Sadonkerjuuaika

Tänä vuonna meillä on ollut oikein hyvä satovuosi! Tai no, meillä ja meillä. Otsikko siis viittaa siihen, että varsinaista omaa satoa ei okein tullut, mutta sen sijaan olemme saaneet monesta paikasta ker(j)ätä toisten sadon tuotteita. 

Kummitädin omppuja! Osasta tulee varmaan vielä tällä viikolla omenahyvettä

Viime viikonloppuna sain kummitädiltäni omenoita. Suosikkejani ovat valkeakuulaat, mutta ne ylikypsyvät valitettavan nopeasti. Olen aina haaveillut omasta omenapuusta, joka olisi jo niin vanha, että se tuottaisi kunnon sadon. Meillä on ollut lapsuuden kodissa omenapun taimia, mutta maa taitaa olla vähän kallioinen. Muutama omena on sentään saatu! Ja onneksi kummitädiltä sai ison kasan. 

Voisin syödä nämä kaikki kerralla!

Kotimaiset luumut ovat huippuja. Tuntuu aivan käsittämättömältä, että jotain näin herkullista voi kasvaa täällä kylmässä ja karussa Suomessa. Ja vielä melkein itsestään! Luumut saatiin anoppilan puusta, joka oli aivan pullollaan hedelmiä. Voi kun pääsisi joka päivä poimimaan. Parhaimmillaan luumuissa on sellainen pehmeä, vaniljainen maku. Kuulemma toisen luumupuun hedelmät ovat vielä parempia, mutta niitä ei ollut kuin muutama. Minä olen tyytyväinen näihinkin.

Herkullinen näky. Minisyklaami sopii joukkoon mainiosti.

Kuisti ei tällä hetkellä paljon kukkia kaipaa, kun siellä ovat esillä kauden hedelmät. Kuistin lämpötila on juuri sopiva, niin että omput ja luumut säilyvät varmaan vähän paremmin kuin sisällä. Eikä tarvitse välittää banaanikärpäsistä, tuosta jokasyksyisestä riesasta, keittiössä. 

Metsästä saatua satoa.

Vähän vaivaakin sadon eteen on pitänyt nähdä. Kävimme eilen vanhempieni kanssa sienimetsässä ja saaliina oli aikaimoinen annos suppilovahveroita. Meillä on vielä viime vuodelta kuivattuja jäljellä, mutta kyllä nämä tuoreet ovat mielestäni parempia. Peratessamme sieniä roskista huomasimme, että osan varren sisään on pesiytynyt ällöttäviä toukkia munineen. Tällaisiin emme ole ennen törmänneet, vaikka joku äidin työkaveri oli niistä varoitellutkin. Kaikki sienet piti siis repiä kahtia ja tarkistaa varsi. Minulla meinasi mennä pupu pöksyyn, mutta terästäydyin. Ällötyksiä löytyi tosin vain tietystä paikasta poimituista sienistä. No, kunhan saan loput omasta satsistani tarkisettua, luvassa on ainakin sienipiirakkaa ja jotain muuta suppisruokaa. 

No, pakko kai se on kertoa, että onhan meillä ihan omaakin satoa. Melkein hävettää liikaa. Suurella innolla aloittamani viherpeukalointi-projektini hedelmiä voitte ihailla seuraavasta kollaasista:

Niin. Aina ei mene kuin siinä kuuluisassa FST:n sarjassa. Kuten jo aiemmin totesin, laitoin kesäkurpitsoille liian vähän multaa. Sitä toista tainta en edes laittanut kollaasiin, koska sen tie päättyi jo viikko pari sitten roskikseen. Tuon ainokaisen kesäkurpitsan, joka ei ole muutamaan viikkoon kasvanut milliäkään, syömme tänään juhlallisesti salaatin joukossa. Onneksi saimme kerjätä satoa eräältä ystävältäni, joka antoi meille pari kurpitsaa. 

Katsokaa ja ihailkaa! Saa vähän nauraakin...

LISÄYS: 

Pakko oli lisätä vielä kuva salaatista, jonka päälle kesäkurpitsaisemme päätyi. 

Ehkä ensi vuonna minullakin on niin paljon kesäkurpitsaa, että sitä pitää jaella ystävillekin. Sitä odotellessa, tyydymme sadonkerjuuseen.