaan ostettu kotikaupunkini eräästä laukkukaupasta. Se on näistä laukuista yksi suosikeistani söpöydessään.

Ensimmäinen koulureppuni oli tätä samaa Mikki-sarjaa.

Suurin osa 90-luvulla eläneistä varmasti muistaa niin sanotut pikkureput. Ne olivat ihan tavallisen repun näköisiä, mutta pienempiä. (Pienin reppuni taisi olla joku suunnilleen lompakon kokoinen pehmolelu, mutta sitä ei tässä laukkusatsissa ollut). Pikkureppujen epäkäytännöllisyyttä on jälkeenpäin parjattu, mutta noin 10-vuotiaalle diabeetikkotytölle ne olivat pelastus. Ne olivat muodissa ennen kuin olin "käsilaukkuiässä" ja kun lähti jonnekin, insuliinit ja eväät sai kätevästi matkaan. 

Soljessa on kiinni nimilappu. Tämä laukku taisi matkata ainakin Särkänniemessä.

Paperikassista löytyi myös omia tekeleitäni. Oi, niitä muistoja! Punainen puolukkapussi taidettiin tehdä kolmannella luokalla luistinpussiksi. Jäin tekemään sitä koulun jälkeen niin myöhään, että äiti ehti jo huolestua ja lähteä vastaan. Musta, äärettömän tyylikäs pussi on tehty partioleirillä. Kiinalainen merkki tarkoittaa muistakseni koiraa.

Olisi nämä voinut silittääkin valokuvaavarten, mutta olin laiska.

Askartelin innokkaasti myös vapaa-ajalla ja alla-olevan kassin olen tehnyt erään huopa-askartelukirjan ohjeen mukaan. Kyseinen kirja löytyy edelleen hyllystäni ja kaivoin sen huvikseni esille. Noh, on tuo minunkin laukkuni aika siististi tehty, mutta ei se ihan samalta näytä kuin kirjassa. 

Vastavärien lumoa. Olin varmaan juuri oppinut koulussa, että keltainen on violetin vastaväri. 

Sokerina pohjalla on todellinen helmi: ensimmäiseltä kunnon ulkomaanmatkalta, Italiasta, ostettu neonoranssi, muovinen, läpinäkyvä pikkureppu. "Quanto costa questa borsa?" muistan kysyneeni (ehkä) opaskirjan ohjeiden mukaan. Vastaukseksi sain jotain, mitä en enää ymmärtänytkään. Äiti varmaan klaarasi tilanteen lopulta enkuksi. Reppu oli silloin niin hieno ja onhan se älyttömyydessään aika upea edelleen. Se sai jopa jäädä näkyville. Jospa sille keksisi jonkin käyttötarkoituksen. Muovi on kovettunut sen verran, että laukkuna sitä ei voi käyttää. Kuva ei tee laukun upeudelle oikeutta!

Näitä oli myös neonkeltaisina ja -pinkkeinä, mutta oranssi vei voiton. 

Tämä oli juuri sopiva annos nostalgiaa kerralla minulle. Ei tullut ähkyä. Mikä saa sinut nostalgisoimaan?